Mielikuvat ihmiskaupasta johtavat harhaan

Niina Vuolajärvi & Elina Halttunen-Riikonen

***

Ihmisillä on harvoin kosketusta siirtolaisten arkeen tai seksityöhön. Mediakuvastoilla onkin suuri vaikutus lakien säätämiseen. Usein niissä korostuu raaka ja seksuaalinen väkivalta ja seksikauppaan huijatut ja kidnapatut ihmiskaupan uhrit. Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta ihmiskauppatarinat saavatkin usein aikaan politiikkaa, joka huonontaa kaupallisen seksin parissa toimivien asemaa ja oikeuksia. Kun vastuuseen vaaditaan ensisijaisesti yksittäisiä pahantekijöitä kuten ihmiskauppiaita, huomiotta jäävät rakenteelliset valtion kontrollitoimien aiheuttamat ongelmat, kuten siirtolaisten rajoitetut liikkumisen ja työmarkkinoille osallistumisen mahdollisuudet tai globaali eriarvoisuus.

Seksityö tarkoittaa mitä tahansa kaupallisen seksin alalla tapahtuvaa työtä.

Ihmiskauppa taas on oikeudellinen termi, joka tarkoittaa ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä ja/tai vastaanottamista, johon liittyy uhkaamista, pakottamista tai harhaanjohtamista. Ihmiskauppaa voi tapahtua kaikenlaisen työn piirissä, ei vain kaupallisen seksin yhteydessä.

Nykyään ihmiskaupasta puhutaan kuitenkin seksityön synonyymina, eikä erottelua seksityön ja ihmiskaupan välillä usein haluta tehdä. ”Ihmiskauppapuhetta jo 1990-luvun lopulta lähtien pohtinut brittiläinen tutkija ja seksityöaktivisti Jo Doezema arvioi, että pakotetun prostituution kategorian painottaminen jättää seksityöntekijöiden oikeudet sivuosaan ja niihin liittyvät kysymykset ratkaisemattomiksi”, kirjoittavat Essi Thesslund & Vaula Tuomaala (2011).

Huomio ihmiskaupan ympärillä on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvulta lähtien. Se näkyy skandaalinomaisten väkivaltaan ja voimakkaaseen uhrikuvaan tukeutuvien voyerististen dokumenttien, lehtiartikkeleiden ja televisio-ohjelmien tulvana. Ihmiskauppakuvaston valta-asema on kaikkea muuta kuin ongelmaton. Alan tutkijoiden mukaan vain pienessä osaa kaupallista seksiä on kyse ihmiskaupasta. Esimerkiksi Lontoossa tehdyssä sadan siirtolaistaustaisen seksityöntekijän haastatteluun perustuvassa tutkimuksessa 6 % haastatelluista koki, että heidät oli pakotettu seksin myyntiin (Mai 2009). Tutkimukseen haastatellut siirtolaiset raportoivat kuitenki erilaisista ongelmista ja hyväksikäytöstä, jotka liittyivät epävarmaan oleskelulupaan liittyvästä oikeuksien puutteesta. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö kaupallisen seksin piirissä tapahdu hyväksikäyttöä ja oikeuksien rikkomuksia, vaan sitä, etteivät ne täytä ihmiskaupan juridista määritelmää.

Toisaalta ihmiskauppa ei tyhjene kaupalliseen seksiin. Ihmiskauppaa esiintyy sekä Suomessa että muualla maailmassa monella siirtolaisvaltaisella alalla kuten kausittaisessa maataloustyössä, marjanpoiminnassa, hoiva- ja kauneusalalla ja rakennustyömailla. Arviot kaupallisen seksin osuudesta ihmiskaupassa liikkuvat 20 ja 50 prosentin välillä.

Mielikuvien ihmiskauppa

Miksi sitten sana “ihmiskauppa” toimii usein synonyymina seksityölle? Koska harvalla on kokemusta seksityön tai siirtolaisten arjesta, media muokkaa käsityksiä aihepiiristä. Mediakuvastoilla on keskeinen rooli prostituutio- ja ihmiskauppapolitiikan muotoutumisessa. Median ja poliittisten kampanjoiden tarjoamat kuvaukset seksityöstä ja ihmiskaupasta ovat kuitenkin usein kärjistyneitä ja tuottavat yksipuolista kuvaa erittäin moninaisesta ilmiöstä.

Esimerkiksi googlen kuvahaku englanninkielisellä termillä “human trafficking” (ihmiskauppa) tuottaa lähes identtisen tuloksen hakusanan “sex trafficking” kanssa. Nykyisessä ihmiskauppakuvastossa ihmiskauppa yhdistyy lähes puhtaasti kaupalliseen seksiin liittyvään ihmiskauppaan. Kuvissa esiintyy nuoria naisia ja tyttöjä. Usein naiset esitetään joko vähäpukeisina tai alastomina, tai sängyn läheisyydessä. Taustalla kuvattu kasvoton hyväksikäyttäjä on lähes aina mies. Tällaiset kuvastot eivät auta tunnistamaan vaikkapa marjoja poimivaa thaimaalaista tai ravintolassa toimivaa intialaista miestä ihmiskaupan uhreiksi.

Google-haun tuottamiin ja ihmiskauppaa vastustavissa kampanjoinnissa käytettyihin kuviin yhdistyy usein klassisen melodraaman muotoon rakennettu yksinkertaistettu ja stereotyyppinen tarina ihmiskaupasta, jossa nuori naiivi ja viaton, usein alaikäinen, nainen tai tyttö kidnapataan tai huijataan vieraaseen maahan lupaamalla töitä (ks. Vance 2012; Walkowitz 1992). Rajanylityksen jälkeen parittaja tai ihmiskauppias sitten pakottaa hänet prostituutioon.

Näin on myös parin vuoden takaisessa Ihmiskauppa ei ole satua-kampanjassa. Vaikka kampanjasivuilla toinen kahdesta esimerkkitapauksesta liittyy seksityöhön ja toinen siivousalan työhön, kampanjavideo “Satumaa” keskittyy nimenomaan kaupallisen seksiin liittyvään ihmiskauppaan. Videon tarinassa toistuu stereotyyppinen ihmiskauppakuvaus: se käyttää viattomiin naisiin kohdistettua seksuaalista vaaraa sekä erotisoitua väkivaltaa shokkikeinoina.

Stereotyyppinen ihmiskauppakuvasto ja siihen liittyvät narratiivit kuvaavat usein täysin orjamaisia tilanteita, joissa ihmisellä ei ole mitään valtaa omaan elämäänsä ja hänet pakotetaan seksin myyntiin väkivalloin. Tämä näkyy kuvissa sitomisen ja kahleiden sekä väkivallan merkkien kautta. Tällainen orjamainen ihmiskauppa on äärimmäinen tapaus eikä vastaa valtaosaa ihmiskaupasta. Suurimmassa osassa tapauksia ihmiset ovat lähteneet tietoisesti siirtolaisuuteen ja myymään seksiä, usein jopa pitkällisen suunnittelun jälkeen (ks. esim. Andrijasevic 2010). Monilla on myös aikaisempaa kokemusta siirtolaisuudesta. Useimmiten seksityössä tapahtuva riisto ei ole orjamaista, vaan tarkoittaa sitä, että työolosuhteet (työtuntien määrä, ansiotaso, vapauden määrä, siirtolaisuudesta aiheutuneen velan määrä jne.) eivät vastaa sitä mistä on sovittu. Ihmiskaupassa hyväksikäyttö toteutetaan usein henkisellä painostuksella, lainan takaisinmaksulla, sukulaisia uhkaamalla, oleskeluluvan puutteella tai passin takavarikoinnilla. Tämä ei tietenkään vähennä hyväksikäytön vakavuutta ja itsemääräämisoikeuteen kohdistuvaa riistoa.

Äärimmäisten esimerkkien käyttöä puolustellaan sillä, että ne saavat ihmiset kiinnostumaan aiheesta. Kuvastot kuitenkin muokkaavat käsityksiä todellisuudesta: stereotyyppiset kuvastot vaikuttavat negatiivisesti myös yleisemmin siirtolaisten ja seksityöntekijöiden asemaan. Kaikenlaisen seksityön ajatellaan olevan väkivaltaa ja oman ruumiin toisen käyttöön antamista. Lisäksi raakaa väkivaltaa sisältävien tapausten esittäminen ihmiskaupan tyypillisenä esikuvana voi haitata henkisen painostuksen kautta kohteeksi joutuneiden oikeuksien toteutumista. Vaikka heidän tilanteensa täyttäisi ihmiskaupan juridisen määritelmän, eivät he välttämättä saa ihmiskaupan uhrin statusta, sillä myös tuomareiden, poliisien ja muiden oikeuskoneiston osasten käsityksiä ihmiskaupasta voivat dominoida äärimmäiset ihmiskaupan muodot. Esimerkiksi näin on käynyt Suomessa. Kansallisen ihmiskaupparaportoijan (2014, 8) selonteko kahden vuoden takaa toteaa, että Suomessa on korkea kynnys saada uhristatus ja henkisen painostamisen keinoja ei tunnisteta. Tällöin sensationalistinen kuvasto itse asiassa toimii suoraan uhrien oikeuksien toteutumista vastaan.

Katoavat rakenteet

Stereotyyppinen ihmiskauppanarratiivi peittää alleen ne rakenteelliset tekijät, kuten köyhyyden, globaalit elintasoerot tai riittämättömän sosiaaliturvan, jotka saavat ihmiset lähtemään siirtolaisiksi sekä myös myymään seksiä. Suurimmalle osalle seksin myynti on tapa ansaita rahaa – se on siis toimeentulon muoto oli se sitten miten mieluisa tahansa. Monet tekevät sitä lisärahan tarpeesta, täydentääkseen esimerkiksi työttömyyskorvausta, opintotukea tai osa-aikatyötä. Tai sitten ihmiset myyvät seksiä, koska se tarjoaa mahdollisuuden elintasoon, jota ei saa siivoamalla tai muilla vähän koulutusta vaativilla töillä. Toisille se taas mahdollistaa ansiot, jotka eivät ole kotimaassa mahdollisia.

Köyhyys ja vaihtoehtojen puute ovat suurin syy täällä seksiä myyvien siirtolaisten valintaan lähteä kotimaastaan. Yksi Vuolajärven haastattelemista nigerialaisista seksityöntekijöistä tiivisti tämän tulevaisuuden näköalattomuuden seuraavasti “Mikä tahansa on parempaa kuin se mitä oli tarjolla kotimaassani”. Eurooppa ei kuitenkaan usein ole se shangri la, joksi kotimaassa olevien siirtolaisten tarinat sen maalaavat.

Monet siirtolaiset on suljettu tavallisten työmarkkinoiden ulkopuolelle ulkomailla. Esimerkiksi suurimmalla osa Pohjoismaissa seksiä myyvistä nigerialaisista on oleskelulupa Italiassa tai Espanjassa ja siten he saavat liikkua vapaasti Schengen-alueella. Usein he haluaisivat tehdä mitä tahansa muita töitä, mutta heidän oleskelulupansa ei oikeuta työlupaan. Silloin ainoaksi toimeentulon keinoksi jää seksin myyminen. Ja Pohjoismaissa seksityö on paljon houkuttelevampi vaihtoehto kuin eteläisemmässä Euroopassa. Hinnat ovat jopa kymmenkertaiset ja työskentelyolosuhteet usein paremmat, vaikka se tarkoittaisikin madameen tai muuhun välikäteen turvautumista. Toisaalta poliisiin tai viranomaisiin ei ole seksin myyjänä ongelmatilanteissa turvautuminen. Suomessa seksin myyminen on peruste karkottamiselle. Eli tämä tarkoittaa paluuta lähtöruutuun – tilanteeseen, josta siirtolaiset ovat kamppailleet päästäkseen eteenpäin.

Keskittyminen yksinomaan pahoihin ihmiskauppiaisiin tekee valtiosta liittolaisen ihmiskaupan torjunnassa. Painotus kätkee alleen valtion tuottamat rakenteet, kuten työmarkkinoiden rajoitteet, tiukan siirtolaispolitiikan tai moralistisen seksityöntekijöiden karkotusperiaatteen, jotka mahdollistavat siirtolaisten hyväksikäytön seksikaupassa ja muilla aloilla. Siirtolaisia ajaa ahtaalle valtion lait ja niiden valvonta: laillisten liikkumisväylien puute tekee riippuvaiseksi salakuljettajista, siirtolaisten heikot perusoikeudet ja oleskelulupien puute taas tekevät heistä helposti hyväksikäytettäviä. Miten tässä tilanteessa näistä laeista voi etsiä apua? Ihmiskauppakäsitys, joka keskittyy yksittäisten ihmiskauppiaiden pahuuteen rakenteellisten ongelmien sijaan tuottaa lyhytnäköisiä poliittisia ratkaisuja. Se suuntaa voimavaroja ja rahoitusta projekteihin, jotka eivät lähde ihmiskaupan tai seksityössä hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden ihmisten tarpeista.

Usein stereotyyppiset ihmiskaupan vastaiset kampanjat johtavatkin kohderyhmien oikeuksien takaamisen kannalta huonoimpiin ratkaisuihin: rikospoliittisia keinoja ja poliisin valvontaa lisätään sen sijaan, että varoja suunnattaisiin riskiryhmässä olevien ihmisten kanssa toimiville järjestöille tai näiden ihmisten aseman vahvistamiseen. Se tarkoittaisi sitä, että pitäisi luoda prostituutiopolitiikkaa, joka lähtee liikkeelle seksityöntekijöiden oikeuksien vahvistamisesta, ei kriminaalipolitiikasta. Viimeksi tähän suuntaan on kirittänyt ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, joka kehottaa seksityöntekijöiden oikeuksien parantamiseksi siirtymään pois kaikenlaisesta kriminalisoinnista, myös seksin oston kriminalisoinnista. 

 

Kirjallisuus

Andrijasevic, Rutvica. 2010. Migration, Agency and Citizenship in Sex Trafficking. New York: Palgrave Macmillan.

Haynes, Dina Francesca. 2014. The Celebritization of Human Trafficking. The Annals of American Academy, AAPSS 653, May 2014, 25-45.

International Labour Organization. 2012. ILO Global Estimate of Forced Labour 2012: Results and Methodology. http://www.ilo.org/washington/areas/elimination-of-forced-labor/WCMS_182004/lang–en/index.htm.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija. 2014. Kertomus 2014. Helsinki: Vähemmistövaltuutettu.

Mai, Nick 2009: Migrant Workers in the UK Sex Industry. Final Policy-Relevant Report. http://http://www.londonmet.ac.uk/research-units/iset/projects/esrc-migrant-workers.cfm

Sex Workers Project. 2009. The Use of Raids To Fight Trafficking of Persons.

  1. UNODC. 2014. Global Report on Trafficking in Persons 2014. http://www.unodc.org/documents/data-and-analysis/glotip/GLOTIP_2014_full_report.pdf

Thesslund, Essi & Tuomaala, Vaula, Syrjässä solidaarisuudelta – seksityöntekijät Vasemmistonaisten poliittisessa ohjelmassa Peruste 2/2011.

Vance, Carole. 2012. Innocence and Experience: Melodramatic Narratives of Sex Trafficking and Their Consequences for Law and Policy. History of the Present: A Journal of Critical History 2:2, 200-218.

Walkowitz, Judith. 1992. City of Dreadful Delight: Narratives of Sexual Danger in Late-Victorian London. Chicago: University of Chicago Press.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s