Vieraan vuoro: Saanko luvan?

Minja Koskela

Kun tarkastelee klassisen musiikin kaanonia, on huomattavaa, miten paljon valkoihoisia miehiä siihen on valittu. Peräänkuulutettaessa naissäveltäjän nimeä, vakiovastaus tulee usein jämäkästi: ”Kaija Saariaho.” Peräänkuulutettaessa naissäveltäjien nimiä, vastaus onkin jo vähemmän jämäkkä: ”Kaija Saariaho ja, hmm odotas… (1s-2min hiljaisuutta) No nyt! Clara Schumann!”

Muusikkona ja feministinä olen häkeltynyt siitä, kuinka klassinen musiikki on onnistuttu säilyttämään instituutiona, jossa eksklusiiviset käytännöt jylläävät ajoittain hyvinkin vapaasti. Ai, eivät jyllää? Niin että naisia on musiikkimaailmassa nykyään ihan arvostetuissa viroissa? No, on ja ei. Mutta mitä eksklusiivisiin käytäntöihin tulee, niin vapaasti ne tuntuvat joskus vellovan. Jos et usko, niin katso televisiota uudenvuodenpäivänä.

Wienin Filharmonikot on soittanut uudenvuoden konsertin Musikvereinin Kultaisessa salissa Wienissä vuodesta 1941 lähtien. Nykyään lähetys televisioidaan yli 70 maassa ja lähestulkoon 50 miljoonaa ihmistä seuraa, kun pääasiassa valkoisista, länsimaalaisista miehistä koostuva orkesteri soittaa puhdassointista taidemusiikkia otteella, joka on tunnettu paitsi herkkyydestä, myös rasismista ja sovinismista. Liioittelua? Tuskin.

Pienenä historiikkina kerrottakoon, että Wienin Filharmonikkojen puheenjohtaja oli toisen maailmansodan aikaan SS-upseeri ja orkesteri esiintyi useammin kuin kerran natsien propagandatilaisuuksissa. Liki puolet orkesterin jäsenistä kuului kansallissosialistiseen puolueeseen, mutta vain viisi sai sodan jälkeen potkut. Tai no, potkut ja potkut: kolme heistä nimittäin palasi orkesterin riveihin myöhemmin. Ai ei ole riittävää? Että liian kaukaista ja ei vaikuta nykykäytäntöihin? Selvä, en siis sano, että orkesterissa on natseja (enää). Sovinistisia käytäntöjä valitettavasti kyllä.

Pikakelaus: vuonna 1997 harpisti Annan Lelkes hyväksyttiin orkesterin ensimmäiseksi naisjäseneksi. Tähän saakka vain Lelkesin kädet olivat saaneet näkyä televisiolähetyksissä, muuten NAINEN oli verhon takana piilossa. Vuonna 2003 ensimmäinen ei-harpisti-nainen soitti uudenvuoden konsertissa varajäsenenä. Ursula Plaichinger sai sittemmin orkesterin jäsenyyden vuonna 2007. Vuonna 2010 Helsingin Sanomat uutisoi, että Albena Danailova on hyväksytty Wienin Filharmonikoihin ensimmäisenä naisena yhdeksi orkesterin neljästä konserttimestarista. Kun viulua soittava orkesterimuusikko ylittää vuonna 2010 uutiskynnyksen tulemalla palkatuksi, voi mielestäni oikeutetusti kysyä: miten on mahdollista, ettei orkesterin yleisö lotkauta korviaan kuin korkeintaan musiikillisesta riitasoinnusta?

Lucy Green (1997) esittää väitteen, jonka mukaan musiikki itsessään muotoutuu ajatuksissa miehiseksi, sillä sävelletyn musiikin takana on useimmiten mies. Myös Moisala ja Valkeila (1994) huomauttavat, että klassinen musiikki on helppo käsittää miehisen toiminnan alueeksi, sillä tietoa säveltävistä naisista, naisten sävellyksistä ja säveltävien naisten elämästä on alettu tuottaa vasta reilusti 1900-luvun puolivälin jälkeen. Ja jos säveltävä mies sekä miesten sävellyksiä käsittelevä tieto tai – Wienin Filharmonikkojen tapauksessa – klassista musiikkia esittävä mies muuttuu normiksi, tulee naisesta sitä vasten poikkeus. Wienin Filharmonikoissa soittava mies on sääntö, perinteissä muotonsa saanut musiikillinen fakta. Ja kuka haluaisikaan häiritä tätä musiikin ilmenemismuotoa, kun sitä kerran on tituleerattu yhdeksi maailman kaunissointisimmista?

Kansan Uutiset kirjoitti 23.12. 2012 Wienin Filharmonikkojen tuolloin tulevasta Suomen vierailusta. Artikkelin aluksi käsiteltiin laajahkosti orkesterin antisemitistisestä historiaa ja nykyisiä, epätasa-arvoisia käytäntöjä. Lopuksi kirjoittaja tyytyi kuitenkin toteamaan: ”Sisältääpä orkesterin historia ja nykyisyys kuinka arkaluontoisia seikkoja tahansa, yksi asia on kiistaton. Wienin Filharmonikot soittaa ylivertaisen hyvin, herkästi ja kauniisti ja absoluuttisen virheettömästi.” Puhdas sointi tuntuukin muodostuneen tukipilariksi, jolla orkesterin käytäntöjä perustellaan. Sillä mitä tekemistä orkesterin kokoonpanolla loppujen lopuksi on kauniin ja tinkimättömän musiikillisen lopputuloksen kanssa? Eikö kuulijan tulisi tyytyä kuuntelemaan, ei kritisoimaan?

Pierre Bourdieu (1987) esittää, että lukuisista taidemuodoista musiikki edustaa verrattain radikaalia sekä absoluuttista sosiaalisen maailman kieltämistä: asettuessaan sanojen ulkopuolelle musiikki ei sinänsä sano mitään eikä sillä välttämättä ole mitään sanottavaa. Kuitenkin konsertissa käyminen tai instrumentalismi on kiinteästi muun muassa yhteiskuntaluokkaan sekä koulutukselliseen pääomaan liittyvää. Bourdieun kuvailema taiteen abstrakti luonne antaneekin musiikille mahdollisuuden vedota autonomisuuteen ja puolueettomuuteen, toisin sanottuna ”taidetta taiteen vuoksi” -teesiin. Musiikin abstraktiudessa piilee kiistämättä yksi taiteenmuodon hienous, mutta leijaileva luonne saattaa myös peittää alleen epätasa-arvoisia asetelmia ja sosiaalisia rakenteita. Autonomiaesteettiset argumentit musiikillisten, epätasa-arvoisten käytäntöjen säilyttämiseksi eivät onnistu irrottamaan musiikkiteosta sosiaalisesta maailmasta, jossa se on saanut muotonsa ja jossa sitä edelleen muokataan. Näin ollen myöskään puolustuspuheenvuorot Wienin Filharmonikkojen käytäntöjen puolesta eivät kestä lähempää tarkastelua.

Tänäkin uutena vuotena liki 300 000 suomalaista kerääntyi televisioiden ääreen kuuntelemaan ja katselemaan orkesteria, jonka käytännöt eivät ole juurikaan muuttuneet sitten sen perustamisvuoden 1842. Käsittääkseni kulttuurin ja perinteiden arvostus ei kuitenkaan vähene, vaikka ne muotoutuisivat ajan myötä uudelleen. Sen sijaan ne voivat rikastua saamistaan lisäsävyistä ja uusista merkityksistä. Toistaiseksi Wienin filharmonikoissa ainoa rikkaus on sointi, joka yksin jää vähäiseksi avuksi sosiaalis-kulttuuristen puutteiden ja ilmiselvän syrjinnän rinnalla. Oma televisioni jäi siis tälläkin kertaa kiinni, mutta pysyn toiveikkaana: ehkä vuosien päästä kuuluisa musiikillinen ote taittuu orkesterissa, jonka jäsenyyteen vaaditaan muutakin kuin valkoinen iho ja miessukupuoli. Silloin saatan itsekin antautua wieniläisvalssien pyörteisiin.

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa Sibeliusakatemiassa ja sukupuolentutkimuksen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa.

Kirjallisuus:

Bourdieu, P. 1987. Sosiologian kysymyksiä. Suomentaja J.P. Roos. Tampere: Vastapaino.

Green, L. 1997. Music, Gender, Education. Cambridge: Cambridge University Press.

Moisala, P. & Valkeila, R. 1994. Musiikin toinen sukupuoli. Jyväskylä: Gummerus.

33 comments

  1. Sitten kun orkesterin sukupuolijakauma miellyttää sinua, ja antaudut wieniläisvalssin pyörteisiin, kokeihan tehdä se niin, että otsikon kysymyksen esittää nainen, ei mies. Lisäpisteitä saat, jos pamahdat paritanssikilpailuun, ja ilmoitat että tässä tanssissa nainen vie. Musiikkia ja tanssi ovat täynnä eriskummallisia sukupuolirooleja.

      1. ”Niin ovat! Ja perusteettomia sellaisia. Ei ole mitään syytä pitää niitä yllä.”

        Samaa mieltä. Ymmärrän, miksi ”instituutiot” (puolustusvoimat, wienin filharmoonikot) muuttuvat hitaasti, mutta mua on aina tavallaan hämmentänyt, miten semmoset pienet käytännön asiat (kuten esimerkiksi toi otsikon aihe) muuttuvat myös pirun hitaasti. Kai nämä (miesorkesteri ja mies pyytää naista) ovat jonkinlaisia juurtuneita rituaaleja, ja ihmiset ovat vaan niin kiintyneitä ”rutiineihin” tai ”perinnerituaaleihin”, että niistä on vaikea luopua.

      2. K, hauskaa että puhut juuri ”naisparista” ja ”miesparista”. Missä ovat ne sekaparit, jossa nainen vie, ja mies on pukeutunut mekkoon? Tai edes ne sekaparit, joissa nainen vie? Oletko kuullut sellaisista?

      3. Hei. Sukupuolten mukaiset käyttäytymissäännöt tosiaan kyseenalaistuvat harvoin (ovien availu on myös yksi varsin kummallinen sukupuolittunut ilmiö!)! Olen samaa mieltä, että tässä tanssiasiassa nainen viejänä on jumiutuneita heteroseksuaalisia rooleja (ehkä?) jopa vahvemmin rikkovaa kuin SE, että kaksi naista tai miestä tanssii keskenään. Toki kaikki muistamme myös millaisen kohun kyseinen asia Linnan juhlissa aiheutti, joten ei sekään ihan itsestäänselvästi hyväksytty tanbssitapa ole🙂 Typeriä säännöksiä, joilla ei ole tässä ajassa mitään käyttöä.

        Kannatan ehdottomasti mekkoihin pukeutuneita miehiä, joita naiset vievät🙂 Hyvä zfck!

      4. ”Hei. Sukupuolten mukaiset käyttäytymissäännöt tosiaan kyseenalaistuvat harvoin (ovien availu on myös yksi varsin kummallinen sukupuolittunut ilmiö!)! Olen samaa mieltä, että tässä tanssiasiassa nainen viejänä on jumiutuneita heteroseksuaalisia rooleja (ehkä?) jopa vahvemmin rikkovaa kuin SE, että kaksi naista tai miestä tanssii keskenään. Toki kaikki muistamme myös millaisen kohun kyseinen asia Linnan juhlissa aiheutti, joten ei sekään ihan itsestäänselvästi hyväksytty tanbssitapa ole Typeriä säännöksiä, joilla ei ole tässä ajassa mitään käyttöä.”

        Joo, siis se mitä mä tavallaan hain takaa oli jotakuinki tää. Että heteromiesten ja heteronaisten välisessä kanssakäymisessä roolit on ehkä ahtaimmat. Jotenkin ne on ne miehen kuuluu ja naisen kuuluu -statukset. Ja se juttu on siinä, että patriarkaatille voi huutaa mitä tahansa, mutta myös naisten olisi muutettava käytöstään.

        Homot ja lesbot ovat tavallaan luomassa omaa kulttuuriaan ja omia käytäntöjään: he jossain määrin ovat liikkeellä ilman tuhansien vuosien historiaa heteroparien pelisäännöistä. Ihmiset kohahtavat, että siinä kaksi miestä tanssii keskenään, ja he kohahtavat sitä, että nuo miehet ovat homoja. Eivät sitä, että johan on väärin että mies ei vie naista. Jännittävää on, että musiikkihenkisissä tanssitapahtumissa täytyy edelleen olla erikseen ”naisten iltoja” – aivan, kuin naiset eivät muutoin olisi kykeneviä poistumaan passiivisen objektin roolistaan.

        Mutjoo. Varmaan sinne orkesteriinkin pääsee, oli sitten homo tai hetero, kunhan on mies. Joskus sukupuoli on huomattavasti merkittävämpi pakkopaita kuin seksuaalinen suuntautuminen.

      5. ”Toki kaikki muistamme myös millaisen kohun kyseinen asia Linnan juhlissa aiheutti, joten ei sekään ihan itsestäänselvästi hyväksytty tanbssitapa ole”

        Tästä vielä tän verran: jotenkin musta tuntuu siltä, että miehen pukeutuminen mekkoon olisi sen verran merkittävä etikettivirhe kyseisissä kemuissa, ettei siinä asusteessa olisi asiaa ovesta sisälle. Homous ei kuitenkaan enää tämän tason rike.

      6. ”Ei niin, että normit ja säännöstöt määrittelevät, millainen miehen tai naisen pitää olla. Tässä systeemissä sinun tahtosi olla sukupuolen ja seksuaalisuuden mukaan ihan millainen haluat, on siis varsin toivottavaa”

        Tää normijuttu on kyllä mielenkiintoinen. Sitä pitää pohtia vähän enemmänkin. Mun mielestä mututuntumalta maistuu vähän siltä, että oikeestaan nää sukupuolinormit on ne, mistä ne todellisuudessa olevat erotkin lähtevät liikkeelle (naisen/miehen ei kuulu käyttäytyä niin tai näin, jne, joka sitten heijastelee esimerkiksi naisten vähemmissä intresseissä pyrkiä johtotehtäviin jne). Musta näitä juttuja pitäisi pohtia tarkkaan, ennen kuin niitä mahdollisesti peilaavia probleemia ratkotaan kiintiöillä tms. Jotenkin ois helppo kuvitella, että ”orkesteri ei ole naisen paikka” -stoori on myöskin lähtösin aikakauden x tai y sukupuolinormeista, ja sen jälkeen siitä on muodostunu perinne jota ylläpidetään perinteenä. Jonka nyt sitten, kun sukupuolinormit on hajonneet siltä osaa, vaikuttaa syrjinnältä.

    1. Juu, kyllä mieheys on edelleen koettu suhteellisen _tabuksi_. Tässäkin on eroja tietenkin erilaisten paikkojen suhteen; miehen erilainen (naisellinen) pukeutuminen uhkaa vallitsevaa käsitystä ja muutenkin esim. työ/virallisissa pukeutumisjutuissa on vähemmän liikkumavaraa miehillä; mut sitten toisaalla miehet voi performoida turvallisesti ja mies-nais-jakoa ylläpitävästi dragissa naista..

      Haastankin miehet pukeutumaan vähemmän normatiivisesti!😀

      (Tansseista: monet paritanssit kai on syntynyt sellasen hovielämän ilakointitavoiksi, joten niissä on kai siksikin kaavamaista menoa. Toisaalta maassamme harrastetaan paljon lavatansseja; itse en ole käynyt sellaisessa paikassa, joten en tiedä kuinka tiukkaa roolitusta yms. vaaditaan. Toisaalta kaipa suht vapaasti saa kukakin vapaa-aikanaan tanssia, monet kilpatanssit sitten on eri juttu.)

      1. ”Haastankin miehet pukeutumaan vähemmän normatiivisesti! ”

        Tavallaan toi hymiö tossa perässä kertoo aika paljon. Mä muuten kyllä ottaisin tän haasteen vastaan, mutta epäilen että jos vetäisin kotona mekon päälle, niin avovaimo olisi aika nopeasti tilaamassa lukkoseppää sarjottamaan ulko-oven uudestaan. Meillä heteromiehillä tämä homma kuitenkin lopulta pyörii todella paljon sen ympärillä, mitä te naiset meille sallitte.

        ”(Tansseista: monet paritanssit kai on syntynyt sellasen hovielämän ilakointitavoiksi, joten niissä on kai siksikin kaavamaista menoa. Toisaalta maassamme harrastetaan paljon lavatansseja; itse en ole käynyt sellaisessa paikassa, joten en tiedä kuinka tiukkaa roolitusta yms. vaaditaan. Toisaalta kaipa suht vapaasti saa kukakin vapaa-aikanaan tanssia, monet kilpatanssit sitten on eri juttu.)”

        No sittenhän mitään ongelmaa ei ole, eihän?

        (Miesorkestereista: monet miesorkesterit kai on pitkän perinteen orkestereita, joten niissä on kai siksikin kaavamaista menoa. Toisaalta maassamme harrastetaan paljon harrastelijamusiikkia. En oo itse käynyt, joten en tiedä päästetäänkö sinne naisia. Toisaalta kaipa suht vapaasti saa kukakin vapaa-aikanaan musisoida, monet perinteiset orkesterit on sitten eri juttu).

        Musta toi suluissa oleva pätkä oli aika kauheeta tuubaa, jonka voi ihan hyvin maalata tän orkesterikeskustelun päälle: vapaa-aikananne voitte tehdä mitä haluatte, mutta meidän perinteisiin ette tunge. Musta on kaksinaismoralistista ”selitellä” tätä kilpatanssien osalta, ja toisaalla kritisoida wieniläistä orkesteria.

      2. Hmm, ei kai nyt kukaan välttämättä mekkoa meinannut, jo värien käyttö voi olla muuta. Helposti vaikka punainen paita miehellä on jo iso juttu; nuoret on tässä tietysti edelläkävijöitä.

        En mitenkään puolustellut kilpatanssin jäykkyyttä, tai nähnyt sitä hyvänä. Sori tajunnanvirta muoto jos jäi epäselväksi. (Lähinnä meinasin, että ehkä tanssiminen jossain lavalla on avoimempi tilaisuus noin yleisesti kuin erilaiset kilpailumuodot.)

        Näissä orkesterijutuissa on se, että sulkeminen ulkopuolelle tietyn ominaisuuden (muun kuin soittotaidon siis) asettaa muusikot, jotka soittaa ammatikseen, eriarvoiseen asemaan muun kuin ammatillisen osaamisen kautta, ja se on täydellisen väärin.(Tätähän blogauksessakin käsiteltiin.) Harrasteena tanssiminen on erilainen asia, vaikka näihinkin voi erilaisia sortavia käytäntöjä liittyä.

      3. ”Näissä orkesterijutuissa on se”

        Molemmathan ovat kuitenkin olennaisesti sukupuolen perusteella syrjiviä asioita, eikö?

        ”Hmm, ei kai nyt kukaan välttämättä mekkoa meinannut”

        Eikö se olekaan sitten suotavaa? Tässäkin olisi periaatteessa kyse sukupuolen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä.

      4. Tässä kohtaa pieni huomio. Normit siitä, ettei miehet voi kulttuurisesti hyväksytysti pitää mekkoja liittyy (joskin perusteettomasti!) myös heteronormeihin ja siihen, kuinka sekä liian naiselliset miehet ja liian miehekkäät naiset nähdään uhkana heterojärjestykselle. Joten tässä ei puhuta yksiselitteisesti ”sukupuolen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä”.

        Hereronormatiivisuutta ylläpitää sekä miehet että naiset. Muun muassa vaatimalla naisten olevan tietynlaisia ja miesten tietynlaisia.

      5. ”myös heteronormeihin ja siihen, kuinka sekä liian naiselliset miehet ja liian miehekkäät naiset nähdään uhkana heterojärjestykselle”

        Missä kohtaa sitten menee heteronormin ja sukupuolijärjestelmän ero? Oikeastaan koko hääsä perhepolitiikasta eteenpäin perustuu heteronormeille.

        vrt.
        ”Lucy Green (1997) esittää väitteen, jonka mukaan musiikki itsessään muotoutuu ajatuksissa miehiseksi, sillä sävelletyn musiikin takana on useimmiten mies”

        Oletan, että puhutaan kuitenkin pitkälti heteromiehisestä.

      6. Olen mies eikä yksikään feministi sitä minulta vie😀 Ero mieheydessä ja feminismissä on se, että toinen kuolee periaatteen takia, toinen myy sen ihan huvikseen.

        Monet miehet nykyään kokevat ahdistavaksi sen, että feministit ja monet ohjelmat vaativat heiltä mm.homoseksuaalisia käytöksiä tai vaativat heitä feminisoitumaan. En ymmärrä miksi poika ei saa olla poika, tai mies mies? Jokainen ihminen on erilainen, mutta mies on mies vaikka voissa paistaisi. Luulen, itse että tämä liittyy jotenkin naisen erilaiseen seksuaalisuuteen, ja siihen että sitä voidaan muokata. Nainen ei koskaan ole täysin heteroseksuaali vaan kaikki naiset voidaan saada biseksuaaleiksi vähintään. Nyt, naiset jotenkin projisoivat tätä olemastaan yhteiskunnassa miehiin ja vaativat miehiäkin muutttamaan seksuaalista preferenssiään, vaikka heteromiehille se on mahdotonta. Evoluutio pitää siitä aika hyvin huolen. Naisistahan tutkimusten mukaan puolet ovat biseksuaaleja, tämä sensuellinen/esteettinen tutka mikä naisilla on jotenkin kasvattaa heitä biseksuaaliseen lokeroon. Heteronaisia on vaikea löytää, siis 100% sellaisia, vaikka niitäkin on. Tietysti. En vain ymmärrä miksi feministit vaativat kaikkia toteuttamaan yhtä ja samaa seksuaalisuutta.

        Narsismia?

      7. Tässä ei nyt ole päätä eikä häntää! Kukaan feministi ei keltään ole viemässä minkäänlaisia tapoja olla minkäänlaisia sukupuolia. Pointti on, että ihmiset ovat erilaisia ja annetaan olla. Miehet ja naiset voivat olla sellaisia kuin ovat tai haluavat olla. Ei niin, että normit ja säännöstöt määrittelevät, millainen miehen tai naisen pitää olla. Tässä systeemissä sinun tahtosi olla sukupuolen ja seksuaalisuuden mukaan ihan millainen haluat, on siis varsin toivottavaa🙂

        Ja varsinainen kirjoitus koski naisten syrjintää klassisen musiikin piirissä ja alan miesvaltaisuutta.

  2. Kylläpä kannatat kammottavaa sukupuolista apartheid-politiikkaa. Sinun mielestäsi siis soittotaidolla ei ole mitään väliä, kunhan on oikean värinen ja oikeat vehkeet jalkojen välissä? Valkoisen miehen tekemä musiikki ei ole minkään arvoista, oli tämä sitten muusikko tai säveltäjä, mutta mikä tahansa naisen tai ei-valkoisen miehen tekemä räpellys on heti mestariteos.

    Hus pois oikeisiin töihin sieltä!

      1. ”ehkä vuosien päästä kuuluisa musiikillinen ote taittuu orkesterissa, jonka jäsenyyteen vaaditaan muutakin kuin valkoinen iho ja miessukupuoli.”

        Se varmaan liitty tohon lauseeseen, jonka voi tulkita joko kirjoittajan kärjistettynä vihanpurkauksena tai kirjaimellisesti tuona Aku Ankan viittaamana. Olettaisin, että Wienin filharmonikkoihin päästäkseen on oltava kohtuullisen taitava soittaja, toisin kuin alkuperäinen kirjoittaja antaa ymmärtää.

    1. Hei! Musta tuntuu, että sulta meni mun pointti ohi. Tässä se on pähkinänkuoressa: arvostan julmetusti useidenkin valkoisten miesten sävellystyötä, mutta en siksi, että he ovat valkoisia miehiä. Valitettavasti kommenttini jää lyhyeksi, sillä mun täytyy palata opetustyöhön.

  3. Kiitos artikkelista!
    Rasististen ja seksististen käytäntöjen puolusteleminen kehutuilla lopputuloksilla sisältää mielestäni samanlaista logiikkaa kuin esimerkiksi naiskiintiöiden vastustajien argumenteissa esiintyy. Ajatellaan, että perinteisesti hyvät tulokset ovat olleet hyviä nimenomaan siksi, että tekijöinä on ollut vain tai enimmäkseen miehiä – ei siitä huolimatta, tai siitä riippumatta. En niele tällaisia perusteettomia oletuksia purematta. Toistaiseksi en ole nähnyt kenenkään soittavan palleillaan.
    Kurjinta on, että miessäveltäjien ja -soittajien hehkuttaminen ja seksismin puolusteleminen taiteen kentällä myös nostaa naisten rimaa ryhtyä muusikoiksi. Onneksi muutamia rohkeita löytyy. Kävin kuuntelemassa Ann-Sophie Mutterin konsertin viime syksynä, ja oli sekä surkuhupaisaa että mahtavaa todistaa, kuinka konsertin tähti loisti mm. Wienin filharmonikoista koostuvan miespuolisen orkesterin yli. Vaatii poikkeuksellisen paljon työtä päästä tuollaiseen asemaan – naiselta vielä enemmän kuin mieheltä.

  4. Minkälainen on sukupuolijakauma suomalaisissa musiikkialan oppilaitoksissa? Veikkaan, että kaksikolmasosaa opiskelijoista on naisia tai tyttöjä. Opettajissa suhde on varmaan aikalailla samanlainen. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta jos olen lähimainkaan oikeassa niin eikö se ole syrjintää?

    1. Myös mun mielestä toiminnan segregaatio on suuri ongelma. Suomalaisissa musiikkioppilaitoksissa sukupuolijakauma on suhteellisen tarkkarajainen. Esimerkiksi Sibelius-Akatemialla musiikkikasvatusta opiskelevat opiskelijat ovat pääasiassa naisia, mutta musiikkiteknologian, orkesterinjohdon ja sävellyksen opiskelijoista valtaosa on miehiä. Myös osastojen sisällä on sukupuolijakaumaa, esimerkiksi musiikkikasvatuksen osastolla pääaineisista laulajista löytyy naisista, mutta bändi-instrumenttien soittajat ovat valtaosin miehiä. Näin jako tuntuu menevän myös ammatti- ja ammattikorkeakoulujen muusikkolinjoilla. Myös opettajisto jakautuu samoin, jonka lisäksi naiset opettavat usein nuorimpia oppilaita (kuten myös muiden oppiaineiden kuin musiikin saralla). Näistä jaoista tulee ongelma, jos ne estävät miehiä ja naisia toimimasta oletetusta poikkeavasti – ja näin karkeat rajaukset usein tuppaavat tekemään. Suomalaisissa ammattiorkestereissa esimerkkitapauksen kaltaista sukupuolijakaumaa ei ole, ja ylipäänsä harvoissa instituutioissa on havaittavissa yhtä hämmentävää sukupuolipolitiikkaa kuin tekstissä mainitussa orkesterissa. Olisi mahtavaa, jos esimerkiksi musiikkikasvatuksen osastolla nähtäisiin nykyistä enemmän miehiä. Tämä varmasti tasaisi myös mainitsemaasi epäsuhtaa musiikinopiskelijoiden sukupuolijakaumassa.

  5. Kiitos hyvästä artikkelista! Satuin avaamaan television tänä vuonna wieniläiskonsertin aikaan, ja luulin oikeasti ensin, että oho, tämä onkin jokin miesorkesteri!😀 Kun silmään vihdoin pisti joku nainenkin miessoittajien keskellä, hämmennyin kertakaikkiaan – tämä onkin oikeasti tällainen orkesteri, mihin ei juuri naisia huolita. Tuntuu uskomattomalta tällä vuosisadalla.

    Sitähän on ihan tutkittukin, että orkesterien koesoitoissa sukupuoli vaikuttaa soittajan taitojen tulkintaan. Kokeissa, joissa soitetaan verhon takana, orkesteriin pääsee enemmän naisia – ja myös siis suhteessa enemmän väkeä siitä taitavasta naisopiskelijajoukosta, johon Jiihoo tuossa sinänsä äärimmäisen yksinkertaistavassa kommentissaan viittaa. Se on todellakin syrjintää, etteivät naisopiskelijat pääse eteenpäin urallaan sukupuolensa takia!

    1. Nyt en tajua. Tasa-arvo-ongelma on se ettei jossain ulkomaisessa orkesterissa ole tarpeeksi naisia (naiskiintiö?), mutta se ei ole, vaan on yksinkertaistavaa (tyhmää), kun kysellään musiikinopiskelijoiden ja opettajien sukupuolijautumasta. Ai niin, unohdinkin, että sukupuoli on pelkkä sosiaalinen konstruktio.

  6. ”Autonomiaesteettiset argumentit musiikillisten, epätasa-arvoisten käytäntöjen säilyttämiseksi eivät onnistu irrottamaan musiikkiteosta sosiaalisesta maailmasta, jossa se on saanut muotonsa ja jossa sitä edelleen muokataan. Näin ollen myöskään puolustuspuheenvuorot Wienin Filharmonikkojen käytäntöjen puolesta eivät kestä lähempää tarkastelua.”

    Liekö orkesterin väitetystä salaseuramaisuudesta juontuvaa, mutta aika vähän näyttää orkesterin viralliselta taholta olevaa sen kulttuurin ja käytänteiden avaamista ulkopuoliselle maailmalle. Artikkelin suurin puute mielestäni onkin, ettei se – osin juurikin orkesterin salamyhkäisyydestä johtuen – kovin hyvin dokumentoinut orkesterin seksististä kulttuuria, vaan lähinnä vetosi sukupuolijakaumaan, joka sinällään ei välttämättä todista mitään, vaikka toki räikeydessään antaa epäilyksen aihetta. Syrijintä näyttää joka tapauksessa olevan todellista. Erään orkesterin rivijäsenten haastattelun perusteella voinee saada kuvan siitä ajatusmaailmasta, jolla orkesterin leimallista eurooppalaista miehisyyttä sen sisällä perustellaan, ja se taitaa päinvastoin liittyä argumenttiin, ettei musiikkia voida irrottaa sen kulttuurisesta ja sosiaalisesta taustasta ilman sen ”sielun” tärveltymistä:

    ”From the beginning we have spoken of the special Viennese qualities, of the way music is made here. The way we make music here is not only a technical ability, but also something that has a lot to do with the soul. The soul does not let itself be separated from the cultural roots that we have here in central Europe. And it also doesn’t allow itself to be separated from gender.”

    Haastattelun perusteella syrjinnän taustalla vaikuttaisi olevan hieman samanlaiset perusteet, joilla sotilasmaailmassa perustellaan naisten ulossulkemista lähitaistelutehtävistä, nimittäin että sukupuolinen heterogeenisyys sotkee lopputuloksen onnistuneisuuden kannalta olennaista ryhmädynamiikkaa:

    ”I believe it would surely be pleasant in every day situations if women colleagues were next to one, when it comes to human interactions, because mixed gender groups deal with each other differently than pure men’s groups. In pure men’s groups statements are probably clearer, more unmerciful, more brutal.” ; ”Another important argument against women is that they can bring the solidarity of the men in question. You find that in all men’s groups. ” ; ”And the women can also contribute to creating competition among the men. They distract men.” ;

    On sinänsä mielenkiintoinen kysymys, että tuoko sukupuolinen ja kulttuurillinen homogeenisyys suoritukseen jotain lisäarvoa, mutta poliittisen korrektuden kannalta on sääli, ettei Wienin filharmonikoiden musiikillinen laatu ilmeisesti kärsi seksistisistä ja rasistisista käytänteistään kovin ilmeisesti.

  7. Mainitsit artikkelin suurimman puutteen olevan, etten mielestäsi osannut kovin hyvin dokumentoida orkesterin seksististä kulttuuria vaan vetosin ensisijaisesti sukupuolijakaumaan. Ymmärrän kritiikin, ja tässä olisikin mahdollisuus pureutua käytäntöjen perusteluihin ja syihin, mitä jo jonkin verran teitkin. Tässä artikkelissa tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut niinkään avata kattavasti orkesterin seksististä kulttuuria, vaan problematisoida käytäntöjä historiallisen (joskin suppean, myönnän) läpileikkauksen ja esimerkkien (mm. Lelkes sekä Plaichinger) avulla. Halusin myös case Wienin Filharmonikot esimerkkinä nostaa keskusteluun seikan, joka mielestäni koskee musiikkia yleisemminkin: minua kiinnostaa se ”diskursiivinen menetelmä”, jolla musiikin aloihin liittyviä epätasa-arvoisia käytäntöjä perustellaan. Mainitsemasi musiikillisen ”sielun” tärveltymisestä puhuminen (eli se, kuinka maskuliininen/kultturinen tms. yhteys katoaa naisen tai ei-eurooppalaisen läsnäolon vuoksi) on osa tätä menetelmää, eikä se ole käytäntöjä perusteltaessa pätevä, vaikka tuntuukin usein menevän implisiittisesti läpi – eihän orkesterissa edelleenkään ole juurikaan naisia tai ei-eurooppalaisia. Vastaava argumentaatio ja siitä juontuvat eksklusiiviset toimintamallit tuskin toimisivat yhtä mutkattomasti muilla kuin musiikkiin liittyvillä aloilla. Yritän seuraavaksi selittää, miksi uskon näin olevan.

    Musiikilliseen ”sieluun” liittyen loppukaneettisi herätti minussa ajatuksia. Esität: ”On sinänsä mielenkiintoinen kysymys, että tuoko sukupuolinen ja kulttuurillinen homogeenisyys suoritukseen jotain lisäarvoa —”. Mielestäni mielenkiintoista on, kuinka kysymyksen esittämisellä sinänsä voidaan perustella eksklusiivisia käytäntöjä. Sen esittäminen on itsessään jonkinasteinen autonomiaesteettinen argumentti, jonka avulla on mahdollista puolustella epätasa-arvoisia asenteita. Tekstissäni pyrin osoittamaan, kuinka musiikin abstraktiin luonteeseen on usein verrattain helppo piilottaa abstrakteja ajatuksia (esimerkiksi juuri musiikin ”sielusta” tai sukupuolisen homogeenisyyden esitykselle tuomasta lisäarvosta) ja edelleen eksklusiivisia käytäntöjä. En missään nimessä väitä, että Wienin Filharmonikkojen sointi olisi hapuilevaa, päinvastoin, mutta se ei mielestäni olekaan kiinnostavaa. Sen sijaan kiinnostavaa on, kuinka täydellisyyttä hipovan soinnin uskotaan johtuvan mystisestä maskuliinisesta/kulttuurisesta tms. yhteydestä, jolla ekskluusiota tunnutaan mm. esimerkkiesi tavoin perusteltavan. Häiritsevää taas on, kuinka kuulijat tyytyvät kuuntelemaan orkesteria, joka voisi saavuttaa samantasoisen soinnin myös menetelmin, jotka olisivat poliittisesti korrekteja. Muusikkona väitän, että musiikillisen yhteyden luomiseen ei riitä samaksi katsottu sukupuoli tai kulttuuritausta. Wienin Filharmonikkojen nykyiset naisjäsenet eivät myöskään ole onnistuneet tekemään säröä orkesterin herkkään sointiin, mikä lienee vahvistus väitteelleni.

  8. Vastaavia esimerkkejä löytynee lähempääkin. Enpä muista koskaan nähneeni esimerkiksi maineikkaan Retuperän WBK:n rivestä löytyneen naisjäseniä. Eikä tässä tapauksessa homogeenisyyttä voi ainakaan musiikillisella eheydellä perustella.

    Sinänsä en suoralta kädeltä paheksu sukupuoliekslusiivisia käytäntöjä. Etenkin kun meidän pitää jossain määrin kunnioittaa myös asianomaisten taiteilijoiden ja muiden syrjijienkin toiveita. Vaikka syy olisi huonokin (esim. suora seksismi, ennakkoluulot, rasismi, muu ihmisallergia), loppupeleissä on mahdotonta estää samanmielisiä perustamasta orkestereitaan omin ehdoinsa. Tai harjoittaa muuta syrjintää.

    Sukupuolitetut pukuhuoneet, WC:t ja erinäiset ”safe space” -käytännöt johtuvat käsittääkseni loppupeleissä siitä, ettei jotkut ihmiset pysty toimimaan luontevasti jos vieraita on läsnä. Eikä asennevammojen oikaiseminen tarvittavassa mittakaavassa maksa lopulta vaivaa.

    Käytännössä johtaminen on sitä, että joutuu pelailemaan usein erinäisten lahjakkuuksien irrationaalisuuden tuottamien ristiriitojen kanssa. Riittää, että parilla avainhenkilöllä on keskittymisongelmia isossa sekaorkesterissa, niin nopeasti on mielekkäämpää yrittää keksiä selityksiä ”musiikillisesta sielusta” ja pyhistä perinteistä. Tai vaihtoehtoisesti ne asennevammaiset muusikot voisivat ihan hyvin painua omiin orkestereihinsa soittelemaan?

    Kunhan niiden omasta orkesterista ei vain sitten satu muodostumaan uusi Wienin Filharmonikot tai muu liian suosittu ja institutionaalinen pumppu.

    Mieskuorossa tai poikabändissä ymmärtää, miten sukupuolisyrjintä voi olla taiteellisesti perusteltua. Jos on lukenut pari dokumentääriä vaikkapa Motörheadista tai Led Zeppelinistä, tajuaa miksei vähän filharminokkoja suositummatkaan orkesterit ole suuresti suosineet naisia takahuoneissa muuten kuin bändäreinä. Ja me yhteiskuntana ymmärretään, palvotaan ja kadehditaan näitä veijareita.

    Filharmonikot eivät voi käyttäytyä kuin keskenkasvuiset rokkistarat, koska orkesterimusiikki on lähempänä uraa kuin yksityisyrittäjyyttä (ja pääsy kyseiseen kuoroon on monessa suhteessa ”uran huipulla”, toisin kuin jokin yhdentekevä teekkariorkesteri jota voi pitää enemmän kaveriporukkana) , filharmonikot ovat yhteiskunnallinen instituutio jota tuetaan julkisilla varoilla että politiikalla ja koska kuka hyvänsä ei saata mielekkäästi perustaa kilpailevaa pumppua, soittaa heitä paremmin ja kahmia heidän yleisöään.

    Silti mun mielestä on tarpeen ymmärtää ja sietää sitä, että maailmaan muodostuu seksistisiä orkestereita (ja muita työpaikkoja) niin kauan kuin persoonallisuushäiriöt sattuvat olemaan myös lahjakkaiden yksilöiden riesana. Jos jossain määrin uskoo kysynnän ja tarjonnan selittävän tämän ikävän yhteiskunnan valtasuhteiden muodostumista – seuraa se, että jotkut taiteilijat päätyvät toteuttamaan itseään panemalla bändäreitä Motörheadissa tai suunnittelemalla videopelejä teinipojille. Isosta rahasta. Vaihtoehtoisesti voitaisiin onnistua todella isossa asennekasvatusoperaatiossa (joo just…) – tai pamputtaa väärinajattelijat yhteiskunnan ulkopuolelle ja olla kärsimättä uusista Guns and Roseseista tai Beatlesesista.

  9. Mielenkiintoista, että tiedostavat eivät kykene havaitsemaan tiedostavuutensa kapitalistista olemusta ja sitten käyvät loputonta vastakkainasettelun debaattia oman olemuksensa kanssa. Sokea piste vaivaa.

    Onko tiedostavilla piireillä ollut mitään keskusteluja tästä ongelmasta. Tämä systeemi pyörii vastakkainasettelun pallossa, jossa olevilla tämänhetken todellisuuskäsityksen mukaisilla säännöillä sitten osallistutaan ja aina ne hyödyt valuvat harvojen laariin.

    Mistä johtuu tämä umpioituminen? Eikö ihmisillä ole enää konkreettisia käsitteitä olemassa, jolla pääsisimme ulos tästä totaalisesta rakenteesta? Minulla on. Siltä se meno ainakin näyttää täältä kuplan ulkopuolelta ja täällä ei ole juuri kavereita eikä rahaa eikä valtaa tai vallanhaluja. Ei menestystä, eikä kaipuuta menestykseen. Rauhallista ja seesteistä toki ja luonnon eläimet huvittavat ja piristävät mieltä kovasti hassuilla kisailuillan. Ihminen keskittyy vakavissaan tärkeämpiin asioihin kuten pätemiseen kaikenlaisissa kiipimisriiteissä ja suoltaa jalostunutta kapitalistista vastakkainasettelun sanomaa loputtomasti. Paha on aina nurkan takana odottamassa ja taistelua käydään jopa unissaan. Mitä tähän voi muuta sanoa kuin, että ihmiskunta on kehittänyt itselleen mielenkiintoisen käsityksen olemuksestaan ja on mielenkiintoista nähdä kestääkö tämä olemuksen narratiivi ja diskurssi vielä kuinka pitkään.

  10. Poststrukturalistinen feminismi perustuu nimenomaan siihen, että pyritään purkamaan kaikkea vastakkainasettelua. Ja tästä käydään feministisessä diskurssissa jatkuvaa debattia sen sijaan, että jäätäisiin pyörimään ”vastakkainasettelun palloon”. En usko, että konkreettiset käsitteet suoranaisesti veisivät ”meidät ulos näistä totaalisista rakenteista”. Esimerkiksi itse käytän käsitteitä ”mies” ja ”nainen” siksi, että ne korreloivat sosiaalisen maailman kanssa, en siksi, että ne heijastaisivat omaa käsitystäni sukupuolisesta olemisesta enkä missään nimessä siksi, että olettaisin käsitteiden reflektoivan sukupuolen joissain tapauksissa oletettua sisäistä olemusta. Butlerilainen puhe sopii toki ”kuplan ulkopuolelle”, mutta jos asioihin haluaa ottaa kantaa tai vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla, jää abstraktius helposti, ja valitettavasti, ponnettomaksi. Kamppailu käsitteiden kanssa on valitettavaa mutta välttämätöntä niin kauan, kuin arkikieli tuntee ainoastaan kaksi mahdollista sukupuolen mukaelmaa. (Poststrukturalistinen) feminismi ei ole pätemistä tai kapitalismin myötäilyä, vaan nimenomaan muutoshakuista ja jopa vastavoimaista. Sen ansiosta voidaan puuttua juurikin näihin ”olemuksen narratiiveihin ja diskursseihin”.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s