Katariina Mäkinen
Tämä on aihe josta varmasti riittää keskusteltavaa, mutta tässä haluan ainoastaan tuoda esille muutaman seikan jotka tuntuvan usein olevan epäselviä netti- ja muille keskustelijoille.
Naistutkimuksen* oppiaineiden olemassaolo ei tarkoita sitä, että näissä oppiaineissa toimivat ihmiset tekisivät tutkimusta jotenkin eristyksissä muusta tiedemaailmasta. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö feministisesti suuntautunutta tutkimusta tehtäisi myös muissa oppiaineissa. Itse asiassa feminististä tutkimusta tehdään erittäin paljon muualla kuin naistutkimuksen tai sukupuolentutkimuksen oppiaineissa, jotka ovat työntekijämäärältään ja resursseiltaan varsin pieniä yksiköitä.
Naistutkimus on lähtökohtaisesti monitieteistä ja tieteidenvälistä. Tämä tarkoittaa, että feminististä näkökulmaa sovelletaan erilaisilla aloilla, ja samalla pyritään lisäämään eri oppialojen välistä vuorovaikutusta. Naistutkimusta tekevät henkilöt osallistuvat säännönmukaisesti eri oppialojen konferensseihin ja julkaisevat artikkeleita myös muissa kuin naistutkimuksellisesti suuntautuneissa lehdissä. Käsitykset siitä että naistutkimus olisi jokin oma eristynyt maailmansa jossa voisi rauhassa harjoittaa pseudotieteellistä toimintaa eivät pidä paikkaansa, koska naistutkija joutuu aina perustelemaan tekemäänsä tutkimusta myös naistutkimusyhteisöjen ulkopuolella.
Naistutkimuksen rahoitus ei perustu minkäänlaisiin erityisjärjestelyihin tai naisjärjestöjen tukeen, vaan tutkijan on haettava rahoitusta samalla tavoin kuin kaikkien muidenkin tutkijoiden: erilaisista säätiöistä (mm. Emil Aaltonen, Suomen Kulttuurirahasto, Koneen Säätiö) ja Suomen Akatemialta. Nämä eivät ole feministisesti suuntautuneita rahoittajia, vaan rahoituspäätökset perustuvat tutkimuksen tieteellisiin ansioihin.
Ainoa erityisesti feministisen tutkimuksen tukemiseen suunnattu rahoitusmuoto Suomessa on naistutkimuksen tohtorikoulu, joka puolestaan on hakenut ja saanut rahoitusta Suomen Akatemialta samassa haussa ja samoilla kriteereillä kilpaillen kuin kaikki muutkin temaattiset tohtorikoulut, joita on monilla muillakin aloilla. Tohtorikoulussa työskentelevistä jatko-opiskelijoista kuusi on tällä hetkellä saanut rahoitusta tohtorikoulun kautta ja yhdellätoista on rahoitus muualta eli esimerkiksi yllä mainituilta säätiöiltä.
****
Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi sanaa naistutkimus mutta kirjoittamani toki pätee myös sukupuolentutkimukseen ja kriittiseen miestutkimukseen.
Feministien vuoro 
Näin kohta (toivottavasti) väittelevänä tutkijana voisin esittää yhden hypoteesin asiasta. Oma käsitykseni on se, että lähes kaikilla aloilla(*) tieteellisissä julkaisuissa julkaistaan välillä myös aika heppoista materiaalia. Tämä on ymmärrettävää siksikin, että jostain sen aloittavan tutkijan on yleensä saatava ne ensimmäiset julkaisut, eivätkä ne välttämättä ole mitään erityisiä tieteellisen työn helmiä. Kunnioituksen arvoisia suorituksia siltikin.
Tiedettä tekevälle on itsestäänselvää se, ettei tieteellisesti julkaistu ole välttämättä totta. Sen pitäisi olla lisäys olemassaolevaan tietoon ja parhaassa tapauksessa se on merkittävä sellainen. Toisissa tapauksissa aihe on riittävän merkityksetön, ettei se kiinnosta ketään, tai sitten joku osoittaa sen vääräksi muutamaa vuotta myöhemmin. Tieteen tehtävä ei olekaan tuottaa absoluuttista totuutta vaan paremmin ja paremmin maailmaamme vastaavaa tietoa. Erehtyminen ja vääräksi osoittaminen on olennainen osa prosessia.
Tämä on kuitenkin maallikoille hyvin vaikeaa ymmärtää. Sen näkee niin suhtautumisessa naistutkimukseen kuin kasvihuoneilmiöön tai evoluutioon. Yksi pääsky ei tee kesää. Sadasta voi jo esittää aika varmoja päätelmiä.
(*) pätee lähinnä (tai erityisesti) aloilla joissa väitöskirjaa tekevien odotetaan julkaisevan. Ainakin humanistisella puolella on aloja, joissa on turha kuvitella julkaisevansa ennen väittelyä ja väitöskirja on monografia.
Hyvä huomio. Tässä on tosiaan ehkä kyse siitä että tiede toimii yritysten, erehdysten ja jatkuvan kriittisen vuorovaikutuksen kautta. Kaikilla tieteenaloilla on esimerkiksi paremmin ja huonommin perusteltuja teesejä, erilaisia teorioita ja lähestymistapoja jotka saattavat olla hyvinkin ristiriitaisia. Kuten sanoit niin mikään yksittäinen teksti tai tutkimus ei siis ole lopullinen totuus, vaan ainoastaan osa laajempaa kokonaisuutta. Monien tieteellisten julkaisujen merkitys selviää vasta vuosikymmenten kuluttua. Tämä johtaa mm. siihen että mistään tieteenalasta on vaikea muodostaa hyvää käsitystä jollei ole valmis perehtymään suhteellisen laajasti eri aikoina ja eri teoreettisista lähtökohdista tehtyihin tutkimuksiin.
Katariina
Suomalaisen naistutkimuksen suurin ongelma on se, että se on kansainvälisesti liiankin korkeatasoista: kaikki pätevimmät väittelevät englanniksi ja keskittyvät julkaisemaan englanninkielisissä tieteellisissä aikakausilehdissä ja kaiken lisäksi lähtevät vielä tutkijoiksi suuriin eurooppalaisiin ja yhdysvaltalaisiin yliopistoihin.
Jiri: en pitäisi tuota ongelmana. Tieteellinen työ kannattaa joka tapauksessa julkaista kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa. Eräs tuttuni teki aikoinaan siten, että tieteellisten julkaisujen lisäksi hän kirjoitti samasta aiheesta kansantajuisen kirjoituksen, jonka lähetti esimerkiksi Helsingin Sanomien vieraskynään tai muuhun vastaavaan julkaisuun. Samaa suosittelen kaikille muillekin, joiden työ sivuaa yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Samaa mieltä, minusta olisi naistutkimuksen kannalta erittäin tärkeää että naistutkijat jaksaisivat kirjoittaa myös ”kansantajuisia” juttuja.
Katariina
Kansantajuisista jutuista mm. tämä blogi vaikuttaa olevan varsin hyvä esimerkki ja matalakynnyksinen ”stormauslauta”. Hyvä! Tällaista jalkauttamista tarvitaan.
Tosin vähän arvelen (ainakin tässä tapauksessa) julkaisukynnyksen olevan vähän liian varovainen minkään radikaalimman ja ravistelevamman raapustelun alle. Sinänsä ymmärrettävää, kun tietää miten vihaiset internautit tällä hetkellä naistutkimukseen ja feminismiin suhtautuvat.
Silti, olisi tosi hienoa nostaa myös vaikeampia sukupuolentutkimuksen ja vähemmän tutkimuksellisten ilmiöiden aiheita myös ”establishmentin” kautta esille. Lisänäkökulmat eivät ole koskaan haitaksi.
Naistutkimus on loismaista pseudotiedettä. Se ei tuota yhteiskunnalle mitään, vaan päinvastoin aiheuttaa vihaa ja hämmennystä sen valheisiin uskoville. Siihen tuhlatun energian olisi voinut käyttää vaikkapa uusliberalismin vastustamiseen. Olen lukenut jonkin verran feministisiä ”tutkimuksia”, ja tuuban määrä niissä on ollut henkeä haukkovaa, vailla juuri mitään yhtymäkohtia todelliseen maailmaan.
Kiintoisaa. Minulle naistutkimus on tuottanut paitsi kiukkua ja hämmennystä (tieto kun aika usein ihan oikeasti lisää tuskaa) myös oivaltamisen iloa ja ennen kaikkea auttanut ymmärtämään omaa ja toisten elämää ihan uusista näkökulmista. Ja tarkennetaanpa vielä että naistutkimuksen herättämä kiukku ei ole kohdistunut miehiin vaan esimerkiksi siihen kuinka epäoikeudenmukaisesti meidän yhteiskuntamme on järjestynyt ja kuinka vaikeaa sitä on muuttaa.
Minulle naistutkimus on myös tarjonnut nimenomaan ”todelliseen maailmaan” eli omaan arkeen liittyviä oivalluksia ehkä enemmän kuin mikään muu tieteenala.
Monet naistutkijat ovat tehneet tutkimusta jossa tarkastellaan erittäin kriittisesti uusliberalistista agendaa, itsekin olen joissain yhteyksissä vähän siihen suuntaan kirjoitellut.
Katariina
Olisi kiinnostavaa, jos erittelisit hieman sitä, mikä lukemissasi tutkimuksissa on ollut tuubaa?
Jaan nimittäin Katariinan ajatuksen siitä, että naistutkimus on nimenomaan antanut avaimia pohtia monia yhteiskuntamme ilmiöitä sukupuolinäkökulmasta tavoilla, jotka ovat tuottaneet suuria oivalluksia maailman tilasta ja siitä, mihin suuntaan sitä tulisi kehittää.
Naistutkimuksen peruspiirre kun on se, että sukupuolinäkökulma on jollakin tavalla tutkimuksessa mukana ja sille olennainen, oli tutkimuksen kohde sitten biologiaa, geenitiedettä, matematiikkaa tai vaikkapa kirjallisuudentutkimusta.
Ja mitä enemmän naistutkimusta on tehty, sen monipuolisemmaksi ja monitahoisemmaksi ja informatiivisemmaksi tämä sukupuolinäkökulma vaikuttaa muodostuvan.
Tässä aiheeseen liittyen myös linkki Laura Mankin blogaukseen naistutkimuksesta ja sen merkityksestä suhteessa demokratiaan ja tasa-arvoon: http://terotoivanen.net/me-tuemme-teroa/vierasblogi/
”Sukupuolentutkimuksessa ja monissa muissa yhteiskuntatieteissä on tarkoituksena antaa opiskelijoille välineitä selittää yhteiskunnan valtarakenteita ja oppia tunnistamaan esimerkiksi sellaisia alistavia käytänteitä, joissa vapaus valita palvelee vain pientä eliittiä. Sukupuolentutkimuksessa harjoitetun demokratiaoppimisen kautta voidaan tunnistaa, erottaa ja rohkaista vaihtoehtoisia tapoja toimia elämässä. Tällainen oppiminen luo perustaa tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittämiselle.”
itse olen ymmärtänyt feminismin tärkeäksi poliittiseksi liikkeeksi. Mitä sitten tarkoittaa feministinen tutkimus? EIkö avoimesti poliittisesti tarkoituksenmukaista tutkimusta pitäisi tehdä think thankeissa eikä yliopistoissa? Ymmärrän toki, että yhteiskuntatutkimuksessa ei voi kukaan tutkija olla aidosti objektiivinen, joten sikäli on hyväkin että edistetään omaa asiaa avoimesti.
”Naistutkimuksen peruspiirre kun on se, että sukupuolinäkökulma on jollakin tavalla tutkimuksessa mukana ja sille olennainen, oli tutkimuksen kohde sitten biologiaa, geenitiedettä, matematiikkaa tai vaikkapa kirjallisuudentutkimusta.”
Sukupuolinäkökulma matematiikkaan onkin kiintoisa aihe. Löytyisikö esimerkkejä? Lähtökohtaisesti tuntuu naistutkimusmaallikosta absurdilta näkökulmalta. Olen Alan Sokalin kirjan (Intellectual Impostures) lukenut, ja siinä esitettiin jotain aika huimaavia hypoteeeseja, mm. että fysiikassa virtausyhtälöitä ei tunneta niin hyvin kuin kiinteän aineen teoriaa koska jälkimmäinen on maskuliinen aihe ja edellinen feminiininen!.
Miksi poliittisesti (tai itse sanoisin yhteiskunnallisesti) suuntautunut tutkimus on yliopistossa eikä think tank -instituutioissa? Yksi vastaus tähän on se että naistutkimuksen poliittisuus ei ole sellaista joka olisi suoraan sidoksissa puoluepolitiikkaan – tutkimuksen kiinnostuksen kohteet eivät välttämättä ole valtionhallinnossa tai poliittisissa toimenpiteissä. Naistutkimuksessa ollaan kiinnostuneita esimerkiksi tutkimaan, kuinka poliittisuus voi olla monenmuotoista ja liittyä myös sellaisiin kysymyksiin, joita ei yleensä ajatella poliittisiksi. Kiinnostus ei välttämättä myöskään ole kovin vahvasti siinä ”mitä pitäisi tehdä” (konkreettisesti) vaan enemmänkin nykytilanteen, nykykulttuurin ja historian ymmärtämisessä. Tällä tavoin naistutkimus jakaa monia tutkimusnäkökulmia muiden oppialojen kanssa, ja siksikin paikka yliopistossa on luonteva.
Katariina
Kiitos vastauksesta. Taisin olla vähän hämmennyksissä: onko siis naistutkimus ja feministinen tutkimus sama asia? Voiko olla ei-feminististä naistutkmusta?
Hyvä kysymys :). Minulle ne ovat sama asia, eli naistutkimuksen oppiaine on se paikka jossa teen ja jossa tehdään feminististä tutkimusta. ja luulenpa että virallisesti nais- ja sukupuolentutkimuksen oppiaineiden itsemäärittelypapereissa myös puhutaan nimenomaan feministisestä tutkimuksesta/näkökulmasta. Naistutkimus on myös jo historiansa perusteella (syntynyt feministisestä liikkeestä ja feministisen teoretisoinnin kautta jne) sidoksissa feminismiin, joskin tämä suhde ei tietenkään aina ole mitenkään yksiselitteinen.
Ei-feminististä naistutkimusta lienee sellainen, jossa tutkitaan naisia mutta joka ei sisällä erityistä teoreettista näkökulmaa sukupuoleen. Eli siis että tutkitaan vaikkapa naisten sairauksia. Tällaisen tutkimuksen käsitteellinen sekoittuminen feministiseen naistutkimukseen ei ehkä koske Suomea, mutta olen ymmärtänyt että englanninkielisessä maailmassa Women’s Studies – nimike saattaa välillä tarkoittaa mitä tahansa naisia koskevaa tutkimusta – ainakin jos sitä käytetään esimerkiksi konferenssin otsikossa tms.
Miksei muilla poliittisilla liikkeillä ole omia laitoksiaan yliopistoissa? Missä viipyy kommunistisen tutkimuksen laitos, joka tekee kulttuurin-, kirjallisuuden- ja milloin mitäkin tutkimusta kommunistisen aatteen näkökulmasta? Miksi verorahoilla saadaan ylläpitää yliopistossa yhtä poliittisen aatteen propagandakoneistoa, mutta ei muita?
Voi kunpa feministinen tutkimus pysyttäytyisikin siellä naistutkimuksen linnakkeessaan eikä ulottaisi propagandalonkeroitaan muille tieteen- /tutkimuksenaloille…
Omasta mielestäni naistutkimuksen olemassaolon sijaan ongelmana on enempi ”ei-kriittisen” miestutkimuksen sekä kriittisen naistutkimuksen puute, ja erityisesti näiden rahoittamisen aktiivinen vastustaminen.
Kyllähän tämä viimeinenkin kriittinen naistutkimus naisten väkivallasta keräsi lähes jokaisen puolueen naisjärjestön ja feministijärjestön vastalauseet rahoitukselle. Katariina tässä argumentoi, että naistutkimus ei ole erityisasemassa vaan hakee rahansa säätiöiltä siinä missä kaikki muutkin. Naistutkimusta ei pyritä kuitenkaan kampittamaan yhtä järjestelmällisesti painostamalla ulkopuolelta säätiöitä rahoituspäätöksissä.
Nähdäänkö rahoitus nollasummapelinä, jossa kriittinen naistutkimus on pois epäkriittiseltä naistutkimukselta, tai jossa miestutkimus on poissa feministiseltä kriittiseltä miestutkimukselta? Varmasti kokonaisuuden kannalta aina ollaan nollasummapelissä (kun jaettavat rahat ovat vakio), mutta kukaanhan ei tiedä vaikka rahat olisi pois vaikka ammattiurheilulta tai mitä ikinä asiaan täysin liittömätöntä säätiöt sitten voivatkaan tukea. Tältä pohjalta naisjärjestöjen vastustus kriittistä naistutkimusta kohtaan on selkeästi pyrkiä estämään kritiikin syntyminen.
__
Toinen, ehkä suurempi ongelma on se miten annamme tutkimuksien vaikuttaa itseemme. Onko tutkimusten lukumäärällä sanomaa voimistava merkitys, ja käydäänkö tutkimusten lukumäärällä politiikkaa. Suostummeko ottamaan niitä erivään tulokseen päätyviä tutkimuksia vakavasti, jos nämä tutkimukset ovat vähemmistössä? Kiistämmekö niiden olemassaolon? Tuleeko asiat ”yllätyksenä” jatkossakin, koska asiaa ei olla todettu vielä tarpeeksi montaa kertaa?
Humaanisten tieteiden alalla olisi omasta mielestäni tärkeämpiäkin tutkittavia asioita kuin naistutkimus… tai edes miestutkimus. Itseä esimerkiksi kiinnostaisi pornografian ja seksuaalirikollisuuden relaatio, sekä sananvapauden ja rasistisen väkivallan relaatio, jne. Miksi? Koska näistä asioista ei esitetä koskaan tutkimustulosta, kun pornografiaa halutaan kriminalisoida, tai kun sananvapautta halutaan mielestäni kevyin perustein rajoittaa. Sekä nais- että miestutkimus on tämän rinnalla vaan h3lvetin turhaa.
Pikaisena vastauksena alussa esitettyihin ajatuksiin: mikäli ymmärsin oikein mitä tarkoitat ei-kriittisellä miestutkimuksella, niin eivätkös miehet ole historiallisesti tarkasteltuna nimenomaan olleet tutkimuksen keskiössä. Miehet on ymmärretty ”yhtä kuin ihmisenä” jolloin mieheyttä itsessään ei ole tarkasteltu kriittisesti, sen sijaan kaikenlaisia ilmiöitä tutkittaessa on ikään kuin itsestään selvästi keskitytty (valkoisiin) miehiin ja sitten yleistetty tutkimuksen tulokset koskemaan koko ihmiskuntaa. Juuri tämä oli syynä sille että naistutkimuksessa varsinkin alkuvaiheessa nähtiin tärkeäksi nimenomaan naisten tutkiminen omana ryhmänään eräänlaisena aiempaa vinoutumaa tasapainottavana liikkeenä.
Katariina
Naistutkimus on tarkoitushakuista ja pyrkii edistämään naisten asiaa yhteiskunnassa. Eli tämä niin sanottu tendenssimäisyys on naistutkimuksen ikuinen rasite. Tämä tekee naistutkmuksesta tylsää ja yllätyksetöntä, koska tutkijan aivoitukset ovat tietysti tiedossa jo ennen kuin tulokset edes julkaistaan. Naistutkimus aina tukee ajassa liikkuvia naisille tärkeitä asioita ja mielellään päätyy feministisesti korrekteihin johtopäätöksiin.
Niin sanottu tutkijan objektiivisuus on kyllä koetuksella näissä tutkimuksissa. Tästä syystä meidän muiden on mietittävä erittäin tarkasti, että milloin ja missä tilanteessa annamme naistutkimuksen vaikuttaa ajatteluumme. Ehdottaisin ratkaisuna tähän ongelmaan riittävän pitkää tarkasteluaikaa, jolloin tendenssimäisyyden vaikutus tutkimustuloksiin ehtii ratketa (joko tutkimuksen eduksi tai haitaksi). Sopiva tarkasteluajanjakso voisi olla esim. 20 vuotta.
Minna.fi -sivustolta löytyy nais- ja sukupuolentutkimuksen alan väitöskirjapankki (http://minna.fi/web/guest/vaitoskirjapankki). Väitöskirjojen otsikoita selailemalla voi jo havaita, että kyse ei ole yksinomaan tai ensisijaisesti ”naisten asian edistämisestä” – jo pelkkä käsitys siitä että olisi olemassa yksi yhteinen ”naisten asia” on naistutkimuksessa moneen kertaan haastettu ja kiistetty. Yksi naistutkimuksen tärkeimmistä kysymyksistä koskeekin naisten keskinäisiä eroja. Samoin ajatus siitä että olisi olemassa joitakin ”naisille tärkeitä asioita” on naistutkimuksen näkökulmasta ongelmallinen: eri naisille ovat tärkeitä eri asiat. Kiinnostavampaa on kysyä esimerkiksi sitä, miksi jotkin asiat nähdään nimenomaan naisten asioina vaikka ne eivät sitä ole.
Tutkijan objektiivisuudesta on keskusteltu naistutkimuksessa kuten monilla muillakin aloilla. Naistutkimuksessa on nähty tärkeäksi nimenomaan objektiivisuuden illuusion kyseenalaistaminen: kukaan meistä ei voi tahdonvoimalla valita neutraalia asemaa, josta sitten objektiivisesti tarkkailisi muita. Päinvastoin, olemme aina jollakin tavalla ennakko-oletustemme vankeja ja sidottuja omaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen asemaamme. Tämä ei tarkoita etteikö objektiivisuuteen tulisi pyrkiä, mutta se tarkoittaa sitä että näennäisen objektiivisuuden sijaan on pyrittävä kohti objektiivisuutta uusin keinoin. Tutkimuksessa tulee esimerkiksi ottaa huomioon ja tehdä myös lukijalle selväksi tutkijan oma asemoituminen ja sen seuraukset tutkimuksen kannalta.
Itse en ole hirveän huolissani siitä kuinka jokin tietty tutkimusala vaikuttaa ajatteluuni. Pikemmin ajattelen, että on tarpeen perehtyä moniin aloihin, ja luotan omaan kriittiseen arviointikykyyni sen suhteen mikä niiden vaikutus on omaan ajatteluuni. Kukaan meistä ei onneksi myöskään ole yksin tieteen äärellä: aina löytyy toisia ihmisiä, joiden kanssa yhdessä puida sitä mikä on merkittävää ja todellista ja mikä ei.
On totta, että naistutkimus tekee joskus vallitsevasta asiantilasta hyveen, ja hylkää jopa avoimesti objektiivisuuden ihanteen tutkimuksessa. Mutta on yhtä tärkeää, että me muut emme ole hyväuskoisia hölmöjä tämän asian suhteen. On siis oleellista, että jos naistutkmuksen tuloksia aletaan käyttää esim. politiikan tai yhteiskunnan kentällä, me muistamme, että naistutkijan kohdalla objektiivisuus tai pyrkimys siihen ei ole korkeassa kurssissa.
Hämmästelen hieman tuota huomautusta, että naistutkimuksen periaate ei ole naisten asian edistäminen, mutta ehkä siitä lisää toiste.
Kuten äsken kirjoitin niin naistutkimuksessa ei ole luovuttu pyrkimyksestä objektiivisuuteen, vaikka täydellisen objektiivisuuden mahdollisuus onkin kyseenalaistettu. Tutkimuksiin esimerkiksi itsestäänselvyytenä kuuluu se että mietitään epistemologiaa eli sitä kuinka tietoa tuotetaan ja millä tavoin tiedon tuottamisen menetelmät (esimerkiksi tutkimusmenetelmät ja tutkijan oman toiminta) vaikuttavat siihen millaista se tuotettu tieto on. Minusta huomattavasti ongelmallisempaa on sellainen tutkimus, jossa oman tiedontuottamisen tapoja tai tutkimuksen objektiivisuutta ei tarvitse ollenkaan miettiä eikä kyseenalaistaa.
Hämmästele pois, palataan asiaan 🙂
Tässä vielä Kristina Rolinin erittäin hyvä teksti naistutkimuksesta. Artikkeli on vastine Tammisalon ja Niemelän esittämille väitteille naistutkimuksen pseudotieteellisyydestä:
Click to access Rolin0806.pdf
Vastineen vastine: http://www.tieteessatapahtuu.fi/0107/niemelatammisalo0107.pdf
Myös tarkoitushakuisiin tutkimuksiin voidaan ihan hyvin sisällyttää metodologia ja epistemologia kappaleet.
Mikä tutkimusala on sellainen, jossa tutkimuksen objektiivisuutta ei tarvitse miettiä?
Mielestäni siis naistutkimusta luettaessa pitää muistaa tutkijan lähtökohdat, samoin kuin vaikka kommunistin tekemää tutkimusta luettaessa. Eikö tämä ole itse asiassa ihan viisasta? Emme halua olla johdateltavissa.
Löytyy myös sellaisia tieteenaloja, joissa metodologian eli menetelmäopin ja epistemologian eli tietoa koskevan teorian opetus on aika vähäistä.
Eikös kaikkia tutkimuksia lukiessa pidä ottaa huomioon paitsi tutkijan lähtökohdat myös esimerkiksi se, missä ja milloin tutkimus on tehty. Viisas lukija suhtautuu kaikkeen tieteeseen kriittisesti.
Jep, tästä saisikin aikaan mielenkiintoisen keskustelun siitä, että mikä sitten on tieteen rooli esimerkiksi politiikassa ja tiedonvälityksessä. Suomessahan on oltu juuri tämän ”objektiivisen tieteen” ajatuksen takana perinteisesti. Esim. lehdistö, oikeuslaitos ja politiikka usein nojaa tieteeseen ja tutkimukseen. POhjalta ”kenellä on parhaat asiantuntijat, voittaa väittelyn.”
Mutta nyt vähän yllättäen naistutkimuksen suunnasta sitten ollaan valmiita (ilmeisesti) järkyttämään tätä rakennelmaa. Mielenkiintoista…. tieteen objektiivisuuden kiistäminen nimittäin vähnetää tieteen arvovaltaa. Ja samalla voi johtaa polarisoituneeseeen yhteiskuntaan. Suomessa tietysti hesari on tottunut julkaisemaan ”virallisia totuuksia”, mutta yhtä hyvin meillä voisi olla kaksi sanomalehtea, jotka molemmat julkaisisivat ”virallisia totuuksia”, toinen naisten näkökulmasta ja toinen miesten näkökulmasta.
Voisiko joku alaa tunteva kertoa mitkä ovat Suomen feministisen tutkimuksen viimeaikaiset/keskeiset tieteelliset löydöt ja mitä sovelluksia ne ovat tuottaneet?
Kannattaa lukea uusi merkintämme 16.12.2010 ”Käsitteitä ja käsityksiä”. Feministinen tutkimus on laaja kenttä, jonka keskeiset tieteelliset löydökset jakaantuvat monille eri tieteenaloille. Suosittelen kirjaa: Käsikirja sukupuoleen, jonka ovat toimittaneet Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen.
”Tutkijan objektiivisuudesta on keskusteltu naistutkimuksessa kuten monilla muillakin aloilla. Naistutkimuksessa on nähty tärkeäksi nimenomaan objektiivisuuden illuusion kyseenalaistaminen: kukaan meistä ei voi tahdonvoimalla valita neutraalia asemaa, josta sitten objektiivisesti tarkkailisi muita. Päinvastoin, olemme aina jollakin tavalla ennakko-oletustemme vankeja ja sidottuja omaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen asemaamme. Tämä ei tarkoita etteikö objektiivisuuteen tulisi pyrkiä, mutta se tarkoittaa sitä että näennäisen objektiivisuuden sijaan on pyrittävä kohti objektiivisuutta uusin keinoin. Tutkimuksessa tulee esimerkiksi ottaa huomioon ja tehdä myös lukijalle selväksi tutkijan oma asemoituminen ja sen seuraukset tutkimuksen kannalta.”
On triviaalisti totta, että tutkija on aina jotenkin yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti asemoitunut. Tällä voi olla tai olla olematta haitallisia vaikutuksia tutkimuksen tieteelliseen laadun, ”objektiivisuuden” ja vilpittömyyden kannalta. Tieteessä on kuitenkin mekanismeja kuten vertaisarviointi ja julkaisun jälkeinen tiedeyhteisön kriittinen tarkastelu, joilla tutkijan mahdollisia ideologisen asemoituneisuuden objektiivisuutta vääristäviä vaikutuksia pyritään käsittelemään ja minimoimaan. Naistutkimuksen epäilyttävyys ja huono maine vakavien tieteenharjoittajien keskuudessa johtunee suuresti siitä, että naistutkimuksen soveltama objektiivisuuden kritiikki ei yleensä ole tutkimuksen validiteetin ja reliabiliteetin yms. tiedeyhteisölle normaalien tutkimuksen tieteellistä laatua koskevien asiakysymysten kriittistä arviointia, vaan usein itse tieteellisen substanssin ohittavaa ad hominem motivum -tyylistä älyllisesti köyhää ja ylimielistä puskasta huutelemista.
Esimerkiksi, voi olla, että seksuaalivalintaan perustuvalle sukupuolta käsittelevälle tutkimukselle on ihan oikeita, tieteellisiä perusteita olla kriittinen, mutta vakavan tutkijan voi olla vaikea käsittää, mikä tieteellinen painoarvo on tällaisella naistutkimuksen nimissä lausutulla idiotismilla:”[Darwinin] Sukupuolivalinnan lähempi tarkastelu osoittaa sen elitistiseksi heteromiesten narratiiviksi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan. Sieltä ne on siirretty edelleen selittämään ihmisluontoa. Vaikka sukupuolivalinnan teoria heijastaakin hyvin oman syntyaikansa ajattelumuotoja, olisi kohtuutonta palauttaa sukupuolta käsittelevä tutkimus yhä uudelleen tällaiseen 1800-luvun maailmankuvaan.”(http://keisarinna.blogspot.com/2007/12/arvio-pamfletista-naistutkimus-lehdess.html) Näitä naistutkijoiden noloja möläytyksiä kyllä riittää. Ongelmana on juuri se, että ”objektiivisuutta kohti pyrkiminen uusin keinoin” tarkoittaa liian usein naistutkimuksen kohdalla tällaista vakavan tieteellisen kysymyksen ohittamista relativisoinnilla ja politisoinnilla, pelkistämällä se johonkin metatason argumenttiin.
Mikäli olen käsittänyt oikein niin esimerkiksi feministiteoreetikko Sandra Hardingin kehittelemä teoria ”vahvasta objektiivisuudesta” luottaa mm. juuri kollektiiviseen arviointiin yhtenä tienä kohti objektiivisuutta. Kuten edellä totesin niin naistutkimuksen kohdalla vertaisarviointi ei tapahdu ainoastaan naistutkimusyhteisön sisällä, vaan usein esimerkiksi kunkin tutkijan omalla alalla. Ja edelleen, monet feminististä tutkimusta tekevät työskentelevät muualla kuin naistutkimuksessa. Ssosiologian oppiaineessa toimivan, feministisestä tutkimuksesta kiinnostuneen tutkijan ammattitaitoa tuskin tekee tyhjäksi hänen kiinnostuksensa feministiseen teoretisointiin? Tällä perusteella mainitsemasi vertaisarvioinnin ongelma (että se on ”köyhää ja ylimielistä” puskasta huutelemista) tuntuu omituiselta. Etenkin kun todistelet väitettäsi vertaisarvioiniin puutteesta lainaamalla naistutkimus-lehdessä julkaistua kirja-arviota. Ylipäätään on minusta melko epäeettistä tarttua yhteen, kontekstistaan irrotettuun kohtaan, etenkin jos lukijalla ei ole mahdollista nähdä koko tekstiä. Toiseksi on kyseenalaista, millä tavalla nämä kolme lausetta kertovat naistutkimuksesta tai objektiivisuudesta. ”Näitä möläytyksiä kyllä riittää” ei ole erityisen hyvä perustelu, sillä eiköhän niitä möläytyksiä riitä ihan kaikilla tieteenaloilla.
Ja jos ymmärrän oikein tuon Juvosen lainauksen, niin eiköhän pointti ole tässä lauseessa: ”olisi kohtuutonta palauttaa sukupuolta käsittelevä tutkimus yhä uudelleen tällaiseen 1800-luvun maailmankuvaan”. En voi tietenkään tietää mitä Juvonen on tarkoittanut (etenkään muutaman lauseen perusteella) mutta olen lukevinani – en politisointia tai relativisointia – vaan kysymyksen siitä miksi sukupuolta käsittelevässä tutkimuksessa halutaan palata tiettyyn yksipuoliseen teoriaan ja samalla ohittaa kaikki se tutkimus, jota sukupuolta käsittelevä kriittinen tiede on viimeisen sadan vuoden aikana tuottanut. Juuri tämä hämmentää ainankin itseäni eniten: on olemassa vinot pinot kirjallisuutta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, ja aina jostakin saapuu tutkijoita jotka ajattelevat voivansa ohittaa aiemman tutkimuksen ja kaivaa esiin ”tuoreen” näkökulman ”palaamalla” luonnontieteeseen (jota ei tietenkään ole naistutkimuksessa ohitettu tai hylätty).
Katariina
Naistutkimuksen ongelma on, ettei ole annettu vastaavaa määrää resursseja miestutkimukselle.
Miksi tämä on naistutkimuksen ongelma? Onko naistutkimus jollakin tavalla jättänyt myöntämättä resursseja miestutkimukselle? Kriittisen miestutkimuksen suhteen tämä ei pidä paikkaansa, sillä itse asiassa juuri naistutkimuksen oppiaine on se paikka jossa kriittistä miestutkimusta on ollut mahdollista tehdä.
Joo, meitsikään ei ymmärrä tätä puhetta resurssipulasta. Ne väitöskirjan tekijät, jotka tekevät miesten tai maskuliinisuuksiin liittyvää tutkimusta saavat yhtä hyvin (tai huonosti) rahoitusta kuin muutkin tutkijat Suomessa (eli kunhan tutkimus on tarpeeksi laadukasta). Miehiin tai maskuliinisuuksiin liittyvää tutkimusta tehdään kuitenkin yllättävän paljon, mikä kertonee tutkimuksen korkeasta tasosta.
http://www.miestutkimus.fi/index.php?view=details&id=66%3Aohjelma&option=com_eventlist&Itemid=13
Ongelmana on kuitenkin se, että tutkimussuuntaus on niin nuori, että pidemmälle ehtineitä, jo väitelleitä tutkijoita ei ole kuin muutama ja nekin ovat rekrytoituneet muihin oppiaineisiin professoreiksi alkaen. Vain harva tutkija on keskittynyt vai ja ainoastaan miesten tai maskuliinisuuksien tutkimukseen.
Ehkä kymmenen vuoden kuluttua alkaa olla niin paljon alan tutkijoita, että tulee aiheelliseksi perustaa miestutkimuksen professuuri. Ruotsissahan sellainen on jo, mutta siellä feminismi onkin edennyt tunnetusti pidemmälle kuin Suomessa.
Toinen ongelma on yliopistolaisten työsuhteiden katkoksellisuus, mutta tämä ei ole mikään miesten tai maskuliinisuuksien tutkimusten erityisongelma, vaan kuvastaa yliopiston heikkoa tilaa uusliberalistisen ideologian paineissa näin yleensä. Tästä seuraa se, että mitään monivuotisempia opetusohjelmia tai luentosarjoja on vaikea toteuttaa.