Väkivalta samaa sukupuolta olevien parisuhteissa

Netti on pullollaan keskustelua väkivaltatutkimuksen “vääristymisestä” ja/tai sukupuolistuneen väkivallan tutkimuksen ”turhuudesta”. Harvoin kuitenkaan ajatellaan väkivaltatutkimusta laajemmin, jolloin kertyneestä teoreettisesta tiedosta voidaan saada työkaluja moninaisten ”miestekijä ja naisuhri” -asetelman rikkovien tilanteiden tarkasteluun. Yksi tällainen tutkimuskohde on samaa sukupuolta olevien parisuhteissa tapahtuva väkivalta (kohde voisi yhtä lailla olla vaikkapa teini-ikäisten lasten vanhempiinsa kohdistama väkivalta tai naisten miehiin kohdistama väkivalta, ja niin edelleen…).

Oma kiinnostukseni naissuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan alkoi jo 2000-luvun alussa ja olen kerännyt vuosien varrella aineistoa ensin pro-seminaarityöhön, sitten graduun (jonka aihetta kuitenkin vaihdoin) ja lopulta olen päätynyt tarkastelemaan aihetta muun tutkimustyön ohella (eli siis silloin, kun on aikaa – varsin harvoin)… Kyseessä on siis osaltani jonkinlainen ikuisuusprojekti, joka aika ajoin muistuttaa minua siitä, että Suomessa ei ole aiheesta tutkimustietoa (tässä muuten oiva tutkimuskohde jollekin!). Uskon, että  sukupuolistuneen väkivallan viitekehystä voi todella laajentaa tarkastelemalla heterosuhteiden lisäksi muissakin suhteissa ja perhetilanteissa tapahtuvaa väkivaltaa.

Suomessa ei ole olemassa tilastotietoa samaa sukupuolta olevien parien väkivallasta, mutta mm. Englannissa on tehty aiheesta laaja kyselytutkimus (Donovan et al. 2006). Kyselyyn vastasi 800 miestä ja naista (miehiä n. 40 % ja naisia n. 60 %), joista 38 % kertoi kokeneensa väkivaltaa suhteessaan samaa sukupuolta olevaan kumppaniin. Ongelmana tutkittaessa homo-, lesbo, bi- ja transsuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa on kuitenkin, että edustavaa otosta on lähes mahdotonta saavuttaa, sillä ylipäänsä ei-heteroseksuaalisissa suhteissa elävien/jossain vaiheessa eläneiden henkilöiden määrää ei voida tarkasti määrittää. Kyselytutkimus kuitenkin osoitti ongelman olevan HLBTQ-yhteisössä [1] laaja. Naissuhteissa koettiin hieman miessuhteita useammin fyysistä väkivaltaa, kun taas miessuhteissa seksuaalinen väkivalta oli yleisempää. Väkivaltaa koettiin usein ensimmäisessä suhteessa samaa sukupuolta olevaan kumppaniin (myös Donovan & Hester 2008).

Samaa sukupuolta olevien suhteissa tapahtuvaa väkivaltaa on tutkittu laajemmin myös Yhdysvalloissa (mm. Island & Letellier 1990; Renzetti 1992; Ristock 2002; Girschick 2002; Girschick 2010). Erityispiirteinä väkivallassa on nähty muun muassa yhteiskunnan homofobia ja sen myötä pelko leimatuksi tulemisesta niin homoyhteisön sisällä kuin sen ulkopuolellakin sekä halu ”suojella” yhteisön mainetta (esimerkiksi sateenkaariperheessä elävä voi kokea joutuvansa jatkuvasti todistamaan perheensä ”kunnollisuutta”, jolloin perheessä tapahtuvasta väkivallasta voi olla vaikea puhua). HLBTQ-ihmisten välit sukulaisiin voivat myös katketa ennakkoluulojen vuoksi ja ystäväpiiri voi koostua korostetusti ”yhteisön” muista HLBTQ-ihmisistä, jolloin lähipiirin puoleen kääntyminen voi vaikeutua entisestään. Joskus HLBTQ-henkilö ei myöskään puhu ulkopuolisille suuntautumisestaan ja väkivallasta kertominen tarkoittaisi tuolloin myös ”kaapista ulostuloa”. Jotkut myös kokevat erityisesti seksuaalisesta väkivallasta puhumisen vaikeana, sillä naisen naiselle tai miehen miehelle tekemää seksuaalista väkivaltaa ei välttämättä automaattisesti nimetä (tai uhri itse ei nimeä) raiskaukseksi. Tämä kävi ilmi myös Suomessa tekemissäni haastatteluissa, joissa seksuaalinen väkivalta oli käsitetty sellaiseksi vasta monien päivien kuluttua tapahtumasta.

Entä kuinka samaa sukupuolta olevien välinen väkivalta on analysoitavissa sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksestä käsin? Vai onko se? Varsinkin haastattelututkimusten perusteella voi todeta, ettei väkivalta ainakaan pelkisty parisuhteiden sukupuoliasetelmiin (ainakaan automaattisesti – joskus väkivaltaa voi tapahtua toki myös ”butch – femme” –tyyppisessä suhteessa). Samoin kuin heterosuhteissa, valta näyttää kuitenkin olevan osa väkivaltaa myös HLBTQ-suhteissa. Näitä vallan ja kontrollin asetelmia voi tuottaa muun muassa asema ”uutena lesbona” (ensimmäinen suhde), taloudellinen riippuvuus kumppanista, etninen tausta, ikä, ja niin edelleen… Kaikkiaan samaa sukupuolta olevien parien välisestä väkivallasta piirtyy hyvin samansuuntainen kuva kuin heterosuhteissa tapahtuvastakin – joskin sukupuolen merkitys valta-asetelmaan on erilainen. Englantilaisessa tutkimuksessa haastateltavat totesivatkin, että he kokevat väkivallan homosuhteissa pitkälti samanlaiseksi kuin heterosuhteissakin. Ainoastaan väkivallan tunnistaminen, nimeäminen ja avunsaanti näyttäytyivät erilaisina.

Sen lisäksi, että aihe tarjoaa uusia näkökulmia sukupuolistuneen väkivallan tutkimukseen, on väkivallasta tärkeä puhua myös uhrien kannalta. Väkivallan uhriksi joutuminen on aina iso kriisi ja se voi olla erityisen vaikeaa HLBTQ-henkilölle, jos kokemukselta puuttuu kieli.

[1] HLBTQ viittaa henkilöihin, jotka identifioituvat homoiksi, lesboiksi tai bi- tai transseksuaaleiksi taikka queer-identiteetin kautta ei-heteroseksuaaleiksi

Kirjallisuutta

Donovan, Catherine & Hester, Marianne (2008) ‘Because she was my first girlfriend, I didn’t know any different’: making the case for mainstreaming same-sex sex/relationship education. Sex Education, Vol. 8, No. 3, August 2008, 277 – 287.

Donovan, Catherine, Hester, Marianne, Holmes, Jonathan & McCarry, Melanie (2006) Comparing Domestic Abuse in Same Sex and Heterosexual Relationships. University of Sunderland/University of Bristol. [http://www.broken-rainbow.org.uk/cohsar_report.pdf]

Girschick, Lori (2010) Same-Sex Interpersonal Violence: An Activist Researcher’s Commentary. Sexual Assault Report, 13 (5), 67-68, 74-78, 80

Girschick, Lori (2002) Woman-to-woman sexual violence: Does she call it rape? Boston: Northwestern University.

Hiitola, Johanna, Jyränki, Juulia, Karma, Helena & Sorainen, Antu (2005) Mitä ei voi ajatella? Puhetta seksuaaliseen väkivaltaan liittyvistä hiljaisuuksista. Naistutkimus – Kvinnoforskning 18: 4, 61 – 66.

Island, David & Letellier, Patrick (1991) Men who beat the men who love them. New York: harrington Park Press.

Renzetti, Claire (1992) Violent betrayal: Partner abuse in lesbian relationships. Newbury Park: Sage.

Ristock, Janice  (2005). Relationship Violence in Lesbian/Gay/Bisexual/Transgender/Queer [LGBTQ] Communities:  Moving Beyond a Gender-Based Framework. Violence Against Women Online Resources
[http://www.mincava.umn.edu/documents/lgbtqviolence/lgbtqviolence.html]

Ristock, Janice (2002) No No More Secrets:Violence in Lesbian Relationships. New York: Routledge.

Vikman, Mari (2002) Väkivaltaa rakkauden varjolla. Pro gradu -tutkielma: [http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=10446]

Muita tietolähteitä:

Väkivalta samaa sukupuolta olevien parisuhteissa: https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/tietoa+vakivallasta/pari-+ja+lahisuhdevakivalta/naisparit/

Lähisuhdeväkivalta homo- ja lesbosuhteissa: http://yhdistyslovery.kotisivukone.com/23

35 comments

  1. ”esimerkiksi sateenkaariperheessä elävä voi kokea joutuvansa jatkuvasti todistamaan perheensä ”kunnollisuutta”, jolloin perheessä tapahtuvasta väkivallasta voi olla vaikea puhua”.

    Erittäin kiinnostava teksti, kiitokset

  2. ”Kyselyyn vastasi 800 miestä ja naista (miehiä n. 40 % ja naisia n. 60 %), joista 38 % kertoi kokeneensa väkivaltaa suhteessaan samaa sukupuolta olevaan kumppaniin”

    Toivottavasti tota 38% ei tulkita samalla tavalla ku silloin aikoinaan Suomessa, kun ”Naisiin kohdistuva väkivalta” -tutkimuksessa saatiin suunnilleen sama prosenttiluku. Eli sen tutkimuksen perusteellahan rummutettiin mediassa ja erinäisissä feministijärjestöissä et 40% naisista on ”väkivallan uhreja” parisuhteissaan. Väkivallan uhriks siinä tutkimuksessa pääs sillä, et puoliso on pitäny edes kerran ranteesta kiinni, estäny liikkumista, uhkaillu tms.

    Jos tollasilla tutkimuksilla halutaan jotain relevanttia tietoa, tulis huomio kohdistaa siihen, kuinka moni on oikeesti kärsinyt väkivallasta suhteessaan sen sijaan et niputettais jokainen yhdenkin lievän negatiivisen kokemuksen omaava tyyppi ”väkivallan uhreihin”. Voi tietty olla, et tässä sun mainitsemassa tutkimuksessa on toimittu järkevämmin ja toi luku nyt oli vaan poimittu sieltä. Ja ehkä Suomessakin niistä järjettömistä tulkinnoista on ollu vastuussa läjinnä media ja tietyt feministijärjestöt. Tosin jos määrittelee väkivallan niin laveesti ku siinä tutkimuksessa oli määritelty, niin ei oo varsinaisesti ihme et siitä vedetään ihmeellisiä johtopäätöksiä kun jengi kuitenkin harvemmin jaksaa lukea muuta ku tulokset.

    1. Tuossahan on linkki ko. tutkimukseen (Donovan et al. 2006 lähdelistassa) joten siitä voi itse tarkastaa mitä siellä sanotaan.

      Olettaa voisi, että jos tuntee epäilyä tutkimus- ja tulosten tulkinnan metodeja kohtaan, niin jaksaa selvittää, eikä perusta epäluuloaan ”aina ne tulkitaan väärin ja liioitellaan”.

      Kyseisen tutkimuksen tekijät kyllä (kuten kuka tahansa muukin tutkija) ovat kriittisiä yleistysten tekemistä kohtaan, ja tietoisia siitä, että psyykkisen/fyysisen/seksuaalisen parisuhdeväkivallan esiintymisen muotojen ja laajuuden tutkiminen on hankalaa (nämä asiat kirjoitetaan johdanto-osassa auki kyllä perusteellisesti). Rajanvetoa pitää aina tehdä: mikä on väkivaltaa ja mikä ei. Kuitenkin tässäkin tutkimuksessa käytettiin ohessa haastatteluja, juurikin ilmeisesti siksi, kuinka vaikeaa pelkillä kysymyslomakkeilla on saada aikaan edes jollain lailla relevanttia kartoitusta.

      Itse epäilen, ja muistan tämän suuntaista lukeneeni myös, että ihmiset harvoin liiottelevat kokemuksiaan tällaisista asioista jos heidän pitää niistä vastata/kertoa: pikemminkin päin vastoin ehkäpä. Pitää aika paljon ongelmia olla että oikeasti miettii, että jotain on ollut pielessä. (Voin sanoa myös omasta kokemuksestani, vaikken parisuhdeväkivaltaa ole kokenut, että ihmissuhteen ongelmien laajuus ja kumppanin alkoholinkäyttö on asioita, joita itse tilanteessa/suhteen aikana yrittää kieltää itseltään tai selitellä paremmaksi. Tämä on luonnollista itsesuojelua ja toimintakyvyn säilyttämistä)

      1. Mähän sanoin, et voi olla et tossa tutkimuksessa on toimittu järkevämmin ku siin suomalaisessa. Ehkä siinä on määritelty väkivallaks vaan oikee ja/tai toistuva väkivalta, josta uhri kärsii. Vois vilkasta ku kerkee.

        ”Itse epäilen, ja muistan tämän suuntaista lukeneeni myös, että ihmiset harvoin liiottelevat kokemuksiaan tällaisista asioista jos heidän pitää niistä vastata/kertoa: pikemminkin päin vastoin ehkäpä”

        Voi olla joo. Siin suomalaises tutkimuksessa oli vaan valtavana ongelmana valikoitumisesta aiheutuva bias. Tutkimus tehtiin postittamalla monikymmensivuinen kyselynivaska randomilla olisko ollu noin 7000 ihmiselle. Niistä joku puolet vastas. Onks nyt mitään syytä olettaa, et ne joita aihe ei kosketa, vastais kyselyyn yhtä innokkaasti ku ne joita se koskettaa? Ite en ainakaan ikinä jaksais vastata ilman palkkiota ton pituseen kyselyyn, jos aihe ei koskettais mua millään tavalla. Näin tuloksista saadaan ”liioteltuja” vaik kukaan yksittäinen vastaaja ei liiottelis.

        Toinen juttu on sit se, et jos tutkimus tehään rastiruutuun -systeemillä, niin kysymysten valinnalla voi vaikuttaa aika paljon niihin tuloksiin. Ts. jos kysyt vaikka ”onko puolisosi viimeisen vuoden aikana pitänyt kertaakaan ranteestasi kiinni/estänyt liikkumistasi” niin aika moni joutuu vastaamaan kyllä jos on rehellinen. Nyt jos väkivallan uhriksi joutuu vastaamalla kyllä yhteenkin tällaiseen kysymykseen, on selvää, että useimmat ihmiset olisi niputettava väkivallan uhreiksi. Näinkin saadaan ”liioiteltu” tulos vaikka ihmiset vastaisivat kysymyksiin täysin rehellisesti.

        En oikeestaan epäile, etteikö nyt vaikka tän Donovanin tutkimuksen tekijät tiedostais näitä ongelmia. Mut täysin eri asia on, tiedostaaks sen julkistajat, media, bloggaajat yms. niitä. Nyt kun Johannakin vaan mainitsi ton prosenttiluvun ja totes perään väkivallan olevaan ”laaja ongelma” seksuaalivähemmistöjen keskuudessa, niin päässä alkaa soimaan samat hälytyskellot ku sen suomen tapauksen kohalla. Suomessa saatiin about sama prosenttiluku todella laveella väkivallan määrittelyllä. Tällöin on joko niin, et tossa Donovanin tutkimuksessa on käytetty yhtä laveeta määrittelyä tai sit seksuaalivähemmistöt on paljon väkivaltasempia ku heterot. Mut puhtaasti tota lukua toistelemalla saadaan taas se käsitys, et ~40% porukasta – tässä tapauksessa seksuaalivähemmistöjen edustajista – olis väkivallan uhreja jollain oleellisella tavalla.

        ”Kuitenkin tässäkin tutkimuksessa käytettiin ohessa haastatteluja, juurikin ilmeisesti siksi, kuinka vaikeaa pelkillä kysymyslomakkeilla on saada aikaan edes jollain lailla relevanttia kartoitusta”

        Tällanen kuulolstaa jo selkeesti lupaavammalta. Silti must olis edellä mainituin perustein todella kummallista, jos 40% seksuaalivähemmiustöjen edustajista kärsis väkivallasta suhteissaan. Toi luku ei ainakaan heteropiireissä vastaa ollenkaan intuitiota/arkikokemusta enkä voi kovin helposti uskoa, et homot/lesbot olis huomattavasti väkivaltasempia ku heterot.

        ”Rajanvetoa pitää aina tehdä: mikä on väkivaltaa ja mikä ei”

        Niin ja tää jos mikä pitäis tehä pitkälti uhrin kokemuksen kautta eikä puhtaasti sen tietyn teon(tönäisy, kiinnipitäminen) yms. perusteella. Jos nyt vaikka mun tyttöystävä löis mua litsarilla, niin mä en kokis kärsiväni sen tekemästä väkivallasta. Joku muu jossain muussa tilanteessa vois helposti kokee. Mut missään tapauksessa jokaista kertaluontoisen litsarin, tönäisyn, kiinnipitämisen yms. kohdetta ei saa luokitella ”väkivallan uhriks”

      2. Hei🙂

        Tuon kyseisen tutkimuksen kohdalla on kyllä selvästi todettu, että prosentit ei oo mitenkään yleistettävissä suoraan ”kaikkiin homoihin”. Pointtina minulla oli, että tutkimus osoitti väkivaltaa ylipäätään TAPAHTUVAN myös samaa sukupuolta olevien suhteissa. Aihe on ollut pitkään vaiettu myös homoyhteisön sisällä. Siksi noinkin suuri prosentti (oli otanta millainen tahansa), on oleellinen ja tärkeä tieto.

        Ja kyselytutkimuksissa ylipäätään on aina katoa ja vinoutumaa. Ehdottomasti. Toisaalta esim. tuon väkivaltalomakkeen täyttämisen osalta voi ajatella, että siihen eivät myöskään vastaa ne, jotka todella ovat hengenvaarallisissa tilanteissa. Eli vääristymää siltäkin suunnalta – pois jäävät juuri ne hurjimmat tilanteet. Ja tosiaan ei tää oo mikään väkivaltatutkimuksen ominaispiirre vaan kaiken kyselytutkimuksen.

      3. Rogue: ”En oikeestaan epäile, etteikö nyt vaikka tän Donovanin tutkimuksen tekijät tiedostais näitä ongelmia. Mut täysin eri asia on, tiedostaaks sen julkistajat, media, bloggaajat yms. niitä.”

        Tämä on suuri ongelma KAIKKIEN sellaisten tutkimusten kanssa, josta suuremman yleisön oletetaan kiinnostuvan: jutut on mitä mielikuvituksellisempia. Yleensä tutkijoiden varovaiset spekulaatiot luetaan vahvoiksi kannanotoiksi: ”näin se on” ja siitä tulee otsikko. Toinen juttu on sitten, että otsikko voidaan laittaa kysymysmuotoon, tyyliin: ”Tutkimus esittää: onko tyrannosaurus kana?”, ja jutun luettuaan saa selville, että kyse on mahdollisuudesta..Huoh.

        Yksi juttu, jossa tuota tutkimuksiin liittyviä ongelmia (juuri mitä Rogue esitit) on varmasti, on tämä taannoinen Non fighting generation-tutkimus, joka tehtiin IRC-galleriassa, ja jonka tuloksista sitten tutkija päätteli, että tytöt ovat slevästi väkivaltaisempia kuin pojat. Tuossa lähdettä: http://www.profeministimiehet.net/blogit/vaekivalta-sukupuoli-ja-kulttuuri Ottamatta mitenkään kantaa siihen, etteikö näin voisi olla, niin otsikko Ylen uutissivuilla ”Tytöt lyövät herkemmin kuin pojat” tosiaan kertoo tämän faktana. Kyseisessä tutkimuksessa ei käytetty haastatteluja mukana, enkä tiedä miten on pystytty kontrolloimaan, että on vastannut vain kerran. Ja sitten on se tekijä, että miten virhemarginaalissa on huomioitu se, että irc-galleriassa on varmasti tullut myös pilailuvastauksia paljon..

  3. Erittäin tärkeä keskustelun avaus! Suomessa pitäisi ehdottomasti tutkia tätä asiaa, kuin myös naisten väkivaltaa miehiä kohtaan.

  4. Ihan hyvä, että näitäkin asioita tuodaan esiin. Olen ollut huomaavinani, että varsinkin lehdistössä seksuaalivähemmistöjen parisuhteita idealisoidaan ja nostetaan ikään kuin korkeammaksi tasoksi verrattuna heteroydinperheeseen.

    Laajemmassa mielessä onkin omituista, että heteroydinperhe on se jatkuva kritiikin maalitaulu ja sylkykuppi, jota aina kirotaan. Seksuaalivähemmistöt ja jopa uusperheet usein korostavat (tai muut korostavat) perheensä hienoja ominaisuuksia verrattuna heteroydinperheeseen. Ydinperheen ulkopuolella lapsistakin kuulemma kasvaa parempia ja suvaitsevampia, lapset saavat enemmän huomiota, isäsuhde paranee eron jälkeen jne jne.

    Joku aika sitten tulleessa lesbodokumentissa lesbot kehuivat perhettään sillä, että lesboperheestä ”puuttuu ryyppäävä ja hakkaava mies.” Nythän voi sitten huomauttaa, että lesboperheessä voi kuitenkin olla se hakkaava äiti.

    1. Kuten tuosta Johannan tekstistäkin kävi ilmi, heteroperhe on edelleen se normaalina ja usein myös ainoana mahdollisena pidetty perhemuoto. Juuri siksi muunlaisissa perhe- tai suhdemuodoissa elävät joutuvat jatkuvasti todistelemaan, että myös toisenlainen elämä voi olla hyvää ja tavallista. Ydinperhettä puolustetaan voimakkaasti ja muissa suhdemuodoissa eläviä leimataan huonoiksi tai poikkeaviksi ihmisiksi (tästä esimerkkinä mm. keskustelut siitä että lapset tarvitsevat miehen mallia ja siksi yksinhuoltajaäitien lapset kasvavat kieroon jne). Tämä muiden perhe- ja suhdemuotojen marginaalinen asema nimenomaan aiheuttaa ei-heterosuhteissa tarpeen todistella omankin elämänmuodon arvokkuutta. Jos yleinen suhtautuminen perhe- ja suhdemuotojen moninaisuuteen muuttuisi siten että myös muut kuin heteroperheet nähtäisiin ”ihan yhtä hyvinä” voisivat ihmiset myös vapaammin puhua perhe-elämän ongelmista, kuten väkivallasta. Selväähän se on, että samanlaisia (yhtä hyviä tai huonoja) ihmisiä ovat sekä lesbot että heterot, ja kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa voi tulla ongelmia.

      Voi siis vaikuttaa siltä, että heteroydinperhe on kritiikin maalitauluna (ja kyllähän sitä kritisoitavaa usein riittää), mutta jos katsotaan yhteiskuntaa kokonaisuutena ja esimerkiksi erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden oletuksia siitä mikä on ”perhe” kuva on vähän toisenlainen.

    2. Ja vielä lisäksi, että seksuaalivähemmistöjä ei todellakaan idealisoida tosimaailmassa. Tilanne on aivan päinvastainen. Lapsen eduksi määrittyy isän ja äidin muodostama heteroydinperhe lähes kaikissa palveluissa ja jopa lasten koulukirjoissa, perhetyön asiantuntijoiden koulutuksessa, psykologiassa, jne., jne., jne… Heterot ei missään nimessä, millään logiikalla, ole sylkykuppeja. Juuri kuten Katariina sanoi: ”Voi siis vaikuttaa siltä, että heteroydinperhe on kritiikin maalitauluna (ja kyllähän sitä kritisoitavaa usein riittää), mutta jos katsotaan yhteiskuntaa kokonaisuutena ja esimerkiksi erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden oletuksia siitä mikä on “perhe” kuva on vähän toisenlainen.”

      (en tiedä mistä dokumentista puhut, mutta lainaus kuulostaa varsin typerältä heitolta – kuten muuten myös sinun heittosi hakkaavasta äidistä. Juuri tuollaisia juttuja pelkään keskustelun homosuhteiden väkivallasta herättävän. Sateenkaariperheelliset tai homo- ja lesboparit eivät kaipaa lisädemonisointia.)

  5. Gandalle viel. Lukasin nyt sen tutkimuksen. Ne tutkijat totee siinä monessa kohtaa, ettei niiden tulokset oo millään tavalla yleistettävissä populaatioon, koska otos ei oo satunnainen eikä edustava. Tutkimus on lähinnä laadullinen. Ei oo siis hirveesti järkeä heittää tota 38% ja todeta et kyseessä on sen perusteella ”laaja ongelma”

    Lainauksia:

    ”Most of the same sex interviewees were recruited from the
    questionnaire sample (with an emphasis on those who had explicitly said
    that they had experienced domestic abuse)”

    Eli haastatteluun tulleet oli kaksinkertasesti valikoituneita. Ensiks niitä, jotka valikoitunu vastaamaan kyselyyn tietyllä nettisivulla. Toiseks niitä, jotka oli jo valmiiks sanonu kokeneensa väkivaltaa. Tällasen ryhmän tutkimisesta ei voi yksinkertasesti tehä minkäänlaista yleistystä populaatioon.

    Tässä tukimuksen tekijä totee yksselitteisesti saman:

    ”It has to be remembered that the questionnaire sample was not random,
    nor necessarily representative of the same sex community. Therefore the
    levels of domestic abuse experienced do not represent the prevalence of
    such abuse within same sex relationships”

    Sitä vähän oudoksun, et johtopäätöksissä todetaan sit kuitenkin:

    ”Domestic abuse is a sizeable problem in same sex relationships”

    Toi ”sizeable” nyt on tietty täysin tulkinnanvaranen, ei siinä mitään.

    Se hyvä puoli tos tutkimuksessa oli, et siin ei ollu määritelty väkivallan uhriks jonkun yksittäisten tekojen perusteella, vaan uhriutta oli haettu kysymällä uhrin omaa käsitystä uhriudestaan. Väkivallan jaottelu oli ainoastaan ”physical abuse”, ”emotional abuse” ja ”sexual abuse” ja sitä mitattiin kyselemällä jengiltä et kokeeks ne joutuneensa jonkin noista uhreiks. Paljon parempi ku kysyä ”onks sua pidetty ranteesta kiinni” ja sit mielivaltasesti laittaa kyllä-vastaajat uhreiks.

  6. Johanna:

    ”Tuon kyseisen tutkimuksen kohdalla on kyllä selvästi todettu, että prosentit ei oo mitenkään yleistettävissä suoraan “kaikkiin homoihin”. Pointtina minulla oli, että tutkimus osoitti väkivaltaa ylipäätään TAPAHTUVAN myös samaa sukupuolta olevien suhteissa. Aihe on ollut pitkään vaiettu myös homoyhteisön sisällä. Siksi noinkin suuri prosentti (oli otanta millainen tahansa), on oleellinen ja tärkeä tieto.

    Ja kyselytutkimuksissa ylipäätään on aina katoa ja vinoutumaa. Ehdottomasti. Toisaalta esim. tuon väkivaltalomakkeen täyttämisen osalta voi ajatella, että siihen eivät myöskään vastaa ne, jotka todella ovat hengenvaarallisissa tilanteissa. Eli vääristymää siltäkin suunnalta – pois jäävät juuri ne hurjimmat tilanteet. Ja tosiaan ei tää oo mikään väkivaltatutkimuksen ominaispiirre vaan kaiken kyselytutkimuksen.”

    Emmä usko, et kukaan epäilee etteikö homojen/lesbojen suhteissa tapahtuis väkivaltaa. Mut tavallaan heittämällä ton prosentin ja toteemalla perään kyseessä olevan ”laaja ongelma” päädytään taas helposti siihen absurdiin tilanteeseen, joka synty sen suomalaisen tutkimuksen jälkimainingeissa. Ts. joissain piireissä media mukaan lukien kuviteltiin oikeesti et 40% naisista on väkivallan uhreja suhteissaan.

    ”Siksi noinkin suuri prosentti (oli otanta millainen tahansa), on oleellinen ja tärkeä tieto”

    No kyl sen prosentin oleellisuus ja tärkeys itse asiassa riippuu lähes pelkästään siitä, millanen se otanta on. Esim. niihin haastatteluihin oli valittu lähinnä niitä tyyppejä, jotka sano etukäteen olevansa väkivallan uhreja. Voiks nyt sit haastateltujen perusteella tehä jotain prosentuaalisia yleistyksiä populaatioon? (tutkimuksessa ei siis niin tehty, tää vaan esim.)

    1. Vastaajia oli 800 (joista jotain päälle 700 oli käyttökelpoisia lomakkeita). Tuo on niin iso määrä, että siitä voi jo todeta jotain (varsinkin, kun kyseessä on suhteellisen pieni yhteisö). Ei kuitenkaan yleistää tietty mihinkään joukkoon tai esittää varmana tietona.

      Ja kyllä sille on tarvetta, että todetaan homosuhteissa tapahtuvan väkivaltaa. Ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Ainakaan naissuhteiden osalta. Vähän samanlaista idealisointia tapahtuu kuin heterosuhteissa elävien naistenkin kohdalla eli että ”naiset ei voi olla väkivaltaisia”. Kyllä noita oletuksia on syytä rikkoa.

      Mutta tosiaan, toivottavasti tekstistä ei nyt saa sellaista kuvaa, että leimaan HLBTQ-ihmiset erityisen väkivaltaisiksi. Se ei ole tarkoituksena lainkaan. Pikemminkin halusin nimetä ongelman ja tuoda esille, että sitä tapahtuu jopa useissa suhteissa.

  7. Johanna:

    Vastaajia oli 800 (joista jotain päälle 700 oli käyttökelpoisia lomakkeita). Tuo on niin iso määrä, että siitä voi jo todeta jotain (varsinkin, kun kyseessä on suhteellisen pieni yhteisö). Ei kuitenkaan yleistää tietty mihinkään joukkoon tai esittää varmana tietona.”

    Joo siis pointti oli, et sen prosentin oleellisuus riippuu otannasta. Eli vaik prosentti olis miten suuri, se ei oo oleellinen ”millasel tahansa” otannalla.. Ja ne tutkijat ite totes ton otoksensa olevan ei-satunnainen ja ei-edustava.

    ”Mutta tosiaan, toivottavasti tekstistä ei nyt saa sellaista kuvaa, että leimaan HLBTQ-ihmiset erityisen väkivaltaisiksi. Se ei ole tarkoituksena lainkaan. Pikemminkin halusin nimetä ongelman ja tuoda esille, että sitä tapahtuu jopa useissa suhteissa”

    En mä sitä varsinaisesti pelkääkään, et seksuaalivähemmistöt leimattais erityisen väkivaltasiks. Sellaselle ei oo tilausta. Sen sijaan sille oli tilausta, et 40% naisista leimattiin väkivallan uhreiks ja sen kääntöpuolena 40% miehistä väkivaltasiks heterosuhteissa niiden parin suomalaisen tutkimuksen perusteella. Neutraalissa tilanteessa niistä tutkimuksista ei oltais mitenkään voitu vetää sellasia johtopäätöksiä. Jokainen yhtään matemaattisemmasta aineesta valmistunu tai muuten tilastoja ymmärtävä tyyppi pysty suoraan toteemaan, ettei siitä datasta voinu vetää sitä johtopäätöstä minkä esim. media, Vihreät naiset ym. veti. Halusin nyt kuitenkin tuoda ton pointin esille tässäkin yhteydessä, vaikken usko medialla ja Vihreillä naisilla olevan mitään halua leimata seksuaalivähemmistöjä.

    1. Ikävä kyllä uskon, että seksuaalivähemmistöjen leimaamiselle on tilausta (ei toki varmaan vihreiden naisten toimesta – he eivät vaan ole politiikkamme määrittäjiä tässä maassa). Toivon, ettei tätä väkivaltakeskustelua käytetä väärin leimaavaan suuntaan.

      Ja joo, riippuu otannasta tulokset, tietty. Yritin jutussa sanoa, että HLBTQ-ihmisistä on aika mahdotonta tehdä mitään edustavia otantoja, sillä monet ovat kaapissa eikä seksuaalista suuntautumista tilastoida. Tietty, jos tehdään isoja otonkia koko väestöstä, pitäis myös HLBTQ-ihmisten tulla siinä esille. Luvut on sitte kuitenki aika pieniä. Tuo 800 HLBTQ vastaajaa on todella iso määrä.

  8. Ganda:

    ”Tämä on suuri ongelma KAIKKIEN sellaisten tutkimusten kanssa, josta suuremman yleisön oletetaan kiinnostuvan: jutut on mitä mielikuvituksellisempia. Yleensä tutkijoiden varovaiset spekulaatiot luetaan vahvoiksi kannanotoiksi: “näin se on” ja siitä tulee otsikko. Toinen juttu on sitten, että otsikko voidaan laittaa kysymysmuotoon, tyyliin: “Tutkimus esittää: onko tyrannosaurus kana?”, ja jutun luettuaan saa selville, että kyse on mahdollisuudesta..Huoh.”

    Joo tutkimusten uutisointia on tosiaan yleisestikin ihan helvettiä lukea. Oon ruvennu kelailee, et pitäiskö toimittajille järjestää erikseen jotain rautalankakursseja tilastollisesta päättelystä ja logiikasta. Tässä yhteydessä halusinkin lähinnä oikasta sitä, kun Johanna heitti ton 38% ja totes kyseessä olevan ”laaja ongelma”. Just tällasesta nää jutut lähtee elämään omaa elämäänsä. Tosin tässä tapauksessa riski ei oo läheskään niin suuri, koska aiheesta kiinnostuneilla ei oo halua demonisoida seksuaalivähemmistöjä. Toisin oli silloin heteroiden tapauksessa, jossa naisia haluttiin uhriuttaa ja miehiä demonisoida. Silloin oltiin valmiita huonon tutkimuksen lisäks tekemään kaikki mahdolliset tulkinta- ja päättelyvirheet mikä vaan mahdollista.

    En muista oliks sama tutkimus mistä puhuit, mut muistan ku jokin aika sitten kohistiin just yhestä nuorten seurusteluväkivaltaa koskevasta tutkimuksesta, jonka tulos oli et tytöt on híeman väkivaltasempia ku pojat. En oo nähny kyseistä tutkimusta, mut näin fiilispohjalta se kuulostaa ihan vitsiltä. Voin helposti uskoa, et jos lasketaan vaik yksittäisten läpsäsyjen määrä, niin tytöt saattaa läpsiä enemmän. Mut ongelmana on just se, et ei väkivaltaa voi määritellä näin, jos halutaan jotain relevanttia tietoa. Fyysisesti huomattavasti tyttöjä vahvempia poikia kun ne tyttöjen läpsimiset ei keskimäärin liikuta pätkääkään. Tuskin tytötkään yrittää läpsimisellään luoda pojille kokemusta oikeesta väkivallan uhasta. Veikkaan et jokin tollanen määrittelyongelma siinäkin tutkimuksessa on ollu. Tai sit vaan se, et teinipojat on pistäny kyselyn läskiks ja hihitellen rustannu olevansa muijiensa uhreja.

  9. Pahoittelen, jos menee hiukan ohi alkuperäisen aiheen, mutta pakko hieman reagoida Roguen kommenttiin. Olen samaa mieltä näiden tutkimusten uutisoinnista ym, mutta en lähtisi ihan noin kärkkäästi trivialisoimaan tuota tyttöjen/nuorten naisten ”läpsäyttelyä”. Voi olla että osaa pojista/miehistä se ei liikuta pätkääkään, mutta merkittävälle osalle se voi olla yllättävä ja yllättävän rankka juttu.

    Esimerkki: minä itse runsaat 20 vuotta sitten. Koko yläasteen ja lukion ajan oli koulussa taottu päähän, että pojat/miehet ovat ihmissuhteissa melko tumpeloita ja tytöt/naiset taitavia ja osaavia. Pojille oli myös taottu päähän, että väkivalta parisuhteessa on väärin, ja onneksi tämä oli mennyt hyvin perille: ainakin minun kokemukseni oli, että poikaa, joka löi tyttöystäväänsä (tai ketä tahansa muuta tyttöä/naista) pidettiin täytenä pohjasakkana. Samaan aikaan vastakkaisen suuntaisesta väkivallasta ei koskaan mainittu sanallakaan. Sellaista ei vain voinut kuvitella olevankaan, koska tytöt nyt vaan osasivat nämä ihmissuhdejutut, toisin kuin pojat. Eräänä päivänä nuori Janne astuu ensimmäiseen seurustelusuhteeseensa, vakuuttuneena siitä, että hän kykenee laittamaan vastaan perinteisille stereotypioille, oppii puhumaan tunteistaan, jne, jne. Tulee ensimmäinen riita, ja Janne saa avokämmenestä. Janne typeryyksissään ottaa tämän merkkinä siitä, kuinka paljon hänellä onkaan opittavaa ihmissuhteista, kun kerran tyttö – vaikka onkin ihmissuhteissa taitavampi osapuoli – joutuu turvautumaan noin äärimmäisiin keinoihin. Kuukaudet kuluvat, tulee toinen, kolmas, neljäs, viides jne. riita, ja tilanne pahenee jo aika vaaralliseksi, leipäveitset lentävät ym. Tässä vaiheessa Janne onneksi ymmärtää lähteä suhteesta pois.

    Jos minulle olisi kerrottu, että myös tytöt voivat olla ihmissuhteissa aivan pihalla, ja että väkivalta ei ole yhtään vähemmän väärin tytön tekemänä, olisin ehkä ymmärtänyt lähteä pois aikaisemmin – ainakin olisin ymmärtänyt olla syyttämästä asiasta itseäni. Jos tytölle olisi kerrottu sama juttu, hän olisi ehkä pystynyt tarkastelemaan omaa käyttäytymistään kriittisemmin, ehkä olemaan lyömättä, ehkä jopa ottamaan minut huomioon tasapuolisena kumppanina eikä otuksena joka pitää opettaa tavoille. Toivoisin, että näistä ajoista olisi tapahtunut jotain edistystä, mutta kun nyt kuuntelen, miten oma varhaisteini-ikäinen tyttäreni puhuu kavereidensa kanssa siitä, miten poikia ”koulutetaan”, en oikein jaksa olla optimistinen asian suhteen.

    Tästä tulikin nyt aamuyön vuodatus – blogin pitäjät arvioikoot, meneekö liikaa sivuun aiheesta.

    1. Kiitos kertomuksestasi Janne!

      Tässä on paljon samoja asioita kuin haastattelemieni väkivaltaa kokeneiden lesbonaisten kertomuksissa. Myös he aloittivat suhteensa hyvinkin vahvasti idealisoiden ja joutuivat käsittelemään väkivaltaa ilman minkäänlaisia työkaluja tai keskustelua/tiedostamista tukenaan. Ja kyllä, kaivataan yleistä keskustelua siitä, että väkivalta ei ole vähemmän väärin tytön tai naisen tekemänä! Ehdottomasti.

      Ei ollut lainkaan paha vuodatus! Kiitos. (ja ainahan täällä mennään hiukkasen ohi aiheen😀 )

    2. En mä epäile tollasten yksittäisten kokemusten olemassaoloa. Mut silloin ku teinien osalta saadaan tulos, jonka mukaan tytöt käyttäis tilastollisesti enemmän fyysistä väkivaltaa ku pojat, niin oon todella kiinnostunu kuulemaan miten tutkimus on toteutettu. Ei vaan sovi ollenkaan arkikokemukseen. Ja väkivallan käyttäminen ei kuitenkaan johda automaattisesti väkivallasta kärsimiseen, kuten oon yrittäny selittää. Väkivallalla pitää olla negatiivinen vaikutus sen kohteeseen, jotta kyseessä olis ongelma.

      1. Rogue, oon tavallaan samaa mieltä. On tärkeää myös pohtia väkivallan vakavuusastetta. Toisaalta keskustelussa täytyy myös olla varovainen, ettei tule vahingossa samalla minimoitua väkivaltaa. Esim. on eri asia, jos vanhempi läimäyttelee lastaan (joka sekin on huono) kuin se, että lasta hakataan rautaputkella. Jotenkin väkivallan eri muodoista on kyettävä puhumaan ilman, että mitään muotoa samalla minimoidaan. Ehkäpä erilaisia väkivallan ilmenemismuotoja voi käsitellä eri ilmiöinä. Erilaiset syyt johtavat niihin.

    3. Uskoisin, että Jannen kokemuksessa on jotain monelle miehelle tuttua.

      Johanna oli tuolla aiemmin huolissaan seksuaalivähemmistöjen demonisoinnista, jos heidän suhteissaan esiintyvää väkivaltaa tuodaan esiin keskustelussa. Meille heteromiehille taas demonisointi ja kaikenlainen haukkuminen (eli ”kritiikki”) on sitä arkipäivää. Esim. hesarissa on hiljattain kirjoitettu, että suomalaiset miehet rutiininomaisesti hakkaavat naisia.

      Jatkan vielä ajatusleikkiäni siten, että vasta teknisen kehityksen ja internetin myötä ”tavalliset miehet” ovat alkaneet puolustautua miesten demonisointia vastaan. Kun paperilehdistöllä oli valta, miehet olivat kritiikin kohteena ilman mahdollisuutta puolustautua. Tällöin Jannen mainitseman yksipuolinen miesten syyttely (eli ”demonisointi”) oli mahdollista (mutta miksi se oli mahdollista?)

      Näissä keskusteluissa aina etsitään rintamalinjoja ja hyviksiä ja pahiksia, joten ilmoita tässä vielä disclaimerina, että minulla ei ole mitään seksuaalivähemmnistöjä tai -enemmistöjä vastaan. Ei ole merkityksetöntä huomata, että myös jälkimmäinen lisäys on oleellinen.

      1. Kenenkään demonisointi ei ole hyvä. Ei tässä etsitä hyviksiä tai pahiksia. Deminisoinnilla on kuitenkin aivan erilaiset seuraukset, jos kyse on jo valmiiksi syrjitystä ryhmästä. Suomalainen heteromies ei ole syrjitty vähemmistö, vaikka epäkohtria miesten elämässä olisikin.

        Valtaväestö on täällä kotosuomessammekin automaattisesti etulyöntiasemassa ja koko yhteiskunta on suunniteltu sen ympärille. Muistetaan tämä.

        (huom! myös valkoinen suomalainen heteromies voi jollain elämänalueella on marginaaliasemassa, esim. työttömänä, yksinhuoltajana, jne… Tuolloin valta-aseman edut eivät tietenkään tavoita ko. henkilöä)

      2. Kun täällä aina valkoista suomalaista heteromiestä korotetaan jonkinlaiseksi korkeimmaksi mittapuuksi ja benchmarkiksi, niin en oikein tiedä, että pitäisikö ylpistyä vai ihmetellä😀

        Luulisin, että tämä suomalaisen valkoisen heteromiehen nostaminen eliittijoukoksi yllättää monia. Mutta näihin neljään kriteeriin se feministien ajattelu tuntuu usein kulminoituvan.

  10. Johanna:

    ”Ikävä kyllä uskon, että seksuaalivähemmistöjen leimaamiselle on tilausta”

    Mun pointti oli, et sille ei oo tilausta niissä piireissä, jotka tällasista aiheista vouhkaa (feministit, media ym.). Sen takia ei oo kovin todennäkönen skenaario, et me tullaan näkemään uutisissa ”homot on väkivaltaisia puolison hakkaajia” -tyylisiä otsikoita. Sen sijaan silloin ku Suomessa saatiin heteroiden osalta flawed tutkimuksella ja tulkinnoilla toi about sama 40%, miehistä leivottiin naistenhakkaajia ja naisista uhreja. Tää lienee johtunut lähinnä siitä, et tietyillä tästä aihepiiristä kiinnostuneilla ryhmillä ja medialla oli halu mustamaalata miehiä. Sen takia kaikki kritiikki unohdettiin ja toitotettiin sitä omaan maailmankatsomukseen sopivaa virheellistä tulkintaa ongelmia pursuavasta tutkimuksesta.

    1. Jaa, että vouhkaa😀

      Ihan aikuisten oikeasti, on HYVÄ ASIA, että naisten kokemasta väkivallasta on puhuttu ja siihen on puututtu. On myös hyvä asia, että nyt puhutaan myös miesten kokemasta väkivallasta. Mitä sää Rogue nyt taas vouhkaat noita prosentteja?😉

      Uskallan väittää, ettei tämän päivän feministisissä keskusteluissa (ainakaan tutkimuspuolella) oleteta miesten olevan aina väkivallan tekijöitä tai uskota sokeasti patriarkaattiin. Eri asia sitten yksittäisten ihmisten kohdalla. Ja kyllähän meillä toki on monia jämiä patriarkaalisesta järjestyksestä… Esim. sukunimet miesten mukaan (symboloi naista miehen omistuksessa).

      1. Niin viittasin nyt vouhkaamisella toimintaan, jossa tarkoitushakuisesti liioitellaan ja vääristellään tutkimustuloksia jonkun tietyn ryhmän leimaamiseksi. Niin tapahtu Suomessa vain muutama vuos sitten, kuten oon edellä todennu. Tän asian toteemisella ei oo mitään tekemistä sen kanssa, et väittäis väkivallan tutkimista tai siitä puhumista huonoks asiaks.

  11. Rogue: ”Väkivallalla pitää olla negatiivinen vaikutus sen kohteeseen, jotta kyseessä olis ongelma.”

    Tämä on täysin järjetön väite. Jos teko ON väkivaltaa on se ongelma aivan sama miten kohde sen kokee. Eikä kohteen kokemus teosta ole se tärkein määrittelevä kriteeri onko kyse väkivallasta vai ei. Jos teko ei ole ongelmallinen ei ole kyse väkivallasta mutta jos teko on väkivaltaa, on se ongelma aivan sama onko sillä ”negatiivinen vaikutus sen kohteeseen”.

    Esimerkiksi jonkun teon ei-kokemisena väkivaltana voi johtua siitä että kohde on sosialisoitu kokemaan ja ajattelemaan tekoa ei-väkivaltana, tästä kommentoija Janne vois olla esimerkki. Hän koki selvästi suhteen alussa että kyse ei ollut väkivallasta tai että väkivalta oli oikeutettua kun tekijä oli ”hyvän sukupuolen” edustaja.

    Seksuaalinen häirintä-skenariossa, jossa nainen on kohde, sulla Rogue ei varmasti ole vaikeaa ymmärtää että pelkkä naisen kokemus teosta ei riitä määrittelemään tekoa häirinnäksi, eli tässä tapauksessa kohteen kokemus ei olekaan se määrittelevä tekijä.

    1. Olen Leifin kanssa samaa mieltä siitä, ettei kohde välttämättä koe tekoa väkivallaksi. Esimerkiksi nyt vaikka nuo tekstissänikin mainitsemat naiset, jotka toinen nainen oli raiskannut (tai Jannen kertomus). Tekoa ei osattu nimetä, joten sitä ei ymmärretty väkivallaksi. Ja toinen pointti tosiaan on, että kauan väkivaltaisessa suhteessa eläneelle ja/tai lapsuutensa väkivaltaisessa perheessä viettäneelle väkivalta on saattanut normalisoitua. Se ei kuitenkaan tee väkivallasta lainkaan sen ”lievempää”.

      Seksuaalisesta häirinnästä olen kuitenkin eri mieltä. Kyllä häirinnän kohdetta on uskottava ja annettava hänen määritellä kokemuksensa. Muutenhan tuetaan häiritsijää (vertaa tässä vaikka koulu- tai työpaikkakiusaajaa, jonka annettaisiin vaan jatkaa uhrin itsetunnon polkemista sillä ”kokemus ei ole määrittävä tekijä”).

    2. Et ilmeisesti ymmärtäny ollenkaan. Jos teolla ei oo negatiivista vaikutusta kohteeseen, niin mikä ihmeen ongelma siinä sitten on? Ilmaisin ton tolleen just sen takia, ettei väkivaltaa voitais määritellä mielivaltasen typerällä tavalla, jos halutaan tietoa ongelmista. Ja siin Jannen esimerkissähän niil teoilla OLI negatiivinen vaikutus kohteeseen eli kyseessä oli ongelma. Ei sil ollu ton mun sanomisen kannalta mitään merkitystä, osasko Janne nimetä tekoja väkivallaks.

      ”Seksuaalinen häirintä-skenariossa, jossa nainen on kohde, sulla Rogue ei varmasti ole vaikeaa ymmärtää että pelkkä naisen kokemus teosta ei riitä määrittelemään tekoa häirinnäksi, eli tässä tapauksessa kohteen kokemus ei olekaan se määrittelevä tekijä”

      Niin siis oikeudessa naisen kokemus ei tietenkään voi ratkasta päätöstä. Mut tietysti kyseessä on ongelma, jos nainen kokee jonkun teon häirinnäks päänsä sisällä.

  12. Tarkennus edelliseen kommenttiini. Tarkoitin sitä että ei kohteen kokemus teosta ole AINOA eikä ensisijainen määrittävä tekijä, mutta tämä tietenkään tarkoita sitä että kohteen kokemus teosta olisi toissijaista.

    Johanna Hiitola: ”Seksuaalisesta häirinnästä olen kuitenkin eri mieltä. Kyllä häirinnän kohdetta on uskottava ja annettava hänen määritellä kokemuksensa.”

    En oikein ymmärrä mitä tarkoitat kun sanot että olet häirinnässä eri mieltä. Tarkoitatko että nainen tai mies ei voisi kokea tekoa, joka de facto EI ole seksuaalista häirintää, seksuaalisena häirintänä, eli kokea perusteettomasti tekoa häirinnäksi? Riippumatta siitä onko kyse väkivallasta tai häirinnästa on myös kohteen kokemusta teosta tarkasteltava. En ymmärrä miksi mahdollisessa seksuaalisessa häirinnässä meidän olisi ongelmattomasti ”annettava hänen määritellä kokemuksensa.”.

    Esimerkkinä voisi ottaa naisen joka kokee häneen kohdistuvan (täsmälleen saman) lähentelyn joko häirintänä tai hyväksyttävänä, riippuen siitä minkälainen mies häntä lähestyy. Esimerkiksi ”liian vanhan” miehen lähentelyä hän voisi pitää häirintänä mutta ei nuoremman miehen. Tämä on itsestäänselvästi turmeltunut kokemus. On ymmärrettävää jos nainen kokee vanhan miehen lähentelyn häiritsevänä mutta ei ole ymmärrettävää että hän kokemuksensa täsmälleen samasta teosta häirintänä, riippuu siitä kuka (ei miten) häntä lähestyy.

  13. Tässä ehkä olennaista on myös, saako lähestyjä vastakaikua eikä niinkään siitä, minkä ikäinen lähestyjä on. Eikä toki pelkkää ”iskuyritystä” tai tanssiin kutsua voi määritellä seksuaaliseksi häirinnäksi, jos siihen ei liity vastentahtoista koskettelua, tms. Eli siis toisin sanoen, jos saa pakit, silloin pitäisi perääntyä. Ja tilanne määrittyy varmasti eri tavoin riippuen tapahtumapaikasta (esim. työpaikalla eri asia kuin yöelämässä).

    En ole mikään seksuaalisen häirinnän ”asiantuntija”, mutta noin näppituntumalta ajattelisin asian näin.

  14. Johanna Hiitola:

    ”Olen Leifin kanssa samaa mieltä siitä, ettei kohde välttämättä koe tekoa väkivallaksi. Esimerkiksi nyt vaikka nuo tekstissänikin mainitsemat naiset, jotka toinen nainen oli raiskannut (tai Jannen kertomus). Tekoa ei osattu nimetä, joten sitä ei ymmärretty väkivallaksi. Ja toinen pointti tosiaan on, että kauan väkivaltaisessa suhteessa eläneelle ja/tai lapsuutensa väkivaltaisessa perheessä viettäneelle väkivalta on saattanut normalisoitua. Se ei kuitenkaan tee väkivallasta lainkaan sen “lievempää”

    Ja miten mikään sun tossa sanoma liitty siihen, ku sanoin et teolla pitää olla kohteeseen negatiivinen vaikutus, jotta kyseessä olis ongelma? Jos sua piestään tai sut raiskataan, niin se varmaan vaikuttaa suhun negatiivisesti riippumatta siitä, osaatko nimetä kyseisiä tekoja väkivallaks.

    ”Seksuaalisesta häirinnästä olen kuitenkin eri mieltä. Kyllä häirinnän kohdetta on uskottava ja annettava hänen määritellä kokemuksensa.”

    Joo toki saa määritellä kokemuksensa miten haluaa ja jos kokee jonkun teon negatiiviseks, kyseessä on ongelma. Mut yleensähän tosta kiistellään oikeudenkäynteihin liittyen ja oikeudenkäynneissä naisen päänsisäinen kokemus ei tietenkään riitä todistamaan kenenkään syyllisyyttä mihinkään.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s