Johanna Hiitola, Katariina Mäkinen ja Elina Halttunen-Riikonen
***
Aika ajoin framille nousee pohdintaa siitä, mikä on feminismin merkitys nykypäivänä. Yleensä näkökulmaksi valikoituu tuttu ja turvallinen: “eikös kaikki ole jo saavutettu ja miksi feministit edelleen pyörivät poteroissaan?” Tämänkaltaiset pohdinnat eivät yleensä huomioi sitä, kuinka taajaan tasa-arvopolitiikkaa ja sen tarvetta kyseenalaistetaan, ja tulevat positioineeksi itsensä jonkinlaiseksi “yksittäiseksi poleemiseksi ääneksi”, joka vaivoin uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevan feminismikonsensuksen. Uusin anti tällä rintamalla on Anna Perhon blogiteksti 13.2.2013 aiheesta ”Koska olen tyttö” Ylen nettisivuilla [1]. Perhon kirjoituksen tarkoitus oli ilmeisesti perustella sitä, miksi hän ei ole feministi, (aihe, jota hän on käsitellyt aiemminkin antaumuksella [2])– ja siksi ajattelimme hieman kommentoida tekstiä omasta näkökulmastamme.
Perhon otsikko on sama kuin Planin ”Because I’m a girl” -kampanjalla, joka tukee tyttöjen koulutusta ja suojelua kehitysmaissa. Otsikko onkin kuvaava, sillä tekstissä suomalainen toteutunut tasa-arvo asetetaan vastakohdaksi ”maailman naisille”, jotka eivät samanlaisista mahdollisuuksista nauti. Vastakkainasettelujen aika.
Kiinnostavinta Perhon tekstissä on kuitenkin aivan viimeinen kappale, jossa todetaan meidän asettavan suurimmat rajat itsellemme aivan itse. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sarasvuon kaltaiset yltiöindividualistit ovat esittäneet juuri tuota reseptiä menestyksen salaisuutena jo vuosia. [3] Älkää valittako, kaikki on teistä itsestänne kiinni. Ainakin Suomessa, vaikka ”maailmalla” (mikä se onkaan?) saattaa ollakin toisin. Näin ihminen nähdään oman onnensa seppänä. Ei ole olemassa kultalusikka suussa syntyneitä tai heikoista oloista ponnistavia. Kaikki ovat samalla viivalla omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kanssa. Eriarvoisuus on passé.
Tässä kohtaa tulee usein epätoivoinen olo, etenkin siinä vaiheessa kun edessä on noin sadastuhannes ”kriittinen” puheenvuoro, jossa hoetaan samoja asioita. Yksilö, yksilö, yksilö. Valinnat, valinnat, valinnat. Feministit yrittävät purkaa, kyseenalaistaa ja ehkä muuttaakin rakenteita, mutta vastaan iskee yksilöiden armeija. Niiden, joille eriarvoistavilla rakenteilla ei ole merkitystä. Ei sukupuolistuneella väkivallalla (tässä voi tutustua vaikka kuolemansyytilastoihin – on muuten ihan globaali trendi), miesten suurilla itsemurhaluvuilla, palkkaeroilla, työssäkäynnin ja vanhemmuuden epätasaisella jakautumisella, jne., jne., jne. Ikään kuin se, että Suomessa lainsäädännön tasolla kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet, pyyhkisi sukupuolen näkyvistä. Pois käytännöistä, perheistä, kaduilta, kodeista.
Katariina Mäkinen kirjoittaa väitöskirjassaan yksilökeskeisyydestä työelämävalmennuksen kentällä [4]. Tutkimuksen havaintona on muun muassa, että ilmapiiri on sellainen, jossa yhteiskunnalliset suhteet, konfliktit ja ristiriidat, kuten myös niihin liittyvät epätasa-arvoisuudet, artikuloituvat yksilöllisinä eli tulevat ymmärretyiksi yksilön sisäisinä ongelmina. Tutkimuksessa haastatellut naiset kertovat oman tarinansa selviytymisen kautta siten, että erilaiset sukupuoleen liittyvät vaikeatkin työelämää koskevat ulossulkemiset tulevat ymmärretyiksi yksilöllisenä kamppailuna. Naiset, jotka kertovat syrjinnästä työelämässä, tekevät näistä kamppailuista osan oman yksilöllisyyttään – se, että he olivat selvinneet, on tehnyt heistä kyvykkäitä. Naisen sukupuoli saattaa siis olla hyödyllinen yksilöllisyyden tekemisen väline. Mutta vain siinä tapauksessa, ettei nainen asetu uhrin rooliin. Tätä samaa toistaa Anna Perho viitatessaan kollektiivisiin itkupotkuraivareihin. Ymmärrettävästi, sillä juuri tällä tavoin nainen voi käyttää sukupuoltaan vahvuutena. Olla yksi niistä vahvoista, jotka eivät valittamiskulttuuriin osallistu. Kukaan ei kai ole vaatimassa Perhoa osallistumaan feministiseen vallankumoukseen tai osoittavan merkittävissä määrin solidaarisuutta, mutta oman pärjäämisen ja oman elämän ongelmattomuuden ei voi katsoa riittävän oikeudeksi lakaista muiden kokemia ongelmia maton alle, tai yrittää viedä niistä puhumisesta oikeutus.
Toinen vähintäänkin kestämätön argumentti on se, ettei mistään epäkohdista tulisi huomauttaa, sillä meillä Suomessa on asiat niin paljon paremmin kuin ”muualla”. Tämä pitää varmasti paikkansa suhteessa joihinkin maihin, tai tarkemmin sanottuna joidenkin valtioiden lainsäädäntöön, mutta samalla unohtuu se, ettei Suomen suhteellisen hyvä (joskaan ei ollenkaan täydellinen) tilanne ole syntynyt tyhjästä vaan kovalla työllä ja kamppailuilla. Aiemmin kamppailtiin esimerkiksi naisten oikeudesta ryhtyä papiksi tai pukeutua housuihin – nyt kamppaillaan samalla tavoin esimerkiksi avioliittolainsäädännön muuttamisesta tasa-arvoiseksi. Yhteiskunnallisiin muutoksiin on tarvittu ja tarvitaan naisasianaisia ja feministejä, eikä mikään saavutettu edistys ole itsestäänselvyys – mikäli feminismi nyt julistetaan turhaksi, on hyvinkin mahdollista että kehitys kääntyy vallan toiseen suuntaan. Mitä sitten pitäisi tehdä?
Ratkaisu ei ainakaan ole korostaa yksilön valintoja ja unohtaa yhteiskunnalliset eriarvoisuudet. Se, että ”valitsee” tismalleen samalla tavoin kuin kaikki muutkin, ei varsinaisesti kerro vapaudesta vaan pikemminkin niistä tiukoista normeista, joiden kautta meidät ohjataan toimimaan. Kuten Anu Silfverberg kirjoittaa:
”Yksilöllisyys on sitä, mitä ihminen kuvittelee harjoittavansa silloin, kun on oikeasti numero keskellä Tilastokeskuksen taulukkoa.” [5]
Samalla tavoin valitseminen ei tietenkään ole sen enempää tuomittavaa kuin eri tavoin valitseminen, mutta kaikkien kanssa samalla tavoin toimiminen, vaikkapa traditionaalisiin sukupuolirooleihin kiinnittyminen, ei myöskään ole erityisen kumouksellista.
Viitteet:
1. http://yle.fi/uutiset/anna_perho_koska_olen_tytto/6493377
2. Perho on miettinyt feminismin merkitystä jo vuonna 2005 City-lehden artikkelissa, jossa feminismin mahdollinen anti kirjoittajalle näytti liittyvän kiinnostavasti juuri yksilölliseen kehitykseen: ”Haluan antaa feminismille mahdollisuuden ja tulla sitä kautta ehkä tiedostavammaksi, jalommaksi ja paremmaksi ihmiseksi.” Ks. http://www.city.fi/artikkeli/feministi-testi/1714/
3. Mm. Sarasvuon viimeisintä kannanottoa eriarvoisuudesta puhuttaessa eli viime A2-teemaillan jälkipuintia harjoittaa filosofi Ville Lähde tekstissään “Luokkapolitiikkaa vai moraalipolitiikkaa?” filosofia.fi-sivuston verkkolokissa: http://filosofia.fi/verkkoloki/#6394
4. http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/arkisto/tiedote.html?id=74325
5.http://nyt.fi/20130125-mitae-ajattelin-taenaeaen-perheen-uhka-nro-1/
Feministien vuoro 
Ongelmana on progressiivisuuden harha. Tosiasiassa kehitys ei aina tarkoita edistystä ja me kaikki teemme virheitä. Jopa ideologiset ryhmittymät.
Feministinen liike on ollut länsimaissa tärkein sukupuolisuhteita viimeisen sadan vuoden aikana muuttanut voima. Pidän truismina, että feministinen sukupuolikäsitys vaikuttaa (pohjoismaiseen) yhteiskuntaamme tänä päivänä paljon enemmän kuin vaikkapa uskonnollinen roolijako. Väitän, että feministinen käsitys tasa-arvosta ja sen tukikoneistot on vähintään yhtä vaikuttava instituutio, kuin Euroopan patriarkaalinen perhemalli 200 vuotta sitten. Siis se, mitä feminismi muodostui haastamaan.
Retoriikka toki puhuu ”rakenteiden purkamisesta”. Nähdäkseni kumminkin massatonta, kitkatonta ja pyöreää ideaalimaailmaa ei ole olemassa, vaan enemmänkin rakenteet vähitellen muuntuvat toisenlaisiksi uusine porsaanreikineen. Puhe on halpaa, toteutus ratkaisee.
Nykypäivänä on ihan uusia tasa-arvo-ongelmia, joihin on nai’ivia uskoa, ettei 1900-luvun eniten sukupuolijärjestykseen ja tasa-arvoajatteluun vaikuttaneella ideologialla olisi ollut mitään tekemistä. Kärpäsetkin tekevät virheitä ja miljoonalla kärpäsellä perustaa vaikka natsipuolueen. Groupthink ei tuota sen enempää turvaa, kuin individualismikaan. Eikä yhteen laumaan kuuluminen enempää kuin toiseen.
On lähtökohtaisesti hyvä juttu, että muodostuu oppositioita ja ongelmiin haetaan ratkaisuja (dogmaattisen) viitekehyksen ulkopuolelta. Paavikin uskaltaa vierailla moskeijoissa. Tekoallergiaa ei kannata muodostaa sen enempää vääräuskoisia, ”en ole feministi, mutta…” kuin hommafoorumiakaan vastaan.
—
> Tämänkaltaiset pohdinnat eivät yleensä huomioi sitä, kuinka taajaan tasa-arvopolitiikkaa ja sen tarvetta kyseenalaistetaan, ja tulevat positioineeksi itsensä jonkinlaiseksi “yksittäiseksi poleemiseksi ääneksi”, joka vaivoin uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevan feminismikonsensuksen.
Feminismi ei tarkoita samaa kuin tasa-arvo, vaikka useissa kärjistyksissä näin halutaan suoraan tai epäsuoraan ilmaista. Ne satatuhatta puheenvuoroa ei yksinkertaisesti aukene, jollei kykene näkemään eroa ”feminismin vastustamisen” ja ”tasa-arvon vastustamisen” välillä. Minulle ero on päivänselvä. Naiserityisen solidaarisuuden tai hyväntekeväisyyskampanjoiden kritisoiminen ei ole tasa-arvon vastustamista. (Seksuaalisen) tasa-arvon vastustamista on vaikkapa diskriminoivan avioliittolain tai asevelvollisuuslain puolustaminen.
> Ikään kuin se, että Suomessa lainsäädännön tasolla kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet, pyyhkisi sukupuolen näkyvistä.
Laki ei Suomessa ole suinkaan sukupuolineutraali. Ei kirjaimellisesti, eikä tulkinnallisesti.
> Naiset, jotka kertovat syrjinnästä työelämässä, tekevät näistä kamppailuista osan oman yksilöllisyyttään – se, että he olivat selvinneet, on tehnyt heistä kyvykkäitä.
Musta tuntuu, että monet naiset myös näkevät feminismin ihan suoraan omaa elämäntapaansa ja hyvinvointiaan uhkaavana tahona. Näitä löytyy ihan niistä ”pärjääjistä” kuin kotihoidontuen leikkauksia kauhistelevista.
Akateeminen määrittelykysymys on asia erikseen, mutta väitän että 80% väestöstä (luulempa myös, että jopa suurempi osa itsensä ”feministeiksi” mieltävistä) tulkitsee homman nimenomaan naisasialiikkeenä. Jos dopamiini ja endorfiinitasot sattuvat tanssimaan Siegfriedin häähömpästä tai vauvakuumeesta – ”naisten asiaa” ajavien tyyppien puheet vaikkapa kotihoidontuen epäfeministisyydestä voi tuottaa hieman allergiaa.
Käytännössähän feminismi on politiikassa muutettu naisääniä kerääväksi populistiseksi iskulauseeksi. Eva Biaudet yritti presidentinvaaleissa kopioida Rehnin ja Halosen ”nainen äänestä naista” -ilmiötä ”asevelvollisuuden suurin tasa-arvo-ongelma on naisten lääkärintarkastuksen maksullisuus” -tason hömpällä. On lisäksi vähän ironista lukea: ”Kotihoidontukea ovat historiallisesti aina kannattaneet porvaripuolueet kun työväenliike on sitä vastustanut.” – kun nyt leikkauspuuhissa historia on kääntynyt päälaelleen.
Koetappa siinä sitten… Nykykäytäntö tuottaa epätasa-arvoisia tuloksia, mutta poliittinen tilanne on raamitettu siten, että nykykäytännön vastustaminen aika varmasti karkottaa enemmän naisäänestäjiä, kuin kahmii. Ja feministiseen politiikkaan sitoutunut vasemmisto esittääkin perusturvan korotusta?
> Toinen vähintäänkin kestämätön argumentti on se, ettei mistään epäkohdista tulisi huomauttaa, sillä meillä Suomessa on asiat niin paljon paremmin kuin ”muualla”.
Tämä on toki väärin. Tosin tämä on pitkään ollut juuriargumenttina miesten tasa-arvo-ongelmia väheksyessä. ”Miehet ovat etuoikeutettuja, joten on perusteltua ajatella tasa-arvoa naiskeskeisesti.”
> ”mikäli feminismi nyt julistetaan turhaksi, on hyvinkin mahdollista että kehitys kääntyy vallan toiseen suuntaan. Mitä sitten pitäisi tehdä?”
On myös mahdollista, että feministinen kehitys tuottaa epätasa-arvon inverssin. Ei tasapainoa. Mun nähdäkseni siitä on jo riittävästi näyttöä. Vaikkapa WEF:n Global Gender Gap Report, joka nimestään huolimatta mittaa vain naisten heikompaa asemaa yhteiskunnassa. (Jonka metriikka on suunniteltu siten, että naisten yliedustus koulutuksessa ei tuota miinuspisteitä, kun taas yhtä suuri aliedustus tuottaa. Ja Suomi tosiaan pärjää näissä mittareissa…)
> “Yksilöllisyys on sitä, mitä ihminen kuvittelee harjoittavansa silloin, kun on oikeasti numero keskellä Tilastokeskuksen taulukkoa.”
Tismalleen! Yksilönvapaus ja itsemääräämisoikeus on edellytys kaikelle toiminnalle, jossa voidaan harjoittaa syrjintää ja ei-tasapuolisuutta! Jos en voi tehdä valintaa, en voi myöskään tehdä valintaa epäeettisin perustein. Yksilönvapaus on ehto vastuuttamiselle ja sitä myöten ulkoiselle kritiikille ja syyllistämiselle.
Esimerkiksi ylivoimaisesti suurinta osaa sotarikollisista ei tuomita, koska he ”vain noudattavat käskyjä”. Kun yksilönvapautta ei perusmosalla katsota olevan, kansanmurhaajia ei voida tuomita.
Syyllistäminen ja kritisointi ikävästä toiminnasta on ihan ok. Individualismi ei ole mikään puolustus, vaan elinehto eettisesti kestämättömälle toiminnalle ja vallankäytölle.
Myös seksuaalisesti.
Joo, olisi ihan hyvä ollut tekstissäkin enemmän painottaa sitä, että kyse ei ole yksilöllisten kokemusten tai vastuun vähättelystä, että ohjeistetaan katsomaan myös ns. isompaa kuvaa.
Ylipäätään monet, jotka puolustaa sitä, että naiset hoitaa kotona lapsia oletusarvoisesti ja pitää sitä yksilöllisenä valintana ja näkee että feministit kritisoi yksittäisiä valintoja, jättää tän ”yksilöllisyyden” kunnioituksen kyydistä hieman liian aikaisin, koska kuitenkin vedotaan siihen, että ”se nyt vaan kuuluu naisille” (eli ei kohdella niitä naisia yksilöinä, vaan vedotaan naiseuteen, eli siihen, millaisina naisia pidetään tiettynä aikana.) Tästä yksilö vs. rakenteet jutusta aika hyvin Silfverbergin kolumnissa, joka on viitteessä 5. Eli suhteellisen epämääräisesti käytellään tätä yksilölliset valinnat-fraasia. Entä isien yksilölliset valinnat?
Ylipäätään kun ihmiset tekee asioita paljon tottumuksesta/näin kuuluu tehdä-verukkeella, niin on syytä tarkastella miksi ja mitä tehdään. Eikä se meinaa kenenkään yksilöllisyyden tai valintojen vapauden kieltämistä. Yhteiskunnasta on hieman vaikeaa, jos ei mahdotonta sanoa yhtään mitään, jos ei katsota sitä ns. hieman kauempaa.
Ja tästä edistysuskoharhasta: ei, mikä tahansa muutos ei ole ”parannus”, mutta toisaalta ei ole mielekästä nähdä perusteltuja muutosvaatimuksia jonkinlaisena progressiivisuuden harhana.
Selväähän lienee, että feminismi, siinä missä kaikki muutkin ”nykyaikaiset” liikkeet, nojaa liiaksi kehityskertomukseen perustelunaan (historia harvoin on monien satojen vuosien ajan ”nousua” tai parannusta, vaan kulku on pomppuista); toisaalta kuitenkin on paljon seikkoja, jotka tekevät tasa-arvon kehityksen tarkastelun juuri _kehityksenä_ (nämä eivät tietenkään liity ainoastaan feminismiin, vaan yhtä lailla työväenliikkeeseen, kolonialismin purkuun ja lasten oikeuksien kehitykseen, etc.) Parannuksista voi puhua, vaikka samalla tiedostaisi, että nykyisin on yhtä lailla uusia, ennen tuntemattomia ongelmia, jotka taas vaativat uusia ratkaisuja (väestönkasvu alueilla, jotka kärsivät erilaisista, ihmisenaiheuttamista ongelmista plus luontaisesti haastavat olosuhteet; uudet sairaudet, ilmansaasteet, kvartaalikapitalismi raiskaa maat ja ihmiset, yms.)
Feminismi vs. tasa-arvo-vääntö: Kenen tasa-arvoa sitten ajetaan, jos ei myös naisten? En itse näe naiserityisiin ongelmiin keskittymisen olevan pois siitä, että näkee myös ne miesten sukupuolensa vuoksi kohtaamat ongelmat. Jos haluat rajata naisten kokemat ongelmat ns. turhina pois, niin tasa-arvo ei kyllä ole paras sana kuvaamaan sitä, mistä silloin puhut.
> ”…nähdä perusteltuja muutosvaatimuksia jonkinlaisena progressiivisuuden harhana.”
Perustelut ovat usein subjektiivisia. Täsmennettäköön, että ”progressiivisuuden harha” on pitkälti inverssi samasta putkikatseesta, mistä luutuneita konservatiiveja voidaan syyttää. Siinä missä ”perinteet” ja ”opitut rutiinit” eivät ole itsessään hyviä syitä perustella mitään lakia tai käytäntöä, ei yhteisön kokemusperäinen perimätieto ole myöskään arvotonta.
Ristiriitaesimerkkinä voi esim. pitää nykyistä kohkausta avioliittolain osalta. Mun progressiivinen osa aivoista ei oikein voi käsittää, miksi ylipäänsä mitään avioliittolainsäädäntöä pitää olla olemassa rajoittamaan ihmisten vapautta määritellä omaa yksityiselämäänsä miten lystää? Toisaalta konservatiiviminä luulee, että avioerosäännöt, moniavioisuuden rajoittaminen tai perintärajoitukset on kehittyneet uskonnollisiin ja sosiaalisiin yhteisöihin jostain (hyvästä) syystä.
Loogisesti emme tosiaan tarvitsisi ylipäänsä lakeja, vaan uskonnolliset yhteisöt ja yksityisoikeudelliset sopimukset voisi kattaa about kaiken. Käytännössä näin ei käy, vaan erinäiset inhimilliset rajoitteet romanttisen luottamuksen, huijaustapausten, asymmetrisen seksuaalisuuden ja ennakkoluuloisuuden suhteen on ratkaistu arvaamalla ”vähiten huonoa” kompromissia ja tekemällä niistä lakeja.
> ”En itse näe naiserityisiin ongelmiin keskittymisen olevan pois siitä, että näkee myös ne miesten sukupuolensa vuoksi kohtaamat ongelmat. Jos haluat rajata naisten kokemat ongelmat ns. turhina pois, niin tasa-arvo ei kyllä ole paras sana kuvaamaan sitä, mistä silloin puhut.”
Loogisesti sen ei tosiaan tarvitse tarkoittaa sitä. Ja käytäntö vaikuttaa olevan sitä, ettei naiserityisen lähestymisen kannata luottaa tuottavan erityistä edistystä muiden kuin naisasioiden eteen. Feministisellä edunvalvonnalla on ihan riittävästi resursseja ja myötätuulta jo ennestään. Ei ne pulmat tarvitse enää omaa panostani. Miesasia on pienimuotoista ja altavastaajana omalla tavallaan sympaattista. Provosointi ja radikaalius on sinänsä paljon ymmärrettävämpää, kuin establishmenttiin kuuluvilta tahoilta. Nykytilassa ei ole enää mitään menetettävää.
(Usein kuulee väitettävän, että olemme jotain vanhanaikaisia äijänkäppänöitä, jotka pelkäävät feministien hyökkäystä miehisiä etuoikeuksia vastaan. Allekirjoittanut ei ainakaan usko, että miehillä olisi enää mitään etuoikeuksia joista voisi karsia. Lähinnä henkilökohtainen maine on pölkyllä, jos omalla nimellä kirjoittelee.)
Jos Laasaslaiset eivät änkyttäisi kiukkuisesti Internetissä, tätäkään blogia ei olisi. Eivätkä lehdet kirjoittaisi yksinäisistä miehistä edes satunnaisesti. Tasa-arvosta on myös helpompi kiinnostua, kun spektrillä on liikkumatilaa. ”En ole feministi/laasaslainen, mutta…” on erittäin hyvää kehitystä…
”miksi ylipäänsä mitään avioliittolainsäädäntöä pitää olla olemassa rajoittamaan ihmisten vapautta määritellä omaa yksityiselämäänsä miten lystää?”
Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä! Järjetön systeemi! Tämä on muuten hyvä: http://www.vastapaino.fi/vp/index.php?page=shop.product_details&flypage=$flypage&product_id=417
Mutta sitten toisaalta, koska tällaisia institutioita ylläpidetään (ja niihin sidotaan etuja ja arvostusta) niin kyllä niiden pitää olla mahdollisia kaikille ihmisille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
> ”Mutta sitten toisaalta, koska tällaisia institutioita ylläpidetään (ja niihin sidotaan etuja ja arvostusta) niin kyllä niiden pitää olla mahdollisia kaikille ihmisille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.”
…jos siitä ei seuraa olennaista harmia yhteisölle. Pedofilian, zoofilian jne. luonteesta ”seksuaalisena suuntautumisena” kiistellään, mutta rajoja on joskus pystytettävä ihan pragmaattisista syistä. Ei siitä niin kauaa ole, kun homot haluttiin AIDSin pelossa suunnilleen karanteeniin. Jälkiviisaana on helppo hurskastella hysteerisen noitajahdin vääryydestä – on toisaalta helppo samaistua kuolemantautia pelkäävän taviksen ajatusmaailmaan.
Homoavioliitolle en keksi kummempia esteitä. Se, että jotkut nykyisen avioliittonsa vakavasti ottavat kokevat sen loukkaavana on omalla tavallaan ihan hyvä peruste – tosin siihenkin parempi ratkaisu olisi vain dumpata koko instituutio lakikirjasta.
Sen sijaan esim. polyamorian rajoittamisen pahuudesta en ole lainkaan niin varma. Vaikuttaa siltä, että moniavioisista yhteiskunnista on lähes poikkeuksetta kehittynyt varsin ikäviä paikkoja elää. Jos MA-teoreetikkojen oletukset jonkinasteisesta epäsymmetrisyydestä sukupuolien seksuaalikäytöksen suhteen pitävät paikkansa, on syitä olettaa valtavirtapolyamorian kehittyvän suuntaan, jossa miehet entistä suuremmissa määrin ”jäävät ilman”. -> Lisää kiukkuisia miehiä Internetiin.
Joo, mä olen ihan samaa mieltä rajojen pystyttämisestä. Ei kaikki olemassaoleva ole ”määrittelyjä” eivätkä kaikki rajoitteet ”sortoa”. Mutta totta tosiaan ihmisen seksuaalisuus on moninaista ja on järjetöntä määritellä sukupuolen mukaan sitä, kuka avioliittoinstitutioon saa astua. Niin kauan kuin on kyse aikuisista.
Tuo mainintasi: ”Se, että jotkut nykyisen avioliittonsa vakavasti ottavat kokevat sen loukkaavana on omalla tavallaan ihan hyvä peruste” on sen sijaan on erittäin ongelmallinen. Hyvä peruste? Häh? Omistaako heterot jotenkin tän maailman kaikki määrittelyt? Aikanaan miehet koki loukkaavana keskustelun naisten äänioikeudesta. Oliko se hyvä peruste? Tai valkoiset orjanomistajat Yhdysvalloissa koki loukkaavana sen, että mustilla ois samat oikeudet kuin heillä, jne., jne., jne.
Huono perustelu. Sen sijaan ymmärrettävä omalla tavallaan. Kaikki ”poikkeava” pelottaa, sillä se edustaa kaaosta järjestelmässä, jonka varaan itsensä rakentaa. Mut eiköhän oo aika purkaa tuo heteroseksuaalinen järjestelmä maailmaa jäsentävänä todellisuutena 🙂 Vaikka sitten pala kerrallaan lähtien tästä avioliittolaista.
Mä tykkään Pylkkäsen jutuissa erityisesti siitä, kuinka hän nostaa esiin hoivan ja yhteistalouden. Esimerkiksi monet vanhukset asuvat omaishoitajiensa kanssa viimeiset vuotensa, mutta näille arjen kumppaneille ei löydy minkäänlaista sijaa esimerkiksi perinnön määräytymisessä tai leskeneläkkeessä. On kummallista, että koko yhteiskunta rakentuu vain (oletetusti) seksiä toistensa kanssa harrastavien ihmisten yksikköjen varaan. Samalla kun mä näen polyamorian potentiaalisesti ehkä alistavana käytäntönä (jos siihen liittyy omistussuhteita implikoivia juttuja), ajattelen kuitenkin, että esimerkiksi vanhemmuutta voisi jakaa useamman kuin kahden ihmisen kanssa. Monissa perheissähän näin jo on. Erilaiset uusperheet ja sateenkaariperheet, joihin kuuluu esimerkiksi sekä nais- että miespari, on esimerkkejä tästä. Ja nämä suhteet jää kokonaan ulkopuolelle (ja ilman oikeuksia sekä velvollisuuksia) institutionaalisista määritelmistä.
Toim. huom. kaikki feministit ei jaa kaikkia käsityksiä. Mä henkilökohtaisesti suhtaudun avioliittoinstitutioon kriittisesti ja pidän sitä huonona järjestelmänä, mutta tää ei oo mikään feministinen konsensus.
> ”[Se, että jotkut nykyisen avioliittonsa vakavasti ottavat kokevat sen loukkaavana on omalla tavallaan ihan] hyvä peruste? Häh? Omistaako heterot jotenkin tän maailman kaikki määrittelyt”
Ei, mutta uskonnollisella yhteisöllä on. Kristillisellä seurakunnalla on mun mielestä ihan perusteltu ”kiinnitys” instituutioon. Aiheesta oli mielipidekirjoitus päivän hesarissa.
Avioliitto lainsäädäntönä on jotain, minkä valtio on perinyt uskonnolliselta tapakulttuurilta. Kirkko on siunaillut ja ratkonut ristiriitoja jo kauan ennen naimakaarta. Tietty voidaan riidellä siitä, mistä kirkko on ajatuksensa perinyt jne, mutta jotkut tyypit aidosti uskovat avioliiton pohjautuvan yliluonnolliseen sanaan, jonka rikkomisesta seuraa iänkaikkinen kadotus ja muita ikävyyksiä. Teokratiaa en toivo, mutta voin jossain määrin tehdä kompromisseja, jotta tämä varsin suuri siivu väestöstä välttyisi ylimääräisiltä sieluntuskilta.
Toiselta kannalta ajateltuna instituution voi kuvitella nauttivan jonkin asteista mallisuojaa. Avioliitto on joillekin puljuun kuuluville klubi, jonka ”pääsyvaatimuksena” on heterosuhde. Vapaamuurariksi vihittäväviltä vaaditaan tietyt ehdot, miksei (puoli)kristilliseen avioliittoon hamuavilta? Nykyään meillä toki on ”pakanallisia” versioita hautajaisista, vihkimisistä, kasteista, rippileireistä, nuorisoseuroista jne, mutta yhteys luterilaiseen perinteeseen on usein 99% ilmeinen. On sinänsä ihan kohtuullista yrittää kunnioittaa kirkkoyhteisön toiveita, kun niiltä koko pulju on pöllitty?
Laillinen erityisasema tietty tekee tästäkin perusteesta haastavamman, mutta onhan noita käsittämättömiä erityissäännöksiä muillakin. Valtiokirkot? Kuningashuoneet? Kamalan epädemokraattisia, epätasa-arvoisia ja jähmeitä järjestelmiä, mutta kun perinteet ja kunniallisuus ja pienin riesa ja-ja-ja…
> ”Sen sijaan ymmärrettävä omalla tavallaan. Kaikki “poikkeava” pelottaa, sillä se edustaa kaaosta järjestelmässä, jonka varaan itsensä rakentaa”
Riippuu keneltä kysytään. Historia tuntee lukemattomia vallankumouksellisia, joilla on ollut mielessään järjestelmän purkaminen ja paremman rakentaminen. Usein se ei mene niin nappiin. Miten sitä sanottiin? Suunnitelma kestää viisi minuuttia kosketusta tosimaailman kanssa?
Tähän mennessä sellaista järjestelmää ei olla taidettu tehdä, josta ei löytyisi porsaanreikiä ja hyötymismahdollisuuksia opportunisteille. Esim. rautaesiripun ratkeaminen tuotti paljon hyvää – mutta myös johti uuden oligarkian nousuun Venäjällä, Valko-Venäjän diktatuurin, Unkarin uusnatseiluun ja Bosnian kansanmurhiin. No, ainakin saivat demokratian ja ihmisoikeudet itärajan taa…
Ei ne valtaeliitiksi ja oligarkeiksi päätyneet ole koskaan pelänneet ”poikkeavaa” tai vallankumouksellisuutta.
Kirkko- ja avioliittoinstituutio ovat kokeneet tuhansien vuosien kulttuurievoluution ja pitäneet tästä huolimatta melko hyvin pintansa. Parantamisen varaa varmasti löytyy, mutta olisin vähän varuillaan koskiessa liikkuvaan järjestelmään. Ainakin funtsimaan, mimmoinen meemikompleksi tulee täyttämään tyhjiön, jahka vanha vanhenee?
”Anna Perhon blogiteksti 13.2.2013 aiheesta ”Koska olen tyttö” Ylen nettisivuilla [1].”
Huomionarvoista on, että Perhon provosoi kirjoittamaan tällaisen tekstin se, että häntä oli kutsuttu tyhmäksi sen takia että hän ei pidä itseään feministinä. Tämä on naistutkimuksen edustajille tyypillistä luokittelua. Jos et ole meidän puolellamme, olet tyhmä ja meitä vastaan (ks. vastakkainasettelun aika ei ole ohi). Asiat ovat kuitenkin todellisuudessa harvoin näin mustavalkoisia, kuten Perhon henkilökohtainen näkemys asiasta kertoo.
”Perhon otsikko on sama kuin Planin ”Because I’m a girl” -kampanjalla, joka tukee tyttöjen koulutusta ja suojelua kehitysmaissa. Otsikko onkin kuvaava, sillä tekstissä suomalainen toteutunut tasa-arvo asetetaan vastakohdaksi ”maailman naisille”, jotka eivät samanlaisista mahdollisuuksista nauti. Vastakkainasettelujen aika.”
Ironista kyllä, Planin kamppanja kuvastaa myös nimenomaan vastakkainasettelun aikaa. Kehitysmaissa myös poikien koulutus on erittäin hataralla pohjalla. Itse näkisin, että ihmisten koulutus kehitysmaissa on ensisijaisen tärkeää, joskin on ymmärrettävää että koulutukseen voi liittyä myös sukupuolivaikutuksia. Planin kamppanja kuitenkin nimenomaan kannustaa sitä vastakkainasettelua, jota tässä yritetään ilmeisesti kritisoida.
”Ikään kuin se, että Suomessa lainsäädännön tasolla kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet, pyyhkisi sukupuolen näkyvistä. Pois käytännöistä, perheistä, kaduilta, kodeista.”
Lähtökohtaisesti tämä on käsitykseni mukaan virheellinen väite. Sukupuolten tasa-arvon asiantuntijan suusta tulevana tätä voisi pitää suoranaisena propagandayrityksenä tai likaisena valheena. Enbuske kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomien NYT -liitteessä hieman provosoivan tekstin (http://nyt.fi/20130208-mitae-ajattelin-taenaeaen-saisipa-lyoedae-naista/?ref=hs-teemanosto). Konkluusio Enbusken tekstissä oli, että oikeassa tasa-arvossa ihmisen sukupuolella ei ole merkitystä. Kommentteja lukiessa listalta löytyy hyvinkin hyökkäävästi kirjoittavia feministejä (ja nimenomaan naistutkimuksen feministejä, mm. Helsingin Yliopiston naistutkimuksen ainejärjestön vastaava Riikka Henttonen). Jännittävää on, miksi sukupuoli tekee eron siinä, kumpi sukupuoli saa käyttää kärkevää kirjoitusta ilmaisukeinona tasa-arvosta keskusteltaessa (vertaan nyt Enbusken tekstin vastaanottoa feministisissä piireissä käyttäen Riikka Henttosen toimintaa esimerkkinä Tulvan julkaisemaan ”Kompromissitonta miesvihaa 2000-luvulle” -artikkeliin, jota voidaan myös pitää provokatiivisena tekstinä – http://www.tulva.fi/index.php?k=15862). Feministit eivät nousseet äänekkäästi vastustamaan Tulvan artikkelia, mutta selkeä aatesuunnan ja tutkimussuunnan edustaja on pitänyt useita puheenvuoroja Enbusken artikkelia vastaan. Vastakkainasettelun aika ei siis selvästi ole ohi naistutkimuksen laitoksellakaan.
”Toinen vähintäänkin kestämätön argumentti on se, ettei mistään epäkohdista tulisi huomauttaa, sillä meillä Suomessa on asiat niin paljon paremmin kuin ”muualla”.”
Tämä on myös naistutkimuksen suosima keppihevonen. Yritän nyt tehdä loogisen harjoitelman: ryhmä A koostuu zimbabwelaisista AIDS -orvoista. Ryhmä B koostuu kodittomista ukrainalaismiehistä. Ryhmä C koostuu suomalaisista naisista. Ryhmä D koostuu suomalaisista miehistä. Voimme hypoteettisesti asettaa nämä porukat järjestykseen ”ongelmien” volyymin suhteen. Todennäköisesti kurjimmassa asemassa ovat ryhmän A jäsenet, sitten ryhmän B, toiseksi parhaassa asemassa ryhmä C, ja parhaassa asemassa ryhmä D. Kun premissimme kuitenkin on, että olisi kestämätöntä argumentoida etteivät ryhmät C, B, ja D saa huomauttaa heihin kohdistuvista epäkohdista ennen kuin ryhmän A tilanne on nostettu vähintään heidän tasolleen, muuttuukin tilanne kimurantimmaksi (http://www.lapsenoikeus.info/Tulta%20munille!-feminismi%20-TULVA.JPG). Onko myös miehillä oikeus huomauttaa heihin kohdistuvista epäkohdista ilman tämän argumentin käyttöä, vai onko tämä naisten erioikeus? Anna Moilasesta, Riikka Henttosesta, ja vastakkainasettelun ajasta huolimatta? Onko myös miehillä oikeus tulla kohdelluiksi ensisijaisesti ihmisinä? On pysähtyä pohtimaan, mitä esimerkiksi ”what about the menz” -keskustelu merkitsee (http://www.tumblr.com/tagged/what-about-the-menz). Ryhmän D keskustellessa omista ongelmistaan (esimerkiksi työpaikkakuolemat, itsemurhat) usein ilmaistava argumentti on, että heidän olisi syytä ”tarkastaa etuoikeutensa” (engl. ”check your privilege”). Mikäli tämä argumentti nähdään oikeutettuna, on vaikea nähdä miksei sama argumentti ryhmien A ja B näkökulmasta pätisi myös ryhmään C. Olen täysin samaa mieltä, että argumentti on kestämätön. Haluan kuitenkin osoittaa, kuinka vaikeaa tällainen käytännössä on: edes naistutkijoiden ja feministien on vaikea pitäytyä poissa tämänkaltaisesta argumentoinnista, ja heitä voidaan pitää kuitenkin ”alan asiantuntijoina”.
Usein käytännön tasolla tämä kulminoituu kuitenkin siihen totuuteen, ettei resursseja ratkaista ongelmia ole rajattomasti. Näin tehdään arvovalintoja resurssien kohdentamisen suhteen, kuten esimerkiksi Plan -kampanjassa on tehty. Miten sitten näitä arvovalintoja pitäisi tehdä? Olisiko syytä kuitenkin harjoittaa Rawlsilaista utilitarismia, ja kohdistaa resurssit ensisijaisesti niiden auttamiseen, jotka eniten kärsivät? Vaikuttaisi nopeasti mietittynä itsekkäältä – ja omalla tavallaan hyvin liberalistikapitalistiselta – keskittyä ratkaisemaan oman läheisryhmän ongelmia ensisijaisilla resursseilla, ja unohtaa ne ”enemmän kärsivät”. Kyse ei ole nollasummapelistä, vaan resurssien rajallisuudesta. Sarasvuolaiseen liberalistikapitalisti-ideologiaan kuuluisi ”every man for himself” -henki, jossa oman viiteryhmän ongelmat priorisoidaan, kun taas vasemmistolaisempaan ajatteluun kuuluisi heikompien auttaminen ensin. Tässä mielessä resurssien priorisoitin suomalaisen naisen aseman parantamiseen on hyvin sarasvuolaista ajattelua. Se muistuttaa myös jonkin verran eläintarhasta, missä yhdet possut ovat toisia eläimiä hieman tasa-arvoisempia.
”“Yksilöllisyys on sitä, mitä ihminen kuvittelee harjoittavansa silloin, kun on oikeasti numero keskellä Tilastokeskuksen taulukkoa.” [5]”
Samaisessa kolumnissa Silfverberg toteaa: ”Juuri Tilastokeskuksen taulukon keskeltä löytyvillä miehillä (niillä, joiden työllisyysaste tilaston mukaan pysyy samana lasten iästä ja lukumäärästä riippumatta) on valta muuttaa rakenteita. Kotiäiti-ideologian tärkeimmät haastajat eivät ole vielä edes avanneet suutaan.”. Eli kotiäideillä ei siis ole hänen mukaansa valtaa haastaa kotiäiti-ideologiaa: he ovat status quon passiivisia uhreja, subjekteja joihin kotiäiti-ideologia kohdistuu. Haastajien täytyy tulla jostain ulkopuolelta, ja haastajat eivät suinkaan ole joukko yksilöitä jotka tekevät omia valintojaan, vaan nimenomaan ne ”miehet” – kollektiivisena ryhmänä. Joskus on todella vaikea sanoa, milloin yleistäminen on sallittua ja milloin ei (ks. Mariska, jonka mukaan ”Naisten mielestä maailman velvollisuus on polvistua heidän edessään.” – http://www.hs.fi/elama/Mariska+Suomalainen+nainen+on+mahdoton+kapistus/a1360734421872). Ainakin silloin yleistäminen on sallittua, kun se kohdistuu vastakkainasettelun vihollisosapuolena nähtävään ryhmään – siis miehiin. Myös emansipaation osalta naisasialiikkeellä on siis vielä suomessakin paljon työnsarkaa: jotta päästäisiin siihen pisteeseen, jossa naiset kykenisivät itse kyseenalaistamaan oman tilanteensa (kotiäiti-ideologian), eivätkä tarvitsisi miehiä tekemään tätä kyseenalaistamista heidän puolestaan.
Ehdottomasti, tasa-arvo on vielä jonkin matkan päässä maassa, jossa laki syrjii henkilöitä heidän sukupuolensa perusteella.
***
”Puhe on halpaa, toteutus ratkaisee.”
Hypoteettinen kysymys: mikäli esimerkiksi kotiäiti-instituutio nähdään tilanteena, jonka subjektiuhreja kotiäidit ovat, ja jonka voivat ratkaista ainoastaan tilastokeskuksen taulukon mediaanimiehet, niin mikä ilo feminismistä on koskaan ollut? Tällä premissillä naisten ”emansipaatio” on halpaa puhetta, ja toteutus jätetään sille porukalle, jolle se on aina patriarkaattisessa yhteiskunnassakin jätetty – miehille. Naisten on kyettävä myös itse ottamaan vastuuta toteutuksesta. En jaksa uskoa, että kotiäiti-instituutiossa on enään ns. ”postfeministisellä” aikakaudella kyse siitä, että parisuhteiden miehet pieksevät väkivalloin naiset jäämään kotiäideiksi.
”Nykykäytäntö tuottaa epätasa-arvoisia tuloksia, mutta poliittinen tilanne on raamitettu siten, että nykykäytännön vastustaminen aika varmasti karkottaa enemmän naisäänestäjiä, kuin kahmii. ”
Joka herättää todellisen kysymyksen siitä, kuinka moni nainen ”oikeasti” haluaa ”emansipaatiota”. Isyyskauden pituutta pidennettiin vuoden 2013 alusta lailla, koska isät eivät kyenneet käyttämään ”isäkuukautta” riittävästi. On vaikea uskoa, että tämä johtuisi pelkästään isien halukkuudesta takertua kiinni työelämään, ja että taustalla ei olisi naisten halua takertua kotiäiti-instituutioon (ks. kommentit Silvferbergin kolumnista yllä). Kotiäiti-instituutioon takertuvat naiset ovat myös äänestäjiä, ja todennäköisesti hyvin merkittävä äänestäjäryhmä.
”(Jonka metriikka on suunniteltu siten, että naisten yliedustus koulutuksessa ei tuota miinuspisteitä, kun taas yhtä suuri aliedustus tuottaa. Ja Suomi tosiaan pärjää näissä mittareissa…)”
WEF:in tasa-arvoraportit määritelmällisesti käsittävät tasa-arvon naisten edustusongelmana. Maat, joissa esimerkiksi naisten peruskoulutusaste on korkeampi kuin miesten (vs. Suomi, joissa yhtäläinen oppivelvollisuus tuottaa n. 50-50 -jakauman) ovat ”tasa-arvoisempia” kuin tasajakaumaiset. Tämä lienee feministinen käsitys tasa-arvosta?
***
” Tästä yksilö vs. rakenteet jutusta aika hyvin Silfverbergin kolumnissa, joka on viitteessä 5″
Kuten jo useampaan kertaan todettu, Silfverbergin kolumni korostaa myös ideologiaa ”nainen on passiivinen uhri eikä kykene tekemään mitään olotilaansa uhrikotiäitinä”, ja ”mies on aktiivinen toimija, jonka tulee ratkaista kaikki maailman ongelmat”. Ovatko naiset aidosti niin kyvyttömiä ratkaisemaan kotiäitiongelmaa, kuin Silfverberg antaa ymmärtää?
Vastaan nyt tähän, vaikka koen, ettet oikeastaan kommentoinut itse asiaa. Siis sitä, kuinka yksilöarmeija hyökkää kieltämään yhteiskunnalliset eriarvoisuudet. Se oli mielestäni tekstin ydinpointti. Ja en missään nimessä ajattele Anna Perhoa tyhmänä. Sanoimme, että hänen ajatuksensa on sekä jaettu että tavallinen nykypäivän retoriikassa. Eli siis ei erityisen kumouksellinen tai kyseenalaistava, vaikka feminismiä vastaan hyökkäsikin. Tyhmä on ihan eri juttu. Sellaiseksi haukkuminen menee sitten ihmisen ominaisuuksien puolelle. Perho on selvästikin älykäs nainen.
En ole seurannut Enbusken juttuun liittyvää kommentointia, joten siihen en voi ottaa kantaa. Mutta jälleen hyppäsit täysin tekstimme ulkopuolelle. Mainitsimme esimerkiksi miesten itsemurhat yhtenä sukupuolistuneena ongelmana. Sukupuolella ON merkitystä -argumentti ei koske vain naisia. Lisäksi mainitsemme esimerkkinä nykykamppailuista tasa-arvoisen avioliittolain ajamisen. Nais- ja miespareille. Sun argumentit ei nyt päde ollenkaan tähän tekstiin.
Kummastuttaa myös se, että feminismin argumentoidaan olevan turha, koska se keskittyy naisiin (olen tästä nykytilanteessa kylläkin eri mieltä!), mutta sen sijaan miesliike tai poliittiset liikkeet tai mitkä tahansa muut eri ryhmien etuuksia ajavat järjestöt ovat ok. Mitä ihmettä? Eikä yhteiskunnallinen vaikuttaminen perustu juuri etujärjestöihin. Tuodaan erilaisia epäkohtia esille.
Mutta vielä lopuksi menet sivuraitelle kritisoimalla Silfverbergin tekstiä etkä kirjoituksemme argumenttia. Tätäkään en ymmärrä.
Feminismin aika voi olla ohi siinä mielessä, että yhteinäiskulttuurin aika on ohi. Jos -70-luvulla naiset elivät paljon samankaltaisissa tilanteissa, niin nykyään on voi olla suuria eroja kauppakorkeasta valmistuvalla rikkaalla heterolla tai kouluttamattomalla köyhällä lesbolla. Varmaan feminismi kuitenkin periaatteessa innostaa naisia koska kokevat, että heidän asemaansa parannetaan, mutta löytyykö käytännössä yhteisiä ajatuksia omasta sukupuolesta.
On myös hyvä huomata, että naisten uraongelmat eivät välttämättä poikkea miesten vastaavista. Vaikka naisten ongelmia urakehityksessä mielellään nostetaan esiin sukupuolesta johtuvina, niin vastaavia ongelmia voidaan löytää myös miehiltä, jos ne vain halutaan selittää sukupuolen kautta. Voi vieläpä kysyä, että onko oikeasti relevantti ongelma, että maailman rikkaimpiin kuuluvien suomalaisten naisten miehet ansaitsevat vielä vähän enemmän. Tarvikaanko feminismiä tällaisia ongelmia varten? Hyväosaiset valittavat katkeraa kohtaloaan? No monen mielestä tämä on tietysti yksi erittäin merkittävä feministinen kysymys.
Kaikesta huolimatta feminismi sinänsä elää ja voi hyvin kuten nähdään jo siitä että monet kansanedustajistamme tunnustautuvat feministeiksi. Näillä ajatuksilla on kaikupohjaa. Mutta kun tässäkin blogissa on kivenkovaan väitetty, KUKAAN ei saa määritellä feminismiä, niin mikä on sitten femimismin merkitys ja mihin sitä tarvitaan. Muuta kuin siis epämääräiseen naisten auttamiseen, rakenteiden roolien jne purkuun, mikä sitten käytännössä voikin tarkoittaa ihan mitä tahansa.
Olet ihan oikeassa kritiikissäsi siitä, kuinka hyväosaiset valittelevat kohtaloaan. Ja tää pitääkin tunnistaa. Että monilla naisilla on asiat valtavan hyvin ja monien elämässä esim. seksuaalisuus, luokka, etninen tausta, ikä, jne. voivat olla paljon sukupuolta vaikuttavampia eriarvoisuuden paikkoja. Mutta ei tän ymmärtäminen minusta poista tasa-arvotyön tarvetta. Usein onkin niin, että eriarvoisuutta kannattaa tarkastella useamman eri tekijän vaikutuksena. Mä en kasitä, miks ylipäänsä se, että näkee ihmisten tasa-arvoisen kohtelun tavoittelun arvoisena päämääränä (ei niin, että mä uskon täydellisen maailman tuloon – olen kyllä hyvinkin skeptinen asioiden muuttumisen suhteen), ois jotenkin huono asia. Ja just tän asian ymmärtämiseen ja tavoitteluun feministinen liike on mulle antanut työkaluja. Sitten tietysti yhteiskuntarakenteiden pohtimisessa on auttaneet yhteiskuntatieteelliset teoriat yleensä.
Enkä mä henk.koht koe, että mun asemaa tarttis parantaa ???. En usko, että kukaan meistä kirjoittajista on feministi siksi, että haluaisi itselleen enemmän rahaa tai valtaa. Tuntuu ihan järjettömältä ajatukselta. ja feministiksi tunnustautuminen ei kyllä oo mikään bonus tässä yhteiskunnassa – pikemminkin päinvastoin. Siihen suhtaudutaan suurella varauksella.
Mutta mä koen kyllä erilaiset eriarvoisuudet ihmisten välillä erittäin ongelmallisina. Ja rakenteet, jotka sulkee joitain ihmisiä ulos. Kuten nyt vaikka avioliittolaki tollasena periaatteellisena kysymyksenä.
Sehän on ihan ok, että yritetään parantaa yhteiskuntaa ja poistaa vääryyksiä jne jne. Ei tätä tarvitse puolustella. Eikä oikeastaan sitäkään, että on valinnut kiinnostuksen kohteekseen juuri sukupuolen ja sitä kautta feministiset ajatukset ja tutkimukset.
Ja ymmärrän kyllä, että feminismi voidaan nähdä myös miehiä hyödyttävänä filosofiana. Tämä kuitenkin vaatii ainakin minulta vähän takaperoista ajattelua. Ongelmaksi muodostuu nimittäin ongelmien priorisointi. Myös miehiä koskevia ongelmia maailmassa riittää ja ehkä feminismi voi jossain mielessä ottaa kunniaakin siitä, että nämä asiat voidaan nähdä sukupuolisina kysmyksinä (vaikka nämä huoltajuusongelmat jne.) Mutta vaikka feminismi mieleellään vokottelee myös miehiä mukaan niin homma kompastuu totaalisesti kun feministinen ongelmien ratkaisujärjestys valkenee miehille. Miesten ongelmat nimittäin siirretään jonon hännille ja niillä halutaan jopa käydä kauppaa kuten ”saatte nähdä lapsianne jos me saamme enemmän palkkaa ja uraa.” Tai odottakaa väitöskirjatason todistusta tai odottakaa vanhemmuuden roolien muutosta tai.. jotain muuta mikä kestää 100 v eli ei teidän elinaikananne. Kiitos siis vain mutta selvästi ratkaisua kannattaa etsiä jostain muusta suunnasta…
JOtta ei menisi ihan alkup. postauksen aiheen vierestä niin totean lopuksi, että en usko feminismin saavuttavan laajempaa kannatusta miesten keskuudessa ennenkuin myös miehet voivat nähdä olevansa tasavertaisessa asemassa myös feministisessä katsannossa mitä tulee sukupuolesta johtuvien ongelmien käytännön ratkaisuun yhdessä rintamassa.
Mä oon all about yhteinen rintama 🙂 Nimittäin siksi, että mä näen ongelmien ja epäkohtien olevan yhteydessä toisiinsa ja monien miesten elämän epäkohtien johtuvan niistä samoista tiukoista sukupoileen liittyvistä normeista, jotka rajoittaa myös naisia. Mut tuossa kaupankäynnissä sä oot hakoteillä. Ei se, että pyrkii tasa-arvoistamaan työn ja perheen yhteensovittamisen oo kaupankäyntiä. Se, että miehet alkaa hoitaa enemmän lapsiaan kotona (nyt vanhempainvapaat jakautuu jotain 93 % naiset, 7 % miehet) kertakaikkiaan vaan johtaa naisten aseman paranemiseen työelämässä. Ja miesten aseman paranemiseen suhteessa lapsiin. Mikä ihmeen kaupankäynti? Kun ei se ”lasten näkeminen” toteudu, jos pidetään kiinni tästä sukupuolittuneesta vanhempainvapaasta. Mä nään tän mitä suuremmissa määrin SEKÄ miehiä ETTÄ naisia hyödyttävänä asiana.
”Mutta ei tän ymmärtäminen minusta poista tasa-arvotyön tarvetta”
Samalla tapaa, vaikka valkoiset miehet olisivat ns. maailman parhaiten voiva luokka, niin mikään ei poista heihin kohdistuvan syrjinnän kitkemistä? Jo riittää miesaktivismi?
Banaalia on nimenomaan se, että miesten ongelmat nähdään ns. yksilöongelmina (vääriä valintoja, alkoholismia, itsemurhia, epäterveitä elämäntapoja) ja naisten ongelmat kulttuurillisen sortokoneiston seurauksena. Tämä maalaa kuvan miehistä aktiivisina agentteina, yksilöinä joiden toiminta on heidän omissa käsissään ja naisista kuvan passiivisena subjektijoukkona, joka ei kykene oppressiokulttuurin vankeina tekemään omia päätöksiään. Pekka taitaa uraongelmista kirjoittaessaan viitata juuri tähän.
”Kummastuttaa myös se, että feminismin argumentoidaan olevan turha, koska se keskittyy naisiin (…) mutta sen sijaan miesliike tai poliittiset liikkeet tai mitkä tahansa muut eri ryhmien etuuksia ajavat järjestöt ovat ok. Mitä ihmettä? ”
No samaa ajattelee moni, kun kuulee feministien kertovan, miten miesjärjestöt ovat turhia koska valkoinen mies on maailman huipulla (piirun verran valkoisen naisen yläpuolella). Ehkä ensimmäinen osa liittyy siihen, että feministit ovat tehneet pitkään työtä vakuuttaakseen, että feminismi on tasa-arvon ainoa oikea käsittelytapa, ja että esimerkiksi miestutkimuksenkin tulisi lähteä feminismistä. Tavallaan monopoliajattelua. Mitä ihmettä?
Yleensä ihmiset tuppaavat olemaan kiinnostuneita tasa-arvosta ugandalaisten aids -orpojen tilanteen suhteen lähinnä viiden euron lahjoitusten ja jalojen puheiden mielessä, vaikka käytännössä suoraan toimintaan on täydet mahdollisuudet (vrt. http://www.zim-orvot.org/). Jostain syystä tasa-arvon puolesta kamppaileminen vaikuttaa relevantilta ihmisistä lähinnä silloin, kun sen tavoitetila on oman viiteryhmän (sukupuoli, etninen tausta, ammattikunta) tilan parantaminen. Tämä selittänee myös sitä, miksi naistutkimuksen laitosten opiskelijat ovat lähinnä naisia.
Loppuisiko tarve feminismille ja naisasialiikkeelle, jos valkoiset naiset olisivat hypoteettisesti hierarkisessa järjestyksessä valkoisten miesten yläpuollella, mutta kokisivat silti yhteiskunnallisia ongelmia jotka johtuvat sukupuolestaan? Jos asiaa vertaa puoluekenttään, niin onhan usein parjattu EK:kin ehkä maan hyvinvointiasemallisen kerman etujärjestö, ja sille selvästi on vielä tarvetta, kun se olemassa on.
Anna Perhon kaltaiset ihmiset eivät ehkä koe tarvetta feminismille, eikä heidän tuntemuksensa sinänsä ehkä ole epäoikeutettu. Epäilen kuitenkin, että Perhon tapauksessa kyse on lähinnä antipatiasta. Joka on seurausta siitä, että feministit ovat kertoneet hänelle hänen olevan typerä, jollei liity etujärjestöön. Vastaavaa toimintaideologiaa varten lakkoilevissa paperitehtaissa on ammattiliittojen rikkurivahdit, jotta etujärjestöjen jäseniksi leimattavat ihmiset pysyisivät ruodussa. Perho nähdään tässä rikkurina, tai jopa sukupuolenpetturina (kuten taideyliopiston rehtorin sanotaan miehen kanssa seksiä harrastanutta naista kutsuneen).
Tavallaan tämäkin blogiteksti lähtee yksilöiden (ja siinä mielessä oikeutettujen) subjektiivisten tuntemusten kritisoimisesta. Kysymys oikeastaan kuuluu, että jos julkisuuden naishenkilö ei omasta mielestään koe feminismiä tarpeellisena ja ilmaisee asian, miksi se olisi feminismille ongelma? Samasta syystä kuin rikkurit ovat ongelma ammattiliitoille?
Feministien aika tasa-arvon airueena on ohi. Poliittisena etujärjestönä feministeillä menee kyllä hyvin.
Hmm, tähän väitteeseen sisältyy oletus, että joskus on ollut kaikkien hyväksymiä tasa-arvovaatimuksia.. Kyllä ne aina on ollut poliittisia, siinä mielessä että tiettyjen ihmisryhmien aseman parantaminen on herättänyt tietyissä (lue: valtaapitävissä, konservatiivisissa) tahoissa vastustusta. Naisten äänioikeus oli kysymyksenä 1900-luvun alkupuolella poliittinen, eikä missään nimessä yleisesti hyväksytty tai oikeutetuksi nähty vaade. Ylipäätään aika vaikea mitään asioita nimetä, mitkä kaikki hyväksyisi oikeutetuiksi (ellei nyt jotain lasten oikeuksia, mutta niidenkin toteuttamisesta sitten ollaan eri mieltä), joten sinällään sanominen ”polittiseksi etujärjestöksi” leimaamismielessä on turhaa; mitäs pahaa siinä on? (Ylipäätään politiikka on suomessa ihan turhaan kirosana; jolle vastakkaiseksi asetetaan jokin ”kaikkien hyväksymät ja oikeat päämäärät”, mitä ei oikeasti voi muodostaa. Erimielisyys ja erilaiset näkökannat on normaaleja eikä mikään anomalia. Pikemminkin teeskennelty yhteisymmärrys on pahempi ongelma, kun asioita ei päästä edes lähelle.)
(Huom: edellä käytetty sanaa politiikka mahd. laajassa, ei siis puoluepolitiikkaan/edustuslaitokseen rajatussa mielessä.)
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/onko-tasa-arvo-mennyt-liian-pitkalle
Aihetta hyvinkin läheltä liippaava kolumni.
http://www.lily.fi/juttu/suomalaiset-naiset-nuo-ahneet-itsekkaat-ja-omahyvaiset-ammat
Kuin myös.
Elina:
” joten sinällään sanominen “polittiseksi etujärjestöksi” leimaamismielessä on turhaa; mitäs pahaa siinä on? Pikemminkin teeskennelty yhteisymmärrys on pahempi ongelma, kun asioita ei päästä edes lähelle.)”
Jos te nyt yhtäkkiä aidosti myönnättekin feministit naisten etuja ajaviks poliittisiks ja epäpoliittisiks toimijoiks niin suurelta osalta mun feministeihin kohdistunutta kritiikkiä putoaa pohja kokonaan. Aiemmin kun oon argumentoinu nimenomaan siltä pohjalta, että mun vastaväittäjinä olleet feministit on väittäny ajavansa ”tasa-arvoa” ja ”yhtä lailla miesten ja naisten etuja”. Mun argumentit on ollu muotoa, että ne tavotteet ja toimintavat mitä feministit on ajanu ja mitä mä oon kritisoinu, ei oo edistäny tasa-arvoa saati yhtä lailla miesten etua ku naisten etua.
Mut siis nyt jos myönnättekin, että tarkotuksena on ollu ajaa lähinnä naisten etuja, niin eihän tossa mun argumentissa oo mitään järkeä ja suuri osa väittelystä on ollu täysin turhaa?
Ööö, nyt meni vähän ohi…
Mun mielestä poliittisuus kuvaa feminismiä hyvin, mutta on kyllä missään nimessä liitä tuohon poliittisuuteen VAIN naisten asioita. Esim. miesten asevelvollisuus, maskuliinisuusnormit, yms. on todella paskoja juttuja, ja tarvii feminististä muutosta. Nää monet jutut ei kerta kaikkiaan vaan rajaudu naisiin tai miehiin, vaan käsitys sukupuolista on kokonaisuus. joten siltäkin kannalta olis omituista vetäytyä jonnekin vaan naisia koskeviin juttuihin. (Ja kun linkitin tuon Suomen kuvalehden kolumnin hieman ylemmäs, niin siinäkin muistutetaan, miten jo 70-luvulla suomessa toimi kummankin sukupuolen ryhmä Yhdistys 9, jossa nykypäivänkin näkökulmasta vaadittiin radikaaleja muutoksia niin naisten kuin miestenkin elämään.)
Tolla poliittisuus vs. jokin universaali tasa-arvo-jutulla tarkoitus on argumentoida sitä, miten mahdoton on muovata tasa-arvotavoitteita joita kaikki hyväksyy (tää on se pointti.) Jos joku miesasiamies on sitä mieltä, että seksin puute on tasa-arvo-ongelma, niin en ole sitä mieltä, ja tadaa: tästä ei päästä pitkälle. Musta on ok, että puhutaan vain ”tasa-arvosta”, ja käytän itse sitä sanaa usein, mutta jos joku nillittää, että feminismi on poliittista, niin tottakai myönnän, että se on. Poliittista esim. siinä mielessä, että otetaan perustaksi radikaalisti se yksilöys, eikä vedota johonkin ”sukupuolet nyt vaan on erilaisia”-läppään. (Tää just esim. liittyy hoitovapaa-keskusteluun; eli musta on naurettavaa, että vedotaan ihmiset on yksilöitä, mutta samalla kannatetaan -tiedostamatta?- sellaisia sukupuolirooleja, jotka ohjaa ja määrittää rankasti, että kuka siellä kotona on ja kuinka kauan.) VRT: vasemmistolaisena sanon kannattavani tasa-arvoa, ja sanonkin, mutta mun käsitys vaikkapa yhteiskunnallisesta tasa-arvosta on erilainen, kuin jonkun kokoomuslaisen. Tietysti oon sitä mieltä et mun näkemys on humaanimpi yms, mutta tää on eri keskustelu kuin tää.
(Huom: ylläolevat luonnehdinnat koskee taas kerran mun henk.koht. näkemyksiä, ei mitään feminististä totuutta, tms.)
Elina:
”jos joku nillittää, että feminismi on poliittista, niin tottakai myönnän, että se on”
Politiikassa tyypillisesti demokraattisesti valitut edustajat ajaa äänestäjiensä tai tiettyjen eturyhmien etuja. Halusin nyt tietää, että myönnätkö vai kiellätkö sen, että feministit on pääasiassa keskittyny naisten etujen ajamiseen vaikka viimeisen 30 vuoden ajan?
Mä oon pitäny ongelmana just tätä mitä sanoit edellä:
”Pikemminkin teeskennelty yhteisymmärrys on pahempi ongelma, kun asioita ei päästä edes lähelle”
Eli mun nähdäkseni ”tasa-arvon” sisällöstä ei oikeasti vallitse konsensusta, mutta feministit on uutteralla lobbaustyöllään onnistunu omimaan käsitteen määrittelyn lähes hegemonisesti itselleen julkisessa keskustelussa. Lisäks feministit on hankkinu yhteiskunnallisten instituutioiden kautta itelleen huomattavan vaikutusvallan mitä tulee tasa-arvopolitiikkaan ja esim. erinäisten tasa-arvotyöhön liittyvien projektien rahoitukseen. Voisin hyväksyä tän paremmin ns. ”normaalina politikointina”, mikäli feministit tunnustais olevansa naisten asialla (niinku vasurit vaikka tunnustaa olevansa pienitulosten asialla) ja myöntäis, ettei monetkaan niiden ajamat asiat ole ”yhtä lailla” miesten ja naisten etujen mukaisia ja että monissa tapauksissa(esim. sukupuolikiintiöt tai tahoituksen junaileminen lähes yksinomaan naiserityisiin projekteihin) ne voi olla miesten etujen vastaisia.
”Mun mielestä poliittisuus kuvaa feminismiä hyvin, mutta on kyllä missään nimessä liitä tuohon poliittisuuteen VAIN naisten asioita. Esim. miesten asevelvollisuus, maskuliinisuusnormit, yms. on todella paskoja juttuja, ja tarvii feminististä muutosta. Nää monet jutut ei kerta kaikkiaan vaan rajaudu naisiin tai miehiin, vaan käsitys sukupuolista on kokonaisuus.”
Tossa sä et oikeestaan sano mitään siitä miten feministit on de facto toiminu tai miten ne yleisesti väittää toimivansa. Sanot vaan miten asioiden tulis sun mielestä olla. Mun havaintojen mukaan feministit tyypillisesti on väittäny tietävänsä mitä tasa-arvo on ja väittää edistävänsä sitä ja väittää niiden omien tavotteidensa olevan molempien sukupuolten etujen mukaisia. Mä taas väitän, että ne on määritelly tasa-arvon yleensä tosi huonosti ja että tyypillisesti ne on keskittyny lähinnä naisten asioiden ajamiseen.
Kiirettä juuri, joten en ehdi tyhjentävästi vastata. Mutta tuli tästä mieleen Rayn tänä vuonna jakamat avustukset. Mä sanon niinku oon jo miljoona kertaa sanonut, ettei feministiset toimijat kylve rahassa tai vallassa – päinvastoin raha ohjataan miesjärjestöille. Mä en tajua näitä ”huomattava vaikutusvalta” -juttuja. Ei ne ainakaan tällasen normaalin ihmisen arjessa näy. Ennemminkin joutuu jatkuvasti puolustamaan näkökulmaansa joka suuntaan. No mut ne avustukset:
Ray jakoi avustuksia väkivaltatyöhön lähes ainoastaan tekijöiden auttamiseen (poikkeuksena Naisten Linjan vakiintunut työ – sinne pieni siivu).
”Valtioneuvoston vahvistama RAY:n jakopäätös:
-Miessakit ry 763.000 e (josta Lyömättömään Linjaan 180.000 e),
-Ensi- ja turvakotien liitto, Jussi-toiminta (väkivaltaa tehneiden miesten auttamista), 689.00 e,
-Ensi- ja turvakotien liiton miestyön kehittämiskeskuksen toimintaan 359.000 e,
-Naisten Linja Suomessa ry, 166.000 e yhdistyksen neuvonta- ja tukipuhelintoimintaan sekä nettineuvontaan”
Ja nämä eivät saaneet:
Naisten Linja Suomessa ry, 0,00 e (haettu 129.000 e) Väkivaltaa kokeneiden naisten matalan kynnyksen palvelumallin kehittämiseen (Naisten Asema 2013-2015)
-Ensi- ja turvakotien liiton Naisiin kohdistuvaan etsivään väkivaltatyöhön 0,00 e (haettu 85.000 e). (Väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden naisten hyvinvoinnin vahvistamiseen 2013-2017)”
Myönnän suoraan etten oo perillä tän vuoden rahan jaosta, mutta feministien julkisuuskuva tuskin on muodostunu tän vuoden rahanjaon perusteella. Muutenkin on tietty järkevämpää tarkastella asiaa vähän pidemmällä perspektiivillä, vaikka ajankohtaset tapahtumat toki onkin kiinnostavia ja oleellisia asian kannalta.
Mut tuskin väität, ettei tasa-arvotyöhön käytettyjä rahoja olis viimesen 30 vuoden aikana korvamerkitty pääosin naiserityisiin projekteihin? Mites naistutkimus? Aika vähällä painolla taitaa miesten ongelmat olla sen piirissä ollu ja jonkin verran rahotusta kai sinnekin annettu?
Ei toki kerro koko kuvaa. Mutta kertoo sen, että miesliike on lyönyt läpi. Väkivaltatyön osalta on huolestuttavaa kuitenkin se, että uhrien (jotka vakavissa tapauksissa ovat useimmiten naisia) pelastaminen on siirtynyt tän poliittisen ilmapiirin myötä jonkinlaiseksi kiistakysymykseksi. Kirjoitin aiemmin niistä turvakotien lakkauttamisista, joten en sitä tässä nyt toista.
Jop, on ollut tasa-arvotyöllä paljon naiserityisiä projekteja, mutta täytyy myös muistaa, että viimeisten vuosikymmenten aikana on myös tapahtunut paljon. Nämä kamppailut ovat johtaneet siihen, että naisilla on yhtäläisiä mahdollisuuksia yhteiskunnassa kuin miehillä. Nyt kyllä on herätty esim. siihen miesten syrjäytymiseen. Isyyden korostaminen on myös ollut trendi tässä jo kohta parikymmentä vuotta (ikävästi usein kyllä siten, että äidin tehtäväksi jää ”isän aktivoiminen” eikä niin, että isää itsestäänselvästi vastuutettaisiin vanhempana), mutta konkreettisesti se ei juurikaan ole lyönyt arjessa läpi vaan vanhempainvapaita käyttää pääasiassa äidit.
Tämä on itselleni uutta tietoa ja vaatii korjauksia näkemyksiini. Kiitos tästä!
(ikävästi usein kyllä siten, että äidin tehtäväksi jää “isän aktivoiminen” eikä niin, että isää itsestäänselvästi vastuutettaisiin vanhempana)
Tää on kyllä mun mielestä aika outo väite. Musta yhtä hyvin voitaisiin väittää, että isän tehtävä on puolustaa omaa vanhemmuuttaan äitiä vastaan (vs. Silfvenbergin ”mediaani-isän tehtävä on haastaa kotiäiti-instituutio). Mihin tää väite, että ”usein on äidin tehtävä aktivoida isä” perustuu?
Useampaankin tutkimukseen liittyen perheammattilaisten käsityksiin vanhemmuudesta. Äitiä kehotetaan tekemään työtä isän aktivoimiseksi. Tästä esim. Vuori 2001, Eräranta 2007, Aalto 2013… Ja paljon muita.
Ja mä esitin tuon huonona asiana, josta pitäis pyrkiä pois.
Ilman muuta tuollaisesta seksismistä pitää pyrkiä pois. Sosiaalitoimi nyt on muutenkin naisseksismin vankin linnake Suomessa. On järkyttävää, että tällaisia miehiä sortavia järjestelmiä ylläpidetään verovaroin. Hyvä syy olla äänestämättä punavihreää.
Ohhoh 😀 En mä kyllä sosiaalitoimea lakkauttaisi. Hyvinvointivaltion tärkeimpiä tukiverkostoja. Sen sijaan ammattilaisten perheymmärryksissä on parantamisen varaa (esim. se että miehet on yhtälailla päteviä vauvojen hoitajia kuin naiset!).
Huomiona tohon muuten vielä se, että eiks feministit vielä suht tuoreessa menneisyydessä kuitenkin ihan eksplisiittisesti ilmaissu olevansa nimenomaan naisten asialla? Tää feminismin suuntaus, jossa väitetään edistettävän ”yhtä lailla” molempien tai ”kaikkien” sukupuolten asiaa taitaa olla kehittyny nykymuotoonsa vasta tässä 90-luvun jälkeen?
Tuli muuten mieleen, että mietittekste koskaan, minkä takia niin monet – myös naiset – haluaa ”sanoutua irti” feminismistä vaikka sanovatkin kannattavansa tasa-arvoa? Tähän joukkoon kuuluvana mun on mahdoton uskoa siihen, että kaikki nää irtisanoutujat olis vaan typeryksiä jotka ei tajua feminismin hienoutta. Tässä blogikirjotuksessa sivuatte aihetta, mutta lähinnä tyydytte dissaamaan niitä jotka ei diggaa feminismistä ettekä pohdi ollenkaan sitä, että voisko feministeillä itellään olla mitään vastuuta tilanteesta. Voisitteko mitenkään nähdä, että feministit olis saattanu tehdä jotain asioita väärin, kun ovat synnyttäneet näin suuren joukon irtisanoutujia, jotka on ihan eri mieltä tasa-arvon sisällöstä feminismin kanssa? Olisko esim. mahdollista, että te ootte sukupuolentutkimuksen kautta hommassa niin sisällä, ettette oikeen enää osaa erottaa omaa asiaan vihkiytynyttä kuvaanne feminismistä siitä kuvasta, minkä feministit on aatteestaan antanu julkisella toiminnallaan?
Usein käsitys tasa-arvon sisällöstä on ihan samanlainen, mutta feminismi on kirosana (en ole feministi, mutta…). Siitä analyysia myöhemmin 🙂
Joskus varmaan on noinkin, mut mä viittasin nyt niihin irtisanoutujiin, joiden käsitys tasa-arvon sisällöstä poikkeaa feministien käsityksestä.
Tosin mielenkiintosta toikin, että miks jotkut sellasetkin haluaa irtisanoutua, jotka pääosin yhtyy feministien näkemyksiin. Feministeillä imago-ongelma? Jos niin miks?
Tätä ”imago-ongelmaa” on kyllä analysoitu. Mä en ehkä tunne kaikkea kirjoitettua, mutta äkkiseltään tulee mieleen tutkimus Suomen ja Ranskan kiintiöitä koskevien eduskuntakeskustelujen vertailusta (tekijä tais olla Eeva Raevaara).Siinä huomattiin, että Ranskassa argumentit rakennettiin amerikkalaista systeemiä vastaan (ulkomailta tuotujen ideoiden vastustaminen), kun taas Suomessa argumentoitiin ”feminismiä” vastaan sekä kiintiöiden vastustajien että sen kannattajien toimesta. Suomalaisen tasa-arvon nähtiin jo toteutuneen ja tärkeänä pidettiin harmonista miesten ja naisten yhteiseloa, jota feminismin nähtiin uhkaavan. Asiaa on analysoitu kyllä eri näkökulmista. Tää oli minusta mielenkiintoinen, kun samat argumentit toistuu täällä palstallakin jatkuvasti 🙂
”Huomiona tohon muuten vielä se, että eiks feministit vielä suht tuoreessa menneisyydessä kuitenkin ihan eksplisiittisesti ilmaissu olevansa nimenomaan naisten asialla? ”
Se käsitys missä mä olen, on vähän monimutkasempi. Esimerkkinä: yhtäältä on feministejä, jotka kannattavat transsukupuolisten henkilöiden tasa-arvoisuutta, toisaalta on (yhä edelleen, 2000-luvulla) feministejä jotka ovat erittäin transvastaisia ja joiden mielestä mies->nainen (korjatkaa, jos mulla menee termit solmuun) transseksuaalisuus on miesten yritys ”kolonialisoida” naisvartalo.
Lähinnä tarkotan, ettei feminismi ole suoranainen konsensus. Ja että sellasen ajatuksen vetäminen, että feministit olisivat pelkästään naisten asialla tai että feministit olisivat molempien sukupuolten asemalla ovat vähän ongelmallisia. Lähinnä siksi, että löytyy paitsi feministejä jotka ovat naisten asialla (näkyvimpänä esimerkkinä ehkä Anne Moilanen, joka on nimenomaan kuuluttanut erillistä miesasialiikettä) ja feministejä jotka ovat enemmän ”molempien sukupuolien” asialla (pitäisiköhän tässä kohtaa ehkä mainita Anna Kontula). Jopa erilaista heterovastaisuutta löytyy, äärimmäisyyksiin asti (vrt. Tiina Rosenbergin kommentit sukupuolenpetturuudesta). Kaikki nämä näkökulmat ovat ”feministisiä” tai ”feministien” näkökulmia, mutta osa niistä on voimakkaassa ristiriidassa keskenään (LBQT -tutkimus, joka on kai lähtökohtaisesti jossain määrin trans-hyväksyvä, vs. radikaalifeminismi, joka on kai lähtökohtaisesti erittäin transvastainen).
Sen lisäksi on ulkopuoliselle käytännössä mahdoton tehdä eroa naisasialiikkeen (vrt. keskustelu poliittisista etujärjestöistä yllä) ja sukupuolentutkimuksen (vrt. tasa-arvotutkimus) välillä. Etenkin kun usein ”jäsenyydet” menevät voimakkaasti ristiin, ja kommentit edustavat etenkin kansainvälisellä tasolla sikinsokin erilaisia kombinaatioita ylläolevista väitteistä.
”Voisitteko mitenkään nähdä, että feministit olis saattanu tehdä jotain asioita väärin, kun ovat synnyttäneet näin suuren joukon irtisanoutujia, jotka on ihan eri mieltä tasa-arvon sisällöstä feminismin kanssa?”
Ongelma on ehkä nimenomaan irtisanoutumis -termissä, ja tästäkin on varmaan puhuttu. Koska ”feminismi” ei irtisanoudu esimerkiksi transvihamielisyydestä, vaan kokee sen enneminkin ”tärkeänä osana naisasialiikkeen historiallista kehitystä”, muun muassa tämän mielipiteen vastenmielisenä kokevan henkilön on helppo sanoa, ”en ole feministi, koska”. Toisaalta, henkilön jonka mielestä sukupuolten tasa-arvosta keskusteleminen on yhteispeliä on helppo sanoa ”en ole feministi, koska” – viitaten Anne Moilasen kaltaisiin henkilöihin (vrt. olisi vaikea perustella samaa ”koska vain naiset” -lausetta viitaten esimerkiksi Anna Kontulaan).
Jos Johanna sulla on linkata tätä imagoanalyysiä, olisi jännä lukea mihin siellä päädytään. Olen tavallaan yrittänyt kovasti tehdä itselleni eroa siinä kohtaa, missä kulkevat ns. radikaalifeministit (joihin esimerkiksi transviha keskittyy), poliittinen feminismi (naisiasialiike etujärjestönä), ja jonkinlainen akateeminen feminismi (sukupuolentutkimus ”tieteellisempänä” näkökulmana). Tämä on kuitenkin aika hankalaa.
Sä yllätit minut! Olen jopa lähes koko analyysistasi samaa mieltä 😀 joskin täytyy korjata, että transvihamielisiä feministejä on nykyisin aika vaikea löytää. Kerran vuodessa järjestettävä Michigan Womyn’s Music Festival lienee ainoita jäänteitä tästä ajattelutavasta (http://www.michfest.com/). Sinne ei päästetä transnaisia sisään (tai ainakin politiikka oli tämä vielä pari vuotta sitten). Ja kyllä feministit irtisanoutuu transvihamielisyydestä ja ottaa vahvastikin kantaa. En kyllä todellakaan oo törmänny tuohon ”tärkeä osa naisliikkeen kehitystä” -pointtiin. Feminismi vaan ei oo liike, jossa ois yks ”johtaja”, joka voisi sitten jostain ”irtisanoutua” niin että kaikki feministit tätä seuraisivat. 60-70-luvuilla feminismi oli tosiaan naiskeskeistä (ja valkoista!), mutta asiat on muuttuneet paljonkin noista päivistä.
Mä irtisanoudun transvihasta. Mä myös irtisanoudun väkivallalla uhkailusta. Tän enempää ei oikein voi tehdä. Tietty vois kirjoittaa bloggauksen ”irtisanoudun tästä, tästä ja tästä”, mutta tuskin me kirjoittajat päästäis yksimielisyyteen siitä, mistä kukin irtisanoutuu. Ja mitä hyötyä moisesta olisi, ei me olla minkään aatteen tai liikkeen johdossa.
Yritän tökkiä Katariinaa tänne kommentoimaan, hän osaa ehkä paremmin ohjata noihin ”imago”-kirjoituksiin. Mä olen vaan tylsä perhetutkija.
> ”Lähinnä tarkotan, ettei feminismi ole suoranainen konsensus. Ja että sellasen ajatuksen vetäminen, että feministit olisivat pelkästään naisten asialla tai että feministit olisivat molempien sukupuolten asemalla ovat vähän ongelmallisia.”
Mä olen päätynyt johtopäätökseen, että feminismin eri ulottuvuuksia on hyödyllisempää tulkita spektrinä, ei niinkään binäärisenä rajana. Anne Moilanen ja Anna Kontula ovat tällä samalla janalla (inklusiivisuus – gynosentrisyys), mutta varsin eri kohdassa. Feministisen tästä hämärästä janasta tekee lähinnä se, ettei asteikko taivu käänteistapaukseen. Moilasen inverssiä androsentrisyyttä on turha etsiä feminiversumista.
Ts. vaikka mainitsemasi lauseet ovat ongelmallisia, on helppoa osoittaa ”feministit eivät ole pelkästään miesten asialla” triviaalisti paikkansa pitäväksi. On feministejä, jotka ovat monin tavoin miesvihamielisiä. Sen sijaan ei ole käytännössä lainkaan feministejä, jotka olisivat vastaavalla tavalla naisvihamielisiä.
Näitä feministisen ajattelun akseleita on toki muitakin (esim. näkemykset seksuaalisuudesta, sukupuolten valtasuhteista, strukturalismista ja postkolonialisista kysymyksistä). Vastaavasti spektreistä puuttuu käänteisakselit. Feministinen proosa voi päätyä johtopäätökseen maskuliinisuudesta myrkyllisenä, vajavaisena tai maailmalle haitallisena – muttei näkemään feminiinisyyttä samalla lailla.
Feminismi on helpompi ymmärtää sitä kautta, mitä se ei ole. Ja tämän takia en näe, että maskuliinisuudella tai miehillä voi olla tasavertaista asemaa maailmassa, joka tasa-arvokysymyksissä on vinoutunut feministiseen ajatteluun.
” Kerran vuodessa järjestettävä Michigan Womyn’s Music Festival lienee ainoita jäänteitä tästä ajattelutavasta”
Ehkä niitä on vaikeampi löytää ns. tosielämän Suomesta kuin internetistä. Samalla tapaa rasistinaisviha-Breivikkejä on vaikeampi löytää tosielämän Suomesta kuin internetistä. Jos kuitenkin seuraa sivustoja kuten iblamethepatriarchy tai radfemhub, on hyvin helppo löytää feministisiä näkemyksiä jotka tukevat tällaisia ajatuksia. Jyrki Kasvi kirjotti tossa, että vaikkei todellisuudessa kaduilla meinaa nähdä naisvihaa, niin netti on täynnä sitä. Se on vähän sama juttu tän radikaalifeminismin kanssa, jos vähän viitsii katella ympäriinsä.
En kyllä todellakaan oo törmänny tuohon “tärkeä osa naisliikkeen kehitystä” -pointtiin.
”HUOM: näen kyllä monet ns. radikaalifeministiset teokset tärkeinä feminismin kehityksessä, enkä nyt halua sanoa niitä kokonaisuudessaan vanhentuneiksi/mielenkiinnottomiksi, koska sitä ne eivät ole, missään nimessä (erit. Daly ja Rich on itsestä mielenkiintoisia)” (sitaatti: Elina H, tämä blogi. https://feministienvuoro.wordpress.com/2013/01/04/vieraan-vuoro-tieteen-objektiivisuus-ja-arvovapaus-helen-longinon-kritiikki/)
Käsittääkseni esimerkiksi Mary Daly on niitä transvihamielisiä feministejä. Tietty, tässä voi olla tietty käsitysongelma: voidaanhan esimerkiksi Josif Stalin nähdä mielenkiintoisena, tosin ehkei ainoastaan ”emansipoivalla” tavalla. Joskin, jos nykypäivän kommunisti (SKPL, vaikka nyt) kehuisi Stalinia mielenkiintoiseksi, täytyisi kylkeen liittää aikamoinen disclaimeri siitä, että sitä fasismikohtaa ei allekirjoiteta. Luonnollisesti Dalyn kohdalla näin ei näemmä tarvitse tehdä, koska merkitys feminismin kehityksessä. Kai toisaalta maailmanhistorian hulluimmat Idi Aminitkin kehittivät omalla tavallaan ihmiskuntaa.
”Ajattelin että voisin ekaksi sanoa jotain siitä miten itse ymmärrän feministiksi identifioitumisen: mulle se tarkoittaa sitä, että liitän itseni osaksi koko naisliikkeen ja feminismin historiaa – hyvässä ja pahassa. Eli että haluan olla osa sitä ja näen sen tärkeänä, ja toisaalta tiedän että siellä on ollut hurjian ongelmia ja hölmöyksiä, enkä saman liikkeen osallisena voi niistäkään täysin pestä käsiäni – vähintään velvollisuuteni on miettiä, miten vastaavia virheitä voitaisiin välttää.”
Katariina tavallaan osu tavallaan aika hyvään kohtaan. Kannatan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ja tämä on varmasti monen feministin mielipide. En kannata väkivaltaisen, verisen, tavoittelua. Tämäkin on feministinen mielipide. Tulvan kun mainitset, niin sekin on siirtynyt kai hieman sovittelevammasta linjasta Saarikosken vallan alla linjaan, jossa suoraan häikäilemättä sanotaan ”haluamme konfliktia”. En itse haluaisi konfliktia, haluaisin yhteistyötä; mutta feminismi edustaa myös konfliktia ja vastakkainasettelua. Näistä syistä en ole feministmi, enkä toivottavasti koskaan tule olemaan.
”Ja tästä näkökulmasta se että joku julistautuu ei-feministiksi näyttäytyy mulle sellaisena irtisanoutumisena koko siitä feminismin ja naisliikkeen tähänastisesta historiasta, ja ikään kuin julistuksena että pärjää kyllä ilmankin. Ja se taas tuntuu aika kapeakatseiselta.”
Mun mielestä olisi myös aika hassua esimerkiksi julistautua markkinatalouden vastustajaksi ja feministiksi, sillä feminismi on syntynyt nimenomaan niiden valkoisten keskiluokkaisten naisten kautta, joilla on ollut aikaa ja rahaa miettiä jotain muuta kuin pellon kyntämistä. Noin karkeasti kärjistettynä. Jos Katariina tällä yrittää viitata siihen, että ilman feminismiä esim. suomalainen yhteiskunta ei olisi siinä hyvinvoinnin tilassa kun se nyt on, niin yhtä lailla voidaan spekuloida, olisiko se siinä ilman a) patriarkaattia tai b) kapitalismia. Olisiko? Tän voi tietty tulkita niinkin, että pärjää ”nykysuomessa” ilman feminismiä. Epäilen että Perho löisi itsensä tähän jälkimmäiseen laatikkoon.
Jep, Dalylla on transvihamielistä juttua. Tässä täytyy muistaa, että Dalyn on syntyny 20-luvulla ja kirjoittanut ekan kirjan 60-luvulla. Se, millaisena naisten asema on tuolloin näyttäytynyt (ja suurilta osin ollut), on hyvinkin erilainen kuin tänä päivänä. ”Naiserityisten” tilojen peräänkuulutus on aikanaan ollut ymmärrettävää.
Ja mä jotenkin vastasin hutiloimalla aiemmin. Siis tarkoitit tuolla ”tärkeä osa naisliikkeen kehitystä” -pointilla nimenomaan historiaa? Mä jotenkin sotkin, että tarkoitit tätä päivää ja kehitystä tässä päivässä. No joo. Kyllä ihan oikeasti tätä selitystä varmaan itsekin olen käyttänyt. On kuitenkin ihan eri asia sanoa, että esim. 60-luvun feminismissä oli miehiä ulossulkevia piirteitä kuin katsoa tän päivän feminististä liikettä ja argumentoida sitä vastaan tuolla pointilla. Otetaan nyt esimerkiksi ekan aallon feministit ja äänioikeustaistelu. Oli välttämätöntä luoda jonkinlaista rintamaa kysymyksen ympärille ja siinä käytettiin muun muassa argumentteja naisten moraalisesta ylemmyydestä (Suomessa naisasianaiset olivat myös mukana raittiusliikkeessä).
Mary Dalyn vertaaminen Staliniin on aika paksua. Väitätkö sä ihan oikeasti, ettei 20-luvulla syntynyt nainen kokenut syrjintää sukupuolensa vuoksi ja ettei sukupuolijärjestys ollut erilainen? Suomessa esim. edusmiehisyys purettiin 1929 (en muista miten jenkeissä), mutta lähtötilanne oikeesti on ollut miesten valta elikkä just se patriarkaatti. Ja on ollut aihettakin purkaa järjestelmiä! Transfobia sitten erikseen, se on ollut joidenkin feministien ajatuksissa tosiaan kummallinen sidekick liittyen jähmeisiin käsityksiin sukupuolesta.
Ja vielä jälkimaininta radikaalifeminismistä:
http://radicalhub.com/2012/07/22/london-radical-feminist-conference-july-2012/
Kyseessä oli siis tapahtuma, jossa ei sallittu muita kuin ”womyn-born-womynejä”. Keynote-puhujana on Suomessakin TANEn kutsumana paasannut radikaalifeministi Sheila Jeffreys. Joten kai sille radikaalifeminismille Suomessakin on tilausta.
Insinööri: ”Mä olen päätynyt johtopäätökseen, että feminismin eri ulottuvuuksia on hyödyllisempää tulkita spektrinä”
Insinööriltä insinöörille, tää spektrijuttu on jännä näkökulma. Mun pitää pohtia tätä.
”Otetaan nyt esimerkiksi ekan aallon feministit ja äänioikeustaistelu”
Oliko ekan aallon feminismissä myös sitten välttämätöntä mm. white feather -kampanjat?
”Mary Dalyn vertaaminen Staliniin on aika paksua. Väitätkö sä ihan oikeasti, ettei 20-luvulla syntynyt nainen kokenut syrjintää sukupuolensa vuoksi ja ettei sukupuolijärjestys ollut erilainen?”
Oikeuttaako tää sun mielestä jonkun väestöryhmän suoranaisen vihaamisen? Oliko Ku Klux Klan hieno juttu, koska siihen aikaan se ja tää ja toi järjestys oli eri juttu? Oliko mustien orjuus oikeutettua ja kivaa, koska se ja tää ja toi maailma oli erilainen?
”Transfobia sitten erikseen, se on ollut joidenkin feministien ajatuksissa tosiaan kummallinen sidekick liittyen jähmeisiin käsityksiin sukupuolesta.”
Transfobia ja suoranainen transviha ovat asioita, joita en silti oikeuta sen enempää kuin homofobiaa tai homovihaakaan. Silti transviha on osa paitsi feminismin historiaa myös feminismin nykyisyyttä. Sen olemassaolo kuvastaa juuri sitä, että feminismi ei ole konsensus. Tässä tapauksessa feminismi on täysin eri mieltä itsensä kanssa (josta seuraa, että feminismi ei oikeastaan suhteessa transgendereihin tarkoita yhtään mitään, ellei tarkentavaa määritelmää anneta; feminismi VOI tarkoittaa yhtä hyvin transvihaa kuin transpositiivisuutta, riippuen feminististä, joka käsitteen määrittelee).
Äh, kun yritän pohtia sitä, miks feministeillä on tietynlainen imago ja miks jengi haluaa irtisanoutua feministeihin profiloituneista poliittisista tavoitteista, on aika rasittavaa saada siihen sellanen vastaus, joka vetoaa ”feministien moninaisuuteen”. Ikään kuin se moninaisuus mitenkään kumois sitä tosiasiaa, että feministit on perinteisesti muodostanu lukuisissa kysymyksissä huomattavan yhtenäisen rintaman ja ihmisten käsitys feministeistä on muodostunu pitkälti juuri näiden kysymysten ja niiden julkisen käsittelyn kautta.
Ihmisillä on tietynlainen käsitys Persujen yleisesti ajamasta politiikasta, vaikka Ruohonen-Lerner ei ookaan kaikesta samaa mieltä Hakkaraisen kanssa. Sama logiikka pätee feministeihin. Eikä se yleinen käsitys muutu täysin virheelliseks, jos kaikki feministit ei oo joka asiasta samaa mieltä. Jos taas se yleinen käsitys on teiän mielestä aidosti virheellinen, ts. ihmiset esim. virheellisesti kuvittelee feministien valtavirran kannattaneen sukupuolikiintiöitä tai kotiäitiyden vähentämistä, niin silloinhan feministit on tehny jotain virheitä suhteessa julkisuuskuvansa rakentamiseen ja sitähän just tossa edellä pohdiskelin että onko näin.
Ehkä ongelma onkin just siinä, ettei mitään ”julkisuuskuvaa” rakenneta mitenkään systemaattisesti. En mä tiedä, mitä mieltä eri feministit mistäkin on. Tai tiedän ne mitä tiedän niistä feministeistä, jotka satun tuntemaan tai joiden tekstejä olen lukenut. Mä tunnen joitain keskeisiä teorioita, naisliikkeen historiaa vähäsen ja allekirjoitan monia asioita. Ja siksi sanon olevani feministi. Tavallaan myös siksi, että arvostan naisliikkeen jo satoja vuosia tekemää työtä. On kuitenki kyse eri asiasta kuin poliittisesta puolueesta, jolla on jokin selkeä johto tai poliittinen ohjelma, tms.
”Äh, kun yritän pohtia sitä, miks feministeillä on tietynlainen imago ja miks jengi haluaa irtisanoutua feministeihin profiloituneista poliittisista tavoitteista, on aika rasittavaa saada siihen sellanen vastaus, joka vetoaa “feministien moninaisuuteen”.”
Oletko yrittänyt pohtia asiaa siltä kannalta, että feminismi ei oikeastaan yksinään – ilman tarkentavia selvityksiä – tarkoita yhtään mitään? Olen itse tullut siihen tulokseen, että asia on näin. Yksi feministi voi vihata transihmisiä ja väittää sen olevan feminismiä, ja toinen voi olla LBQT-seksipositiivinen feministi ja väittää sen olevan feminismiä. Feminismillä on valtava no true scotsman -ongelma tässä mielessä. Niin kauan kuin feminismi ei itse pyri oikomaan tätä ongelmaa, ei ole syytä olettaa ilman eri tarkennusta, että feminismi tarkoittaisi yhtään mitään.
Lueskelin pikaisesti tän kommenttiketjun läpi ja ihan hyviä pointteja oli kyllä kaikilla. Ajattelin että voisin ekaksi sanoa jotain siitä miten itse ymmärrän feministiksi identifioitumisen: mulle se tarkoittaa sitä, että liitän itseni osaksi koko naisliikkeen ja feminismin historiaa – hyvässä ja pahassa. Eli että haluan olla osa sitä ja näen sen tärkeänä, ja toisaalta tiedän että siellä on ollut hurjian ongelmia ja hölmöyksiä, enkä saman liikkeen osallisena voi niistäkään täysin pestä käsiäni – vähintään velvollisuuteni on miettiä, miten vastaavia virheitä voitaisiin välttää.
Tästä feministiksi identifioitumisesta huolimatta on kyllä niin, että monien feministien kanssa mulla on niin paljon erimielisyyksiä että välillä on itsenkin vaikea löytää sitä yhteistä punaista lankaa. Just tän takia oon miettinyt että se löytyy sieltä historiasta johon itse kukin meistä ”kirjautuu” tai liittää itsensä, ja haluaa liittää, jokainen omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan. Ja tästä näkökulmasta se että joku julistautuu ei-feministiksi näyttäytyy mulle sellaisena irtisanoutumisena koko siitä feminismin ja naisliikkeen tähänastisesta historiasta, ja ikään kuin julistuksena että pärjää kyllä ilmankin. Ja se taas tuntuu aika kapeakatseiselta.
Mutta ymmärrän kyllä sen mitä yllä on mainittu feminismin imago-ongelmista, ja aika lailla samaa mieltä zfck:n kanssa siitä että mitään feminististä konsensusta ei oikein ole. Siksi ei myöskään ole mitään virallista tahoa joka voisi ”irtisanoutua” feminismin menneisyyden (tai nykyisyyden) synneistä.
Tää feminismin sisäinen moninaisuus näkyy tällä hetkellä erittäin hyvin esimerkiksi siinä mitä Tulvassa on tapahtunut A. Saarikosken tultua päätoimittajaksi: linja on selkeästi muuttunut queerimpään suuntaan ja kohti sellaista feminismiä, jossa puhutaan paitsi naisten myös kaikkien sorrettujen ongelmista ja haetaan yhteistä rintamaa paljon laajemmalla skaalalla kuin aiemmin (tämä on siis mun oma tulkinta). Samoin suhtautuminen seksityöhön/prostituutioon on jatkuvan neuvottelun kohteena – naisjärjestöillä virallinen kanta edelleenkin on pääsääntöisesti seksin oston kriminalisoinnin kannattaminen, mutta esim. hiljattain perustettu Feministinen aloite! ryhmä vastustaa kriminalisointia. Näkökulmat kaiken kaikkiaan ovat välillä todella erilaisia ja siksi feminismistä voi kyllä helposti irtisanoutua just sillä perusteella kuin haluaa – aina löytyy jostain nurkasta se feministi, joka on joskus jotain epäilyttävää jostakin aiheesta sanonut. Eri asia sitten on se, onko todella sitä mieltä että feministiset näkökulmat kaikessa kirjossaan ovat jotenkin täysin turhia tai itselle vieraita.
Imago-ongelmista vielä sen verran että tämä blogihan aikoinaan perustettiin nimenomaan siksi että halusimme vaikuttaa siihen millainen kuva feminismistä netissä rakentuu, ja toivon mukaan ollaan ainakin onnistuttu tuomaan vastapainoa sellaiselle puheelle jossa feminismi näyttäytyy joko turhana valittamisena (kuten Perhon tekstissä) tai miesvihana.
Mielestäni avain näihin ”imago-ongelmiin” on rehellisen koko kuvan muodostaminen keskustelussa.
Otan esimerkiksi erittäin tunnetun naispuolisen oikeusministerin ja feministin lausunnon TV:ssä. Ministeri totesi, että on aivan oikein pakottaa myös muut kuin biologiset isät maksamaan elatusmaksuja, vaikka äiti olisi valehdellut isälle isyydestä eikä lapsi ole biologinen. Perustelun yksinkertaisesti lapsen etu.
Tällainen lausunto synnyttää varmaan monissa miehissä pienen epäilyksen väärinkäytöksistä ja mietinnän siitä että kenen kohdalla oikeudenmukaisuus toteutuu ja kenen ei. Mutta tämä keskustelu sivuutettiin ainakin silloin kokonaan. Toisteltiin vain lapsen etua. Feministiministeri jätti tietysti sanomatta että voittajia ovat myös äidit jotka saavat rahat, valtio, joka välttyy maksamasta ja että katkera häviäjä voi olla petkutettu mies josta ei edes tullut isää muuten kuin juridisesti.
Tämä on siis esimerkki siitä, miten ”lapsen etuun” vetoamalla voidaan manipuloida ihmisiä. Mutta manipulointi jättää ikävän jälkimaun ja ihmiset muistavat sen. Epäluulot jäävät kytemään. Näitä asioita voisi helpottaa siten, että rehellisesti edes avattaisiin koko kuva päätöksen seurauksista, voittajista ja häviäjistä.
Moninaisuudesta vielä vaikka mun edellinenkään sitä koskeva kommentti ei vielä näy. Tän imago/irtisanoutumiskeskustelun kontekstissa on ihan älyttömän hedelmätöntä saivarrella siitä, että feministeillä on keskinäisiä erimielisyyksiä. Jos feministit olis vaan kirjava joukko tyyppejä, joiden mielipiteet jakautuu täysin satunnaisesti isolla haitarilla, niin mistä ihmeestä me oikeen ees keskustellaan kun me puhutaan feminismistä? Mun mielestä on täysin selvää, et feministit on profiloitunu julkisuudessa älyttömän vahvasti tiettyjen hankkeiden taakse. Näitä hankkeita on mm. naisten vuosiansioiden nostaminen miesten vuosiansioiden tasolle välittämättä siitä mistä se ero johtuu, sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ja naisten kotiäitiyden vähentäminen. Noi nyt tulee ekana mieleen.
Se mikä tavallisella median seuraajalla hyppää silmille on se, että kaikki feministien puffaamat teemat liittyy käytännössä naisten etujen ajamiseen tai uhripääoman haalimiseen naisille. Nyt sellainen henkilö, joka ei pidä toteen näytettynä että naiset on absoluuttisesti miehiä huonommassa asemassa, vetää tosta loogisesti johtopäätöksen, jonka mukaan feministit ei näyttäis tavottelevan tasa-arvoa vaan ajavan naisten etuja. Siispä tällanen henkilö kysyttäessä katsoo parhaaks irtisanoutua feminismistä ja sanoo kannattavansa tasa-arvoa.
Mikä nyt on se virhe jonka te tässä näätte? Väitättekö että toi mun maalailema median kautta välittyvä kuva feministien ajamista teemoista olis virheellinen? Vai myönnättekö että se on tosi, mutta se pitäis teiän mielestä samaistaa tasa-arvon ajamiseks koska naisten on osotettu olevan absoluuttisesti miehiä huonommassa asemassa?
Yks suuri ongelma on myös se, että mediassa kukaan feministi ei ikinä tunnu sanovan mitään poikkipuolista kenenkään toisen feministin antamista älyttömimmistäkään lausunnoista. Esim. Kun Biaudet latas sen legendaarisen lausunnon, jonka mukaan ainoa asevelvollisuuteen liittyvä tasa-arvo-ongelma oli se, että se syrjii naisia jotenkin, niin muut feministit oli aiheesta mediassa hiirenhiljaa eikä kukaan tuominnu Biaudetia. Jos joku ei-feministinen korkeessa poliittisessa asemassa oleva mies sanoin jotain yhtä älytöntä mutta naisvastaista, feministit nostais siitä valtavan metelin.
”niin mistä ihmeestä me oikeen ees keskustellaan kun me puhutaan feminismistä?”
Me puhutaan KORKEINTAAN naisten aseman parantamisesta. Ei yhtään mistään muusta. Puhutaan KORKEINTAAN naisten oikeuksien ja etuoikeuksien ajamisesta. Kaikki muu on tavallaan sekundääristä kohinaa, josta feministit eivät tule todennäköisesti koskaan pääsemään konsensukseen. Kärjistettynä: on feministejä, joiden mielestä ”mies” ei ole ihmisarvon arvoinen. Joo, niitä löytyy, ja ne (paino sanalla ne) kutsuvat itseään feministeiksi.
”Yks suuri ongelma on myös se, että mediassa kukaan feministi ei ikinä tunnu sanovan mitään poikkipuolista kenenkään toisen feministin antamista älyttömimmistäkään lausunnoista.”
Tämä liittyy olennaisesti feminismin luonteeseen – ei tasa-arvon tutkimuksena – vaan naisetujärjestönä. Jos joku feministi olisi kritisoinut julkisesti Biaudetia hänen lausunnostaan, olisi tämä reflektoitunut paitsi Biaudetiin myös hänen vahvaan lobbaajaansa Tarja Haloseen eräänlaisena ”sukupuolenpetturuutena”, ”sisarvihana”, ja selkäänpuukotuksena. Feministeillä ei ole tapana kritisoida toisiaan, mistään, koska tämä johtaisi etujärjestörintaman murtumiseen (samasta syystä joka kerta, kun aiheen transviha ottaa esille, löytyy mittava määrä ns. feministi-apologeetikkoja, jotka pyrkivät perustelemaan miksi transviha on oikeutettua ja hyvää juuri tietyssä kontekstissa; samalla tapaa kuin noitavainot olivat oikeutettua ja hyvää juuri tietyssä kontekstissa).
Tämä oli aika onnistunut kommentti. Hyvin kiteytetty.
Miten tää suhtautuu teiän mielestä siihen, kun usein sanotte ettei feministeillä oo oleellista poliittista valtaa tasa-arvoasioissa?
Selvityksen masinoija on prostituutiota ja seksinostajia avoimesti inhoava oikeusministeri ja selvityksen johtaja Johanna Niemi on prostituutiota vihaava ja seksinostajia kammottavina hyväkskäyttäjinä pitävä feministi. Henryä osittain lainaten toi on vähän sama ku kiihkouskovainen oikeusministeri tilais aborttilainsäädäntöä koskevan selvityksen Päivi Räsäseltä:
http://www.hs.fi/politiikka/Seksin+ostamisen+t%C3%A4yskielto+selvitet%C3%A4%C3%A4n/a1362024565791
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134142-kettu-kanatarhassa-seksinostokieltoa-tutkimassa
Tässä nyt on kaksi tekijää, juu. Heillä on valtaa, en kiellä. Samalla tavalla on valtaa myös monilla konservatiivisia arvoja edustavilla. Tämän takia on ongelmallista nimetä yksittäisiä vaikuttajia, ja sanoa, että valtaa on. (Tää toimii ehkä jossain ”mielipidevaikuttaja”-jutuissa, tosin näissäkin on tietysti moniäänisyyttä.) Suomessa kuitenkin edelleen vallan kolmijako voimassa -tietääkseni-, joten yksi ihminen (edes se pressa enää) ei varsinaisesti mitään kovin kumouksellista tee, mikäli laajaa tukea ei ole.
Ja siis kyllähän kaikilla korkeissa asemissa on valtaa. Kansanedustajilla on valtaa; yritysjohdolla, etujärjestöillä vielä enemmän. Se kaikki ei näy naamoineen julkisuudessa, tietenkään. (Mutta kyse on kuitenkin aina suhteellisuudesta.)
Jos halutaan luetella valtaa omaavia (suomalaisia) feministejä, niin tietty Arhinmäkeä ei saa unohtaa kun kerran ministereitä luetellaan! (En tiedä sit, katsotko Rogue urheilu&kulttuuri-setin jotenkin turhaksi salkuksi? Ei-vallaksi? No siinä ei säädetä prostituutiosta mitään, mutta kuitenkin..)
Kirjoitettiin jo tovi sitten Katariinan kanssa tällainen: https://feministienvuoro.wordpress.com/2011/08/24/prostituutioseksityo/
Feministit jakautuvat kahteen leiriin tässä asiassa ja seksin ostokieltoa kannattavat kyllä vakaasti myös ei-feministiset tahot. No mutta mitä sitä saivartelemaan, joo, jotku feministit haluais kieltää seksin oston. Mä en ole yksi niistä ja tää keskustelu pännii minua.
Tässä kysymyksessä on pointtinsa, mutta ei kyllä kerro feminististen tahojen suuresta poliittisesta voimasta. Tässä asiassa vaan erilaisten tahojen intressit yhdistyy (Räsänenkin kannattaa kieltoa…).
Olennaista tossa oli se, että avoimesti feministiks julistautuva prostituutiokielteinen oikeusministeri suhmuroi ton selvityksen avoimesti feministiks tunnustautuvalle prostituutiokielteiselle tutkijalle. Molempien prostituutiokielteinen kanta on myös just se, jonka tavallinen kaduntallaaja automaattisesti yhdistää feminismiin, koska perinteisesti feministien julkiset kannanotot on ollu prostituutiokielteisiä.
Mä en nyt aidosti ymmärrä, että miten saat väännettyä ton niin, että toi ei toimis esimerkkinä feministien käyttämästä poliittisesta vallasta tän aihepiirin alueella. Oikeusministeri on äärimmäisen vaikutusvaltanen poliittinen henkilö, tutkijalla auktoriteetia oman alansa piirissä, molemmat tunnustautuu feministeiks ja ajaa ”konservatiivista” feminististä linjaa, johon feminismi on myös ihmisten silmissä profiloitunu. Tota valtaelementtiä ei nyt mitenkään poista tosta se, että joku feministi ei vastusta prostituutiota. Vähän sama ku väittäisit, ettei oikeistolla oo poliittista valtaa missään asiassa, koska WIlle Rydman ei oo kaikesta samaa mieltä ku Jyrki Katainen.
Hmmm. Pointtinsa tässäkin. En nyt jaksa ajatella pidemmälle tänään. Jospa joku muu vastailee tähän 🙂
Sori vastaamisviiveestä (kaikille.) Gradun viimeistelyä.
Juuri tuo prostituutio mullekin tuli mieleen, että ei ole konsensusta, ja väittelyä on käyty. (Ja huom: kyse on aika keskeisestä kysymyksestä, monin tavoin.) Muita jakavia aiheita: porno, vaikkapa tämä Unionin avaaminen miehille..
(Näistähän on tulva-lehdessä oma palstakin, eli kaksi eri näkemystä edustavaa vääntää..) Mut kaikki jutut ei tietty nouse niin framille julkisuudessa.
Totta kai oikeusministeri on vaikutusvaltainen. Mää en tosin erityisesti koe, että mulla olisi kyseisen henkilön kanssa juurikaan yhteisiä intressejä, ja juuri tuo puoluekanta on tässä tuntuva; rkp on oikeistopuolue. Joten ajatus että oikeusministeri ajaa _feministien hyväksymiä juttuja_, ei ole oikeutettu (vaikka ymmärrän myös pointit sen kiellon ajamisesta, mutta… ei nyt selkeesti paras ratkaisu.) Joidenkin hyväksymiä joo, mutta samalla tavoin kuin juurikin kristillisten hyväksymiä.
R: ”Oikeusministeri on äärimmäisen vaikutusvaltanen poliittinen henkilö, tutkijalla auktoriteetia oman alansa piirissä, molemmat tunnustautuu feministeiks ja ajaa “konservatiivista” feminististä linjaa, johon feminismi on myös ihmisten silmissä profiloitunu.”
En allekirjoita, että ihmisten silmissä feminismi profiloituu konservatiiviseksi noin yleensä. Enkä myöskään ole sitä mieltä, että prostituutioon liittyvistä ongelmista huolestuminen on konservatiivista sinällään -on eri syitä ja eri tapoja vaikuttaa asiaan.
En aivan pysy perässä, missä tämä konservatiivinen feminismi-käsite on löytynyt; musta esim. oikeusministerin toimia selittää ihan vaan oikeistolainen (oikeistolais-feminsitinen?) politiikka. (Vähemmän kiinnostusta, et miten ne ihmiset _oikeesti_ voi siellä.) Samaan vaatimukseen voisi päästä joku Räsänen ihan vaan moraalisesta närkästyksestä. En nyt mitenkään feministisen politiikan juhlana tätä pidä, mutta tietenkin luo iloa niille, jotka haluaa mouhottaa, et ”plii plaa feministit kieltää _kaiken_”. Suotakoon se heille. (Kommentoin aihetta, kun olit laasasta linkittänyt.)
Tämän ja aiemman jutun kirjoittajat ovat feministejä: http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Seksi%C3%A4+myyvien+siirtolaisten+oikeuksia+ei+pid%C3%A4+unohtaa/a1362632322396
Tsekkaa myös tämä: http://feministinenaloite.wordpress.com/
Olisi varmaan kuvaavampaa sanoa, että nämä ihmiset vastustavat seksin myyntikieltoa ja korostavat prostituoitujen työolojen ja oikeuksien parantamisen tarvetta.
Se, että sanoo feministien kirjoittaneen seksin myyntikieltoa vastustavatn tekstin ei ole minkään arvoista sinänsä, koska tässä yhteydessä feministi on aika tyhjä sana. Yhtäältä feministit ovat myös se taho, jotka kannattavat ja ajavat eteenpäin (Julie Bindel, Andrea Dworkin – mitähän mieltä olisi Mary Daly?) seksin myyntikieltoa.
Niemihän kai on nimenomaan jossain määrin radikaalifeministi.
Rydman-Katainen -ilmiö menee sinänsä myös hieman ohi, koska feministit eivät harjoita ryhmäkuria. Tästähän nyt on keskusteltu poikki ja teloin, ja osa feministeistä jopa korostaa, etteivät he halua keskustella tai kommentoida asioita, joita muut feministit ovat sanoneet ”feministisinä” kommentteina. Kokoomus taas harjoittaa ryhmäkuria, ja muodostaa puoluekannanottoja, joista poikkeamisesta seuraa rangaistus (pahimmillaan jonkinasteisen karkoitus puolueesta; vrt. case vasemmistoliitto).
Kannattaa muuten varmaan ohjata Johanna Niemi tuonne wordpress -blogiin. Millähän pelimerkillä me saataisiin jälleen feministi Johanna Niemi keskustelemaan aiheesta vaikkapa a-talkiin feministi Anna Kontulan kanssa (huomautettakoon, että nämä feministit ovat jo vääntäneet kättä telkussa – http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/tuomio/jaksot.html – aiemmasta Braxin laista)?
ps. tsemppiä gradun kanssa Elinalle.
Heinoa et näitäkin kannanottoja nykyään voi nähdä feministeiltä. Paljon kiitosta siitä kuulunee Kontulalle.
Mut tätä just tarkotan: kuva feministeistä muodostuu julkisten ulostulojen perusteella. Pitkään feministeiltä tuli käytännössä ainoastaan prostituutiokielteisiä ulostuloja.Vastaavasti esim. pornon osalta. Puhumattakaan yleisemmin sen suhteen, että lähes kaikki feministien ulostulot on perinteisesti ollu sellasia, joissa on keskitytty naisten ongelmiin ja pyritty edistämään ainoastaan naisten asiaa. Tän kautta moni samaistaa aiheellisestikin feministit naisten poliittiseks etujärjestöks eikä halua samaistaa feministiä ja tasa-arvoa tai kutsua itseään feministeiks. Jos feministit haluaa että tasa-arvo ja feminismi samaistetaan tai että useampi ihminen suostuis kutsumaan itteään feministiks, on edessä valtava työsarka mediassa. Kestää aika kauan ennen ku sitä käsitystä saadaan muutettua, mikä on juurtunu ihmisten mieliin kymmenien vuosien mittasen hyvin yksiulotteisen feministisen mediaedustuksen kautta.
Elina:
”Joten ajatus että oikeusministeri ajaa _feministien hyväksymiä juttuja_, ei ole oikeutettu”
En nyt oikeen ymmärrä. Mä sanoin, että oikeusministeri ajaa sitä prostituutiokielteistä linjaa, mihin feministit on perinteisesti julkisuudessa profiloitunu. Ja siis nyt suhmuroinu ton selvityksen teon prostituutiokielteiselle tutkijalle, jonka kanta on etukäteen päätetty.
Tässä oli alun perin kyse siitä, miks monet ihmiset ei halua samaistaa feminismiä ja tasa-arvoa. Syyt siihen perustuu siihen kuvaan, minkä ihmiset on saanu feminismistä median kautta. Ihmisten kuva ei muodostu sen perusteella mitä feministit keskustelee keskenään naistutkimuksen luennoilla. Ja mun väite oli, että se median kautta saatu kuva on perinteisesti ollu sellanen, että feministien imago on muodotunu prostituutiokielteiseks. Sitä tarkotin sillä, että oikeusministerin agenda voidaan tulkita ”konservatiiviseks” feministiseks suhtautumiseks prostituutioon. Tän kannalta ei edelleenkään oo juurikaan merkitystä sillä, mitä Elina tai joku muu yksittäinen ei-julkinen feministi asiasta sattuu olemaan.
Anna Kontulahan tais olla ensimmäisiä feministejä, joka hankki julkista näkyvyyttä prostituutiomyönteiselle feministiselle kannalle. Mut Kontula edustaakin tässä mielessä jo uudempaa aikaa ja muistaakseni etenkin alkuvaiheessa sai aika reippaasti rapaa niskaansa näkemystensä takia muiden feministien taholta.
” Tämän takia on ongelmallista nimetä yksittäisiä vaikuttajia, ja sanoa, että valtaa on”
En mä ainoastaan ”nimenny” tossa feministisiä vaikuttajia. Nimeemisen lisäks totesin, että korkeessa asemassa oleva feministinen toimija suhmuroi lakiuudistusta koskevan selvityksen toiselle jo kantansa päättäneelle feministiselle toimijalle, joka periaatteessa olis pitäny jäävätä koko hankkeesta aikaisemman näytön perusteella(sanon ”periaatteessa”, koska en tiedä onko olemassa mitään lakia, jonka hengen vastasta tollanen suhmurointi olis). Käytin tätä siis esimerkkinä vallankäytöstä, jota feministit toteuttaa tasa-arvo/sukupuoli -asioissa.
Feministien poliittista valta-asemaa sukupuoli/tasa-arvoasioissa tossa kuvaa muutamakin seikka. Ensinnäkin se, että meillä on kohtalaisen paljon feministisiä toimijoita korkeissa asemissa. Toiseks se, että sukupuoli- ja tasa-arvoasioiden tutkijoista valtavan suuri osa on a) naisia b) feministejä. Voi esim. olla, että vaikka oikeusministeri olis ollu puolueeton, sen olis yksinkertasesti ollu vaikeeta löytää selvityksen tekijäks muita ku feministisesti latautuneita tutkijoita joilla olis mitään kokemusta aihepiiristä. Kolmanneks, mitä ilmeisimmin toi suhmurointi meni läpi ilman kummempaa huomiota tai paheksuntaa. Tämä pitkälti siks, että valtiotasolla feminismi ja tasa-arvo/sukupuoliasiat on totuttu liittämään niin tiiviisti yhteen, ettei juuri kukaan edes kyseenalaista tota kuviota ja ymmärrä vaatia puolueettomampaa selvityksentekijää. Ajatelkaa minkälainen meteli olis noussu, Jos Päivi Räsänen olis suhmuroinu jonkun herätysliikeläisen tekemään selvityksen aborttilainsäädäntöä varten. Tai jos Katainen olis suhmuroinu Nalle Wahlroosin selvittämään sosiaaliturvajärjestelmän muutostarpeita. Mitä mieltä te olisitte ollu näistä? Olisko noissa teiän mielestä kyse minkäänlaisesta omaa ideologiaa tukevasta poliittisesta vallankäytöstä?
Eiks tää nyt oo just sitä teiän esillä pitämää ”rakenteellista valtaa”?
”. oikeusministerin toimia selittää ihan vaan oikeistolainen (oikeistolais-feminsitinen?) politiikka”
Tossa nyt ei oo mitään tolkkua. Oikeistolaisuus tuskin on ikinä ollu leimallisesti kieltoja kannattavaa suhteessa vastineeseensa vasemmistolaisuuteen. Lisäks tänä päivänäkin lienee niin, että oikeistolaisista löytyy ne, jotka suhtautuu prostituutiokieltoon negatiivisimmin. Ja jos meet kadulle tekemään galluppia ja kysyt ihmisiltä, että yhdistääkö ne prostituutiokielteisyyden ennemin feminismiin vai oikeistolaisuuteen, ni voisin lyödä koko omaisuuteni vetoa että valtaosa vastaa feminismin.
Mitäs mieltä ootte tästä? Jos tää ei kuvaa feminististä vallankäyttöä tasa-arvoasioissa ni ei mikään.
Kyseessä siis läpeensä feministinen mietintö agendaa, otsikkoa ja retoriikkaa myöden. Mietintö on jo hyväksytty ja sen hyväksy EU:n tasa-arvovaliokunta, jossa on 65 jäsentä joista 6 kappaletta on miehiä. Pitäskö tonne saada sukupuolikiintiö ihan ekaks? (mietinnössä toki ehdotetaan sukupuolikiintiöitä viljeltäväks ihan kaikille elämän alueille).
Absurdiuden huippua edustaa tietyllä tavalla toi otsikko:
”Mietintö sukupuolistereotypioiden poistamisesta EU:ssa”
Jotenkin toi otsikko edustaa täydellistä ymmärtämättömyyttä ihmisten kognitiivisista prosesseista jan siitä mitä stereotypiat on. Olisin voinu hyväksyä ”muuttamisen” mut ”poistaminen” lienee suunnilleen yhtä realistista ku vaikka kaikkien ihmisten indoktrinoiminen bi-seksuaaleiks tms.
Kannattaa lukasta läpi jos on aikaa, ei oo kauheen pitkä. Siellä ihan tosissaan ehdotetaan mm. ”kaikkien pornon muotojen kieltämistä medioissa” (eli siis netti mukaan lukien).
Linkki unohtu:
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//NONSGML+REPORT+A7-2012-0401+0+DOC+PDF+V0//FI&language=FI
”Mietintö on jo hyväksytty ja sen hyväksy EU:n tasa-arvovaliokunta, jossa on 65 jäsentä joista 6 kappaletta on miehiä. Pitäskö tonne saada sukupuolikiintiö ihan ekaks?”
Ei oo riittävästi naistutkimuksen miesasiantuntijoita, muuten sinne kyllä otettaisiin miehiä, eiks jeh?
Kyse voi olla niin miesten pätevyyden ja/tai kiinnostuksen puutteesta kuin epätasa-arvoisesta valintaprosessistakin. Mä epäilen ensimmäistä…. Eipä esimerkiksi mun pitämällä perhetutkimus -kurssilla juurikaan miehiä näy. Tai sukupuolentutkimuksen opiskelijoissa ylipäänsä. Mutta tää nyt on vaan mun oma kokemus. En tiedä, mistä on todellisuudessa kyse. Kai sosiologitkin ois päteviä noihin tehtäviin, jos vaan ois perehtynyt tasa-arvokysymyksiin. Oleellinen kysymys on, hakeeko miehet näitä paikkoja. Siitä sais selvitettyä, mikä mättää.
Miten noi sun argumentit ei sitten päde, kun puhutaan teknologia-alan yhtiöistä? Eipä kyllä hirveesti näy insinöörinopinnoissa naisiakaan ja sittemmin työelämässäkin ne ovat verrattaen harvinaisia – todennäköisestihän se johtuu enemmän naisten pätevyyden ja kiinnostuksen puutteesta enemmän kuin epätasara-arvoisesta valintaprosessista.
Sen verran kuitenkin tosta, että noihin tehtäviin pitäs olla sosiologi tai naistutkija, että on pätevä, ni. Varapuheenjohtajat ja puheenjohtaja kyseisessä ryhmässä ovat:
– Graduate in classical philology (1973). Master’s degree in media studies (1986-1987).
-Master’s degree in ancient history on women in Homeric poetry (1969, grade: très bien); higher degree (DES) in history of religions (1969, grade: très bien)
– (Lucera – Foggia), specialising in educational psychology; graduate in educational sciences and training from ’La Sapienza’ University, Rome.
– Teacher of English (Berzsenyi Dániel College, Szombathely, 1998). MA in politics and sociology (Central European University, Warsaw, 1999). MPhil in social anthropology (University College, London, 2000).
– Post-secondary education in Urban and Regional Planning at the University of Stockholm, studied community development, specialising in physical planning and environmental protection (1988-1993).
Jatkan vielä vähän listaa muutaman ekan jäsenen osalta:
– Lawyer(1995).
– Degree in law (Catholic University of Oporto). Member of the Delegation of the Order of Lawyers, Estarreja district.
– Economist (1968). PhD (sociology) (1980)
– Financial economist (retired).
– Higher degree in European studies (Amsterdam, 1992)
– Graduate of the Strasbourg Institute of Political Studies (1981). Postgraduate diploma (DEA), Paris Institute of Political Studies (1984).
– Master’s in Economics, Faculty of Transport Economics, University of Gdańsk (1978)
– Diploma in social work (1995).
– Karl Marx University of Economics (1983-1988); doctorate (1991).
– BA, Modern History (1975)
– Higher degree in history, State University of Leiden (1991). Post-doctoral training in management and public administration (1993-1994).
– Studied economics and history (until 1995).
Ei taida olla kovin montaa henkilöä, jotka olisi sun mittapuullas Johanna päteviä hommaansa.
Rogue: luitko sisältöä, kun tartuit otsikkoon?
Ja eu-paperithan ei muuten ole kapulakieltä, eihän.. Kun selvää on, että kyse on stereotypioista haitallisina, sekä naisille että miehille. Sanaa käytetään yleensä synonyymina ennakkoluuloille, eikä sillä viitata luonnolliseen tottumukseen, joka on välttämätöntä yksilöille. Tässä kyse ei ole yksilöiden muokkaamisesta.. Kuin piru raamattua-henkinen lukeminen _yhden sanan_ perusteella on tietenkin sallittua..
Ja viehättävää, että tartuit tuohon pornoon, etkä esim. tähän:
”-toteaa, että vaikka monissa Euroopan maissa on sukupuoliulottuvuuden huomioon ottavaa
opinto-ohjausta, se on yleensä suunnattu tytöille, joita kannustetaan valitsemaan teknisiä
ja tieteellisiä ammatteja, kun taas poikia ei kannusteta lainkaan suuntautumaan
terveydenhuollon, opetusalan ja humanististen alojen ammatteihin;”
Tossa kyllä huomioidaan tosi kattavasti ja moninaisesti eri ryhmiä.
http://www.lily.fi/juttu/nainen-ei-ole-ainoa-oikea-feministi
”Keskustelu käytiin maan suurimman feministijärjestön Naisasialiitto Unionin jäsenyyden avaamisesta. Se aloitettiin varsin hektisissä tunnelmissa viime perjantaina Helsingissä. Paikalle ahtautui yli kahdeksankymmentä eri sukupolvia ja sukupuolia edustanutta feministiä. Kaikki eivät mahtuneet sisään.
Kysymys on tästä: Tällä hetkellä Unioni on avoin vain naisille. Feministit, jotka jäävät tämän rajauksen ulkopuolelle – esimerkiksi miehet, queerfeministit ja muunsukupuoliset – eivät toimi järjestön piirissä vaan muualla.”
Tässä tätä feminismin sisäistä vääntöä kun sitä on kaivattu.
Johanna:
”Kyse voi olla niin miesten pätevyyden ja/tai kiinnostuksen puutteesta kuin epätasa-arvoisesta valintaprosessistakin. Mä epäilen ensimmäistä…. Eipä esimerkiksi mun pitämällä perhetutkimus -kurssilla juurikaan miehiä näy. Tai sukupuolentutkimuksen opiskelijoissa ylipäänsä. Mutta tää nyt on vaan mun oma kokemus. En tiedä, mistä on todellisuudessa kyse. Kai sosiologitkin ois päteviä noihin tehtäviin, jos vaan ois perehtynyt tasa-arvokysymyksiin. Oleellinen kysymys on, hakeeko miehet näitä paikkoja. Siitä sais selvitettyä, mikä mättää.”
Miks toi argumentti ei kelpaa ikinä silloin, kun yritän selittää teille että miesten ”yliedustus” vaikka nyt tekno&teollisuus -yritysten johdossa tai hallituksissa ei johdu syrjinnästä vaan just tosta kiinnostuneiden, motivoituneiden ja pätevien naisten miehiä vähäisemmästä tarjonnasta?
Jos ei käyny ilmi, niin kyseessä oli tietysti sarkasmi kun heitin sen kiintiöehdotuksen. On vaan äärimmäisen huvittavaa kun lähes yksinomaan naisista koostuva ”tasa-arvokomitea” yrittää tuputtaa kiintiöitä joka puolelle.
Tähän kootusti jotain Roguen kysymykseen: Kyllähän esim. kunnallisen tason toimikuntiinkin yms. (vaikka pitäis olla kiintiöiden mukaista edustus 40/60) hyväksytään se, jos ei oikeasti löydy päteviä ihmisiä tarpeeksi toista sukupuolta -siis silloin kun on pätevyysvaatimukset olemassa tehtäviin. (Tämä lukee siis säädöksissä; en jaksa linkitttää.)
En tiedä, että mistä lähtien suositukset yms. on ollut niihin hirttäytymistä, vai onko kyse oletuksista?
On kauheesti erilaisia syitä, miksi ei välttämättä löydy sopivia miehiä sinne. Kun varmaan, kuten muutoinkin, tärkeetä on huomioida pätevyys. Myöskään kukaan feministi joka kannattaa kiintiöitä, ei usko että asia pelkästään niillä korjaantuu; on paljon erilaisia syitä, miksi ihmiset ei hae paikkaa X, esim. se, että niitä kiinnostaa jokin muu enemmän; ne on erikoistunut johonkin muuhun. (Tämä kyllä tiedostetaan myös sillon, kun puhutaan naisista teknillisillä aloilla; kyse onkin siitä, että miksi ja miten näitä juttuja voi purkaa.) Tasa-arvojutut/pätevöityminen ei ole ehkä miesten keskuudessa niin kovassa kurssissa, (vielä ainakaan.) Kyllä politiikankin kentällä ja yritysmaailmassa jotkut alat nähdään enemmän toisen sukupuolen alueena, mikä taas vaikuttaa siihen, mihin ihmiset haluaa/päätyy.
Kukaanhan ei ole sitä mieltä, että pitäisi valita epäpäteviä ihmisiä yhtään mihinkään – jos haluat väittää että ”feministit haluaa”, ja nähdä ton osoituksena kaksinaismoralismista, niin en tiedä, että onko tässä keskustelussa mitään järkeä. Nään mielekkäänä keskustella siitä, miksi niitä miehiä siellä ei ole, mutta: musta on naurettava ajatus että vedotaan siihen, että toi olis kyvytön toimimaan sen takia. Jos ja kun tuolla tyypit on asiantuntijoita tasa-arvon saralla, oletan että ovat kiinnittäneet huomiota tuohon seikkaan ja pitää sitä epäkohtana.(Näinhän ei usein ole, kun puhutaan miesvaltaisista aloista.) Ja että ovat kyvyttömiä puhumaan, stereotypioista, koska? (Oletan kuitenkin, että luottavat selvityksiin ja tutkimustietoon, koska esim. etnistä edustustakaan ei varmaan ole laajasti. Eli kyse ei ole siitä, että mietitään, et ”miltä musta tuntuu kun kohtaan ennakkoluuloja” tms.)
Laajemmin: Usein kun valitetaan siitä, ettei naisvaltaisilla aloilla/paikoissa miehiä, niin tosi vahvasti siihen liittyy se, et keskimäärin miehet on konservatiivisempia näiden juttujen suhteen (mikä johtuu tietenkin naisalojen vähemmästä arvostuksesta osittain, jolloin mies sairaanhoitajana ei ”saavuta” samalla tavoin kuin vaikka nainen insinöörinä.–”muiden mielipiteet” vaikuttaa rankasti.)
Sekä ZFCK että Rogue, en mä oo missään kohtaa väittäny etteikö teknologia-alan sukupuolittuneisuus johtuis samoista asioista. Siis siitä, ettei naiset kouluttaudu alalle (l. pätevöidy). Ja ZFCK, kuten viestissäni mainitsin, mä en tiedä, mistä on kyse enkä kyllä tiedä niistä pätevyyksistäkään (sosiologi oli veikkaus). Enkä väittänyt tietäväni.
Musta tuntuu, Johanna, että tässä nyt vähän yritti itse kukin vinoilla sille, että tämän päätöksen on hyväksynyt ”naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon” (paino sanoilla naisten oikeudet, naistutkimus) lautakunta, jossa naiset ovat murskaava enemmistö siitä huolimatta, että hyvin harva – jos yksikään – heistä on varsinainen tasa-arvoasioiden asiantuntija. Perustelut, joilla tällainen elin voi vaatia kiintiöitä pörssiyhtiöihin vaatimatta kiintiöitä itselleen, lienevät verrattaen vähäiset.
Siis suomeksi: Jospas yritettäis olla laittamatta sanoja toisten suuhun, jooko?
Silti sä oot aiemmissa keskusteluissa vetäny kiintiömyönteistä linjaa. Kannatat siis epäpätevien valitsemista pätevien ohi?
Mä muistelen, että aiemmissa keskusteluissa ootte yleensä väittäny, että päteviä naisia kyllä on mut niitä ei valita syrjinnän takia ja tän takia pitää laittaa kiintiöt.
Tää on kanssa pätevä pätkä.
Elina:
” luitko sisältöä, kun tartuit otsikkoon?”
Kyl mä luin sen koko paperin läpi. Otsikko oli lähinnä koominen ja siks ”tartuin” siihen.
” Tässä kyse ei ole yksilöiden muokkaamisesta.”
No kyllä siinä just siitä itse asiassa oli kyse. Tosin ”yksilöiden muokkaamistahan” nyt on enemmän tai vähemmän kaikki kasvatus, koulutus ja valistus eikä siinä sinänsä oo mitään vikaa. Mut tässä oli edelleen kyse siitä, että onko feministeillä poliittista valtaa tasa-arvoasioissa ja toi paperi ja sen laatijat toimii yhtenä esimerkkinä siitä että on. En ymmärrä miks teillä on niin voimakas pakkomielle kieltää feministeillä olevan minkäänlaista poliittista valtaa edes tän yhen feministeille rakkaimman aihealueen osalta. Se, että feministeillä sitä on, tarkottaa että ne on jossain määrin onnistunu tavotteissaan. Eiks siitä vois olla ylpee sen sijaan että väittää ettei mitään valtaa oo olemassa?
”Ja viehättävää, että tartuit tuohon pornoon,”
Tartuin siihen siks, että se oli niin järjetön ja ihan oikeesti fasistiselta kalskahtava ehdotus. Jos Perussuomalaiset kirjottaa ohjelman, josta 90% on ketään kiinnostamatonta poliittista jargonia, mutta sitten ne mainitsee siellä että postmodernin taiteen tekeminen pitäis kieltää lailla, niin ihmettelisittekö jos joku nostaa siitä kieltoehdotuksesta metelin? Persujen tapauksessahan valtava meteli nous jo pelkästään siitä, että niiden mielestä postmodernilta taiteelta pitäis ottaa verorahotus pois. Ne ei millään tavalla ehdottanu sen tekemisen kieltämistä. Ton tasa-arvopaperin ehdotus kaikessa älyttömyydessään oli ”kaikkien pornon muotojen kieltäminen”. Olis täysin eri asia ja ok jos paperissa olis ehdotettu vaan verorahotuksen poistamista pornon tuotannolta(mitä siis pornon tuottajat ei tietenkään ole edes saaneet).
Se että noin hölmö ehdotus on saatu läpi sinne paperiin, kertoo väistämättä jotain siitä porukasta ja ideologiasta, jolla sitä paperia on työstetty. Oleellista kuitenkin oli, että paperin sisältö oli ihan selkeesti feministisen agendan mukainen. Kaikelta osin se sisältö ei munkaan mielestä ollu huonoa, mutta mun alkuperäisenä pointtinahan oli lähinnä osoittaa, että tasa-arvopolitiikan alueella feministeillä on valtaa ja tän osottamiseks käytin paperia esimerkkinä. Tän pointin kannalta on epäolennaista, että missä määrin paperin sisältö oli mun mielestä hyvää ja missä määrin huonoa.
”En tiedä, että mistä lähtien suositukset yms. on ollut niihin hirttäytymistä, vai onko kyse oletuksista?”
Muistanko nyt väärin, että siinä paperissa olis nimenomaan vaadittu sitovia kiintiöitä? En myöskään täysin ymmärrä mitä merkitystä tollasilla suosituksilla on. Jos niitä ei noudateta, ei mitään ja jos noudatetaan, niin kohdataan pitkälti samoja ongelmia kuin sitovien kiintiöiden tapauksissa.
”On kauheesti erilaisia syitä, miksi ei välttämättä löydy sopivia miehiä sinne. Kun varmaan, kuten muutoinkin, tärkeetä on huomioida pätevyys. Myöskään kukaan feministi joka kannattaa kiintiöitä, ei usko että asia pelkästään niillä korjaantuu”
Ongelma syntyy heti siinä vaiheessa kun kannattaa kiintiöitä, vaikka tiedostaa että asia on noin kuin ehkä ton tasa-arvokomitean tai mun mainitsemien teknofirmojen osalta. Jos tiedät, että johonkin tehtävään hakee pääasiassa päteviä naisia ja huomattavasti vähemmän ja ehkä jopa vähemmän päteviä miehiä, mutta silti kannatat miehille ohituskaistaa, niin tulet kannattaneeksi törkeää syrjintää sukupuolen perusteella. Siitä mä oon teitä jatkuvasti kritisoinu näissä kiintiökeskusteluissa. Ei auta että sanoo ettei usko ongelmien korjaantuvan ”pelkästään” kiintiöillä. Jos myöntää noi edellä mainitut lähtökohdat ja haluaa kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti, tulee jyrkästi vastustaa kiintiöitä ja keskittyä vaikuttamaan sieltä juuresta lähtien, sikäli kun katsoo asioiden tilan olevan huono.
” Kukaanhan ei ole sitä mieltä, että pitäisi valita epäpäteviä ihmisiä yhtään mihinkään, jos haluat väittää että “feministit haluaa”, ja nähdä ton osoituksena kaksinaismoralismista, niin en tiedä, että onko tässä keskustelussa mitään järkeä”
Siis jos kannattaa kiintiöitä vaikka tietää että tällöin epäpätevät ajaa pätevämpien ohi, niin tulee kannattaneeksi aktiivista syrjintää sukupuolen perusteella. Eli jos myönnät, että teknofirmojen hallituksiin on hakemassa enemmän kiinnostuneita, motivoituneita ja päteviä miehiä kuin naisia, mutta silti kannatat naisille ohituskaistaa, niin kannatat epäpätevämpien valitsemista pätevien ohi. Jos kannattaa esim. sitovia kiintiöitä joita nyt ollaan EU-tasolla ajamassa, niin syyllistyy just tohon.
”Jos ja kun tuolla tyypit on asiantuntijoita tasa-arvon saralla, oletan että ovat kiinnittäneet huomiota tuohon seikkaan ja pitää sitä epäkohtana.”
Tää sivuaa yhtä mun olennaisimmista pointeista. Syystä tai toisesta lähes kaikki ”asiantuntijat tasa-arvon saralla” on a) naisia b) feministejä. Tämäkö ei teistä kuitenkaan viittaa siihen suuntaan, että feministeillä saattais olla huomattavaa vaikutusvaltaa tasa-arvoasioihin? Jos kaikki ”maahanmuuttoasioiden asiantuntijat” olis perussuomalaisia tai Suomen Sisun jäseniä ja kaikki maahanmuuttopoliittiset selvitykset olis niiden tekemiä, niin sanoisitteko että niillä ei oo olennaista valtaa maahanmuuttoasioissa?
”Usein kun valitetaan siitä, ettei naisvaltaisilla aloilla/paikoissa miehiä, niin tosi vahvasti siihen liittyy se, et keskimäärin miehet on konservatiivisempia näiden juttujen suhteen (mikä johtuu tietenkin naisalojen vähemmästä arvostuksesta osittain, jolloin mies sairaanhoitajana ei “saavuta” samalla tavoin kuin vaikka nainen insinöörinä”
Ensinnäkin mä en ainakaan valita tosta, vaan pidän täysin avoimena kysymyksenä, mikä on optimaalinen määrä sukupuolisegregaatiota työelämässä. Vakuuttunut olen lähinnä siitä, ettei optimi oo 50/50. Toi että miehiä on vähän naisvaltaisilla aloilla tuskin myöskään liittyy miesten konservatiivisuuteen ainakaan samassa määrin kuin se liittyy naisten konservatiivisiin preferensseihin. Jos naiset kävis kuumina hoitsu- ja kosmetologi miesten perään sen sijaan että ne käy kuumina lääkäreihin ja lakimiehiin ym., niin hyvin moni mies valitsis toisin kuin nykyään.
Vastapainoks kaikelle tälle esimerkki suomalaisesta instituutiosta, jonne feminismin koura ei selvästikään ole yltänyt. Tossa vihjataan, että:
1) Naiset on viettiensä orjia ja siten niitä ei voida pitää vastuullisina puheistaan ja teoistaan silloin ku niillä on lisääntymisen kiilto silmissä
2) Miehet – toisin kuin naiset – ovat oman onnensa seppiä ja siten täydessä vastuussa kohtalostaan siinä määrin, että mies voi syyttää vain itseään jos nainen pettää luottamuksen
3) Naiset ja miehet on totaalisen erilaisia niin psyykeeltään kuin preferenssiensä ja motivaatioidensa osalta
Olin aika yllättynyt tota lukiessani. Harvemmin mikään virallinen taho Suomessa tuo avoimesti esille noin konservatiivis-heteronormatiivisia näkemyksiä nykyään.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhde_ja_lapset/yllattava_vauvauutinen/
Olen harvinaiset yksimielinen kanssasi tuon ”ohjeen” sukupuolittuneisuudesta!
Pari juttua kuitenkin. Miehellä, aivan kuten naisellakin, on mahdollisuus huolehtia ehkäisystä. Kyllähän tätä tuossa jutussakin painotettiin näin: ”Jos mies tietää, ettei halua lapsia, varmin keino on käyttää kondomia. Jokainen on itse vastuussa ehkäisystään, vastuuta ei voi täysin jättää toisen harteille”.
Mies voi käyttää kondomia tai jos on varma, ettei halua lapsia, tehdä vasektomian (pieni operaatio paikallispuudutuksessa, joka ei vaikuta myöhempään seksuaalisen mielihyvän kokemiseen, tms. Huomattavasti vaarattomampi terveydelle kuin esimerkiksi naisilla ehkäisypillerit – toki siis lopullinen, joten päätöksestä täytyy olla varma). Sen sijaan jutun loppupuoli oli kyllä täyttä soopaa! Täytyy muistaa Väestöliiton funktio lisääntymisen kannustajana. Tai ainakin historiallisesti tehtävä on ollut tuo ja väestön terveys ylipäänsä (nykyisin ehkä jotain ”tukea lapsiperheille” -tyylistä). Mutta siis noita samoja stereotypioita on maailma pullollaan. Valitettavasti.
”“Jos mies tietää, ettei halua lapsia, varmin keino on käyttää kondomia. Jokainen on itse vastuussa ehkäisystään, vastuuta ei voi täysin jättää toisen harteille”.”
Ymmärrät varmaan kuitenkin, ettei naisen moraalista vastuuta valehtelusta mitenkään häivytä se, että miehellä on teoreettinen mahdollisuus käyttää kondomia? Toi on ihan vastaava ku se, että raiskaajan moraalinen vastuu ei riipu millään tavalla siitä, käyttäytykö uhri varomattomasti. Samalla tavalla ku miestä voi ihan perustellusti neuvoa olemaan varuillaan sellaisten naisten suhteen, joiden biologinen kello tikittää, naisia voi neuvoa harkitsemaan tarkasti kannattaako mennä yksin pimeellä Kaisaniemenpuistoon. Jos mies kuitenkaan ei ole varuillaan tai jos nainen kuitenkin menee Kaisaniemenpuistoon, varomattomuus sinänsä ei mitenkään poista raiskaajan tai ehkäsystä valehtelijan moraalista vastuuta.
Ja jos nyt ihan käytännöstä puhutaan, niin ymmärrät varmaan hyvin ettei parisuhteessa olevalla miehellä ole realistista mahdollisuutta kondomin käyttöön. Jos sanot yhtäkkiä monen vuoden parisuhteessa olon jälkeen naiselle, että ”tästä lähin käytetään kondomia koska sun biologinen kello tikittää eikä suhun voi enää luottaa”, niin luuletko että ton lausunnon jälkeen sitä seksiä tulee enää ylipäätään olemaan? Joko nainen epäilee että mies on pettäny sitä tai sitten se vaan loukkaantuu verisesti tosta epäluottamuksen osoituksesta.
Tää ei millään lailla oo verrannollinen raiskaukseen. Se on väkivaltaa ja keksi kiitos joki muu vertaus pointtiisi.
Mä kyseenalaistan sen, että ehkäisy on aina naisen vastuulla. Miksi ihmeessä? VARSINKIN, kun suureen osaan naisten ehkäisymahdollisuuksista liittyy terveysriskejä.
Mutta totta puhut, ei se sitä valehtelun epäeettisyyttä poista. Enkä mä pyrkinyt niin edes vihjaamaan. Jos tuli rivien välistä se käsitys, pahoittelen väärinkäsitystä. Ehkä verrattavissa jollain lailla ois esim. tilanne, jossa mies valehtelisi tehneensä vasektomian. Luulen, että nuo tilanteet ovat aika vähissä silti. Rajoittuneen epätieteellisen lähipiiriempirian perusteella miesten valehtelu näyttäis liittyvän lähinnä tilanteisiin, joissa he kovasti lapsia toivovat ja lupaavat jakavansa vanhemmuuden, mutta sitten vauveli jääkin naisen vastuulle syntymän jälkeen. Mutta toi on täysin omasta hatusta vedetty. Ilkeää ja ikävää on toisen ihmisen harhaanjohtaminen. Aina.
”Mies voi käyttää kondomia tai jos on varma, ettei halua lapsia, tehdä vasektomian (pieni operaatio paikallispuudutuksessa, joka ei vaikuta myöhempään seksuaalisen mielihyvän kokemiseen, tms. Huomattavasti vaarattomampi terveydelle kuin esimerkiksi naisilla ehkäisypillerit – toki siis lopullinen, joten päätöksestä täytyy olla varma)”
Vasektomia ei tosin ole mikään juttu, jonka voi käydä tekemässä ”jos oikeasti on varma että haluaa”. Siihen on käsittääkseni verrattaen tiukat säännöt, ja sitä ei tehdä kenelle tahansa varmasti sitä haluavalle.
”Mutta totta puhut, ei se sitä valehtelun epäeettisyyttä poista. Enkä mä pyrkinyt niin edes vihjaamaan. Jos tuli rivien välistä se käsitys, pahoittelen väärinkäsitystä. Ehkä verrattavissa jollain lailla ois esim. tilanne, jossa mies valehtelisi tehneensä vasektomian. ”
Entä, jos ei kerro että kantaa sukupuolitautia, eikä käytä kondomia? Pitäisikö naisen huolehtia, että vaatii kondominkäyttöä? Onko tuomio törkeä pahoinpitely, jos nainen ei ymmärrä vaatia kondomin käyttöä?
Totta, siihen on ikä- ja/tai lapsilukuvaatimus. Kai.
Hivin tartuttamisesta on kai niitä tuomioita saatu. Ainakin yksi nainen myös Suomessa ja useampi mies. Joten kai se valehtelupointti toimii siinä (tartunnastaan tietävän pitää siis ilmeisesti vaatia kondomin käyttöä ja/tai kertoa tartunnasta). En mä tunne tältä osin lainsäädäntöä tarpeeksi hyvin.
”Hivin tartuttamisesta on kai niitä tuomioita saatu. Ainakin yksi nainen myös Suomessa ja useampi mies. Joten kai se valehtelupointti toimii siinä (tartunnastaan tietävän pitää siis ilmeisesti vaatia kondomin käyttöä ja/tai kertoa tartunnasta). En mä tunne tältä osin lainsäädäntöä tarpeeksi hyvin.”
Miehiä on siis joo useampikin tuomittu (kotimaisesta päästä http://fi.wikipedia.org/wiki/Aki_Hakkarainen) sillä perusteella, että he ovat kantaneet HI-virusta ja harrastaneet kondomitta seksiä naisten kanssa. Koska kyse selvästikään ei ole ollut raiskauksesta, on tuomioita napsahdellut törkeästä pahoinpitelystä. Tällä periaatteella varmaan muidenkin sukupuolitautien tartuttaminen samalla mentaliteetillä lienee pahoinpitelyä:
”2) Miehet – toisin kuin naiset – ovat oman onnensa seppiä ja siten täydessä vastuussa kohtalostaan siinä määrin, että mies voi syyttää vain itseään jos nainen pettää luottamuksen”
Tää korostuu tässä: jos nainen ei ymmärrä vaatia kondomin käyttöä, mies on törkeä pahoinpitelijä. Jos mies ei ymmärrä tarkistaa (ja varmistua, ettei nainen valehtele) ehkäisyn olemassaoloa, mies on ääliö. Jos nainen on valehdellut ehkäisystään ja tulee raskaaksi, mies velvoitetaan maksamaan elatusmaksuja. Jos mies on valehdellut sukupuolitaudistaan ja se tarttuu, mies tuomitaan vankilaan törkeästä pahoinpitelystä. Miksi vastuu on molemmissa tapauksissa miehellä?
Ensinnäkin, myös nainen on tuomittu samoin perustein hivin tartuttamisesta. Käsittääkseni muilla sukupuolitaudeilla ei ole samaa statusta ja hivin tartuttamisen rangaistavuuden poistoa on mietitty, sillä nykylääkityksellä se ei enää ole kuolemantuomio. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tässä kohtaa ei ole kyse ”miesten syrjinnästä” vaan siitä, ettei hiviä saa tieten tahtoen lain mukaan tartuttaa.
Toiseksi, siittämistapahtumassa on kyse ihan erilaisesta asiasta. Kukaan ei aiheuta kellekään vammaa tai sairautta. Ellei nyt sitten vahemmaksi tulemista tällaiseksi laske. Mutta se ei mielestäni poista esimerkiksi ehkäisystä valehtelemisen törkeyttä. Mies tosiaan voi päätyä lapsen biologiseksi vanhemmaksi vastoin tahtoaan ja valheen kautta. En osaa sanoa, miten tämän voisi kokonaan estää elleivät miehet itse käytä ehkäisyä. Rangaistavuus (joka tulee mieleen) olisi mutkikas juttu, sillä ”oikeita” vahinkojakin sattuu. Todistaminen olisi käytännössä vaikeaa. En tiedä. Suoraan sanoen, minulla ei ole tähän asiaa järjellisesti jäsenneltyä mielipidettä. Olen siis huono tästä edes keskustelemaan.
Ja totta kai on JOKAISEN vastuulla tarkistaa ehkäisyasia ellei lapsia halua. Ei sekoiteta sitä ja tarkoituksellista valehtelua.
Mä joudun ikävä kyllä poistumaan tästä keskustelusta aikataulujen vuoksi.
Kehoitan kaikkia keskustelijoita allekirjoittamaan huomenna aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista, kun tätä tasavertaisuusasiaa tässä nyt pohditaan 🙂 Täällä: http://www.tahdon2013.fi/
heipä hei!
”Tää ei millään lailla oo verrannollinen raiskaukseen. Se on väkivaltaa ja keksi kiitos joki muu vertaus pointtiisi”
Siis onhan se logiikka nyt ihan suoraan verrannollinen. Se, että uhri ei ole varaudu kaikin keinoin mahdollisen rikoksen/väärinkäytöksen varalta, ei vaikuta tekijän syyllisyyteen ja vastuuseen mitenkään.
On jo muutaman kerran pitänyt kirjoittaa tänne, muuta nyt vasta sain aikaiseksi…Kiitos mielenkiintoisesta blogista, hyvä että jaksatte kirjoittaa tätä, ja myös hämmentävän pitkäpinnaisesti vastata kaikkiin kommentteihin mitä saatte!! Usein mietin itsekin että pitäisi osallistua keskusteluun, mutta unohdan kuitenkin aina seurata keskustelua joka on jo pompannut täysin toiseen aiheeseen kun olen saanut mietityksi mitä vastaisin. Usein keskustelu tuntuu myös menevän jotenkin oudosti ohi aiheen tai lähtevän outoon suuntaan, ja joidenkin kommenttien perustelut tuntuvat myös hieman…erikoisilta ja kinastelevilta, sanoisinko 🙂 Mutta siis kiitos blogista vielä kerran 🙂