Asevelvollisuus

Vieraan vuoro: Feminismi ja asevelvollisuus

Kirjoittaja: Michael Halila

Suomen maanpuolustus perustuu yleiseksi asevelvollisuudeksi nimettyyn käytäntöön. Käytännössä ”yleinen” tarkoittaa kuitenkin valikoivaa: asevelvollisia ovat kaikki miehet jotka eivät ole Jehovan todistajia tai asu Ahvenanmaalla. Tässä mielessä asevelvollisuus on harvinaisen selvä esimerkki sekä sukupuolisesta että uskonnollisesta syrjinnästä; olisi oikeampaa puhua yleisen asevelvollisuuden sijaan useimpien miesten asevelvollisuudesta.

Asevelvollisuuden feministinen analyysi vaatii kuitenkin paljon enemmän kuin asevelvollisuusjärjestelmän ilmeisten ominaisuuksien luettelua. Asevelvollisuusjärjestelmällä on keskeinen rooli sukupuolijärjestelmän uusintamisessa ja ylläpitämisessä, jopa niin pitkälle että asevelvollisuus on mielestäni nyky-yhteiskunnan tärkein yksittäinen sukupuolettava järjestelmä. Sen vaikutusten ymmärtäminen on olennaista sukupuolijärjestelmän ymmärtämiselle.
**

Miesten valikoiva asevelvollisuus on ollut voimassa koko Suomen itsenäisyyden ajan, ja sillä on aina ollut keskeinen sukupuolinen asema. Armeijahan on ”miesten koulu”, tärkein siirtymäriitti matkalla lapsuudesta miehuuteen. Armeijaa käymättömien miesten sukupuoli on suorastaan kyseenalainen; he rinnastuvat machodiskurssissa homoihin ja muihin ”vajaan miehuuden” omaaviin miehiin. Ei ole mitenkään tavatonta että vielä tänäkin päivänä on isiä jotka pitävät sitä henkilökohtaisena epäonnistumisena ja häpeänä että heidän poikansa suorittaa siviilipalveluksen eikä armeijaa. Yhdysvalloissa tällä hetkellä käytävä keskustelu homojen oikeudesta palvella avoimesti asevoimissa kertoo nimenomaan armeijan sukupuoliluonteesta. Mitään käytännön perusteluja homojen, tai liioin lesbojen tai muiden seksuaalivähemmistöjen, sulkemiseksi asepalveluksen ulkopuolelle ei Yhdysvalloissa olla pystytty esittämään; hiljattain tehty kysely kertoi, että edes asevoimissa palvelevat sotilaat eivät vastusta homojen asepalvelusta. Seksuaalivähemmistöjen oikeus palvella avoimesti on tästä kaikesta huolimatta syvästi kiistanalainen kysymys, koska vaakalaudalla on ikään kuin koko asevoimien sukupuoli. Aivan samoin perustein vastustettiin aikoinaan naisten asepalvelusta.

Suomessa asevelvollisuuden sukupuolittava vaikutus alkaa jo kutsunnoissa. Kahdeksantoista vuoden iässä jokainen Suomen kansalainen sukupuolitetaan valtion toimesta: pojille toimitetaan kutsuntakirje, tytöille ei. Tällä tavalla asevelvollisuus tekee sukupuolijärjestelmän viralliseksi ja eksplisiittiseksi: poikien velvollisuus on lunastaa mieheytensä palvelemalla valtion väkivaltakoneistossa. Pojat sukupuolitetaan aktiivisiksi väkivallan tekijöiksi, tytöt passiivisiksi suojeltaviksi. ”Joidenkin miesten asevelvollisuus” tekee jo olemassaolollaan kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä virallisen totuuden. Myös aseistakieltäytyminen, joko siviilipalveluksen tai totaalikieltäytymisen muodossa, tapahtuu sukupuolittuneesti. Asepalveluksesta kieltäytyvät miehet joutuvat pakkokeinojen kohteeksi sukupuolensa vuoksi; järjestelmä ei anna heidän ikään kuin paeta sukupuoltaan.

Muutenkin aseistakieltäytyminen on ongelmallinen valinta nuorelle miehelle asepalveluksen valtavan kulttuurisen merkityksen vuoksi. Jokaisena itsenäisyyspäivänä voi havaita, kuinka vankasti suomalainen kansallistunne perustuu sodan ja väkivallan glorifiointiin. Nationalismissa on usein nähty uskonnollisia piirteitä, ja Robert Bellah kehitti 1970-luvulla käsitteen kansalaisuskonto (<i>civil religion</i>). Jos nationalistisen kansalaisuskonnon jumala on kansakunta, niin Suomessa sen pyhimykset ovat sotaveteraaneja, jotka on nostettu vertaansa vailla olevaan sankariasemaan. Sotaveteraani on suomalaisen mieheyden korkein ilmenemismuoto, ja asepalvelus on tapa jolla nuori mies voi lunastaa paikkansa suomalaisen miehuuden jatkumossa. Siirtymäriitti, jota kautta tähän jatkumoon päästään, on nimenomaan asevelvollisuus.

Kun yhteiskunnan kaikki sukupuolettavat käytännöt ja sukupuolijärjestelmän uusintamisen keinot kuvaavat tämän dominantin heteromaskuliinisuuden kaikkein tavoiteltavimpana miehen sukupuoli-identiteettinä, niin ei ole vaikea ymmärtää miksi talvisodalla kasvatetut nuoret miehet valitsevat asepalveluksen. Samalla luodaan ei suinkaan ensimmäinen mutta ehkä vahvin linkki mieheyden ja väkivallan välille: mieheyden lunastaminen tapahtuu nimenomaan alistumalla väkivaltakoneistolle ja hyväksymällä oma sukupuolinen rooli väkivallan käyttäjänä. Tässä militaristisessa nationalismissa perimmäisin todiste mieheydestä on kyky käyttää väkivaltaa.

Asevelvollisuusjärjestelmän ensimmäinen sukupuolinen vaikutus on nimenomaan tämä kutsunnoissa tapahtuva sukupuolijärjestelmän virallistaminen, jota seuraa mieheyden ja väkivallan kytkeminen toisiinsa miesten asevelvollisuudella.

**

Millaisia asenteita nuoret miehet armeijassa oppivat? Sen jälkeen kun Nuorisobarometri -asennetutkimukset ulotettiin asepalvelusta suorittaviin nuoriin, tutkimuksista on toistuvasti käynyt ilmi että asepalveluksen aikana nuorten asenteet muuttuvat tavallista suvaitsemattomammiksi. Samojen ihmisten asenteet naisiin, seksuaalivähemmistöihin ja ulkomaalaisiin muuttuvat kuin taikaiskusta selvästi suvaitsemattomammiksi. Kenellekään jolla on omakohtaista kokemusta Suomen armeijasta tämä ei voi olla yllättävä tieto. Poikkeuksellisen suorapuheinen esimerkki on peräisin ystävältäni, joka palveli eräässä sotilaspoliisikomppaniassa. Komppanianpäällikkö halusi kohottaa perusyksikön henkeä korostamalla sen luonnetta ”eliittiyksikkönä”, seuraavalla perustelulla: ”Täällä ei ole mitään homoja, ulkomaalaisia tai naisia.” Nuorisobarometri tuntuisi tukevan ajatusta siitä, että tällainen asenne ei Puolustusvoimissa ole mitenkään poikkeuksellinen; naiset ja vähemmistöt ovat toisen luokan kansalaisia, ja vain armeijassa palvelevat valkoiset heteromiehet ovat todellisia miehiä.

Tämän ”asennekasvatuksen” lisäksi armeijassa annetaan myös käytännöllistä koulutusta: varusmiehiä opetetaan tappamaan. Tämän sanominen ääneen herättää lähes poikkeuksetta voimakkaan torjuntareaktion asevelvollisuusjärjestelmän puolustajissa, mikä on siinä mielessä kummallista että sotilaan tehtävä sodassa on nimenomaan tappaa vihollinen. Everstiluutnantti Dave Grossman on kronikoinut teoksessaan On Killing sotilaskoulutuksen laadullista kehitystä toisen maailmansodan jälkeen. Toisesta maailmansodasta tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että ylivoimainen enemmistö Yhdysvaltain armeijan jalkaväen sotilaista ei ampunut sodan aikana kertaakaan kohti vihollista vaikka he näkivät tämän selvästi, ja vihollisen ampuminen oli sodassa erittäin legitiimi toimi jota heiltä suorastaan odotettiin. Syyksi todettiin ihmisen havaittu luontainen haluttomuus tappaa tai tehdä väkivaltaa, jonka olemassaolosta on paljon muutakin vahvaa näyttöä. 30- ja 40-luvun sotilaskoulutus ei kumonnut tätä luontaista haluttomuutta tarpeeksi tehokkaasti. Koulutusta parannettiin, ja esimerkiksi Vietnamin sodassa paljon suurempi prosentti sotilaista ampui vihollista.

Minkä tahansa tehokkaan sotilaskoulutuksen on väistämättä koostuttava nimenomaan näiden luontaisten estojen poistamisesta. Sotilas joka ei suostu ampumaan vihollista on tehoton sotilas! Tietyssä mielessä asepalveluksen tavoite on siis pikemminkin tehdä pojista psykopaatteja: kumota heidän luontaiset estonsa väkivallan käyttämistä kohtaan. Tähän käytetään useita keinoja, päällimmäisenä tiukan auktoriteettihierarkian luominen ja päätösvallan poistaminen yksittäisiltä sotilailta. Sotilas ei saa kysyä onko tappaminen, väkivallan käyttö, oikein tai väärin: hänen on vain tehtävä se ja erotettava etiikka ja väkivalta toisistaan. Toinen tärkeä menetelmä on vihollisen dehumanisointi. Eräs suomalaisen kirjallisuuden psykopaattisimmista lausunnoista on Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan suusta: ei hän ole koskaan ihmistä tappanut, vain vihollisia. Menestyksekkäälle sodankäynnille tällainen psykopatia on välttämätöntä.

Kun Suomessa keskustellaan miesten asevelvollisuuden yhteiskunnallisista vaikutuksista, tästä harvemmin puhutaan. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa jokaisesta miesikäluokasta käy tämän ”psykopaattikoulun” läpi, ja sen arvot ja asenteet toimivat tärkeimpänä sukupuolisena siirtymäriittinämme mieheyteen. Lähes jokainen suomalainen mies omaksuu asepalveluksen kautta sukupuoli-identiteettiinsä kyseenalaistamattoman auktoriteetin tottelemisen, psykopaattisen kyvyn tehdä väkivaltaa ja sodan glorifioinnin. Ihmiset eivät onneksi ole robotteja, joten hyvin harva mies toteuttaa näitä arvoja sellaisenaan. Suurin osa heistä on kuitenkin käynyt koulutuksen jonka tavoitteena on iskostaa nämä arvot heihin ja sukupuolittaa ne osaksi heidän identiteettiään.

**

Keskusteluissa suomalaisen asevelvollisuuden vaikutuksista puhutaan hyvin harvoin mistään tässä esiin nostetuista asioista. Puolustusvoimien tai muiden valtion instanssien teettämistä tutkimuksista asevelvollisuudesta, aina uusimpaan asevelvollisuustyöryhmän raporttiin asti, saa turhaan etsiä pienintäkään mainintaa asevelvollisuuden sukupuoliluonteesta. Asiasta käyty suhteellisen harvinainen julkinen keskustelu rajoittuu yksiulotteisiin lausuntoihin miesten asevelvollisuuden sukupuolisesta epätasa-arvosta. Tämä epätasa-arvo on kiistaton tosiasia, mutta olisi suunnattoman naiivia kuvitella että asevelvollisuuden sukupuolettavat vaikutukset rajoittuvat miesten tekemään pakkotyöhön. Koko asevelvollisuusinstituutio, yhdistettynä sotaa glorifioivaan nationalismiin, on valtavan vaikutusvaltainen sukupuolettava ja sukupuolirooleja uusintava käytäntö.

Vertailukelpoisen aineiston hankkiminen kokonaisesta kansakunnasta on lähes mahdotonta, mutta keskusteluissa asevelvollisuudesta olisi otettava huomioon myös tässä esiin nostetut asevelvollisuuden sukupuoliset ominaisuudet. On hyvin hankala sanoa kuinka suuri vaikutus tällä ”psykopaattikoululla” ja sen sukupuolettavilla sekä suvaitsemattomuutta lisäävillä käytännöillä on suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta on mahdotonta kuvitella että ne voisivat olla yksinomaan positiivisia. Väkivallan ja mieheyden linkki on selvästi olemassa ilman miesten asevelvollisuuttakin, mutta asevelvollisuus virallistaa ja nationalismin avulla pyhittää tämän yhteyden. Asevelvollisuuden ”miehiset” arvot uusintavat hallitsevaa heteromaskuliinisuutta; ne toisaalta heijastavat olemassaolevia sukupuolisia arvoja ja opettavat niitä eteenpäin seuraavilla sukupolville.

Suomalaisen varusmiehen rynnäkkökivääri ja taisteluvyö ovat tappamisen työkaluja, mutta ne ovat myös sukupuoliteknologiaa. Asepalveluksella on niin keskeinen asema sukupuolijärjestelmässä että asevelvollisuuden sukupuolisten vaikutusten unohtaminen keskustelusta on anteeksiantamatonta.

****************************************************************************************

Mickael Halila kirjoittaa myös omaa blogiaan osoitteessa: http://jalkijupinaa.blogspot.com

Feministien vuoro kiittää vierailevaa kirjoittajaa!