Seksuaalinen häirintä

Vieraan vuoro: TAPAUS ANITA SARKEESIAN – feministi vaiennettakoon verkossa

Elina Halttunen-Riikonen

****

Pop-kulttuuria feministisestä näkökulmasta käsittelevään videobloggaaja Anita Sarkeesianiin kohdistuva nettihäiriköinti on nostanut laajempaan keskusteluun nettimaailman misogyynisen kiusaamiskulttuurin. Tapauksesta on kirjoitettu paljon, ja ainakin yksi uutinen on ilmestynyt myös suomeksi. [1] Tarkoitukseni on ensiksi esitellä Sarkeesianin projektia yleisemmin ja sitten paneutua erilaisten verkkolähteiden kautta siihen, mistä tässä tapauksessa lopulta voi katsoa olevan kyse. Tässä yksittäisessä tapauksessa vaikuttaa kiteytyvän netin ja (netti-)yhteisöllisyyden loistavat mahdollisuudet sekä sen ”välttämättömäksi” julistettu todellinen luonne, jossa ennakkoluulot ja naisviha eskaloituvat mielettömiin mittoihin.

Feministinen frekvenssi

Itse törmäsin Sarkeesianin FeministFrequency-videoblogiin suhteellisen sattumalta. Tämä tapahtui joitakin kuukausia ennen varsinaista paskamyrskyä, eli ennen ”Tropes vs Women in Video Games”-sarjan rahoituksen keräyksen alkua. Muistan miettineeni, että vau, upeaa! Juuri tällaista pop-kulttuurikritiikin kuuluu olla: videot ovat helppo tapa saavuttaa ihmisiä, jotka eivät jaksa lukea pitkää tekstiä. Aiheet ovat helposti lähestyttävässä muodossa – kyse ei ole mistään kaukaisesta ja vaikeasta, vaan suosituista elokuvista ja leikkikalusarjoista. Asioista joiden kanssa ihmiset ovat tekemisissä päivittäin, ja joiden sukupuolisidonnaisuutta ei helposti tule ajatelleeksi. [2] Eräänlainen pop-kulttuurikritiikkiä for dummies, ja tämä sanon ehdottomasti kehuna. Liian usein tärkeät näkökulmat jäävät vain pienen (akateemisen) piirin keskuuteen. Popularisointi on ehdottoman vaativa, joskin aliarvostettu taito. Sarkeesianin videot säilyvät huolellisen ja vitsikkään toteutuksen vuoksi mielenkiintoisina esimerkiksi sukupuolen- ja/tai kulttuurintutkimusta opiskeleville. (Wikipedian mukaan niitä on käytetty college-tason kurssien oheismateriaalina ja Sarkeesian itse rohkaisee sivuillaan niiden käyttämistä opetuskäyttöön. [3])

Blogin kuvaus kuuluu: Conversations with Pop Culture. An ongoing series of video blog commentaries from a fangirl/feminist perspective.

Itse koen juuri tämän fanityttöys-luonnehdinnan onnistuneeksi ja tärkeäksi. Sarkeesian ei siis halua väittää, että kaikki pop-kulttuuri on moskaa, vaan kyse on siitä, että hän kokee monet pop-kulttuurituotteet itselleen tärkeiksi. Eikö ole oikeutettua kysyä, voitaisiinko elokuvia/musiikkivideoita/tietokonepelejä tehdä niin, että myös naiset voisivat nauttia niistä törmäämättä stereotyyppeihin? Jos joku haluaa nyt huutaa vastaväitteen, että ”ei ne   stereotyypit merkitse oikeasti mitään, miksi kiinnittää huomiota?”, vastakysymys kuuluu: jos esimerkiksi typerät ja pinnalliset sivuosissa näyttelevät naishahmot vaikkapa tv:ssä ovat niin merkityksettömiä, miksi niitä sitten luodaan. Ei ole olemassa normaalia tai neutraalia tapaa tehdä tv-sarjaa tai elokuvaa, vaan kyse on erilaisista normeista ja tottumuksista, jotka ovat aikansa tuotteita. Viihdeteollisuus ei luonnollisesti kuin taikaiskusta yksinään luo ihmiskuvauksiaan, vaan kierrättää ja muokkaa ja toistaa jo toistettua. Kyse on tekijöiden taholta tottumuksesta ja älyllisestä laiskuudesta, useimmiten myös uskomuksesta, että ”tällaista ihmiset haluaa katsoa” (ja siten luonnollisesti taloudellisesta maksimoinnista).

Pop-kulttuurin todellisuus on toinen, helposti oikeaa todellisuutta merkityksellisempi todellisuus. Stereotyypittelyjen vahvuus ja turhauttavuus ilmenee esimerkiksi siinä, miten ihminen voi kirkkain silmin toistaa, että ”naiset on pinnallisia tyhjäpäitä”. Törmäys todellisuuteen, eli kysymys ”kuinka ne tuntemasi todelliset naiset vastaavat tätä kuvaa?”, ei juurikaan haavoita tätä ”totuutta naiseudesta”. [4] Viestini on siis: tehkää parempaa! Kyseenalaistakaa enemmän! Älkää päästäkö itseänne helpolla! Tämä jälkimmäinen koskee yhtä lailla ja erityisesti myös meitä kaikkia, joiden mielet amerikkalainen popkulttuuri on kolonisoinut. [5]

Tähän väliin sellainen huomio, että stereotyyppisissä hahmoissa ei ole kyse vain naisista. Ainoastaan naiset eivät kärsi kapeista kulttuurisista representaatioista. Myöskään Sarkeesian ei ole kiinnostunut pelkästään naisiin kohdistuvasta stereotyypittelystä, vaan blogissa on mukana laajemmin etnisyyteen, seksuaalisuuteen ja luokkaan liittyviä kysymyksiä. Tässä tekstissä keskityn itse vain ja ainoastaan naisiin kohdistettuun häirintään ja seksismiin.

Missio: videopelien naiskuvasto syyniin

Sitten päästäänkin itse ongelman alkupisteeseen, eli  toukokuuhun, jolloin Sarkeesian lisäsi blogiinsa päivityksen tulevasta projektistaan, videoblogisarjasta nimeltä ”Tropes vs. Women in Video Games” (Troopit –eli kuvaukset- vastaan naiset videopeleissä),  jonka tarkoitus on tutkia viittä yleistä ja toistuvaa naishahmojen stereotyyppiä videopeleissä. [http://www.feministfrequency.com/2012/05/help-fund-tropes-vs-women-in-video-games/] Sarjan on tarkoitus olla jatkoa edellisen vuoden ”Tropes vs. Women”-sarjalle, joka on käsitellyt mm. ”raskauden mystifiointia” sekä ”olkiukko-feministiä”, eli väittämiä, joita naiset saavat kuulla elämänsä aikana ”totuuksina”, ja joiden ylläpitoon naisetkin usein menevät mukaan ajattelematta asiaa sen enempää. [http://www.feministfrequency.com/tag/tropes-vs-women/] Suosittelen katsomaan.

Sarkeesian kertoi samalla avanneensa kickstarter-sivustolle mahdollisuuden lahjoittaa tulevaa sarjaa varten. (Sarkeesian on toistuvasti tuonut ilmi, miten videoiden tekeminen, jonka hän kokee mielekkääksi ja tärkeäksi, väistämättä vaatii taloudellista panostusta.) [http://www.kickstarter.com/projects/566429325/tropes-vs-women-in-video-games] Kyseisen sivuston tarkoitus on mahdollistaa varainhankinta ”alkupääomaksi” luovien projektien aloittamista varten. Jatko onkin sitten kylmäävää, ja edelleen jatkuvaa, kyytiä internetin ihmemaassa.

1. kierros: mene nainen takaisin keittiöön/raiskaan sut ja tapan sun perheen!

7. kesäkuuta 2012 Sarkeesian kirjoitti sivuilleen ensimmäisen kerran netissä tapahtuvasta jatkuvasta ja systemaattisesta häirinnästä liittyen uusimpaan projektiinsa.    [http://www.feministfrequency.com/2012/06/harassment-misogyny-and-silencing-on-youtube/] Nettihäiriköintiä Sarkeesian on kohdannut koko bloggaajauransa ajan[6], mutta mittasuhteet olivat tällä kertaa selkeästi toiset. Tekstissä Sarkeesianin kertoo, miten hänestä kertovaa wikipedia-sivua vandalisoitiin järjestäytyneesti niin että lopulta moderaattorit joutuivat estämään sen muokkaamisen sekä miten Sarkeesianin blogin youtube-tiliä on yritetty saada poistettavaksi tekemällä ilmiantoja, jonka mukaan sen sisältö liittyy terrorismiin, minkä lisäksi hänelle on tietenkin tulvinut erilaisia viestejä ja kommentteja aina ”perinteisistä” naiset kuuluvat keittiöön-vitseistä aina väkivallalla, kuolemalla ja seksuaalisella väkivallalla uhkailuun asti. Tämän lisäksi hänen rahankeräystään kickstarter-sivustolla pyrittiin estämään erilaisin keinoin. Normipäivä interwebseissä, siis.

Kaiken kaikkiaan vihan muodot ja pyrkimykset loukata ovat keskittyneet siihen tosiasiaan, että Sarkeesian sattuu olemaan nainen, joka puhuu pelien naisstereotyypeistä (Meiltähän ei puutu ilmauksia kertoa, kuinka joku on vain nainen, jonka ongelmat johtuvat siitä, että ”häntä ei ole pantu kunnolla”.) Siis uhkaa tiettyjen pelaajien miehistä maailmaa. ”Minä haluan pelata juuri tällaisia pelejä kuin pelaan, nyt toi ämmä yrittää estää!”, on suhteellisen yleinen kommentti. Ilmeisesti asiasta puhuminen on jo niin iso häväistys, että on vähintään pakko yrittää estää Sarkeesianin touhut.

Yksinkertaisesti: Sarkeesian on haluttu vaientaa.

2. kierros: rahankeräys onnistuu loistavasti, mutta miksi on pakko puhua niistä naishahmoista?

Hyökkäykset Sarkeesiania kohtaan aiheuttivat ainakin suuren näkyvyyden erilaisilla sivustoilla, mikä väistämättä edesauttoi rahankeräystä. Toisaalta tärkeää on huomata, että ilmeisesti monet ihmiset saivat inspiraation lahjoittaa juuri siksi, että tapaus osoittaa ongelmien olemassaolon. Pelisivusto RockPaperShotgunillaoleva John Walkerin teksti aiheesta (taisi olla yksi ensimmäisistä) kysyy, miten on mahdollista, että pelien stereotyyppinen naiskuva on aihe, jonka kriittinen käsittely (tai lupaus tulevasta kritiikistä) saa miehet lähettelemään raivopäisiä viestejä, joissa luvataan raiskata/tappaa, ja toivotaan että projektiin lahjoittaneet saavat syövän?  [http://www.rockpapershotgun.com/2012/06/13/tropes-vs-women-in-video-games-vs-the-internet/] Tämän lisäksi Walker nostaa esiin seikan, jolla jotkut Sarkeesiania kritisoineet ovat oikeuttaneet raivoaan:

”I feel compelled to react to one particular theme: That men are poorly represented in gaming too. They are. Men in games are often represented as huge, muscled heroes, essentially weapons of war with biceps, gruff and focused and all-powerful. It’s not an accurate representation of men at large, indeed not. (…)

But to say that the topic of female representation in gaming is deserving of investigation is not at all to suggest that the representation of men is not. In fact, were someone to do the research into this, perhaps start a Kickstarter to fund a video series about it, I’d absolutely be a backer. I’m fascinated to learn more about how my sex being portrayed in this way affects my understanding of myself, and other men. I’m sure there are consequences, both in terms of a negative sense of self in the comparison, and in skewed expectations of being a man based on what I’m being told I should aspire to. Perhaps even, studying the subject from this angle could reveal even more about the portrayal of women, and even address some root causes of it. Sarkeesian’s project in no way precludes this being studied. And I’d be willing to bet a fair amount that a man launching such a study wouldn’t be on the receiving end of hundreds and hundreds of calls for him to be raped or killed.”

Sarkeesianin projekti tutkia pelien naishahmojen stereotyyppisyyttä ei missään nimessä kiellä, etteikö pelien mieshahmojen representaatioissa olisi paljon parantamisen varaa. Tämä ei kuitenkaan ole syy väittää, että Sarkeesianin projekti olisi turha, tai epäoikeudenmukainen. Lause ”haluan tutkia videopelien naishahmojen stereotypioita” ei kiellä tai ota kantaa siihen, onko vaiko ei pelien mieshahmo kovinkaan paljon edustavampi otos miehistä (veikkaan että ei). Miesten kokemat ongelmat suhteessa stereotyyppeihin eivät myöskään millään tavalla mystisesti neutraloi naisten kokemia ongelmia, tai tee niistä vähemmän todellisia.

Hyvin usein halutaan vedota siihen, että feminismi on turhaa, koska on olemassa muitakin epäoikeudenmukaisuuksia ja tasa-arvo-ongelmia. Tämänkaltainen päättelyketju ikävä kyllä johtaa vain siihen, että MITÄÄN ei voisi tehdä. Aina löytyy joku muu, jonka asiat ovat huonommin. Kenen oikeus on määritellä riittävä ongelma?

Jostain hämmentävästä syystä johtuen jotkut (etupäässä, ei pelkästään) miehet kokevat sukupuolten tasa-arvon ongelmien tarkastelun yleisellä tasolla henkilökohtaisena loukkauksena ja syytöksenä. Jostain syystä suuri määrä ihmisiä on katsonut oikeudekseen määritellä sen, onko vaiko ei Sarkeesianin projektin aihe merkityksellinen, ja saako sitä ylipäätään käsitellä. Tämä kaikki siis etukäteen, ennen kuin ensimmäistäkään osaa ”Tropes vs. Women in Video Games”-sarjasta on ulkona.

3. kierros: itkupillit pysyköön poissa netistä/älä ruoki trollia

Nyt on sitten päästy siihen vaiheeseen, että voidaan todeta Sarkeesian suurimman synnin olevan se, että hän ei vaiennut, vaan toi kokemansa häirinnän esiin.

Alkuperäinen synti: Puhua pelien naisstereotyypeistä. (Tai itse asiassa luvata puhua pelien naisstereotypioista.)

Raskauttava toinen synti: Tuoda häirintä esiin. Tulos: viimeisetkin padot aukeavat.

Nettihäiriköintiä, ahaa, sehän on netin arkipäivää. Haluaa vaan sympatiaa, ja lisää rahaa. Puhuuko se edes totta? Varmasti keksinyt omasta päästään kaikki kauheudet. Tietääkö se mitä seksismi edes on?

Esillä ovat olleet:

Sananvapaus-kortti: Sarkeesian selvästi yrittää sanoa, että häntä ja projektiaan ei saisi kritisoida. Vai yrittääkö se kertoa mitä saa pelata? Ja millaisia pelejä saa tehdä? Ihmeen hienotunteista. Kuka se luulee olevansa kritisoimaan sitä, miten ja koska minä saan pelata naisia esineellistäviä pelejä?

On hämmentävää huomata, että miten monet ovat kokeneet omaksi oikeudekseen määritellä, saavatko muut ihmiset lahjoittaa rahaa Sarkeesianin projektia varten. Monet kommentoijat – jotka eivät itse ole lahjoittaneet- ovat jopa vaatineet Sarkeesiania palauttamaan rahat, koska hän on heidän mielestään ilmiselvästi huijari, ja hänen kritiikkinsä on niin turhaa.

Älä ruoki trollia-kortti: Öhöö, vaan tyhmät provosoituu. Trollit kuuluu nettiin. Get used to it! Miksi ottaa vakavasti?

Totta kai netin syövereissä joutuu hyväksymään erilaiset lainalaisuudet kuin lukiessa lehteä tai kävellessä kadulla. Anonyymi kiusanteko jäämättä kiinni on helpompaa kuin tosielämässä. Silti usein törmätessä kaltoinkohteluun tai häirintään, tapahtuneen mitätöinti toistaa sitä tuttua kaavaa, johon törmää arkielämän ongelmallisissa tilanteissa. Vika löytyy uhrista, ja provosoituminen on syy siihen, että muut käyttäytyvät huonosti. Pitää osata ottaa vitsillä. Yhden ison ongelman asiassa kuin asiassa muodostaa se ihmisryhmä, joka jostain syystä olettaa, että asiat (esim. asenteet) kuin salamaniskusta muuttuvat paremmiksi ”kunhan vaan kukaan ei nosta meteliä”. Itse asiassa juuri esille nostaminen ja provosoituminen vain pahentaa tilannetta. Pitää olla hissun kissun, niin eiköhän se siitä. Tästä päästään lopulta siihen päätelmään, että Sarkeesian nyt itse vain aiheutti ongelmansa, mitäs meni sorkkimaan asioita.

Tämän lisäksi yksi selkeä argumentti sille, miksi Sarkeesianin kohtaamaan nettihäirintään ei kannata kiinnittää huomiota on ollut, että ”joukko lapsia pelleilee”. Mikäli naisvihaa ja/tai seksismiä ilmenee ja jos sitä ei tulkita vitsiksi,  se on joko satunnaista tai tulee lasten/teinien taholta. Ongelmien ulkoistaminen on toimiva keino, mikäli ei tahdo kohdata sitä tosiasiaa, että aikuiset miehet käyttäytyvät törkeästi ja seksistisesti, olettaen, että se on oikeutettua…

…koska Sarkeesian meni käsittelemään aihetta, jota ei heidän mielestään kuulu käsitellä.

…koska heitä on suututtanut se, että monet ihmiset ovat kiinnostuneet tukemaan Sarkeesianin projektia ja kokeneet sen tärkeäksi.

Entä sitten naiset jotka haluavat pelata?

Tähän asti on puhuttu vain pelien naishahmoista. Entä sitten ne todelliset naiset, jotka pelaavat? Aiheet eivät ole toisistaan irrallisia. Itse olen jossain määrin ollut siinä uskossa, lähinnä erilaisten blogien lukemisen kautta, että seksismi voi paksusti. Esittelen muutamia linkkejä aiheesta. Esimerkiksi Geek Feminism-sivulle on koottu ”Seksismi peleissä”-bingo, jossa esitellään yleisimmät kommentit, joita pelaavat naiset tai pelien naiskuvastoista puhuttaessa kohdataan. [http://geekfeminism.org/2011/11/03/quick-hit-sexism-in-games-bingo/] Tässä BBC:n jutussa ”Sexual harassment in the world of video gaming” tuodaan esiin, miten pelikulttuurin naisvihamielisyys ja seksismi eivät ole ole poikkeuksia vaan sääntöjä. Siihen on parasta tottua, jos naisena mielii pelata. [http://www.bbc.co.uk/news/magazine-18280000]

Tästä päästään mielenkiintoiseen kysymykseen siitä, että onko netin/pelimaailman seksismi jokin oma saarekkeensa? Kertooko Sarkeesianin kohtaama häirintä siitä, että satunnaisilla ihmisillä nyt vaan on ollut tylsää, ja on tullut lähetettyä vitsillä herjaavia kommentteja ja uhkauksia ja satuttu vähän muokkailemaan kuvia? Vastaus kumpaankin kysymykseen tuntuu oleva ei. Nettimaailmaa ei ole syytä pitää erillisenä ”todellisen elämän” ennakkoluuloista ja ongelmista – nähdäkseni tämänkaltaista näkemystä esitettiin 90-luvulla, jolloin verkko nähtiin vapauttavana ja vapaana alueena. Päinvastoin. Siellä on kehittynyt aivan uudenlaisia tapoja ”palauttaa naiset paikalleen”.

Kokevatko naiset vähättelyä ja hyökkäyksiä erityisen herkkyytensä vuoksi? Eivätkö naiset vain osaa ottaa huumorilla? Kyse tuntuu olevan ainakin jossain määrin siitä, miten kaiken kaikkiaan geek-kulttuuri ja pelaaminen mielletään stereotyyppisesti miehiseksi, miesten alueeksi. Tästä oletuksesta, tunnetusta tosiseikasta, jonka mukaan ”miehet pelaa” muodostuu käytäntö, jossa tuotetaan ja ylläpidetään naisten poissaoloa: kuka haluaa kuunnella seksistisiä kommentteja ehdoin tahdoin? Saara Toivosen pro gradu-tutkielma (vuodelta 2010), jossa on tutkittu pelaamista suomalaisten naisten arjessa, summaa, että siinä missä pelaamisella on tärkeä paikka arjessa, niin samalla ”(…) pelaavan naisen kulttuurinen ja sosiaalinen paikka näyttää olevan vaiettu ja näkymätön. Useat vastaajat olivat tavalla tai toisella törmänneet siihen, että pelaavia naisia ei oleteta olevan olemassa, mikä johtaa siihen, että useat vaikenevat joko pelaamisestaan tai naiseudestaan peliyhteisöissä.” [http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=20395]

Klassinen ennakkoasenteet törmäävät todellisuuteen-tilanne: Kun pelaava mies kokee naisen läsnäolon pelatessa häiritseväksi siinä määrin, että alkaa heitellä sovinistisia kommentteja yrittäen ”palauttaa naisen paikalleen”, on kyse siitä, miten kyseisen miehen on selvästikin mahdoton kohdata tätä naista yksilönä ja persoonana, joka on kiinnostunut pelaamisesta, vaan tämä nähdään vain Naisena, sukupuolensa edustajana, jonka kuuluisi käyttäytyä siten kuin mies olettaa, eli tehdä jotain muuta kuin pelata. Genitaalialue on kohtalo ironisesti juuri siellä, missä fyysisellä ruumiilla ja olemuksella on hyvin vähän merkitystä.

Epilogi: Kenen vapaus puhua ja mitä?

New Statesman-lehden blogissaan Helen Lewis tuo tärkeän aiheen: sananvapaudesta jaksetaan kantaa huolta, kun joku esittää ”poliittisesti epäkorrekteiksi” miellettyjä kommentteja. Mutta entä niiden naisten sananvapaus, jotka haluavat ottaa feministisiä kysymyksiä esiin? Tässäkin tapauksessa se jota on yritetty vaientaa kaikin mahdollisin tavoin on Sarkeesian. Sarkeesian on vahva ja on saanut myös paljon tukea tapauksen tiimoilta, mutta kuinka moni haluaa tulla omalla nimellään ja kasvoillaan esiin feministinä, jos mahdollisuus on, että joku neropatti tekee pelin, jossa voi hakata kasvot mustelmille?  (ks. linkki) Ja tämähän on vain pisara meressä kaikessa siinä moskassa, jota Sarkesiaaniin on kohdistettu.On täydellisen epärehellistä sanoa, että ”sana on vapaa netissä”, kun se tarkoittaa, että ”sana on vapaa, kunhan kestät seuraukset, ja tällöinkin asia on vain omaa vikaasi, eli turha valittaa”.    [http://www.newstatesman.com/blogs/internet/2012/07/what-online-harassment-looks]

Tämän lisäksi kysymyksiä herättää, miksi seksistisiä kommentteja esittävän sananvapaus vaatii enemmän suojelua kuin naisen, joka haluaa kritisoida peleissä esiintyvää seksismiä? Suurin osa sananvapauden määrittelystä ei tapahdu oikeusistuimissa vaan ihan arkipäiväisessä toiminnassa, jossa määritellään rajat sille, mistä voi puhua ilman että saa täydellisen asiatonta ”kritiikkiä” osakseen. Esimerkiksi Sarkeesianin tapauksessa katson täydellisen asiattomaksi hänen sukupuoleensa ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa liittyvän kritiikin sekä varsinaisen uhkailun. Tämän lisäksi yritykset estää blogin pitäminen ja rahankerääminen ovat kaiken oikeutuksen ulkopuolella – niitä on mahdotonta puolustella ”rakentavaan kritiikkiin” tai ilmaisunvapauteen vedoten.

Kirjoittaja opiskelee filosofiaa yliopistossa, ja katsoo (liikaa) televisiota ja viettää (liikaa) aikaa netissä.

Anita Sarkeesianin FeministFrequency-sivut: [http://www.feministfrequency.com/] Löytyy paljon linkkejä myös häirintää käsitteleviin juttuihin.

Sivuja joissa käsitellään naisten asemaan netti/pelaamiskulttuurissa:

Geek Feminism-wiki-sivusto: [http://geekfeminism.wikia.com/wiki/Geek_Feminism_Wiki] (Myös seksismiin ja sen torjuntaan keskittyviä artikkeleita.)

Naisten aliedustus wikipedian muokkaajina-  tavoitteena muutos: [http://blog.wikimedia.org/2011/07/15/shedding-light-on-women-who-edit-wikipedia/]

Miksi naiset muokkaavat miehiä vähemmän wikipediaa?[http://suegardner.org/2011/02/19/nine-reasons-why-women-dont-edit-wikipedia-in-their-own-words/]

Viitteet:

  1. Tilt-pelisivustolla pieni uutinen aiheesta: [http://www.tilt.tv/videopelien-naisstereotyyppien-kasittely-videossa-saa-ihmiset-sekaisin/]
  2. Ainakin yksi mainitsemisen arvoinen sivusto on Sociological Images. Erilaisia aiheita, ja myös suhteellisen interaktiivinen, eli lukijat voivat lähettää vinkkejä/kuvia. [http://thesocietypages.org/socimages/]
  3. Sarkeesian kertoo akateemisesta pätevyydestään kerrotaan FemFreq-sivustolla seuraavasti: ”She has earned her bachelor’s degree in Communication Studies and her Master’s degree in Social and Political Thought.” Sivuston About-osiossa löytyy paljon muutakin tietoa hänestä, sekä paljon haastatteluita. [http://www.feministfrequency.com/about/]
  4. Stereotyypeistä ja ylipäätään totunnaisista ja normittavista kuvauksista puhuttaessa  on luonnollisesti huomioitava, miten stereotyyppisyys on liukuva ja vaikeasti määriteltävissä oleva käsite. Myöskään kaikki stereotyyppiset oletukset eivät ole negatiivisia. Miksi siis pitää melua stereotyypeistä? Kyse on siitä, että on syytä pyrkiä tunnistamaan ja kritisoimaan vähintäänkin sellaisia kulttuurisia käytänteitä, jotka estävät ihmisiä kohtaamasta ja kunnioittamasta toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat.
  5. Tässä on tietenkin otattava huomioon se seikka, että ihmiset suhtautuvat moniin kulttuurituotteisiin myös kriittisesti (nykyään kai sanotaan, että jostain voi ”tykätä ironisesti.”) En nyt kovin tosissani silti kulttuurikritiikkiä olisi julistamassa tarpeettomaksi siksi, että ”mitä tahansa voi katsoa mistä tahansa näkökulmasta”. Asiat eivät ole aivan niin yksinkertaisia: esimerkiksi vaikka ihmiset tietävät, että mainoksien mallit ovat muokattuja, ne vaikuttavat jollain tavalla silti näkemyksiin siitä, miltä kuuluunäyttää. Enkä suostu antamaan Sinkkuelämälle tunnustusta feministisenä sarjana, vaikka tähänkin väitteeseen välillä törmää.
  6. Esimerkiksi tässä vuonna 2011 tehdyssä haastattelussa Feministing.com-sivustolla Sarkeesian kertoo, että suurimmat haasteet hänelle ovat tuottaneet rahoituksen hankkiminen sekä häirintä, jonka laajuus laajuus tuli hänelle osittain yllätyksenä:    ”I had anticipated online harassment when I first began FemFreq because I made the choice to publicly use my face and identity but I don’t think I was adequately prepared for the torrent of hate that I get on a regular basis. This is a wide scale problem that far, far too many women videobloggers and feminist bloggers have to deal with regardless of the topics they are blogging about, as I’m sure Feministing readers are intimately familiar with. My commentaries are intended to push the status quo and to invigorate feminist pop culture criticism, and I’ve found that mix encourages men to remind me of my “place as a woman.”” [http://feministing.com/2011/03/12/the-feministing-five-anita-sarkeesian/]
Mainokset

Seksuaalinen häirintä

Johanna Hiitola

 

Nostan tässä kirjoituksessa esille muutaman ajatuksen seksuaalisesta häirinnästä, joka on viime aikoina puhuttanut myös mediassa. Peltola (2008) erottaa sukupuolisen häirinnän (jota itse nimitän tässä seksuaaliseksi häirinnäksi) kiusaamisesta siten, että häirintä on sukupuolista silloin, kun kohde ei olisi joutunut häirityksi siten kuin joutui, jos hän edustaisi vastakkaista sukupuolta.

Viimeisimmän tasa-arvobarometrin mukaan seksuaalista häirintää jossain muodossa kokee noin kolmannes naisista ja 13 % miehistä, joten kyseessä on laaja ja monille tuttu ilmiö [1]. Nuoria häiritään vielä tätäkin enemmän ja jopa puolet 15 – 34 -vuotiasta nuorista naisista oli joutunut häirinnän kohteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. Nuorten miesten osalta häirintää oli kokenut 19 %. Barometrissa määriteltiin häirintää neljällä kysymyksellä, jota olivat: 1) asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuneet huomautukset, 2) seksin ehdottaminen epäasiallisessa yhteydessä, 3) kaksimieliset vitsit ja härskit puheet, jotka tuntuvat loukkaavilta ja 4) fyysinen lähentely.

Kuvatakseni hieman konkreettisemmin, mistä seksuaalisessa häirinnässä voi esimerkiksi olla kysymys, esitän seuraavaksi yhden osittain kuvitteellisen skenaarion:

Pikkujoulut työpaikalla. Pieni joukko työntekijöitä jatkaa onnistuneita pikkujouluja seuraavaan paikkaan. Pöydässä istuu naisseurue sekä yksi mieshenkilö. Seuraan sittemmin liittyy esimiesasemassa oleva mies, joka aloittaa keskustelun halailemalla seurueen naispuolisia henkilöitä ”ihan vähän liian pitkään”. Seurue hämmentyy ja juttu loppuu. Sen jälkeen esimies toteaa yhdelle seurueen naisista hänen olevan ”kaunis, kuten ex-vaimonsa” ja pyytää työntekijää istumaan syliinsä. Työntekijä kieltäytyy kohteliaasti. Seurue vaivaantuu entisestään, sillä henkilön asema vaikeuttaa tilanteeseen puuttumista. Esimies jatkaa toiselle naistyöntekijälle, kuinka hän voisi ”pyytää työhuonetta esimiehen viereisestä huoneesta” ja nauraa kommenttinsa päälle. Koko seurue miespuolista työntekijää myöten hiljenee ja silmäilee toisiaan vaivaantuneesti. Esimies jatkaa kaksimielisiä kommenttejaan ensin kiusaamalleen naiselle ja lopulta nainen lähtee tekosyyn varjolla juhlista. Loppuseurue hajaantuu myös. Kaikkien ilta on saanut ikävän lopun ja yksi jos toinenkin harmittelee, ettei puuttunut asiaan.

Kuulostaako tutulta? Seksuaaliseen häirintään on vaikea puuttua. Se kulkee usein juuri ja juuri sopivan ja epäsopivan käytöksen rajoilla ja saa uhrinsa tuntemaan hämmennystä ja häpeää. Olinko liian ystävällinen, annoinko vääriä signaaleja, onko pukeutumiseni sopimatonta? Toisaalta (varsinkin työympäristössä) sosiaaliset käyttäytymissäännöt tekevät puuttumisen vaikeaksi, jos on tilanteessa orientoitunut valmiiksi tiettyyn ystävällisen kanssakäymisen kehykseen. Vastakohtana tällaiselle tilanteessa voi toimia esimerkiksi yökerho, jossa epämukavat lähestymisyritykset voi olla kontekstin huomioiden helpompaa torjua – niitä osaa odottaa eri tavoin kuin töissä. Puuttuminen työpaikalla tapahtuvaan häirintään on vaikeampaa myös siksi, että häiritsijä on usein esimiesasemassa, jolloin puuttumisen seuraukset voivat olla hyvin erilaiset kuin satunnaisen yökerholähentelijän kohdalla. Tapahtumaa työpaikalla voi myös olla erityisen vaikea selittää ulkopuoliselle eikä uhri tai joku muu tilanteen nähnyt henkilö koe voivansa edistää asiaa – vaikka olisi kyse selkeästä häirinnästä.

Liisa Husu (2001) on selvittänyt yliopistoissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää väitöskirjassaan [2] ja todennut, että seksuaalinen ahdistelu on vakava, mutta usein piilotettu ongelma suomalaisissa yliopistoissa. Husun mukaan häirinnän kohteiksi joutuvat useimmiten nuoret naiset uransa alkuvaiheessa. Tutkimuksessa esitetyt tapauskuvaukset myös paljastavat, että häirintätapauksiin on ollut erityisen vaikea puuttua ja puuttuminen on johtanut sekä asiaa ajamaan lähteneen esimiehen että häirinnän kohteeksi joutuneen työntekijän urakehityksen hankaloitumiseen.

Seksuaaliseen häirintään kuuluu usein vallankäyttö ylemmässä asemassa olevan henkilön toimesta. Häirintä kyseenalaistaa häirinnän kohteen professionaalisen kompetenssin. Erityisesti naisiin kohdistettu häirintä tuottaa varsinaisen häirinnän lisäksi myös tilanteen, jossa naisen ammatillinen pätevyys ja osaaminen ohitetaan ja korostetaan naisen sukupuolta. Näin tapahtui esimerkiksi, kun Mauri Pekkarinen huikkasi naisluennoitsijalle ”ryntäistä”, joista hän ei saa katsettaan irti. Pekkarinen paitsi koki oikeudekseen kommentoida naisluennoitsijan kehoa, asetti luennoitsijan myös luennon aiheen ulkopuolelle, hänen (naisen) kehoonsa.

Peltola (2008) toteaa, että sukupuolisesta häirinnästä on kyse silloin, kun tekijä tietää tai hänen olisi tavanomaista harkintaa käyttäen pitänyt tietää, että hänen käytöksensä on ei-toivottua. Tämä ei-toivottavuus ilmenee ensisijassa kohteen kieltäytymisenä kanssakäymisestä tai kielteisenä suhtautumisena häiritsijän käyttäytymiseen. Häirityn pitäisi siis ilmaista vastentahtoisuutensa häiritsijälle, jotta ahdistelu olisi ns. objektiivista häirintää. Toisaalta Peltola erittelee myös ns. subjektiivisen häirinnän, jonka määrittelijänä on ensisijaisesti uhrin oma kokemus. Joku saattaa kokea imartelevat katseet tai vitsailun miellyttävänä, kun taas joku toinen kokee saman häiritsevänä. Tuolloin henkilö, joka kokee käytöksen häiritsevänä voi pyytää katselijaa lopettamaan. Silloin häiritsevästi käyttäytyvän tulisi ymmärtää vastuunsa käytöksen lopettamisesta. Esimerkiksi omalla huumorintajullaan ei voi oikeuttaa käytöstä, jonka kohde kokee häiritseväksi. [3]

Naisten asema häiritsevissä tilanteissa on usein kahtaalta vaikea. Toisaalta nainen, joka ei naureskele kaksimielisille kommenteille nähdään helposti tosikkona, toisaalta naureskelija taas voi leimaantua typeräksi. ”Jos nainen ei naura, on tosikko, jos nauraa, on idiootti”, summasi naispuolinen yritysjohtaja Taloussanomissa [4]. Husu (2001) tuo myös esille, että erityisesti yliopisto-organisaatiossa seksuaalinen häirintä voidaan tulkita tietynlaisena eksentrisyytenä, jonka ymmärtäminen nähdään erilaisuuden suvaitsemisena.

Mutta ei seksuaalinen häirintä toki koske pelkästään naisia ja tyttöjä. Myös naiset voivat käyttää valtaa alistamalla vaikkapa työpaikalla alemmassa asemassa olevia miestyöntekijöitä seksuaalisvivahteisin, vaivaannuttavin kommentein. Häirintä ei myöskään kohdistu aina vain eri sukupuolta oleviin henkilöihin (tasa-arvobarometrin mukaan 3% vastaajista oli kokenut häirintää saman sukupuolen taholta). Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä, joka kuitenkin ilmenee (kuten väkivaltakin) merkityksiltään hieman eri tavoin sukupuolistuneesti. Peltola (2008, 448) esittää, että miehet ja naiset ensinnäkin tulkitsevat samoja tilanteita eri tavoin. Naiset myös kärsivät eri häirinnän muodoista miehiä enemmän, heitä häiritään useammin ja naiset pelkäävät seksuaalista häirintää miehiä enemmän. Onko siis helpompaa “naureskella pois” johtoasemassa olevan naisen nuorempaa miesalaistaan kohtaan esittämät seksuaaliset kommentit kuin johtoasemassa olevan miehen naisalaiselleen esittämät kommentit?* Häirintä on usein sidoksissa valtasuhteisiin, jotka taas ovat sukupuolittuneet, jolloin miesten ja naisten kokemukset ja teot eroavat toisistaan. Valtaa jakavia eroja on toisaalta muitakin kuin sukupuoli (kuten luokka-asema, etninen tausta, vammaisuus, seksualisuus, jne). Nämä erot osaltaan tietysti vaikuttavat siihen millaisia valtasuhteita ihmisten välille muodostuu, ja siten myös siihen miten seksuaalinen häirintä koetaan ja kuka ketäkin häiritsee.

Mitä häirintää kohdatessaan sitten voi tehdä? Läheskään kaikki häirintätapaukset eivät täytä rikoslain määritelmiä (Peltola 2001), mutta tilanteet voivat tuottaa vakavia seurauksia häirinnän kohteen urakehitykselle ja itsetunnolle (Husu 2001). Usein tilanteet ovat vaikeita ja niihin on erittäin hankala puuttua epätasaisen valta-asetelman vuoksi. Häiritty voi kuitenkin ottaa yhteyttä esimieheen tai häiritsijän esimieheen, puhua asiasta työterveydessä ja saada neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi tai voi kääntyä työsuojeluvaltuutetun tai muun luottamusmiehen puoleen [5]. Mutta entä silloin, kun häiritsijä ei ole oma esimies ja hänen kanssaan joutuu tekemisiin vain satunnaisissa pikkujouluissa? Ikävä kyllä näissä tapauksissa on erittäin suuri kynnys nostaa asia esiin ja sen myötä ajautua monimutkaisiin selvittelyihin. Uhriposition ”ottaminen” voi myös tuntua häirinnän kohteesta ikävältä, sillä se rakentaa kohteesta voimattoman – monille epätoivotun aseman. On kuitenkin hyvin todennäköistä, ettei häiritsijä häiritse vain yhtä tiettyä henkilöä. Ottamalla asia puheeksi ja esille, voi samalla auttaa muita häirinnän kohteeksi joutuneita. Ehkä juuri heitä, jotka joutuvat häirinnän kohteeksi päivittäin.

*En tässä väitä miesten kokeman häirinnän olevan lähtökohtaisesti vähemmän vakavaa. Esitän aiheesta kysymyksen liittyen erilaisiin valta-asetelmiin.

[1] Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008: 24. Online [http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-6413.pdf]
[2] Husu, Liisa (2001) Sexism, support and Survival in Academia. Academic Women and Hidden Discrimination in Finland. Helsinki: Social psychological studies 6, Department of Social Psychology, University of Helsinki.
[3] Peltola, Tuuli (2008) Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu työelämän lainsäädännössä. Teoksessa: Sari Näre ja Suvi Ronkainen. Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
[4] Taloussanomat 18.1.2012. Torveloita ja tyrkkyjä – tässälö se lasikatto on? [http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/01/07/torveloita-ja-tyrkkyja–tassako-se-lasikatto-on/201120096/139]
[5] SAK – sukupuolinen häirintä. [http://www.sak.fi/suomi/tyossa.jsp?lang=fi&location1=2&id=29914&sl2=8&sl3=9]