Miksi feministien huonosta imagosta puhuminen toimii feminismiä vastaan?

Elina Halttunen-Riikonen

***

“Ärsyttävät kiihkoilijat, ilman heitä minäkin kannattaisin luonnonsuojelua/tasa-arvoa/eläinten oikeuksia/[keksi oma valintasi tähän]”.

Jos uskomme jaanausta, jota kuulee välillä tämänkin blogin kommenteissa, suunnilleen kaikki kannattaisivat feminismiä, mikäli [ja nyt ollaan jännän äärellä] feministit eivät olisi itse niin—ärsyttäviä. Feministejä.

Asiat pitäisi kertoa… kauniimmin. Toisella tavoin.

Feministit ovat ihan itse pilanneet asiansa. Hyvä asia on tahrattu.

Aihe palasi mieleen, kun luin Suomen Kuvalehdestä Marko Hamilon kirjoittaman pienen tiedeuutisen “Aktivisti ärsyttää” (SK 43. 2013, s. 16). Uutinen koski sitä, miten stereotyyppiset käsitykset aiheen parissa puuhaavista saavat tutkimuksen mukaan ihmiset vähemmän kiinnostuneeksi ympäristökysymyksistä ja feminismistä. Aihe muuttui koetilanteessa sitä kannatettavammaksi, mitä “vähemmän stereotyyppiset” ihmiset sitä esittivät. [1] Juttu luonnollisesti alkoi kaikkien huulilla olevalla aiheella, Greenpeacella ja merirosvoussyytteillä – tempaus voi herättää “vastareaktion”, jossa “hyvä asia leimaantuu”.

Onko nyt siis syytä epäillä jotain sen suuntaista, että arktis olisi jo rauhoitettu, jos eivät provosoisi kiipeilemällä niillä tankkereilla? Jos olisivat vaikka aivan hiljaa ja poissa näkyvistä, jotteivät varmasti aiheuta vastareaktiota? Hmmm, hetkinen. Jokin tässä ajatuksessa nyt mättää…

Pohdin seuraavaksi sitä, miten näennäisen hyvää tarkoittavat ohjeet stereotyyppisyyden ja “ärsyttävyyden” välttämiseen tuppaavat tarkemmalla kaivelulla paljastumaan liudaksi erilaisia verukkeita ja syyllistyksiä – tahattomia tai tarkoituksellisia. Brändistä tai imagosta puhuminen on paitsi tylsää, myös edullista lähes ainoastaan feminismin vastaisille tavoitteille.

Huonoa imagonhallintaa?

Noniin, nyt sitten tiedämme miten edetä. Tästä eteenpäin –panostakaamme stereotyyppisyyden vähentämiseen?

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Mikä ensinnäkään on stereotyyppi? Totunnainen käsitys, jonka vahvuutena on se, että sitä vastaan toimiva todistusaineisto, kaikki ne ei-hamppuvaatteiset luonnonsuojelijat, eivät romuta sen tehoa. Poikkeukset vahvistavat sääntöä, joka syntyy vähemmän siitä, millaisia feministejä tai ympäristöaktivisteja kohtaa – enemmän siitä, mitä merkityksiä kulttuurimme meille tarjoilee. Stereotypiat eivät tipahtele eteemme taivaista valmiina – ne ovat aktiivisesti tuotettuja ja välitettyjä. Kaikkein yleisimmällä tasolla kyse on siitä, että maailman luokittelu on inhimillistä ja välttämätöntä. Luokittelut ja kuvaukset ovat kuitenkin vallankäyttöä; erilaiset vähättelevät kuvaukset toimivat antamalla tiettyjä näkemyksiä esittävästä epäluotettavan kuva. Lapselliseksi ja “tietämättömäksi” leimaaminen toimii loistavasti estäen “suurta yleisöä” ryhtymästä sympatiseeraamaan “toimijoiden X” tavoitteita. Tavat nähdä tietynlaiset ihmiset “uskottavimpina” ovat kulttuurisidonnaisia ja opittuja. Ihmisten ennakkoluuloja käytetään estämään tiettyjen ihmisten kuuleminen “vakavasti otettavina” – yksi hyvin kyseenalainen mutta suosittu keino on tytöttely, jossa yhdistyy naisten ja nuorten leimaaminen “epäuskottaviksi”. [2]

Feministit eivät ole eivätkä ole olleet vallankahvassa määrittelemässä itseään (eivätkä varmasti ole olleet myöskään ympäristöaktivistit.) Tämän takia minua jäikin mietityttämään Hamilon artikkelin kohta, jossa viitataan luonnonsuojelun ja feminismin “imago-ongelman” palautuvan ympäristöaktivistien ja feministien “itse itsestään tuottamiin stereotyyppisiin käsityksiin”. [3] Miten vaikkapa feministit ovat itse tuottaneet itsestään stereotyyppistä kuvaa? (Seuraavat huomiot sopivat nähdäkseni pitkälti myös ympäristöliikkeisiin ja moniin muihin.) Vastatakseen kysymykseen, pitää ensiksi miettiä, millainen suhde vallitsee poliittisen toiminnan ja niistä “yleiseen tietoon” tuotetun kuvan välillä. Yksinkertaisen viestin lähetyksen ja vastaanottamisen sijaan kyse on tulkinnasta. Samasta mielenosoituksesta on mahdollista puhua “häiriköivinä riehujina” tai “rauhanomaisena mielenilmauksena”. Mahdollisuudet saada oma puoli tarinasta esiin vaihtelevat vaikutusvallan (rahan, aseman, kontaktien) mukaan – nettiaika on tehnyt mahdolliseksi tiedon välittämisen jonkinasteisen monimuotoistumisen. Vielä 90-luvulla harvat tahot toimivat portinvartijoina. Feministien tapauksessa kuvaavaa on, että tunnetuin anekdootti feministeistä rintaliivejä polttavina, on antifeministisen tahon aikaansaannosta. Meni jo, feministien maine nimittäin…

Miten mielekästä sitten on puhua feministeistä jonkinlaisena imagohaittana asialleen? Palataanpa Hamilon siteeraamaan tutkimukseen, jonka asetelmassa vaikuttaa kiteytyvän jotain perin… asenteellista. Ana Mardon tiivistää blogitekstissään olennaisimman avatessaan kyseisestä tutkimustuloksesta kirjoittaneiden kaksinaamaisuutta (joista useat kokivat sen antaneen jonkinlaisen “oikeutuksen” antifeminismilleen). Mardon kirjoittaa:

“Ennen kuin päätät, että ongelma stereotyyppien kanssa on, että noiden stereotyyppien uhrien täytyisi lakata olemasta niin kirotun stereotyyppisiä, olisi ehkä suotavaa opiskella kuinka stereotyypittely todella toimii, ja ehkä lukea jotain asiasta jota kutsutaan vahvistusvinoumaksi (confirmation bias). [4] Siinä miten Rush Limbaugh on vuosikymmeniä käyttänyt mediakanavaansa nuijiakseen “feminatsin” kaltaisia käsitteitä yleiseen tietoisuuteen, ei ole kyse siitä, että hän olisi kohteliaasti osoittanut jonkinlaista vakiintunutta tosiseikkaa, jonka mukaan Feministit Vihaavat Miehiä, ja nyt meidän kaikkien täytyy hyväksyä hänen ankara mutta oikeutettu kritiikkinsä ja uudelleenarvioida meidän miesvihamme näyttämöä, koska se on ainut seikka, joka karkottaa ihmiset feministien brändin luota. Ei todellakaan!” [5]

Stereotyyppejä käsitellään usein jonkinlaisena luonnonlakina, väistämättömyytenä. Niiden rakentumista ei valaista tai avata. Usein – kuten myös Hamilon tekstissä – stereotyypit todellakin kuvataan niiden ongelmaksi, joita niillä yritetään hiljentää. Tässä on kyseessä uhrin syyttelyn mentaliteetti – järjettömien syytöksien [6] osoittaminen vääräksi onkin niiden kontolla, joita kohtaan niitä esitetään. Toimittajat, jotka taivastelevat, että “voi voi, mitenkäs te nyt olette leimaantuneet näin pahoin, mitähän olette tehneet väärin” pitävät toisella kädellä yllä tätä leimaamista määrittäessään yhä uudelleen ongelmaksi ennakkoluulojen uhrit sen sijaan, että katse suunnattaisiin siihen, miten näitä pidetään yllä – ja keiden etu se on. [7]

Viesti vai viestintuoja?

Hamilon tekstissä (ja monissa muissa) uusinnetaan tapaa puhua ympäristökysymyksistä ja tasa-arvosta ongelmana, joka palautuu jonkinlaiseen huonoon julkisuudenhallintaan. Todellisiin ristiriitoihin ei päästä käsiksi. Sen sijaan pysytään feministien ärsyttävyyden toistelussa.

Yksi piirre, johon “ärsyttävistä aktivisteista” puhuttaessa törmää, ovat tietenkin he, joita “äärimmäisyyksien” uskotaan häiritsevän, ja jotka tästä syystä eivät anna tukeaan muutoin “kannatettavalle asialle”. Hamilo viittaa heihin tekstissään “tavallisina ihmisinä”. Tavallisten ihmisten joukkoon eivät ilmeisesti pääse naiset, jotka kohtaavat seksismiä, tai he jotka ovat -syystäkin- huolissaan ympäristöstä. Tavallisiin ihmisiin, oletettuun yleiseen mielipiteeseen vetoaminen on retorinen kikka, joka tuottaa ja oikeuttaa ajatusta “suuresta massasta”, jota ei kiinnosta, ja mahdollisesti hyvästä syystä.

Tällaisessa sumuverho-retoriikassa keskeinen ongelma on koko kuvan hämärtäminen keskittymällä ongelman X esiin tuomisen tyyleihin itse ongelman sijaan. “Viesti menisi paremmin perille, jos” ja jos. Ja jos. Lista on loputon. Siksi on niin helppoa keskittyä siihen, miten joku puhuu liian kovalla äänellä. Näyttää vihaiselta. Näyttää liian nuorelta. Päässä on rastat. Kyse on pohjimmiltaan perin inhimillisestä tuntemuksesta, johon jokainen törmää välillä. Eri asia sitten on, haluaako irrottautua tästä, ja lopettaa toisen näkemysten arvioimisen perin ad hominem -tyylisesti.

Hyvinkin usein keskustelu lillukanvarseutuu siihen, millaisilla sanoilla ja tavoilla pitää puhua tai pahimmassa tapauksessa suurin vääryys onkin yhtäkkiä vääryyden esiinnostaja. [8] Miten mistäkin asiasta keskustellaan on relevantti ja oleellinen näkökulma – sen sijaan pelkästään siihen keskittyminen on hyvin rajallinen ja vinoutunut lähestymistapa. Ainoastaan aktivistien (potentiaaliseen) ärsyttävyyteen keskittyminen esteenä “tavallisten ihmisten” laajempaan kiinnostukseen parantaa maailmaa ei ota huomioon niitä vahvoja tottumuksia ja normeja sekä erilaisten valtaakäyttävien etuja, jotka aktiivisesti toimivat näitä tavoitteita vastaan. Estääkö naisten aseman parannukset tosiaan feministien ärsyttävyys, vaiko erilaiset “taloudelliset välttämättömyydet juoksupoikineen”, minkä vuoksi on ok, että “naisammateissa” maksetaan pienempää palkkaa? Tuhotaanko ympäristöä siksi, että Greenpeace vastustaa sitä, vaiko siksi, että on tahoja, joille kilahtaa tästä rahaa ja paljon? Feministit ja ympäristöaktivistit ovat mukavan turvallisia syyttelykohteita – eipä ainakaan astuta kenenkään varpaille, jolla on sitä todellista valtaa.

Hamilon kirjoittaessa siitä, että ympäristöaktivistien tai feministien toimet ovat omiaan synnyttämään “vastareaktion” tavallisissa ihmisissä, oletetaan vaikkapa feministien toimivan jonkinlaisessa tyhjiössä, jossa epätasa-arvo ei ole ongelma. Ajatus, että feminismi luo vastavoimansa ei ole mielekäs; niin uskoakseen täytyy jättää täydellisesti huomiotta vahvasti seksistinen maaperä ja historia. Oletus, että feministien “ärsyttävyys” saa kääntymään tasa-arvoa vastaan rationalisoi ja oikeuttaa omaa asenteellisuutta. “Vika ei ole minun, se on noiden toisten!” [9] Kautta aikain erilaisiin ryhmiin kohdistettu ennakkoluuloisuus on oikeutettu “niiden” huonolla käytöksellä. [10]

Ärsytys – uhka vai mahdollisuus?

Jos keskeinen ongelma on “tavallisten ihmisten” oletettu ärsyyntynyt olotila, jätetään sivuun vaikkapa huomio koskien sitä, miten ärtymys voi olla merkki siitä, että joutuu kyseenalaistamaan omaa elämäntapaansa. Entä jos ärsyyntyneisyys on askel ympäristön tilan tai epäoikeudenmukaisuudet tiedostavampaan näkökulmaan? Siltä ei pidäkään suojella itseään. Ongelma ei olekaan feministien tai ympäristöaktivistien viestinnässä, vaan riitasoinnussa tiedon ja oman toiminnan välillä. Henkilökohtaisesti en ole varma, onko vaikkapa ympäristökatastrofia tai parisuhdeväkivaltaa mahdollista tai mitään mieltä yrittää pakata helposti lähestyttävään, ei-järkyttävään muotoon. Jos feministi tai ympäristöaktivisti on vihainen – niin no, vihaisuus on ok tunne silloin, kun kohtaa järkyttäviä asioita ja ihmisten välinpitämättömyyttä niitä kohtaan. [11]

Tavoissa pelkistää poliittiset tavoitteet imagopeliksi risoo itseäni eniten se, miten siinä vastuu muutoksesta langetetaan vain jollekin tietylle ryhmälle. Kysymyksenasettelu, jossa pohditaan sitä, mikseivät feministit saa “viestiään läpi” on jo jossain määrin ulkoistanut kysymyksen tasa-arvosta täydellisesti feministeille. Kyse ei ole siitä, etteikö helposti lähestyttävän informaation tarjoaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, vaan siitä, että nojaaminen jakoon tavallisten ihmisten ja feministien välillä, joista jälkimmäisten tehtävä olla ärsyttämättä, viestiä vetoavasti, vähättelee ihmisten kykyä kiinnostua asioista, ottaa itse selvää.

Välillä feministit mietiskelevät pitäisikö nimi vaihtaa tai brändäytyä paremmin. Vastaus on, että ei maksa vaivaa, ennen kuin feminismiä vastustavat tahot lupaavat lupaavat muuttua – ei vasta sitten, kun “feministit ovat kivempia”, vaan heti. Jottei tarvitse epäillä, ovatko vetoamiset feministien nimen tahriintuneisuuteen suurimpana esteenä tasa-arvolle vain sitä, miltä vaikuttaa, eli puhdas veruke.

Vähemmän leikillään: uskottavuuden määrittely -kuka ja millaisissa asemissa on automaattisesti vakavastiotettava- on keskeinen osa vallankäyttöä. Eli: jos ympäristön uskottavuusstandardit ovat sellaiset, että feministit, naiset (ja monet muut ryhmät) ovat jo valmiiksi vähintään hitusen “epäuskottavia” ja joutuvat tekemään enemmän töitä ollakseen uskottavia [12] on tätä oletusta syytä kyseenalaistaa, sen sijaan, että yrittää muuntaa itseään sen vaatimuksiin, jotka ovat itsessään osa ongelmaa. Ja joita ei koskaan pysty täyttämään.

Jos olet lukenut tähän asti, ja haluat kysyä, josko mahdollisesti kuvittelen olevani “parempi ihminen”, vastaan valmiiksi: Ei, en kuvittele. Juuri siitä onkin kysymys; en halua, että feministeiltä vaaditaan täydellisyyttä edellytyksenä tutustumiselle feministien väitteisiin – etenkään mikäli samaa ei vaadita itseltä, kaikilta ihmisiltä, kaikissa kysymyksissä.

Viitteet:

1. En tässä tarkastele syvällisemmin esim. tutkimusten koeasetelmia. Tai sitä, missä suhteessa kanadalaista tutkimusta asiasta voi suoraa siirtää suomalaiseen kontekstiin.

2. Muistelkaamme vaikkapa tapoja, joilla “kettutytöistä” puhuttiin 90-luvulla, uusin keissi koskee tietenkin Greenpeacea ja Sini Saarelaa, “kiipeilijätyttöä”. “Tytöttelyä” luodaan mm. kiinnittämällä huomiota ulkonäköön – tavalla, jonka absurdius paljastuu heti, kun kuvailu suunnataan vaikkapa keski-ikäisiin miehiin: http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2013/12/kolumnit/65-vuotias-blondipoika/

3. Hamilo siteeraa: “Toronton yliopiston psykologin Nadia Bashirin tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä ympäristöaktivisteilla että feministeillä on “ironinen vaikutus” omaan agendaansa.” Tutkimuksen, jossa on Bashirin lisäksi mukana useita muita tutkijoita, ala on psykologia. Onkin tavallaan turhaa sanoa, ettei se ota riittävästi, jos ollenkaan, huomioon yhteiskunnallista kontekstia, jossa näkemysten muodostaminen tapahtuu, vaan palauttaa kaiken yksilöpsykologisiin prosesseihin. Vaikea kysymys tulee vastaan siinä, että stereotyypit eivät ole yksittäisten ihmisten hallittavissa. Mistä negatiiviset käsitykset opitaan, on keskeinen kysymys? Ihmiset ovat kuulleet keskimäärin monta kertaa feminismin haukkumasanana ennen kuin tapaavat feministin. Jos Bashirin tutkimusta ei ole syytä syyttää siitä, että se on psykologiaa, on kysyttävä, kuinka laajasti näitä kysymyksiä voi tutkia psykologian sisällä – ja ennen kaikkea on mielekästä tutkia? Aihe tuntuu huutavan monitieteisempää lähestymistapaa. Toivottavasti he tulevaisuudessa laajentavat näkökulmaa. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/ejsp.1983/abstract Yksi varteenotettava voisi olla siinä, kuinka ihmisillä todella on ehtymättömät kyvyt perustella itselleen, miksi on oikeutettua ettei kiinnosta “asia X”. Vikahan on aina “toisissa”…

4. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusvinouma

5. http://www.shakesville.com/2013/10/welp-i-guess-its-time-to-rebrand.html

6. http://en.wikiquote.org/wiki/Rush_Limbaugh Limbaughin höpinöitä voi mielestäni aiheellisesti kutsua tällä termillä, ja stereotyyppien sijaan voi puhua osuvammin mustamaalauksesta tai propagandasta. Myöskään “epäsiisti” ja “haiseva” -kuvaukset, joita Hamilon siteeraamassa tutkimuksessa oli tullut esiin, eivät ole asiallisia, pikemminkin halventamaan pyrkiviä. Ja millä tavoin toisen mahdollinen haisevuus jotenkin edes olisi oikeutettu syy olla kuuntelematta häntä? Olisiko mielekästä kysyä tällaisen näkemyksen esittäjältä, että kuinka pitkälle olet miettinyt tätä päättelytapaa? Miten hän itse reagoisi, jos joku kieltäytyisi kuuntelemasta häntä itseään, vedoten vaikkapa johonkin ulkoiseen seikkaan?

7. Tätä tendenssiä on usein voimakkaasti tv-ohjelmissa tai lehtijutuissa, joissa ns. pyritään käsittelemään “vähemmistöä X” ennakkoluuloja poistavasti – usein sitten päädytään lähinnä piehtaroimaan näissä ennakkoluuloissa ja vahvistetaan niitä -tahallisesti tai tahattomasti, lopputulos on sama. Voisin mainita erään monoteistista uskoa käsittelevän illan tästä esimerkkinä, mutta empä mainitse.

8. Tällaisesta tavasta on paljon tuoreita esimerkkejä; vastahan hetki sitten Chelsea Manning leimattiin kovin hanakasti juoruilijaksi. Ongelma ei ollutkaan niissä toimissa, joita Manning paljasti, vaan huomio suunnattiin Manningin pilkkaamiseen.

9. On hyvä muistaa, että feminismin on käytännössä aina nähty menevän “liian pitkälle”. Silloinkin kun kyse oli naisten äänioikeudesta tai oikeudesta hallita omaisuutta. Se, että nyt konservatiivisimmatkin tahot (Suomessa) ne hyväksyvät, ei merkitse muuta kuin sitä, että muutosta on tapahtunut.

10. Tällaista retoriikkaa kuulee nykyään ns. maahanmuutto”keskustelussa” – ei mulla muuten ole niitä vastaan mitään, mutta kun puhuvat niin kovalla äänellä outoa kieltä, jne.

11. Tästä ajatuksesta kiitos kuuluu Sami Hultille. Jos vaikkapa tämä ei tee vihaiseksi, niin epäilen, että empatiakyvyssä on puutetta: http://www.rantapallo.fi/myexploration/2013/09/24/rotupetturi/ Toinen kysymys, jota tässä tekstissä en käsittele, on sitten se, miten omituista – joskin tavallista – on asettaa tunteet ja järki hierarkiseen suhteeseen keskenään, ja argumentoida, että tunteet jotenkin vähentävät seikan merkitystä, eli käytetään toisen oletettua “vihaisuutta” mitätöimään toisen sanoma. (Usein, jos ei aina, kyse on asiattomasta väittelytyylistä: olet niin vihainen, etten usko sinua.) Ihminen on kuitenkin aina yhtä aikaa tunteva ja tunteellinen, järkeillessäänkin.

12. Ks esim. uusin keissi; kenen virheet ovat isompia? http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194850881020/artikkeli/puheenaihe+miehet+pitavat+yha+yhta.html

83 comments

  1. Oon osasta tekstiä samaa mieltä, mutta tässä on mun mielestä ajatusvirhe:

    ”Jos uskomme jaanausta, jota kuulee välillä tämänkin blogin kommenteissa, suunnilleen kaikki kannattaisivat feminismiä, mikäli [ja nyt ollaan jännän äärellä] feministit eivät olisi itse niin—ärsyttäviä. Feministejä.”

    Luulen et tossa menee helposti sekaisin feminismi ja tasa-arvo. ”Suunnilleen kaikki” kannattaa tasa-arvoa. Mut läheskään kaikki ei kannata feminismiä, koska niiden käsitykset tasa-arvon sisällöstä ja sen vallitsevasta tilasta poikkeaa feministien vastaavasta käsityksestä. Eli moni tasa-arvon kannattaja saattaa tarkoittaa että voisi kannattaa feminismiä, jos feministeillä ei olisi ”ärsyttävä” käsitys tasa-arvosta.

    Feministeillä ei siis oo imago-ongelmaa feministisesti ajattelevien silmissä. Mutta monille tasa-arvon kannattajina itseään pitäville, jotka ei kuitenkaan jaa monia feministeille tyypillisiä näkemyksiä feministien uhriutuminen, yksipuolinen naisten oletettuihin ongelmiin keskittyminen ja valtava mediatila(kyseisen aihepiirin osalta) aiheuttaa sellasen reaktion, että tohon porukkaan en ainakaan halua identifioitua. Tää on feministien kannalta ”ongelma” siinä tapauksessa, että feministit haluais lippunsa alle paljon lisää porukkaa. Jos lisäporukan rekrytoiminen ei oo olennaista, ni sit feministeillä ei varmaan oo suurempaa tarvetta pyrkiä lähentymään muita tasa-arvon kannattajia.

    Ei ole olemassa yhtä oikeaa lukkoonlyötyä tasa-arvon määritelmää. Feministinen linja on yks mahollinen muiden joukossa. Vähän samalla tavalla ku politiikassa kaikki puolueet kannattaa ”oikeudenmukaisuutta”, mut on kuitenkin enemmän tai vähemmän perustellusti eri mieltä siitä mikä sen oikeudenmukaisuuden sisältö on.

  2. Feministit tuntuu usein pyrkivän omimaan tasa-arvokäsitteen määrittelyvallan kokonaan itelleen. Vähän samalla tavalla ku puolueetkin taistelee vallasta määritellä ”oikeudenmukasuutta” ja muita poliittisesti relevantteja hyveitä. Toi voi jo sinänsä olla yks tekijä mikä ärsyttää monia. Ihan vastaavastihan vasemmistolaisia ärsyttää, jos oikeistolainen yrittää omia oikeudenmukasuuden tai jonkin muun tärkeän käsitteen määrittelyvallan itelleen.

    1. Tasa-arvoa voi kannattaa monen aatteen alla tai ihan ilman ”aatetta”. Yhtään feministiä ei kuitenkaan löydy, joka ei kannattaisi ihmisten tasa-arvoista kohtelua. Siinäpä suurin syy siihen, että minä määrittelen itseni feministiksi. Feministien joukossa on sitten kyllä monenlaisia erilaisia näkemyksiä siitä, miten toivottuun päämäärään päästäisiin.

      Mulle itseni määrittely feministiksi liittyy myös kunnioitukseen sen historiaa ja käytyjä kamppailuja kohtaan. Tasa-arvokäsite ”omitaan” myös syystä, feministit ovat ajaneet läpi aika helkkarin tärkeitä uudistuksia sillä saralla. Esimerkiksi nyt yleinen äänioikeus.

      Silti mä kaikkein mieluiten eläisin yhteiskunnassa, jossa käsitykset ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta ois niin itsestäänselvyyksiä, ettei mitään ismejä tarvittaisi. Ihan noin ei kuitenkaan ole nappulat.

  3. Rogue: Kerro toki lisää tästä ei-feministisestä tasa-arvosta? Mun nähdäkseni on mahdollista kenen tahansa väittää kannattavansa vaikka mitä – lähempi tarkastelu on sitten toinen, eli onko vain sanahelinää.

    Miten sukupuoli voidaan jättää tasa-arvosta pois? Millaista ei-feminististä tasa-arvoa vaikkapa naisten äänioikeudelle olisi saatu? Tai oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen? Parisuhdeväkivallan kitkemiseen? Juuri feminismi on ollut yksi keskeinen tekijä, joka on nostanut esiin aikaisemman ”tasa-arvo”-käsityksen epätasa-arvoisuuden. (Vrt. vapaus, veljeys, tasa-arvo-meininkiä parin vuosisadan takaa, jossa oli aivan ok sanoa, et tasa-arvo kuuluu vain tietyn luokan miehille tietyissä maissa. Toisia keskeisiä vaikuttajia tietty mm. työväenliike, antirasistinen liike,..) Tää työ on edelleen kesken, väitän.

    Usein puhutaan siitä, että ”kannatan tasa-arvoa, mutta en feminismiä”, mutta jäänyt aika auki, että mitä tämä tarkoittaa. (Muuta kuin veruketta.)

    Kun: ei feministinen tasa-arvoisuus ole mikään valmis ja yksiselitteinen käsite, vaan jatkuva vaatimus pyrkiä irtautumaan erilaisista sukupuoleen liittyvistä alistussuhteista. Mulle se, et kieltäytyy feminismistä, merkitsee sitä, ettei pysty näkemään sitä, kuinka kiinni sukupuoleen liittyvät seikat on tasa-arvon kannalta. Mielestäni onkin oikeutettua epäillä, ettei sukupuolta huomioimaton käsitys ”tasa-arvosta” on… aika kelvoton. (Tietenkin feminismi pitää ymmärtää – ja itse sen ymmärrän – erilaisia hierarkioita kyseenalaistavaksi ja purkavaksi lähestymistavaksi, eli intersektionaalinen näkökulma pitää huomioida.)

    1. ”Rogue: Kerro toki lisää tästä ei-feministisestä tasa-arvosta? Mun nähdäkseni on mahdollista kenen tahansa väittää kannattavansa vaikka mitä – lähempi tarkastelu on sitten toinen, eli onko vain sanahelinää.”

      Anteeksi, että hyppään väliin, mutta tähän tahtoisin sanoa omat kommenttini.

      Ei-feministinen tasa-arvo tarkoittaa esimerkiksi minulle mahdollisuuksien, ei lopputuloksien tasa-arvoa. En hyväksy argumenttia siitä, että sukupuolten väliset erot olisivat ainoastaan kulttuurista johtuvia, poislukien fyysiset erot. Uskon, että sukupuolten välinen ero on hieman molempia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että yksikään osapuoli, mies, nainen, tai transihminen, olisi toista ihmistä vähäarvoisempi lähtökohtaisesti.

      Toivottavaa olisi, että kaikilla yksilöillä sukupuoleen, rotuun, tai uskontoon katsomatta olisi yhtäläiset lähtökohdat elämään. Tämä on todellisuudessa kuitenkin mahdotonta esimerkiksi perinnöllisyyden takia: Prinsessa Madeleinen elämä on hänen sukupuolestaan riippumatta huomattavasti arvokkaampi ja enemmän jalustalla kuin Tuppuraisen Paten hänen syntyessään Käpylän kättärillä. Kannatan sinänsä hyvinvointivaltiota, että se tukee ihmisten valinninmahdollisuuksia: kaikille tuetaan ja kustannetaan esimerkiksi koulutusta.

      Ihmiset ovat kuitenkin vapaita tekemään omia valintojaan. Kun filosofisella tasolla poistaa oman valintasa, päätyy herkästi Andrea Dworkin -henkisiin tulkintoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi feministinen logiikka siitä, että kaikki yhteiskunnassa tapahtuva seksi on raiskausta koska naiset eivät väestönryhmänä ole riittävän vahvoja antaakseen tarkoituksenmukaista suostumusta. Minusta tässä kohtaa feministit – kuten välillä muutenkin – vähättelevät naisten kykyä tehdä itsenäisiä ja vastuullisia päätöksiä esimerkiksi siitä, haluavatko he harrastaa seksiä vai eivät. Se, että haluaa harrastaa seksiä miehen kanssa, ei tarkoita sitä että on ”sisäistänyt asemansa patriarkaatissa niin että on oppinut romantisoimaan kärsimyksensä”.

      Kannatan mielipiteenilmaisun oikeutta, mutta yhden henkilön mielipiteellä ei pitäisi pyrkiä tukahduttamaan toisen henkilön mielipidettä. Mielipiteistä sopii keskustella, mutta niiden sensuroimiseen pyrkiminen on väärin. Feministeillä (huom: ei välttämättä feminismillä) on usein pyrkimyksiä sensuroida sellaisia mielipiteitä, joista he eivät pidä. Ottawan yliopiston professori Janice Fiamengo oli Toronton yliopistossa tekemässä alustusta miesten oikeuksiin keskittyvän ryhmän tapahtumassa. Mikä oli feministien vastaus? Takoa kepeillä lattiaa luentosalin ulkopuolella käytävällä ja aiheuttaa palohälytys. En halua kannattaa sellaista aatetta, jonka jäsenet paitsi kannattavat myös turvautuvat de facto väkivaltaiseen sensuuriin (http://www.youtube.com/watch?v=FWgslugtDow). Esimerkiksi Amazing Atheistilla on aiheesta video youtubessa (http://www.youtube.com/watch?v=M2KPeMcYsuc).

      Ärsyttävätkö nämä aktivistit? Eivät. Haluaisinko elää maailmassa, jossa tällaiset ihmiset tekevät päätöksiä siitä, kuka saa ilmaista mielipiteensä ja kuka ei, ja millä tapaa mielipiteiden ilmaisua sopii estää? En. Haluaisinko siis elää feministisessä maailmassa? Ehkä. Haluaisinko elää feministien maailmassa? En missään nimessä.

      Kuten rogue mainitsee, poliittisetkin puolueet pyrkivät ”omimaan” arvoja. Poliittiset puolueet tosin harvemmin peittävät kasvonsa, takovat kepeillä maata, ja estävät toisten poliittisten puolueiden kokoontumisia laukaisemalla palohälytyksiä. Tämä on ennemminkin a) feministien, b) paramilitaristen ja muiden äärijärjestöjen toimintaa. Suomessakin on ollut tällaista toimintaa, kai, jonkin verran – kun Dan Koivulaakso sai pippurisumutteesta kasvoilleen. Jos tekijä olisi osoittautunut esimerkiksi kokoomuksen jäseneksi, hän olisi ehkä saanut fudut.

      Toivoisin lisäksi, että tasa-arvo olisi kaikkien asia, kaikille. Ei naisten asia, naisille (vrt. Naisasialiitto unionin päätös miesjäsenistä). Toivoisin lisäksi, että tasa-arvokeskusteluissa ei muodostettaisi edunsaajajärjestöjä ja hyvä veli- tai hyvä sisar -verkostoja. Jälkimmäisiä implikoivat esimerkiksi sellaiset lausunnot, jossa ”ei haluta ottaa kantaa muiden feministien tekemisiin” (jotta vältyttäisiin joutumasta kritisoimaan niitä, tai olemaan eri mieltä julkisesti vaikuttavan feministin kanssa).

      1. Sivuhuomiona: ensi sunnuntaina äänestetään Naisasialiitto unionin kokouksessa että avataanko jäsenyys muillekin kuin naisille, saapi nähdä miten käy.

        Noin muuten, en ihan ymmärrä että mistä tämä hyppäys mahdollisuuksien tasa-arvosta Andrea Dworkiniin oikein kumpusi. Itse hahmotan tätä tasa-arvo kysymystä lähinnä rakenteiden osalta: mahdollisuuksia luodaan niin, että pyritään poistamaan sortavia rakenteita. Kaikkia ei varmaan voida poistaa mutta paljon on sellaista mitä voi tehdä. Mikäli hyväksytään että naiset ja miehet samoin kuin eri maista tulevat ihmisetkin ovat keskimäärin yhtä kyvykkäitä kaikenlaisiin asioihin niin lopputulosten tasa-arvosta voi päätellä kaikenlaista siitä, millaisia sortavia rakenteita mahdollisesti on olemassa. Se mitkä kaikki asiat tiettyyn lopputulokseen (kuten että suurin osa professoreista on miehiä) vaikuttavat on erillinen kysymys, lähinnä se lopputulos indikoi sitä että asiaa on syytä pohtia tarkemmin ja tutkia mikä voisi olla syynä siihen että näin on – jollei sitten suoralta kädeltä oleteta että joko naiset vain eivät luonnostaan halua professoreiksi tai heillä ei ole luonnostaan kykyjä professoreiksi. Eli tasa-arvossa ei useinkaan ole kyse siitä että pyrittäisiin jollakin pakkokeinolla tiettyyn lopputulokseen ja sitten kaikki olisi hyvin, vaan enemmänkin siitä että tietty lopputulos kertoo että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Kiintiötkin pakkokeinona on lähinnä osa prosessia eikä mikään toivottu lopputulos – oletuksena ei ole että ongelma on ratkennut kun kiintiöt on saatu vaan että kiintiöt voivat ajan kuluessa muuttaa rakenteita niin että ne tekevät itsensä lopulta tarpeettomiksi.

    2. Tässä mä oon Elina eri mieltä🙂 Moni ihminen voi kannattaa samoja päämääriä kuin feministiksi itseään kutsuva. Siis myös sukupuolen huomioiden. Eri asia sitten pohtia, miksi feminismistä halutaan erottautua. Siinä on se pulla ja pähkinä purtavaksi. Usein on kyse myös tiedon puutteesta ja niistä käsityksistä, joita vaikkapa mediassa feminismistä tuotetaan (siis ”vain” naisten oikeuksia ajavana tai ikään kuin sovinismin vastakohtana).

      1. Hih, juuri äsken -minuutti sitten – mietin, et pitäskö viel painottaa, et ei tartte _sanoo_/mieltää tms. olevansa feministi et voi olla sitä mieltä. (Kirjotin sen ehkä jonnekin muuhun kommenttiin jo.)

        Lähinnä idea on/oli, et niistä tietyistä periaatteista (kutsu niitä sitten miksi haluaa tai jättää kutsumatta) ei oikeen voi joustaa. Ehkä teoriassa on mahdollista oikeesti kohdella ihmisiä niin yksilöinä, ettei tarttis ottaa sukupuolta huomioon pyrkiessään tasa-arvoon, mut kun eletään yhteiskunnassa, jossa se sukupuoli on niin vahvasti mukana, niin, feminismi on tärkee ”työkalu”.

  4. Rogue: ”Tää on feministien kannalta “ongelma” siinä tapauksessa, että feministit haluais lippunsa alle paljon lisää porukkaa.”

    Mua ei sinänsä kiinnosta mikään lippu, vaan se, mitä tapahtuu todella. Musta on ihan ok, jos ei halua sanoa olevansa feministi, tärkeintä on et mitä tekee – kuitenkin useimmiten se et kieltäytyy feminismistä merkitsee sitä, et ei vaan ole kiinnostunut tasa-arvosta. Haluaa sanoo, et ”nyt on kaikki jo tarpeeks hyvin, älkää valittako”. -Tähän oon ainakin törmännyt paljon.

    (Hieman sama idea, kuin et aina kun vedotaan siihen, miten muslimimaissa menee huonommin naisilla – tosiasiassa siihen vetoavat ei ole pätkääkään kiinnostuneita tasa-arvosta siellä, vaan haluaa vain estää tasa-arvokysymysten käsittelyn kokonaan.
    Ks. tossa ihan hyviä huomioita. https://www.kepa.fi/uutiset/10300 )

  5. Vielä Roguelle: rupesin nyt todenteolla miettimään tätä kannattamaasi vaihtoehtoista, parempaa ja kaikille sopivaa tasa-arvokäsitystä tjsp, niin mitkä on sen mukaan suurimmat tasa-arvo-ongelmat?

    Kirjoitat: ”Eli moni tasa-arvon kannattaja saattaa tarkoittaa että voisi kannattaa feminismiä, jos feministeillä ei olisi “ärsyttävä” käsitys tasa-arvosta.”

    Muutama lisäkyssä, koska on hieman vaikea seurata:
    -Millaisissa järjestöissä/suuntauksissa sen kannattajat vaikuttaa? Jos ei sit ole mitään ”yhteistä”, muuta kuin se näkemys, että feministit on väärässä, niin mistä sinä Rogue voit tietää, että ihmiset on tätä mieltä? Ja että onko kyse, että oikeasti kannattavat tasa-arvoa? (Nämä ihmiset, joista puhut, joita feminismi ärsyttää?) Onko kyseessä vain uskosi siihen, et ”kaikkihan sitä tasa-arvoa kannattaa”? – Kun on eri asia kannattaa teoriassa, kun oikeasti siirtyä toteutuksen tasolle. Ja miksi feministien vastustus on niin keskeistä (sinulle tuntuu olevan)? Edetäänkö kohti tasa-arvoa sen voimalla, et oletetaan, et asiat menee itsestään paremmin? Vai kielletäänkö nykyiset ongelmat/suhtaudutaan valikoiden?)
    -Miten tällainen tasa-arvokäsitys suhtautuu naiserityisiin ongelmiin? Ovatko yhtä tärkeitä kuin miesten ongelmat? Ja jos ei, niin miten ihmeessä se sitten voi olla tasa-arvoista? (Huomioi: feministit ei vähättele miesten kokemia sukupuolierityisiä ongelmia – kyse on vaan siitä, ettei niitä voida laittaa feministien syyksi, tai lähestyä niin, et naisilta pitää ottaa jotain pois, jotta miesten asema paranee..)

  6. Feminismi on määritelmällisesti naisten oikeuksien ajamista, ei tasa-arvon ajamista kummallekin sukupuolelle tasapuolisesti. Siinä on ensimmäinen syy feministien huonoon maineeseen.

    Feministinen paradigma lähtee siitä, että naiset ovat patriarkan uhreja. Tämä siis tarkoittaa sitä, että feministit olettavat miehillä olevan yhteiskunnassa etuoikeuksia naisiin nähden, joita miehet käyttävät naisten syrjimiseksi. Miesten tasa-arvo-ongelmat kuitataan miesten itsensä aiheuttamiksi. Paradigmaa ei kyseenalaisteta tai testata.

    Vaikka feministit usein mielellään tasa-arvosta puhuvatkin, eivät feministit varsinaisesti tunnusta miesten tasa-arvo-ongelmia. Korkeintaan juhlapuheissa mainitaan asevelvollisuus, mutta käytännössä feministit eivät puutuu tähäänkään konkreettisesti tai kyse on sellaisista miesten tasa-arvo ongelmista, joiden korjaaminen hyödyttää naisia sekundäärisesti.

    Feministit ovat vallanneet valtion, yliopistot ja monet järjestöt. Virallinen tasa-arvopolitiikka määritellään feministisistä lähtökohdista. Sukupuolentutkimus seuraa feminististä paradigmaa. Tutkimuksen taso on kansainvälisesti heikkotasoista, esimerkiksi vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimuksia ei Suomesta julkaista.

    Feministit toistelevat mielellään vääräksi todistettuja väitteitä, joista ehkä tunnetuin on ”naisen euro on 80 senttiä” -hokema. Feministit eivät halua käydä kunnollista keskustelua väitteiden paikansapitävyydestä, koska heillä ei ole muuta kuin hävittävää.

    Feministit usein vaativat sellaisia oikeuksia kuten naiskiintiöitä yritysten hallituksiin, jotka ovat hyödyksi muutamille jo yhteiskunnan huipulla oleville naisille. Toisaalta esimerkiksi yliopistoissa suurin osa opiskelijoista on naisia, mutta feministit eivät tästä huolimatta vaadi sukupuolikiintiöitä yliopistojen sisäänottoon.

    No? Huomaatko miksi feministeillä on niin huono maine eikä tämä lista ole täydellinen?

    Suosittelen jokaiselle feministille ajelua kolmosen tai kasin ratikassa Kallion läpi ja laskevan montako päihdeongelmaista miestä ja naista tulee vastaan. Toisaalta jos asenne on se, että miehillä päihdeongelmatkin ovat miesten itsensä aiheuttamia, niin on vaikea nähdä mitään tasa-arvo-ongelmaa.

    1. Tervehdys, lähes kaikista mainitsemistasi asioista on tässä blogissa puhuttu ja kommenteissa väännetty. Kehotan siis tsekkaamaan vähän aiempia postauksia ja niissä käytyä keskustelua. Lisäksi huomauttaisin, että nimenomaan asevelvollisuudesta on tässä blogissa jo ajat sitten ollut juttua juurikin siksi kun se on yksi isoista sukupuolitetuista eriarvoisuuksista.

      1. En tiedä mitä tässä blogissa on keskuteltu, mutta ainakaan em. asiat eivät tätä merkintää saavuttaneet. Erityisesti keskusteluhaluttomuus miesten tasa-arvo-ongelmista on näkynyt mediassa ja osana virallista tasa-arvopolitiikkaa. Vallitsevaan ”keskusteluun” kuuluu feminististen, usein virheellisten, näkemysten ja epäreilujen vaatimusten toistelu.
        Tämä suututtaa monia ja monet haluavat tehdä selvää eroa feminismiin.

      2. No esimerkiksi asevelvollisuudesta on keskusteltu. Kannattaa lukea kirjoituksia täältä🙂

    2. ”Tutkimuksen taso on kansainvälisesti heikkotasoista, esimerkiksi vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimuksia ei Suomesta julkaista.”

      No siinä tapauksessa muukin suomalainen tutkimus on heikkotasoista. Tieteellisten seurain valtuuskunnan Julkaisufoorumi kun katsoi Naistutkimus-lehden tieteellisesti korkeatasoiseksi sijoittaen sen kategoriaan 2. Tuloksia voi vertailla täällä: http://tsv.fi/julkaisufoorumi/

      ”Tämä siis tarkoittaa sitä, että feministit olettavat miehillä olevan yhteiskunnassa etuoikeuksia naisiin nähden, joita miehet käyttävät naisten syrjimiseksi.”

      Tämäkään ei pidä paikkaansa. Feminismi tuo esiin, että erilaiset kulttuuriset käytännöt valtauttavat eri yksilöitä eri tavoin. Tarkoittaa siis sitä, että kaikki miehet eivät ole alistajan asemassa, eivätkä kaikki naiset ole yksiselitteisesti alistettuja. Myös miesten välillä on hierarkiaeroja, aivan kuten naistenkin ja niitä hierarkkisia eroja tuottavat muutkin seikat kuin sukupuoli (myös luokka, etnisyys, seksuaalisuus, vammaisuus jne).

      ”Suosittelen jokaiselle feministille ajelua kolmosen tai kasin ratikassa Kallion läpi ja laskevan montako päihdeongelmaista miestä ja naista tulee vastaan.”

      Päivästä riippuen joskus näyttää melko tasaisiltakin lukemat. Toki miehet ovat edelleen yliedustettuina. Päihteiden (liika)käyttö on pitkään kulttuurisesti ollut sallitumpaa miehille kuin naisille. Se, että mies tarttuu pulloon (tai piikkiin) on miehille ominaisempaa toimintaa, eli maskuliiniseksi määrittyvää. Raja on ollut jo pitkään murtumassa, mikä näkyy tietenkin siinä, että naisten osuus päihteiden ongelmakäyttäjissä kasvaa. Paraneeko miesten asema sillä, että yhä useammasta naisestakin tulee rapajuoppo? Tuskin. Sen sijaan se, että pulloon tarttumisen sijaan löydetään muitakin ratkaisukeinoja vaikeaan elämäntilanteeseen lienee edelleenkin avainsana. Eli niiden perimaskuliinisten reagointitapojen sijaan voisi löytyä rakentavampiakin keinoja, joka taas on yhteydessä mieskuvaan, siihen minkä katsotaan olevan miehille sallittua/mahdollista/suotavaa. Apua pitää olla saatavilla, enkä ole kuullut yhdenkään feministin esim. vastustavan yhteiskunnan tarjoamaa päihdehoitoa.

      Mistähän muuten se johtuu, että nämä ns. suosituimmat ennakkoluulot ovat aina samoja ja niitä toistetaan toistamisen jälkeenkin ilman että mitään faktaa taustalle olisi edes olemassa?

      1. ”Mistähän muuten se johtuu, että nämä ns. suosituimmat ennakkoluulot ovat aina samoja ja niitä toistetaan toistamisen jälkeenkin ilman että mitään faktaa taustalle olisi edes olemassa?”

        No niinpä. Samoin hämmentää se että näissä keskusteluissa mainitut feministit tuppaavat olemaan aina samoja jenkkiläisiä radikaalifeministejä vuosikymmenten takaa…

  7. ”Feministit ja ympäristöaktivistit ovat mukavan turvallisia syyttelykohteita – eipä ainakaan astuta kenenkään varpaille, jolla on sitä todellista valtaa.”

    Tämä kohta nyt ainakin oli ihan täyttä puppua. Suomalaisessa eduskunnassa ja hallituksessa toimii lukuisia feministejä. Esimerkiksi uudessa isyyslaissa feministit näyttävät ottavan erävoiton eroisiä vastaan. Sanon feministit, koska käsittääkseni tästä vastuussa oleva oikeusministeri on myös feministi.

    http://www.suomenmaa.fi/etusivu/isyyslaki_uhkaa_j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4_pettymykseksi_eroisille_6640490.html

    Kaikesta pyörittelystä ja teoretisoinnista huolimatta kyseessä ei ole mikään ”imago-ongelma” vaan feministien vallankäyttö omista lähtökohdista. Tämä on siis syynä feministien huonoon maineeseen.

    1. Millä ihmeen perusteella isyyslakiehdotus on feministien laatima? Nyt en käsitä. Päinvastoin mä sanoisin. Esimerkiksi sateenkaariperheiden kipeästi tarvitsemia uudistuksia ei sinne ole kirjattu.

    2. Hei,

      huomasit varmaan kontekstin, josta lauseet irrotit – en sanonut ettei yhdelläkään feministillä ole valtaa, vaan:

      ”Ainoastaan aktivistien (potentiaaliseen) ärsyttävyyteen keskittyminen esteenä “tavallisten ihmisten” laajempaan kiinnostukseen parantaa maailmaa ei ota huomioon niitä vahvoja tottumuksia ja normeja sekä erilaisten valtaakäyttävien etuja, jotka aktiivisesti toimivat näitä tavoitteita vastaan. Estääkö naisten aseman parannukset tosiaan feministien ärsyttävyys, vaiko erilaiset “taloudelliset välttämättömyydet juoksupoikineen”, minkä vuoksi on ok, että “naisammateissa” maksetaan pienempää palkkaa? Tuhotaanko ympäristöä siksi, että Greenpeace vastustaa sitä, vaiko siksi, että on tahoja, joille kilahtaa tästä rahaa ja paljon? Feministit ja ympäristöaktivistit ovat mukavan turvallisia syyttelykohteita – eipä ainakaan astuta kenenkään varpaille, jolla on sitä todellista valtaa.”

      Feministeiksi tunnustautuvia on kansanedustajina, kyllä (oikeusministeristä en sano mitään). Mutta jos nyt otetaan tarkastelun kohteeksi rakenteelliset ongelmat, joihin hieman viittasinkin, niin valta päättää niistä on jossain aika muualla.. Tässä myös historia, vakiintuneet tavat & käytännöt, näyttelee suurta roolia.

      1. Vai on valta päättää ”jossakin aika muualla” kuin feministisillä kansandustajilla ja ministereillä. Enpä oikein usko tuota. Eiköhän feministeillä ole sangen vankka ote suomalaisesta korkeimmasta päätöksenteosta.

        Vai oliko tuo ”valta päättää on jossakin aika muualla” vain harkitsematon heitto ilman älyllistä sisältöä.

      2. Öh? En halua vähätellä etteikö yksittäisillä kansanedustajilla ole valtaa. (On tietenkin, jos verrataan vaikka muhun.) Mutta esim lain säätäminen vaatii enemmistön eduskunnasta (se 200 hlö) taakseen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lain_s%C3%A4%C3%A4t%C3%A4minen_Suomessa

        Ei ole kyse siitä, etteikö monella tasolla tiedostettaisi tasa-arvon tärkeys – kaikki kaatuu useimmiten rahaan, eli ettei sitä ole asiaan X. Myöskään se, et juhlapuheissa puhutaan tasa-arvon tärkeydestä ei suoraan merkitse, että asiat käytännössä paranisi, tai että mitään todellista yritystä siihen suuntaan olisi.

        Sitten taas esim. lobbaus vaikuttaa Suomessakin paljon -aivan liikaa, jos multa kysytään. Ja tässähän puhuu se, et kellä on rahaa lobata. (Vrt. Guggenheim-keissi, vaikka olikin siinä kyse hesan kaupunginvaltuustosta.) Toisaalta sitten taas ei pidä vähätellä elinkeinoelämän ja ”markkinoiden” valtaa (jo ihan niistä pankkien luottoluokituksista lähtien), mitkä vaikuttaa nimenomaan siihen, mitä kaikkea on rahaa tehdä.

        (Huom: musta on ylipäätään aika turha lähtee vääntämään, että kellä tasan on ENITEN valtaa -valtahan on hyvin vaikeasti määriteltävä suure – mutta voidaan leikitellä mielikuvalla, et mikäli haluttaisiin läpi jokin tasa-arvouudistus eduskunnassa, olisiko mahdollista? Veikkaan aika vahvasti että ei – mikä ehkä tulee todistetuksi tasa-arvoinen avioliittolaki-äänestyksessä.. Tietenkin olisi hienoa jos menisi läpi, mutta olen hieman skeptinen..)

  8. Olipas ärsyttävä avautuminen. Ei vaiskaan, asiallista kamaa, eikä minulla ole oikeastaan erityisemmin vastaansanottavaa tai kommentoitavaa itse asiasta. Huomautanpahan kuitenkin, että feminismissä ja aktivismissa yleensä on paljonkin lieveilmiöitä ja piirteitä, jotka oikeutetusti saattavat ärsyttää joitakuita (lue: minua). Näihin kuuluvat mm. teoreettisen puhdasoppisuuden ja -kielisyyden vaatimukset ei-teoreettisissa konteksteissa, joissa moinen hienostelu on epärelevanttia; toverikritiikkipiirit, joissa oikein mässäillään sillä, kuinka etuoikeutettuja ja sokeita omalle etukoitettuudelluun ollaan, ja iloitaan jakamalla tarinoita omasta rasismistaan, seksismistään, ableismistaan, jne; ammattiaktivismi, jossa tärkempää on skenekrede kuin se, että oikeasti saadaan mitään aikaan; ja niin edelleen ja niin edelleen. Tällaiset ilmiöt muodostavat monille kynnyksen tulla mukaan talkoisiin, tai vaikkapa edes hyväksyä feminismiä tms. itseään kuvaavaksi termiksi, silloinkin kun itse asia todellisuudessa vastaisi omia aivoituksia. Koskapa lienevät vääjäämätön osa mitä tahansa organisoitua ja aatteellisesti jäsenneltyä ihmisten puuhastelua, en oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä. Halusinpa vain purnata, kun niin ärsytti.

    1. Samaa mieltä kaikesta sanomastasi (ja siitä, että kaikki organisoitu aatteellinen toiminta päätyy vähän tai vähän enemmän tähän)!😀 Olen vaan silti valinnut kutsua itseäni feministiksi ja oikein tätä blogiakin kirjoitan. Historia. Urheat ihmiset, jotka joskus on oikeasti saaneet jotain aikaiseksi. Ehkä se?

    2. Juu, kaikki inhimillinen järjestäytynyt toiminta päätyy kuvaamiisi ongelmiin -enemmän tai vähemmän (esim. jo pelkästään yliopistojen ainejärjestöt ja kerhot ovat helposti sisäpiiriläistyneitä!). Sitä tietenkin voi ja pitää jokaisen omalta osaltaan ravistella.

      Toisaalta itse taas mietin niin, et tietyt -inhimilliset – ongelmat on kestettävä, et voi ylipäätään tehdä mitään.. -Täydellisiä toimintatapoja ja -kulttuureita saa muuten aivan varmasti odottaa sinne hautaan asti.. ja toisaalta tietynlaista positiivista yhteishenkeä (joka voi ”ulkopuolelle näyttäytyä sisäänpäinkääntymisenä”) on pakko olla, jotta on jotain mieltä missään. Tasapainoilua kaikki on vaan.

      Eli: tuntemuksesi tunnistettu & koettu itsekin, vastalääkettä tuskin löytyy helpolla.. (Yksi mikä itsellä toiminut, niin on se, et tiedostaa, et osa ”ärtymyksestä” lähtee itsestä. Vähän sama idea kait, kun luo tietystä ihmisestä tietynlaisen kuvan josta ärsyyntyy vaan huomatakseen, et kyseessä olikin vain oma mielikuva, ja tyyppi mitä mukavin. Aina etukäteisoletukset ei johda harhaan, mut joskus johtaa..)

  9. Heippa, kommentteja olikin tullut jonoon jo paljon. Julkaistaan niitä sitä mukaa kun ehditään vastailemaan, mutta saattaa mennä viikonlopun ylikin koska kaikki blogistit ovat reissussa. (Ja halutaan kunnolla myös tsekata kaikki kommentit ennen kuin laitetaan julki.) Pahoittelut viivästyksistä!

  10. Elina:

    ”Kerro toki lisää tästä ei-feministisestä tasa-arvosta?”

    Kuten yritin ton oikeudenmukaisuus-analogian avulla esittää, niin mun mielestä tasa-arvo vaikuttaa samanlaiselta monitulkintaiselta käsitteeltä ku oikeudenmukaisuus. Feministeillä on tasa-arvon sisällöstä oma tulkintansa ja jos jonkun tulkinta poikkeaa feministisestä tulkinnasta, niin silloin se ei ehkä halua myöskään identifioitua feministiks. Missä mielessä sun mielestä toi mun oikeudenmukaisuus-analogia ei toiminu? Väitätkö että politiikassakin on niin, ettei oikeundenmukaisuuden sisällöstä ja merkityksestä voi olla toisistaan pokkeavia hyvin perusteltuja tulkintoja, vaan senkin suhteen esim. vasemmiston tulkinta voidaan jollain absoluuttisilla kriteereillä todeta oikeeks (tai vääräks)?

    ”Miten sukupuoli voidaan jättää tasa-arvosta pois?”

    Olenko ehdottanut sen pois jättämistä? Ei feministit ole ainoita tasa-arvon kannattajia, joiden mielestä sukupuoli on oleellista huomioida. Munkin mielestä se on oleellista huomioida ja mä pidän itteäni tasa-arvon kannattajana mutta en feministinä.

    ”Juuri feminismi on ollut yksi keskeinen tekijä, joka on nostanut esiin aikaisemman “tasa-arvo”-käsityksen epätasa-arvoisuuden”

    Mä en oo väittäny, ettei feministien käsitys tasa-arvosta olis parempi ku mitä se käsitys on ollu vaikka 1900-luvun alussa valtavirrassa. Mul ei ole edes hajua mikä se on ollu silloin, mutta mulla ei ole syytä epäillä feminismin historiallisia ansioita tietyillä sektoreilla. Voin silti olla samalla sitä mieltä, että feminien käsitys tasa-arvosta on joiltain osin buginen eikä missään mielessä ainoa mahollinen perusteltu käsitys.

    ”Mulle se, et kieltäytyy feminismistä, merkitsee sitä, ettei pysty näkemään sitä, kuinka kiinni sukupuoleen liittyvät seikat on tasa-arvon kannalta”

    Tää on ihan virheellinen käsitys enkä ihan tajuu mistä se kumpuaa. Edelleen, enhän esim. mä kiistä millään tavalla sukupuolen merkitystä. Itse asiassa edes miesasiamiehet Laasanen mukaan lukien ei kiistä sukupuolen merkitystä. Päinvastoin, ne auliisti tunnustaa sen. Erimielisyys koskee lähinnä sitä, mikä on tasa-arvon vallitseva tila, minkälainen paino milläkin tasa-arvo-ongelmalla on ja minkä ongelmien korjaamiseen niukkoja resursseja pitäis eniten panostaa.

    ”kuitenkin useimmiten se et kieltäytyy feminismistä merkitsee sitä, et ei vaan ole kiinnostunut tasa-arvosta”

    Nää heitot on vähän tylsiä tällasessa keskustelussa. Toki löydät tavistallaajista aina esimerkin, joka sanoo hölmöjä juttuja vaan siks et asiat ei kiinnosta sitä. Mut kai tässä nyt olis kiinnostavampaa keskustella siitä, että voiko feminismistä ”kieltäytyä” jollain rationaalisilla perusteilla? Tuskin epäilet että esim. mun feminismistä kieltäytyminen johtuis siitä, että mua ei kiinnosta tasa-arvoasiat?

    ”rupesin nyt todenteolla miettimään tätä kannattamaasi vaihtoehtoista, parempaa ja kaikille sopivaa tasa-arvokäsitystä tjsp, niin mitkä on sen mukaan suurimmat tasa-arvo-ongelmat?”

    Enhän mä tässä ketjussa oo toistaseks ottanu vielä kantaa siihen, mikä mun mielestä olis sisällöltään ”parempi” käsitys tasa-arvosta. Saati väittäny, että olis olemassa sellanen tasa-arvokäsitys, joka olis ”kaikille parempi” ku feminismi. Oon vaan sanonu, että voi olla monenlaisia perusteltuja käsityksiä. Jopa sun, Katariinan ja Johannan käsitykset varmaankin joiltain osin vähän poikkeaa toisistaan, ollen kuitenkin sen verran samansuuntaisia, että katsotte kaikki voivanne julistautua feministeiks. Onks teille mahdotonta kuvitella tilanne, jossa jonkun käsitys poikkeaa sen verran enemmän teiän käsityksistä, että siitä alkais tuntua väärältä tai harhaanjohtavalta kutsua itteään feministiks? Vaikka siis edelleen kuitenkin katsois kannattavansa tasa-arvoa.

  11. Elina:

    ”-Millaisissa järjestöissä/suuntauksissa sen kannattajat vaikuttaa? Jos ei sit ole mitään “yhteistä”, muuta kuin se näkemys, että feministit on väärässä, niin mistä sinä Rogue voit tietää, että ihmiset on tätä mieltä?”

    En tajunnu. Pitääkö vaikuttaa jossain järjestössä tai suuntauksessa, jotta voi olla feministien kanssa eri mieltä tasa-arvon sisällöstä? En sanonu, että olis iso joukko ihmisiä, joilla on joku yhtenäinen käsitys tasa-arvon sisällöstä ja joku poliittinen liike puuhattuna sen käsityksen ympärille. Sanoin, että on luultavasti suhteellisen paljon ihmisiä, joilla on erilainen käsitys kuin feministeillä. Mut ei niitten erilaisten käsitysten tartte olla keskenään samanlaisia. En tiedä millanen tasa-arvokäsitys täsmälleen ottaen ihmisillä on. Veikkaan että käsityksissä voi olla kohtalaisen suuria eroja, vähän niinku politiikassakin voi olla libertaareja ja kommunisteja, jotka kuitenkin kaikki väittävät olevansa oikeudenmukaisuuden asialla. Ja niillä voi olla jopa ihan hyvät perustelut käsityksilleen, vaikka ne poikkeaisivatkin jyrkästi toisistaan. No ei ehkä kommunisteilla, mut muilla😉

    ”Ja miksi feministien vastustus on niin keskeistä (sinulle tuntuu olevan)?”

    Lähinnä siks, että feministit vaikuttaa mun mielestä päässeen kohtalaisen hegemonisesti määrittelemään sen, mitä esim. politiikan tasolla pidetään nykyään tasa-arvona. Jos vallitseva paradigma on feministinen ja se on mun mielestä joiltain osin suht selkeesti virheellinen, niin silloin pidän tärkeenä haastaa sitä(toki tykkään myös vänkäämisestä, plain and simple).

    ”Edetäänkö kohti tasa-arvoa sen voimalla, et oletetaan, et asiat menee itsestään paremmin? Vai kielletäänkö nykyiset ongelmat/suhtaudutaan valikoiden?)”

    Ei vaan ihan niinku yleensäkin yritetään korjata käsityksiä ja painotuksia siltä osin kuin ne on virheellisiä. Tosin kuten jo toin esille, niin tasa-arvo saattaa olla samanlainen olio kuin oikeudenmukaisuus eikä sen sisällöstä varmaan koskaan päästä mihinkään täydelliseen yhteisymmärrykseen. Tällöin se osuus mistä ei päästä yhteisymmärrykseen jää poliittisen eturyhmätaistelun piiriin ihan samalla tavalla ku monet muutkin vastaavat asiat.

    ”-Miten tällainen tasa-arvokäsitys suhtautuu naiserityisiin ongelmiin? Ovatko yhtä tärkeitä kuin miesten ongelmat? Ja jos ei, niin miten ihmeessä se sitten voi olla tasa-arvoista?”

    Mun käsitys tasa-arvosta on se, että viime kädessä kyse on yksilöiden välisestä tasa-arvosta. Jos näyttää siltä, että joku muuttuja kuten ”sukupuoli” vaikuttaa tasa-arvon toteutumiseen, niin sitä muuttujaa voi ja pitää käyttää apuna kun pyritään kohti tasa-arvoa. Tää sisältää ihan samalla tavalla sekä nais- että mieserityiset ongelmat.

    ”feministit ei vähättele miesten kokemia sukupuolierityisiä ongelmia”

    Jos korostaa/painottaa naisten ongelmia, niin sen kääntöpuolena on se, että miesten ongelmat jää vähemmälle huomiolle. Jos feministit pääosin vastaa tasa-arvon sisällön määrittelystä, tasa-arvopolitiikan ym. suunnittelusta ja dominoi tasa-arvoyksikköjä tms., niin miesten ongelmat jää vähemmälle huomiolle. Näin näyttää myös käyneen. Jos joku on perustellusti sitä mieltä että jotkut miesten ongelmat on isompia ja/tai akuutimpia kuin ne naisten ongelmat joihin päähuomio on viime aikoina suunnattu, niin se helposti vähentää sen halua julistautua feministiks.

    1. Rogue: ”En tajunnu. Pitääkö vaikuttaa jossain järjestössä tai suuntauksessa, jotta voi olla feministien kanssa eri mieltä tasa-arvon sisällöstä? En sanonu, että olis iso joukko ihmisiä, joilla on joku yhtenäinen käsitys tasa-arvon sisällöstä ja joku poliittinen liike puuhattuna sen käsityksen ympärille. Sanoin, että on luultavasti suhteellisen paljon ihmisiä, joilla on erilainen käsitys kuin feministeillä.”

      Viittasin siihen, kun kirjoitat:

      ”“Suunnilleen kaikki” kannattaa tasa-arvoa.”

      Kyllä, varmaan yleisellä, sen tarkentumattomalla tasolla. Kun kuitenkin selvästikin olet jonkin paremman tasa-arvon kannalla ja oletat että monet muutkin mahdollisesti on, mua kiinnostaa että millä perusteella näin oletat. Varmaan sillä tasolla, et ”ketään ei saa syrjiä”, juu, mutta: yleensä, juurikin siksi, et tasa-arvo on niin vaikea juttu, olenko väittänyt muuta(?), tuollaiset yleiset heitot, että suurin osa jotain, vaatii tarkempaa selvennystä, jos niitä haluaa käyttää feminististä käsitystä vastaan.

      Kannattaa huomata, että kukaan ei ole väittänyt, että tasa-arvo olisi yksinkertaista määritellä, joten hieman taikka enemmän vierastan tuota ”muut näkee sen monitahoisemmin kuin feministit”-läppää. Ks. vaikka aluksi: https://feministienvuoro.wordpress.com/2012/03/14/vieraan-vuoro-mita-tasa-arvo-on-2/

      Eli epäilen, että usein tasa-arvoa tarkemmin (vielä!) miettimättömät olettaa, et kysymys on helpompi. Mikä on luonnollista, asiat mihin ei vielä ole perehtynyt näyttävät usein todella itsestäänselviltä. (Määkin voin kuvitella, et joku katon rakentaminen on yksinkertaista, kun en sitä osaa. Tai miljoonaa muutakaan asiaa.😀 )

      Yritän avata vielä kerran esimerkin avulla sitä, mikä näissä ”varmasti kaikki kannattavat asiaa X”-vetoamisissa risoo. Pystyt ymmärtämään eron seuraavien lauseiden välillä.

      1. ”Mielestäni eläimiä ei pidä kohdella huonosti” (sanottuna siten, ettei erityistä suhdetta vaikkapa eläimiin kohdistuvaan kidutukseen tuotantolaitoksissa ) ja

      2. ”Mielestäni eläimiä ei pidä kohdella huonosti, ja niinpä kannatan tehotuotannosta luopumista/suuria parannuksia tiloille ja kunnon kontrollia&sanktioita säädösten rikkojille”.

      Ei voida sanoa, että tapauksessa 1. ei oltaisi kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista sinänsä – kuitenkin lähestymistapa poikkeaa siinä käytännön tasolla.

      On hyvä huomata, että on eri asia kannattaa vaikkapa tasa-arvoa noin niinkun arvona, kuin että on sitä mieltä että sen toteutumisen edistäminen on tärkeää.

      Mun mielestä ei ole mielekästä sanoa, että ”mun/yleinen käsitys tasa-arvosta on parempi”, ellei tarkemmin esittele sitä. Ja myöskin ”muut tavat kuin feminismi ottaa huomioon sukupuoli tasa-arvossa”, niin kiinnostaisi kovasti miten se on mahdollista? JOKO sukupuolet on täydellisen tasa-arvoisia TAI ei ole. Tää on feminismin lähtökohta, jonka voi tietysti hyväksyä ilman, että kutsuu itseään ”feministiksi” – kaikki muu on sitten enemmän kiistanalaista tai järjestelykysymys, mm. miten tasa-arvoa kohti edetään – feministeillä todellakin on erilaisia mielipiteitä.

  12. Tässä sä olet hakoteillä! Ei feministeillä edes ole mitään yhtä yhtenäistä käsitystä tasa-arvosta! Esim. siitä, kuinka tasa-arvo parhaiten toteutuisi, käydään jatkuvasti keskusteluja ja kamppailujakin. Yhteistä lienee se, että kaikilla on päämääränä tasa-arvo.

    1. Munkin mielestä tasa-arvo on hyvä tavoite vaikken missään nimessä ole feministi. Usko patriarkaatin ylivaltaan yhdistää paljon paremmin feministejä. Onhan olemassa feministejä jotka ovat todenneet etteivät miesten ta ongelmat kiinnosta. Heitä pidänkin tuossa asiassa rehellisinä.

  13. Yks esimerkki näistä erilaisista näkemyksistä on vaikkapa suhtautuminen isäkiintiöihin vanhempainvapaiden ja nyt esillä olevan kotihoidontuen kohdalla. Osa feministeistä kannattaa kiintiöitä ja monet on sitä mieltä, että perheiden tulis saada vapaasti valita (tai ettei valtiovallan pitäis puuttua kansalaisten järjestelyihin).

    Feminististä liikehdintää seuranneena, on vaikea nähdä, kuinka ”feministit” ovat yksissä tuumin määritelleet ”tasa-arvon sisällöt”. Kamppailuja niistäkin on käyty ja jollain feministillä on voinut olla tuossa kamppailussa valtaa ympätä jokin asia läpi.

  14. Te ette nyt oikeen vastannu noihin mun varsinaisiin argumentteihin. Kukaan ei esim. ottanu kantaa siihen, että mikä siinä oikeudenmukaisuus-analogiassa oli pielessä. Jos vasemmistolaiset kannattaa oikeudenmukaisuutta, niin miks kaikki ei tunnustaudu vasemmistolaisiks?

    ”Kun kuitenkin selvästikin olet jonkin paremman tasa-arvon kannalla”

    Mun tasa-arvokäsitys on mun mielestä parempi ku se käsitys, joka feministejä tuntuu enemmän tai vähemmän yhdistävän. Ihan samalla tavalla feministien käsitys tuntuu teiän mielestä olevan parempi käsitys ku muut mahdolliset käsitykset. Tai välillä vaikuttaa siltä että teiän mielestä ei ees olis mahollista, että muunlaisia tasa-arvokäsityksiä olis olemassa. Se menee yli mun ymmärryksen.

    ”juurikin siksi, et tasa-arvo on niin vaikea juttu, olenko väittänyt muuta(?)”

    No siinä mielessä olet väittänyt, että ihmettelet miks kaikki ei suostu tunnustautumaan feminismin mukaisen tasa-arvon kannattajiks. Eli väität, että tasa-arvo olis siinä määrin ykskäsitteinen, ettei ihmisillä pitäis olla relevanttia erimielisyyttä sen sisällöstä vaan kaikkien pitäis tunnustaa feminismiä.

    ”tuollaiset yleiset heitot, että suurin osa jotain, vaatii tarkempaa selvennystä, jos niitä haluaa käyttää feminististä käsitystä vastaan”

    Enhän mä tässä yhteydessä vielä yrittäny selventää niitä yksityiskohtia, joissa feministeille tyypillinen tasa-arvokäsitys menee mun mielestä pieleen. Yritin vaan perustella yleisellä tasolla että siitä tasa-arvon sisällöstä on mahdollista olla eri mieltä samoin kuin vaikka oikeudenmukaisuuden sisällöstä. Sitähän tossa postauksessa ihmettelit, että miks ihmisiä ärsyttää feminismi tai miks joku ei halua sellaiseksi tunnustautua. Mut toki ollaan moneen kertaan muiden postauksien yhteydessä väännetty niistä yksityiskohdistakin ja oon varmaan pariin kertaan suhteellisen laajasti eritelly niitä asioita, joissa feminismillä on mun mielestä parantamisen varaa.

    ”Kannattaa huomata, että kukaan ei ole väittänyt, että tasa-arvo olisi yksinkertaista määritellä”

    ??? Mut jos myönnät että sitä on vaikea määritellä, niin miten voit samalla hämmästellä sitä, että jollain on eri määritelmä/käsitys ku feministeillä ja se ei halua kutsua itseään feministiks?

    ”“muut näkee sen monitahoisemmin kuin feministit”

    En mä tiedä kuin moni näkee sen ”monitahoisemmin”. Mun argumentti on, että monet näkee sen eri tavalla ku feministit ja siks ne ei halua sanoa itteään feministeiks.

    ”Yritän avata vielä kerran esimerkin avulla sitä, mikä näissä “varmasti kaikki kannattavat asiaa X”-vetoamisissa risoo. Pystyt ymmärtämään eron seuraavien lauseiden välillä”

    Ne sun esimerkki oli olkiukko. Mä en oo missään vaiheessa väittäny, että olis erityisen relevanttia jos joku vaan sanoo yleisesti kannattavansa tasa-arvoa eikä se ees ite tiiä mitä se sillä tarkoittaa. Mun argumentti oli nimenomaan se, että voi olla hyvin perusteltuja positioita siihen mitä tasa-arvo on, jotka kuitenkin poikkeaa feminismin positiosta niin paljon, ettei niitä oo järkeä yrittää niputtaa feminismi-termin alle.

    Annan paremman esimerkin:

    Henkilö X: Eläimiä pitää kohdella hyvin. Siispä leijonanosa eläinsuojeluun käytetyistä verorahoista pitää käyttää lemmikkikissojen uusiin kiipeilypuihin ja frettien puruleluihin. Näin siksi, että kissat ja fretit ovat poikkeuksellisen tuntevia ja söpöjä eläimiä ja siksi niiden oloihin tulee kiinnittää erityishuomiota.

    Henkilö Y: Eläimiä pitää kohdella hyvin. Siispä tuotantoeläinten olosuhteiden kriteerejä tulee tiukentaa merkittävästi. Näin siksi, että tuotantoeläinten kohtelu on mittaluokaltaan valtava eettinen ongelma verrattuna mihinkään muuhun eläinsuojeluasiaan.

    Nyt tossa on kaks tyyppiä, jotka molemmat sanoo kannattavansa eläinten hyvää kohtelua, molemmat esittää jonkin niiden mielestä tärkeen tavoitteen ja perustelut just sille kyseiselle tavotteelle.

    Jos nyt henkilö X kutsuu itteään vaikka ”animalistiksi”, niin pitäisittekö erityisen kummallisena, jos henkilö Y kieltäytyisi kutsumasta itseään animalistiksi?

    Tossa on tietty kärjistystä mukana, mutta muodollisesti tilanne on täysin sama ku tässä että sä ihmettelet että miks kaikki tasa-arvon kannattajat ei suostu kutsumaan itteään feministeiks. Vielä kerran. Se johtuu siitä, että kaikki tasa-arvon kannattajat ei hyväksy sellaisenaan niitä tasa-arvokäsityksiä, poliittisia tavoitteita ja painotuksia, joihin feministit on identifioitunu.

    ”Mun mielestä ei ole mielekästä sanoa, että “mun/yleinen käsitys tasa-arvosta on parempi”, ellei tarkemmin esittele sitä”

    En ymmärtäny miks tän postauksen aiheen takia olis ollu erityisen relevanttia eritellä kymmenenteen kertaan ne asiat, joista minä satun olemaan feministien kanssa eri mieltä. Pointti oli vaan että on mahdollista, että käsitykset eroaa sen verran reippaasti, ettei halua sanoa itseään feministiks.

    ”feministeillä todellakin on erilaisia mielipiteitä”

    Niin mut on teillä myös sen verran paljon yhteistä, että te kaikki haluatte kutsua itteänne feministeiks. Kuin moni feministi esim. ei hyväksy sitä feministeille tyypillistä lähtökohtaa, jonka mukaan naiset on huonommassa asemassa ku miehet ja sen takia huomiota pitää kiinnittää erityisesti naiserityisiin ongelmiin? Jossain menee se raja että kun erimielisyys kasvaa riittävän isoks, niin ei oo enää pointtia kutsua itteään samalla nimellä ku ne joiden kanssa on eri mieltä. Sä vaikutat siis olevan sitä mieltä, että tällanen erimielisyyden taso ei oo mahdollinen.

    1. Joop,

      mietin kyl et tuli enemmän rivien välissä tuo oikeudenmukaisuuskäsitysten erot. Mut lainaan itseeni, siis, kuten sanottua:

      ”Mun nähdäkseni on mahdollista kenen tahansa väittää kannattavansa vaikka mitä – lähempi tarkastelu on sitten toinen, eli onko vain sanahelinää.”

      Sekä:

      ”On hyvä huomata, että on eri asia kannattaa vaikkapa tasa-arvoa noin niinkun arvona, kuin että on sitä mieltä että sen toteutumisen edistäminen on tärkeää.”

      Samat pätee oikeudenmukaisuuteenkin. Kylhän niistä oikeistossakin puhutaan suu vaahdossa, mut eri asia, et miten lähdetään toteuttaan, vai lähdetäänkö. (Perus liberalismin ongelmaa; et sanotaan et tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, mut sitten niiden lähestyminen jää muille..)

      (Palaan muuhun tarkemmin huomenna aka. tänään. Kunhan muistan. Sori, oon huono vastaan moneen eri juttuun, enemmän fiilispohjalla. Ja sitten tuntuu, et usein päätyy/joutuu toistamaan itseään..)

  15. Johanna:

    ” Feministien joukossa on sitten kyllä monenlaisia erilaisia näkemyksiä siitä, miten toivottuun päämäärään päästäisiin”

    Niin ja sitten joidenkin näkemykset siitä on niin erilaisia ku useimpien feministien, että olis ihan omituista sanoa olevansa feministi.

    ”Silti mä kaikkein mieluiten eläisin yhteiskunnassa, jossa käsitykset ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta ois niin itsestäänselvyyksiä”

    Ei tohon oo välttämättä mahdollista päästä, koska ei oo olemassa itsestäänselvää totuutta siitä, mitä tasa-arvo on. Onko tasa-arvo esim. enemmän ”kaikille kykyjensä mukaan” vai ”kaikille tarpeidensa mukaan”? Jo ero siinä kumpaa noista painottaa voi tuottaa valtavan eron siihen miten kahen tasa-arvon kannattajaks tunnustautuneen mielestä tasa-arvoa tulis edistää.

    ”Ei feministeillä edes ole mitään yhtä yhtenäistä käsitystä tasa-arvosta!”

    Ks. mun vastaukset Elinalle. Teillä on kuitenkin aika paljon yhteistä niitten erojen lisäks. Kun erot lisääntyy niin jossain vaiheessa tulee raja, jonka jälkeen feministiks tunnustautuminen olis vaan harhaanjohtavaa kielenkäyttöä.

    1. Mutta kenen näkemys sen jakautumisen jälkeen ois sitten feminismiä? Kuka sen määrittelee? Feminismi ei tässä mielessä ole samanlainen liike kuin vaikkapa poliittinen puolue.

      1. Jos feministeinä itteään pitävät alkaa olemaan riittävän erimielisiä jostain asiasta, niin silloin on varmaan tavallista että keksitään jotain etuliitteitä, kuten vaikka ”radikaalifeminismi”, ”liberaalifeminismi” tms. Mut yhtä hyvin joku tasa-arvon kannattaja voi kutsua itseään jollain mulla nimellä. Vaikka egalitaristi tai whatever tai ei välttämättä tartte mitään nimeä. Mut ei oo mitään syytä miks jonkun feministien kanssa riittävän erimielisen tasa-arvon kannattajan olis tarkoituksenmukaista kutsua itteään feministiks.

      2. Joo feminismi on varmaan jo laajentunut niin paljon, että määrittelyt ovat vaikeita. Mutta näinhän se on muissakin aatesuunnissa. Vaikka demarit ja kommarit on käyneet läpi vaikka mitä muutoksia, sisäisiä kiistoja ja aatesuuntia.

        Ja niin on feministitkin. Jotta asia selkenisi, esitänkin tässä oman epätieteellisen määrittelyni feminismistä: feminismi on naisten asioiden ajamista. Mistäkö tämän tiedän? Yksinkertaisesti kuuntelemalla nuoria naisia jotka ovat juuri löytäneet oman sisäisen feminisminsä. Heitä ajaa tunne naisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Oppineemmat siskot sitten ruokkivat tätä tunnetta ja sirottelevat sekaan käsitteitä kuten patriarkaatti, kaikkien tasa-arvo, sateenkaari, hyväveli, 80 c, gender, perheväkivalta, miehet mukaan, uhri, kotihoidontuki jne jne. Mutta pohjalla on se, että koetaan epäoikeudenmukaisuutta naisina. Eli samalla tavalla kuin vasemmistolainen kokee epäoikeudenmukaisuutta työväestön oloista, feministi kokee epäoikeudenmukaisuutta naisten asemasta. Tämä onkin mielestäni paras feministin määritelmä.

        Mitä sitten tarkoittaa feministinen hegemonia tasa-arvotyössä? Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että feministit priorisoivat naisten ongelmat. Feministien huono maine tulee siitä, että muillakin (kuten meillä miehillä :-D) on joitain ongelmia ja näkemyksiä mutta niitä ei nähdä tai haluta nähdä. Feministinen katsantokanta on sisäisestä moninaisuudesta lopulta käytännön tasolla liian yksipuolinen (tähän kohti vastalauseita…😉

      3. Aina muistetaan mainita, että feminismiä on yhtä monenlaista kuin on feministejä. Feministejä yhdistää kuitenkin tietoisuus tasa-arvosta ja he omistavatkin yksinoikeuden tasa-arvo nimiseen tavaramerkkiin.
        Kiinnostaisi tietää minkälaisia tasa-arvo-ongelmia feministien mielestä miehillä on? Imagoa kohottaisi huomattavasti jos pystyisitte julkituomaan vaikka viisi asiaa. Koulutus, elinikä, työllisyys, lisääntymisoikeudet, terveydenhoito, köyhyys, syrjäytyneisyys jne.

      4. Armeija, katuväkivallan uhriksi joutuminen, yksin asuvien miesten syrjäytyminen (tästä käsitteestä on kriittistäkin sanottavaa, mutta laitan nyt, koska jaettu ymmärrys, mitä tarkoitan), itsemurhat (erityisesti aikuisilla miehillä, nuorten itsemurhissa tytöt yliedustettuina), eristäytyminen perheestä (tämä on toinen puoli naisiin kohdistuvista odotuksista jäädä töistä pois ja kotiin kotiin hoitamaan lapsia). Esimerkiksi näin.

      5. Armeijaa nyt ei kehtaa tasa-arvoiseksi väittää kovinkaan feministi, mitä nyt joku Jaakonsaari ja Tainio ja moni muukin.
        Minkälaisia toimenpiteitä noiden muiden Johannan mainitsemien ongelmien korjaamiseksi on suunnitteilla tai tekeillä?
        Toi itsemurhien ennaltaehkäisy onkin sikäli kiinnostavaa, että valtaosa masennuksenhoitoon käytetyistä resursseista menee naisille, kun taas 80% itsemurhista tekee miehet. Olisiko syytä kohdentaa toimenpiteitä paremmin?

      6. Itsemurhista & niiden ehkäisystä: en ole alan asiantuntija, mutta olettaisin, että häpeä, epäonnistumisen pelko yms. on yksi syy taustalla. Tää liittyy suoraan siihen, millasia arvoja lapsille opettaa.. jos tosimies ei valita/pärjää omillaan, niin ei ole ihme, että on vaikea pyytää apua sillon kun sitä oikeasti tarvitsee. -Se on melkein kaikille vaikeaa, mutta tietyissä tilanteissa ylitsepääsemätöntä. Miksi? Juuri niihin syihin pitää puuttua. Eli näen kyllä ”perinteisen” miesihanteen, jota feministit kyseenalaistaa, yhtenä ongelmia aiheuttavana tekijänä – tässäkin asiassa. (Tästä aihetta liippaa edellinen sukup. sensitiivistä kasvatusta koskeva teksti.)

        ”Toi itsemurhien ennaltaehkäisy onkin sikäli kiinnostavaa, että valtaosa masennuksenhoitoon käytetyistä resursseista menee naisille, kun taas 80% itsemurhista tekee miehet. Olisiko syytä kohdentaa toimenpiteitä paremmin?”

        Käsittääkseni naiset hakeutuu herkemmin hoitoon, oli sairaus mikä tahansa. Joten jos mietit, että ”naiset vie miesten hoitorahat” niin ajatuskulku on ongelmallinen. ”Voimakkaan miehen”-myyttiä on syytä murtaa. Tärkeetä, ylipäätään, on kiinnittää huomiota siihen, et stigmaa mielen sairauksien ympäriltä poistetaan. (Miten? on sitten eri juttu..) Varmasti helpottaa hoitoon hakeutumista.. Jos asia kiinnostaa, vapaaehtoistumista voinee suunnata tonne: http://www.mielenterveysseura.fi/ Tai sitten ihan vaan aloittaa lähipiiristä (masennus kun on kansantauti), ja pöllyttää käsityksiä, ettei aiheesta saa puhua. Ja kysyä, onko kaikki ok, jos epäilee ettei oo. (Ja tietysti taas: opettaa lapsille, että mieli voi sairastua siinä missä muukin ruumis, eikä edesauttaa leimaamista puhumalla ”hulluista” tms.) http://www.mielenterveysseura.fi/files/2232/Uskalla_auttaa_esite_low.pdf

        Tietenkin kaikki on lopulta kiinni määrärahoista; ja mehän tiedetään, että ennaltaehkäsevästä työstä säästetään. Se on perseestä.

        Tulevaisuutta ajatellen kuitenkin tärkeä juttu on se, että oikeasti mietitään, et mitä lapsille opetetaan, tai vastaavasti jätätään opettamatta. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/265505-tytot-joutuvat-taistelemaan-huomiosta-paivakodeissa (Tossa uutises tulee hieman esiin sitä, et miten tyttöjä valmistellaan koko ajan kestään ristiriitatilaiteita ja luoviin niissä – mikä on aivan hemmetin tärkeä taito elämän kannalta.)

        HUOM: en sano et suoraan jokin syy ja seuraus-yhteys, mutta oon aika ihmeissäni kyllä, jos taidoilla, miten käsitellä pettymystä tai surua, ei ole merkitystä tässä asiassa, koska itsensä tappaminen ei ole mikään joko/tai-ratkaisu,vaan usein ne, joiden teko saadaan estettyä ei tee sitä. (”Ei voida estää jos haluaa tappaa itsensä” on tappava myytti useimmissa tapauksissa.) Eli hyvinkin pienet jutut vaikuttaa..

      1. Varsinkin, kun erään tutkimuksen mukaan 70% naisista ei deittailisi työttömän kanssa. Kyllähän tuokin osaltaan rajoittaa halua kertoa ongelmistaan.

      2. ”Eräässä tutkimuksessa”. Joo, näitä kaikkia jenkki”tutkimuksia” joita meilläkin uutisoidaan näyttävästi ei kansti ihan niin tosissaan ottaa.

        Et itsekään usko tuohon, pitää vaan päästä sanoon et ”naisten vika tääkin!” Kiitos kehittävästä osallistumisestasi keskusteluun.

      3. ”“Eräässä tutkimuksessa”. Joo, näitä kaikkia jenkki”tutkimuksia” joita meilläkin uutisoidaan näyttävästi ei kansti ihan niin tosissaan ottaa.”

        On kuitenkin syytä huomioida, että tästä aihepiiristä on olemassa myös ns. vakavasti otettavaa kotimaista tutkimusta, jonka mukaan esimerkiksi parisuhteelle miehen työttömäksi joutuminen on suurempi riski kuin naisen työttömäksi joutuminen. Tätä voi toki tulkita kuten haluaa: yksi mahdollinen tulkinta on, että naiset rakastuvat miehiä enemmän lompakkoon. Toki voi myös spekuloida, työttömänä nainen tekee silti kotitöitä, mies ei, ja tämä jäynii suhteita (tosin; esimerkiksi naisten suurempi osuus kotitöistä lienee aivan luonnollinen tilastollinen seuraamus niin kauan, kun esimerkiksi kotihoidon tuesta yli 90%:a menee naisille. olisi outoa, jos käytännössä miltei kaikkien latenhoitotukien mennessä naisille naiset EIVÄT tekisi enempää kotitöitä kuin miehet)

        http://yle.fi/uutiset/miehen_potkut_lisaavat_avioeroriskia_enemman_kuin_naisen_irtisanominen/6858247

      4. Onko ”kiinnostus työttömän deittailuun” ja avioeroon päätyminen sama asia? Ihan oikeasti, mieti nyt mitä kirjoitat.

        Avioero ei ole -tuskin- koskaan mikään yksiselitteinen päätös. Käsittääkseni mikä tahansa raju elämänmuutos lisää riskiä erota – esim lasten syntymä, sairaus,.. ”Jos sulla ei oo rahaa, en enää ole”. Yläasteella nämä. Meinaatko ihan oikeasti, että jos miehen työttömyys johtaa eroon, niin syy on ”naisen kiinnostus palkkapussiin”? Vaiko ihan vaan vaikka liittyisi paljolti siihen, miten miehiä edelleen ohjataan rakentamaan identiteettinsä työn kautta, ja jos työ lähtee, niin putoaa koko elämältä pohja pois siten helpommin. (Ympäristön paineet ja odotukset vaikuttaa tässä tietenkin.) Tämä varmasti vaikuttaa parisuhteeseen, niin kuin kaikki, mikä vaikuttaa omaan vointiin ja voimavaroihin. Ja jos apuakin on vaikea hakea, kun se näyttäytyy häpeällisenä, niin onhan se tilanne varmasti mahdoton. (”Parisuhdeasiantuntija puolestaan uskoo, että miehen on vaikeampi luopua työn tuomasta statuksesta ja kotiin on vaikempi jäädä” jne. jutussa, joskin ihmeellistä moralisointimentaliteettia mukana hällä, ja muut outoo.) Juuri tästäkin syytä 50-luvun jenkkilähiöistä napatut sukupuoliroolit mieselättäjineen on vaarallisia. (Tiedoksi: suomessahan mitään mieselättäjämallia suuressa mittakaavassa juuri ole ollutkaan. Kuin joidenkin kuvitelmissa..)

        Toisaalta: avioeron näkeminen jonkun vikana tai yksinkertaisena päätöksenä tai täydellisenä epäonnistumisena on..antiikkinen eikä ota huomioon ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Kulissit kunnossa viimeseen asti-meininki ei ole terveellistä kelleen.

      5. ”Onko “kiinnostus työttömän deittailuun” ja avioeroon päätyminen sama asia? Ihan oikeasti, mieti nyt mitä kirjoitat.”

        Tuskin työttömiä haluavat deittailla, jos niistä erotaankin useammin. Syyt voivat, kuten mainitset, olla moninaisia, eivätkä pelkästään suoraan rahaan liittyviä.

        ”Juuri tästäkin syytä 50-luvun jenkkilähiöistä napatut sukupuoliroolit mieselättäjineen on vaarallisia. (Tiedoksi: suomessahan mitään mieselättäjämallia suuressa mittakaavassa juuri ole ollutkaan. Kuin joidenkin kuvitelmissa..)”

        Tämä on totta. Kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön 2012 tasa-arvobarometrin mukaan viidennes naisista on sitä mieltä, että päävastuu perheen toimeentulosta kuuluu miehelle.

      6. Onko joku täällä väittänyt, että naiset ovat jotenkin parempia ihmisiä tai heihin ei vaikuta ympäröivän yhteiskunnan ihanteet? Tai että nainen ei voisi olla sovinisti? Tai asettaa epäreiluja vaatimuksia miehelle?

        Kyseenalaistin sitä, että ”naista kiinnostaa enemmän lompakko” nyt on tolkuton ja perin naisvihamielinen moralisointi, mikäli ei oteta huomioon yhteiskunnan arvostuksia. Rahaa ja rahaan sidottua ”menestystä” arvostetaan yleisesti. Mikä on huolestuttavaa ja raadollista. Sen vihjaaminen, että se on ”naisten vika”, tms. menee sitten aika mielenkiintoisiin oletuksiin..

        (Ja edelleenkään: en tiedä miten voidaan väittää että seurustelun aloittaminen ja avioero on rinnastettavia tässä suhteessa. Piste.)

  16. Leidi Kalliosta: ”Mistähän muuten se johtuu, että nämä ns. suosituimmat ennakkoluulot ovat aina samoja ja niitä toistetaan toistamisen jälkeenkin ilman että mitään faktaa taustalle olisi edes olemassa?”

    Oliko tämä ns. retorinen kysymys? No, vastaan mielipuolen pätevyydellä, että: toisto(pakkoon) riittää nautinto. Pyrin myös valitettavasti vastaamaan vähän kaikkeen.

    Lähinnä Slavoj Zizekin tekstien selailun vuoksi kytken tuollaiset järjettömän toistopakkoiset hokemat tyyppiä ”sukupuolten väliset suhteet(tasa-arvo) ovat mahdottomia ja syy on feministien (huonon käytöksen)” seksuaaliseen nautintoon ja fantasiaan. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka näiden hokemien toistelu tuskin on tietoisesti tai erityisen kouriintuntuvasti seksuaalisesti nautinnollista, ne joka tapauksessa julkilausuvat sen fantasian, jonka puitteissa käytännön seksuaalisuhde/rakkaus, halu, nautinto ja oikeastaan koko yhteiskuntaside ovat mahdollisia.

    Poliittisina lausumina tälläiset hokemat ilmentävät fantasiaa eheästä yhteiskunnasta, jota halkovat ymmärryksen tavoittamattomissa olevat ristiriidat(pääoma vs. työvoima, sukupuolten välinen suhde tjmsp.) sivuutetaan ruumiillistamalla ne ”häiriköihin”: esim. feministeihin ja heidän salaliitonomaiseen ”agendaansa”. Ainakin näiden ”totuuksien” lausumisaktissa muhii oletus, että esim. miesten itsetuhoinen dokaus on feministien/naisten syy, koska nämä keskustelua dominoimalla ja miehiä yksilötasolla yhteiskunnallisista ongelmista syyllistämällä estävät todellisten ongelmien käsittelyn ja kärjistävät niitä. Osattomuuden, addiktioiden ja itsetuhoisuuden palauttaminen väärin käytetyn yksilönvapauden ongelmaksi on osa hierarkioiden palveluun omistautuneen oikeiston yhteiskunnalliset ongelmat henkilöivää retoriikkaa. Syyllistämisen väärin paikantaminen feministiin/naiseen on osa fantasioille ominaista nautinnollista ristiriitojen siirtotyötä. Lisäksi se demonisoi toisia/naisia kivasti kelvottomiksi pahantahtoisiksi toisiksi, joka on linjassa kapitalistisen rakkauden mekaniikan kanssa.

    Fantasiassa feministi on siis mielikuva-objekti, joka on syy seksuaalisuhteen ja oikeastaan koko yhteiskunnan toimimattomuuteen. Näin feminismin vastustamisen tai mitätöinnin kautta avautuu tie haluun ja eräänlaiseen täydelliseen, ideologisesti oikeaoppiseen seksuaalisuhteeseen, jossa toinen on läsnä yhteiskunnan puutetta ruumiillistavana asiana(räyhäfeministi, ekoterroristi), jonka torjuminen on vastavuoroinen rakkaudenteko suhteessa epäpersoonalliseen hierarkioiden palvelemiseen typistyneeseen yhteiskuntaan.

    Leidi Kalliosta: ”….Feminismi tuo esiin, että erilaiset kulttuuriset käytännöt valtauttavat eri yksilöitä eri tavoin. Tarkoittaa siis sitä, että kaikki miehet eivät ole alistajan asemassa…”

    Kyllä näkisin, että alistajan asemaan on melko esteetön pääsy, jos vain häikäilemättömyyttä riittää. Suosikkiennakkoluulot lausutaan juuri tuosta valtauttavasta asemasta ja tähän asemaan valtahierarkiassa on periaatteessa kaikille esteetön pääsy -jopa kaikkein vähäpätöisimmälle miehelle tai naiselle. Oikeiston suuri emansipatorinen lupaus on tarjota vapautena asema hierarkiassa, jonka alapuolella on toisia, jotka ovat ainakin mielikuvissa vieläkin alhaisempia: talous/jumala-> yritys-> työvoima-> mies-> nainen-> lapsi-> orja-> tuottamaton/loinen.

    Puutetta osoittavien herrakastiin pääsemiseksi pitää vain hyväksyä ja lausua ne voimauttavat ”totuudet” toisista. Päivänpolitiikka tarjoaa kyllä loputtomia mahdollisuuksia erilaisiin nautinnollisiin sukupuolittuneisiin lausuma-akteihin. Esimerkkinä toimii tämä julkiseen keskusteluun ejakuloitu Heidi Hautalan eroon päättynyt fantasia Greenpeacesta Al-Qaidaan verrattavissa olevana terroristijärjestönä(Eija-Riitta Korhola), joka ansaitsee isoja huomiotalouden $$ ja oikeaa rahaa uhraamalla sinisilmäisiä naiiveja blondeja passittamalla heidät orientin vankityrmiin(Mikael Jungner). Ja tämä linnaan sulkeminen höpöhöpösyytöksillä on tietysti oikein, koska lain noudattaminen on aina oikein ja lain rikkominen erityisen rangaistavaa, jos sen tekee vaatiessaan puutteen(ympäristöongelmat) yhteiskunnassa ottamista huomioon.

    Tosin kulttuuriset käytännöt kiinnostavat minua vain toissijaisesti, koska näen hierarkiat ja ristiriidat ensisijaisesti taloudellisina. Tämä palautuu siihen mitä ymmärrän rakkaudeksi kapitalismissa, joka on eräänlainen menetystä tai puutetta palvova ja siitä kiihottuva lopunajan kultti. Esim. työn ja kulutuksen piirissä tarjottujen halun objektien(identiteetit, tavarat) funktio on nähdäkseni toimia pelkkänä rituaalisina halusta luopumisen objekteina, joiden teennäisyys ja kelvottomuus on usein jopa kuluttajalle itselleen ilmeistä.

    Halu/rakkaus ovat kapitalismissa jotain josta luopuminen ihmisten välisissä suhteissa on niiden täyttymys yhteiskunnallisella tasolla. Tälläinen muodollinen, kaikista kiinnosteista irtisanoutuva halu on nähdäkseni se mitä meiltä tässä yhteiskunnassa vaaditaan, eli se konkreettiset toiset ihmiset kieltävä Toisen (yhteiskunnan) halu. Vastatakseen mahdollisimman puhtaasti yhteiskunnan tai Toisen haluun, yksilö kieltää konkreettiset toiset ihmiset halunsa syynä ja siten oman puutteellisuutensa. Eli kyseessä on sama rakkauden kaava kuin pappien ja munkkien siveyslupauksissa, jossa toisista luovutaan rakkaudesta Jumalaan/Toiseen. Kapitalistisessa runkkausyhteiskunnassa on vain omat kulutus- ja identiteettiprojektien muodon saaneet luopumisrituaalinsa.

    Kapitalismissa halu/rakkaus ei suinkaan ole asia, jossa olemisessaan puutteellinen yksilö täydentää vastavuoroisesti toisen tämän puutteessa. Yksilön eheyttä painottavan toimintalogiikan puitteissa puute/halu on kielletty tai ulkoistettu toiseen (mahdollisesti itsessä). Toisen osoittaminen puutteelliseksi asettaa osoittajan lausuma-aktin ajaksi eheäksi. Toisin sanoen ideologisesti puhdasoppista halua/rakkautta on se, että toteaa toisen (vastavuoroisesti) ”merkityksettömäksi”.

    Todettakoon vielä, että en valitettavasti näe julkiseen keskusteluun päätyvää feminismiä erityisen emansipatorisena, koska aika vähän tutkaan on osunut niitä feministejä, jotka yhdistävät feminisminsä jotenkuten uskottavaan ja riittävän johdonmukaisesti toisia tasa-arvoisena subjektina puhuttelevaan, no… vallankumouksellisuuteen. Joskin sama koskee tietysti kaikkea julkista keskustelua. Feministisen julkisen puheen painopiste on enemmänkin kulttuurisen toisen oletusarvoisessa valistamisessa/torjunnassa, joka näyttäytyy ilman kapitalismin torjuntaa pelkältä yllä kuvatun kaltaisen nautintomekanismin mukaiselta toisten torjunnalta. Se on vain vähemmän ”juurevaa” ja ilmeistä kuin kuvailemani brutaalimmat mekanismit.

  17. Elina

    ”Käsittääkseni naiset hakeutuu herkemmin hoitoon, oli sairaus mikä tahansa. Joten jos mietit, että “naiset vie miesten hoitorahat” niin ajatuskulku on ongelmallinen”

    Toisaalta te ette tunnu näkevän tota samaa ajatuskulkua erityisen ongelmallisena silloin, kun perustelette esim. kiintiöitä miesvaltaisiin hallituksiin tai valitatte 80 sentistä. Noiden osalta on kyse laadullisesti ihan samasta ilmiöstä, eli siitä että miehet hakeutuu naisia tarmokkaammin korkeille palleille ja isopalkkasille aloille. Jos kannatatte suoraa puuttumista lopputulemien jakaumiin silloin kun se olis naisille edullista, niin ettekö vois pitää sitä potentiaalisena toimintatapana myös silloin kun se olis miehille edullista? Tässä siis vois ajatella esim. jonkinlaista sukupuolikiintiötä terveydenhoitomenoihin. Itse en siis sellaista tietenkään kannata kuten en kannata sukupuolikiintiöpolitiikkaa muutenkaan, mutta jos te olisitte johdonmukaisia logiikkanne kanssa teiän pitäis tarkastella sitä ainakin yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona kun kerran tarkastelette sukupuolikiintiöitä potentiaalisena vaihtoehtona muillakin sektoreilla.

    1. Hei,

      nyt käsitit väärin. Oon kyllä ehdottomasti sitä mieltä, et jokin täsmätoimi olisi paikallaan – vaikkakin monitahoinen juttu nää mielenterveysongelmat, eli ei yhtä tekijää. Ja käsittääkseni terveyserot korreloi sosioekonomisen aseman kanssa, joten lähtökohta ei ehkä ole se, et ”miehet” (abstraktina ryhmänä) ei hae apua. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/sosiaaliryhmien-valilla-on-terveyseroja Kiintiövertaus ei toimi, kun ei voida ajatella, et naisten hoitoo pitäs vähentää, joten huono rinnastus. Luuletko että perheet voi paremmin, jos vähennetään naisten hoidosta? Tää ei ole nollasummapeliä, päin vastoin.

      ”Meidän oletettuun kiintiölogiikkaan” vetoaminen ontuu – sen sanominen, että jossain jutuissa kiintiö voi olla hyvä työkalu, ei meinaa et se olis sitä aina ja kaikkialla. Onko joku sanonut näin, vai oletteletko? (Olen sitä mieltä, että poliittisissa toimielimissä kuntatasolla kiintiöt on hyvä olla – muutoin en taas ole erityisen puolesta enkä vastaan; tietenkin, jos nyt valtionyhtiöt voisi olla asemassa näyttämässä esimerkkiä. Kiintiö-aiheesta puhutaan aivan liikaa suhteessa siihen, mihin tuloksiin voi päästä.)

      1. ” Ja käsittääkseni terveyserot korreloi sosioekonomisen aseman kanssa, joten lähtökohta ei ehkä ole se, et “miehet” (abstraktina ryhmänä) ei hae apua.”

        Myös johtoasemiin päätyminen korreloi sosioekonomisen aseman ja esimerkiksi perhetaustan kanssa. Voin etsiä tästä jonkun tutkimuksen jos aihe kiinnostaa. Se, että joku asia korreloi asian 1 kanssa, ei tarkoita etteikö se voisi korreloida myös asian 2 kanssa (terveyspalveluiden käyttö voi ihan korreloida siis molempien sosioekonomisen aseman ja sukupuolen kanssa, jolloin se on myös mieserityinen kysymys). Palkka korreloi myös sen suhteen, hakeutuuko julkiselle vai yksityiselle sektorille töihin (selittävä tekijä palkkaerojen osalta), joten silloinkaan kai lähtökohtana ei voi olla se, että ”naiset” abstraktina ryhmänä saisivat huonompaa palkkaa. Musta tää korrelaatioiden kirsikanpoiminta on vähän hassua.

        Myöskään hallitusten kiintiöt eivät ole nollasummapeliä. Jos asiaa ekstrapoloi siihen suuntaan, että ”ovat” koska miehet hyötyvät jollain tapaa naisten aseman paranemisesta (huippujohtotehtävistä) vaikka se leikkaakin miesten paikkoja, voidaan myös sanoa että naiset hyötyisivät (vaikkapa nyt henkisesti vakaampien puolisoiden ja isien muodossa) naisiin kohdistuvasta leikkauksesta mielenterveyspalveluissa miesten hyväksi.

        Kaikki tämä on aika absurdia ajattelua.

  18. Toi Elinan laittama Hesarin linkki tuntuis toimivan hyvänä esimerkkinä siitä, miten naistutkijoiden valikoitumisbias, vallitseva feministinen paradigma ja noiden värittämä uutisointi tuottaa jatkuvasti kuvaa, jonka mukaan naiset olis uhreja ja huonommassa asemassa kuin miehet. Toi uutinenhan perustuu ensinnäkin tähän tutkimukseen:

    http://minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=593

    Tossa on siis tutkittu pelkästään naisia ja niistäkin vaan harvojen ja valittujen sairauslomaisten joukkoa. Se että kyse on laadullisesta tutkimuksesta jossa tutkitaan pelkästään naisia, ei sinänsä tietenkään tee tutkimuksesta huonoa. Jotain biasta voi kuitenkin epäillä kun tarkastelee näitä väitösten aiheita Minnasta:

    http://minna.fi/fi_FI/web/guest/vaitoskirjapankki

    Kuka tahansa voi lyhyellä vilkasulla havaita, että huomattava enemmistö tutkimuksista koskee naisia ja on naisten tekemiä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että niiden harvojen miespuolisten tutkijoiden väitökset näyttää koskevan suunnilleen yhta painottuneesti miehiä kuin mitä naistutkijoiden tutkimukset koskee naisia.

    Se mikä Sanna Rikalan tutkimuksen sisältöä tarkemmin tuntematta laittaa miettimään, tulee esiin sekä sen väitöksen lehdistötiedotteessa että Hesarin artikkelissa.

    Tää on suora lainaus Rikalan omasta väitöstiedotteesta:

    ”Nyky-yhteiskunnassa talouskasvu rakentuu hyvinvoinnin kannalta haitallisten työn muotojen ja työolosuhteiden varaan. Työn tehostamisohjelmat ja tulospaineet ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti naisenemmistöisille aloille. Kun työn olosuhteisiin liittyvät ongelmat ”yksilöllistyvät” eli tulevat käsitellyiksi työntekijöiden yksilöllisinä terveysongelmina, ne samalla myös sukupuolittuvat eli muodostuvat naisten terveysongelmiksi”

    Eli miten ihmeessä RIkala on päätyny tällaseen tulokseen haastattelemalla muutamaa sairaslomalaista naista? Vai mihin se ton täysin poskettoman väitteen perustaa? Talouskasvua koskeva väite on täysin vailla pohjaa ja loogisestikin älytön. Hyvin kummallinen käsitys on myös toi, että ”tehostamisohjelmat” olis jotenkin erityisesti kohdistunu naisvaltaisille aloille. SIt näiden kahden hatusta vedetyn oloisen väitteen pohjalta johdetaan toi, että olosuhteisiin liittyvät ongelmat muodostuu nimenomaan naisten terveysongelmiksi.

    Hämmästyttävän paljon täysin uutta ja yllättävää tietoa Rikalalla tuntuu olevan taloudesta ja sen toiminnasta ja sen sukupuolivaikutuksista, huomioiden että sen oma tutkimus kuitenkin koski vain ja ainoastaan kourallista masentuneita naisia. Toki voi olla että sieltä väitöskirjasta löytyy lähdeviitteet noille väitteille, mutta vaikka löytyiskin niin noi ei todellakaan olis esim. minkään taloustieteellisen tai muun konsensuksen mukaisia ja sikäli vähän kummallista esittää ne faktoina tollasen ihan muuta aihetta koskevan väitöksen tiedotteessa.

    Hesarin uutisessa vedottiin tietty muihinkin tietoihin ku Rikalan väitöskirjaan, mutta Rikalan väitös kuitenkin yhdistettiin tohon uutiseen sillä tavalla, että luotiin vaikutelma, jonka mukaan Rikalan tutkimus olis antanu jotain tukea sille uutisen otsikolle, eli että naisvaltaset alat jotenkin altistais masennukselle. Sellastahan Rikala ei mitenkään oo voinu saada tutkimuksessaan selville haastattelemalla muutamaa naista.

    Tossa on toiminnassa just se kombo mihin Elinan edellisen postauksen kommenteissa viittasin. Eli ensin naistutkija valitsee tutkimuskohteekseen naiset(ks. Minnan lista), sitten tulkitsee tuloksensa yltiöuhriuttavasti naisten kannalta ja toimittaa tuloksensa lehdistölle kummallisessa muodossa. Sitten lehdistö vetää siitä feministisen paradigman mukaiset päätelmät ja lopputuloksena on uutinen, jonka mukaan naisilla menee törkeen huonosti.

    1. Voisin ehkä tähän sen verran kommentoida että a) aika iso osa feministisestä tutkimuksesta (esim. oma väikkäri) käsittelee sekä naisia että miehiä ja b) aika iso osa tähän asti tehdystä ei-feministisestä tutkimuksesta käsittelee vain miehiä ja vieläpä niin että mies yleistetään tarkoittamaan ihmistä yleensä (esim. haastatellaan vain miehiä ja sitten johtopäätöksissä puhutaan ihmisistä/työntekijöistä/poliitikoista etc). Toiseksi Sanna Rikalan tutkimuksen tapauksessa oli aika perusteltua kohdistaa tutkimus nimenomaan naisiin, sillä masennus/työuupumus on ihan diagnoosien perusteella naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä. Kiinnostava huomio tossa Rikalan jutussa on (monien muiden tärkeiden juttujen lisäks) että naisenemmistöisillä aloilla työskentelevät miehet sairastuu masennukseen yhtä usein kuin naiset (ja tää väite perustuu siis ihan tilastoihin). Tästä voidaan päätellä että kyse ei ole luonnollisesta taipumuksesta sairastua joka ois erilainen naisilla ja miehillä vaan siitä että naisenemmistöisten alojen työssä on piirteitä jotka vaikuttaa siihen kuinka herkästi päätyy masennus-diagnosoitavaksi. Eli tää väite perustuu siis aiemmalle tutkimukselle ja siitä tehtyihin johtopäätöksiin. Toki tästä vois sitten jatkaa päättelemällä että no naiset on vaan niin kauheita että ne sairastuttaa muutkin mut tässä taas Rikalan tekemät haastattelut näyttää että sairastumisen syynä ei oo ollut esim. työpaikkakiusaaminen vaan työssä tapahtuneet uudelleen järjestelyt ja se että henkilön pyrkimykset vaikuttaa oman työnsä järjestelyihin on ohitettu. Ja tästä päästään vielä tuohon uhri-pointtiin: mun nähdäkseni Rikala ei _missään nimessä_ esitä naisia yksiselitteisesti uhreina vaan korostaa just sitä millaista toimijuutta aika kamalissakin tilanteissa kuitenkin naisilla on.

  19. ”Kiintiövertaus ei toimi, kun ei voida ajatella, et naisten hoitoo pitäs vähentää, joten huono rinnastus. Luuletko että perheet voi paremmin, jos vähennetään naisten hoidosta? Tää ei ole nollasummapeliä, päin vastoin.”

    Jos meillä on tietty budjetti käytettävissä terveydenhoitomenoihin, niin kyllä se aika lailla on nollasummapeliä että keiden hoitoon se budjetti käytetään. Vastaavasti jos laitat kiintiöt hallituksiin, niin se on nollasummapeliä siinä mielessä, että jokainen naiselle annettu kiintiöpaikka on pois joltain mieheltä, jos lähtötilanne oli se että miehiä oli enemmän.

    ”kun ei voida ajatella, et naisten hoitoo pitäs vähentää”

    Eli miks noin ei siis voida ajatella, jos kuitenkin voidaan ajatella että on ok jos tällä hetkellä miesten hoitoon käytetään paljon vähemmän rahaa ku naisten? Tai miks voidaan ajatella että valituks tulleilta miehiltä voitais ottaa työpaikka pois kiintiöllä? Mikä tossa eroaa siitä, että osa naisten terveydenhoitomenoista kohdistettais miehille, niin että kokonaissummat olis vähän lähempänä toisiaan?

    ”sen sanominen, että jossain jutuissa kiintiö voi olla hyvä työkalu, ei meinaa et se olis sitä aina ja kaikkialla”

    Ei tietenkään meinaa, mutta mähän yritin kysyä et miks te ette oo valmiita edes harkitsemaan kiintiöitä tällasessa tapauksessa missä naiset olis kärsijöinä kun ootte useinkin valmiita harkitsemaan niitä silloin jos miehet on kärsijöinä?

    1. Vertaatko nyt oikeesti korkeepalkkasten töiden palkkaamisia siihen, saako apua masennukseen?!
      Morjens. Aikas sanaton oon.

      (Kukahan tässä nyt ei ota yksilöitä huomioon, vaan laittaa miehet ja naiset kategorioina vastakkain. Todellakin teet tässä nyt sitä, mistä koko ajan feministejä oot täällä perusteetta syyttämässä.) Mun mielestä kaikkien täytyis saada hoitoa, eikä ketään voi uhrata siksi et ”väärää sukupuolta kun laitetaan tilastot paremmaks”. Piste, (Tietenkin on erilaisia kiireellisyyksiä, esim. lapset ja nuoret..)

      1. No voi elämä, enhän mä niitä sisällöllisesti verrannu keskenään. Yritin vaan saada sua avaamaan sitä logiikkaa et miks kiintiöt sun mielestä saattais toimia hyvin noissa asioissa joissa niistä olis haittaa miehille mutta huonosti niissä, mistä olis haittaa naisille. Mikä on se syy miks et halua edes harkita sellasia tässä terveydenhoitoasiassa mutta suhtaudut varovaisen myönteisesti joissain toisissa asioissa joissa niistä olis miehille haittaa?

        Miks feministit kannattaa esim. korvamerkittyjä ”naispalkkaeriä” naisvaltaisille aloille? Loogisestihan siinä on kyse saman henkisestä asiasta ku olis siinä, että korvamerkittäis terveydenhoidossa miehille joku kiintiösumma.

        Logiikka: naiset ei hakeudu hyväpalkkasiin töihin, joten annetaan naisille lisää rahaa siitä mitä ne suostuu tekemään. Miehet ei hakeudu hoitoon, joten korvamerkitään niille joku raha mikä tavalla tai toisella tullaan käyttämään miesten hoitoon.

      2. EI. EN OLE SANONUT ETTÄ KIINTIÖT KAIKESSA PARAS/JÄRKEVÄ/YHTÄÄN MITÄÄN. (Voin toistaa vielä, jos tarvitaan. Tai ylipäätään ollut kovin kiinnostunut kiintiöistä. Sulle on kyse jostain ”voittamisesta” tai ”osoittamisesta”, huomaan. En itse ole kovin kiinnostunut siitä, vaikka yritän kyllä ymmärtää logiikkaasi.)

        ”Mikä tossa eroaa siitä, että osa naisten terveydenhoitomenoista kohdistettais miehille, niin että kokonaissummat olis vähän lähempänä toisiaan?”

        Väitätkö ettet ollut sitä mieltä, että naisilta pois lääkärimenoja, jotta miehille lisää? Puhut ”kokonaissummista” sen sijaan, että tiedostat, että kyse yksilöistä? Jos kyse on suurimmalta osin pakollisista menoista, sanotko jollekin vanhukselle, et ”sori, olisit mies”. Kovin eri asia puhua palkankorotuksesta tai tietyn työpaikan saamisesta kuin niistä välttämättömistä palveluista. (Anteeksi, koen tämän hieman absurdiksi ja oksettavaksi. Puhut ikään kuin terveydenhuollossa hoidettaisiin jotain kuviteltuja sairauksia, joiden hoidosta voisi vähentää?)

        Varmaan olisi hyvä miesten terveyteen ennaltaehkäisevää kamppanjaa joltain taholta suunnata. THL saattaisi olla oikea taho.

        Ja kyllä: ongelma on julkisen terveydenhuollon rapautuminen (ja tarkoituksellinen rapauttaminen). Joskus mietityttääkin, että kuinka vähän kiinnostusta eräiden miesasiamiesten taholta on osoitettu hyvinvointivaltioon..

    2. ”Jos kyse on suurimmalta osin pakollisista menoista, sanotko jollekin vanhukselle, et “sori, olisit mies”. Kovin eri asia puhua palkankorotuksesta tai tietyn työpaikan saamisesta kuin niistä välttämättömistä palveluista. (Anteeksi, koen tämän hieman absurdiksi ja oksettavaksi. Puhut ikään kuin terveydenhuollossa hoidettaisiin jotain kuviteltuja sairauksia, joiden hoidosta voisi vähentää?)”

      Sanotko kehitysmaassa asuvalle orvolle pojalle, että tsori oisit tyttö ni mahtuisit tähän pläänin kamppikseen, vai oksettaako tää sua yhtä lailla? Miksi feministit haluavat kerätä rahaa ainoastaan tytöille? Olisiko se tytöiltä pois, jos kerättäisiin molemmille yhtäaikaisesti, kun voimme kaikki ehkä olla yhtä mieltä siitä ettei tuo saharan eteläpuoleisessa afrikassa asuvan pojankaan elämä ehkä koulutuksen osalta ruusuilla tanssimista ole.

      1. Pikkuriikkinen googletus auttaa, eli yleensä tytöillä on vielä huonommat oltavat kuin pojilla, esim. kouluunpääsy huomattavasti harvinaisempaa. Toisaalta tyttöjen koulutuksen lisäämisellä on kerrannaisvaikutuksia, myös hänen lapsiensa tulevaisuuteen. (Koulutetut naiset hankkii vähemmän lapsia ja kouluttaa ne.) https://www.unicef.fi/koulutus Ylipäätään naisten koulutukseen panostaminen ei ole käsittääkseni mitenkään nimenomaisen feministinen päätös. ja: käsittääkseni kaikki avustusjärjestöt tukevat myös poikia – tyttökeskeiset kampanjat (esim. kouluunpääsyyn liittyen) ei poista tätä tosiasiaa.

        Vastaisuuden varalle, kaikille: Olkaa valehtelematta, kiitos. (Niin, feministithän vihaa poikia ja haluaa että ne kärsii, niinkö?) Vastaavia kommentteja ei julkaista.

  20. Rogue: ”Jos meillä on tietty budjetti käytettävissä terveydenhoitomenoihin, niin kyllä se aika lailla on nollasummapeliä….”

    Hehehe… vanha kunnon ”Haluaisin auttaa, mutta valitettavasti rahaa ei ole” -niukkuusargumentti. Jota terästetään ”se että sitä ei riitä miehille on naisten vika”- vihjailulla. Ja jos väittää vastaan, niin sitten menoerälle arvatenkin todetaan, että ”Rahaa ei tule taikaseinästä.”

    Mediasisältöjen, lähipiirini ja subjektiivisten kokemusteni perusteella ongelma hoitoon pääsyssä on pikemminkin rahoituksen puute, joka taas ei ole mikään pakon sanelema asia, vaan ideologisesti tarkoituksenmukainen tapa höykkyyttää ”tuottamattomia” toisia tuottavuusajattelun keinoin. Rahoituksesta kamppailu on osa ideologista ”hoitoa”. Kyse ei ole siitä, että hoitoa annettaisiin erityisesti sukupuolen perusteella eriarvoisesti, vaikka kysymyksen sukupuolittaminen kivasti konkretisoi asian siten, että se palvelee tuota ideologiaa kieltäytymällä käsittelemästä aliresurssointia. Paitsi tietty hekumallisesti naisten vikana.

    Elina H.:

    En hirveästi pidä tuosta hoitokeskustelua koskevasta asiantuntijahenkisyydestä. Toki sille on tarvetta, mutta näen hoitokoneiston ja hulluutta koskevan asiantuntijatietoa veivaavan keskustelun lähinnä ideologisena aparaattina, joka kehystämällä mielenterveysongelmat yksilön tai kulttuurin ongelmiksi pikemminkin estää yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyä kuin edesauttaa sitä.

    Hoito on kaiketi edelleenkin normisti sitä, että 20 minsan aikana lääkäri tekee hajoamispisteessä olevaa tuotantovälinettä(apua hakeva potilas), koskevan päätöksen osastohoidon ja avohoidon välillä. Avohoidon merkitessä pikadiagnoosin mukaista pilleripurnukkahoitoa ja alkuun olematonta tai minimaalista keskusteluapua. Jos kannattavaksi sijoituskohteeksi arvioitu(ei liian sairas, tuottavia työvuosia jäljelle, palvelualtis asenne jne.) jaksaa ideologista kasvatustaan jatkohoidon parissa psyk. polilla pidemmän aikaa, voi höykytysideologian edellyttämien byrokraattisten viivyttelyjen, lumekeskusteluhoitojen ja eräänlaisena potentiaalisena CV:nä toimivan b-lausuntorumban jälkeen päästä siihen kelan kustantamaan psykoterapiaan. Se ei kyllä liioin tee autuaaksi, vaan kyseessä on usein lähinnä vain erilainen, yleensä vähemmän ilmeisemmin taloudellis-eroottinen pellesirkus.

    Työkyvyttömyyseläkkeen ja sopivan lääkityksenkin saaminen voi toki olla oma mielipuolisen väkivaltainen taistelunsa (vakuutus)lääkäreitä vastaan. Hankalille, ideologian kanssa huonosti yhteensopiville potilaille on helppo vittuilla lukemattomin tavoin. Esim. http://www.revalvaatio.org/wp/itsenainen-harkintavalta/

    Tietty on mahdollista, että naiset ”pääsevät” helpommin toimintaperiaatteiltaan melko kyseenalaisen hoidon piiriin, mutta en keksi Elina H.:n mainitseman ”miehet ei valita” -lain ja joidenkin naisvaltaisten alojen tavallista brutaalimpien ongelmat henkilöivien työolojen lisäksi muuta syytä kuin näkemyksen, että nainen on aina miestä vähemmän rationaalisempi, hullumpi olento. Siten naisen irrationaalisuutta alleviivaavaa mielen sairauksista puhuminen lienee naisille kulttuurin puitteissa hyväksyttävämpää -tai suorastaan suotavaa- kuin miehille. Tuskin tästä hullusoletuksesta on naisille kovin paljoa iloa.

    Noissa ”En halua hullua naapurikseni” -luvuissa näkyy vain se julkilausuttu halu toisen ”poissaolosta”. Poissaolon toivominen on metkasti monimerkityksellinen asia.

    Puhe mielenterveysongelmista, hoitoa vaativana terveysongelmana on aina osittain tai pitkälti valheellista, koska tämä katkaisee yksilön tai perheen hulluuden ja yhteiskunnan normaalin välisen siteen ja kieltäytyy käsittämästä sitä osana normaalia. Joka toki eheyttää yhteiskuntaa kivasti. Esim. itsemurhan käsitteellistäminen oletusarvoisesti jonkinlaiseksi patologisen toisen irtiotoksi yhteiskunnasta on toiveajattelua. Itsemurhan voi tehdä vallan mainiosti siten, että se on juuri sitä mitä ihmiseltä ideologian puitteissa todella halutaankin, ei ainoastaan kieroutuneen yksilöpatologian puitteissa. Eikö vallitsevan ideologian eetos ole: kilpaile, häikäilemättä, jos et pärjää(tai nauti) tapa itsesi? Toki tuota pehmennetään yksityiseen elämänpiirin rajoitetuilla lämpimäisillä pullantuoksuisilla ihanteilla, mutta julkinen elämä on aika pitkälti uhrattu tuollaiselle ”luovalle tuholle”.

    Itsemurha voi monelle ”tuottamattomalle” tai muuten siitä vieraantuneelle olla ainoa keino kuulua yhteiskuntaan. Poissaolon lahja.

    1. Hei,

      tuo medikalisaatio on ongelma – toinen puoli sitten taas on se, että on pakko voida puhua siitä, et ihmiset ei saa haettua apua/saa apua kun tarttee. Tietysti syvempi kysymys on se, mikä yhteiskunnassa tuottaa sen, et niin monet ei kestä, eli et hoidetaanko syytä vai seurausta – mehän kait tiedetään et hoidetaan seurauksia, ja usein niitäkin riittämättömästi. Tästä huolimatta pitää voida sanoo, et sitä hoitoo tarvitaan…Tästä on kauheen vaikea puhua ilman et päätyy osaksi yleistä puhetapaa, joka palauttaa kaikki mahdolliset ongelmat aivokemiaan. (ja ei, ei ole ruusuisia tai epärealistisia kuvitelmia siitä, millasta se mielenterveyspuolen meno on.)

      ”Siten naisen irrationaalisuutta alleviivaavaa mielen sairauksista puhuminen lienee naisille kulttuurin puitteissa hyväksyttävämpää -tai suorastaan suotavaa- kuin miehille. Tuskin tästä hullusoletuksesta on naisille kovin paljoa iloa.”

      Juu, tottakai. Tämä on totta. Tärkee kysymys on, et keille ja miten ja millanen ”vinksahtaneisuus” sallitaan. Onkos muuten niin, et miesten kohdalla puhutaan useimmiten burnouteista? (On jotenkin hyväksyttävämpää polttaa itsensä loppuun vs. masentua, tai siis mielummin puhutaan ekasta..)

      Tosta viimeisestä kappaleesta: ymmärrän mitä haet, mutta en allekirjota. Musta on vaarallista romantisoida inhimillinen tuska kannanotoksi – se voi olla helppo tapa käsitellä asiaa, jos ja kun ei osu lähipiirissä kohdalle. Ja se tuottaa kans helposti ajatusta siitä, et itsemurha olis jokin patologinen juttu, erityisen suunniteltu ja harkittu. Ok, kulttuurimme suhde itsemurhaan on tietenkin patologinen, ja toiseen suuntaan -täydellinen kielto-, mut vastakkaiselle kannalle hyppääminen ei sekään ole ratkaisu.

      http://netn.fi/julkaisu/tapani-kilpelainen-itsemurhan-filosofia (mainostampas tuota nyt törkeesti tässä, kun on puheena aihe.)

      1. ”Onkos muuten niin, et miesten kohdalla puhutaan useimmiten burnouteista?”

        Joo, ainakin omassa tuttavapiirissä. Uumoilisin, että burnout on melko yleinen keino miehelle oikeuttaa avun hakeminen mielenterveysongelmiin. Pelkkä masentuminen herättää vähintäänkin epäilyt laiskuudesta tai heikkolahjaisuudesta, joilta burnout, kuten diagnoosit yleensäkin antavat jonkinlaista suojaa.

        ”…Tietysti syvempi kysymys on se, mikä yhteiskunnassa tuottaa sen, et niin monet ei kestä, eli et hoidetaanko syytä vai seurausta – mehän kait tiedetään et hoidetaan seurauksia, ja usein niitäkin riittämättömästi. Tästä huolimatta pitää voida sanoo, et sitä hoitoo tarvitaan. Tästä on kauheen vaikea puhua ilman et päätyy osaksi yleistä puhetapaa, joka palauttaa kaikki mahdolliset ongelmat aivokemiaan.”

        Niin, sen rinnalla, että esim. hulluudesta tehdään jotain, joka on Toisen(yhteiskunnan) silmissä hyväksyttävää, sitä pitäisi aina käsitellä tavalla, jossa jo mielenterveysongelmien valtava määrä on peruste tuon Toisen perusteelliseen muutokseen, hajottamiseen jopa. Eri asia miten tuota voi sitten toteuttaa käytännössä, jossa ideologiakriittisyys(esim. medikalisaation vastustaminen) jää lapsipuolen asemaan taistelussa hyväksynnästä ja riittävistä hoidon resursseista. Tämä on omiaan vieraannuttamaan hoidon ideologisille elementeille altistuneita keskustelusta, niin että mahdollisesti herää sen kaltaisia epäilyksiä keskustelijoista johon sulkeissa vastasitkin:

        ”(ja ei, ei ole ruusuisia tai epärealistisia kuvitelmia siitä, millasta se mielenterveyspuolen meno on.)”

        Kun itsemurhaa ja mielenterveysongelmia sivuttiin, niin pääasiallinen tarkoitus oli kaiketi alleviivata lähinnä jonkinlaisesta ruohonjuurinäkökulmasta sitä millaisia oikeita ristiriitoja tuo miesasia-aktivistien ”kaiken takana on poikia vihaava feminatsi” -fantasia peittää alleen. Ehkä itsemurhasta puhuminen on kenties mielekästä tässä yhteydessä myös siksi, että tälläiset fantasiat ovat pohjimmiltaan (normaalin) väkivaltaisen itsetuhoisuuden ilmentymiä.

        ”Tosta viimeisestä kappaleesta: ymmärrän mitä haet, mutta en allekirjota. Musta on vaarallista romantisoida inhimillinen tuska kannanotoksi – se voi olla helppo tapa käsitellä asiaa, jos ja kun ei osu lähipiirissä kohdalle.”

        Miten romantisoin inhimillisen tuskan kannanotoksi? Tapani käsitellä asiaa on helppo? Tai no, kai tuon aikaisemmin kirjoittamani voi ihan oikeutetusti lukea siten, että itsemurhaajalla on jotain tietoa yhteiskunnasta ja sen vaatimuksista, jota ei yleensä ymmärretä. Minust itsemurha on yhteisöllinen asia korkentaan reaalisessa, eli siellä (arki)todellisuuden ulkopuolisessa reaalisessa, jota sanat eivät tavoita.

        Suhtautumiseni ”hullujen” itsemurhaan on mielestäni enemmänkin kylmä(tai patologinen, eikä se nähdäkseni ole sovitettavissa julkiseen keskusteluun, jossa sen ja yhteiskunnan välille on hahmotettava ehdoton katkos). En näe itsemurhassa oletusarvoisesti tietoista protestia tai sovinnaisuutta. Puhut siis henkilön kanssa, jolla oli joskus nuorena varovaisesti arvioituna ehkä n. 5x365x(10-20) pakonomaista itsemurha-ajatusta. Lisäksi kytken itsetuhoisuuden traumaattiseen kyvyttömyyteen symbolisoida, tavoittaa sanoin traumaattisen ’asian’ ydintä ihmisessä. Teon taustalla olevan avuttomuuden alleviivaamisen pitäisi tehdä siitä jotain muuta kuin ”romantisoidun” asian. Pitkälti näistä lähtökohdista mielen järkkymisen vuoksi tehty itsemurha palautuu minusta ihmisestä eräänlaisen automaatin tekeviin pakko-oireisiin, hallitsemattomiin häpeän, vihan, ahdistuksen tunteisiin ja jonkinlaiseen äärimmäiseen kahtiajaon ja vieraantuneisuuden tunteeseen omassa mielessä. Nähdäkseni itsemurha on enemmänkin tuon kahtiojaon, sisäisen Toisen, kuin yksilön oma teko.

        Eli näen itsemurhan tietyssä mielessä ”mekaanisena” tekona jota on melko mahdotonta subjektivoida omaksi teoksi. En siis jaksa uskoa, että itsemurhaaja välttämättä on yhtään sen paremmin perillä tekonsa syistä kuin hänen ymmärtämistä yrittävät toiset. Eivätkä ne kuolemantoiveet, jollaiset näen ”sivistyneessä” julkisessa keskustelussa melko arkipäivisinä, ole jotain, joiden esittäjät liioin kykenevät hyväksymään ne totuudeksi halustaan. Itsemurha ei siis oletusarvoisesti ole tietoinen protesti tai sovinnaisuuden ele, vaan teko tai oire, jonka (sosiaalinen) merkitys ei avaudu tekijälleen, eikä siitä kauhistuneelle yhteiskunnalle.

        Joskin ei se mitenkään tavatonta ole, että itsetuhoisuus ja itsemurhapuheet perustellaan ideologisesti oikeaoppisesti täysin eksplisiittisesti omalla tuottamattomuudella. Esim. ”jos olisin työtön, dokaisin itseni hautaan” -hokemat tai että se ensimmäinen(ja toinen ja kolmas…) visiitti mt-sektorille on vuolasta oman tuottavuuspotentiaalin todistelua. Pitäisikö tässä vain sivuuttaa tämä ideologinen puoli ja vain olettaa, että toisella on jotain yksilöpatologisia syitä tai syiden kompleksinen moninaisuus taustalla, jotka ovat todellinen syy?

        Itsemurhan klaustrofobista toimimista pelkkänä osana ideologista kehikkoa, jota se näennäisesti vastustaa ja kuolemantoiveiden subjektivoinnin mahdottomuutta on minusta hyvin kuvannut mm. Michael Haneke elokuvissaan. Seitsemännen mantereen tositapahtumiin pohjaava kauhistuttava mekaanis-rationaalinen perheitsemurha on hyvä kuvaus ideologisesta klaustrofobiasta, kun taas Cache käsittelee ”sivistyneen” keskiluokan kyvyttömyyttä ottaa vastuuta kuolemantoiveistaan.

        ”Ok, kulttuurimme suhde itsemurhaan on tietenkin patologinen, ja toiseen suuntaan -täydellinen kielto-, mut vastakkaiselle kannalle hyppääminen ei sekään ole ratkaisu.”

        Umm… vastakkaiselle kannalle hyppääminen? Ei kai nyt tuosta äskeisestä jutustani välity noin itsetuhoista näkemystä? Tietysti näissä pohdinnoissani yhteiskunnasta piirtyy kokonaisuutena jokseenkin pahantahtoinen Toinen. Esitänkö sinusta (tahtomattani) tämän ”yhteisöllisyyden” hyvänä asiana?

        Kuinka yksioikoisesti tuota täydellistä kieltoa oikein pitäisi lukea tässä oikeistolaisen nautiskelun läpitunkemassa yhteiskunnassa? Toki virallisesti hymistellään, että jokainen elämä on laulun arvoinen, mutta käytännössä jonkinlaista joukkoitsemurhaa kohtaan lipuva (talous)politiikka ja syntipukki-fantasiat ovat asia erikseen.

        Toisaalta on vaikea välttyä ajatukselta, että symbolisessa olemme jo kuolleita ja tämä kuolema artikuloituu parhaiten itsemurhan ”täydellisessä kiellossa”. Kuten Kilpeläinen tuossa itsemurhan filosofiaa -kirjassaankin taisi todeta, niin kristillisen filosofian valossa itsemurhan vastustus perustuu lakiin, erityisesti jumalan omistusoikeuteen jokaiseen ihmiselämään. Muutenkin suhde itsemurhaan tuntuu olevan teon muokkaaminen lakia rikkovan yksilön teosta yhteisön tahdoksi esim. kieltämällä itsemurhaajien kristilliset hautajaiset ja rukoukset tai modernissa kontekstissa käyttökelpoisuus työmarkkinoilla. Minun on vaikea nähdä näissä toisen kieltämisrituaaleissa muuta kuin eräänlainen symbolinen, yhteisöllinen murha, jossa yhteisö tappaa tekijän symbolisessa ja siten luokittelee teon jälkikäteen yhdentekeväksi tai yhteisön tahdon täyttymykseksi.

        Samaan ”itsemurha omaisuusrikoksena” -lähimmäisenrakkauteen voi toki päästä myös korvaamalla jumalan yhteiskunnalla. Puhe ihmisestä omaisuutena tai sijoituskohteena on, kuten aiemmin sanoinkin, osa myös tätä modernia syrjäytymis- ja mielenterveyskeskustelua, jossa elämälle asetetaan aina rahalla ilmaistava hinta, jonka implisiittisesti laiskaksi oletettu yksilö on velkaa yhteiskunnalle. Puhumattakaan siitä, että jonkinlaiseksi sosiaaliseksi kuolemaksi tyypitetty syrjäytyminen käsitteellistetään nimenomaan palkkatyöputken(työ, opiskelu) ulkopuolelle ajautumista. Minun on vaikea nähdä tälläisessä elämässä taloutena muuta kuin eräänlaisen symbolisen kuoleman tai itsemurhan. Jotain, jonka vääjäämätön lopputulos on tuo Kilpeläisen kirjassa kuvattu sisällötön, biopolitisoitu elämä.

        Onko se vastakkaiselle kannalle hyppäämistä, jos itsemurhassa näkee asian, joka oikeastaan vain konkretisoi vallitsevan pystyynkuolleen ideaalin hyvästä elämästä, eikä astu sen ulkopuolelle? Luulisi, että tämä esittää itsemurhan vain hyvin masentavana ja klaustrofobisena asiana.

        *Kilpeläisen teosta lainatessani kirja oli mielenkiintoisesti kirjastossa sijoitettu self-help osastolle kauas muista filosofisista niteistä(ehkä tämä oli kirjoittajan tarkoituskin). Tosin kirjaston ainoan kappaleen oli joku asiakas ilmeisesti takavarikoinut luvatta.

      2. Ok, sit vaan ylitulkitsin siirtymistäsi ”ääripäästä toiseen”.

        Ehkä tätä edesauttoi eräiden filosofien tapa puhua hulluudesta yms. ainoastaan posit. valossa. (hieman allergisoi se.)

  21. Elina:

    ”Väitätkö ettet ollut sitä mieltä, että naisilta pois lääkärimenoja, jotta miehille lisää?”

    Mitä ihmettä nyt? Mä oon yrittäny tässä esimerkein selvittää, että miten noi erilaiset kiintiöargumentit sun mielestä poikkeaa loogiselta rakenteeltaan kun haluisin tietää syyn sille, miks näät jotkut kiintiöargumentit harkinnanarvoisina mutta toiset lyttäät suoraan face valueltaan. Ja erityisesti että onks sille joku muu syy kuin pinkit lasit, että lyttäät suoraan nimenomaan sellaset kiintiöargumentit jotka johtais naisten aseman huononemiseen mutta et sellasia, jotka johtais miesten aseman huononemiseen (tää tulkinta perustuu paljolti täällä blogissa aiemmin käytyihin keskusteluihin).

    En käsitä miten pystyit tulkitsemaan mun kommentit niin, että olisin esittäny tossa jonkun mun henkilökohtaisen poliittisen näkemyksen koskien terveydenhoitoa kun oikein alleviivasin sitä että yritän vaan selvittää sitä sun taustalla pyörivää logiikkaa ja lähtöoletuksia. Lisäks eksplisiittisesti kirjoitin auki, etten kannata kiintiöitä tai korvamerkintöjä terveydenhuoltoon sen enempää ku hallituksiin tai palkkaneuvotteluihinkaan.

    Eli ei, en väitä tollasta mitä esität. Sen sijaan väitän että JOS on sitä mieltä että esim. olis järkevää harkita naisvaltaisille aloille korvamerkittyjä palkankorotuksia koska naiset ei suostu hakeutumaan paremmin palkatuille aloille, niin ei olis mitenkään täysin päätöntä harkita myös niitä miehille korvamerkittyjä terveydenhoitoeriä, jos kerran miehet ei suostu hakeutumaan hoitoon ja ne näyttää siks jäävän alihoidetuiks. Sen harkinnan jälkeen on tietty teoriassa mahdollista päätyä kannattamaan kiintiöitä molempiin, kiintiöitä vain toiseen tai ei kiintiöitä ollenkaan, mut koska logiikka on aika sama ni luulis et molemmat joko (yhtäaikaa) on tai ei ole harkinnanarvoisia.

    ”Sulle on kyse jostain “voittamisesta” tai “osoittamisesta”, huomaan”

    Kyl mä sen lisäks oon ihan aidosti kiinnostunu kuulemaan että missä mun argumentit menee pieleen, koska jos mulle osotetaan niiden menevän pieleen niin oon valmis tarkistamaan näkemyksiäni.

    ”Kovin eri asia puhua palkankorotuksesta tai tietyn työpaikan saamisesta kuin niistä välttämättömistä palveluista”

    Niin mut nythän tilanne on ilmeisesti se, että miehet on alihoidettuja suhteessa naisiin ja se näkyy ehkä esim. miesten vähäisempinä elinvuosina. Jos on huolissaan lopputulemien tasa-arvosta kuten te tunnutte usein olevan muilla elämän alueilla, niin eikö tota pitäis yrittää tasottaa tasaamalla sitä miesten ja naisten hoitoon käytettyä rahamäärää?(edelleen, MINÄ en ole sitä mieltä että sellaseen pitäis ryhtyä etenkään millään kiintiösysteemillä).

    ”Puhut ikään kuin terveydenhuollossa hoidettaisiin jotain kuviteltuja sairauksia, joiden hoidosta voisi vähentää?”

    ??? Nythän tilanne ilmeisesti on just se, että miehiltä niitä ihan oikeita sairauksia jää enemmän hoitamatta kuin naisilta ja miehet kuolee ainakin osittain sen takia nuorempina kuin naiset. Eiks tää oo tasa-arvo-ongelma puhtaimmillaan lopputulemia painottavan tasa-arvokäsityksen mukaan? Ja tietysti hoidosta on aina mahdollista vähentää ja hoitoa on aina mahdollista lisätä. Toi on pitkälti poliittinen neuvottelukysymys, että kuinka paljon ja kuinka hyvin jengiä hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa. Feminismin roolihan tossa vois sitten olla vaikka huomion kiinnittäminen siihen sukupuolinäkökulmaan. Jos miehet näyttää jäävän alihoidetuiks suhteessa naisiin, niin luulis (lopputulemien tasa-arvoa painottavien) tasa-arvon kannattajien haluuvan kallistaa sitä balanssia miesten suuntaan.

  22. Elina

    ”EI. EN OLE SANONUT ETTÄ KIINTIÖT KAIKESSA PARAS/JÄRKEVÄ/YHTÄÄN MITÄÄN. (Voin toistaa vielä, jos tarvitaan. Tai ylipäätään ollut kovin kiinnostunut kiintiöistä. Sulle on kyse jostain “voittamisesta” tai “osoittamisesta”, huomaan. En itse ole kovin kiinnostunut siitä, vaikka yritän kyllä ymmärtää logiikkaasi.)”

    Pointtihan tässä on ihan yksinkertainen. Millä perusteilla vaatia yhdessä asiassa kiintiöitä ja toisessa ei, kun kyse on rakenteellisesti ihan samasta asiasta? Muuten tulee ilmi juuri se efekti, josta nyt on kaiketi puhe: tulee mielikuva siitä, että kyse onkin etujärjestömäisestä tavasta ajaa omalle eturyhmälle nannaa.

    Vaikka sinä, tai kukaan palstan feministeistä ei kannattaisi kiintiöitä, niin tällaisen ei-feministin kuin minä on hyvin vaikea tietää, kuka feministeistä kiintiöitä eteenpäin ajaa, etenkin, kun nyt on käynyt ilmi se, että feminististä ajattelua on monenlaista.

    Pitäiskö niiden feministien, jotka eivät kannata esim. kiintiöitä ”irrottautua”, niistä feministeistä, jotka kiintiöitä kannattavat? Tai sama asia kääntäen: tehdä selväksi mistä omassa feminismissä on kyse. Jos ei halua irrottautua tai selvittää omia lähtökohtia, niin taakkana on sitten näiden erinäisten mielikuvaristien kantaminen.

  23. Viimeaikojen lehtikirjoittelusta on jäänyt mieleen erityisesti pari juttua koskien miesten lyhyempää elinikää ja asunnottomuutta noin yleensä.
    Elinikää käsittelevässä jutussa ei päästy ingressiä pidemmälle, kun juttuun oli liitetty tekstiin kuulumaton ja perustelematon heitto naisten köyhyydestä ja asunnottomuutta käsitellyt juttu tyytyi päivittelemään naisten lisääntynyttä asunnottomuutta unohtaen, että noin 80% asunnottomista on miehiä.
    Tällaiset tuuttaukset, joissa ainakin mun mielestä tahallaan tai tahattomasti asioiden painotuksia aika karskilla tavalla naisten uhriaseman ylläpitämiseksi väännetään, satavat feministien laariin.

    Elinalle terveisiä, että tulipa taas todistettua ettei feministille kelpaa tutkimus jossa on naisille ns. pahaa tietoa, kun taas miehiä voidaan sen kummemmin proplematisoimatta kyselytutkimuksiin perustuen kuvata suvaitsemattomiksi änkyröiksi. Olisko ollut mahdollista tehdä vaikka johtopäätös, että miehet ovat rehellisempiä. EI HITOSSA!

    1. Mitä ihmettä? ”Feministeille pahaa tietoa”? Mikä? Mää en ole varma, miten uutisointi kokonaisuudessaan on feministien vastuulla? Joku uutinen oli paskasti tehty mielestäsi – ja syy on….? Vaikea seurata logiikkaa..(Yleensäkin uutisoidaan sosiaalisista ongelmista suht satunnaisesti/vaillinaisesti, ja sitten vasta kun tilanne pahenee reilusti. Onko tämä hyvä tapa? No ei tietenkään ole.)

      Ja totta hemmetissä asunnottomuus on aivan helvetillinen yhteiskunnallinen ongelma. Piste. Asuntojen hinnat alas, etenkin pääk.-seudulla.

      Oletan, et jokainen joka täällä valittaa ”ettei feministit korjaa kaikkea” tekee itse osansa asioiden eteen. Toisaalta taas: Musta on mielenkiintonen ilmiö, et esim. asunnottomuus tuntuu kiinnostavan tiettyjä ihmisiä -en ole varma onko blogin kommentoijissa heitä, en sitä suoraan sano- vain siinä mielessä, että voi osotella, et ”kato, tätäkään et ole huomioinut”. (Kantsii suunnata katse sinne, missä näitä naruja vedellään – vai meinaatko et feministit pitää asuntorakennustouhuja yllä?) Suuttumus yhteiskunnallisten epäkohtien edessä on hyvä lähtökohta.

      1. Siis väität, ettei miehiä syrjitä esim. asunnon vuokraajina. taas väitän, että syrjitään.
        Perusteluni on tuo asunnottomuuden sukupuolittuneisuus. Onko siis miehet köyhempiä kuin naiset, kun eivät pysty vuokraamaan noita mainitsemiasi ylihintaisia kämppiä, vai mistä kiikastaa? Patriarkaattiko? Feministinen näkemys asunnottomuuteen ei kai ole sen kummallisempi pyyntö kuin väkivaltaan, palkkoihin tai nettikiusaamiseen?

      2. http://www.hs.fi/koti/Vuokranantajat+karsastavat+eronnutta+miest%C3%A4/a1385181867120?ref=hs-art-new-7&sivu=2

        Kyllä, sama ydinperheseksismi josta naiset kärsii työnhaussa toimii sitten yksinäisiä/eronneita miehiä vastaan esim. asunnon haussa. Eli: Jos järjetön uskomus on, et vain naiset osaa hoitaa kotia/lapsia, niin tää tarkoittaa sitä et miehet ei osaa (vaan ne osaa jotain muuta, esim käydä töissä). Tänsuuntaista vakuuttelua konservatiivitahot käyttelee, kun haluaa patistaa äitejä oleen kotona. Käsittääkseni samasta syystä perheellinen mies nähdään hyväksi työntekijäksi (ja palkataan mielummin) verrattuna yksinäiseen mieheen tai naiseen (joka nähdään helposti vain mahdollisena lasten hankkijana, joka ei keskity työhönsä), koska sillä miehellä oletetaan olevan se vaimo, joka hoitaa lapset. Eli kyllä, sama paska vaikuttaa eri paikoissa eri muidoissa. Ja kyllä, seksismiä että uskoo, ettei mies kykene hoitaan kotia.

        (Ja käsittääkseni syrjintää vuokratessa kokee maahanmuuttajat jne. hyvin paljon. Kun on vuokranantajan markkinat, voi käyttäytyä ihan miten tahtoo. Tän takia vuokra-asuntosäätiöt (?) mikskä niitä nyt kutsutaan, vois kuvitella et toimii tasa-apuolisemmin, jos ei ole vaan yhden tyypin mielivallasta ja ennakkoluuloista kiinni.)

      3. ”Ja kyllä, seksismiä että uskoo, ettei mies kykene hoitaan kotia.”

        Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Usein feministien kuulee sanovan, että miehet eivät vallassa olevana luokkana yksinkertaisesti voi olla seksismin/sukupuoleen kohdistuvan sorron uhreja. Olen siinä mielessä samaa mieltä kanssani, että tässä on vähän kolikon kaksi kääntöpuolta, ja sama kuvio tuntuu toistuvan useissa muissakin asioissa. (Vuokra-asunnon saamiseen liittyvät ongelmat eivät taida koskettaa ainoastaan eronneita miehiä, vaan myös miehiä noin yleensä)

      4. ”Usein feministien kuulee sanovan, että miehet eivät vallassa olevana luokkana yksinkertaisesti voi olla seksismin/sukupuoleen kohdistuvan sorron uhreja.”

        Nyt tulee kyllä sellaista soopaa, että. Ei, miehiä ei käsitetä homogeenisena, ”vallassa olevana luokkana”.

        Kuinka usein ja koko ajan feministit toitottaa, että ”kyllä, samat rakenteet syrjii miehiä, mutta eri tavoin”? Täälläkin, kerta toisensa jälkeen tätä toistellaan/toistelen. Viimeksi mm. ”Mitä on sukupuolisensitiivinen kasvatus?”-tekstin kommenteissa. (Miten pojilta on se pois, että karsitaan herkkyyttä varhaiskasvatuksessa yms.) Voi tsekata sieltä, jos ei usko.

        Sen sijaan se, mikä on ongelmallinen tulkinta, ja mitä feministit vastustaa, on, että miesten kokemia ongelmia laitetaan naisten/feministien syyksi (”liian pitkälle menneen tasa-arvon syy” on suosittu argumentti ja lääke on ”palaaminen jonnekin parempaan tilaan”), tai että sitä käytetään vähättelemään naisten kohtaamia ongelmia – kummassakaan tilanteessa juurikin kolikon kahta eri puolta ei huomioida. Kumpikaan tapa ei ota tasa-arvo-ongelmia vakavasti tai laaja-alaisesti.

        P.S. Hyvä että tunnistat sen ”kolikon kaksi eri puolta”-seikan, mutta: sen väittäminen, etteikö feministit noin yleisesti tätä tunnistaisi viittaa sinne, että mutulla mennään.

      5. ”Nyt tulee kyllä sellaista soopaa, että. Ei, miehiä ei käsitetä homogeenisena, “vallassa olevana luokkana”.”

        En mä kyllä ymmärrä nyt, miksi syytät mua siitä mitä muut feministit sanovat, usein esimerkiksi internetkeskusteluissa. Enkä mä ole kukaan sanomaan, että ihmiset (ks. alla) jotka itseään feministeiksi kutsuvat olisivat yhtään sinua tai muita täällä bloggaavia vähemmän feministejä siksi, että heidän mielestään miehet eivät voi kokea seksismiä. En väitä, että miesten ongelmat olisivat feministien tai naisten syytä sen enempää kuin naisten ongelmat olisivat miesten tai miesasialiikkeen syitä. Väitän vaan, että jos internetissä seuraa feministisiä blogeja, törmää etenkin amerikkalaisilla alustoilla usein väitteeseen, jonka mukaan miehet eivät voi kokea seksismiä.

        Esimerkiksi allaolevassa blogissa kohtuusuoraan sanotaan, että miehet eivät voi kohdata seksismiä (engl. sexism); mutta toki sukupuoliroolit voivat rajoittaa miehiä. Tämä ei kuitenkaan ole seksismiä.

        http://finallyfeminism101.wordpress.com/2007/10/19/sexism-definition/

        Tässä on hieman lainauksia muista feministisistä internetblogeissa, joissa suoraan sanotaan asia:

        http://womynews.wordpress.com/2012/04/11/does-reverse-sexism-exist/

        ”So, reverse-sexism doesn’t exist because men cannot experience oppression. What does exist is a sexist society which oppresses women that can also have a negative effect on men.”

        http://feminismisabadword.wordpress.com/2013/06/13/do-men-experience-sexism-too/

        ”“feminism has always been about how rigid gender roles hurt everyone.” But that is not the same as saying that men are the victims of sexism. ”

        http://morewomeninskepticism.wordpress.com/2011/07/23/15-reverse-sexis/

        ”#15 Stop complaining about “reverse sexism.” It doesn’t exist.”

    2. (Nopea vastaus) Oletin jo siinä vaiheessa kun kirjoitin kommenttia, että tulee ”katso näitäkin blogeja” ja ”nettikeskustelut”-argumentteja. Ei kai se kiellettyä ole..usein tosin käytetään lakkauttamaan keskustelua ja siksi turhauttavaa. Kuitenkin kun sanot, että ”Usein feministien kuulee sanovan” niin en nyt tiedä onko tuo nyt se, mihin kannattaa vedota. (Sukupuolta koskevassa tutkimuksessa on vuosikymmeniä ollut jonkinlainen konsensus siitä, että miehet ei ole mikään yhtenäinen ”hallitseva luokka”. Tätä ei voi mielestäni ohittaa kun puhuu siitä, mitä mieltä feministit on ”noin yleisesti”.)

      Noista blogeista ei ehdi sanoa mitään – palaan ehkä asiaan myöhemmin. Katsotaan sitten, jos.

  24. Katariinalle,

    Etkö rehellisesti nähny mitään ongelmaa esim. tossa mun lainaamassa pätkässä tai tossa tavassa jolla Rikalan laadullisen kouralliseen naisia kohdistuneen tutkimuksen annettiin ymmärtää tukeneen käsitystä siitä, että naisvaltaiset alat olis jotenkin raskaampia kuin miesvaltaiset?

    Saiko Rikala siis tämän selville haastattelemalla niitä sairauslomalla olleita naisia vai mistä tieto on peräisin?

    Rikala:

    ”Nyky-yhteiskunnassa talouskasvu rakentuu hyvinvoinnin kannalta haitallisten työn muotojen ja työolosuhteiden varaan. Työn tehostamisohjelmat ja tulospaineet ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti naisenemmistöisille aloille. Kun työn olosuhteisiin liittyvät ongelmat ”yksilöllistyvät” eli tulevat käsitellyiksi työntekijöiden yksilöllisinä terveysongelmina, ne samalla myös sukupuolittuvat eli muodostuvat naisten terveysongelmiksi”

    K:

    ”Tästä voidaan päätellä että kyse ei ole luonnollisesta taipumuksesta sairastua joka ois erilainen naisilla ja miehillä vaan siitä että naisenemmistöisten alojen työssä on piirteitä jotka vaikuttaa siihen kuinka herkästi päätyy masennus-diagnosoitavaksi”

    Sen voi katsoa antavan jonkinlaista tukea tolle sun väitteelle, mutta aika kaukana vielä ollaan siitä että sitä vois suoraan päätellä tosta. Naisvaltaisille aloille on esim. saattanu valikoitua sellasia miehiä, jotka poikkeaa jonkin relevantin ominaisuuden suhteen muista miehistä. Teoriassa mahollista sekin et naiset luo omille aloilleen ikävämmän työkulttuurin ku miehet. Mahollista myös, että toi esitetty tulos ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, otos on pieni tms.

    Yks mahdollinen hypoteesi on se, että naisia on tasa-arvon myötä yhä enemmän tullu mukaan samantyyppiseen suorittavaan työkulttuuriin kuin missä miehet on jo pitkään työskennelly ja se naisten lisääntyny työmasennus johtuukin siitä, että naiset on laitettu työskentelemään oleellisesti samantyyppisissä oloissa ku miehet ja naiset ei kestä niitä oloja yhtä hyvin(toki siis toi sun mainitsema yksityiskohta ei antais tukea tälle hypoteesille, mutta ei toisaalta kumoakaan sitä suoraan)

    En tällasille uutisoinneille anna hirveesti painoarvoa, mutta tän mukaan taas naiset ei olis sen masentuneempia ku miehet ja tutkimuksissa havaitut erot olis johtunu tutkimusmenetelmiin liittyvästä biasista:

    http://www.hs.fi/kotimaa/Miesten+masennusta+on+vaikea+tunnistaa+/a1384935054430

    1. Joo no siis osittain täs on nyt taas varmaan kyse siitä että laadullinen tutkimus on laadullista tutkimusta ja luonteeltaan aika erilaista kuin vaiks taloustieteellinen tutkimus. Ts. laadullisen tutkimuksen kentällä on täysin hyväksyttyä tehdä 17 haastattelua ja lukea ne hyvin tarkkaan ja sitten yhdistellä jo olemassa olevaan tietoon työelämästä, sukupuolesta ja masennuksesta ja tällä perusteella tehdä johtopäätöksiä jotka ulottuvat niiden haastattelujen ulkopuolellekin.

      Tää väikkärin tehnyt Sanna itse asiassa just linkkas facebookissa ton saman miesten masennusta käsittelevän jutun melkoisen myönteisillä saatesanoilla – eli ei siis nähnyt sitä mitenkään ristiriidassa oman tutkimuksensa kanssa – eikä se sitä olekaan, sillä myös Sannan pointtina oli että masennuksen määrittely on myös vallankäytön muoto ja monet niistä naisista jotka sai masennusdiagnoosin suhtautui siihen ristiriitaisesti kun kokivat ennemmin olevansa vain uupuneita työn järjestelyihin liittyneistä syistä.

      ”Teoriassa mahollista sekin et naiset luo omille aloilleen ikävämmän työkulttuurin ku miehet.” – Kyse ei ehkä oo niinkään siitä että miehet tai naiset vaan tyhjästä tuottaa jonkin työkulttuurin, vaan siihen vaikuttaa monenlaiset yhteiskunnalliset & kulttuuriset ja sukupuoleenkin liittyvät seikat (esim. naisten kohdalla korostetaan tietynlaista uhrautuvuutta ja tähän kun yhdistetään new public management -tyyppinen hallinto niin ollaan ongelmissa). Lisäks pitäis varmaan huomioida että naisenemmistöisilläkin aloilla esimiehet eli ne jotka työn organisointiin voi vaikuttaa on usein nimenomaan miehiä.

  25. Mua kiinnostais vielä erityisesti Katariinanan näkemys tohon alkuperäiseen kiistaan. Eli ootko Elinan ja Johannan kanssa samaa mieltä siitä, ettei tasa-arvoa voi perustellusti kannattaa olematta samalla feministi? Vai ootko lähempänä mun kantaa, eli sitä että uskot tasa-arvokäsitysten voivan poiketa toisistaan sisällöltään ja painotuksiltaan niin paljon, ettei kaikkien erilaisten tasa-arvokäsitysten kannattajat oikeen millään järkevällä tavalla mahdu feminismi-määreen alle?

    Näetkö jonkin perusteen ajatella, ettei tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus olis tässä mielessä samanlaisia monitulkintaisia käsitteitä? Vai katsotko Elinan tavalla että esim. politiikassa vasemmistolla on hallussaan totuus oikeudenmukaisuudesta samalla tavalla kuin feministeillä on hallussaan totuus tasa-arvon sisällöstä ja jos on eri mieltä vasemmiston tai feministien kanssa, niin on yksinkertaisesti väärässä?

    1. Hmm. Mulla ei nyt ehkä oo tästä mitään niin selkeää kantaa, toi kysymys tasa-arvosta on aina tuntunut vähän hankalalta. Toisaalta se on hyvä käsite koska on olemassa aika yksiselitteinen konsensus yleensä siitä että esim. sukupuolten tasa-arvo on hyvä ja tavoiteltava asia. Toisaalta sit taas tasa-arvo voi tarkoittaa niin monta asiaa että se on lopulta vähän tyhjä sana jonka varjolla voidaan tehdä myös anti-feminististä politiikkaa. En osaa sanoa et onko kyse siitä et tasa-arvoa itsessään voi tulkita monella tavalla vai siitä et ei-feministiset tulkinnat on väärässä.

      Itseä kiinnostaa aina enemmän valtasuhteet – tästä näkökulmasta tasa-arvo on ehkä enemmänkin jonkinlainen kuvaus tilanteesta, jossa valtasuhteet menee niin että ketään ei alisteta tai sorreta. Ja jos valtasuhteet jää ikään kuin koskemattomiksi (kuten usein silloin kun puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta) niin näkisin et tasa-arvo tavoitteena jää myös ikään kuin puolitiehen.

      Ja sitten on tietysti niin että kerta kaikkiaan on olemassa totaalisen vääriä käsityksiä tasa-arvosta ja ne on vaan ideologista sumutusta. Mut ei mennä nyt siihen.

  26. Viitaten vielä sukupuolittuneeseen hulluuteen, niin von Trierin masennustrilogian kaksi ekaa osaa Antichrist ja Melancholia(tänään Yle teemalla esitettävä) ovat katsomisen arvoisia. Molemmissa tuodaan minusta hyvin esille sellaista ”miehistä”, psykoottissävytteistä kylmää hulluutta, jota ei normaalisti rekisteröidä hulluudeksi, vaikka toimintakyvyn säilymisen edellytyksenä on reaalisen torjuminen ”hulluun” naiseen. Antichristissa keskiössä on pintaraapaisevan terapiapuheen kylmä sokeus omille lähtökohdilleen.

    Tietty Melankoliakin teurastetaan teeman festivaalipuheessa kommentoivien ”asiantuntijoiden” taholta komediallis-infantiiliksi yksilöpatologiaksi vailla sen kummempia yhtymäkohtia normaaliin todellisuuteen. Tai no, Vuorensola lähinnä myy omia elokuviaan.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s