HLBTQ

Valkoinen cisheteromies, mitäs sitten?

bceb251b27dc6fd41d14493108f1b306

Elina Halttunen-Riikonen

***

Usein törmää siihen, että luonnehditaan jotakuta valkoiseksi cisheteromieheksi tai käsketään tarkastamaan etuoikeudet. Tällaista kielenkäyttöä kritisoidaan sanomalla, että on epäreilua tarttua henkilön ominaisuuksiin.

Etuoikeutetusta asemasta huomauttaminen ei ole loukkaus, pikemminkin se on vallitsevan rakenteellisesti sortavan yhteiskunnallisen tilanteen toteamista.

Miksi se on tärkeää? Siksi että asema yhteiskunnassa vaikuttaa siihen, millaista tietoa saa ja kuinka tulee kuunnelluksi ja kohdelluksi sekä millaisia esteitä kohtaa. Hyvin usein miehet ovatkin vähemmän tietoisia seksismistä. Heterot eivät kiinnitä homofobiaan huomiota. Valkoinen ihminen voi väittää ettei rasismia ole. Varakas voi ajatella, ettei Suomessa ole köyhyyttä. Cissukupuoliset eivät huomaa transvihaa. Etuoikeutettu asema luo helposti intoa ajaa omia etuoikeuksia turvaavaa politiikkaa ilman, että joutuu kärsimään sen seurauksista.

Usein etuoikeuskimppuja luetteleva keskustelu tuntuu kuitenkin jäävän yksittäisten henkilöiden etuoikeuksien toteamisen tasolle. Siihen nähden kuinka paljon valkoisista heteromiehistä puhutaan, keskustellaan aika vähän siitä, kuinka sortavat rakenteet toimivat ja miten yhteiskunnan pitäisi muuttua.

Vain puoliksi leikillään: välillä voisi vaihtelun vuoksi olla hyvä puhua vaikkapa bell hooksia varioiden valkoisen ylivallan kapitalistisesta cisheteropatriarkaatista.

Kun sanotaan, että joku on valkoinen cisheteromies ei sanota ongelman piilevän satunnaisissa omaisuuksissa vaan yhteiskunnassa, jossa rodullistetut, transihmiset, seksuaalivähemmistöt ja naiset kokevat syrjintää. Tai ainakin näin olisi hyvä tehdä.

Keskittyminen etuoikeutettuihin yksilöihin ei tuo esiin sitä, että etuoikeudet ovat epäkohta koska etuoikeutetussa asemassa voi olla vain toisten kustannuksella. Koska toisia sorretaan ja syrjitään. Etuoikeudet eivät ole “oma asia”: ne ovat mahdollisia vain sortaviin rakenteisiin perustuvassa yhteiskunnassa. Omista etuoikeuksista on epämiellyttävää kuulla, koska tulee tietoiseksi niistä joiden kustannuksella ne ovat olemassa. Esimerkki: se että olen valkoinen antaa etuoikeuden, mikä taas on mahdollista vain koska rodullistetuilla ei ole tätä etuoikeutta, koska he kokevat rasismia, joka perustuu valkoisten, myös minun, etuoikeuteen.

Huomion siirtämisen yksilöistä rakenteisiin aina kun mahdollista on hyödyllistä myös siksi, että keskittymällä helposti identiteeteiksi hahmottuviin seikkoihin tulee esiin vain pieni osa etuoikeuksista ja sortavista rakenteista, jotka eivät kaikki toimi samalla tavoin tai pelkisty identiteeteiksi.

Etuoikeutettuun asemaan liittyy myös se, ettei sen negatiivisista seurauksista toisille tarvitse olla tietoinen että ne toteutuvat. Suunnattomia rikkauksia omistavien ei tarvitse olla tietoisia siitä, ettei toisilla ole mitään. Usein se että suojellaan toiminnan seurauksilta on keskeinen osa etuoikeutta.

Etuoikeus olla tietämättä tekee ymmärrettäväksi sen, miksi etuoikeusluetteloista jää uupumaan rakenteet, jotka unohtuvat koska ne ovat niin itsestään selviä ettei niihin muista kiinnittää huomiota. Ne seikat mitä me mietimme eniten eivät aina ole niitä keskeisimpiä; esimerkiksi suomalaiselle joille kansalaisuus on itsestäänselvyys ei tule mieleen, kuinka paljon kansalaisuus ja oleskelulupaan liittyvät asiat antavat toisille etuoikeuksia vain siksi, että he ovat sattuneet syntymään vanhemmille tietyssä paikassa ja kieltää toisilta nämä oikeudet.

 

Kuva: tuolta.

 

Mainokset

Väkivalta samaa sukupuolta olevien parisuhteissa

Netti on pullollaan keskustelua väkivaltatutkimuksen “vääristymisestä” ja/tai sukupuolistuneen väkivallan tutkimuksen ”turhuudesta”. Harvoin kuitenkaan ajatellaan väkivaltatutkimusta laajemmin, jolloin kertyneestä teoreettisesta tiedosta voidaan saada työkaluja moninaisten ”miestekijä ja naisuhri” -asetelman rikkovien tilanteiden tarkasteluun. Yksi tällainen tutkimuskohde on samaa sukupuolta olevien parisuhteissa tapahtuva väkivalta (kohde voisi yhtä lailla olla vaikkapa teini-ikäisten lasten vanhempiinsa kohdistama väkivalta tai naisten miehiin kohdistama väkivalta, ja niin edelleen…).

Oma kiinnostukseni naissuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan alkoi jo 2000-luvun alussa ja olen kerännyt vuosien varrella aineistoa ensin pro-seminaarityöhön, sitten graduun (jonka aihetta kuitenkin vaihdoin) ja lopulta olen päätynyt tarkastelemaan aihetta muun tutkimustyön ohella (eli siis silloin, kun on aikaa – varsin harvoin)… Kyseessä on siis osaltani jonkinlainen ikuisuusprojekti, joka aika ajoin muistuttaa minua siitä, että Suomessa ei ole aiheesta tutkimustietoa (tässä muuten oiva tutkimuskohde jollekin!). Uskon, että  sukupuolistuneen väkivallan viitekehystä voi todella laajentaa tarkastelemalla heterosuhteiden lisäksi muissakin suhteissa ja perhetilanteissa tapahtuvaa väkivaltaa.

Suomessa ei ole olemassa tilastotietoa samaa sukupuolta olevien parien väkivallasta, mutta mm. Englannissa on tehty aiheesta laaja kyselytutkimus (Donovan et al. 2006). Kyselyyn vastasi 800 miestä ja naista (miehiä n. 40 % ja naisia n. 60 %), joista 38 % kertoi kokeneensa väkivaltaa suhteessaan samaa sukupuolta olevaan kumppaniin. Ongelmana tutkittaessa homo-, lesbo, bi- ja transsuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa on kuitenkin, että edustavaa otosta on lähes mahdotonta saavuttaa, sillä ylipäänsä ei-heteroseksuaalisissa suhteissa elävien/jossain vaiheessa eläneiden henkilöiden määrää ei voida tarkasti määrittää. Kyselytutkimus kuitenkin osoitti ongelman olevan HLBTQ-yhteisössä [1] laaja. Naissuhteissa koettiin hieman miessuhteita useammin fyysistä väkivaltaa, kun taas miessuhteissa seksuaalinen väkivalta oli yleisempää. Väkivaltaa koettiin usein ensimmäisessä suhteessa samaa sukupuolta olevaan kumppaniin (myös Donovan & Hester 2008).

Samaa sukupuolta olevien suhteissa tapahtuvaa väkivaltaa on tutkittu laajemmin myös Yhdysvalloissa (mm. Island & Letellier 1990; Renzetti 1992; Ristock 2002; Girschick 2002; Girschick 2010). Erityispiirteinä väkivallassa on nähty muun muassa yhteiskunnan homofobia ja sen myötä pelko leimatuksi tulemisesta niin homoyhteisön sisällä kuin sen ulkopuolellakin sekä halu ”suojella” yhteisön mainetta (esimerkiksi sateenkaariperheessä elävä voi kokea joutuvansa jatkuvasti todistamaan perheensä ”kunnollisuutta”, jolloin perheessä tapahtuvasta väkivallasta voi olla vaikea puhua). HLBTQ-ihmisten välit sukulaisiin voivat myös katketa ennakkoluulojen vuoksi ja ystäväpiiri voi koostua korostetusti ”yhteisön” muista HLBTQ-ihmisistä, jolloin lähipiirin puoleen kääntyminen voi vaikeutua entisestään. Joskus HLBTQ-henkilö ei myöskään puhu ulkopuolisille suuntautumisestaan ja väkivallasta kertominen tarkoittaisi tuolloin myös ”kaapista ulostuloa”. Jotkut myös kokevat erityisesti seksuaalisesta väkivallasta puhumisen vaikeana, sillä naisen naiselle tai miehen miehelle tekemää seksuaalista väkivaltaa ei välttämättä automaattisesti nimetä (tai uhri itse ei nimeä) raiskaukseksi. Tämä kävi ilmi myös Suomessa tekemissäni haastatteluissa, joissa seksuaalinen väkivalta oli käsitetty sellaiseksi vasta monien päivien kuluttua tapahtumasta.

Entä kuinka samaa sukupuolta olevien välinen väkivalta on analysoitavissa sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksestä käsin? Vai onko se? Varsinkin haastattelututkimusten perusteella voi todeta, ettei väkivalta ainakaan pelkisty parisuhteiden sukupuoliasetelmiin (ainakaan automaattisesti – joskus väkivaltaa voi tapahtua toki myös ”butch – femme” –tyyppisessä suhteessa). Samoin kuin heterosuhteissa, valta näyttää kuitenkin olevan osa väkivaltaa myös HLBTQ-suhteissa. Näitä vallan ja kontrollin asetelmia voi tuottaa muun muassa asema ”uutena lesbona” (ensimmäinen suhde), taloudellinen riippuvuus kumppanista, etninen tausta, ikä, ja niin edelleen… Kaikkiaan samaa sukupuolta olevien parien välisestä väkivallasta piirtyy hyvin samansuuntainen kuva kuin heterosuhteissa tapahtuvastakin – joskin sukupuolen merkitys valta-asetelmaan on erilainen. Englantilaisessa tutkimuksessa haastateltavat totesivatkin, että he kokevat väkivallan homosuhteissa pitkälti samanlaiseksi kuin heterosuhteissakin. Ainoastaan väkivallan tunnistaminen, nimeäminen ja avunsaanti näyttäytyivät erilaisina.

Sen lisäksi, että aihe tarjoaa uusia näkökulmia sukupuolistuneen väkivallan tutkimukseen, on väkivallasta tärkeä puhua myös uhrien kannalta. Väkivallan uhriksi joutuminen on aina iso kriisi ja se voi olla erityisen vaikeaa HLBTQ-henkilölle, jos kokemukselta puuttuu kieli.

[1] HLBTQ viittaa henkilöihin, jotka identifioituvat homoiksi, lesboiksi tai bi- tai transseksuaaleiksi taikka queer-identiteetin kautta ei-heteroseksuaaleiksi

Kirjallisuutta

Donovan, Catherine & Hester, Marianne (2008) ‘Because she was my first girlfriend, I didn’t know any different’: making the case for mainstreaming same-sex sex/relationship education. Sex Education, Vol. 8, No. 3, August 2008, 277 – 287.

Donovan, Catherine, Hester, Marianne, Holmes, Jonathan & McCarry, Melanie (2006) Comparing Domestic Abuse in Same Sex and Heterosexual Relationships. University of Sunderland/University of Bristol. [http://www.broken-rainbow.org.uk/cohsar_report.pdf]

Girschick, Lori (2010) Same-Sex Interpersonal Violence: An Activist Researcher’s Commentary. Sexual Assault Report, 13 (5), 67-68, 74-78, 80

Girschick, Lori (2002) Woman-to-woman sexual violence: Does she call it rape? Boston: Northwestern University.

Hiitola, Johanna, Jyränki, Juulia, Karma, Helena & Sorainen, Antu (2005) Mitä ei voi ajatella? Puhetta seksuaaliseen väkivaltaan liittyvistä hiljaisuuksista. Naistutkimus – Kvinnoforskning 18: 4, 61 – 66.

Island, David & Letellier, Patrick (1991) Men who beat the men who love them. New York: harrington Park Press.

Renzetti, Claire (1992) Violent betrayal: Partner abuse in lesbian relationships. Newbury Park: Sage.

Ristock, Janice  (2005). Relationship Violence in Lesbian/Gay/Bisexual/Transgender/Queer [LGBTQ] Communities:  Moving Beyond a Gender-Based Framework. Violence Against Women Online Resources
[http://www.mincava.umn.edu/documents/lgbtqviolence/lgbtqviolence.html]

Ristock, Janice (2002) No No More Secrets:Violence in Lesbian Relationships. New York: Routledge.

Vikman, Mari (2002) Väkivaltaa rakkauden varjolla. Pro gradu -tutkielma: [http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=10446]

Muita tietolähteitä:

Väkivalta samaa sukupuolta olevien parisuhteissa: https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/tietoa+vakivallasta/pari-+ja+lahisuhdevakivalta/naisparit/

Lähisuhdeväkivalta homo- ja lesbosuhteissa: http://yhdistyslovery.kotisivukone.com/23