Vieraan vuoro: Islamia ja muotia käsittelevän paneelin antia

Liban Sheikh

***

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan järjestämillä Naiskulttuuripäivillä oli musliminaisten muotia käsittelevä paneeli. Puhumassa olivat Jaakko Hämeen-Anttila ja Naima, Suleqo Yusuf sekä Anna-Mari Almila (London College of Fashion).

Summausta keskustelusta:

1) On naurettavaa tyypitellä kaikki valtaosin islaminuskoiset kulttuurialueet vaatetukseltaan samanlaisiksi. Maantieteelliset tyylierot ovat valtavia. Kontekstia ”musliminaisten pukeutumisen” kategorian karikatyyrimaiseen luonteeseen tuo esim. se, että ruvettaisiin käymään julkista keskustelua ”ateistinaisten” pukeutumistyylistä ja sen taustoista. Kulttuuristen vaatetuserojen merkittävin selittäjä on pukeutumistapojen rutiininomaisuus, se on osa arkipäivän habitusta eikä jatkuvan tietoisen työn tulosta, kuten saatetaan tiedostamatta olettaa

2) On myös tarpeellista huomioida muodin ja pukeutumiskoodien käsitteellinen ero – se että puhutaan ”musliminaisten pukeutumistyylistä” viittaa usein pukeutumiskoodeihin, jotka nähdään yhtenäisinä kaikissa muslimikulttuureissa. Pukeutumiskoodien uskonnollinen merkityksellisyys kuitenkin vaihtelee paljon ja on sidoksissa historiallisiin/ideologisiin muutoksiin. Naisten pukeutumiselle tunnustuksenomaiseksi on noussut huivi, joka nähdään ominaiseksi alistavaksi määritellylle uskonnolle. Halu nähdä huivi merkkinä alistamisesta, josta ”länsimainen kulttuuri” voi pelastaa, rakentuu pitkälti orientalistiselle diskurssille, joka on voimistunut etenkin ”terrorismin vastaisen sodan” alettua vuonna 2001. Naiman ja Suleqon mukaan huivin symbolista merkitystä ei kuitenkaan anneta ulkoapäin. He korostivat hijabin merkitystä yksilöllisenä symbolina, tällöin ”huivi” (yleisessä muodossaan hiukset ja päälaen peittävästä turbaanista aina kasvot peittävään niqabiin) edustaa pyrkimystä islamilaiseen kanssaihmisiä kunnioittavaan käytökseen – ei pakkona vaan toimijuutta ilmentävänä valintana.

3) Vaatteista puhuttaessa on hyvä muistaa pukeutumista koskevan sosiaalisen kontrollin olevan kaikissa yhteisöissä läsnä (mikä usein unohtuu universaaliksi oletetussa eurosentrisessä kehyksessä). Suomessakaan ei julkisessa tilassa pukeuduta miten sattuu saati jätetä pukeutumatta. Lisäksi pukeutumistyylien sukupuolinormatiivinen koodisto on tarkka, eikä pidä unohtaa paradoksaalista keskustelua huivin kieltämisen tarpeesta, jossa itsessään harjoitetaan parhaillaan sosiaalista kontrollia.

4) Huiviin ulkoapäin liitetystä symboliikasta ja ”alistavan kulttuurin” merkitysyhteyksistä johtuen, siitä on tullut myös identiteetin haltuun ottamisen väline ja feministinen statementti. Vaatekappale, joka ei välttämättä aiemmin itsessään merkinnyt mitään, voi nykyään olla mm. `statement against racialization` eli kannanotto rodullistamista vastaan. Valkoisen feminismin ajattelutavassa tätä on kuitenkin vaikea nähdä, ja marginalisoitujen naisten ylitse puhutaan ikään kuin he eivät pystyisi itse asiaan ottamaan kantaa.

5) Lisäksi keskustelussa ”musliminaisten pukeutumisesta” on huomioitava estetiikan ja seksikkyyden ero – se mikä on muodikasta on aina suhteellista, eikä sen tarvitse noudattaa seksuaalistavan järjestyksen ehtoja. Kaunis ja trendikäs voi olla ilman itsensä paljastamisen vaatimusta. Anna-Mari Almilan mukaan monet isot vaateketjut ovatkin haistaneet tässä ”urbaanissa monikulttuurisuudessa” uuden markkina-alueen.

 

Suositeltavia tekstejä/kuuntelemista:

4 Ways Mainstream Feminism fails Muslim Women

Toiseus 101 – Näkökulmia toiseuteen

Muslimifeministi Sanna Thamer: Naisten asemaa puolustavat islaminvastustajat sylkevät huivia käyttävien päälle