Tasa-arvopolitiikka

Vieraan vuoro: Feminismi Rojavassa ja länsimaiset fantasiat

Gelawej Viyan

***

Iltalehti uutisoi, että ”Kurdien ’Angelina Jolie’ kuoli taistelussa Isisiä vastaan”. Pitääkö naisen muistuttaa Hollywood-julkkista että hänen kuolemansa ylittää uutiskynnyksen? Kuka määrittelee hänen kauneutensa ja millä perusteella?

Naississi Asya Ramazan Antar, taistelijanimeltään Viyan Antar, kuoli elokuussa Rojavan (Länsi-Kurdistanin) alueella Syyriassa taistelussa Manbijin kaupungin pohjoispuolella. Hän oli kurdi ja kuului naisista koostuviin YPJ-joukkoihin (Naisten itsepuolustusjoukot). YPJ ajaa yhdessä YPG:n (Kansan itsepuolustusjoukot) kanssa monietnistä itsehallintoaluetta Pohjois-Syyriaan sekä taistelee alueella ISIStä vastaan.

Uutisessa tehtävä naisten esineellistäminen ja sovittaminen länsimaisiin fantasioihin on todella ongelmallista. ISIS asettaa tietyt vaatimukset näille naisille ja länsi heittää oman viittansa heidän harteilleen. Tämä tekee näkymättömäksi sen, että he ovat todellisia ihmisiä, joilla on ihan omat sankarit ja omat ideaalit siitä, miten he haluavat olla ja elää. Demokratiaa ja vapautta julistavan lännen luulisi ymmärtävän ja kunnioittavan tätä.

Rojavassa on luotu yhteiskuntamalli, joka perustuu sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ympäristön kunnioittamiseen, suoraan demokratiaan sekä kansojen ja uskontojen väliseen vuoropuheluun. YPJ taistelee alueellaan seksismiä ja patriarkaalista kulttuuria vastaan. Naisliikkeen ansiosta Rojavassa on kielletty moniavioisuus ja pakkoavioliitot, lisäksi alueelle on saatu mahdollisuus siviilivihkimiseen. Alueen suurin kansanryhmä on kurdit, mutta siellä asuu myös paljon arabeja, assyrialaisia, turkmeeneja, armenialaisia ja tšerkessejä. Rojavan hallintomalli perustuu sekularismiin ja kaikkien etnisten ja uskonnollisten ryhmien tasapuoliseen osallistumiseen. Kaikissa hallintoelimissä on edustus kaikista ryhmistä, lisäksi vähintään 40% paikoista kuuluu olla naisilla. Nuorisolla on oma kiintiönsä.

Viyan Antar on tietenkin kaunis, aivan kuten hänen kaikki muut toverinsa, jotka taistelevat maailmaan rumimpia miehiä vastaan. Kun puhun rumasta, tarkoitan ISISin aatetta enkä sen kannattajien ulkonäköä – jälkimmäinen on täysin toissijaista. Varmasti hänellä olisi ollut muitakin vaihtoehtoja kuin lähteä vapaaehtoisena sotaan. Mutta uutinen on hänen ulkonäkönsä, eikä se asia minkä eteen hän antoi henkensä?

 

Lue lisää:

Lisää Rojavan mallista Rojavan puolesta-ryhmän sivulla: http://rojavanpuolesta.tumblr.com/

Uutisia kurdialueilta: www.kurdishquestion.com

Democratic Confederalism http://www.freeocalan.org/…/Ocalan-Democratic-Confederalism…

Liberating Life: Woman’s Revolution http://www.freeocalan.org/…/2014/06/liberating-Lifefinal.pdf

The ’Rojava Revolution’ in Syrian Kurdistan: A Model of Development for the Middle East http://kurdishquestion.com/…/3277-the-039-rojava-revolution…

Rojava revolution: It’s raining women https://www.opendemocracy.net/…/rojava-revolution-it-s-rain…

Jin, jiyan, azadî
http://dilar91.blogspot.fi/

Dilar Dirik & Rojavan feministinen vallankumous / Dilar Dirik & Rojava’s feminist revolution
http://www.totuusradio.fi/dilar-dirik-rojavan-feministinen…/

The whole world is talking about us, Kurdish women
http://kurdishquestion.com/…/the-whole-world-is-talking-abo…

Mainokset

Vieraan vuoro: Pilitiikka purkaa naisystävällisen hyvinvointivaltion

Maria Ohisalo

***

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin on sanottu olevan parasta, mitä moderni yhteiskunta on erityisesti naisille tarjonnut: se on mahdollistanut naisille omaehtoisia elämänmalleja ja se tukee naisten näkyvyyttä ja kuuluvuutta julkisilla elämänalueilla. Pohjoismaissa naisten palkkatyöstä ja erityisesti palkkatyöstä julkisen sektorin hoivatöissä on tullut tietynlainen rakenteellinen pakko.

Kun maamme hallitusta kasaavan perusporvarihallituksen yhteinen sanoma Smolnasta kuuluu, että ”Suomi on jäänyt hyvinvointi­yhteiskunnan vangiksi”, alkaa pientä ihmistä kylmätä. Sopeutustarpeeksi ilmoitetut luvut ovat kovempia, kuin mitä hallituspuolueiden vaaliohjelmat lupasivat ja aiemmasta tiedämme, että leikkausten on tapana kohdentua rajuimmin niille, joilla menee jo ennestään huonommin.

Viime vuodet suomalaisiin on istutettu järjestelmällisesti leikkaustalkoiden henkeä. Meille on uskoteltu, että velan ja troikan pelko ovat peloista suurimpia, vaikka samaan aikaan tikittää köyhyyspommi, jonka annetaan räjähtää heikoimpia haavoittaen. Esimerkiksi Euroopan neuvoston esittämään kritiikkiin maamme perusturvan tason riittämättömyydestä ei ole suhtauduttu lainkaan yhtä suurella tunteella.

Miksi ei? Yhdeksi vastaukseksi voi tarjota sitä, että perusturvan varassa elävien ääni ei nykypolitiikassa kuulu, harva pitkäaikaistyötön pääsee eduskuntaan päättämään näistä asioista. Monella kansanedustajalla ei ole mitään omakohtaista kokemusta niukkuudesta. Sosiaalinen etäisyys päättäjien ja huono-osaisten välillä on kasvanut. Sosiaalipoliittinen retoriikka taas jää helposti talouden lainalaisuuksina esitetyn argumentaation taakse ja talouspoliittisissa puheenvuoroissa kuuluu lähinnä miesten ääni.

Keskustan Juha Sipilä on jo pidemmän aikaa kertonut, kuinka julkinen sektori on täynnä turhia töitä. Samoin on tehnyt Kokoomus verhoten puhetta normitalkoiksi. Sipilä ja puolueensa puhuvat myös muun muassa siitä, kuinka kotihoidontuki täytyy säilyttää ja kuinka perheiden pitää voida päättää itse, kuinka lapsiaan hoivaavat. Perheet päättävät kuitenkin usein, että paremmin palkattu puoliso (mies) menee töihin ja usein rakenteellisista syistä huonommin palkattu nainen jää kotiin. Tuesta 97 prosenttia käyttävät naiset. [1] Kyse ei ole enää yksilön valinnoista, vaan rakenteellisesta eriarvoisuudesta.

Sukupuolikriisi ja talouskriisin sukupuolivaikutukset

Jo 1990-luvulla vallitsi puhe ”paisuneesta julkisesta sektorista”, jonka saattoi eräiden teoreetikkojen (mm. Julkunen, Hirdman) mukaan nähdä hyvinvointivaltion kriisinä, ja samalla oireena kasvavasta sukupuolikriisistä: valtiosta oli jo tuolloin tullut monen mielestä liian naisystävällinen jopa pohjoismaisen yhteiskunnan toimintatavalle. Jo tuolloin puhuttiin, kuinka ison osan julkisen sektorin töistä voisi tehdä kotona, halvemmalla ja vähemmän ammattimaisesti. Todellisuudessa Suomen julkinen talous ei ole niin suuri tai ”paisunut” kuin meille on viimeisten vuosien aikana uskoteltu. Suomen nettososiaalimenot ovat OECD-maiden keskitasoa.

Talouskriisi ja sen hoitokeinojen vaikutukset kohdistuvat eri tavoin eri sukupuolten edustajiin. Suomalaiset työmarkkinat ovat EU:n neljänneksi sukupuolittuneimmat, miesten ja naisten asema työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa on erilainen. Miehet ja naiset työskentelevät eri aloilla ja erilaisissa työsuhteissa (mm. osa- ja määräaikaisuudet kasautuvat naisille), käyttävät yhteiskunnan palveluita eri tavoin ja jakavat vastuun lasten hoidosta epätasa-arvoisesti. Naisista työskentelee julkisella sektorilla yli kaksi viidesosaa (41 %), kun miesten osuus on 16 prosenttia. Vastaavasti yksityinen sektori työllistää miehiä enemmän kuin naisia. Miehistä on yksityisellä sektorilla palkansaajina seitsemän kymmenestä, naisista puolet. [2] Miehistä toimii yrittäjinä 14 prosenttia ja naisista seitsemän prosenttia. Julkisen sektorin leikkaukset tuntuvat isosti esimerkiksi kunnissa, joiden työntekijöistä lähes neljä viidestä on naisia.

Kirjoitin joulukuussa 2014 Sipilän, Soinin ja Stubbin tulevan Suomelle kalliiksi.Tällä viittasin siihen, että jatkuva kasvua ja työllisyyttä tavoitteleva politiikka ei ole pystynyt turvaamaan kaikkien hyvinvointia [3]. OECD on vastikään painottanut, kuinka eriarvoistuminen haittaa talouskasvua, se maksaa ja sosiologi Göran Therbornia lainaten, se tappaa.

Saatamme paraikaa seurata naisystävälliseksikin kutsutun hyvinvointivaltion purkutalkoita. Hallitusneuvottelujen pöydissä istuu vain muutamia naisia, naisvaltainen julkinen sektori on leimattu velkaantumisen keskeiseksi tekijäksi ja esimerkiksi työelämän epätasa-arvon kitkemisen keinot eivät tunnu hallitusneuvottelijoita kiinnostavan. Yhteiskuntamme on täynnä sukupuolittuneita rakenteita, joiden korjaaminen auttaisi kaikkia sukupuolesta riippumatta. Ratkaisut, kuten vanhempainvapaiden 6+6+6-malli ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen olisivat muun muassa työllisyysastetta parantavia keinoja, mutta tahto niiden toteuttamiseen puuttuu.

Politiikasta on tullut pilitiikkaa ja ylipäätään työn alla oleva porvarihallituksen ohjelma lupaa kylmää kyytiä muille kuin keski-ikäisille valkoisille kokopäivätyötä tekeville hyvätuloisille heteromiehille.

Kirjoittaja on köyhyystutkija, VTM

Viitteet

1. https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/perhevapaatutkimus/tilastotietoa-perhevapaiden-kaytosta

2. http://www.tilastokeskus.fi/til/tyokay/2009/04/tyokay_2009_04_2011-11-28_kat_001_fi.html

3. Vaikka valtaosalla suomalaisista menee paremmin kuin koskaan aiemmin, on samalla osa pudonnut tai pudotettu täysin ”yhteiseksi” kuvatusta veneestä: Hyvinvointivaltio-Suomessa köyhyys- ja syrjäytymisuhan alaisia on määritelmistä riippuen satoja tuhansia, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 900 000. Noin 15 prosenttia lapsista elää köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa. Yli 20 000 ihmistä jonottaa leipäjonoissa ja yli 30 000 nuorta on rekisterien ulkopuolella, ei siis edes työttöminä työnhakijoina. Maassamme on yli 7 500 yksin elävää asunnotonta ja 420 asunnotonta perhettä.

Sukupuolikiintiöt ja pörssiyhtiöiden hallitukset

Elina Halttunen-Riikonen

*****
Harva aihe tasa-arvokeskustelussa tuntuu herättävän niin paljon intohimoja kuin erilaiset kiintiöt. Vääntö kiintiöistä on kuitenkin jälleen täällä: Akava näytti huhtikuussa vihreää valoa kiintiöille pörssiyhtiöiden hallituksiin (tosin sillä varauksella, että mikäli vuoteen 2018 mennessä tuloksia ei muuten saavuteta), EU:n komissiossa asia on käsittelyssä, ja ministereistä ainakin Heidi Hautala ja Paavo Arhinmäki ovat tätä kannattaneet. [1] Äkkiä kaikki tuntuvat olevan asiantuntijoita, mitä tulee pörssiyhtiöiden hallituksen koostumukseen. Vasta-argumentteina esitetään, että ”kiintiöstä on hyötyä vain epäpäteville naisille” ja ”kiintiöt halventavat naisia, kohta kukaan ei usko, että nainen voi edetä korkeaan asemaan ilman kiintiöitä, ja aina voidaan kyseenalaistaa, että onko se ja se nainen täällä siksi, että hänet on valittu kiintiönaisena.” Toisaalta toki tarvitaan keskustelua myös siitä, saavutetaanko kiintiöillä haluttuja tuloksia. [2]

Kysymys naiskiintiöistä pörssiyhtiöiden hallituksissa on osa isompaa kysymystä koskien sitä, mikä estää naisia pääsemästä korkeisiin virkoihin. [3] Kyse ei olekaan siitä, että naisia pitäisi alkaa palkkaamaan tai ylentämään siksi että he ovat naisia, vaan on luovuttava ylentämästä miehiä siksi että he ovat miehiä, eli pystyttävä ymmärtämään sukupuolen vaikutus pätevyyden arviointiin. Lähtökohdaksi ei voi ottaa ajatusta, että ”sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa, ja siksi ei kiintiöille”, kun on perusteltuja syitä uskoa, että sukupuoli vaikuttaa pätevyyden arviointiin jo nyt, ja nimenomaan miesten eduksi eli naisia vastaan. [4] Toisaalta kiintiöitä ei ole syytä tarkastella täydellisen erillään muusta yrityksiä koskevista laeista ja säädöksistä; esimerkiksi keskustelu yritysten ”yhteiskuntavastuusta” abstraktilla tasolla on lähinnä sanahelinää, ellei ole lakeja, joita on välttämätöntä noudattaa. Siinä missä työntekijöiden oikeuksien turvaamiseen on myös sukupuolten tasa-arvon edistämiseen työelämässä tarvittu lainsäädäntöä. Toisaalta lain olemassaolo ei kaikissa tilanteissa suoraan ole johtanut parannuksiin; määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan, eikä pysyvää  työsuhdetta ole näköpiirissä, vaikka lain on näitä käytäntöjä tarkoitus rajoittaa. [5]

Miksi sitten juuri pörssiyhtiöt? Miksi juuri korkeimmista viroista ja niiden täytöstä ja palkkauksesta puhutaan niin paljon? Tietenkään ei ole syytä kiinnostua yksinomaan korkeastikoulutettujen naisten ongelmista. Ottamatta kantaa kenenkään työn arvokkuuteen sinänsä, on selvää, että korkeissa asemissa olevat tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat mittaviin määriin ihmisiä. Ehkäpä todellakin on syytä vaatia, ettei sukupuoli merkitse etuoikeutta näihin asemiin, aivan kuten ei pidä hyväksyä sukulaisten tai saunakavereidenkaan suosimista pätevyyden kustannuksella. Vallalla on tapana kertyä ja tuottaa erinäisiä lieveilmiöitä (kaikki muistamme lähimenneisyydestä eräitä taulukauppoja ja syntymäpäiväjuhlia.) Rahalla saa ja jne., kuten tiedämme. Suomessa sukupuolten tasa-arvo toteutuu politiikassa paremmin kuin elinkeinoelämän huipulla.

Mitä on tasa-arvoinen edustus?
Suomessa on totuttu toimimaan kiintiöiden kanssa vuodesta 1995, jolloin tasa-arvolakiin lisättiin säädös sukupuolikiintiöistä koskien kaikkia julkishallinnon toimielimiä, myös kunnallisia yhtiöitä (lukuunottamatta kunnanvaltuustoja.) Säännös 40 prosentin sukupuolikiintiöistä herätti laajaa keskustelua ja vastustusta, jonka kuitenkin kerrotaan vaimentuneen suht nopeasti. Aiemmassa säädöksessä vuodelta 1986 vaatimus oli kuulunut “tulee olla sekä naisia että miehiä”, joka oli usein tulkittu siten, että “yksi nainen riittää”. [6] Tasa-arvovaltuutetun sivuilla kerrotaan lain säätämien sukupuolikiintiöiden suhteen seuraavaa mm seuraavaa:

”Tasa-arvolain yhtenä perustavoitteena on, että naiset ja miehet voivat tasaveroisesti osallistua yhteiskunnalliseen suunnitteluun ja päätöksentekoon.”

Tasa-arvolaki pyrkii siis turvaamaan tasa-arvoisen edustuksen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. [7] Tämän tärkeyden huomaa kun miettii, miten tärkeää on, että edustettuna eivät ole vain tietyn kansanosan edustajat. Kysymys koskien edustuksellisuutta on tietenkin kaikkinensa paljon sukupuolta laajempi. Esimerkkinä voi miettiä vaikkapa miten erilainen kanta ja tietopohja päivähoitoon on pienten lasten vanhemmilla kuin eläkeläisillä. Toisaalta emme myöskään näkisi mielekkääksi rajata eduskuntavaaleissa jotain Suomen aluetta pois päätöksenteosta. Ideaalitilanne luonnollisesti olisi ja on, että edustus olisi tasapuolista ”ihan luonnostaan”, mutta jos mietitään lakien olemassaolon syytä ja perustetta, niin yleensäkään ei voida ottaa lähtökohdaksi luottamusta siihen, että asiat menevät aina ihanteellisesti. (Muutenhan ei tarvittaisi rikoslainsäädäntöäkään.) Entä jos naiset sitten eivät vain halua osallistua päätöksentekoon yhtä paljon? Tämä saattaa olla tilanne tällä hetkellä, mutta se ei kerro siitä, mistä tilanne on aiheutunut. [8] Onko kuvamme päättäjistä, vallasta ja vaikuttamisesta ollut perinteisesti miehinen? Viimeaikojen muutokset eivät välttämättä ole muuttaneet sitä, miten vaikkapa keskimääräinen ”suurten ikäluokkien” edustaja on kokenut kaikenlaisen politiikan ”miesten asiaksi”.

Jos tasa-arvolain määrittämät kiintiöt vaikuttavat ainakin suhteellisen järkeenkäyviltä ja perustelluilta, on syytä huomata, miten niitäkin vastustettiin aikanaan voimakkaasti, ja juurikin vedoten tietynlaiseen huoleen osaamisen laskusta. [9] Kunnan- ja valtionhallinnon erilaisten toimielinten kiintiöt eivät ole missään nimessä sama kysymys kuin julkisuudessa vellova keskustelu sukupuolikiintiöistä pörssiyhtiöiden hallituksiin; vuonna 1995 päätöksellä oli paljon suurempi merkitys yksittäisten kansalaisen kannalta, ja on selvää, etteivät pörssiyhtiöiden hallituksien sukupuolikiintiöt herätä siihen verrattavissa olevaa intoa feministeissä.

“Kaikkihan kannattavat tasa-arvoa”
Tasa-arvobarometrin 2008 mukaan enemmistö on sitä mieltä, että tasa-arvo on tärkeä asia. Hienoa. Toisaalta samaisen Tasa-arvobarometrin mukaan tilanne sukupuolten tasa-arvon suhteen on pysynyt lähes ennallaan viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ylipäätään ihmiset kyllä tietävät ongelmista koskien tasa-arvon puutetta sukupuolten välillä – yleisellä tasolla. Selväähän on, että yleisen tasa-arvoisuuden kannattaminen on huomattavasti helpompaa kuin havaita omassa tai muiden toimintatavoissa ja tottumuksissa jotain korjattavaa. Tähän voi liittyä aktiivista kieltämistä; syrjintä sukupuolen perusteella saatetaan kokea ainoastaan aikaisemman sukupolven ongelmaksi. [10]

Epätasa-arvossa ja syrjinnässä (suoranaisessa tai välillisessä) on kyse väistämättä myös vallasta; kun jollain ryhmällä ei sitä ole, pelaa tämä tilanteesta hyötyvien pussiin. Tämä selittää vaikkapa sitä, miksi toissavuonna uutisoinnissa ”vain miehille”-jäsenpolitiikkaa harjoittavasta Pörssiklubista kerrottiin, että nimenomaan klubin nuorimman jäsenistön edustajat vastustivat eniten ajatusta naisten ottamisesta klubin jäseniksi; onkin turha  nojautua jonkinlaiseen ”nykyiset nuoret aikuiset ovat niin tasa-arvoisia” -unelmaan. Toisaalta kun pörssiyhtiöiden sukupuolikiintiöistä puhuessa elinkeinoelämäkin rummuttaa ”itsesääntelyn” puolesta, on syytä muistaa se seikka, miten niissä puolustetaan status quo’n säilyttämistä, jota vastaan lainlaatijien törkkiminen sotii, joten pörssiyhtiöiden edustajien suunnasta tulleita kannanottoja ja vastustusta on väistämättä suhteutettava tähän. Elinkeinoelämän kanta, (jonka tiivistävät ruotsalaiset Liza Marklund ja Lotta Snickare seuraavasti ”Heti kun joku päästää ilmoille sanan ’kiintiö’, elinkeinoelämä hyppää kattoon”) ei ole ainoa, joka on otettava huomioon.

Sari Pikkala kuvaa yhteispohjoismaisen ”Sukupuoli ja valta”-selvityksen tuloksia:
”Suomessa naisedustus on vahva tehtävissä, joihin on suora kansanvaali. […]  Sukupuolten tasa-arvo elinkeinoelämässä ei ole ollut tasa-arvopolitiikan keskiössä samalla tavalla kuin edustuksellisen demokratian rakenteet.”[ 11]

Tässä mielessä kasvanut kiinnostus elinkeinoelämän käytäntöjä kohtaan ei siis ole yllätys. Ehkä hiljaisuuteen tällä saralla on vaikuttanut myös vallallaoleva käsitys talouden laeista ja toiminnoista eräänlaisena itsestäänohjautuvana monsterina, jota ei parane mennä sörkkimään. Toisaalta valtion omistamissa ja valtioenemmistöisissä yhtiöissä on suoritettu sukupuolisen edustuksen tasausta 1990-luvulta lähtien; tähän sitouttaa jo YK:n Pekingin ohjelma vuodelta 1995, jonka yhtenä missiona on tasa-arvotavoitteiden valtavirtaistaminen tavalla, joka läpäisisi laajasti yhteiskunnalliset rakenteet. [12]

Feministisestä näkökulmasta ongelmaksi tuntuu muodostuvan se, miten voi kritisoida hierarkioita, vallan kertymistä, ja laajemmin yhteiskunnallisia käytänteitä ja päätöksenteon muotoja, sekä vaatia sukupuolten välistä tasa-arvoa myös sinne taloudellisen vallan huipuille. Tämä jännite on olemassa ja se on syytä tiedostaa, mutta yhtä lailla myös taloudellinen valta ja sen kertyminen on tätä todellisuutta, ja vaikkei pitäisi tätä järjestystä ihanteellisena (tai vaikka pitäisi sitä perin paheksuttavana), niin on syytä huolestua mieskeskeisistä käytännöistä siellä. Ainakaan ei ole syytä uskoa, että naisten nousu yritysjohtoon tekisi yrityksistä jotenkin taikaiskusta parempia tai eettisempiä; se on aivan eri kysymys.

”Pätevin pitää valita”
Entä sitten tämä perin provokatoriseksi osoittautunut kysymys pörssiyhtiöiden hallituksista ja kiintiöistä? Ihmiset tapaavat vedota siihen, miten ”jos naisia kiinnostaa, hakeutukoot sellaiselle alalle” ja ”pitää valita kyvykkyyden perusteella”. Kuitenkin syy siihen, miksi kiintiöstä ylipäänsä ollaan etsitty apua, löytyy siitä, miten naisten ja miesten urakehityksen tasa-arvoistuminen on osoittautunut oletettua ja toivottua hitaammaksi. Suomi sijoittuu  naisjohtajien määrässä Euroopan mittakaavassa keskiarvon alapuolelle (mm. Baltian maat ja Ruotsi ovat edellä Suomea); vuosina 1998-2003 naisten määrä yritysjohtajissa EU-maissa kasvoi yhden prosenttiyksikön. [13] Toisaalta pörssiyhtiöiden hallituksissa on Suomessa prosentuaalisesti eniten naisia EU:n alueella, joskin vertailuluvussa mukana on ainoastaan suuret pörssiyhtiöt, mikä tekee vertailusta turhan edullisen Suomelle. [14] Kiintoisana seikkana esiin voi nostaa sen, miten vuoden 2008 Tasa-arvobarometrin mukaan korkeasti koulutetut naiset ovat kokeneet sukupuolestaan olevan haittaa työssä etenemisessä enemmän kuin matalammin koulutetut. Onko sitten olemassa tutkimuksia, jotka käsittelevät valintaa pörssiyhtiöiden hallituksiin? Saattaa ollakin, mutta lähestyn kysymystä tässä sen pohjalta, mitä on tutkitusti todettu sukupuolen vaikutuksesta (pätevyyden, taitojen) arviointiin, mikä on väistämättä iso osa sitä, kuka valitaan ja minnekin. [15]

Naisten ja miesten etenemisessä urallaan on tutkitusti eroja. Lähtökohdaksi helposti oletetaan, että naisten urakehityksessä tai nousussa korkeisiin virkoihin on kyse naisten omista valinnoista ja pätevyydestä. Tätä ei voi sulkea kokonaan pois, mutta ei ole syytä vedota pelkästään tähän – jo pelkästään siksi, miten yhteiskunnan odotukset vaikuttavat ihmisten haluihin edetä uralla. Toisaalta naisiin itseensä liittyviin syihin vetoaminen toimii helposti esteenä sille, että tiedostetaan ne ongelmat (sekä rakenteelliset että varsinaisesta syrjinnästä johtuvat), joita naiset kohtaavat nimenomaan sukupuolensa takia. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan naiset aloittavat keskimäärin uransa eri tasolta kuin miehet, ja kehitys jatkuu erilaisena koko uran, siten että ”toiseksi alimmalla ja vastaavasti toiseksi ylimmällä vaativuustasolla miehet ylenevät yli 60 prosenttia todennäköisemmin kuin naiset.” [16] ”Lasikatto” (glass ceiling) on tunnettu sana kuvaamaan naisen työelämässä kohtaamia ongelmia suhteessa ylenemiseen. Ikään kuin jokin  näkymätön, salaperäinen entiteetti estäisi naisia nousemasta korkeampiin asemiin. Onkin ehdotettu, että lasikaton sijasta puhuttaisiin ”labyrintista”, sillä toisin kuin lasikatosta puhuminen indikoi, kyseessä ei ole yhdessä tilanteessa tapahtuva epätasa-arvo, ikään kuin ”viimeisellä askelmalla” nainen kohtaisi ongelmia, vaan epätasa-arvoiset käytännöt ja suoranaiset teot vaikuttavat kumulatiivisesti naisten mahdollisuuksiin ja jaksamiseen ja toisaalta toimivat konkreettisina esteinä. [17]

Naisten (oletettu) puuttuva kunnianhimo on yksi suosittu väite, jota esitetään aina, kun halutaan etsiä syitä naisten vähäiseen edustukseen korkeissa asemissa. Yleensä kuulee puhuttavan siitä, kuinka naiset eivät kehtaa pyytää kunnollista palkkaa siinä missä miehet, eli miten naisten kyvyttömyys vaatia ehkäisee naisen menestyksen. Naisten vaatimattomuus kostautuu, ei siinä muuta. Mielenkiintoinen tutkimustulos tämän uskomuksen kannalta on se, miten naisten neuvottelukyvyt, oman osaamisen esiintuominen sekä muut taidot, joiden takia miesten sanotaan menestyvän, voivatkin tuottaa naiselle päinvastaisen tuloksen. Erään tutkimuksen mukaan samat ominaisuudet, jotka haastattelutilanteessa toimivat miehen eduksi, toimivat naista vastaan. Naista, joka neuvotteli palkastaan, ei koettukaan ”omistautuneena”, vaan ”kontrollifriikkinä”. [18] Kyse on kulttuurisista odotuksista, kaksoisstandardista, joita vastaan toimiminen, eli naisen ”epänaisellinen käytös”, ei toimi.

Voiko sukupuoli sitten vaikuttaa siihen, millä tavalla hakija arvostellaan? PNAS:n tuore tutkimus kertoo karua kieltä:

”In a randomized double-blind study (n = 127), science faculty from research-intensive universities rated the application materials of a student—who was randomly assigned either a male or female name—for a laboratory manager position. Faculty participants rated the male applicant as significantly more competent and hireable than the (identical) female applicant. These participants also selected a higher starting salary and offered more career mentoring to the male applicant. The gender of the faculty participants did not affect responses, such that female and male faculty were equally likely to exhibit bias against the female student. Mediation analyses indicated that the female student was less likely to be hired because she was viewed as less competent.”[19]

Kyse oli siis identtisistä hakemuksista, joista miehen nimellä varustettu arvotetaan keskimääräisesti korkeammalle.  Tämä kuvitteellinen mies saisi tässä tilanteessa isomman palkkatarjouksen ja enemmän uraohjausta. Ja koska hän on arvioitu kyvykkäämmäksi kuin naispuolinen hakija, mies palkattaisiin. Voimme lohduttautua sillä, että kyseessä oli koetilanne. Kyseisessä kokeessa saatu tulos ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen, päinvastoin. Sukupuolen vaikutuksesta suorituksen arviointiin on paljon erilaisia tutkimustuloksia. Yksi kiinnostava ”pitkäaikaiskoe” on yhdysvaltalainen tutkimus koskien orkesterin koesoittojen valintatilastojen muutosta, ja sitä miten rekrytointi tiettyihin orkestereihin muuttui sen myötä, kun niissä alettiin suorittaa koesoitot ”sokkona”, niin etteivät valitsijat nähneet soittajaa, vaan keskittyivät itse soittoon, ja soittajan taitoihin, kuten orkesteriin soittajia valitessa kuuluukin. Tällaisessa tilanteessa todennäköisyys naisen palkkaamiselle orkesteriin kasvoi 50 prosenttiyksikköä. Tulos viittaa siihen suuntaan, etteivät musiikin ammattilaiset kyenneet arvioimaan soittotaitoa ilman, että ennakko-oletukset naisten ja miesten kyvyistä vaikuttivat valintaan. [20]

Ennen kuin rupeaa huolestumaan siitä, miten mahdollisesti tulevat kiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin syrjivät päteviä miehiä naisten kustannuksella, kannattaa pätevien ihmisten syrjinnästä huolestuneiden ensisijaisesti huolestua niistä naisista, joiden täytyy naiseutensa takia todistaa olevansa kyvykäs. On syytä tiedostaa, miten hankalaksi osoittautuu ihmisten arviointi tasa-arvoisesti, lähtien yksilön kyvyistä ja siitä mitä CV:ssä seisoo.

Yhdenmukaisuuden tuottamisen seurauksista
Yhtenä esteenä naisten nousulle korkeisiin virkoihin on esitetty ns. yhdenmukaisuustekijää, jota on kutsuttu myös kloonaus-ilmiöksi, eli johtajien taipumusta pitää pätevimpänä samankaltaista hakijaa kuin itse. Ja kun johtotehtävät ovat miesten kansoittamia, ymmärrätte mitä tästä seuraa. Lisää. Miehiä. Tietenkin työnantajalla on oikeus palkata mieleisensä henkilö, mutta ongelmallista on, mikäli pätevin ei olekaan pätevin, vaan se, joka jostain syystä tuntuu pätevimmältä. Tämä ei sovi yhteen sen mantran kanssa, missä hoetaan, että pätevin ylennetään ja rekrytoidaan, ja että naisetkin pääsevät korkeisiin virkoihin, kunhan ovat tarpeeksi päteviä. [21]

Nainen korkeassa virassa pistää silmään, mikä voi tietenkin tuoda positiivista huomiota, mutta ennen kaikkea naisen täytyy tämän erityiserottuvuutensa vuoksi jatkuvasti todistaa pätevyytensä, kuvaavat Marklund ja Snickare kirjassaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (2006), jossa he käsittelevät tutkimuksia aiheesta, mutta myös laajasti omia kokemuksiaan siitä, millä tavoin naiseus tuntuu olevan välillä suurikin este kanssatyöntekijöille tai pomoille. Yksi mielenkiintoinen seikka on se, miten naisjohtajien oletetaan olevan tietynlaisia. [22] Naiseudella pitää olla tietynlainen määriteltävä arvo, ja naisjohtaja/nainen korkeassa virassa edustaa ennen kaikkea sukupuoltaan, joten hänen suoriutumistaan arvioidaan ennen kaikkea naisena. (Epäonnistumiset todistavat, ettei naisista ole vaativiin tehtäviin; onnistumiset taas todistavat, että tämä kyseinen nainen on erityisyksilö.) Mikäli naisjohtajilla ei ole erityisominaisuuksia (erilaista johtamistyyliä kuin miehillä), on jopa mahdollista esittää kysymys, että miksi niitä pitää sitten palkata.

Koska nainen määrittyy erikoistapauksena, ja hänen koetaan edustavan naisia kollektiivina, on mahdollista ajatella, että ”onhan meillä jo yksi nainen täällä”, kuvaavat Marklund ja Snickare kohtaamiaan palkkausstrategoita. Ajatuksen koomisuus ja siihen sisältyvä syrjivä asenne naisia kohtaan tulee esiin, mikäli samalla tavalla perusteltaisiin miesten valitsematta jättämistä; ”johan meillä on johtokunta täynnä miehiä; ei me enää niitä tänne palkata.” Yhden naisen ylentäminen toimii esteenä sille, ettei muita ylennetä. Tasa-arvovaatimukset tiedostetaan läpi yhteiskunnan; halutaan palkata yksittäisiä naisia, jottei kukaan voi syyttää syrjinnästä, sen sijaan että tutkittaisi niitä perusteita, joilla pätevyyttä arvioidaan. [23] Yksittäisten naisten ylentäminen erikoistapauksina kun ei tietenkään poista itse ongelmaa, eli sitä, miten mies määrittyy yksilönä, kykyjensä ja saavutustensa vuoksi, kun taas naisen palkkaamista tietyille, epänaisellisiksi koetuille aloille tai johtotehtäviin, pitää perustella.

Norjan tie?
Kuten tunnettua, sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin otettiin käyttöön Norjassa vuonna 2006. Sen jälkeen käytäntö on levinnyt ympäri Eurooppaa, siitä onkin tullut eräänlainen norjalainen ”vientituote”, kuvaa Sari Pikkala. Miten kiintiöiden käyttöönotto on vaikuttanut Norjassa lyhyellä aikavälillä? Ei ainakaan kovin radikaalisti; toisin sanoen siten, että pörssiyhtiöiden hallituksissa on naisia se 40 prosenttia. Toisaalta pidemmän aikavälin vaikutusta on mahdotonta tässä vaiheessa sanoa. Pikkala huomattaa myös, ettei ole ilmennyt ongelmia löytää päteviä naisia pörssiyhtiöiden hallituksiin, tai ainakaan ongelmista ei ole valitettu. [24] Mitä sitten Suomessa muuttuisi? Ensinnäkin lähtötilanne on Pikkalan mukaan seuraava:
”Lokakuun 2011 puolivälissä Helsingin pörssiin listautuneita yrityksiä oli 124. […] Naisten osuus kaikkien pörssiyhtiöiden hallituksissa on 18 prosenttia.
Naiset puuttuvat kokonaan 27 pörssiyhtiön hallituksesta. Se on 22 prosenttia kaikista yhtiöistä. Kaikkien suurten listayhtiöiden hallituksissa on vähintään yksi nainen. [25]

Mikäli Norjan mallin mukaiset kiintiöt otettaisiin käyttöön, olisi Pikkalan mukaan vuoden 2011 lokakuun tilanteen perusteella “[…] liki 90 prosentilla pörssiyrityksistä edessään naisten osuuden lisääminen hallituksissa. Vain 16 yritystä täyttäisi kiintiökriteerit.” [26] Toisaalta on huomioitava, että itsesääntely, eli hyvien hallintatapojen ohjeet pörssiyhtiöille, ovat Suomessa vaikuttaneetkin hallitusten koostumukseen, joskin myös tämän vuoden toukukuulta oleva Keskuskauppakamarin selvitys hyvistä johtamistavoista ja niiden toteutumisesta tuo esiin, että sukupuolijakaumaa koskevasta suosituksesta oltiin poikettu eniten. [27]

Summauksena
Pitäisikö Suomessa seurata Norjan viitoittamaa tietä? Yhtä oikeaa vastausta ei luonnollisesti ole. Kuitenkin on syytä huomioida se, miten tutkimukset ovat osoittaneet, että naisen eteneminen uralla on miehiä takkuisempaa usein naisista riippumattomista syistä, kuten myös asettaneet kyseenalaiseksi sellaisen argumentaation, jolla tasa-arvotoimia (kuten kiintiöitä) vastustetaan vetoamalla siihen, miten juuri pätevyyden puute on esteenä. Kaikkein tarpeellisinta on hylätä hokema, että ”tasa-arvo toteutuu itsestään, odottakaa vaan”, ja vaatia tämän väitteen esittäjältä jotain näyttöä (yleistä optimismia ei lasketa.)

Ratkaisevatko kiintiöt sitten naisten urallaetenemisen ongelman? Pörssiyhtiöiden hallitukset ovat vain pieni siivu kaikesta. Ne ovat kuitenkin lainsäädännön ulottuvissa, toisin kuin monet muut epätasa-arvoiset käytännöt. Kiintiöt on otettu esille pyrkimyksenä mahdollistaa pysyvään miesenemmistöön puuttuminen näiden yhtiöiden hallituksissa. Jos kiintiöt otetaan käyttöön, tuloksena on, että naisia on se 40 prosenttia siellä pörssiyhtiöiden hallituksissa. Syvempää ongelmaa ne eivät ratkaise; siihen tarvitaan muut keinot. Toisaalta epäilyä kiintiöiden käyttöönoton laajempien, ”kumouksellisten” vaikutusten puutteesta suhteessa sukupuolten tasa-arvoon ei pitäisi suoraan tulkita kiintiöitä vastustavaksi perusteeksi; aika harvalla muutoksella lopulta on mielettömän laajoja vaikutuksia. Pysähtyminen etsimään patenttiratkaisua kaikkeen ei ehkä ole se toimivin tapa tehdä montaakaan asiaa. Pienet purot ja niin eteenpäin. Siitä, onko tämä kyseinen puro liian pieni, on vaikea tietää ennalta.

Viitteet:

  1. Kaleva, 13.4.2012. Lainaus uutisesta: ”On yritysten ja koko yhteiskunnan etu, että korkea osaaminen saadaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön. Vaikka Suomi keikkuu naisten hallituspaikkoja mittaavien EU-tilastojen kärjessä, molempien sukupuolten 40 prosentin edustuksesta ollaan vielä kaukana. Jos tilanne ei parane vapaaehtoisin toimin, on kiintiölaki vuoden 2018 alussa tarpeen, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi tiedotteessa.” sekä Nelonen huhtikuu/2012 sekä Ylen uutinen 4.9.2012.
  2. Verkkouutiset, 7.9.2012.
  3. Korkeastikoulutettujen naisten ongelmat eivät tyhjenny kiintiöihin, vaan ongelmat ovat samansuuntaiset kuin muillakin koulutusasteilla: naisten on vaikea saada pysyvää työsuhdetta. Akavan selvityksen mukaan: ”Vuonna 2010 joka kolmas alle 35-vuotiaista kokoaikatyötä tekevistä naisista oli määräaikaisessa palvelusuhteessa. Miehistä määräaikaisia oli vain noin joka seitsemäs.Vaikka määräaikaisuudelle ei olisi perustetta, määräaikaisuuden riitauttaminen on usein vaikeaa työntekijälle itselleen.” (Taloussanomat 13.4.12)
  4. Tarkoitukseni ei myöskään ole väittää, ettei naisen ole mahdollista menestyä; kyse onkin siitä, että on suuri ongelma, mikäli naisen pitää olla miehiä parempi pärjätäkseen. On kuitenkin syytä huomata, että yksittäiset korkeaan asemaan nousseet naiset eivät toimi todisteena laajemmasta tasa-arvosta. ks. viite 23 koskien tokenismia, sekä viitteen 19 tutkimus.
  5. Ks. viite 3.
  6. Pikkala 2011a.
  7. Toisaalta on hyvä huomata, ettei kiintiösääntö ole myöskään täydellisen joustamaton tavalla, josta voisi koitua mielettömiä ongelmia. Järjenkäyttö ei siis ole säännösten laatijoillekaan vierasta. Ohjeissa ”Toimielinten kokoamista valmistelevalle viranomaiselle” todetaan mm. seuraavaa: “Kiintiösäännöstä voidaan poiketa vain erityisestä syystä. Erityisen syyn käsitettä on tulkittava suppeasti. Tällainen syy voi esimerkiksi olla se, että toimielin käsittelee jotain kapeaa erityisalaa, jonka asiantuntijat ovat vain joko naisia tai miehiä.”
  8. Mikäli aina vedottaisiin siihen, että ”sitä ja tätä ihmisryhmää nyt vaan ei kiinnosta ja sillä hyvä”, niin kuuluisi ilman muuta jättää nuoret oman onnensa nojaan tässä asiassa, eikä suunnitella korkeammalta taholta mitään innostamiskamppanjoita. Ei ole syytä lähestyä ihmisiä asteikolla ”kiinnostaa/ei kiinnosta yhteiskunnallinen päätöksenteko&vaikuttaminen”; nämä eivät ole siinä määrin sisäsyntyisiä ominaisuuksia, vaan on syytäpitää mielessä, että on monia erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat kiinnostukseen. Toisaalta mikäli naisten suhteellinen määrä on hyvin alhainen, kuten tietyissä kunnissa, voivat kiintiöt aiheuttaa ongelmia naisille liiallisina töinä; alkuperäinen ongelma, eli naisten vähyys kunnanvaltuustossa, ei kuitenkaan johdu kiintiöistä vaan pikemminkin ne tuovat naisten vähäisen määrän esiin. (Ylen Uutiset 13.9.2012.) Kiintiöstä ei kuitenkaan ole tätä epäsuhtaa poistamaan.
  9. Vuonna 2012 Kokoomusnuoret ovat tosin ehdottaneet kiintiöistä luopumista kunnallishallinnossa, juurikin pätevyyteen ja demokratiaan vedoten. (Verkkouutiset 23.5.2012)
  10. Tästä esimerkiksi Psychcentral-sivustolla juttu “Gender Discrimination in Workplace”, (9.10.2009) sekä Ylöstalo 2012 (Huomaa myös, että Ylöstalo on kirjoittanut aiheesta tänne Feministien vuoroon.)
  11. Pikkala 2011c.
  12. “Valtion omistamissa ja valtioenemmistöisissä yrityksissä hallitusten sukupuolijakaumaa on tasoitettu sitovilla ohjeilla jo vuosien ajan. Vuosiksi 1997-1999 laaditussa hallituksentasa-arvo-ohjelmassa asetettiin tavoitteeksi naisten osuuden lisääminen 30 prosenttiin valtion liikelaitosten ja valtionyhtiöiden johtoelimissä.  Vuosien 2004-2007 ja 2008-2011 tasa-arvo-ohjelmissa tavoitteet on ilmaistu selkeästi. Kokonaan valtion omistamien yhtiöiden hallituksissa naisia ja miehiä tulee olla vähintään 40 prosenttia. Valtioenemmistöisissä yhtiöissä pyritään samaan. Tasa-arvotavoite huomioidaan myös niissä pörssin ulkopuolisissa yhtiöissä, joissa valtio on vähemmistöomistaja.” (Pikkala 2011a.) Sekä Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelma Pekingistä Suomeen, 30.11.2002.
  13. Sinikka Vanhala: ”Naiset ja johtajuus”.
  14. Ylen uutiset,, 5.3.2012. Toisaalta”Suomen lukuna esitetty tieto viittaa kuitenkin naisten osuuteen suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa. Esimerkiksi EPWN Board Women Monitor 2012–vertailussa on mukana 334 suurta eurooppalaista yhtiötä. Suomesta mukana on kahdeksan suurinta pörssiyhtiötä. Vertailuissa jää kertomatta, että monien suomalaisyhtiöiden hallituksissa ei ole naisia lainkaan tai jos on, heitä on vain yksi.” (Pikkala 2011a)
  15. Pätevyyden ja saavutusten arviointi ei luonnollisesti rajoitu rekrytointitilanteeseen, mutta tästä vaiheesta on ilmeisesti helpoin tehdä tutkimuksia.
  16. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimus, (aineistot vuosilta 1981-2006) sekä MTV3.n uutinen 8.3.2012. (Luonnollisesti iso ongelma tähän liittyen on, miten äitiys vaikuttaa naiseen työelämässä. Tässä en tähän asiaan keskity, kuten en myöskään työelämän segregaatioon mies- ja naisaloihin.)
  17. Banyard 2010, 83.
  18. Banyard 2010, 86.
  19. Moss-Racusin, Dovidio, Brescoll, Graham & Handelsman 2012.
  20. Goldin & Rousen 2002.
  21. Marklund & Snickare 2006, 77-79. (Marklund ja Snickare listaavat mainiossa kirjassaan koko joukon erilaisia naisten uralla etenemiseen liittyviä ongelmia, joista monet lähtevät väistämättä naisesta itsestään: ongelmien vääjäämättömyyden tiedostus ja niistä selviäminen, ja ylipäätään aktiivinen erilaisten naisille ongelmiksi muodostuvien käytäntöjen ja toimintatapojen laittaminen halki, poikki ja pinoon ennen kuin ne ehtivät niskan päälle.) Katariina Mäkinen on kirjoittanut aiheesta Feministien vuorossa otsikolla ”Yliopisto ja kulttuurinen kloonaus”.
  22. Esimerkiksi Institute for Management Development in Switzerlandin vuonna 2007 julkaisema tutkimus kuvaa, miten sen haastattelemat yritysjohtajat (kymmenestä eurooppalaisesta maasta) kertoivat havaitsevansa merkittäviä eroja mies- ja naisjohtajien välillä. Naisjohtajia kuvattiin ”tunteellisiksi”, ”herkiksi” ja ”heikoiksi”, siinä missä miehet kuvattiin ”omistautuneiksi”, ”loogisiksi” ja ”vahvoiksi”. Kuvaukset vastasivat kulttuurisia odotuksia, stereotyyppisiä nais- ja mieskuvia. Samankaltaisia selkeitä eroja ei ole onnistuttu havaitsemaan tarkemmissa, ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin perustumattomissa tutkimuksissa. (Banyard 2010, 86-87.)
  23. Ilmiötä kutsutaan tokenismiksi (token, eli ainokainen), ja aihe on suhteellisen keskusteltu mm. Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Kyse on taktisesta vähemmistön (naisten, muiden vähemmistöjen) edustajan valinnasta luomaan kuvaa tasa-arvoisista mahdollisuuksista ja välttymisestä näin syrjintäsyytöksiltä. Ks. esim Kimmel 2000, 189-191.
  24. Pikkala 2011b.
  25. Pikkala 2011a.
  26. ibid. Tosin mainituista 16 kiintiökriteerit täyttävästä yrityksestä viidellä oli valtion enemmistö- tai vähemmistöomistus, jolloin ohjausta sukupuolijakauman tasoittamiseksi on tehty. ks. viite 12.
  27. ”Listayhtiöiden hallinnointikoodi on rakennettu ns. Comply or Explain -periaatteen nojaan kansainväli-sen tavan mukaan. Corporate Governance-suositukset velvoittavat listayhtiöitä, sillä ne on otettu pörssin sääntelyn osaksi. Jos yhtiö ei noudata jotain annettua suositusta, sen on ilmoitettava poikkeamasta julkisesti ja kerrottava poikkeaman perustelu. Näin ollen listayhtiön on annettava julkinen perustelu esimerkiksi sille, miksi sen hallituksessa on vain yhtä sukupuolta. Sijoittajat ja media seuraavat varsin aktiivisesti koodin noudattamista, ja yhtiöt poikkeavat yleensä annetuis-ta suosituksista vain silloin, kun niillä on siihen perustellut ja järkevät syyt.” (Keskuskauppakamarin selvitys  5/2012)

Linkit:
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos: ”Naiset eri tehtäviin jo uran alussa– myöhempi kehitys voimistaa eroja” (tiedote) http://www.etla.fi/index.php?action=news&id=161
Kaleva: ”Akava valmis sukupuolikiintiöihin pörssiyhtiöissä”, 13.4.2012.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/akava-valmis-sukupuolikiintioihin-porssiyhtioissa/573855/
Keskuskauppakamarin selvitys: ”Toimiiko hyvä johtaminen pörssiyhtiöissä?” 5/2012
MTV3:” Pro: Miehet tallovat jo varhain naiset urakehityksessä”, 8.3.2012. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/pro-miehet-tallovat-jo-varhain-naiset-urakehityksessa/2012/03/1507726
Mäkinen, Katariina (2011) ”Yliopisto ja kulttuurinen kloonaus” (Feministien vuoro)
https://feministienvuoro.wordpress.com/2011/02/22/yliopisto-ja-kulttuurinen-kloonaus/
Nelonen:”Hautala haluaa pörssiyhtiöihin sukupuolikiintiöt” http://www.nelonen.fi/uutiset/talous/uutinen/hautala-haluaa-p%C3%B6rssiyhti%C3%B6ihin-sukupuolikiinti%C3%B6t
Pikkala, Sari (2011a) ”Kiintiöt toisivat lisää naisia useimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksiin” , minna.fi. http://www.minna.fi/web/guest/naiset_suomen_porssiyritysten_hallituksissa
Pikkala, Sari (2011b) ”Liike-elämän sukupuolikiintiöt: norjalaisesta erikoisuudesta vientituotteeksi”, minna.fi
http://www.minna.fi/web/guest/porssiyhtioiden_hallitusten_sukupuolikiintiot
Pikkala, Sari (2011c) ”Sukupuoli ja valta: Naiset politiikan ja elinkeinoelämän johtopaikoilla”, minna.fi. http://www.minna.fi/web/guest/naiset_johtopaikoilla
Psychcentral: “Gender Discrimination in Workplace”, 9.10.2009. http://psychcentral.com/news/2009/10/09/gender-discrimination-in-the-workplace/8868.html
Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelma Pekingistä Suomeen (2002) http://pre20031103.stm.fi/suomi/hao/julkaisut/tasa97.htm
Taloussanomat/Saara Vartiainen: ”Akava: Kolmannes työnantajista rikkoo tasa-arvolakia”, 13.4.2012. http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/04/13/akava-kolmannes-tyonantajista-rikkoo-tasa-arvolakia/201227336/139
Tasa-arvobarometri 2008. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1374374
Tasa-arvovaltuutetun sivuilla kiintiöistä: http://www.tasa-arvo.fi/edistaminen/kiintiot
Tasa-arvolaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1986/19860609
Verkkouutiset/Ilkka Ahtokivi: “Kiintiöillä ei saa estää naisten pääsyä huipulle”, 7.9.2012. http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/982-talous/108443-kiintioilla-ei-saa-estaa-naisten-paasya-huipulle
Verkkouutiset: “Kokoomusnuorten Hakkanen: Sukupuolikiintiöt poistettava kuntapolitiikasta” 23.5.2012.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101789-kokoomusnuorten-hakkanen-sukupuolikiintiot-poistettava-kuntapolitiikasta
Naiset ja johtaminen-oppimateriaali (Jyväskylän yliopisto, kauppatieteet) http://www.jyu.fi/economics/naisjohtajuus/Naiset_ja_johtaminen.htm
Yle: “Suomessa eniten naisia pörssiyhtiöiden hallituksissa” 5.3.2012. http://yle.fi/uutiset/suomessa_eniten_naisia_porssiyhtioiden_hallituksissa/5075852
Yle Uutiset/Samuli Harala: “Euroopan komissio ehdottaa 40 prosentin naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin”, 4.9.2012. http://yle.fi/uutiset/euroopan_komissio_ehdottaa_40_prosentin_naiskiintioita_porssiyhtioiden_hallituksiin/6281652
Yle Uutiset/Mia Gertsch: “Naiset eivät lähde ehdolle kuntavaaleissa”, 13.9.2012.
http://yle.fi/uutiset/naiset_eivat_lahde_ehdolle_kuntavaaleissa/6294362
Ylöstalo, Hanna (2012) “Mitä tasa-arvo on?” (Feministien vuoro)
https://feministienvuoro.wordpress.com/2012/03/14/vieraan-vuoro-mita-tasa-arvo-on-2/

Lähteet:
Banyard, Kat (2010) The Equality Illusion.
Goldin & Rousen (2002) ”Orchestrating Imparability: The Impact of Blind’ Auditions on Female Musicians” American Economic Review.
Kimmel, Michael S.(2000) The Gendered Society.
Marklund, Liza & Snickare, Lotta (2006) Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Otava.
Moss-Racusin, Dovidio, Brescoll, Graham & Handelsman, (2012) ”Science faculty’s subtle gender biases favor male students” PNAS September 17, 2012  Verkossa: http://www.pnas.org/content/early/2012/09/14/1211286109
Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:24.
Vanhala, Sinikka “Naiset ja johtaminen”. Naiset ja johtaminen-oppimateriaali (Jyväskylän yliopisto, kauppatieteet)
Ylöstalo, Hanna (2012) Tasa-arvotyön tasa-arvot. (Väitöskirja) Tampereen yliopisto. Verkossa:http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8656-2.pdf

edit. 3.10.12 ceiling-sanan oikeinkirjoitus

Vieraan vuoro: TAPAUS ANITA SARKEESIAN – feministi vaiennettakoon verkossa

Elina Halttunen-Riikonen

****

Pop-kulttuuria feministisestä näkökulmasta käsittelevään videobloggaaja Anita Sarkeesianiin kohdistuva nettihäiriköinti on nostanut laajempaan keskusteluun nettimaailman misogyynisen kiusaamiskulttuurin. Tapauksesta on kirjoitettu paljon, ja ainakin yksi uutinen on ilmestynyt myös suomeksi. [1] Tarkoitukseni on ensiksi esitellä Sarkeesianin projektia yleisemmin ja sitten paneutua erilaisten verkkolähteiden kautta siihen, mistä tässä tapauksessa lopulta voi katsoa olevan kyse. Tässä yksittäisessä tapauksessa vaikuttaa kiteytyvän netin ja (netti-)yhteisöllisyyden loistavat mahdollisuudet sekä sen ”välttämättömäksi” julistettu todellinen luonne, jossa ennakkoluulot ja naisviha eskaloituvat mielettömiin mittoihin.

Feministinen frekvenssi

Itse törmäsin Sarkeesianin FeministFrequency-videoblogiin suhteellisen sattumalta. Tämä tapahtui joitakin kuukausia ennen varsinaista paskamyrskyä, eli ennen ”Tropes vs Women in Video Games”-sarjan rahoituksen keräyksen alkua. Muistan miettineeni, että vau, upeaa! Juuri tällaista pop-kulttuurikritiikin kuuluu olla: videot ovat helppo tapa saavuttaa ihmisiä, jotka eivät jaksa lukea pitkää tekstiä. Aiheet ovat helposti lähestyttävässä muodossa – kyse ei ole mistään kaukaisesta ja vaikeasta, vaan suosituista elokuvista ja leikkikalusarjoista. Asioista joiden kanssa ihmiset ovat tekemisissä päivittäin, ja joiden sukupuolisidonnaisuutta ei helposti tule ajatelleeksi. [2] Eräänlainen pop-kulttuurikritiikkiä for dummies, ja tämä sanon ehdottomasti kehuna. Liian usein tärkeät näkökulmat jäävät vain pienen (akateemisen) piirin keskuuteen. Popularisointi on ehdottoman vaativa, joskin aliarvostettu taito. Sarkeesianin videot säilyvät huolellisen ja vitsikkään toteutuksen vuoksi mielenkiintoisina esimerkiksi sukupuolen- ja/tai kulttuurintutkimusta opiskeleville. (Wikipedian mukaan niitä on käytetty college-tason kurssien oheismateriaalina ja Sarkeesian itse rohkaisee sivuillaan niiden käyttämistä opetuskäyttöön. [3])

Blogin kuvaus kuuluu: Conversations with Pop Culture. An ongoing series of video blog commentaries from a fangirl/feminist perspective.

Itse koen juuri tämän fanityttöys-luonnehdinnan onnistuneeksi ja tärkeäksi. Sarkeesian ei siis halua väittää, että kaikki pop-kulttuuri on moskaa, vaan kyse on siitä, että hän kokee monet pop-kulttuurituotteet itselleen tärkeiksi. Eikö ole oikeutettua kysyä, voitaisiinko elokuvia/musiikkivideoita/tietokonepelejä tehdä niin, että myös naiset voisivat nauttia niistä törmäämättä stereotyyppeihin? Jos joku haluaa nyt huutaa vastaväitteen, että ”ei ne   stereotyypit merkitse oikeasti mitään, miksi kiinnittää huomiota?”, vastakysymys kuuluu: jos esimerkiksi typerät ja pinnalliset sivuosissa näyttelevät naishahmot vaikkapa tv:ssä ovat niin merkityksettömiä, miksi niitä sitten luodaan. Ei ole olemassa normaalia tai neutraalia tapaa tehdä tv-sarjaa tai elokuvaa, vaan kyse on erilaisista normeista ja tottumuksista, jotka ovat aikansa tuotteita. Viihdeteollisuus ei luonnollisesti kuin taikaiskusta yksinään luo ihmiskuvauksiaan, vaan kierrättää ja muokkaa ja toistaa jo toistettua. Kyse on tekijöiden taholta tottumuksesta ja älyllisestä laiskuudesta, useimmiten myös uskomuksesta, että ”tällaista ihmiset haluaa katsoa” (ja siten luonnollisesti taloudellisesta maksimoinnista).

Pop-kulttuurin todellisuus on toinen, helposti oikeaa todellisuutta merkityksellisempi todellisuus. Stereotyypittelyjen vahvuus ja turhauttavuus ilmenee esimerkiksi siinä, miten ihminen voi kirkkain silmin toistaa, että ”naiset on pinnallisia tyhjäpäitä”. Törmäys todellisuuteen, eli kysymys ”kuinka ne tuntemasi todelliset naiset vastaavat tätä kuvaa?”, ei juurikaan haavoita tätä ”totuutta naiseudesta”. [4] Viestini on siis: tehkää parempaa! Kyseenalaistakaa enemmän! Älkää päästäkö itseänne helpolla! Tämä jälkimmäinen koskee yhtä lailla ja erityisesti myös meitä kaikkia, joiden mielet amerikkalainen popkulttuuri on kolonisoinut. [5]

Tähän väliin sellainen huomio, että stereotyyppisissä hahmoissa ei ole kyse vain naisista. Ainoastaan naiset eivät kärsi kapeista kulttuurisista representaatioista. Myöskään Sarkeesian ei ole kiinnostunut pelkästään naisiin kohdistuvasta stereotyypittelystä, vaan blogissa on mukana laajemmin etnisyyteen, seksuaalisuuteen ja luokkaan liittyviä kysymyksiä. Tässä tekstissä keskityn itse vain ja ainoastaan naisiin kohdistettuun häirintään ja seksismiin.

Missio: videopelien naiskuvasto syyniin

Sitten päästäänkin itse ongelman alkupisteeseen, eli  toukokuuhun, jolloin Sarkeesian lisäsi blogiinsa päivityksen tulevasta projektistaan, videoblogisarjasta nimeltä ”Tropes vs. Women in Video Games” (Troopit –eli kuvaukset- vastaan naiset videopeleissä),  jonka tarkoitus on tutkia viittä yleistä ja toistuvaa naishahmojen stereotyyppiä videopeleissä. [http://www.feministfrequency.com/2012/05/help-fund-tropes-vs-women-in-video-games/] Sarjan on tarkoitus olla jatkoa edellisen vuoden ”Tropes vs. Women”-sarjalle, joka on käsitellyt mm. ”raskauden mystifiointia” sekä ”olkiukko-feministiä”, eli väittämiä, joita naiset saavat kuulla elämänsä aikana ”totuuksina”, ja joiden ylläpitoon naisetkin usein menevät mukaan ajattelematta asiaa sen enempää. [http://www.feministfrequency.com/tag/tropes-vs-women/] Suosittelen katsomaan.

Sarkeesian kertoi samalla avanneensa kickstarter-sivustolle mahdollisuuden lahjoittaa tulevaa sarjaa varten. (Sarkeesian on toistuvasti tuonut ilmi, miten videoiden tekeminen, jonka hän kokee mielekkääksi ja tärkeäksi, väistämättä vaatii taloudellista panostusta.) [http://www.kickstarter.com/projects/566429325/tropes-vs-women-in-video-games] Kyseisen sivuston tarkoitus on mahdollistaa varainhankinta ”alkupääomaksi” luovien projektien aloittamista varten. Jatko onkin sitten kylmäävää, ja edelleen jatkuvaa, kyytiä internetin ihmemaassa.

1. kierros: mene nainen takaisin keittiöön/raiskaan sut ja tapan sun perheen!

7. kesäkuuta 2012 Sarkeesian kirjoitti sivuilleen ensimmäisen kerran netissä tapahtuvasta jatkuvasta ja systemaattisesta häirinnästä liittyen uusimpaan projektiinsa.    [http://www.feministfrequency.com/2012/06/harassment-misogyny-and-silencing-on-youtube/] Nettihäiriköintiä Sarkeesian on kohdannut koko bloggaajauransa ajan[6], mutta mittasuhteet olivat tällä kertaa selkeästi toiset. Tekstissä Sarkeesianin kertoo, miten hänestä kertovaa wikipedia-sivua vandalisoitiin järjestäytyneesti niin että lopulta moderaattorit joutuivat estämään sen muokkaamisen sekä miten Sarkeesianin blogin youtube-tiliä on yritetty saada poistettavaksi tekemällä ilmiantoja, jonka mukaan sen sisältö liittyy terrorismiin, minkä lisäksi hänelle on tietenkin tulvinut erilaisia viestejä ja kommentteja aina ”perinteisistä” naiset kuuluvat keittiöön-vitseistä aina väkivallalla, kuolemalla ja seksuaalisella väkivallalla uhkailuun asti. Tämän lisäksi hänen rahankeräystään kickstarter-sivustolla pyrittiin estämään erilaisin keinoin. Normipäivä interwebseissä, siis.

Kaiken kaikkiaan vihan muodot ja pyrkimykset loukata ovat keskittyneet siihen tosiasiaan, että Sarkeesian sattuu olemaan nainen, joka puhuu pelien naisstereotyypeistä (Meiltähän ei puutu ilmauksia kertoa, kuinka joku on vain nainen, jonka ongelmat johtuvat siitä, että ”häntä ei ole pantu kunnolla”.) Siis uhkaa tiettyjen pelaajien miehistä maailmaa. ”Minä haluan pelata juuri tällaisia pelejä kuin pelaan, nyt toi ämmä yrittää estää!”, on suhteellisen yleinen kommentti. Ilmeisesti asiasta puhuminen on jo niin iso häväistys, että on vähintään pakko yrittää estää Sarkeesianin touhut.

Yksinkertaisesti: Sarkeesian on haluttu vaientaa.

2. kierros: rahankeräys onnistuu loistavasti, mutta miksi on pakko puhua niistä naishahmoista?

Hyökkäykset Sarkeesiania kohtaan aiheuttivat ainakin suuren näkyvyyden erilaisilla sivustoilla, mikä väistämättä edesauttoi rahankeräystä. Toisaalta tärkeää on huomata, että ilmeisesti monet ihmiset saivat inspiraation lahjoittaa juuri siksi, että tapaus osoittaa ongelmien olemassaolon. Pelisivusto RockPaperShotgunillaoleva John Walkerin teksti aiheesta (taisi olla yksi ensimmäisistä) kysyy, miten on mahdollista, että pelien stereotyyppinen naiskuva on aihe, jonka kriittinen käsittely (tai lupaus tulevasta kritiikistä) saa miehet lähettelemään raivopäisiä viestejä, joissa luvataan raiskata/tappaa, ja toivotaan että projektiin lahjoittaneet saavat syövän?  [http://www.rockpapershotgun.com/2012/06/13/tropes-vs-women-in-video-games-vs-the-internet/] Tämän lisäksi Walker nostaa esiin seikan, jolla jotkut Sarkeesiania kritisoineet ovat oikeuttaneet raivoaan:

”I feel compelled to react to one particular theme: That men are poorly represented in gaming too. They are. Men in games are often represented as huge, muscled heroes, essentially weapons of war with biceps, gruff and focused and all-powerful. It’s not an accurate representation of men at large, indeed not. (…)

But to say that the topic of female representation in gaming is deserving of investigation is not at all to suggest that the representation of men is not. In fact, were someone to do the research into this, perhaps start a Kickstarter to fund a video series about it, I’d absolutely be a backer. I’m fascinated to learn more about how my sex being portrayed in this way affects my understanding of myself, and other men. I’m sure there are consequences, both in terms of a negative sense of self in the comparison, and in skewed expectations of being a man based on what I’m being told I should aspire to. Perhaps even, studying the subject from this angle could reveal even more about the portrayal of women, and even address some root causes of it. Sarkeesian’s project in no way precludes this being studied. And I’d be willing to bet a fair amount that a man launching such a study wouldn’t be on the receiving end of hundreds and hundreds of calls for him to be raped or killed.”

Sarkeesianin projekti tutkia pelien naishahmojen stereotyyppisyyttä ei missään nimessä kiellä, etteikö pelien mieshahmojen representaatioissa olisi paljon parantamisen varaa. Tämä ei kuitenkaan ole syy väittää, että Sarkeesianin projekti olisi turha, tai epäoikeudenmukainen. Lause ”haluan tutkia videopelien naishahmojen stereotypioita” ei kiellä tai ota kantaa siihen, onko vaiko ei pelien mieshahmo kovinkaan paljon edustavampi otos miehistä (veikkaan että ei). Miesten kokemat ongelmat suhteessa stereotyyppeihin eivät myöskään millään tavalla mystisesti neutraloi naisten kokemia ongelmia, tai tee niistä vähemmän todellisia.

Hyvin usein halutaan vedota siihen, että feminismi on turhaa, koska on olemassa muitakin epäoikeudenmukaisuuksia ja tasa-arvo-ongelmia. Tämänkaltainen päättelyketju ikävä kyllä johtaa vain siihen, että MITÄÄN ei voisi tehdä. Aina löytyy joku muu, jonka asiat ovat huonommin. Kenen oikeus on määritellä riittävä ongelma?

Jostain hämmentävästä syystä johtuen jotkut (etupäässä, ei pelkästään) miehet kokevat sukupuolten tasa-arvon ongelmien tarkastelun yleisellä tasolla henkilökohtaisena loukkauksena ja syytöksenä. Jostain syystä suuri määrä ihmisiä on katsonut oikeudekseen määritellä sen, onko vaiko ei Sarkeesianin projektin aihe merkityksellinen, ja saako sitä ylipäätään käsitellä. Tämä kaikki siis etukäteen, ennen kuin ensimmäistäkään osaa ”Tropes vs. Women in Video Games”-sarjasta on ulkona.

3. kierros: itkupillit pysyköön poissa netistä/älä ruoki trollia

Nyt on sitten päästy siihen vaiheeseen, että voidaan todeta Sarkeesian suurimman synnin olevan se, että hän ei vaiennut, vaan toi kokemansa häirinnän esiin.

Alkuperäinen synti: Puhua pelien naisstereotyypeistä. (Tai itse asiassa luvata puhua pelien naisstereotypioista.)

Raskauttava toinen synti: Tuoda häirintä esiin. Tulos: viimeisetkin padot aukeavat.

Nettihäiriköintiä, ahaa, sehän on netin arkipäivää. Haluaa vaan sympatiaa, ja lisää rahaa. Puhuuko se edes totta? Varmasti keksinyt omasta päästään kaikki kauheudet. Tietääkö se mitä seksismi edes on?

Esillä ovat olleet:

Sananvapaus-kortti: Sarkeesian selvästi yrittää sanoa, että häntä ja projektiaan ei saisi kritisoida. Vai yrittääkö se kertoa mitä saa pelata? Ja millaisia pelejä saa tehdä? Ihmeen hienotunteista. Kuka se luulee olevansa kritisoimaan sitä, miten ja koska minä saan pelata naisia esineellistäviä pelejä?

On hämmentävää huomata, että miten monet ovat kokeneet omaksi oikeudekseen määritellä, saavatko muut ihmiset lahjoittaa rahaa Sarkeesianin projektia varten. Monet kommentoijat – jotka eivät itse ole lahjoittaneet- ovat jopa vaatineet Sarkeesiania palauttamaan rahat, koska hän on heidän mielestään ilmiselvästi huijari, ja hänen kritiikkinsä on niin turhaa.

Älä ruoki trollia-kortti: Öhöö, vaan tyhmät provosoituu. Trollit kuuluu nettiin. Get used to it! Miksi ottaa vakavasti?

Totta kai netin syövereissä joutuu hyväksymään erilaiset lainalaisuudet kuin lukiessa lehteä tai kävellessä kadulla. Anonyymi kiusanteko jäämättä kiinni on helpompaa kuin tosielämässä. Silti usein törmätessä kaltoinkohteluun tai häirintään, tapahtuneen mitätöinti toistaa sitä tuttua kaavaa, johon törmää arkielämän ongelmallisissa tilanteissa. Vika löytyy uhrista, ja provosoituminen on syy siihen, että muut käyttäytyvät huonosti. Pitää osata ottaa vitsillä. Yhden ison ongelman asiassa kuin asiassa muodostaa se ihmisryhmä, joka jostain syystä olettaa, että asiat (esim. asenteet) kuin salamaniskusta muuttuvat paremmiksi ”kunhan vaan kukaan ei nosta meteliä”. Itse asiassa juuri esille nostaminen ja provosoituminen vain pahentaa tilannetta. Pitää olla hissun kissun, niin eiköhän se siitä. Tästä päästään lopulta siihen päätelmään, että Sarkeesian nyt itse vain aiheutti ongelmansa, mitäs meni sorkkimaan asioita.

Tämän lisäksi yksi selkeä argumentti sille, miksi Sarkeesianin kohtaamaan nettihäirintään ei kannata kiinnittää huomiota on ollut, että ”joukko lapsia pelleilee”. Mikäli naisvihaa ja/tai seksismiä ilmenee ja jos sitä ei tulkita vitsiksi,  se on joko satunnaista tai tulee lasten/teinien taholta. Ongelmien ulkoistaminen on toimiva keino, mikäli ei tahdo kohdata sitä tosiasiaa, että aikuiset miehet käyttäytyvät törkeästi ja seksistisesti, olettaen, että se on oikeutettua…

…koska Sarkeesian meni käsittelemään aihetta, jota ei heidän mielestään kuulu käsitellä.

…koska heitä on suututtanut se, että monet ihmiset ovat kiinnostuneet tukemaan Sarkeesianin projektia ja kokeneet sen tärkeäksi.

Entä sitten naiset jotka haluavat pelata?

Tähän asti on puhuttu vain pelien naishahmoista. Entä sitten ne todelliset naiset, jotka pelaavat? Aiheet eivät ole toisistaan irrallisia. Itse olen jossain määrin ollut siinä uskossa, lähinnä erilaisten blogien lukemisen kautta, että seksismi voi paksusti. Esittelen muutamia linkkejä aiheesta. Esimerkiksi Geek Feminism-sivulle on koottu ”Seksismi peleissä”-bingo, jossa esitellään yleisimmät kommentit, joita pelaavat naiset tai pelien naiskuvastoista puhuttaessa kohdataan. [http://geekfeminism.org/2011/11/03/quick-hit-sexism-in-games-bingo/] Tässä BBC:n jutussa ”Sexual harassment in the world of video gaming” tuodaan esiin, miten pelikulttuurin naisvihamielisyys ja seksismi eivät ole ole poikkeuksia vaan sääntöjä. Siihen on parasta tottua, jos naisena mielii pelata. [http://www.bbc.co.uk/news/magazine-18280000]

Tästä päästään mielenkiintoiseen kysymykseen siitä, että onko netin/pelimaailman seksismi jokin oma saarekkeensa? Kertooko Sarkeesianin kohtaama häirintä siitä, että satunnaisilla ihmisillä nyt vaan on ollut tylsää, ja on tullut lähetettyä vitsillä herjaavia kommentteja ja uhkauksia ja satuttu vähän muokkailemaan kuvia? Vastaus kumpaankin kysymykseen tuntuu oleva ei. Nettimaailmaa ei ole syytä pitää erillisenä ”todellisen elämän” ennakkoluuloista ja ongelmista – nähdäkseni tämänkaltaista näkemystä esitettiin 90-luvulla, jolloin verkko nähtiin vapauttavana ja vapaana alueena. Päinvastoin. Siellä on kehittynyt aivan uudenlaisia tapoja ”palauttaa naiset paikalleen”.

Kokevatko naiset vähättelyä ja hyökkäyksiä erityisen herkkyytensä vuoksi? Eivätkö naiset vain osaa ottaa huumorilla? Kyse tuntuu olevan ainakin jossain määrin siitä, miten kaiken kaikkiaan geek-kulttuuri ja pelaaminen mielletään stereotyyppisesti miehiseksi, miesten alueeksi. Tästä oletuksesta, tunnetusta tosiseikasta, jonka mukaan ”miehet pelaa” muodostuu käytäntö, jossa tuotetaan ja ylläpidetään naisten poissaoloa: kuka haluaa kuunnella seksistisiä kommentteja ehdoin tahdoin? Saara Toivosen pro gradu-tutkielma (vuodelta 2010), jossa on tutkittu pelaamista suomalaisten naisten arjessa, summaa, että siinä missä pelaamisella on tärkeä paikka arjessa, niin samalla ”(…) pelaavan naisen kulttuurinen ja sosiaalinen paikka näyttää olevan vaiettu ja näkymätön. Useat vastaajat olivat tavalla tai toisella törmänneet siihen, että pelaavia naisia ei oleteta olevan olemassa, mikä johtaa siihen, että useat vaikenevat joko pelaamisestaan tai naiseudestaan peliyhteisöissä.” [http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=20395]

Klassinen ennakkoasenteet törmäävät todellisuuteen-tilanne: Kun pelaava mies kokee naisen läsnäolon pelatessa häiritseväksi siinä määrin, että alkaa heitellä sovinistisia kommentteja yrittäen ”palauttaa naisen paikalleen”, on kyse siitä, miten kyseisen miehen on selvästikin mahdoton kohdata tätä naista yksilönä ja persoonana, joka on kiinnostunut pelaamisesta, vaan tämä nähdään vain Naisena, sukupuolensa edustajana, jonka kuuluisi käyttäytyä siten kuin mies olettaa, eli tehdä jotain muuta kuin pelata. Genitaalialue on kohtalo ironisesti juuri siellä, missä fyysisellä ruumiilla ja olemuksella on hyvin vähän merkitystä.

Epilogi: Kenen vapaus puhua ja mitä?

New Statesman-lehden blogissaan Helen Lewis tuo tärkeän aiheen: sananvapaudesta jaksetaan kantaa huolta, kun joku esittää ”poliittisesti epäkorrekteiksi” miellettyjä kommentteja. Mutta entä niiden naisten sananvapaus, jotka haluavat ottaa feministisiä kysymyksiä esiin? Tässäkin tapauksessa se jota on yritetty vaientaa kaikin mahdollisin tavoin on Sarkeesian. Sarkeesian on vahva ja on saanut myös paljon tukea tapauksen tiimoilta, mutta kuinka moni haluaa tulla omalla nimellään ja kasvoillaan esiin feministinä, jos mahdollisuus on, että joku neropatti tekee pelin, jossa voi hakata kasvot mustelmille?  (ks. linkki) Ja tämähän on vain pisara meressä kaikessa siinä moskassa, jota Sarkesiaaniin on kohdistettu.On täydellisen epärehellistä sanoa, että ”sana on vapaa netissä”, kun se tarkoittaa, että ”sana on vapaa, kunhan kestät seuraukset, ja tällöinkin asia on vain omaa vikaasi, eli turha valittaa”.    [http://www.newstatesman.com/blogs/internet/2012/07/what-online-harassment-looks]

Tämän lisäksi kysymyksiä herättää, miksi seksistisiä kommentteja esittävän sananvapaus vaatii enemmän suojelua kuin naisen, joka haluaa kritisoida peleissä esiintyvää seksismiä? Suurin osa sananvapauden määrittelystä ei tapahdu oikeusistuimissa vaan ihan arkipäiväisessä toiminnassa, jossa määritellään rajat sille, mistä voi puhua ilman että saa täydellisen asiatonta ”kritiikkiä” osakseen. Esimerkiksi Sarkeesianin tapauksessa katson täydellisen asiattomaksi hänen sukupuoleensa ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa liittyvän kritiikin sekä varsinaisen uhkailun. Tämän lisäksi yritykset estää blogin pitäminen ja rahankerääminen ovat kaiken oikeutuksen ulkopuolella – niitä on mahdotonta puolustella ”rakentavaan kritiikkiin” tai ilmaisunvapauteen vedoten.

Kirjoittaja opiskelee filosofiaa yliopistossa, ja katsoo (liikaa) televisiota ja viettää (liikaa) aikaa netissä.

Anita Sarkeesianin FeministFrequency-sivut: [http://www.feministfrequency.com/] Löytyy paljon linkkejä myös häirintää käsitteleviin juttuihin.

Sivuja joissa käsitellään naisten asemaan netti/pelaamiskulttuurissa:

Geek Feminism-wiki-sivusto: [http://geekfeminism.wikia.com/wiki/Geek_Feminism_Wiki] (Myös seksismiin ja sen torjuntaan keskittyviä artikkeleita.)

Naisten aliedustus wikipedian muokkaajina-  tavoitteena muutos: [http://blog.wikimedia.org/2011/07/15/shedding-light-on-women-who-edit-wikipedia/]

Miksi naiset muokkaavat miehiä vähemmän wikipediaa?[http://suegardner.org/2011/02/19/nine-reasons-why-women-dont-edit-wikipedia-in-their-own-words/]

Viitteet:

  1. Tilt-pelisivustolla pieni uutinen aiheesta: [http://www.tilt.tv/videopelien-naisstereotyyppien-kasittely-videossa-saa-ihmiset-sekaisin/]
  2. Ainakin yksi mainitsemisen arvoinen sivusto on Sociological Images. Erilaisia aiheita, ja myös suhteellisen interaktiivinen, eli lukijat voivat lähettää vinkkejä/kuvia. [http://thesocietypages.org/socimages/]
  3. Sarkeesian kertoo akateemisesta pätevyydestään kerrotaan FemFreq-sivustolla seuraavasti: ”She has earned her bachelor’s degree in Communication Studies and her Master’s degree in Social and Political Thought.” Sivuston About-osiossa löytyy paljon muutakin tietoa hänestä, sekä paljon haastatteluita. [http://www.feministfrequency.com/about/]
  4. Stereotyypeistä ja ylipäätään totunnaisista ja normittavista kuvauksista puhuttaessa  on luonnollisesti huomioitava, miten stereotyyppisyys on liukuva ja vaikeasti määriteltävissä oleva käsite. Myöskään kaikki stereotyyppiset oletukset eivät ole negatiivisia. Miksi siis pitää melua stereotyypeistä? Kyse on siitä, että on syytä pyrkiä tunnistamaan ja kritisoimaan vähintäänkin sellaisia kulttuurisia käytänteitä, jotka estävät ihmisiä kohtaamasta ja kunnioittamasta toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat.
  5. Tässä on tietenkin otattava huomioon se seikka, että ihmiset suhtautuvat moniin kulttuurituotteisiin myös kriittisesti (nykyään kai sanotaan, että jostain voi ”tykätä ironisesti.”) En nyt kovin tosissani silti kulttuurikritiikkiä olisi julistamassa tarpeettomaksi siksi, että ”mitä tahansa voi katsoa mistä tahansa näkökulmasta”. Asiat eivät ole aivan niin yksinkertaisia: esimerkiksi vaikka ihmiset tietävät, että mainoksien mallit ovat muokattuja, ne vaikuttavat jollain tavalla silti näkemyksiin siitä, miltä kuuluunäyttää. Enkä suostu antamaan Sinkkuelämälle tunnustusta feministisenä sarjana, vaikka tähänkin väitteeseen välillä törmää.
  6. Esimerkiksi tässä vuonna 2011 tehdyssä haastattelussa Feministing.com-sivustolla Sarkeesian kertoo, että suurimmat haasteet hänelle ovat tuottaneet rahoituksen hankkiminen sekä häirintä, jonka laajuus laajuus tuli hänelle osittain yllätyksenä:    ”I had anticipated online harassment when I first began FemFreq because I made the choice to publicly use my face and identity but I don’t think I was adequately prepared for the torrent of hate that I get on a regular basis. This is a wide scale problem that far, far too many women videobloggers and feminist bloggers have to deal with regardless of the topics they are blogging about, as I’m sure Feministing readers are intimately familiar with. My commentaries are intended to push the status quo and to invigorate feminist pop culture criticism, and I’ve found that mix encourages men to remind me of my “place as a woman.”” [http://feministing.com/2011/03/12/the-feministing-five-anita-sarkeesian/]

Vieraan vuoro: Mitä tasa-arvo on?

Hanna Ylöstalo

****

Tasa-arvo herättää sanana monenlaisia tunteita ja siitä käydään monenlaisia kiistoja. Kiistat koskevat esimerkiksi sitä, mikä on tasa-arvon tila suomalaisessa yhteiskunnassa ja mitä tasa-arvo ylipäätään tarkoittaa. Joidenkin mielestä tasa-arvo on jo saavutettu, joidenkin mielestä se on mennyt liian pitkälle, joidenkin mielestä tekemistä riittää tulevillekin sukupolville. Yhden mielestä tasa-arvo on sitä, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Toisen mielestä tasa-arvoa on se, että nainen voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Kolmannen mielestä tasa-arvoista on, että tupakoitsijat eivät saa työpaikalla pitää tupakkataukoja, koska tupakoimattomatkaan eivät ylimääräisiä taukoja saa. Määritelmiä tuntuu olevan yhtä paljon kuin määrittelijöitä.

Tästä huolimatta tasa-arvon käsitteestä käydään harvoin perusteellista keskustelua silloin, kun pyritään edistämään tasa-arvoa työelämässä. Tasa-arvolaki velvoittaa kaikki työpaikat tasa-arvon tavoitteelliseen ja suunnitelmalliseen edistämiseen. Lisäksi vähintään 30 henkilön työpaikoilla tulee toteuttaa tasa-arvoa edistävät toimet vuosittain yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa laadittavan, erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskevan tasa-arvosuunnitelman mukaisesti. Väitöskirjatutkimuksessani ”Tasa-arvotyön tasa-arvot” (Tampere University Press 2012) tarkastelin tasa-arvon määrittelyjä kahden työpaikan, kaupungin ja kemiantehtaan tasa-arvon kehittämistyössä, jonka tavoitteena oli tasa-arvosuunnitelmien tekeminen. Koska kaikki ”tietävät” mitä tasa-arvo tarkoittaa, otettiin tasa-arvo työpaikoilla kehittämistyön lähtökohdaksi ilman yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tasa-arvolla tarkoitetaan. Tasa-arvo saikin kehittämistyössä hyvin erilaisia määritelmiä.

Erilaisilla tavoilla määritellä tasa-arvo on erilaisia seurauksia tasa-arvon kehittämistyön kannalta. Osa tasa-arvomääritelmistä on suunnattu sukupuolten tasa-arvon kehittämistyön vastustamiseen. Työpaikoilla saatettiin sanoa, että he eivät halua osallistua sukupuolten tasa-arvon edistämiseen, koska on paljon tärkeämpiäkin tasa-arvokysymyksiä, kuten vaikkapa ikätasa-arvo, uskonnollinen tasa-arvo, tupakoitsijoiden ja tupakoimattomien tasa-arvo. Sukupuolten tasa-arvo on vain yksi näkökulma, eikä ollenkaan tärkein, minulle kerrottiin. Näin vaivaannuttava sukupuolten eriarvoisuus voitiin selittää pois.

Vastustaminen saattoi tapahtua myös puhumalla toteutuneesta tasa-arvosta. Moni mieltää Suomen tasa-arvon mallimaaksi, jossa sukupuolten tasa-arvoon liittyviä, ainakaan merkittäviä ongelmia ei ole. Tasa-arvon toteutumiseen uskotaan silloinkin, kun on ilmeisiä todisteita siitä, että asiat eivät ole ihan tasapainossa. Haastattelin vastikään erään yrityksen johtajaa, jonka mukaan henkilöstön sukupuolijakauma hänen työpaikallaan on täysin tasapuolinen, vaikkakin eräällä osastolla saattoi hänen mukaansa olla hieman enemmän miehiä. Tällä osastolla oli 48 miestä ja 2 naista. Uskoa tasa-arvoon, esimerkiksi siihen, että naiset ja miehet voivat toimia missä tahansa työtehtävissä, on vaikea kyseenalaistaa, vaikka todisteet sanoisivat muuta. Epätasa-arvo on uhkaavaa, koska se kyseenalaistaa ajatuksen oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta ja saa kysymään: olenko minä sortaja? Olenko minä uhri? Siksi tasa-arvon halutaan uskoa toteutuneen. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, ettei epätasa-arvo ole pääsääntöisesti kenenkään syy. Avaamalla silmämme eriarvoisuudelle annamme samalla mahdollisuuden tasa-arvon edistämiselle.

Tämän takia tasa-arvon määrittelyllä on väliä. Tasa-arvon käsite on keskeisessä asemassa, kun yhteiskunnassamme määritellään sukupuolten välisiä suhteita. Tasa-arvon erilaisilla määrittelyillä on myös erilaisia seurauksia. Viime kädessä tasa-arvon määrittelyssä on kyse vallankäytöstä: kenet määritellään oikeutetuksi tasa-arvoon, kenet suljetaan sen ulkopuolelle. Tasa-arvopolitiikan tapa puhua tasa-arvosta naisten ja miesten kautta sulkee ulkopuolelleen esimerkiksi homojen ja lesbojen lisääntymisoikeudet tasa-arvokysymyksenä. Työpaikoilla tasa-arvon määrittely ihmisten tasa-arvoksi sukupuolten tasa-arvon sijaan puolestaan tekee vaikeaksi sukupuoleen liittyvästä eriarvoisuudesta puhumisen. Näin tasa-arvon määrittelyllä on konkreettisia seurauksia.

Tutkimukseni kohteena olevilla työpaikoilla oli kolme keskeistä tapaa ymmärtää tasa-arvo. Olen nimennyt ne tasa-arvoksi yhtäläisinä oikeuksina, sukupuolieroon perustuvaksi tasa-arvoksi sekä moninaiseksi tasa-arvoksi. Tasa-arvo yhtäläisinä oikeuksina perustuu ajatukseen siitä, että naisille ja miehille kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet. Tasa-arvossa yhtäläisinä oikeuksina naiset ja miehet ymmärretään ennen kaikkea yksilöinä, jotka voivat rakentaa oman elämänsä sellaiseksi kuin haluavat ja kykenevät, kunhan säännöt ovat kaikille samat. Moni ajattelee, että on naisten tehtävä tulla miesten kanssa tasa-arvoisiksi kouluttautumalla oikealle alalle, pyytämällä enemmän palkkaa ja hakeutumalla johtotehtäviin. Tällainen yksilöitä vastuuttava puhetapa peittää alleen sen tosiasian, että työelämän ehdot ovat naisille ja miehille erilaiset. Eräs nainen kertoi työhaastattelusta, jossa hänelle oli todettu hänen lastensa olevan vielä niin pieniä, että he tarvitsevat äitiään enemmän kuin työpaikka tämän naisen työpanosta. Työpaikoilla siis ajatellaan, että naisten pitäisi itse pyrkiä aktiivisesti etenemään urallaan jotta tasa-arvo toteutuisi, mutta samalla näin toimimista paheksutaan tai se estetään. Tasa-arvon edistämiseksi tulisikin ensisijaisesti muuttaa työelämää, ei naisia ja miehiä.

Sukupuolieroon perustuva tasa-arvo pohjautuu ajatukseen siitä, että naiset ja miehet ovat erilaisia mutta samanarvoisia. Naisilla ja miehillä ajatellaan olevan sukupuolieron takia erilaisia ominaisuuksia ja taitoja, joiden perusteella heille määritellään erilaisia rooleja ja tehtäviä työelämässä. Usein nämä roolit ylläpitävät sukupuolen mukaisia hierarkioita. Eräässä keskustelussa naisten erityiskyvyksi katsottiin tarkkuutta vaativa näpertäminen. Kuulostaako ominaisuudelta, jota johtajalta vaaditaan?

Tällainen kaavamainen käsitys naiseudesta ja mieheydestä on hyvin kapea, ja se sulkee ulkopuolelleen määritelmistä poikkeavan naiseuden ja mieheyden. Jos meitä arvioidaan työssä sukupuoleemme kohdistuneiden odotusten kautta, meidän pitää olla päteviä paitsi ammattilaisina, myös naisina ja miehinä. Esimerkiksi miesten toivominen kouluihin miehen malleiksi luo opettajina toimiville miehille kohtuuttomia ja epärealistisia odotuksia – ehkä he haluaisivat tehdä sitä työtä, mihin ovat kouluttautuneet, eivätkä edustaa työssään koko miessukupuolta. Tasa-arvotyössä tarvitaankin sukupuoleen liittyvien odotusten ja ennakkoluulojen purkamista.

Moninainen tasa-arvo puolestaan liitetään muihinkin eroihin ja erotteluihin kuin sukupuoleen. Moninainen tasa-arvo otettiin työpaikoilla kuitenkin huomioon lähinnä periaatetasolla, eikä työpaikoilla pohdittu syvällisemmin, minkälaisia tasa-arvo-ongelmia esimerkiksi ikään liittyy ja miten ongelmia voitaisiin poistaa. Monissa tilanteissa moninaista tasa-arvoa käytettiinkin lähinnä sukupuolten tasa-arvon kritisoimiseen: ”Kyllä meillä varmaan on enemmänkin ikä- kuin sukupuolikysymykset, joissa tasa-arvo-ongelmia esiintyy”, kuten eräs haastateltava asian tiivisti. Moninaisen tasa-arvon edistäminen edellyttää tasa-arvotyön kannalta riittävää ymmärrystä siitä, mitä moninainen tasa-arvo ja sen edistäminen käytännössä tarkoittavat. Muuten moninainen tasa-arvo ei pysty tavoittamaan niitä eriarvoisuuden kokemuksia, jotka ihmisten arjessa ovat läsnä.

Sukupuolten tasa-arvo tarkoittaa eri ihmisille eri tilanteissa eri asioita – jaettua, tilanteesta toiseen toimivaa määritelmää ei ole. Kaikilla määritelmillä on paikkansa tasa-arvotyössä, mikään niistä ei sinänsä ole oikea tai väärä. Ne antavat kuitenkin erilaisia mahdollisuuksia kehittämistyöhön, minkä vuoksi tasa-arvoista tulisi käydä keskustelua ja kanavoida tuo keskustelu osaksi tasa-arvon edistämistä. Samalla työpaikkojen tasa-arvotyössä ja myös tasa-arvopolitiikassa tulisi olla tietoinen niistä seurauksista, mitä erilaisten käsitteiden valinnalla on.

Keskustelu tasa-arvotyön tavoitteista auttaa tasa-arvotyöhön osallistuvia ymmärtämään toiminnan tavoitteet ja mahdollisesti pohtimaan sukupuolen merkitystä uudella tavalla myös omassa elämässään. Työpaikoilla on olemassa aitoa halua tasa-arvon edistämiseen, ja vastustus tuntuu kumpuavan ennen kaikkea epävarmuudesta koskien sitä, mitä tasa-arvo on ja mihin sillä pyritään. Kun kehittämistyöstä ja sen tavoitteista käydään avointa keskustelua johon jokaisella on mahdollisuus osallistua, on henkilöstön myös helpompi sitoutua yhteisiin päätöksiin ja niiden noudattamiseen. Samalla moniäänisyys ei kuitenkaan tarkoita, että tasa-arvo voitaisiin määritellä millä tavalla tahansa. Erilaisiin tasa-arvokäsityksiin liittyy erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, mutta tietoisuus ja keskustelu niistä voi auttaa välttämään joitakin tasa-arvon kehittämistyön sudenkuoppia.

Tasa-arvotyö on pitkäjänteinen prosessi, jossa yhä uudelleen tehdään näkyväksi sukupuolta ja sen merkitystä työn arjessa ja etsitään tapoja toimia ja nähdä asiat toisin. Asiat, joihin tasa-arvotyöllä pyritään vaikuttamaan, ovat syvällä kulttuurissamme ja siksi vaikeita muuttaa. Siksi tasa-arvotyö tuottaa parhaimmillaankin pieniä, paikallisia kohennuksia. Ajan oloon muutosta kuitenkin tapahtuu, jos sen eteen tehdään työtä. Tämä työ ei ole mahdollista ilman sukupuolentutkimusta ja sen tuottamaa kriittistä tietoa tasa-arvon tilasta ja merkityksistä työelämässä. Jotta muutos olisi mahdollista, tarvitaan siis sekä muutokseen pyrkivää feminististä teoriaa että tasa-arvotyötä, jossa tasa-arvon määrittely ja erilaisiin tasa-arvokäsityksiin liittyvät sitoumukset ovat tietoisesti osa tasa-arvon kehittämistä.

Tasa-arvon edistymisestä hyötyvät naiset, miehet ja työpaikat. Työilmapiiri ja työhyvinvointi paranevat ja työmotivaatio lisääntyy tasa-arvoisessa työyhteisössä. Osaamista voidaan hyödyntää tehokkaammin, kun ei jumiuduta sukupuoleen liittyviin odotuksiin. Tasa-arvo on työpaikalle myös imagoetu ja voi auttaa kilpailemaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole ensisijaisesti hyöty- vaan oikeudenmukaisuuskysymys. Me kaikki ansaitsemme tulla kohdelluiksi tasa-arvoisesti.

YTT Hanna Ylöstalo toimii tutkijana Työelämän tutkimuskeskuksessa Tampereen yliopistossa

 

Seksuaalinen häirintä

Johanna Hiitola

 

Nostan tässä kirjoituksessa esille muutaman ajatuksen seksuaalisesta häirinnästä, joka on viime aikoina puhuttanut myös mediassa. Peltola (2008) erottaa sukupuolisen häirinnän (jota itse nimitän tässä seksuaaliseksi häirinnäksi) kiusaamisesta siten, että häirintä on sukupuolista silloin, kun kohde ei olisi joutunut häirityksi siten kuin joutui, jos hän edustaisi vastakkaista sukupuolta.

Viimeisimmän tasa-arvobarometrin mukaan seksuaalista häirintää jossain muodossa kokee noin kolmannes naisista ja 13 % miehistä, joten kyseessä on laaja ja monille tuttu ilmiö [1]. Nuoria häiritään vielä tätäkin enemmän ja jopa puolet 15 – 34 -vuotiasta nuorista naisista oli joutunut häirinnän kohteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. Nuorten miesten osalta häirintää oli kokenut 19 %. Barometrissa määriteltiin häirintää neljällä kysymyksellä, jota olivat: 1) asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuneet huomautukset, 2) seksin ehdottaminen epäasiallisessa yhteydessä, 3) kaksimieliset vitsit ja härskit puheet, jotka tuntuvat loukkaavilta ja 4) fyysinen lähentely.

Kuvatakseni hieman konkreettisemmin, mistä seksuaalisessa häirinnässä voi esimerkiksi olla kysymys, esitän seuraavaksi yhden osittain kuvitteellisen skenaarion:

Pikkujoulut työpaikalla. Pieni joukko työntekijöitä jatkaa onnistuneita pikkujouluja seuraavaan paikkaan. Pöydässä istuu naisseurue sekä yksi mieshenkilö. Seuraan sittemmin liittyy esimiesasemassa oleva mies, joka aloittaa keskustelun halailemalla seurueen naispuolisia henkilöitä ”ihan vähän liian pitkään”. Seurue hämmentyy ja juttu loppuu. Sen jälkeen esimies toteaa yhdelle seurueen naisista hänen olevan ”kaunis, kuten ex-vaimonsa” ja pyytää työntekijää istumaan syliinsä. Työntekijä kieltäytyy kohteliaasti. Seurue vaivaantuu entisestään, sillä henkilön asema vaikeuttaa tilanteeseen puuttumista. Esimies jatkaa toiselle naistyöntekijälle, kuinka hän voisi ”pyytää työhuonetta esimiehen viereisestä huoneesta” ja nauraa kommenttinsa päälle. Koko seurue miespuolista työntekijää myöten hiljenee ja silmäilee toisiaan vaivaantuneesti. Esimies jatkaa kaksimielisiä kommenttejaan ensin kiusaamalleen naiselle ja lopulta nainen lähtee tekosyyn varjolla juhlista. Loppuseurue hajaantuu myös. Kaikkien ilta on saanut ikävän lopun ja yksi jos toinenkin harmittelee, ettei puuttunut asiaan.

Kuulostaako tutulta? Seksuaaliseen häirintään on vaikea puuttua. Se kulkee usein juuri ja juuri sopivan ja epäsopivan käytöksen rajoilla ja saa uhrinsa tuntemaan hämmennystä ja häpeää. Olinko liian ystävällinen, annoinko vääriä signaaleja, onko pukeutumiseni sopimatonta? Toisaalta (varsinkin työympäristössä) sosiaaliset käyttäytymissäännöt tekevät puuttumisen vaikeaksi, jos on tilanteessa orientoitunut valmiiksi tiettyyn ystävällisen kanssakäymisen kehykseen. Vastakohtana tällaiselle tilanteessa voi toimia esimerkiksi yökerho, jossa epämukavat lähestymisyritykset voi olla kontekstin huomioiden helpompaa torjua – niitä osaa odottaa eri tavoin kuin töissä. Puuttuminen työpaikalla tapahtuvaan häirintään on vaikeampaa myös siksi, että häiritsijä on usein esimiesasemassa, jolloin puuttumisen seuraukset voivat olla hyvin erilaiset kuin satunnaisen yökerholähentelijän kohdalla. Tapahtumaa työpaikalla voi myös olla erityisen vaikea selittää ulkopuoliselle eikä uhri tai joku muu tilanteen nähnyt henkilö koe voivansa edistää asiaa – vaikka olisi kyse selkeästä häirinnästä.

Liisa Husu (2001) on selvittänyt yliopistoissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää väitöskirjassaan [2] ja todennut, että seksuaalinen ahdistelu on vakava, mutta usein piilotettu ongelma suomalaisissa yliopistoissa. Husun mukaan häirinnän kohteiksi joutuvat useimmiten nuoret naiset uransa alkuvaiheessa. Tutkimuksessa esitetyt tapauskuvaukset myös paljastavat, että häirintätapauksiin on ollut erityisen vaikea puuttua ja puuttuminen on johtanut sekä asiaa ajamaan lähteneen esimiehen että häirinnän kohteeksi joutuneen työntekijän urakehityksen hankaloitumiseen.

Seksuaaliseen häirintään kuuluu usein vallankäyttö ylemmässä asemassa olevan henkilön toimesta. Häirintä kyseenalaistaa häirinnän kohteen professionaalisen kompetenssin. Erityisesti naisiin kohdistettu häirintä tuottaa varsinaisen häirinnän lisäksi myös tilanteen, jossa naisen ammatillinen pätevyys ja osaaminen ohitetaan ja korostetaan naisen sukupuolta. Näin tapahtui esimerkiksi, kun Mauri Pekkarinen huikkasi naisluennoitsijalle ”ryntäistä”, joista hän ei saa katsettaan irti. Pekkarinen paitsi koki oikeudekseen kommentoida naisluennoitsijan kehoa, asetti luennoitsijan myös luennon aiheen ulkopuolelle, hänen (naisen) kehoonsa.

Peltola (2008) toteaa, että sukupuolisesta häirinnästä on kyse silloin, kun tekijä tietää tai hänen olisi tavanomaista harkintaa käyttäen pitänyt tietää, että hänen käytöksensä on ei-toivottua. Tämä ei-toivottavuus ilmenee ensisijassa kohteen kieltäytymisenä kanssakäymisestä tai kielteisenä suhtautumisena häiritsijän käyttäytymiseen. Häirityn pitäisi siis ilmaista vastentahtoisuutensa häiritsijälle, jotta ahdistelu olisi ns. objektiivista häirintää. Toisaalta Peltola erittelee myös ns. subjektiivisen häirinnän, jonka määrittelijänä on ensisijaisesti uhrin oma kokemus. Joku saattaa kokea imartelevat katseet tai vitsailun miellyttävänä, kun taas joku toinen kokee saman häiritsevänä. Tuolloin henkilö, joka kokee käytöksen häiritsevänä voi pyytää katselijaa lopettamaan. Silloin häiritsevästi käyttäytyvän tulisi ymmärtää vastuunsa käytöksen lopettamisesta. Esimerkiksi omalla huumorintajullaan ei voi oikeuttaa käytöstä, jonka kohde kokee häiritseväksi. [3]

Naisten asema häiritsevissä tilanteissa on usein kahtaalta vaikea. Toisaalta nainen, joka ei naureskele kaksimielisille kommenteille nähdään helposti tosikkona, toisaalta naureskelija taas voi leimaantua typeräksi. ”Jos nainen ei naura, on tosikko, jos nauraa, on idiootti”, summasi naispuolinen yritysjohtaja Taloussanomissa [4]. Husu (2001) tuo myös esille, että erityisesti yliopisto-organisaatiossa seksuaalinen häirintä voidaan tulkita tietynlaisena eksentrisyytenä, jonka ymmärtäminen nähdään erilaisuuden suvaitsemisena.

Mutta ei seksuaalinen häirintä toki koske pelkästään naisia ja tyttöjä. Myös naiset voivat käyttää valtaa alistamalla vaikkapa työpaikalla alemmassa asemassa olevia miestyöntekijöitä seksuaalisvivahteisin, vaivaannuttavin kommentein. Häirintä ei myöskään kohdistu aina vain eri sukupuolta oleviin henkilöihin (tasa-arvobarometrin mukaan 3% vastaajista oli kokenut häirintää saman sukupuolen taholta). Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä, joka kuitenkin ilmenee (kuten väkivaltakin) merkityksiltään hieman eri tavoin sukupuolistuneesti. Peltola (2008, 448) esittää, että miehet ja naiset ensinnäkin tulkitsevat samoja tilanteita eri tavoin. Naiset myös kärsivät eri häirinnän muodoista miehiä enemmän, heitä häiritään useammin ja naiset pelkäävät seksuaalista häirintää miehiä enemmän. Onko siis helpompaa “naureskella pois” johtoasemassa olevan naisen nuorempaa miesalaistaan kohtaan esittämät seksuaaliset kommentit kuin johtoasemassa olevan miehen naisalaiselleen esittämät kommentit?* Häirintä on usein sidoksissa valtasuhteisiin, jotka taas ovat sukupuolittuneet, jolloin miesten ja naisten kokemukset ja teot eroavat toisistaan. Valtaa jakavia eroja on toisaalta muitakin kuin sukupuoli (kuten luokka-asema, etninen tausta, vammaisuus, seksualisuus, jne). Nämä erot osaltaan tietysti vaikuttavat siihen millaisia valtasuhteita ihmisten välille muodostuu, ja siten myös siihen miten seksuaalinen häirintä koetaan ja kuka ketäkin häiritsee.

Mitä häirintää kohdatessaan sitten voi tehdä? Läheskään kaikki häirintätapaukset eivät täytä rikoslain määritelmiä (Peltola 2001), mutta tilanteet voivat tuottaa vakavia seurauksia häirinnän kohteen urakehitykselle ja itsetunnolle (Husu 2001). Usein tilanteet ovat vaikeita ja niihin on erittäin hankala puuttua epätasaisen valta-asetelman vuoksi. Häiritty voi kuitenkin ottaa yhteyttä esimieheen tai häiritsijän esimieheen, puhua asiasta työterveydessä ja saada neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi tai voi kääntyä työsuojeluvaltuutetun tai muun luottamusmiehen puoleen [5]. Mutta entä silloin, kun häiritsijä ei ole oma esimies ja hänen kanssaan joutuu tekemisiin vain satunnaisissa pikkujouluissa? Ikävä kyllä näissä tapauksissa on erittäin suuri kynnys nostaa asia esiin ja sen myötä ajautua monimutkaisiin selvittelyihin. Uhriposition ”ottaminen” voi myös tuntua häirinnän kohteesta ikävältä, sillä se rakentaa kohteesta voimattoman – monille epätoivotun aseman. On kuitenkin hyvin todennäköistä, ettei häiritsijä häiritse vain yhtä tiettyä henkilöä. Ottamalla asia puheeksi ja esille, voi samalla auttaa muita häirinnän kohteeksi joutuneita. Ehkä juuri heitä, jotka joutuvat häirinnän kohteeksi päivittäin.

*En tässä väitä miesten kokeman häirinnän olevan lähtökohtaisesti vähemmän vakavaa. Esitän aiheesta kysymyksen liittyen erilaisiin valta-asetelmiin.

[1] Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008: 24. Online [http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-6413.pdf]
[2] Husu, Liisa (2001) Sexism, support and Survival in Academia. Academic Women and Hidden Discrimination in Finland. Helsinki: Social psychological studies 6, Department of Social Psychology, University of Helsinki.
[3] Peltola, Tuuli (2008) Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu työelämän lainsäädännössä. Teoksessa: Sari Näre ja Suvi Ronkainen. Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
[4] Taloussanomat 18.1.2012. Torveloita ja tyrkkyjä – tässälö se lasikatto on? [http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/01/07/torveloita-ja-tyrkkyja–tassako-se-lasikatto-on/201120096/139]
[5] SAK – sukupuolinen häirintä. [http://www.sak.fi/suomi/tyossa.jsp?lang=fi&location1=2&id=29914&sl2=8&sl3=9]

 

Feminismi, tasa-arvo ja suomalainen keskustelu

Johanna Hiitola

Feministien vuoron kommenttipalstalla on käyty kiivasta keskustelua ”sukupuolten tasa-arvosta”. Pohditaan esimerkiksi, mitä tasa-arvo tarkoittaa, onko Suomi tasa-arvoinen maa ja mikä on esteenä toteutuvalle tasa-arvolle. Samalla feministit nähdään täällä blogikeskusteluissamme jonkinlaisina antiteeseinä tasa-arvolle. Epäillään, että meidän tarkoituksemme on syrjäyttää kaikki miehet yhteiskunnasta(mme).

Feministien käsittäminen yhteiskunnan (ja erityisesti tasa-arvon) vihollisina ei ole Suomessa uutta. Eeva Raevaara (2008) on verrannut suomalaisen eduskunnan ja ranskalaisen parlamentin keskusteluja sukupuolikiintiöstä. Raevaaralle selvisi, että ranskalaisten tapa kertoa toteutumattomasta tasa-arvosta oli mainita ”anglo-amerikkalaisesta mallista”, kun taas suomessa tasa-arvon vastakohtana nähtiin ”feminismi”. Suomalaista tasa-arvoideaalia muodostettiin lähinnä viittaamalla miesten ja naisten ”harmoniseen” yhteiseloon, jonka rikkojana feminismi käsitettiin. Sen lisäksi, että feminismistä rakennettiin mörköä, sukupuolten tasa-arvon kysymykset myös liukuivat kokonaan pois sukupuolen ja vallan kysymyksistä. Sen sijaan tasa-arvosta tuli (hyvän) poliittisen järjestelmän luomiseen liittyvä kysymys.

Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, sukupuolten välinen tasa-arvo nähdään usein jo toteutuneena tai ainakin sitä pidetään tärkeänä kansakuntaa määrittävänä tekijänä (Magnusson et al. 2008; Mulinari et al. 2009). Toki Pohjoismaat ovat kunnostautuneet juuri sukupuolten välisen tasa-arvon kysymyksissä, mutta ajatus täysin toteutuneesta tasa-arvosta peittää helposti alleen mahdolliset ongelmat. Myös sukupuolittuneista ilmiöistä keskustelu hankaloituu, sillä sen nähdään helposti olevan tasa-arvopyrkimysten vastaista. Oli kyse sitten naisiin tai miehiin liittyvistä kysymyksistä, sukupuolen esiintuonti näyttäytyy helposti ”riidan haastamisena” tai jonkinlaisena kansakunnan vastaisena toimintana.

Tätä ilmiötä voi kutsua vaikkapa sukupuolisokeudeksi (tai ”sukupuolettomaksi sukupuoleksi” kuten mm. Ronkainen 2008) ja siihen liittyy ainakin välillisesti useita ilmiöitä. Esimerkiksi perhe- ja parisuhdeväkivallasta puhutaan korostuneesti ilman tekijöiden ja uhrien määrittelyä (mm. Keskinen 2005; Hautanen 2010; Hiitola 2011), jonka lisäksi vielä peräänkuulutetaan ENEMMÄN kyseisenkaltaista sukupuolineutraalia väkivaltakeskustelua (Salmi 2009; Flinck 2009). Ymmärrys kuitenkin on ongelmallinen niin nais- kuin miesuhreillekin ja erittäin vakava silloin, kun väkivallan uhrin alisteinen asema ohitetaan vaikkapa huoltajuudesta päätettäessä tai väkivallan uhrin lapsi otetaan huostaan tuen tarjoamisen sijasta. Sukupuolisokeus monimutkaistaa myös perhepolitiikkaa, sillä ajateltaessa sukupuolten välisen tasa-arvon olevan jo toteutunut, on erittäin vaikeaa argumentoida toimenpiteitä, joilla vaikkapa perheiden työnjako saataisiin tasattua. Sen sijaan, että ymmärrettäisiin esim. naisten ja miesten olevan erilaisissa ”neuvotteluasemissa” ja erilaisten paineiden alaisuudessa (mm. ”naisen tulee olla hyvä äiti” ja ”miehen tulee tienata leipä pöytään”) vanhempainvapaiden osalta, lähdetään keskusteluun ikään kuin minkäänlaista eroa asemissa ei olisi. Tuolloinhan muun muassa vapaasti päätettävissä olevat vapaat (nykyinen järjestelmä) olisikin järkevämpi ja joustavampi kuin esimerkiksi isille ja äideille suunnatut vapaajaksot (kuten mm. 6+6+6 –malli).

Yllä olevien lisäksi käsitystä toteutuneesta sukupuolten välisestä tasa-arvosta käytetään myös rakentamaan suomalaisuutta ja kansakuntaa (mm. Vuori 2009) tyyliin: ”me suomalaiset olemme tasa-arvoisia, kun taas te muut sorratte naisia ja elätte patriarkaalisissa perheissä”. Tuolloin Suomessa toteutuneesta tasa-arvosta tulee väline, joka määrittää erilaista ja ”meihin” kuulumatonta. Näillä oletuksilla toimivat esimerkiksi jotkut ”maahanmuuttajien kotouttamiseen” keskittyvät opaskirjaset. Lisäksi erilaisuutta määrittää helposti käsitys siitä, että ”suomalainen perhe” on lähtökohtaisesti hyvä ja tarjoaa jäsenilleen tukea, kun taas ”maahanmuuttajaperhe” (joka on jo määritelmänä kestämätön, sillä se sisältää valtavan määrän erilaisia perheitä taustoineen!) näyttäytyy pahana ja usein väkivaltaisena sortomekanismina, josta (ainakin naisten) on parasta vapautua (mm. Tuori 2009). Tämä keskustelu taas osaltaan rakentaa edelleen vain yhtenäisempää kuvaa ”suomalaisista” perheistä tasa-arvoisina, väkivallattomina ja ongelmattomina peittäen alleen moninaiset sukupuolittuneesti määrittyvät ongelmat.

Suomalaisen keskustelun erityispiirteenä on myös, että koemme olevamme kolonialismista ulkopuolisia, sillä Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita. Lisäksi ajatellaan usein, että Suomi on ollut homogeeninen maa, jossa ei siksi ole ollut minkäänlaista tarvetta monikulttuurisuuskeskustelulle ja nyt tuo tarve on vasta 90-luvun aikana/jälkeen saapunut maahamme maahanmuuttajien myötä (ja tämähän jaksaa kauhistuttaa!). Mutta näissä molemmissa uskomuksissa on suuria aukkoja. Ensinnäkin, Suomi ei ole historiallisesti ollut mitenkään erityisen ulkopuolinen vaikkapa kolonialismin “länsi vastaan muut” erotteluista. Pikemminkin nuo erottelut ovat määränneet paljolti kultturimme kehittymistä. Esimerkkejä tästä löytyy muun muassa Suomessa käytetystä visuaalisesta kuvastosta, jossa edelleen hyödynnetään kyseisiä erontekoja (mm. Rossi 2009). Vielä muutama vuosi sitten suuri määrä suomalaisia (14 000) allekirjoitti vetoomuksen laku-Pekka -kuvan säilyttämisestä Fazerin lakritsipatukassa vedoten ”suomalaiseen kulttuuriperintöön” (joka oli muuten kaikkea muuta kuin suomalaista kulttuuriperintöä – kyseinen kuva kuului pikemminkin eurooppalaiseen kuvastoon). Samaten Suomessa myytiin ”neekerinsuukko” –suklaita aina vuoteen 2001 saakka. Itse olen lapsena leikkinyt ”kuka pelkää mustaa miestä” -hippaa ja vielä 2000-luvun puolivälissä toimiessani kerho-ohjaajana, huomasin kauhukseni, että lapset leikkivät edelleen tuota samaista leikkiä. Nämä monissa maissa kertakaikkisen rasistisina pidetyt kuvastot, makeiset tai leikit mahdollistuvat juuri Suomessa, sillä koemme olevamme niiden sanoman ulkopuolella. Mehän emme ole rasisteja. Vai olemmeko? Ainakaan emme voi väittää olevamme “länsi vastaan muu maailma” -erottelusta irrallisia. Samaten käsitys Suomen homogeenisyydestä on täyttä myyttiä. Romaniväestö on asunut Suomessa jo 500 vuoden ajan, mutta heidät on systemaattisesti vaiennettu (jopa vainottu) ja heidän olemassaolostaan vaiettu. Puhumattakaan Suomen saamelaisista, joiden alkuperäiskansa-asemaan liittyvä maanomistusoikeus on edelleen selvittämättä ja kieli katoamassa. Me suomalaiset olemme hoitaneet vähemmistöjemme asioita surkean huonosti.

No miten tämä kaikki sitten liittyy feministeihin, miesaktivisteihin ja tämän blogin keskusteluun? Täällä blogikirjoituksissa toistetaan uudelleen ja uudelleen feministien olevan jonkinlainen valtaapitävä ryhmittymä tai liike. Feministien tai feministisen liikkeen valta Suomessa on kuitenkin varsin marginaalista verrattuna todellisiin valtaapitäviin eturyhmiin (mm. ay-liike, EK, EVA, jne.). Lisäksi feministisen liikkeen laajaan vastustukseen saattaa olla syynsä myös sillä, että feminismi nostaa jatkuvasti esille kysymyksiä, jotka korostavat vallan epätasaista jakautumista ja eroja. Tämä taas rikkoo Suomessa aktiivisesti viljeltyä ajatusta homogeenisestä yhtenäiskulttuurista. Nähdään, että “asiat ovat jo hyvin” eikä haluta feministejä pilaamaan näitä utopioita.

On myös mielenkiintoista, kuinka feministejä toisaalta pidetään suomalaisen tasa-arvopolitiikan vastustajina (mm. mainitsemissani Raevaaran tutkimissa eduskuntakeskusteluissa), mutta samalla syytetään kaikkien tasa-arvoprojektien määrittelystä naisten etujen mukaisiksi. Logiikka on hyvin rikkonainen ja lähes mahdoton Suomen keskusteluilmapiirissä. Pikemminkin feministit Suomessa kyllä kamppailevat tasa-arvon puolesta, mutta kaikki tasa-arvopolitiikka ei lainkaan yksiselitteisesti ole feminististä (esim. monetkaan eivät pidä feminismin pääkysymyksenä kamppailua vaikkapa siitä, että pörssiyhtiöissä olisi tarpeeksi naisjohtajia). Lopuksi mainittakoon vielä, ettei “meidän” feministien kamppailuja suinkaan voi ajatella vain Suomen rajojen sisäisinä, vaikka tämä blokkaus Suomeen liittyikin. Pikemminkin tavoitteena on kitkeä yhdessä rasismia, seksismiä ja syrjintää koko maailmasta.

Lähteet
(toimitetut teokset on merkitty vain teosten, ei yksittäisten artikkelien, osalta)

Flinck, Aune (2009) Uusia lähestymistapoja parisuhdeväkivallan tutkimukseen. Oikeus 38:4, 445–453.
Hautanen, Teija (2010) Väkivalta ja huoltoriidat. Tampere: Tampere University Press.
Hiitola, Johanna (2011) Vanhempien tekemä väkivalta huostaanottoasiakirjoissa. Janus 19 (1) 2011, 4 – 19.
Keskinen, Suvi (2005) Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere: Tampere University Press.
Keskinen, Suvi, Tuori, Salla, Irni, Sari & Mulinari, Diana (2009) Complying with colonialism: gender, race and ethnicity in the Nordic region. Farnham, UK: Ashgate.
Magnusson, Eva, Rönnblom, Malin & Silius, Harriet (2008) Critical studies of gender equalities. Göteborg/Stockholm: Makadam Publishers.
Ronkainen, Suvi (2008) Kenen ongelma väkivalta on? Suomalainen hyvinvointivaltio ja väkivallan toimijuus. Yhteiskuntapolitiikka 73:4. 388–401.
Salmi, Venla (2009) Kohti monimuotoista parisuhdeväkivaltatutkimusta. Oikeus 38:2, 119–137.

HUOM! Kirjoittaja on tällä hetkellä Yhdysvalloissa, joten kommentit tulevat osittain viiveellä ja Suomen yöaikaan.