Anna Moring
*
”En ole feministi, mutta kannatan kyllä sukupuolten tasa-arvoa.” Vanha tuttu lause, johon feministit ovat saaneet tottua kautta aikojen. Sen rinnalla on viime aikoina alkanut ilahduttavasti näkyä myös tätä:
”Olen feministi, kannatan sukupuolten tasa-arvoa.”
On tullut aika nostaa kissa pöydälle ja kysyä, mikä on se feminismi, johon niin monet eivät halua sitoutua? Ja mikä on se tasa-arvo, jota niin monet haluavat kuitenkin tunnustaa kannattavansa?
Vihreät Naiset ry otti toissa viikolla kantaa miesten kokemaan väkivaltaan otsikolla ”Miehiin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttava”. Reaktio ei antanut odottaa itseään: kansanedustajatasolta asti tuli kiitosta, Vihreän miesliikkeen piiristä tuli kehuja ja innostusta ja avaukselle saatiin huomattavasti enemmän huomiota kuin kannanotolle yleensä.
Toisella puolella keskustelukenttää:
Nettilehti Uusi Suomi uutisoi kannanoton, otsikolla ”Naiset yllättyivät: ’Miehiä hakataan’”. Kommenteissa kannanottoa pidettiin populistisena ja se lytättiin takin kääntämisenä. Blogisti Henry Laasanenkin tarttui aiheeseen otsikolla ”Suomen kovimmat ihmettelijät”. Monessa reaktiossa nostettiin esiin Naisjärjestöt yhteistyössä ry:n vuonna 2004 tekemä kannanotto, jossa kummasteltiin naisten tekemää väkivaltaa tutkivan hankkeen saamaa suurta rahoitusta.*
Yhden naisjärjestön tekemä miesten kokemaa väkivaltaa vastustava kannanotto siis linkitettiin välittömästi aivan eri naisjärjestön 6 vuotta aiemmin tekemään kannanottoon. (Vihreät Naiset ry on toki osa Nytkis ry:tä, mutta ei sama asia.)
Mistä nämä reaktiot kertovat?
Nähdäkseni ne kertovat siitä, että miesjärjestöissä ja joidenkin, ei kaikkien, tasa-arvosta kiinnostuneiden miestoimijoiden sydämissä on suuri epäluulo naisjärjestöjä ja feministejä kohtaan. Tämä on ilmeistä, kun naisjärjestön huoli miehiin kohdistuvasta väkivallasta nähdään parhaimmillaankin positiivinena yllätyksenä, pahimmillaan se kohdataan provokaationa ja ikävässä mielessä takinkääntönä. Ja takinkääntöhän se jollakin tasolla olikin – joskus vain takin nurjalla puolella on hienompi kuvio kuin oikealla.
Pelko ja epäluulo ovat tuhoisia tunteita. Ja vastaavia tunteita lienee monien feministienkin sydämessä miesjärjestöjen suuntaan. Toivon, että niin miehet kuin naisetkin, miesjärjestöt ja naisjärjestöt, voisivat tunnistaa nämä tunteet ja nähdä niiden ylitse. Huomata, että toisella puolella rintamalinjaa on hyviä tyyppejä siinä missä tälläkin, että tasa-arvo ei ole nollasummapeliä ja että yhteistyössä voisi olla voimaa.
Täältä feminismin laidalta asiaa katsellen toivoisin kovin, että tasa-arvosta ja feminismistä keskusteltaessa huomattaisiin ainakin seuraavat seikat:
- feministit, joista suurin osa toimii jossakin aivan muualla kuin naisjärjestöissä, ovat jo pitkään toitottaneet sitä, että nykyinen järjestelmä on huono sekä naisille että miehille että kaikille muille sukupuolille
- feministinen tutkimus ja teoretisointi on raivannut tietä sellaiselle ajattelulle, joka mahdollistaa sukupuolinäkökulman huomioon ottamisen – myös miesten osalta
- feministit ovat viimeiset 40 vuotta olleet etunenässä tuomassa esiin isien aseman vahvistamista ja tarvetta isien suuremmalle läsnäololle lastensa arjessa. Lisäksi, tämän blogin edelliseen kirjoitukseen viitaten, feministit ovat myös tehneet mahdolliseksi sen, että väkivallasta parisuhteessa ylipäänsä puhutaan ja että sitä ei hyväksytä, oli tekijä sitten nainen tai mies.
- feministit ovat kautta feminismin historian puhuneet rauhan puolesta ja sotia vastaan, ajaneet ehkä naivistikin demilitarisointia ja aseiden takomista auroiksi
- feministisen ajattelun synti, jonka myös feministit itse ovat huomanneet, on se, että feminismissäkin on paikoin sorruttu vallitsevan käsityksen uusintamiseen – siihen, että Mies nähdään universaalina ja yhtenäisenä kategoriana, johon Naista verrataan. Tämä normi on monesti jättänyt miesten tasa-arvo-ongelmat pimentoon.
- Nyt kun miehet – ja etenkin miehet – ovat heränneet jälleen nostamaan miesten tasa-arvo-ongelmia näkyväksi naisten tasa-arvo-ongelmien rinnalle (“jälleen” siksi, että aikanaan 1970-luvulla, yhdistys 9:n aikoihin, tasa-arvosta puhuttiin sekä naisten että miesten suulla, myös miesten ongelmista), feministit ovat avanneet tälle keskustelulle oven.
- Tämä ovi ei ehkä ole avautunut kivuttomasti ja helposti, mutta auki se kuitenkin on. Tästä on hyvänä esimerkkinä Tasa-arvoyksikössä 10.11.2010 järjestetty ”Miehet ja Tasa-arvo” -seminaari, jossa oli läsnä ja aktiivisesti keskustelemassa yli sata henkilöä, heistä valtaosa feministejä. Myös allekirjoittanut ja muita näitä paljon parjattuja ”valtionfeministejä”, tasa-arvovaltuutettua myöten.
- Tässä tilanteessa ovesta kannattaa ehdottomasti astua sisään, ei pysähtyä kritisoimaan ovenpieliä tai kynnyksen yksityiskohtia.
Lopuksi.
Minun feminismini ei ole vihamielinen miesten tasa-arvopyrkimyksille. Eikä muuten miehillekään. Minun feminismini on ajatussuunta, joka pyrkii rakentamaan paremman sukupuolijärjestelmän, jossa on hyvä olla niin miehillä, naisilla, pojilla, tytöillä, sukupuolensa mieluummin määrittelemättä jättävillä, sukupuolensa toisesta toiseksi korjaavilla kuin keski-ikäisillä valkoisilla lihaasyövillä heteromiehilläkin.
Minun feminismini on radikaali ajatus, jonka mukaan me kaikki olemme ihmisiä.
* * *
* Nopeana huomiona NYTKIS ry:n kannanottoon: se lähti käytännön väkivaltatyötä tekevien naisjärjestöjen huolesta siitä, että silloisellaankin riittämättömät resurssit jaetaan vielä pienempiin palikoihin. Tämä huoli on sittemmin osoittautunut monilta osin aiheelliseksi, mutta HUOM! se ei millään tavalla ole väkivaltaisia naisia tutkivan hankkeen syytä. Lienemme kaikki tasa-arvokeskustelun pyöreän pöydän ääressä samaa mieltä siitä, että väkivaltatyöhön pitäisi saada lisää resursseja kautta linjan – niin miesten kuin naistenkin väkivaltaisen käytöksen tutkimukseen ja niin mies- kuin naisuhrienkin tukipalveluihin. Transsukupuolisista ja muista sukupuoli-identiteetiltään epänormatiivisista uhreista puhumattakaan.
Feministien vuoro 
Kiitos Anna!
Kiteytit topakassa ja hienossa muodossa ulos juuri sen, mitä itse ajattelen feminismistä.
Mahtavaa itsenäisyyspäivää itse kullekin säädylle. 🙂
🙂
Anna
Hyvä teksti. Mitä enemmän porukka peräänkuuluttaa vastakkainasettelun lopettamista, sitä nopeammin saadaan aikaan taas hedelmällistä yhteistyötä ja päästään eroon lapsellisesta kinastelusta.
Michael Halila kirjoitti samasta aiheesta ja vähän tarkemmin Vihreät naiset Ry:n tiedotteesta ja sen aiheuttamista reaktioista: http://jalkijupinaa.blogspot.com/2010/12/feministit-eivat-halua-etta-naisten.html
Yhteistyön hengessä, tästä kivasti jatkaen.
Kiitos linkistä, ilahduttava todellakin tuo Michaelin kirjoitus.
Tästä toivottavasti on hyvä jatkaa!
”On tullut aika nostaa kissa pöydälle ja kysyä, mikä on se feminismi, johon niin monet eivät halua sitoutua?”
Sellainen todellinen feminismi, jota harjoitetaan tasa-arvopolitiikassa. Sitä feminismiä ei kiinnosta miesten tasa-arvo-ongelmat:
http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53027-hallitus-unohti-miesten-tasa-arvo-ongelmat
http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53711-naishallitus-ei-tuonut-tasa-arvoa-ainakaan-miehille
”Toivon, että niin miehet kuin naisetkin, miesjärjestöt ja naisjärjestöt, voisivat tunnistaa nämä tunteet ja nähdä niiden ylitse. Huomata, että toisella puolella rintamalinjaa on hyviä tyyppejä siinä missä tälläkin, että tasa-arvo ei ole nollasummapeliä ja että yhteistyössä voisi olla voimaa.”
Miesten tasa-arvo ry, ja muut miesjärjestöt, ovat valmiita yhteistyöhön. Naisjärjestöjä ei yhteistyö juurikaan kiinnosta, koska siinä on heillä vain hävittävää. Maskulisteja ei myöskään päästetä esim. STM:n tasa-arvoyksikköön.
”että tasa-arvo ei ole nollasummapeliä”
Tasa-arvopolitiikka on nollasummapeliä kahdella tapaa. Ensinnäkin, tasa-arvopoliittisia resursseja on rajallinen määrä. Tällä hetkellä niistä valtaosa tai kaikki menee naisten oikeuksien ajamiseen. Jos aletaan ajaa miesten oikeuksia, se vie pois resursseja naisten ongelmilta. Toinen nollasummapeli on esim. johtajien ja koulutuksen sukupuolijakaumassa. Jos nostaa miesten osuutta korkeakoulutetuista, se laskee naisten osuutta. Sama pätee johtajiin. Toisen sukupuolen auttaminen on toiselta sukupuolelta pois.
Olet oikeassa, noilla tavoilla tasa-arvo on nollasummapeliä. Feministinä olen ehdottomasti valmis antamaan myös miesten tasa-arvo-ongelmille tilaa ja resursseja. En usko ajatteluun, että ”tehdään tämä maailma ensin valmiiksi naisten kannalta ja sitten katsotaan niitä miesten ongelmia” – ei ettäkö olisin kovin paljon sellaiseen ajatteluun törmännyt.
Tässäkin asiassa pitää olla johdonmukainen: jos naisia pitää saada kiintiöiden kautta pörssiyhtiöiden johtoon niin miehiä pitää saada kiintiöiden kautta esim. opettajankoulutukseen.
Tämä kysymys nollasummapelistä liittyy laajempaan kysymykseen siitä minkälaisia muutoksia yhteiskunnassa halutaan tapahtuvaksi ja mitä niistä seuraa.
Minusta on tärkeää huomata, että kaikki yhteiskunnalliset muutokset merkitsevät myös jonkinlaista luopumista ja ovat siksi kivuliaita – siitä huolimatta, että ne kokonaisuutena ovat muutoksia parempaan. Eli tavallaan kyse ei ole vain siitä että kaikki voittavat vaan myös siitä että kaikki menettävät jotakin, ja tästä on hyvä olla tietoinen. Ja koska yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen tai oikeudenmukaisesti järjestetty, toisilla on enemmän menetettävää ja luopumisen kipua kuin toisilla.
”Ja koska yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen tai oikeudenmukaisesti järjestetty, toisilla on enemmän menetettävää ja luopumisen kipua kuin toisilla.”
Miksi yhteiskunta on nollasta muodostunut epätasa-arvoiseksi ja epäoikeudenmukaiseksi? Pakko sillä on jotain hyviä evolutiivisia traitteja olla…
On vaikea kiistää, etteikö silmä silmästä olisi _oikeudenmukaisin_ ratkaisu rikkomuksiin, mutta joka kokonaisuutena jättää yhteiskunnan entistä heikommaksi. Oikeusjärjestelmässä oikeudenmukaisuus on korvattu reiluudella (murhaajalle ei anneta yhtä paljon menetettävää, kuin uhrille) ja tasa-arvo on korvattu yhdenvertaisuudella. Suomalaisessa kulttuurissa (sukupuolinen) tasa-arvo on vaihdettu valinnanvapauteen.
Maatilayrittäjyys ei ole kovin hohdokasta, mutta vaikea nähdä firmastaan puolet omistavaa ja samat työt jakavaa pariskuntaa epätasa-arvoisena. Sen sijaan moderni valtio-orjana toimiva cityvaimo vaatii puolisoaan maksamaan tulojensa suhteessa enemmän asumistaan, yhteisiä purjehdusharrastuksia ja ulkomaanmatkoja. Koska veroprogression (jonka vaihtoehtona on kuulemma jokin TASAveromalli?) ylipäänsä mahdollistama elinkeino ei vielä riitä. Ja yleinen tasa-arvodiskurssi käsittääkseni hakee tätä mallia, joka ei ole tasa-arvoa nähnytkään?
(ja jos ei hae, niin voin taas näppärästi syyttää rikkinäistä, näkyvää feminismiä siitä, miten helvetissä mun päähän moinen ajatus on sitten pesiytynyt 🙂
Pitääkö meidän oikeastaan edes tavoitella tasa-arvoa? Emmekö ole fiksumpia. Jos tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus on ristiriidassa hyvinvoinnin ja ihmiskuntaa parantavan kehityksen kanssa, tiedän kummasta luovun mielummin.
Vihreät naiset ry:kin julkaisi naisten aggressiivisuuden tutkimusta vastustavan kannanoton heti Nytkiksen vanavedessä. Netissä löytyy monesta paikkaa sanasta sanaan Googlella tämä kannanotto.
Tämä onpi totta. Myös Vihreissä naisissa on sittemmin tapahtunut toimijoiden vaihtumista. Ja ehkä myös asioiden edelleenajattelua. Onnellista takinkääntöä?
Anna
Ensinnäkin kiitos erinomaisesta kirjoituksesta!
Toisekseen, politiikassa takinkäännöllä on turhan huono kaiku. Totta kai minua harmittaa, etteivät naisjärjestöt vielä 6-vuotta sitten oivaltaneet sitä, että nousussa oleva miesliike ei ollut osa konservatiivista liikettä, vaan luonnollinen liittolainen naisjärjestöille. Noita vanhoja juttuja hitusen uudestaan tavanneena uskon, että kyse on suurelta osin ollut väärinkäsityksestä. Takinkääntö tässä on erinomainen asia!
Olen muuten ylpeä siitä, että Suomessa tämä prosessi on käyty näin nopeasti läpi – alle kymmenen vuotta siitä, kun miehet alkoivat uudestaan puhua tasa-arvoasioista myös omasta näkökulmasta ja jo nyt alkaa löytyä yhteistä säveltä yhteistyöhön. Kun vertaa joidenkin muiden maiden pitkään kestäneesen asemasotaan, niin ei voi kuin nostaa hattua.
Hatunnostoni siis Vihreille naisille. Toivottavasti moni muukin järjestö ottaa julkisen kannan yhteistyön puolesta.
Horsmalahdelle voisin sanoa vielä sen verran, että nais- ja miesjärjestöt voivat yhteistyöllä hankkia lisää niitä resursseja, joita tarvitaan tasa-arvotyön tekemiseen. Ja koulutuksessa ainakin yhteiskunta voi voittaa sillä, että mahdollisimman monelle alalle päätyvät parhaat sukupuolesta riippumatta.
Kiitos Mikko tästä kommentista.
Juuri näin.
Kirjoituksesi aktivoi minut muistelemaan menneitä. Kirjoitin blogiini muistojani 90-luvulta ja 2000-luvun alkupuolelta ja siitä miten ne ovat vaikuttaneet mielikuviini naisliikkeestä ja feminismistä. Toivon, että se auttaa ymmärtämään sitä, mistä monen ihmisen suunnaton viha feminismiä kohtaan kumpuaa.
http://mikkosarela.blogspot.com/2010/12/henkilokohtainen-suhteeni-feminismiin.html
Olinhan siellä minäkin. Tasa-arvoyksikön seminaarissa ”Miehet ja tasa-arvo”. Kun useat paikalla olleet feministit olivat käyttäneet puheenvuoroissaan legendaa ”Naisen euro on 80 senttiä”, vaikka Marianne Laxen oli nimenomaan kieltänyt vertaamasta naista mieheen, vaan vertailemaan miestä naiseen, yritin tehdä palkkavertailun mies-nainen. ”Tunnin työstä miehelle maksetaan 90 senttiä pakkaa ja palkkaan sidottuja etuuksia aina kun naiselle maksetaan euro.” Puheenjohtaja keskeytti puheenvuoroni ja sanoi, että saan keskustelun lopuksi puheenvuoron. Odotin kiltisti salin tyhjenemiseen asti, mutta sitä puheenvuoroa en saanut edes tyhjälle salille. Olisiko vika ollut juuri siinä, että keskustelijoiden enemmistö oli feministejä? Pelkäsikö puheenjohtaja?
Tämä palkkaerokeskustelu on hyvin mielenkiintoinen. Siihenhän linkittyvät myös kysymykset siitä, miksi miehet, ja etenkin pienten lasten isät, tekevät niin paljon ylitöitä, keillä on pääsy tai joutuminen sellaisiin töihin, joissa liksat on isoja ja työaika käytännössä rajaton, kuka hoitaa lapset ja millä palkalla sillä välin kun miehet tekevät 70-tuntista viikkoa, jne.
Feministit pyrkivät sukupuolijärjestelmän kritiikissään myös purkamaan sitä asetelmaa, jossa toinen sukupuoli raataa töissä ja kuolee työtapaturmissa ja toinen raataa kotona ja sairastuu masennukseen. Tasa-arvoisempi työnjako niin kotona kuin duunissa ja reilumpi työelämä palvelisivat kaikkia sukupuolia yhtä lailla.
Jos lasketaan ihan puhtaasti euroja, miehet tienaavat enemmän kuin naiset. Koska heillä on mahdollisuus siihen. Ja he myös maksavat siitä välillä ihan älyttömän kovan hinnan.
Palkkaerojen vähentämisen kohdalle pitäisikin mun mielestä ehdottomasti sisältyä ajatus työelämän ja vanhemmuuden sukupuolittuneiden rakenteiden purkamisesta. Niin kuin useimpien tuntemieni feministien ajattelussa sisältyykin.
Taas Annan jutut kuulostavat hyvältä. Tällainen feminismi onkin erittäin tervetullutta.
Mutta miten voimme sitten erottaa kunkin eri feministin todelliset asenteet feminismin takaa? Eli tarkoittaako feminismi oikeastaan mitään, kun kuka tahansa saa määritellä sen omalla tavallaan. Vai pitääkö jokaiselta feministiltä ensin pyytää A4-essee, että minkälaista se sinun feminismisi sitten oikein on.
Vai pitäisikö esim. kysyä jokin testikysymys jostain asiasta missä miehen ja naisen mielipiteet ovat ristiriidassa. Esim. saako isä tunnustaa lapsensa vaikka äiti vastustaa sitä? Ylempänä Anna sanoit, että feministit tukevat isyyttä. Mutta entäpä tässä kohti, kun mies ja nainen ovat riidoissa.
POintti on se, että kaikkien on helppo olla feministejä niissä asioissa kun ei ole ristiriitaa sukupuolten välillä. Ristiriitojen käsittely vasta paljastaa kunkin oikean karvan.
Tämä on Juha totta.
Tämä blogi onkin yritys tietyllä lailla käydä myös feminismin sisäistä keskustelua – ei vaan sitä, mitä feminismi meille on, vaan myös sitä, mitä sen pitäisi olla.
Ja olet oikeassa siinä, että ristiriitatilanteet paljastavat perimmäiset prioriteetit. Mun mielestä isällä pitää olla oikeus tunnustaa lapsi vaikka äiti vastustaa sitä. Ja tavata lasta, sen mukaisesti mikä on lapsen edun mukaista (ei esim. vuoroviikkoasumista yksivuotiaana). Mutta mun mielestä isällä ei pidä olla oikeutta vaatia äitiä tekemään aborttia, jos tämä ei halua. Siinä esmes joitain rajanvetoja.
Feminismin(kin) sisältö määrittyy keskustelun kautta, tämä blogi yrittää sekä osallistua että luoda tätä keskustelua.
Anna
Hei Juha,
Minkä tahansa aatteen tai ryhmittymän sisällä on aina joukko yksilöitä ja juuri sisäiset keskustelut vievät ajattelua eteenpäin. Ja asioista ollaan myös eri mieltä! Myös feminismissä. Lisäksi feminismin piiriin tullaan monilta tieteenalaoilta, jonka lisäksi feministejä on tiedemaailman ulkopuolella. Monien feminismi kumpuaa myös henkilökohtaisista syrjintäkokemuksista. Tarkoitti se sitten kotona hellan ja nyrkin välissä raatamista, työelämän eriarvoisuuksia tai vaikkapa koulukiusaamista seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Tai väkivallan kokemuksia.
Feminismien kirjo on laaja. Itse en näe tätä ongelmana, mutta toisaalta feministisiin teorioihin ja feminismin historiaan perehtymättä eri feministien ajatukset saattavat vaikuttaa hyvinkin eriäviltä. Toivotaan siis tähän blogiin feministien kirjoituksia mahdollisimman laajalta kirjolta 🙂
PS: Ei feminismiä ihan miten sattuu voi määritellä. Takana on historia ja teoreettiset perinteet. Niiden sisällä kirjo on kuitenkin laajaa.
Hei Johanna,
Saisiko sitten kuulla feminismin määritelmän?
Kommentoinpa minäkin tähän koska kysymys on kiinnostava. Itse ajattelen, että ei feminismi ole mitään meille valmiiksi annettua vaan jokaisen on itse ja yhdessä muiden kanssa aina uudestaan ja uudestaan mietittävä, miksi ja minkälaista feminismiä maailmassa tarvitaan.
Tästä huolimatta ainakin minulle feminismiin liittyy olennaisesti tietoisuus ja sitoutuminen feministisen liikkeen ja myös naisliikkeen historiaan – niin hyvässä kuin pahassakin. Tarkoitan tällä sitä että en kuitenkaan ajattele että voin määritellä ihan itse oman feminismini täysin tyhjän päälle vaan olen joka tapauksessa feministinä aina myös osa yhteiskunnallista liikettä, ja toisaalta minulla on myös vastuu esimerkiksi siitä että feminismissä ei enää toistettaisi samoja virheitä kuin aikaisemmin. Ei se että arvostaa feministisen liikkeen saavutuksia tarkoita, että pitäisi saman tien suhtautua kyseenalaistamattoman myönteisesti asioihin vain siksi että ne ovat feminismiä.
Varmasti löytyy feministejä, joiden kanssa olen hyvin eri mieltä asioista tai joiden näkökulmia pidän huonoina tai vahingollisina. Samaan aikaan kiinnostus feminismiin on kuitenkin jotain joka yhdistää ja se on minusta tärkeää ja arvokasta. Miksi pitäisi ennalta tietää tarkasti että mitä kukin ajattelee? Eikö olisi mielekkäämpää suhtautua feminismin eri muotoihin avoimesti ja uteliaasti? Se ei missään nimessä sulje pois kriittisyyttä.
Feminismin ytimekäs määritelmä onkin varmaan liian vaikea.
Mutta asialla on silti merkitystä. Esimerkiksi ei ole kovin pitkää aikaa siitä, kun maamme suurin sanomalehti maanitteli puolueita ja ihmisiä julistautumaan feministisiksi tai feministeiksi. Jos olisimme feministeiksi julistautuneet hesarin toiveiden mukaan, niin mihinkähän olisimme sitten sitoutuneet.
Samoin jotkin poliittiset puolueet flirttaavat feminismin kanssa. Jos puolue on feministinen, niin mitä se sitten merkitsee?
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin näihin kysymyksiin ei ole vastauksia. Ei ainakaan mitään konkreettisia vaan paikalla olevat määrittelevät vastaukset.
Et Katariina kuitenkaan antanut tyypillisintä poliittista vastausta, eli että feminismi on tasa-arvoa. Tällä argumentillahan tyypillisesti houkutellaan miehiä feministeiksi.
Juhalle: Minulle feminismi ei ole _vain_ pyrkimystä tasa-arvoon vaan myös ja ennen kaikkea kriittistä suhtautumista niihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja käsityksiin joiden varassa meistä tulee naisia ja miehiä. Minua siis kiinnostaa kysyä esimerkiksi että miksi hyvä tai huono naiseus tai hyvä tai huono mieheys määritellään tietyllä tavalla, keitä tällainen määrittely sulkee ulkopuolelle, mihin suuntaan ja kuinka määrittelyä voisi muuttaa jne. Pelkästä tasa-arvosta puhumalla ei oikein pääse käsiksi näihin kysymyksiin.
En ajattele että Suomeen tarvittaisiin yksinomaan feminististä puoluetta, mutta toki toivoisin että feministinen näkökulma saisi sijaa myös puoluepolitiikassa. Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä että sukupuolta, mieheyttä ja naiseutta, seksuaalisuutta jne. voitaisiin politiikassakin tarkastella kriittisemmin, tekemättä ennalta oletuksia esimerkiksi siitä mikä on ”normaalia”, kiinnittäen huomiota yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja ”yleisiksi totuuksiksi” muuttuneisiin paikkansapitämättömiin oletuksiin…
Katariina
huono sekä naisille että miehille että kaikille muille sukupuolille
Hermafrodiiteille? ☻
Esimerkiksi hermafrodiiteille, joita nykyään kutsutaan muuten intersukupuolisiksi. Ja transsukupuolisille, transgendereille, poikatytöille, tyttöpojille, homoille, lesboille, heteroille, naisille, joilta puuttuu toinen rinta, miehille, joilta puuttuu toinen kives, you name it.
Juha kertoi tiivistetysti sen, mikä feminismin, tasa-arvon, maskulismin tai minkä muunkaan uskonnon käsittelyssä on vikana. Aate onkin oikeastaan vain limaista ektoplasmaa, jonka koostumusta on mahdotonta määrittää. Jos työnnät kätesi sisään, niin sulla on lopulta kourassa vain likainen limaklöntti.
Ongelma tästä tulee, kun teflonpäällysteisellä limaklöntillä aletaan tehdä politiikkaa ja markkinointia. Toiselle voi ihan hyvin sopia oikeusjärjestelmän tuhoaminen raiskaajien kastroinnilla ja elinkautisilla, toiset vaativat tietyn sukupuolen väkivaltaisuuteen puuttumista ja kolmannet lasihissiä johtopaikoille (mikä siellä jo itseasiassa on). Ihan mihin tahansa sukupuolikysymykseen voi sanoa mitä tahansa älytöntä, eikä se ole ristiriidassa lausujan feminismin kanssa.
Yksi sharia-laki Suomeen kiitos.. Ei tämä naisten silpomista tarkoita, sillä Islamia on monenlaista ja se edustaa rauhanuskontoa.
Kuten feminismi, kristinusko, islam tai kokoomus, suurin osa kannattajista ei tosiasiassa perehdy edustamaansa arvomaailmaan kovinkaan syvällisesti. Yleensä tunteikkaat päätökset kotijoukkueista syntyy minuuteissa, eikä suinkaan asiasisällön, vaan sosiaalisen paineen, yhteenkuuluvuuden ja perinteiden vuoksi. Aamulla voidaan hyvin olla konservatiivista koti-uskonto-isänmaa patruunaa, iltapäivällä aate tarkoittaakin modernia arvoliberaalia cityjuppia. Kannattaja ei näe ristiriitaa toiminnassaan.
Oma juttunsa on sitten modernin feminismin yhteys todellisuuteen ja sen ihmiskäsitys. Roolien romuttaminen jne. kuulostaa vähän lakkautetaan sodat ja saasteet -meiningiltä. Ihan kiva. Miksi sivilisaatio on kulttuurievoluution myötä päättänyt rakentaa itsensä vahvasti roolitetuksi ja noh… tällaiseksi yhteiskunnaksi? Oikeudenmukaisuutta toki on, ettei kenenkään tietä estradille torpata arpajaisonnen (sukupuoli, synnyinpaikka) tai muun epäolennaisen tähden. Noin muutoin roolien ja ”järjestelmän” romuttaminen lähinnä ”kun se on huono” vaikuttaa samanlaiselta älynväläytykseltä, kuin tuoreen lähiruuan korvaaminen prosessoidulla jalosteella tai selvitymistaitojen korvaaminen teknologialla.
Olisi ihan hyvä, ettei lähinnä katsella nykytilan epäkohtia, vaan mietittäisiin myös vähän, mihin ne vaihtoehdot oikeastaan vievät meitä? Tällä hetkellä rooleista vapautuminen on nähdäkseni ollut lähinnä silmänkääntötemppu, jossa feministit ovat onnistuneet vaihtamaan elättäjänsä yksittäisestä ihmisestä kasvottomaan väkivaltakoneistoon (Jonka sortopotentiaali on myös huomattavasti yksittäistä naistenhakkaajaa suurempi. Pakkolaki vaikka esimerkkinä…) Feministi on tyytyväinen, koska sorrosta ei puhuta.
”Minun feminismini on radikaali ajatus, jonka mukaan me kaikki olemme ihmisiä.”
Pelottava ajatus. Ihmiset on aika hirveitä ja typeriä otuksia. Miksi tyytyä huonoon?
Enkelisukupuolikin onnistui lähinnä ottamaan miehisestä roolista ne ikävimmät puolet (väkivaltaisuuden, alkoholinkulutuksen), kun vapaus koitti. Samaan aikaan suomitytön päähän on lyöty illuusio, notta hän olisi muinaissuomessa ollut jotenkin alistettu, epätasa-arvoinen ja kelpaamaton ”miesten töihin”. Nykyään vapautta juhlitaan läträämällä kuin miehet, tasa-arvoisesti hakataan kuin miehet ja ”kouluttaudutaan” vapaan naisen vapaisiin tehtäviin suuremman sortajan kynsiin.
…ja ihmiset ovat ahdistuneempia kuin koskaan. Vapaus on epäonnistunut.
Kannatan ”feminismi”-käsitteestä luopumista, jos se kerran ei ole muuta kuin sukupuolten välistä tasa-arvoa. Sitten ei tarvittaisi miesliikettäkään, vaan kaikki tekisivät yhdessä työtä kaikkien tasa-arvon eteen. Vai riittääkö feministeille ”pelkkä” sukupuolten tasa-arvo?
Feministinen liikehdintä on historiallisesti syntynyt nimenomaan sukupuolieron ja sukupuolten välisen tasa-arvon vaatimuksen ympärille. Kuitenkin jo niin kutsutussa ensimmäisen aallon feminismissä havaittiin, että nainen ei ole yhtenäinen tai yksiselitteinen kategoria. Feministisiä toimijoita määrittävät monet muutkin erot kuin sukupuoli. Tällaisia eroja tai suhteita ovat esimerkiksi luokka, ”rotu”, seksuaalisuus, uskonto, etnisyys, ikä sekä psyykkinen ja fyysinen toimintakyky.
Vaikka feminismissä keskeistä on ollut sukupuolen pohtiminen, minun on vaikea nähdä feminismiä liikkeenä, joka kiinnittyisi ainoastaan kysymykseen sukupuolesta. Sukupuolta eletään aina suhteessa muuhunkin kuin sukupuoleen. Näitä kysymyksiä ovat pohtineet erityisellä tavalla mustat ja ei-länsimaiset feministit, jotka ovat havainneet valkoisen feminismin ja naiskäsityksen vastaavan huonosti omia elämäntilanteitaan. Tutkimuksen kielellä puhutaan intersektionaalisuudesta eli siitä, miten ihmisiä jakavat erot kietoutuvat toisiinsa.
Sitoutuminen feminismin käsitteeseen merkitsee itselleni tietoista sitoutumista myös feminismin historiaan – niin hyvässä kuin pahassakin, kuten Katariina yllä kirjoittaa. Feminismi ei ole suljettu ja valmis, sitä tehdään jatkuvasti.
Maria Vihlman
Itse olen myös sitä mieltä, että on älyllisesti epärehellistä väittää feminismiä samaksi kuin tasa-arvo. Feminismi on yksinkertaisesti sama kuin naisliike ja se tähtää naisen aseman parantamiseen. Feminismi tuottaa jatkuvasti naisten aseman parantamiseen tähtääviä poliittia aloitteita. Mutta tuottaako feminismi miesten aseman parantamiseen tähtääviä aloitteita? No ei tietenkään.
Muut ryhmät – kuten miehet – tarvitsevat omat liikkeensä.
Kuten jo totesin yllä: Minulle feminismi ei ole _vain_ pyrkimystä tasa-arvoon vaan myös ja ennen kaikkea kriittistä suhtautumista niihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja käsityksiin joiden varassa meistä tulee naisia ja miehiä. Feminismissä on siis kyse paljon laajemmasta asiasta kuin miesten tai naisten pyrkimys tasa-arvoon.
Esimerkkejä miehiä hyödyttävästä feminististestä politiikasta löytyy, esimerkiksi 6+6+6-malli.
Katariina
Toki feministit voivat tehdä miehiä hyödyttäviä aloitteita silloin kun yhteinen hytä miesten kanssa löytyy. Mutta muuten tietenkään ei.
Teoreettisesti voidaan kehitellä kaikkia kivalta kuulostavia feminsimin tavoitteita kuten nuo mainitsemasi, mutta käytännön elämässä toimiva feministi ajaa naisasiaa, ei miesasiaa. Tämä on nähty niin monesti, että vain paatunut henkilö voinee väittää muuta.
Hmm, itse asiassa aika monet feministiset järjestöt ovat ihan käytännössäkin kannattaneet tuota 6+6+6-mallia jonka mainitsin.
Heh, miehet ovat vuosia ja vuosia tuoneet esiin epätasa-arvoista kohtelua huoltajuuskiistoissa. Naisjärjestöt eivät ole tulleet tukemaan miehiä. Miksikähän ei….?
Tällä kertaa sitten naisetkin kannattavat tätä 6+6+6 mallia. Mikäkähän siihen sitten on syynä…? Mikä motivaatio naisilla nyt on olla miesten tukena??
Huoltajuuskiista-asiaan tullaan vielä palaamaan tässä blogissa, silloin kenties selviää miksi naisjärjestöjen suhtautuminen asiaan on ainakin osittain ollut varauksellista.
”Yhden naisjärjestön tekemä miesten kokemaa väkivaltaa vastustava kannanotto siis linkitettiin välittömästi aivan eri naisjärjestön 6 vuotta aiemmin tekemään kannanottoon. (Vihreät Naiset ry on toki osa Nytkis ry:tä, mutta ei sama asia.)”
On se sama asia, jos jäsenjärjestönä tukee tällaista lausuntoa, eikä irtisanoudu siitä. Sitä paitsi, Vihreät Naiset ry on itse antanut omissa nimissään samanlaisen lausunnon, jota siis nyt yritettään piilotella. Julkinen anteeksipyyntö ja näiden lausuntojen täydellinen tuomitseminen on vähintä, mitä Vihreät Naiset ry voi tehdä kadotetun uskottavuuden paikkaamisen aloittamiseksi.
”Ja takinkääntöhän se jollakin tasolla olikin – joskus vain takin nurjalla puolella on hienompi kuvio kuin oikealla.”
Todellisuudessa mitään takinkääntöä ei ole edes tapahtunut. Ilmaistu huoli miehiin kohdistuvasta väkivallasta on pelkkää sanahelinää, vailla mitään sisältöä. Todellisuudessa nykyistä, miehiin kohdistuvan väkivallan hyväksyvää, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa liioittelevaa ja naisten väkivaltaisuuden sivuuttavaa linjaa tuetaan kiivaasti. Minkään ei haluta muuttuvan.
”Huomata, että toisella puolella rintamalinjaa on hyviä tyyppejä siinä missä tälläkin, että tasa-arvo ei ole nollasummapeliä ja että yhteistyössä voisi olla voimaa.”
On se nollasummapeliä: isien tasa-arvoisempi kohtelu huoltajuuskiistoissa veisi lapset useammin äidiltä, miesten määrän lisääminen korkeakouluissa vähentäisi naisten osuutta sieltä jne. Yhteistyö on mahdollista vain silloin, jos toista osapuolta aidosti kunnioitetaan ja hänen näkemyksensä otetaan vakavasti. Feministit ovat tehneet hyvin selväksi, ettei heillä ole mitään valmiutta hyväksyä muita miesaktivisteja kuin feministien tahtoon alistuvia profeministejä. Siksi yhteistyö feministien kanssa on mahdotonta. Se on myös tarpeetonta, sillä tasa-arvoa kannattavia ihmisiä on enemmän kuin feministejä.
”feministit, joista suurin osa toimii jossakin aivan muualla kuin naisjärjestöissä, ovat jo pitkään toitottaneet sitä, että nykyinen järjestelmä on huono sekä naisille että miehille että kaikille muille sukupuolille”
Feministit eivät suostu tunnustamaan miesten tasa-arvo-ongelmia eivätkä etenkään sitä, miten harjoitettu feministinen politiikka miehiä syrjii.
”mahdollistaa sukupuolinäkökulman huomioon ottamisen – myös miesten osalta”
Eipä ole feministien ansiota täysin tämäkään. Päinvastoin he ovat ajaneet politiikkaa, jossa miesnäkökulma on sivuutettu täysin.
”etunenässä tuomassa esiin isien aseman vahvistamista ja tarvetta isien suuremmalle läsnäololle lastensa arjessa.”
Eivät todellakaan ole olleet, vaan heikentämässä isyyttä ja vastustamassa isien oikeuksien edistämistä. Huoltajuuskiistoissa tapahtuvaa sukupuolisyrjintää ei ole yritettykään saada kuriin, isyyslaki on täysin antiikkinen, eikä tasa-arvoa huomioitu hedelmöityshoitolaissakaan.
”väkivallasta parisuhteessa ylipäänsä puhutaan ja että sitä ei hyväksytä, oli tekijä sitten nainen tai mies.”
Feministit ovat aktiivisesti pyrkineet piilottelemaan naisten väkivaltaisuutta ja miehiin kohdistuvaa väkivaltaa. Miehiä he ovat kollektiivisesti syytäneet ja syyllistäneet kaikesta väkivallasta. Tämä on johtanut siihen, että miespuoliset väkivallan uhrit ovat jääneet täysin oman onnensa nojaan.
”feministit ovat kautta feminismin historian puhuneet rauhan puolesta ja sotia vastaan”
Vau miten vallankumouksellinen juttu. Kukaan muu ei näin ole koskaan tehnytkään.
”ajaneet ehkä naivistikin demilitarisointia ja aseiden takomista auroiksi”
Kyllä, vastuuttomuus on ollut suurta.
” siihen, että Mies nähdään universaalina ja yhtenäisenä kategoriana, johon Naista verrataan. Tämä normi on monesti jättänyt miesten tasa-arvo-ongelmat pimentoon.”
Naisten esittäminen ikuisina ja ainaisina, täysin avuttomina ja syyntakeettomina uhreina on kieltämättä ollut naisia halventavaa, ja feministeille kovin tyypillistä.
Suurin synti on silti se, että feministien mielestä vain naiset ovat olleet oikeita ihmisiä, miehet eläimiäkin alempaa pohjasakkaa. Esimerkiksi tyttöjen ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia on vastustettu ankarasti, ihmisoikeuksiin vedoten, eläinten rituaaliteurastuksia on rajoitettu ja hännäntypistykset sun muut kielletty kokonaan. Vain miessukupuolta edustavat poikavauvat ovat jääneet lain suojaa vaille. Vihreissä esimerkiksi torpattiin aloite, joka olisi tuominnut poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset siinä missä tyttöjenkin.
”feministit ovat avanneet tälle keskustelulle oven.”
Eivät ole. Miesten kaikki tasa-arvo-ongelmat huoltajuuskiistoista koulutukseen, terveydenhuollosta syrjäytymiseen on pyritty pistämään vain ja ainoastaan miesten omien valintojen seurauksiksi. Kiivaasti on vastustettu niiden huomioimista tasa-arvopolitiikassa.
”Myös allekirjoittanut ja muita näitä paljon parjattuja ”valtionfeministejä”, tasa-arvovaltuutettua myöten.”
Tässä tilaisuudessa tuli hyvin esille edellä kuvattu, miehiä syyllistävä ja halventava asenne hyvin esille. Tasa-arvovaltuutettuakin kiinnostivat vain nuorten naisten pätkätyöt, ei nuorten miesten syrjäytyminen tai työttömyys. Tasa-arvoyksikön sosiaalitantta leimasi isät vastuuntunnottomiksi juopoiksi. Mitään konkreettista ei miesten aseman parantamiseksi kyetty lupaamaan. Miesten omia kokemuksia osattiin kyllä halveksia ja vähätellä oikein joukolla.
”ei pysähtyä kritisoimaan ovenpieliä tai kynnyksen yksityiskohtia.”
Kritiikkiä pitää harjoittaa aina. Vain hullu jättää kriittisyyden.
”Minun feminismini ei ole vihamielinen miesten tasa-arvopyrkimyksille. Eikä muuten miehillekään.”
Samantekevää, mitä sitä sanotaan, kun teot ovat mitä ovat.
”Minun feminismini on radikaali ajatus, jonka mukaan me kaikki olemme ihmisiä.”
Tällä ajatuksella ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa.
Hei Jorma,
on harmillista, jos kuvasi feminismistä on tällainen. Toivottavasti se lähiaikoina muuttuu, jos jäät keskustelemaan esimerkiksi meidän kanssamme tänne?
Vihreänä feministinä minä arvostan sekä ihmisiä että eläimiä kovasti, eläimiä alempi pohjasakka on minulle hieman vaikeasti avautuva ilmaisu. Miehet ovat arvokkaita siinä missä naisetkin, ja henkilökohtaisesti vastustan myös poikavauvojen ympärileikkausta muista kuin pakottavista lääketieteellisistä syistä. Ympärileikkausta ei pitäisi suorittaa ennen kuin mies itse on kyllin vanha siitä itse päättämään.
”On se nollasummapeliä: isien tasa-arvoisempi kohtelu huoltajuuskiistoissa veisi lapset useammin äidiltä, miesten määrän lisääminen korkeakouluissa vähentäisi naisten osuutta sieltä jne. Yhteistyö on mahdollista vain silloin, jos toista osapuolta aidosti kunnioitetaan ja hänen näkemyksensä otetaan vakavasti.”
Näinhän se on. Huoltajuuskiistoissa painaa lapsen etu. Mutta ei ole kovin uskottavaa, että Ruotsissa lapsen etu on kovin paljon useammin se, että hän tapaa molempia vanhempia hyvin säännöllisesti kuin Suomessa. Siksi pitää kiinnittää huomiota epätasa-arvoisiin rakenteisiin myös huoltajuuksista päätettäessä. Olen itse asiassa ollut itse ideoimassa tähän tähtäävää hanketta, mutta harmillisten inhimillisten sattumusten vuoksi se ei koskaan toteutunut.
Huoltajuuskiistoista puhuttaessa on kuitenkin muistettava myös, että vaikuttavat esimerkiksi se, kumpi vanhempi on viettänyt aikaa lasten kanssa ja kummalla vanhemmalla on jo valmiiksi sellainen arkipäivän rytmi, joka huomioi lapsen tarpeet. Usein tämä on äidin rooli, kun isä tekee pitkää päivää töissä. Feministien ja miesjärjestöjen yksissä tuumin ajama 6+6+6 -vanhempainvapaajärjestelmä toisi ainakin pientä muutosta parempaan suuntaan tämän suhteen.
”Huoltajuuskiistoissa tapahtuvaa sukupuolisyrjintää ei ole yritettykään saada kuriin, isyyslaki on täysin antiikkinen, eikä tasa-arvoa huomioitu hedelmöityshoitolaissakaan.”
Miten tasa-arvoa ei mielestäsi huomioitu hedelmöityshoitolaissa? Jos tarkoitat sijaissynnytysjärjestelyjen kieltämistä homopareilta niin olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Sanoin jo aiemmin, että kannatan mieskiintiöitä naisvaltaisille korkeakoulujen aloille, samoin kuin naiskiintiöitä miesvaltaisiin pörssiyhtiöiden hallituksiin.
Ikävää, jos koit Miesten Tasa-arvoseminaarin noin, itse koin, että siellä oli erittäin hyvää keskustelua, jossa miehet itse olivat puhumassa kokemuksistaan ja tasa-arvo-ongelmistaan ja feministit kuuntelivat.
Minä:
“Minun feminismini ei ole vihamielinen miesten tasa-arvopyrkimyksille. Eikä muuten miehillekään.”
Jorma:
”Samantekevää, mitä sitä sanotaan, kun teot ovat mitä ovat.”
Haluaisitko yksilöidä, missä kohtaa minä olen teoissani ollut vihamielinen miesten tasa-arvopyrkimyksille tai miehille yleensä?
Ystävällisesti,
Anna
Pitäisikö minun suhtautua jotenkin rauhallisin mielin nykyisen oikeusministerimme, feministi Tuija Braxin toimiin, kun hänen näkemyksensä perheväkivallasta ovat tätä tasoa:
Tuija Braxin puhe eduskunnassa 2006:
”Sitten, arvoisa puhemies, vielä perheväkivalta-termistä. Oikeusasiamies on tässä sanonut, että termi on kiistanalainen, mutta päätynyt kuitenkin ihan hyvillä perusteluilla tässä käyttämään sanaa ”perheväkivalta” muun muassa sen takia, että se kuvaa silloin, jos oikein ymmärsin, sitä, että siinä on usein lapsesta kysymys, jonka perheessä tapahtuu väkivaltaa, ja on todella syytä korostaa, niin kuin oikeusasiamieskin teki, että ne lähes 200 000 suomalaista lasta, jotka vuosittain todistavat, kun äitiä lyödään, ovat myös väkivallan uhreja. Voi olla hyvin traumaattista nähdä, kun kotona lyödään.
Aivan viimeisenä, arvoisa puhemies, palaisin vielä näihin lähes 200 000 suomalaiseen lapseen, jotka näkevät, kun heidän äitiään hakataan – melkein Tampereen asukasluku.”
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_7_2006_ke_p_3.shtml
(linkki ei välttämättä enää toimi, puheen sisältö on kuitenkin tarkistettavissa)
– Tuo Braxin esittämä ”hakkaamis”luku on täysin mielipuolinen – jos kuvitellaan, että perheessä on keskimäärin 1,5 lasta niin vuosittain pahoinpideltyjä naisia on siis pyöreät 126 000.
Siis sellaisia joilla On lapsia ja lapset Ovat Nähneet kun isä lyö.
Kuinka suuri lienee sellaisten pahoinpideltyjen ja hakattujen naisten määrä, joilla ei ole lapsia. Jos arvataan vähän alakanttiin tuosta luvusta 126 000….. vaikkapa 80 000 niin päästään vuosittaiseen pahoinpitelylukuun 206 000.
Suomalaiset miehet siis HAKKAAVAT vuosittain reippaasti yli 200 000 naista parisuhteissaan.
Ikävä kyllä, monet lapsen joutuvat kokemaan väkivaltaa ja näkemään joko isään tai äitiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivalta on valitettavan yleistä. Nyt on tuotu esiin myös naisten (eli myös äitien) miehiä kohtaan tekemää väkivaltaa, joka sekin on yhtä lailla lapsille vahingollista. Ylipäätään on tärkeää puhua lapsien kokemasta JA NÄKEMÄSTÄ väkivallasta, jolla on vakavia traumatisoivia vaikutuksia. En ymmärrä, miksi tämän toteaminen olisi ongelma. Puheenvuorossa tartutaan tärkeään ongelmaan.
Olen aiemmassa kirjoituksessani kiinnittänyt huomiota myös naisten tekemään väkivaltaan uusien tutkimustulosten valossa. Asiaa ei siis yritetä piilotella tai kieltää.
Haluaisin keskittyä väkivallan vähentämiseen enkä numero- tai sukupuolisotiin (joissa on usein aggressiivinen sävy, joka ei mielestäni toimi väkivallan vastustamisessa).
Hei,
usein kuulee väitettä (feministikriitikoilta), että feministejä ei kiinnosta ajaa Suomessa asuvien maahanmuuttajanaisten asemaa, erityisesti muslimien. Onko tässä perää? Ajavatko feministit aktiivisesti myös musliminaisten vapautusta? (En toista kriitikoiden perusteluita siitä, että feministit eivät ajaisi maahanmuuttajanaisten asiaa, koska ne ovat usein aika mielikuvituksellisia. Jos väitteessä on perää, luulisin sen johtuvan kulttuurirelativismin ja feminismin tasapainottamisesta.)
Arkikokemukseni perusteella maahanmuuttajanaiset muslimimaista ovat oleellisesti vähemmän itsenäisessä asemassa kuin suomalaiset naiset, johtuen varmaankin heidän alistetusta asemasta kotimaissaan. Itse olisin sitä mieltä, että kaikkein maahanmuttajien tulisi suorittaa tasa-arvokurssi (tai oikeastaan yhteiskuntakurssi), jossa opetettaisiin että Suomessa sukupuolten asema on laissa tasa-arvoinen ja esim. avioeron voi hakea kumpikin osapuoli ilman pelkoa syrjinnästä. Olisi ehkä hyvä, että ainakin osa koulutuksesta olisi sukupuolittain, jolloin naisetkin saisivat vapaasti puhua ajatuksistaan. Mikä on feministiliikkeen kanta tällaiseen, aika maltilliseen, ajatukseen?
Hei,
ajatus siitä että feministejä ei kiinnosta maahanmuuttajanaisten asema on jo sikälikin vähän hassu, että kyllä myös maahanmuuttajanaisten joukossa on feministejä. Eli ajatus siitä että olisi olemassa jokin supisuomalainen ja valkoinen feministikööri joka ajattelisi vain omaa etuaan ei pidä paikkaansa, sillä feministejä löytyy myös esimerkiksi musliminaisista yhtä hyvin kuin vaikkapa Venäjältä Suomeen muuttaneista.
Jos taas mietin omaa suhtautumistani maahanmuuttaja/siirtolaisnaisiin ja heidän asemaansa, niin ajattelen että he itse ovat oman asemansa parhaita asiantuntijoita – ainakin parempia kuin minä. Silloin ei voi olla niin, että minä jotenkin omista lähtökohdistani ryntäisin heitä vapauttamaan (mistä?), vaan enemmänkin siitä että minua kiinnostaa kuulla mitä heillä itsellään on sanottavaa sukupuolesta ja sukupuoleen liittyvästä alistamisesta. Kyse on siis yhteyden luomisesta, toisten kuuntelemisesta ja vuorovaikutuksesta ja yhdessä toimimisesta eikä toisten puolesta puhumisesta.
Se millä tavoin musliminaisista niin sanotussa maahanmuuttokeskustelussa puhutaan on mielestäni monin tavoin ongelmallista, ja yksi syy on juuri se että he näyttäytyvät ainoastaan uhreina eivätkä yhdenveroisina toimijoina, jotka voisivat itse tietää ja kertoa omista asioistaan. Myös ajatus siitä että länsimaat olisivat jotenkin tasa-arvon ihannemaa josta käsin sitten pelastettaisiin muita on huono lähtökohta. Tähän varmaankin palataan tässä blogissa, sillä kyseessä on erittäin tärkeä aihe.
”Feministiliikkeen kantaa” en oikein voi yksikseni tai tämän blogin porukalla määritellä, enkä nyt äkkiseltään osaa sanoa mitä itse ajattelen ehdotuksestasi. Paljon varmaan riippuisi siitä millä tavoin tämäntapainen koulutus käytännössä toteutettaisiin, kenelle se olisi suunnattu (tehdäänkö oletuksia siitä ketkä esimerkiksi ”tarvitsevat enemmän tasa-arvo-opetusta” jne) ja millaisista lähtökohdista asiaa lähestyttäisiin.
Katariina
”Jos taas mietin omaa suhtautumistani maahanmuuttaja/siirtolaisnaisiin ja heidän asemaansa, niin ajattelen että he itse ovat oman asemansa parhaita asiantuntijoita – ainakin parempia kuin minä. ”
Täytyy kuitenkin muistaa, että monilla maahanmuuttajanaisilla saattaa olla huomattavan heikko koulutustaso. Esim. Afganistanissa taliban ei edes päästänyt tyttöjä kouluun. Heillä saattaa siten olla aika huono käsitys omasta asemastaan. Itse olen ajatellut, että paras ase sortoa vastaan on lisätä tietoa. Tämän takia vasemmistonkin tärkeä tehtävä oli lisätä työväen tietoisuutta omasta asemastaan, ja samasta syystä naistutkimus on tärkeää. Kyseenalaistaisin siis väitteen, että kaikki maahanmuuttajanaiset olisivat parempia asiantuntijoita omasta asemastaan kuin sinä. Tuntevatko he esimerkiksi patriarkaatin käsitteen :-), ja jos tuntisivat, muuttuisiko käsitys omasta asemasta?
Mikä on muuten suhtautumisesi Ayaan Hirsi Aliin? Hän tuli täällä Yhdysvalloissa viime vuonna uudestaan pinnalle uuden kirjansa ansiosta. Ihmettelin, kun täällä hän on nimenomaan oikeiston suosiossa ja vasemmisto tuntuu karsastavan häntä. Rohkeana musliminaisen asemasta puhujana olettaisin hänen olevan nimenomaan vasemmiston sankari. (Ymmärrän toki, että oikeisto puhuu mielellään musliminaisten huonosto asemasta lisätäkseen epäluuloa islamia kohtaan. Se ei kuitenkaan mitätöi ongelmaa.)
Aapo
Tuo mitä sanoit tiedosta on toki tärkeä pointti. Ehkä itse ajattelen että kyseessä pitäisi olla jonkinlainen vastavuoroinen oppiminen, jossa kumpikin voi saada lisää tietoa ja laajentaa omia käsityksiään asioista. En tiedä tarvitaanko oman aseman ymmärtämiseen patriarkaatin (tai mitään muutakaan) käsitettä, asiat voivat aueta myös ihan arkisten kokemusten kautta ja erityisesti niitä kokemuksia jakamalla. Lisäksi esimerkiksi Afganistanin naisilla saattaa olla sellaista tietoa joka kulkee vaikkapa äidiltä tyttärelle, ja jota ei koulussa opetettaisikaan. Sekin voi olla arvokasta, voimauttavaa ja vapauttavaa. Itse olen myös siinä käsityksessä että etenkin siirtolaisiksi lähteneet musliminaiset ovat hyvinkin tietoisia oman yhteisönsä tasa-arvo-ongelmista (ei toki voi yleistää), eivätkä kaikki ole kouluttamattomia.
En ole tässä asiassa mikään ekspertti, eli lähinnä kirjoittelen omia ajatuksiani niiden näkökulmien pohjalta joita feministisistä keskusteluista on tarttunut matkaan. Feministisen tutkimuksen kannalta jos katsoo niin erityisesti postkoloniaalisessa teoriassa ja tutkimuksessa on mietitty näitä juttuja. Postkoloniaalisen kritiikin yksi kärki on kohdistunut juuri siihen, että feminismi on ikään kuin oletusarvoisesti länsimaista ja valkoista, ja että kolmannen maailman/Etelän naiset nähdään uhreina tai ”pelastettavina” sen sijaan että heidät nähtäisiin tasaveroisina toimijoina, jotka osaavat puhua itse omasta puolestaan.
Ayaan Hirsi Alista en osaa sanoa, en ole kovin tuttu hänen ajatustensa kanssa 🙂
Kiitos vastauksesta. Maahanmuuttajanaisten asemasta ja ajatuksista omasta asemastaan saisi varmaan hyvän naistutkimuksen väitöskirjan aikaiseksi.
Googlatessani asiaa törmäsin hyvään projektiin Suomessa lukutaidottomien maahanmuuttajanaisten auttamiseksi: http://www.luetaanyhdessa.fi/
En tiedä onko feministien hanke, mutta oikealla asialla. Sivuilla puhutaan myös maahanmuuttajanaisten asemasta jonkin verran. Toivottavasti liika poliittinen korrektisuus ei estä heidän laajempaakin auttamista.
Mainio kirjoitus! Tätä lisää!
Naistutkimuksen (mies)opiskelijana ja siitä myös valmistuvana olen kehitellyt ajatusta, että netissä pullistuva miesaktivismi on eräänlainen ”uusi naiseus”, koska siinä nimetään oma positio marginaaliin, kritisoidaan vallitsevia poliittisia sukupuolikäytäntöjä nimeten ne hegemonisiksi ja kerätään porukkaa oman position puolelle. Asetelma on hauras monista syistä, mutta tuo mieleen feminismin, joka on joutunut nimeämään itseään uudelleen ja uudelleen yhteiskunnallisten lähtökohtien ja olosuhteiden muuttuessa ja naisen kategorian moninaistuessa. En ole varma, kykeneekö maskulistiliike tällaiseen. Aidommasta yhteistyöstä puhumattakaan.
Maskulistit minusta edelleen näyttävät nimittävän itsejään feminismin kriitikoiksi, vaikka yhtä hyvin he voisivat olla sukupuolijärjestelmän kriitikoita ja myös positioonsa kriittisesti suhtautuvia intellektuelleja. Oman sukupuolen heikkouksista puhuminen kuitenkin viime kädessä näyttää olevan haastavimpia esteitä sukupuolittuneen elämän haastavassa maastojuoksussa.
Viime kädessä sukupuolikeskustelu tuntuu määrittyvän repression ja potentiaalin ymmärtämisen kautta. Jos pojat nimetään kouluissa alisuoriutujiksi, kyse on koululaisten ongelmista, ei poikien. Jos tytöt alisuoriutuvat, kyse on alistavista rakenteista. Eli poika/mies on edelleen vaarassa hukkua ihmisen kategorian hulluuteen ja tyttö/nainen on se poikkeus, joka lopultakin otetaan huomioon. Minusta maskulistit eivät ole havainneet kunnolla tätäkään – mikä kai osittain johtuu siitä ettei heidän feminismin historian tuntemuksensa ole aivan riittävää.