Elina Halttunen-Riikonen
***
Puhe sukupuolisensitiivisyydestä herättää erilaisia intohimoja. Usein epäillään, että ollaan “neutralisoimassa” sukupuolet ja tekemässä pojista tyttöjä tai toisin päin. Toisin kuin Ruotsissa ja Islannissa, Suomessa sukupuolioletuksia purkavan pedagogiikan perinne on suhteellisen nuorta ja sitä on tehty lähinnä erilaisten projektien kautta. Tällä hetkellä on käynnissä Naisasialiitto Unionin Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hanke, jonka “[t]avoitteena on edistää suomenkielisten päiväkotien kasvatustyössä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja valinnanvapautta. Onnistuessaan tasa-arvotyö tuo kasvattajille keinoja ehkäistä kiusaamista, tukee sukupuolten välisiä ystävyyssuhteita ja vähentää niin lasten kuin aikuisten kokemaa stressiä.” [1]
Herkkyyttä sukupuolten määrittämälle todellisuudelle
Sukupuolisensitiivisyys on jo itsessään sanana haastava. Se ei merkitse “sukupuolineutraalia”, vaan sukupuolen huomioivaa. Toisaalta on selvää, ettei mikä tahansa sukupuolen huomioon ottava kasvatus ole sukupuolisensitiivistä; sukupuoli voidaan huomioida ja usein huomioidaankin tavoilla, jotka olettavat sukupuolen olevan helposti ja yksiselitteisesti määriteltävä ominaisuus. “Pojat ovat poikia” -toteamus ei tarkoita sukupuolisensitiivisyyden omaksumista. Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa -hankkeen projektityöntekijä Reija Katainen kuvaa:
“Meidän hankkeessamme tavoitteena ei siis ole muuttaa lapsia tai heidän tapaansa ilmaista omaa sukupuoltaan, vaan keskittyä aikuisiin ja heidän mahdollisiin ennakko-oletuksiinsa (joita meillä kaikilla väistämättä on). Uskomme, että jokainen on oman sukupuolensa paras asiantuntija, ja sukupuolen ilmaisu lähtee lapsesta itsestään. Tavoitteena ei siis ole häivyttää sukupuolta, vaan purkaa käsitystä, jossa sukupuolet nähdään toisilleen vastakkaisina. Usein arjessa oletamme lapsen kyvyt, taidot, persoonallisuuden sekä kiinnostuksen kohteet tietynlaisiksi vain hänen sukupuolensa perusteella.”
Keskeiseen rooliin nousee siis pyrkimys olla lyömättä lukkoon sukupuolen merkitystä. Neutraaliuden ongelmallisuuden puolesta puhuu se, miten näennäisen neutraali kasvatus kuitenkin usein tarjoaa lapsille suhteellisen rajattuja rooleja. Tässä on luonnollisesti jotain syvästi paradoksaalista; yhtäältä sukupuoli(roolit) nähdään normaaleina ja niiden kritisointi koetaan uhkaavaksi, toisaalta taas sukupuolen merkitys yksilöiden kohtelussa pyritään kieltämään, ja keskustelu syrjinnästä ja erilaisista ongelmista on vaikeaa. Katainen tunnistaa tämän vaikeuden, ja korostaa ongelmien tiedostamisen tärkeyttä.
“Tasa-arvotyön tavoitteena on enemmänkin purkaa tätä oletettua neutraalia kohtelua ja kiinnittää huomiota siihen, kuinka oletus sukupuolesta ja sille ajatellusta tyypillisestä tavasta toimia itse asiassa ohjaakin vahvasti sitä kuinka lapset (ja toiset aikuiset) arjessa kohtaamme.”
Mikäli ongelmia ei tiedosta, niitä on vaikea muuttaa. Miksi sukupuolen merkityksen huomioiminen on sitten niin haastavaa?
Neutraaliuden harha
Millä tavoin oletus tämänhetkisen kasvatuksen neutraaliudesta on perusteltavissa? Psykologi ja tietokirjailija Cordelia Fine on selittänyt valaisevasti tätä uskoa “puoliksi muutetun mielen” käsitteen avulla. Ihmiset, niin vanhemmat kuin kasvatuksen ammattilaisetkin, tietävät paljon sukupuolistereotypioista ja siitä, että ei olisi hyvä kieltää poikaa leikkimästä nukella; toisaalta niin vanhemmat kuin muut kasvattajat eivät välttämättä ole emotionaalisesti sinut näiden asioiden kanssa. Fine kuvaa, että:
“[Lapset] oppivat myös siitä, mitä ei ole sanottu, mitä on ilmaistu toisilla, hienovaraisemmilla tavoilla, ja jopa silloin, kun tämä on ristiriidassa puhutun viestin kanssa.” [2]
Suuri osa siitä, mitä lapset oppivat ei tule suorista opetuksista (“tytöt ovat tällaisia”), vaan erilaisista epäsuorista tavoista. Fine kuitenkin huomauttaa, että aikuisten lisääntynyt tieto ei suoraan merkitse sitä, että lapset kokisivat rohkaisua yhtä lailla toimintaan, jota vanhemmat pitävät sukupuolelle epätavallisempina. On tärkeää tulla tietoiseksi niistä oletuksista, jotka -usein tiedostamatta- ohjaavat toimintaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa pienen vauvan itkun tulkintaan vaikuttaa se, kerrotaanko kuulijalle, että itkevä lapsi on tyttö vai poika. Lasten tarkkaavaisuus ei ole sattumaa, huomauttaa tutkija Outi Ylitapio-Mäntylä, sillä:
“Aikuinen on pienille lapsille malli ja ihailun kohde. Aikuinen on myös auktoriteetti, ja siksi lapset havainnoivat kasvattajan toimintaa pyrkien miellyttämään häntä.” [3]
Näin ei ole satunnaista, että lapset tekevät sitä, mitä olettavat aikuisten odottavan. Ajatus neutraaliudesta on utopistinen, kun sukupuoli edelleen vaikuttaa paljon siihen, miten toiset kohtaamme. Keskeisempää on lähestyä kysymyksiä siitä, miten voidaan ehkäistä, etteivät sukupuoleen liitetyt rajoitteet rajoittaisi lapsia.
Normien tiedostaminen ja niistä irtautuminen
Sukupuolisensitiivinen näkökulma ottaa huomioon, miten kasvattaminen tapahtuu aina tietynlaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Katainen muistuttaa, miten: “[k]aikki kasvatus perustuu aina arvoihin ja normeihin, myös sellainen kasvatus, joka nähdään ”tavallisena” tai ”normaalina” ja jota ei kyseenalaisteta ennen kuin joku tekee toisin ja rikkoo normia.”
Ylitapio-Mäntylä kertoo sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen pyrkivän tuomaan näkyviin sosiaalisen ja yhteiskunnallisen näkökulman kehityspsykologisen lähestymistavan rinnalle. Kasvatukselliset ympäristöt eivät ole neutraaleja, irrallisia yhteiskunnan hierarkioista ja normeista. Koulussa – ja myös päiväkodissa- opitaan paljon muutakin kuin mitä koulukirjoissa lukee. Kasvatustieteessä onkin käytössä tästä ilmiöstä termi “piilo-opetussuunnitelma”. Varhaiskasvatuksessa painotetaan “arjen valtarakenteiden” tunnistamista.
Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa -hankkeessa tarkastellaan sukupuoleen liitettyjä normeja kriittisesti. Sukupuoli ei tietenkään ole ainoa tekijä, joka luo erilaisia toimintamahdollisuuksia yksilöille. Normeihin kohdistuva kriittisyys ottaa tarkastelun kohteeksi oletukset; miksi pojan pitää olla tietynlainen? Ylitapio-Mäntylä esittää ongelmalliseksi tavat, joilla leikit, lelut, vaatteet ja värit yhä enenevässä määrin sukupuolitetaan. Tämä liittyy tiiviisti lasten maailman kaupallistumiseen. Tapahtuuko vaaleanpunaisen prinsessamaailman tyrkytys pikkutyttöjen vaiko rahan ehdoilla?
Ylitapio-Mäntylä painottaa, että yhä enenevä lapsen maailman sukupuolittaminen kaventaa lasten mahdollisuuksia kehittää itseään. Lapsiin kohdistetut käytös- ja osaamisodotukset vaihtelevat sukupuolten mukaan; tytöiltä odotetaan tunnollisuutta ja rauhallisuutta, pojilta liikunnallisuutta ja rohkeutta. Miksi on “normaalimpaa” että poika pelaa jalkapalloa sen sijaan, että leikkii nukeilla? Mistä nämä normit tulevat, ja miksi ne helposti asetetaan elävien ja ainutkertaisten yksilöiden edelle, vaaditaan ahtautumaan niihin? Palveleeko normien noudattaminen sittenkin ensisijassa aikuisia, jotka eivät halua kyseenalaistaa tottumuksiaan, ja mahdollisesti hämmentyvät kohdatessaan jotain, mikä sekoittaa pasmat? Odotukset eivät ole rajoittavia ainoastaan niiden kannalta, jotka eivät sovi odotuksiin, vaan ne rajoittavat kaikkia. Osaamisoletuksia pitää tutkia kriittisesti, siinä missä koko pedagogiikan merkitystä.
Kun puhutaan varhaiskasvatuksesta yhteiskunnallisessa kontekstissa, puhutaan väistämättä naisvaltaisesta alasta. Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa -hankkeen projektipäällikkö Milla Paumo selventää, että laajemminkin keskustelussa oleva tavoite miesten saamisesta varhaiskasvatuksen alalle ei itsessään merkitse kumousta arvoissa, mikäli tekemisen käytäntöjä ei tarkemmin tutkita.
“Varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuus ei ole kasvattajan sukupuolesta, vaan asenteista ja arvoista kiinni. Ilman asian tietoista ja yhteistä pohdintaa on vaarana, kun työyhteisöön tulee vähemmistössä olevan sukupuolen edustaja työntekijäksi, että työyhteisö liukuu toteuttamaan perinteisiä sukupuolirooleja. Esimerkiksi: mieskasvattaja pelaa jalkapalloa lasten kanssa ja naiskasvattaja askartelee. Lähtiessään mukaan tasa-arvotyöhön kasvattajan on oltava valmis ylittämään myös omia mukavuusalueitaan.”
Sukupuolisensitiivisyys edellyttääkin siis kasvattajalta omien ennakkoluulojen ja tottumusten tarkkailua. Jos kerran lapset havainnoivat tarkasti, kyse voi olla hyvin yksinkertaisista ja arkipäiväisistä seikoista; millaisia satuja luetaan ja millaiset leikkitilat ovat. Sukupuolisensitiivisyys merkitsee ainakin käytettyjen lähestymistapojen saralla eri asiaa eri ikäryhmien kohdalla. Siinä missä murros- tai teini-ikäiset voivat pohtia sukupuoliin ja omaan olemiseen liittyviä kysymyksiä, varhaiskasvatuksessa suuri huomio on ohjaajassa. Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa -projektin työskentelytapoihin kuuluu erilaisia itse-oppimisen tyylien tukeminen; valmiin mallin antamisen sijaan oivallus syntyy kasvattajasta itsestään. Sukupuolisensitiivinen kasvatus päivähoito-instituutioissa tuleekin tässä suhteessa lähelle erilaisia osallistamista painottavia kasvatuksen ja opetuksen suuntauksia, kuten kriittistä pedagogiikkaa ja sen feministisiä muunnoksia. [4]
Viitteet:
1. Projektin sivut.
2. Fine 2010, 201.
3. Ylitapio-Mäntylä 2012a, 91.
4. Yhdysvaltalaisen bell hooksin suomennettu kirja Vapauttava kasvatus (1996, suom. Jyrki Vainonen. Kansanvalistusseura 2007) on suositeltava teos aloittaa tutustuminen feministiseen kriittiseen pedagogiikkaan.
Lähteet:
Fine, Cordelia, Delusions of Gender. The Real Science Behind Sex Differences. Icon Books. 2010.
Paumo, Milla, “Totuttujen toimintamallien tiedostaminen”. Teoksessa Outi Ylitapio-Mäntylä (toim.) Villit ja kiltit. PS-kustannus. 2012.
Ylitapio-Mäntylä, Outi, “Hoivan ja vastuun jakautuminen päiväkodissa ja kotona”. Teoksessa Outi Ylitapio-Mäntylä (toim.) Villit ja kiltit. PS-kustannus. 2012. [Ylitapio-Mäntylä 2012a]
Ylitapio-Mäntylä, Outi, “Leikillä ja toiminnalla ei ole sukupuolta”. Teoksessa Outi Ylitapio-Mäntylä (toim.) Villit ja kiltit. PS-kustannus. 2012. [Ylitapio-Mäntylä 2012b.]
Muut lähteet:
Reija Kataisen ja Milla Paumon haastattelu, 2013.
Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa-projektin sivut, joilta löytyy paljon linkkejä erilaisiin materiaaleihin. http://www.naisunioni.fi/index.php?k=15959
Feministien vuoro 
Nään tossa vähän ongelmallisena sen, että siinä tunnutaan olettavan faktaksi, että lasten painottuneesta ohjaamisesta niiden sukupuoliroolin mukaiseen toimintaan olis enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikki lienee samaa mieltä siitä, että miehiin ja naisiin kohdistuu yhteiskunnassa erilaisia rooliodotuksia. Tästä taas seuraa, että miehiä ja naisia myös palkitaan yhteiskunnassa eri asioista. Miehiä palkitaan maskuliinisen roolin ansiokkaasta toteuttamisesta enemmän ku naisia ja vastaavasti naisia palkitaan feminiisisen roolin ansiokkaasta toteuttamisesta enemmän ku miehiä.
Jos hyväksytään toi mitä yllä esitin (oletan että tekin hyväksytte ton faktaväitteenä todeks), niin tuntuis aika todennäköiseltä, että jos yrittää maksimoida esim. pojan hyötyä, niin sille kannattaa opettaa enemmän maskuliinisen roolin mukaisia taitoja ja toimintatapoja ku feminiinisen roolin mukaisia. Ja vastaavasti tytöille toisin päin.
Jos siis oletetaan, ettei sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus onnistu juurikaan muuttamaan maailmaa toisenlaiseks(lienee järkevä oletus?), niin voiko käydä niin, että tää sensitiivisen kasvatuksen tuoma lisääntyny vapaus lapsen ”itsensä toteuttamisessa” tuottaakin sitten nuoria, jotka on huonommin valmistautuneita kohtaamaan sen maailman, jossa kuitenkin vallitsee ne jäykät rooliodotukset? Mistä me tiedetään kummalla puolella optimia me ollaan tällä hetkellä sen suhteen, kuin paljon lapsilla on vapautta itsensä toteuttamisessa sukupuoliroolin osalta?
(En siis itse usko että tarhakasvatuksella on hirveesti merkitystä tossa asiassa suuntaan tai toiseen, koska lapset osaa tehokkaasti imeä niitä vaikutteita muualtakin, eikä sukupuoliroolien todellisuus luultavasti jää niille hämäräks ainakaan kovin pitkäks aikaa, vaikka tarhassa tehtäis mitä. Mut jos nyt oletetaan että sillä on merkitystä)
Pilkotaas tota vielä vähän:
”“Meidän hankkeessamme tavoitteena ei siis ole muuttaa lapsia tai heidän tapaansa ilmaista omaa sukupuoltaan, vaan keskittyä aikuisiin ja heidän mahdollisiin ennakko-oletuksiinsa”
Tää ei kuulosta kovin uskottavalta muu teksti huomioiden. Mä sain ainakin nimenomaan sen kuvan, että tossa pyritään muuttamaan lasten tapoja toimia ja ilmaista itteään sen kautta, miten aikuiset niitä kohtelee. Jos se, että aikuiset muuttaa tapaansa suhtautua lapsiin ei vaikuta lapsiin millään tavalla, niin miks turhaan ees pyöritetään tällasta projektia?
”Uskomme, että jokainen on oman sukupuolensa paras asiantuntija, ja sukupuolen ilmaisu lähtee lapsesta itsestään.”
Tää kuulostaa siinä mielessä vähän huonolta uskomukselta, että lapsethan ei vielä kovin hyvin ymmärrä sitä, minkälaista maailmaa varten ne on tarhassa tai koulussa valmistautumassa. Lapset ei tiedä, minkälaisen sukupuoliroolin omaksumisesta ja hallinnasta niille on tulevaisuudessa eniten hyötyä. Anekdotaalisena esimerkkinä, pikkupoika ei esim. välttämättä ymmärrä, että se aiotaan tulevaisuudessa pakottaa vankilan uhalla asepalvelukseen. Se saattaa siis lapsena treenata asepalvelukseen valmistavia toimia vähemmän ku mikä olis optimaalista ellei joku asioista paremmin tietävä kannusta sitä siihen. (tää oli toki kärjistys mut valaisee mun mielestä pointtia hyvin)
”“Tasa-arvotyön tavoitteena on enemmänkin purkaa tätä oletettua neutraalia kohtelua…”
Kuka olettaa lasten kohtelun olevan sukupuolineutraalia? Tunnen nykyään hirveen määrän pinten lasten vanhempia ja niillä yks yleisistä läpänheittoaiheista on se, kuinka voimakkaasti noi rooliodotukset tulee esille kasvatuksessa monilla eri alueilla. Suurin osa vanhemmista tuntuu tiedostavan ihan täysin, ettei ne kohtele lapsiaan sukupuolineutraalisti. Musta tää siis tuntuu menevän päinvastoin ku mitä tossa väitetään. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että useimmat vanhemmat ihan tarkoituksella kohtelee lapsiaan epäneutraalisti.
”Mikäli ongelmia ei tiedosta, niitä on vaikea muuttaa. Miksi sukupuolen merkityksen huomioiminen on sitten niin haastavaa?”
Ehkä jengillä on vaan erilaisia näkemyksiä siitä, mitä ne ongelmat on ja miten niitä tulis huomioida. En usko että ongelmaa olis juurikaan siinä, ettei ihmiset tiedostais sitä, että ne kohtelee tyttöjä ja poikia eri tavalla.
”Fine kuitenkin huomauttaa, että aikuisten lisääntynyt tieto ei suoraan merkitse sitä, että lapset kokisivat rohkaisua yhtä lailla toimintaan, jota vanhemmat pitävät sukupuolelle epätavallisempina”
Vihjataanko tossa, että lapsia olis optimaalista rohkaista ”yhtä lailla” niiden sukupuolelle epätavallisempaan toimintaan? En edelleenkään pidä toteennäytettynä, että täysin sukupuolineutraali rohkaiseminen olis optimaalista lapsen nykyisen ja tulevan hyvinvoinnin kannalta.
”Ylitapio-Mäntylä painottaa, että yhä enenevä lapsen maailman sukupuolittaminen kaventaa lasten mahdollisuuksia kehittää itseään”
Onks toi sukupuolittaminen todella ”yhä enenevää” vai onks tos kyse vaan ns. sisäpiiriläisen harhasta, jossa tyyppi joka on skenessä sisällä alkaa nähä kaikkialla sitä mitä se ettii? Itellä jotenkin sellanen fiilis, et sukupuolittaminen olis joskus 50-luvulla ollu paljon voimakkaampaa ku nykyään. Minä vuonna historiassa sukupuolittamista on ollu vähemmän ku nykyään?
”Miksi on “normaalimpaa” että poika pelaa jalkapalloa sen sijaan, että leikkii nukeilla?”
Normaalimpaa varmaan on se mikä on yleisempää ja tyypillisempää. Toivottavampana vanhemmat taas pitää sitä varmaan siks, että ne ajattelee pojalle olevan tyypillisesti elämässä enemmän hyötyä siitä, että se osaa pelata fudista ku siitä, että se osaa leikkiä nukeilla.
En ehdi jokaiseen kohtaan vastata, mutta muutama pointti. Tuskin yksikään lapsi päätyy kasvamaan teini-ikään asti irrallaan yhteiskunnasta ja sen sukupuolinormeista! Siis liittyen tuohon sun ”maailmaan valmistautumis”-pointtiin. Tuot muuten ihan hyvän yksityiskohdan esiin. Vanhemmat ovat varmasti usein myös tietoisia ja haluavat/valitsevat kohdella tyttöjä ja poikia eri tavoin… Joten ei tosiaan ole kyse vain pelkästään ”piilokäsikirjoituksesta”.
Mut miksi ihmeessä sekä tyttöjä että poikia ei pitäis yhtä lailla rohkaista tai antaa aitoja valinnanmahdollisuuksia jalkapallon pelaamiseen ja balettiin? Täähän ei tarkoita pakottamista millään tavalla, vaan on pikemminkin pakottamisen vastakohta, joka lähtee lasten omista kiinnostuksen kohteista eikä siitä, mitä tyttöjen tai poikien ”pitäis” tehdä tai olla tekemättä.
”Yhä enenevää” -kommentista sun kanssa samaa mieltä. En ihan noin itse muotoilis. Tosin jonkinlaista sukupuoliroolien ”uudelleen tulemista” on havaittu jossain tutkimuksissa. Mutta siis lähinnä nyt 2000-luvun puolella verrattuna sitä edeltäviin vuosikymmeniin. Laajemmalla aikajänteellähän on pikemminkin liikuttu tasa-arvoisempaan suuntaan.
Ja tuota ”tyypillinen on normaalia” näkökulmaahan tässä pyritään purkamaan.
Paitsi nyt vielä kontradiktoin itseäni. Lasten elämä/leikit lienee kulutuskulttuurin kautta tosiaan enenevästi sukupuolittunut…
Esimerkki legoista:
http://blogs.telegraph.co.uk/news/jakewallissimons/100210036/pink-lego-is-an-abomination-end-this-gender-fascism/
”Mut miksi ihmeessä sekä tyttöjä että poikia ei pitäis yhtä lailla rohkaista tai antaa aitoja valinnanmahdollisuuksia jalkapallon pelaamiseen ja balettiin?”
Lienee selvää, ettei pienet lapset yleensä osaa arvioida, mitä taitoja ne tulee myöhemmin tarvitsemaan. Tän takia aikuiset esim. ”kannustaa” tai ”pakottaa” lapsia opiskelemaan matikkaa ja biologiaa, joita ne ei ehkä ilman kannustusta tai pakotusta viittis hirveesti opiskella. Vastaavasti vanhempi voi katsoa järkeväksi ohjata poikaa käyttämään enemmän aikaa maskuliinisten taitojen opetteluun kuin feminiinisten taitojen opetteluun, jos vanhempi uskoo että pojalle on tulevaisuudessa maskuliinisista(tai sellaisina pidetyistä) taidoista enemmän hyötyä ku feminiinisistä taidoista.
Mä en ehkä oo ihan samaa mieltä siitä että pojille ois itsestäänselvästi hyötyä maskuliinisista taidoista ja tytöille femininiinisistä, vaikka niitä toki yhteiskunnassa edellytetäänkin. Ainakin jos ajattelee että kyse on paitsi taidoista myös jonkinlaisista sisäistetyistä mielikuvista koskien sitä millainen ihminen on, mitä osaa ja mihin pystyy. Kyllä se voi olla melko vahingollista jos omat käsitykset itsestä perustuvat jotenkin hyvin kapealle mallille siitä millainen miehen kuuluu olla ja millainen naisen kuuluu olla, etenkin jos ja kun nuo mallit ovat lähtökohtaisesti melko mahdottomia saavuttaa. Lisäks väittäisin että helpottaa aika paljon esim. ihmissuhteita ja elämää yleensä jos kykenee vähän joustamaan taidoissa ja kyvyissä olipa ne sitten feminiinisiä tai maksuliinisia.
Plus että kyseenalaistaisin kyl ylipäätään tuon hyötynäkökulman kun on puhe kasvatuksesta.
Hmmm. Tää sukupuolikasvatus on kyllä ihan oma lajinsa (siis monet varmasti ajattelee Roguen tavoin). Mä ihmettelen sitä, että kun yleensä oppimisessa pyritään kaventamaan eroja (esim. jos sä et osaa matematiikkaa hyvin, saat tukiopetusta), mutta sitten kun jokin asia määritellään sukupuolityypilliseksi (tai ”maskuliiniseksi” taidoksi), nähdäänkin, että pitäis vahvistaa juuri niiden taitoja, jotka jo paremmin asian taitaa. Tää on mulle ihan nurinkurista ja kummallista ajattelua. Eikö kaikkien lasten kaikkia taitoja tulisi tukea?
Tää jaksaa huvittaa joka kerta, että tasa-arvo ei oo ikinä kiinni sukupuolesta silloin, ku puhutaan naisvaltasesta instituutiosta, mutta silloin taas on, kun puhutaan miesvaltasesta instituutiosta. Tossa miesten tuleminen alalle nähään jopa uhkana tasa-arvolle. Millasenakohan sovinistina pidettäis tyyppiä, joka vihjailis että naisten tuleminen jollekin miesvaltaselle alalle on uhka tasa-arvolle? Btw. toi että miesopettaja helposti päätyy sitä palloa potkimaan, johtunee yleensä siitä, että miehillä on paljon enemmän kokemusta pallon potkimisesta ku naisilla. Ihmiset varmaan usein tekee sitä mitä ne osaa?
”Varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuus ei ole kasvattajan sukupuolesta, vaan asenteista ja arvoista kiinni. Ilman asian tietoista ja yhteistä pohdintaa on vaarana, kun työyhteisöön tulee vähemmistössä olevan sukupuolen edustaja työntekijäksi, että työyhteisö liukuu toteuttamaan perinteisiä sukupuolirooleja. Esimerkiksi: mieskasvattaja pelaa jalkapalloa lasten kanssa ja naiskasvattaja askartelee”
Sanottakoon nyt vielä lopuks, etten suhtaudu sukupuolisensitiivisyyteen oikeesti erityisen negatiivisesti, koska en usko että sillä on juurikaan vaikutusta mihinkään enkä myöskään usko ettgä siinä varsinaisesti olis pahantahtoiset voimat liikkeellä. Jos kuitenkin oletettais, että sillä olis vaikutusta, niin mun mielestä tulis voimakkaammin kyseenalaistaa noita lähtökohtia, joita edellä kritisoin.
Tässähän esitetään nimenomaan, että tavoite on miesten saaminen varhaiskasvatukseen. Joten en ymmärrä kommenttiasi (?). Siinä pohditaan sitten vain sitä, että jos/kun nais-tai miesvaltaiselle alalle tulee niitä vähemmistönä olevan sukupuolen edustajia, pitäis osata olla kuitenkaan tarttumatta joihinkin normatiivisiin rooleihin (esim. että miehet sitte tarhassa automaattisesti pelaa just hoitaa ulkopelit naiset askartelun – eiköhän molemmat osaa molempia, jos ovat varhaiskavatuksen ammattilaisia! – tai nainen miesvaltaisella alalla siivoaa kahvihuoneen, tms. Täähän pätee muihinkin työyhteisöihin).
No kyl mä tulkitsin ton niin, että siinä olis haluttu vihjata, ettei naisvaltaisuus sinänsä ole ongelma, koska ”tasa-arvoisuus ei ole kasvattajien sukupuolesta kiinni”. Sen jälkeen tuotiin esille uhkaskenaario, jossa ”työyhteisö liukuu toteuttamaan perinteisiä sukupuolirooleja” kun sinne tulee mies töihin. Pysyn ainakin jossain määrin tulkintani kannalla.
Hmm. Mutta uhkanahan esitettiin perinteiset sukupuoliroolit, ei miehet? (ja oikeesti, agendalla ois saada lisää miehiä varhaiskasvatukseen. Siis myös feministisellä)
Luin pelkästään otsikon, joten voi olla, että nyt menee ohi ja kovaa, mutta ei se mitään. Itselläni on siis kolme lasta: kaksi poikaa ja yksi tyttö. Vanhin poikani on tietyissä asioissa utlramaskuliininen, kovempi äijä jo nyt kuin itse olen ikinä ollut tai tulen olemaan, keskimmäinen poikani on herkkä runosielu hyvällä huumorintajulla varustettuna ja nuorimmainen tyttö on jo nyt selkeästi isin tyttö, joka saa ja tulee saamaan tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa.
Ennen lasten saantia minulla oli joitakin tavoitteita lasten kasvattamisen suhteen. Tosin ei niitäkään nyt ihan hirveästi ollut, laiska kun olen. Oli kuitenkin jotain. Nyt kun näitä lapsia on siunaantunut niin huomaan, että kaiken maailman ideologiat ja vankat mielipiteet ovat karisseet kuin havunneulaset joulun jälkeisestä joulukuusesta. Kasvatuksessa jäljellä on vain arki, jonka taso on hyvin riippuvainen uneni määrästä ja laadusta sekä siitä kuinka pitkä aika on edellisestä ateriastani. Kuolemaa uhmaten uskallan väittää, että näin on tilanne myös lasten äidin osalta.
Edellisestä johtuen suurimman osan ajasta minulle on ihan sama millä leluilla poikani leikkivät. He saavat leikkiä nukeilla ja pukeutua pinkkiin, kunhan ovat välillä hiljaa, eivätkä kilju korvaani. Tyttöni saa ja myös leikkii autoilla. Ihan sama. Tästä kaikesta on varmaan se ilo valistuneiden suhteen, että en ole omalta osaltani ohjaamassa poikiani ai tyttöäni jäykkiin malleihin. Toisaalta joku varmaan kauhistelee myös sitä, että en myöskään ohjaile lapsiani mihinkään suuntaan. Laiva vailla peräsintä! Noh, kaikkia ei voi miellyttää.
Kuten jo aluksi tuli todettua, kohtelen poikiani jo nyt epäjohdonmukaisesti ja epäreilusti suhteessa pikkutyttööni. En voi itselleni mitään! En tiedä mistä tämä kaikki johtuu, mutta jo alusta asti olen suhtautunut tyttööni eri tavalla kuin poikiini ja alusta alkaen olen myös tiedostanut asian. Jotenkin halu suojella ja varjella on vahvemmin läsnä kuin poikieni kohdalla. En tiedä onko tässä jokin biologisperäinen toimintatapa taustalla, joka pakottaa minut varjelemaan silmäterääni alkukantaisilta luolamiehiltä tai jotain. Selvä ero siinä on. Itse olen suhtautunut asiaan huumorilla ja ottanut tilanteen annettuna. Minulla ei ole tahtoa, eikä halua muuttaa tilannetta.
Mutta tässä siis ollaan. Vailla kasvatusmetodia, vailla sensitiivisyyttä ja johdonmukaisuutta. Antakaa anteeksi jos ja kun joudutte herkistämään minun(kin) lapsiani sille toiselle puolelle.
On kyllä ihan totta että kasvatus on varmasti usein arjessa aika kaukana niistä ihanteista joita itselleen tai muille asettaa. Mutta eipä se toisaalta tee niitä ihanteita tyhjäksi että niihin ei aina täydellisesti yllä. Lisäks mun mielestä on ehkä eri asia jos puhutaan ammatillisesta varhaiskasvatuksesta jota tekevät koulutetut henkilöt joiden työnkuva on nimenomaan kasvattaminen – silloin kriteerit voi olla tiukemmat.
Jotenkin epäilyttää käytännössä toi ”kriteerien tiukkuus”, kun jatkuvasti lehdissä ym. valitetaan kuinka määrärahat ei riitä ja lastentarhanopet on helisemässä liian isojen ryhmiensä kanssa.
”Lisäks mun mielestä on ehkä eri asia jos puhutaan ammatillisesta varhaiskasvatuksesta jota tekevät koulutetut henkilöt joiden työnkuva on nimenomaan kasvattaminen – silloin kriteerit voi olla tiukemmat.”
Mun puolesta lastenkasvatus voidaan ulkoistaa kokonaan ammattikasvattajille, niin saadaan mallikelpoisia kansalaisia!
En ole siis ihan varma kuinka paljon haluan lastentarhaopettajien kasvattavan lapsiani, olen heille kyllä erityisen kiitollinen lasteni hoitamisesta.
K:
”Mä en ehkä oo ihan samaa mieltä siitä että pojille ois itsestäänselvästi hyötyä maskuliinisista taidoista ja tytöille femininiinisistä, vaikka niitä toki yhteiskunnassa edellytetäänkin”
Ei ehkä ”itsestäänselvästi”, mutta kyllä se noin tyypillisesti näyttäis niin menevän. Jossain määrin luottaisin tossa siihen, että jengi pyrkii yleensä tavottelemaan painottuneesti sellasia asioita, joista niille on suhteellisesti enemmän hyötyä. Eli jos näyttää siltä, että naiset panostaa vaikka ulkonäköönsä selvästi enemmän ku miehet, niin on todennäköistä, että naiset myös hyötyy hyvästä ulkonäöstä suhteellisesti enemmän ku miehet. Vastaavasti muiden ominaisuuksien osalta. En usko että ihmiset robottimaisesti pyrkii toteuttamaan perinteisiä sukupuolirooleja vaan siks, että ne on perinteisiä. Jos esim. naiset lakkaa saamasta hyötyä kauneudesta, ni väitän että kauneuteen panostaminen vähenee niin että se on ihan helppo havaita.Vastaavasti jos naiset esim. lopettaa miehen varallisuuden/elatuskyvyn arvostamisen pariutumisessa, niin miesten statuskilpailu työmarkkinoilla tulee vähenemään oleellisesti.
Tää ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö vaikka miehelle vois olla hyötyä siitä, että se hallitsee myös jotain feminiinisinä pidettyjä taitoja. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että joistain asioista miehille on enemmän hyötyä ku naisille ja vice versa ja se näkyy myös panostuksissa niihin asioihin.
”Kyllä se voi olla melko vahingollista jos omat käsitykset itsestä perustuvat jotenkin hyvin kapealle mallille siitä millainen miehen kuuluu olla ja millainen naisen kuuluu olla”
En mä oo oikeestaan tässä lyömässä lukkoon mitään standardia sille, kuinka kapeaa mallia jengin kannattaa tavotella. Jonkinlaiset oletukset kannattaa kuitenkin varmaan olla siitä, millä ominaisuuksilla ja taidoilla maailmassa pärjää? Kukaan tuskin väittää, että lapsen/nuoren tulevan hyvinvoinnin kannalta on aivan sama mitä taitoja se hankkii. Toi sukupuolijärjstelmä ja sen huomioiminen on vaan yks osa sitä kokonaisuutta. Mun argumentti on, että oma sukupuoli ja siihen kohdistuvat odotukset ja rajotteet kannattaa huomioida ihan samalla tavalla ku kaikki muutkin odotukset ja rajotteet.
Johanna:
”Mä ihmettelen sitä, että kun yleensä oppimisessa pyritään kaventamaan eroja (esim. jos sä et osaa matematiikkaa hyvin, saat tukiopetusta), mutta sitten kun jokin asia määritellään sukupuolityypilliseksi (tai “maskuliiniseksi” taidoksi), nähdäänkin, että pitäis vahvistaa juuri niiden taitoja, jotka jo paremmin asian taitaa.”
Ehkä peruskoulussa pyritään kaventamaan eroja tollasissa perusasioissa, mutta toisaalta yhteiskunnan tasollahan on koko ajan pyritty just päinvastaseen suuntaan, eli mahdollisimman pitkälle menevään erikoistumiseen. Ei nykytason tehokkuus ja hyvinvointi oo sen tulosta, että kaikki osaa tasasesti kaikkea.
Ja siis kyllähän tarhassa ja koulussa varmaan valtaosaa asioista puuhaillaankin ihan sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten kun ne lapset/nuoret omin silmin havaitsee, että mitä ominaisuuksia vastakkainen sukupuoli arvostaa, niin ne alkaa painottuneesti panostamaan niiden haluttujen ominaisuuksien hankkimiseen. Ja koska miehet ja naiset arvostaa vastakkaisessa sukupuolessa vähän eri ominaisuuksia, niin siitä seuraa että miehet ja naiset pyrkii hankkimaan vähän erilaisia ominaisuuksia.
Ihan pakko tähän huomauttaa, että pyöriikö lasten elämä sun mielestä itsestäänselvästi heteroseksuaalisuuden ympärillä? Tai ylipäänsä seksuaalisuuden?
??? Tietenkään lasten elämä ei mun mielestä ”pyöri seksuaalisuuden ympärillä”. Yritin tossa avata sitä että mistä mä kuvittelen johtuvan sen, että lapset/nuoret ennemmin tai myöhemmin alkaa vähitellen ”erikoistumaan” asioihin sukupuolen perusteella. Uskon että pohjimmiltaan tällä erikoistumisella on paljonkin tekemistä sukupuolivalinnan kanssa ja jos ne taustalla olevat valintakriteerit muuttuu, niin myös ihmisten toiminta muuttuu. Toki ihmisten toimintaan vaikuttaa miljoona muutakin asiaa ku sukupuolivalinta, mutta sukupuolivalinnan relevanssia lienee turha kiistää silloin kun yritetään nimenomaisesti miettiä syitä sukupuoliroolien eriytymiselle.
Nyt kun oikein pinnistin niin tuli mieleen, että onhan minullakin jokin periaate olemassa! Olen nimittäin pyrkinyt lapsieni kohdalla vahvistamaan niitä ominaisuuksia, jotka tuntuvat nousevan pintaan ikään kuin luonnollisesti.
Esim. vanhimmalla pojallani tuntuu olevan hyvin vahva kilpailuvietti. Sen sijaan, että yrittäisin tukahduttaa sitä, yritän pitää huolen siitä, että ”vietti” löytää kohteensa ja tekemistä riittää. Toinen poikani tykkää taas selkeästi rauhallisemmista mielikuvitusleikeistä, kilpailuviettiä ei tunnu olevan sitten yhtään (syyllistän häntä sensitiivisesti siitä, että hän ei ole yhtä aktiivinen ja kiinnostunut samoista asioista kuin isoveljensä).
Edellisen liittyen olen huomannut, että vaihtoehtoinen toiminta lössähtää hyvin nopeasti, jos se edes pääsee kunnolla vauhtiin. Jalkapallosta ja sählystä kicksit saava ei jaksaa leikkiä nukeilla, kun taas toisella tilanne on juuri päin vastainen.
Voi olla, että olen totaalisen väärässä, mutta tähän tilanteeseen sensitiivisyyden tuominen tuntuu jotenkin keinotekoiselta, jos olen sen oikein ymmärtänyt. En mielestäni ole ohjannut kumpaakaan sälliäni mihinkään tiettyyn suuntaan, kuten edellisessä viestissäni toin esille. Tyypit vain tuntuvat olevan kiinnostuneita kovin erilaisista asioista.
Sinähän harrastat siis sukupuolisensitiivistä kasvatusta 🙂 Ei kai siinä sen kummemmasta ole kyse kuin että annetaan lasten toteuttaa itseään. Tämä ei ole aina itsestäänselvyys.
Joo, kyllä niin on et lasten lähtökohtien huomiointi vie pitkälle. 🙂
Ei se ole aina itsestäänselvyys, kute Johanna kommentoikin. Vanhempien tapauksessa voidaan lapsille kasata paineita, esim. haluta et lapsi toteuttaa vanhemman unelmaa. Sitten taas ammattikasvattajien puolelta ryhmäkoot jne. saa varmasti helpommin käsittelemään lapsia ”ryhmänsä”, kuten juuri sukupuolensa, edustajana – tähän tietenkin helposti vaikuttaa työnteon reunaehdot (kiire, henkilöstön vähyys) jotka ei tietenkään ole yksittäisen hoitajan vallassa.
Mielenkiintonen uutinen aihetta hyvin läheltä: http://yle.fi/uutiset/vaitos_antiikin_stoalaiset_eivat_uskoneet_sukupuolieroihin/6874932
”Tutkija Malin Grahnin mukaan stoalaiset uskoivat, että sukupuoli ei vaikuttanut mitenkään ihmisen korkeimpiin kykyihin ja päämääriin. He tukivat ajatusta tyttöjen ja poikien yhtäläisestä kasvatuksesta sekä miesten ja naisten tasavertaisuudesta maailmankansalaisina.
– Antiikin stoalaisten filosofien sukupuoli- ja seksuaalisuusnäkemykset olivat omana aikanaan radikaaleja – ja ovat sitä yhä edelleen, sanoo Helsingin yliopistoon väittelevä Malin Grahn.
– Stoalaisessa metafysiikassa sukupuoli ilmeni yhtä vähämerkityksisenä ominaisuutena ihmisen korkeimmille kyvyille kuin vaikkapa silmien väri näkemiselle, Grahn kuvaa.”
Eli kannattaa muistaa, ettei niinkään uutuudesta kyse monissakaan edistyksellisissä jutuissa.
(Sorppa, oon ollut hieman ylikuormitettu tällä viikolla – kiva kun Johanna vastaillut!)
Joku jo kirjoittikin, että tuskin tässä suurta vahinkoa pystytään lapsille tekemään. Eli jos energiaa riittää eikä lapsia vahingoiteta niin siitä vaan. Turha kuitenkaan tulla pyytämään korkeampaa palkkaa tällä perusteellla.
Perimmäinen ajatuskin lienee ihan ok eli että lasten omaa kehitystä tuetaan mikä sitten on kellekin luontaista. Pikkaisen vaan pistää silmään tuo ”kriittinen feministinen ote” vai mikä se sanamuoto nyt oli. Eli luultavasti tässä on taas perimmäisenä motiivina naiskamppailu eikä niinkään lasten etu, vaikka siihen tietysti joka kohdassa osataan vedota. Joten varoituksen sana: kasvaessa lapset voivat oivaltaa että heitä on manipuloitu feministisistä tarkoitusperistä lähtien. Manipulointi taas herättää suuttumusta….
Hei,
arvostaisin sitä, että termistöä kuten manipulointi ei heiteltäisi kevyesti.
Jos aihetta katsotaan laajemmin, lapsi voi olla aikuisena loukkaantunut siitä, että vanhemmat ovat kasvattaneet stereotyyppisen sukupuolijaottelun mukaan; miksi minut ”manipuloitiin” kiinnostumaan vain aiheista X? Kuten tekstissä tuotiin esiin, mikään kasvatus ei ole ”arvovapaata”; se että yleisin käsitys vaikuttaa normaaleimmalta ja itsestäänselvältä on tietenkin ymmärrettävää, mutta tätä oletusta on syytä ravistella. Lähelle näkee harvoin selvästi; osaamme kyllä taivastella vanhoja tapoja tai muita kulttuureja, mutta se, mihin on totuttu ja kasvettu jää helposti kyseenalaistamattomaksi.
Outo ajatus, että ”naiskamppailu” (jos nyt ajatellaan sukupuolten tasa-arvoa) ei olisi lasten etu kokonaisuudessa – noin puolet lapsista on pieni tyttöjä, jotka aikuistuessaan kohtaamaan seksistiset odotukset?
FV: Lähelle näkee harvoin selvästi; osaamme kyllä taivastella vanhoja tapoja tai muita kulttuureja, mutta se, mihin on totuttu ja kasvettu jää helposti kyseenalaistamattomaksi
No tämä oli yllättävä kannanotto. Oletko kuullut termiä ”sukupolvikapina?”
FV: Outo ajatus, että “naiskamppailu” (jos nyt ajatellaan sukupuolten tasa-arvoa) ei olisi lasten etu kokonaisuudessa – noin puolet lapsista on pieni tyttöjä, jotka aikuistuessaan kohtaamaan seksistiset odotukset?
Entäs sitten se, että noin puolet lapsista on poikia? Onko naiskamppailu myös poikien etu joita kuitenkin on noin puolet lapsista.
”Entäs sitten se, että noin puolet lapsista on poikia? Onko naiskamppailu myös poikien etu joita kuitenkin on noin puolet lapsista.”
Se on vastaus seksistiseen yhteiskuntaan. Vastakysymys: Onko seksismin vastustamatta jättäminen niiden tyttöjen etu? – Sama juttu, jos sanotaan vaikka että lapsia pitää suojella rasismilta ja syrjinnältä ja pitää huolta siitä, ettei näillä seikoilla ole sijaa päiväkodissa/koulussa. Sanotko silloinkin, että ”mutta onhan iso joukko lapsia joita rasismi se ei koske, onko niiden etu?”
Jotain linkkejä, joihin oon törmännyt: http://www.hs.fi/mielipide/Pojilta+ei+vaadita+yht%C3%A4+paljon+kuin+tyt%C3%B6ilt%C3%A4/a1382938270843
Kiinnostava näkökulma, kun aina puhutaan siitä, et koulu suosii tyttöjä. Varmaan suosii, jos tytöiltä opet vaatii enemmän ahkeruutta&tarkkuutta peruskouluajan (oma kokemus tukee tätä), niin ehkä ei tartte ihmetellä, jos sen päätteeksi keskimäärin pojat on vähemmän motivoituneita opiskeluun.
http://yle.fi/uutiset/vaatteiden_vari_vaikuttaa_siihen_kuinka_lapseen_suhtaudutaan_-_valitsetko_punaista_tytolle_ja_sinista_pojalle/6903061
Värit vaatteissa.
Noi on vaikeita asioita arvioida. Vuorovaikutus on kaksisuuntaista. Jos opettajat näyttää kohtelevan tyttöjä ja poikia eri tavoin, on mahdoton sanoa johtuuko se vaan opettajien asenteista vai siitä, että tytöt ja pojat kohtelee opettajia eri tavoin. Ihan sama ku yleensäkin kasvatuksessa. Vanhempi kasvattaa lasta ja lapsi vanhempaa. Lopputoloksena on joltain näyttävä vuorovaikutus, mutta on todella hankalaa arvioida missä määrin kyse on kunkin osapuolen toiminnasta ja persoonallisista ominaisuuksista.
Kaksisuuntaista juu. Mutta et varmaan oikeasti väitä, etteikö aikuisilla kasvatus/opetushenkilökunnalla ole tässä asiassa se reilusti vahvempi rooli? Kumpikin olemme varmaan käyneet sitä samaa peruskoulua?
Jos mietitään päiväkoti-ikäistä, niin hän on hyvin ”muokkautuvassa vaiheessa”, kuulostelee ja tarkkailee ympäristöä, opettelee ja oppii, ja on kaikkea muuta kuin valmis toimija. Pienillä teoilla, joita auktoriteetit tekee on suuri vaikutus.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013111117710235_pr.shtml
Meinaatko että pikkutytöt manipuloi kasvattajan olemaan antamatta huomiota, tai odottamaan enemmän kykyjä vaikka pukeutumisessa? Tiedätkö asiasta jotain, mitä asiantuntijat ei tiedä? Jos näin on, niin kerro toki. Kriittisyys on hyväksi, eikä kaikkea tarvitse uskoa, mutta kuulostaa nyt hieman siltä, et totuus ei miellytä ja halutaan keksiä verukkeita.. Epäiletkö kaikkea muutakin tutkimusta yhtä paljon, vaiko vaan tietynlaista? Silloin kun se ei sovi yhteen odotuksiesi kanssa? Videointi on siitä armotonta, ettei se valehtele (kunhan tietyt ehdot täyttyvät, ja tietenkin kaikki tutkimus joutuu huomioimaan, ettei kaikkea häiritsevää tekijää/vaikuttimia voi sulkea pois) – lukemani mukaan varhaiskasvattajat ovat itse olleet kiinnostuneita tuloksista, eivät kieltäneet vaan oppineet uutta siitä, miten käyttäytyvät tottumuksen vuoksi. Olettaisin, että juuri he ovat tässä asiantuntijoita? (Villit ja kiltit-kirja, johon viittaa sisältää myös katsausta tähän.)
” Mutta et varmaan oikeasti väitä, etteikö aikuisilla kasvatus/opetushenkilökunnalla ole tässä asiassa se reilusti vahvempi rooli? Kumpikin olemme varmaan käyneet sitä samaa peruskoulua?”
Onhan niillä varmaan ”vahvempi rooli” suhteessa pikkulapsiin, mutta ei tosta vielä hirveesti voi päätellä. Ja peruskoulun osalta on jo tosi vaikee arvioida missä määrin opettajat kohtelee oppilaita eri tavalla sukupuolen perusteella. Ala-asteella poikia jouduttiin esim. torumaan ja kieltämään paljon enemmän ku tyttöjä, koska pojat aiheutti paljon enemmän häiriötä ku tytöt. Täten pojat väistämättä vei suurimman osan huomiosta. Sitten yläasteella kun meiän luokalla sattu olemaan muutama viinaa, tupakkaa ja mahdollisesti muitakin päihteitä suurkuluttava teinityttö, jotka käyttäyty tunneilla ihan miten huvittaa, niin ei se opettajien suhtautuminen niihin juurikaan poikennu vastaavasti käyttäytyviin poikiin suhtautumisesta. En silti väitä ettei kohtelussa olis sukupuoleen perustuvia eroja, väitän vaan että on vaikee arvioida perustuuks ne erot kohtelussa enemmän sukupuoleen vai siihen eroon tyttö- ja poikayksilöiden käyttäytymisessä. Riippuu varmaan paljon tilanteesta.
Mut tossa mun lyhyessä kommentissahan mä vastasin lähinnä liittyen noihin sun linkittämiin hesarin mielipidekirjotukseen ja Ylen lyhyeen artikkelinpätkään enkä mihinkään tutkimuksiin. En väitä ettei tyttöihin ja poikiin suhtauduttais jossain määrin eri tavalla.
Eihän toi Iltalehden artikkelikaan antanu mitään kunnollista tietoa siitä, mistä toi havaittu kohtelu johtui. Siinähän vaan todettiin että poikia huomioitiin enemmän ja niitä pidettiin avuttomampina ku tyttöjä. Mut eihän siinä analysoitu ollenkaan sitä, että johtuks se kohtelu siitä et pojat itse vaati enemmän huomiota ja oli de facto avuttomampia vai siitä, että opettajat vaan penskoista riippumattomista syistä ite anto väkisin pojille enemmän huomiota ja kuvitteli niiden olevan avuttomampia. Tässähän on koko sen asian ydin mitä mä kyseenalaistin. En mä sitä kyseenalaistanu etteikö se havaittu kohtelu olis erilaista,. Sehän nyt on ihan selvää et jos pojat vaikka riehuu ja huutaa enemmän, ni niihin myös joudutaan kiinnittämään enemmän huomiota ja kohdistamaan enemmän toimenpiteitä.
Ja joo, voin myöntää et mulla on sellanen bias, että suhtaudun sukupuolentutkimus-skenen tutkimustuloksiin epäilevämmin ku joidenkin muiden alojen tuloksiin. Tai ehkä paremmin sanottuna mun epäilyt kohdistuu enemmänkin niistä tuloksista tehtyihin tulkintoihin ja just tän kaltasiin uutisointeihin minkä just iltalehdestä laitoit. Feministisissä piireissä ja mediassa tuntuu olevan valtava halu tulkita noita tuloksia siten, että sukupuolierot on seurausta vaan kasvatuksesta ym. Toi sun laittama iltalehden artikkeli toimii hyvänä esimerkkinä. Siinähän nimenomaan ei saatu mitään tukea sille, että toi havaittu ero kohtelussa olis seurausta vaan sukupuolesta eikä esim. yksilöiden käytöksestä ja ominaisuuksista. Kuitenkin siinä vähän niinku tunnuttiin pohjustettavan sellaista tulkintaa että tukea olis saatu ja niin säkin vaikutit sitä tulkitsevan jos oikein ymmärsin.
En siis epäile sitä, etteikö joku tutkija vois saada videoita kuvaamalla datan, jonka perusteella opettajat kohtelee poikia ja tyttöjä eri tavalla. Epäilen lähinnä että vallitsevassa ilmapiirissä tollasista videoista (tai muusta datasta) vedetään ihan liian herkästi perusteettomia ja halutun mukaisia johtopäätöksiä.
Nopeesti huomioita: jos ala-asteella oppilaat on jo oppinu käytöskoodin, niin oiskohan yksi selittävä tekijä esim se päiväkoti? Aikasemmat kokemukset? (Tommonen valmiiseen persoonuuteen nojaaminen sotii kyllä minkä tahansa lasten kehitystä koskevan nykytiedon kanssa. Joo: temperamenttieroja on. Usein kantsii pitäytyä yksinkertasimmassa selityksessä, vaikka sen tuntuiskin haraavan omia ”uskomuksia” vastaan. (Esim sen vaalintaa, et opettajat olis reiluja ja tasa-puolisia. Usein ei ole. Nekin on ihmisiä.)
Kyllä muistan itsekin ala-asteella – ennen kui olin sanaa feminismi kuullut – miten tyttöjen riehunta oli paljon pahempi juttu kuin poikien. Aika nopeesti siinä oppi oleen riehumatta. Montamonta vuotta myöhemmin kun luin asiasta tuli ahaa-elämys, et ehkä en sitten oikeesti vaan kuvitellut, et ope oli epäreilu. Niin sen lapsena siis koin, enkä ole ainoo, sillä perusteella mitä oon lueskellu/puhunut ihmisten kanssa.
Nää on ehkä niitä juttuja, veikkaan, et mitä useat pojat ei huomaa. Samoin, kun mää en kohtaa rasismia, tms. Kun ei kukaan mulle huutele. Siltikään en kyseenalaista muiden kokemuksia – tääkin on yleistä keskusteluissa, et ”kantasuomalainen” vaahtoo ei mtn rasismia oo, kun ei itse näe.
”Onhan niillä varmaan “vahvempi rooli” suhteessa pikkulapsiin, mutta ei tosta vielä hirveesti voi päätellä.”
Nyt on kyllä vuosisadan aliarviointi menossa. Varmaan ”vahvempi rooli”?
No aika hemmetisti vahvempi, jos ne päättää, et kuka jää jälki-istuntoon, minkä numeron saa, yms.
Tuskin itsekään väität, ettei naistutkimuksen parissa työtä tekevillä olis aika vahvaa ja suhteellisen yhtenäistä ideologista taustaa verrattuna vaikka teoreettisen fysiikan tms. tutkijoihin? Kuin moni naistutkija ei tunnustaudu feministiks? Kuinka suuri osuus sukupuolentutkijoista on miehiä? Teoreettisen fysiikan tutkijalla on myös aika paljon vähemmän syitä olettaa olevan omaa persoonalliseen kokemukseen perustuvaa lehmää ojassa tutkiessaan jotain säieteoriaa kuin naispuolisella feministiseen ideologiaan nojaavalla sukupuolentutkijalla, joka tutkii vaikka naisiin tai tyttöihin kohdistuvaa syrjintää jollain alueella. Tää bias tutkijoiden joukossa osaltaan vaikuttanee siihen mitä tutkitaan, minkälaisia tulkintoja tuloksista tehdään ja missä muodossa ne tulkinnat lopulta päätyy mediaan.
Hei, en ehdi vastata syvällisemmin, mutta: ”vääristymiä” on kaikkialla: http://www.hs.fi/ihmiset/Tutkija+Homoseksuaalisuutta+esiintyy+l%C3%A4hes+kaikkien+el%C3%A4inten+keskuudessa/a1384151395229 ”Jos eläinten homoseksuaalisuus on niin yleistä, miksi siitä ei juuri puhuta?
”Meille on kiellettyä ajatella, että homoseksuaalisuudessa olisi kyse jostakin muusta kuin lisääntymisestä. Ihmisille on vaikeaa tajuta, miksi esimerkiksi leijonaurokset parittelevat toistensa kanssa, tai kirahvit. Me ajattelemme seksuaalista suuntautumista, mutta eläimille kyse on vähän eri asiasta. Suhtautumisongelma on näkynyt esimerkiksi niin, että jos on nähty kaksi samaa sukupuolta olevaa koiraskärpästä, jotka parittelevat, tutkijat ovat aikoinaan olettaneet, että ne ovat vahingossa valinneet väärän sukupuolen.””
Tässä siis biologien ”biaseista”. Huolestuttavaa, eikö? (Ja tähän johtaa normatiivinen käsitys sukupuolesta luonnontieteen alueella.)
Mua kiinnostaa ehkä eniten se, miksi näet sukupuolta tutkivan tutkimuksen poikkeuksena? Tuntuu siltä, että et kuitenkaan ole tutustunut tutkimuksiin & metodologiaan sen tarkemmin (näissähän on todella iso vaihtelu niiden sisällä, jota voidaan kuvata ”sukupuolentutkimukseksi”.) Kaikessa on puuttensa, mutta sukup. tutkimuksessa reflektoidaan metodeja suht paljon, mikäli verrataan moniin muihin aloihin. Sen tiedostaminen, mitä tekee, on avain yhtään mihinkään. Ylipäätään heittely, et epäilet sukup. tutkimusta, on niin kamalan yleisellä tasolla, että mahdoton keskustella – otapas jokin yksittäinen tutkimus, lue se ja sitten keskustellaan. (Ei meinaa että voisit siitä tehdä päätelmän kaikesta sukup. tutkimuksesta, mutta ainakin järkevämpi lähtökohta kuin mutuilu.)
”Suhteellisen yhtenäinen ideologinen tausta” – nojoo, jos sellaiseksi lasketaan se, että sukupuolten tasa-arvo on tärkeä kysymys. ja et naiset on yhtä arvokkaita kuin miehet? Ja että totunnaisia käsityksiä sukupuolesta on syytä purkaa?
Tuo videointi oli ensisijassa kuitenkin opetusmenetelmä, kuten kävi ilmi uutisesta, jonka linkitin, jota näytetään niille, joita siinä on kuvattu. Kyse on siitä, että sitä katsoessaan päiväkotityöntekijät voivat havainnoida, mitä tekevät. Kiellätkö työntekijöiden pätevyyden kokea valaistumista ja ahaa-elämyksiä? Ovatko he aivopestyjä? Kykenemättömiä ajattelemaan itse? Edelleen: tiedätkö jotain, mitä me emme, vaiko pidät härkäpäisesti kiinni siitä, mihin haluat uskoa? Toivoisin, että ensiksi tutustut tarkemmin asioihin, ennen kuin sama levy aina lähtee pyörimään.
Olin lukenu ton hesarin artikkelin jonka laitoit jo aikasemmin ja oli kyllä todella hämmentävää luettavaa. En väitä olevani evoluutioasiantuntija, mut sen verran oon aiheeseen tutustunu, että pystyn sanomaan ton haastatellun tyypin olleen pihalla ku lumiukko(tai sitten toimittaja tulkinnut/käsittänyt päin mäntyä).
Tää on esim. täysin käsittämätön lause:
”Meille on kiellettyä ajatella, että homoseksuaalisuudessa olisi kyse jostakin muusta kuin lisääntymisestä”
Mitä ihmettä toi tarkottaa? Homoseksuaalisuudessahan on loogisesti välttämätöntä olla kyse jostain muusta ku lisääntymisestä. Miten tän loogisen välttämättömyyden ajattelemista voi väitää ”kiellettynä pidetyks”? En ymmärtäny lauseen logiikkaa tai merkitystä ollenkaan.
Sitten lopussa:
”Jos homoseksuaalisuudesta ei olisi lajeille mitään hyötyä, se häviäisi pikkuhiljaa. Jo se, että sitä on jäljellä, osoittaa, että sillä voi olla evoluution kannalta merkitystä.”
Toi väite ei perustu millään lailla tieteelliseen evoluutioteoriaan. Ihmisen evoluutiohistoria on ensinnäkin niin lyhyt, että meillä on säilyny vaikka kuinka paljon sellasia ominaisuuksia joista on lähinnä haittaa nyky-ympäristössä. Ei evoluutio tapahdu hetkessä. Ympäristöt myös muuttuu niin nopeesti, ettei sellanen tilanne oikeen ees oo mahollinen missä jollain lajilla olis pelkästään ”hyödyllisiä” ominaisuuksia. Evoluutio ei oo myöskään sillä tavalla kaikkivoipaa, että se pystyis virheettömästi ja täydellisesti aina karsimaan kaiken ”haitallisen” pois ja säästämään ainoastaan ”hyödyllisen”.
Tossa täyty olla kyse siitä, ettei mies tunne evoluutioteoriaa(sehän oli ”hermofysiologi”. Ei sillä välttämättä tartte olla hirveesti tietoa evoluutiosta) tai sitten siitä, että toimittaja oli tulkinnu väärin.
”Tässä siis biologien “biaseista””
Mikä bias tossa artikkelissa tuli esille? En tajunnu. Eihän siinä otettu mitään kantaa siihen mikä biologien konsensus on missään asiassa. Jos taas mun tavalla tulkitsit ton Segerstrålen olevan aivan pihalla niin ei kai sillä juuri tekemistä oo minkään biasien kanssa?
Vedetään nyt sen verran takaisin, että kyllä toi Segerstrålen esittämä ajatus on tulkittavissa myös ihan järkeväks kokonaisuudeks, jos ei takerru noihin mun poimimiin vähän kummallisesti muotoiltuihin lauseisiin ja olettaa, että Segerstråle sulki ihmiset tossa tarkastelunsa ulkopuolelle ja oletti että eläinlajeilla homoseksuaalisuus on geneettisesti periytyvää.
Jos noin tulkitsis, niin en osaa sanoa olisko tossa kuitenkaan kyseessä niinkään biologien ”bias” ku vaan se, että biologien valtavirta on sattunu olemaan väärässä yhen lähtöoletuksensa kanssa. Väärässä oleminen ja bias ei oo ihan samoja asioita. Väärässä voi olla, vaikka hyödyntäis kaiken saatavilla olevan tiedon teknisesti pätevällä tavalla. Biasilla mä tarkotin tässä väljästi lähinnä sitä, että jonkun alan tutkijoilla ideologisissa lähtökohdissa, sukupuolessa ym. on poikkeuksellisen vähän hajontaa tai että on poikkeuksellisen paljon syytä olettaa, että niillä on jossain mielessä oma lehmä ojassa sen suhteen mitä ne tutkii. Nää biasit mistä mä tässä puhun, on siis sellasia, joiden olemassaolosta voi tehä jonkinlaisia arvioita jo apriori, eli jo sen perusteella että tietää millasilla ominaisuuksilla varustetut tyypit tutkii ja mitä ne tutkii. Se, että jonkun yksittäinen oletus on jossain vaiheessa tieteen kehityskaarta paljastunu vääräks ei oo samanlainen apriori-juttu.
Biasiks tota olis voinu kutsua tällä mun määrittelyllä siinä tapauksessa, että meillä olis ollu syitä olettaa, että kyseistä aihetta tutkivat tyypit on valikoitunu silleen, että niillä on jo etukäteen poikkeuksellisen yhdenmukaiset näkemykset esim. seksuaalisesta käyttäytymisestä. Jos ne sitten päätyis tekemään tollasen artikkelissa kuvatun virheen, me voitais väittää, että on mahdollista että ne niiden poikkeuksellisen yhdenmukaiset ennakkonäkemykset on vaikuttanu siihen, minkälaisia tulkintoja sillä alalla yleisesti on tehty eläinten seksuaalisesta käyttäytymisestä. Mut jos niiden tutkijoiden ennakkonäkemyksissä tai ideologioissa on etukäteen hirveesti hajontaa, niin meillä on vähemmän syytä sellaseen epäilykseen ja enemmän syytä uskoa, että virhe on johtunu siitä, että olemassa olevan datan perusteella se virheellinen tulkinta on ollu ihan perusteltu tai ainakin ymmärrettävä sinä aikana ku se on tehty.
Hei, hyvä et hieman peruutat.
Jos nyt otetaan huomioo ihan aluksi, että mikään tutkimusala ei ole mitenkään vapaa vääristymistä: yksi suhteellisen ongelmallinen on aivotutkimus, jossa sukupuolten odotettua erilaisuutta on ”löydetty” sieltä sun täältä. (Ks. esim. http://books.google.fi/books/about/Brain_Storm.html?id=iAxfiKRXYfgC&redir_esc=y )
Eli alalle jos alalle tarvitaan moniäänisyyttä. Mutta: kaikesta päätellen itse näet erityisesti sukupuolentutkimuksen ongelmaksi, et vaikka sitten aivotutkimuksen seksismiä? http://cellularscale.blogspot.fi/2012/02/neurosexism-and-delusions-of-gender.html (Jos mietitään, kuinka paljon aivoilla selitetään vaikka mitä, vaikka vain todella vähän tiedetään, ja monet alan asiantuntijat varottavat, et koko skenen uskottavuus & maine menee tällä menolla.)
Oma lehmä voi olla ojassa myös sen suhteen, että haluaa mahd. raflaavia tuloksia aka. mainetta & kunniaa – tästähän syntyy se julkaisuharha, että tietyntyyppiset tulokset julkastaan isoin fanfaarein (Katso kuvat! Miehellä ja naiselle erilaiset otsalohkot!) ja sit vähin äänin kuopataan juttu – joka siitäkin huolimatta jää ”yleiseen tietoon”. Sitten taas ne kaikki tutkimukset, joissa mitään erityistä ei löydy, jätetään julkaisematta. (Tästä hyvä juttu HS:n kuukausiliitteessä joku vuosi sitten, jossa avattiin hyvin näitä alan sisäisiä mekanismeja.)
Eli toivon, et olemme huolissamme kaikesta tieteen tieteellisyyttä uhkaavasta (ml. myös kaupallisuus, tiedon omiminen joka estää tutkimuksen kehittymistä) eikä ainoastaan sukupuolentutkimuksen – oletetuista – piirteistä. (En allekirjoita et olis jotenkin erityisen yhdenmukaista – samalla tavoin kuin kaikki muutkin alat, tulee vallitsevia käytäntöjä, jotka sit muuttuu.)
Väärässä oleminen & bias ei oo täysin eroteltavissa – tässä ko. homoseksuaalisuuskeississä tärkeetä on huomata, et ne oli siinä oletuksessaan, koska ne eli heteronormatiivisessa kulttuurissa. (Ei mikään satunnainen ”virhe” – tai siis jos tulkitsee sitä mitä tutkailee väärin, koska olettaa et ”asioiden nyt on pakko olla näin”… kyl kutsuisin sitä biasiksi. Siis kysymys koskee sitä, miksi ne oletti, et luonnossa ei oo homoseksuaalisuutta, ei luultavimmin ollut minkään päättelyn tai konsensuksen tulos, vaan ne vaan oletti kyseenalaistamatta.)
Huom: on ihan ok keskustella vain sukup.tutkimuksen ominaispiirteistä jos niikseen tulee. Hyvin usein kritiikki on vain aika… sitä tasoa, että ”vähän wikipediasta luin”.
Rogue, myönnettäköön, että sun kommentit on hieman syvällisempiä, mutta edelleen: kauhean vaikea puhua yleisellä tasolla mistään muusta kuin laajoista trendeistä, jos niistäkään. (Painotan; jos ja kun viittaan neurotieteen ongelmiin, niin ei nekään koske koko alaa; ehkä vain eniten huomiota saavaa?)
-Ehkä se, mikä eniten sp-tutkimuksen kritiikissä pännii, on se, että se olettaa muun tieteen olevan arvovapaata. (Tää on usein kriittisten suuntauksia ongelma; muut haluaa julistautua ”neutraaleiksi”, vaikka sellasta tiedettä ei olekaan.) Miten tutkimusrahoitus&kytkökset vaikuttaa? Lääketiede on yksi ehkä keskeisin esimerkki: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/laaketeollisuus-houkuttelee-tutkijoita-tautitehtailuun/1872640
Ihmetyttää usein se, miten yhteiskunta-humanistista alaa syytetään ties mistä sidoksisuuksista.. ja sitten samat ihmiset ei oo millänsäkään näistä ongelmista? Riippumatonta tutkijaa ei ole, mutta suurimmat ongelmat on yleensä siellä missä rahaa liikkuu..
”Mua kiinnostaa ehkä eniten se, miksi näet sukupuolta tutkivan tutkimuksen poikkeuksena?”
En nää sitä varsinaisesti poikkeuksena vaan samat ongelmat koskee enemmän tai vähemmän muitakin aloja. Yritän perustella miks kuvittelen niiden ongelmien koskevan sukupuolentutkimusta enemmän ku joitain muyita aloja.
a) sukupuolen tutkimuksella erillisenä akateemisena alana on hirveen lyhyt historia. Mitä nuorempi ala, sitä todennäkösempää on että sitä vaivaa erinäiset ”kasvukivut”. Sitä enemmän kannattaa myös kiinnittää huomiota niihin ongelmakohtiin jos haluu että ala kypsyy mahdollisimman nopeasti.
b) sukupuolentutkimuksen poliittinen tausta väistämättä vaikuttaa jonkin verran siihen mitä siellä tutkitaan ja ketkä sitä tutkii. Alalle lienee valikoitunut ihmisiä huomattavasti vähemmän monimuotoisesta joukosta ku monille muille aloille(valtava yliedustus naisilla, feministeillä ja vasemmistolaisilla). Täähän on osa sitä ihan yleistä feminististä tieteen kritiikkiä. Miks olisitte sokeita sille kritiikille kun kyseessä on oma tai itselle läheinen ala? Edelleen, kuin monta miestä ja kuin monta epäfeministiä on sukupuolentutkijoissa? Itse tiedän kaks miestä, Jiri Niemisen ja Arto Jokisen. Molemmat ymmärtääkseni tunnustautuu feministeiks tai profeministeiks. Turha kuvitella että kaikki jotka ei tunnustaudu feministeiks olis jotain barbaareja. Mäkin kannatan tasa-arvoa mutta mun käsitys sen sisällöstä ja tän hetkisestä tilasta poikkeaa tyypillisen feministin käsityksestä. Tosin sä ehkä pidätkin mua barbaarina ;).
c) Sukupuolentutkijan on vaikeempi täysin irrottautua omasta kokemuksestaan ja persoonastaan tutkijana toimiessaan ku sellasen tutkijan, joka tutkii jotain näkymättömiä atomeiks tai kvarkeiks kutsuttuja partikkeleita, joista on mahdoton vetää minkäänlaisia assosiaatioita sen tutkijan omaan persoonaan tai elämään. Tää ongelma toki koskee muitakin yhteiskuntatieteitä enemmän ku luonnontieteitä, mutta sukupuoli lienee vielä poikkeuksellisen voimakas identiteetin tuottaja, joten ehkä sen ulkopuolelle on vielä vaikeampi asettua ku vaikka sosiaalisen aseman?
”Ylipäätään heittely, et epäilet sukup. tutkimusta, on niin kamalan yleisellä tasolla, että mahdoton keskustella – otapas jokin yksittäinen tutkimus, lue se ja sitten keskustellaan”
Mä kyllä yritin tossa sanoa, etten välttämättä niinkään epäile jonkun yksittäisen tutkimuksen tuloksia enkä väittäny että tuntisin niitä kauheen hyvin. Mun väite on lähinnä se, että mulla on kohtuu hyvät teoreettiset perusteet epäillä sukupuolentutkimusskenen olevan voimakkaammin biasoitunutta ku monien muiden alojen. Yritin vihjata, että mun epäilyt kohdistuu paljolti siihen minkälaisia tulkintoja sinänsä valideista tuloksista nykyilmapiirissä mahdollisesti vedetään ja miten niitä tuloksia uutisoidaan mediassa. Tästä tuntuis olevan myös kaikenlaista empiiristä näyttöä(kuten 80 senttiä hokema tai aksiomaattinen oletus naisten absoluuttisesti huonommasta asemasta, vaikka esim. onnellisuustutkimukset suht konsistentisti kertoo naisten olevan onnellisempia ku miesten. Onko suurempi onnellisuus naisten geneettinen ominaisuus?)
Ja tuskin kiistät esim sitä, että naisten, feministien ja vasemmistolaisten yliedustus millään tavalla vaikuttais siihen, mitä tutkimuskysymyksiä tutkijat teiän skenessä valitsee? Luuletko että tutkimuskysymykset olis samoja jos tutkijoiden valtava enemmistö koostuis keski-ikäsistä maahanmuuttokriittisistä miesasiamiehistä? Tää tutkimuskysymysten valikoitumista koskeva kritiikkihän ei oo sama ku se että epäilis tutkimusten validiutta. Vaikka sukupuolentutkijat tutkis vain ja ainoastaan sitä, onko naisen euro 80 senttiä, niin tutkimukset vois sinänsä olla täysin valideja ja moitteettomia. Mut tuskin kukaan on sitä mieltä, että näillä valinnoilla ei olis merkitystä?
”Kiellätkö työntekijöiden pätevyyden kokea valaistumista ja ahaa-elämyksiä? Ovatko he aivopestyjä?”
Enhän mä tollaseen ottanu mitään kantaa. Totesin vaan ettei ton artikkelin perusteella ollu mitään syytä olettaa, että olis saatu tukea millekään muulle ku sille, että havaittu kohtelu oli erilaista.
a-kohta: Monien alojen väliset suhteet ja kehitykset vaihtelee maittain. (Onko sosialipolitiikka oma alansa juurikaan muualla kuin Suomessa?) Monien tieteiden historia itsenäisinä on suhteellisen nuorta, mietitäänpä vaikka 1800-lukua.
Ylipäätään tieteenalojen väliset määrittelyt on aina kiinni erinäisistä seikoista ja alojen väliset suhteet limittyy.. Sukupuolentutkimus on voimakkaasti monitieteistä – näin siinä yhdistyy erilaisten, vakiintuneempien alojen, suuntauksia. (Vs. ei ilmestynyt tyhjästä.) Tieteenalojen väliset rajankäynnit on aina inhimillisesti tuotettuja, ei mitään jumalansanaa tai itsestäänselvyyksiä.. (Joku sosiaalityön tutkimuskin on uusi ala.) Joten nää on aina tällasia neuvottelukysymyksiä.
Rogue, nyt kyllä kuulostaa, että tunnet tieteenalaa varsin huonosti, vaikka sitä mielelläsi kritisoitkin. 🙂
” Luuletko että tutkimuskysymykset olis samoja jos tutkijoiden valtava enemmistö koostuis keski-ikäsistä maahanmuuttokriittisistä miesasiamiehistä? ”
Naistutkimushan aikoinaan lähti liikkeelle mm. siitä, että ns. perinteisissä tieteissä ei katsottu tutkimuksen arvoisiksi monia sellaisia elämänalueita tai käytäntöjä, jotka liittyivät naisten arkeen ja kokemusmaailmaan. Lisäksi tutkimusmaailmaa on leimannut mm. jako korkeaan ja matalaan, eli pitkään esim. populaarikulttuuria pidettiin tutkimusaiheeksi liian triviaalina. Samoin ns. tavallisten ihmisten elämäkertoja. Naistutkimus toi yhdessä muiden kriittisten ja moniteteisten oppiaineiden kanssa uusia näkökulmia ja uusia tutkimusaiheita.
Tänä päivänä ei voida puhua sukupuolentutkimuksen kohdalla mitenkään yhtenäisistä tutkimusaiheista. Vaikka oppiaine on Suomessa pieni, sen aiheisto on laajaa. Eri yliopistoissakin se on painottunut hieman eri tavoin. Tampereella tehdään paljon työelämään liittyvää tutkimusta, Turussa taas kulttuurintutkimusta. Toki kysymyksenasettelut noudattavat tiettyjä periaatteita – niiden on pakko, koska kaikilla tieteenaloilla on omat kriteerinsä, jotka tekevät tutkimuksesta nimenomaan sen tieteenalan tutkimusta.
” Alalle lienee valikoitunut ihmisiä huomattavasti vähemmän monimuotoisesta joukosta ku monille muille aloille(valtava yliedustus naisilla, feministeillä ja vasemmistolaisilla).”
Miksi naisten yliedustus on mielestäsi ongelma nimenomaan sukupuolentutkimuksessa, kun sukupuolijakauma ei ole monilla perinteisilläkään tieteenaloilla yhtään sen tasaisempi? Sukupuolentutkijalta ei edellytetä eikä vaadita naissukupuoleen identifioitumista sen paremmin kuin mitään poliittista vakaumustakaan. Sen sijaan vaaditaan, että ymmärtää tieteenalan keskeisimpiä teorioita ja paradigmoja. Sama vaatimus koskee mitä tahansa tieteenalaa. Jotta voin tehdä vaikkapa kasvatustieteellisen tutkimuksen, minun on oltava sisällä siinä, kuinka kasvatustieteissä tehdään tutkimusta. Tai biologiassa, tai historiassa , tai fysiikassa… Sille, että sukupuolentutkimusta tekisi keski-ikäinen, miespuolinen maahanmuuttokriitikko ei ole muuta estettä kuin tämän kuvitteellisen henkilön mahdollinen oma haluttomuus.
Se, että sukupuolentutkijat ovat feministejä, kiertyy siihen, että tieteenalan yksi perusasioista on se, että sukupuoli (sekä muut yksilöitä läpileikkaavat erot) asettavat hierarkioita yksilöiden välille – silloinkin, kun ajattelemme, että jokin ympäristö olisi sukupuolineutraali (kuten vaikka koulumaailma). Tästä ei vielä päästä yhteisymmärrykseen siitä kuinka hierarkioita tulisi purkaa – eikä tarvitsekaan päästä. Kuten tässäkin blogissa on jo moneen kertaan tullut esille, feminismi on monimuotoista, feministit ovat erilaisia.
Oletus sukupuolentutkijoiden samanlaisuudesta ei päde siksikään, että sukupuolentutkimusta tullaan opiskelemaan hyvin erilaisista oppiaineista. Kirjallisuustieteestä, historiasta, sosiaalityöstä, sosiologiasta, valtio-opista, kasvatustieteistä, etnologiasta, journalistiikasta jne. Tarkoittaa siis sitä, että jokainen sukupuolentutkija on ensin opiskellut jotakin muuta oppiainetta vähintään kandin, jotkut maisterinkin verran. Sukupuolentutkimukseen tavallaan suuntaudutaan vasta myöhemmin, eli jokin perinteisempi ”emotiede” paradigmoineen ja metodeineen on aina myös sukupuolentutkijan taustalla.
https://feministienvuoro.wordpress.com/category/aiheita/naistutkimus/
Tässä blogin vanhat tekstit aiheesta.
Kiitos aapeelle kommentista. Se sai mut miettimään, et onko nyt niin, et Rogue vaatii sukupuolentutkimukselta sellasia seikkoja (moninaisuutta), jonka merkityksen juuri feministinen tutkimus nostanut esiin?
En sano, etteikö sitä itseään voi ja pidä siitä näkökulmasta arvostella, mut keskeistä on tiedostaa, et erityisesti feministiset tutkijat on tuonut tän asian framille (mm. Sandra Harding ja monet muut.) – kunnia sinne, minne se kuuluu. Tää ajatus rupes vaivaan, kun Rogue on niin vahvasti kriittinen fem. tutkimusta kohtaan. Tiedostathan myös, että operoit alunperin sen käsitteillä ja annat sille arvon?
Rogue:” Alalle lienee valikoitunut ihmisiä huomattavasti vähemmän monimuotoisesta joukosta ku monille muille aloille(valtava yliedustus naisilla, feministeillä ja vasemmistolaisilla).”
Juuri tämä on todella omituinen ja vaikea yleistys. ”huomattavasti vähemmän monimuotoista”? Todella mutuilulla nyt mennään. Mietitäänpä miesten kansoittamia tieteenaloja? Ja monimuotoisuuden toteaminen ei ole niin yksinkertaista – sukupuoli, juu. Mutta kun eri sukupuolten edustajien läsnäolo ei suoraan merkitse sitä, että ei olis konsensuaalista menoo – tärkeetä on, et aktiivisesti tiedostaa toimintatavat, joihin sitoutuu. (Tätä vaikeutta, eli et naisten lisääntyminen alalle X ei varsinaisesti suoraan takaa minkään muuttumista, feministiset tieteentutkijat on puntaroinut käsittääkseni paljonkin. Siis kun, eihän nyt voida olettaa, et mies/nainen on jokin homogeeninen kategoria. Juuri tästähän feministinen kritiikki yrittää päästä eroon.)
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/265505-tytot-joutuvat-taistelemaan-huomiosta-paivakodeissa
”– Tyttöjen täytyy myös laittaa oma tahto syrjään, pojilta ei vaadita samaa.
Tämä tuli esille esimerkiksi leikkitilanteessa, jossa nukella leikkineen tytön piti hyväksyä se, että toinen tyttö vie nuken omiin leikkeihinsä kesken leikin.
Poikien ei tarvinnut osata jakaa autojaan, vaan päinvastoin heillä oli oikeus riistää niitä takaisin itselleen muilta lapsilta.”
Mua suututtaa, miten pojilta viedään jo pieninä mahdollisuus oppia sosiaalisia taitoja – osin tahattomasti juu, mutta lopputulos sama.
Miks se pitkähkö kommentti jäi julkaisematta, jossa erittelin niitä seikkoja mitkä saa mut epäilemään biasta sukupuolentutkimuksessa? Vai poistettiinko vahingossa?
Nyt pitäisi olla. En ainakaan löytänyt enää odottavia tähän tekstiin, eikä roskissakaan näkynyt..
(WordPressin kommenttien hallinta ei ole kaikkein yksinkertaisin, kun pieni väriero ainoastaan hyväksyttyjen ja odottavien kommenttien välillä, niin ei huomaa helposti.)
http://www.hs.fi/kotimaa/a1385349176922?jako=8d2bd7259266ca3f1d9067f25856f5ec&ref=fb-share
http://www.theguardian.com/lifeandstyle/womens-blog/2013/nov/29/children-sexism-school-survey-girl-guides?CMP=fb_gu (Briteistä, ei nyt suoraan Suomea kuvaa, mut silti..) ”Nearly three-quarters of the girls aged 13 and over admitted to suffering sexual harassment; 75% of girls aged 11-21 say sexism affects their confidence and future aspirations. Even more shocking, perhaps, is the fact that much of the harassment – from sexual jokes or taunts, to unwanted sexual attention, touching or images that made them uncomfortable – happens at school; the last place in the world many parents, sick with fear over the new dangers of the internet or the increased sexualisation of music videos, would look.”
http://aikalainen.uta.fi/2013/11/15/pojille-muutakin-kuin-peleja-ja-tekniikkaa/
Osui silmiin poikien sukupuoliroolien kapeudesta mediankäyttäjinä/nettiyhteisöissä kiinnostava tutkimushanke.
Erityisesti:
”– Käy selvästi ilmi, kuinka kiellettyä nuorille miehille on tykätä pirteästä pastellisävyisestä sarjasta, jossa korostetaan ystävyyttä ja suvaitsevaisuutta.
Hautakankaan mielestä on erikoista, että iloinen ja lämmin brony-faniyhteisö tuomitaan niin vahvasti, kun samaan aikaan fantasia, scifi ja anime ovat miehille sallittuja fanittamisen muotoja.
Naisfaneja löytyy selvästi miehisemmiltä aloilta, kun taas miesten astuminen voimakkaasti feminiiniselle kentälle tuntuu olevan vaarallisempaa.
– Naiset voivat olla autoasentajia, metallimuusikoita tai vaikka tuottaa pornoa. Kun nuoret miehet diggailevat poneja, ajatellaan heti, että kyseessä on jokin seksuaalifetissi.
Paikka tunnepuheelle
Internetissä esimerkiksi muotiblogit ja Demi-lehden verkkosivut ovat naisten keskusteluareenoita, joissa tytöt ja naiset keskustelevat kaikesta elämään ja arkeen liittyvästä.
Hautakankaan mukaan miehet käyvät täysin samoja keskusteluja, mutta ne löytyvät harrastefoorumeiden yleistä keskustelua -osastoista.
– On ajateltu, että miehet eivät kaipaisi tällaista identiteetin rakentamiseen liittyvää tunnepuhetta, tai että sille ei olisi paikkaa. Kyllä sitä kaivataan, ja sitä myös käydään foorumeilla.”
”Osui silmiin poikien sukupuoliroolien kapeudesta mediankäyttäjinä/nettiyhteisöissä kiinnostava tutkimushanke.”
Miten tämän voi tulkita kapeaksi??? Siis miehet ja nuoret ovat kautta aikojen (ja edelleen esim. irc) tulleet yhteen tälläisillä foorumeilla.
Miten ideologisoituneesta katsannosta pitää tarkkailla, että tälläisen hyvän ja positiivisen asian saa väännettyä feministiseksi. Antakaa näidän nuorten olla rauhassa älkääkä tuputtako heille mitään teidän valitsemianne diskursseja ja leimakirveitä.
Siis mikä tuossa on kapeaa???? Ei tajua. Mut mä oonki vaan kolmen alan maisteri.
Hmmm, olin hieman epäselvä, mutta vastaat hieman tarpeettoman aggressiivisesti.
Eli: oletukset siitä, mitä pojat tekee on kapeita/normatiivisia, eikä vastaa sitä, mitä ne pojat tekee siellä netissä. ”Poikien mediankäyttöön liittyy vahvoja oletuksia, että pojat vaan pelaavat ja ovat kiinnostuneista lähinnä tekniikasta, metallimusiikista ja pornosta.” Tutkimuksessa ideana juurikin haastaa niitä vallitsevia oletuksia, joiden mukaan pojat ei olisi kiinnostuneita kuin asioista X. Kapeita siis odotukset, ei se, mitä ne pojat oikeasti tekee.