Vieraan vuoro: Tieteen objektiivisuus ja arvovapaus. Helen Longinon kritiikki

Saana Jukola

Tässä kirjoituksessa käsittelen yhdysvaltalaisen tieteenfilosofi Helen Longinon teoriaa tieteellisen tiedon luonteesta ja tieteen arvovapauden kritiikistä. Vuonna 1944 syntynyt Longino on julkaissut kaksi monografiaa (Science as Social Knowledge: Values and Objectivity in Scientific Inquiry vuonna 1990 ja The Fate of Knowledge vuonna 2002) ja hänen kolmannen teoksensa Studying Human Behavior: How Scientists Investigate Aggression and Sexuality on määrä ilmestyä vuoden 2013 alussa.

Longinon tarkastelussa tiede näyttäytyy prosessina, joka on oleellisella tavalla yhteydessä yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa. Hän yhdistää työssään feministisen näkökulman perinteisiin tieteenfilosofisiin kysymyksenasetteluihin ja nostaa aiemmin lähinnä feministien kiinnostuksenkohteena olleita ongelmia yleiseen filosofiseen keskusteluun.

Kirjoituksessa keskityn käsittelemään perinteistä, monien tahojen ongelmallisena pitämää, käsitystä tieteen arvovapaudesta ja Loginon vaihtoehtoista tapaa ymmärtää tieteen objektiivisuus. Esittelen ensiksi tieteenfilosofian perinteisiä näkemyksiä aiheesta, ja taustoitan muutoinkin keskustelua tieteen objektiivisuudesta. Perinteisesti on uskottu, että tieteen arvovapaus voidaan turvata vaatimalla tutkijoita olemaan puolueettomia ja seuraamaan logiikkaa. Seuraavaksi siirryn Longinon tarjoamaan ratkaisuun, eli kontekstuaaliseen empirismiin: tarkastelen alimääräytyneisyyden ongelmaa, taustaoletusten roolia tieteellisessä päättelyssä ja objektiivisuuden sosiaalista luonnetta. Lopuksi kirjoitan muutaman sanan siitä, mitä feministinen tiede Longinolle tarkoittaa.

Longinon ajattelun taustaa

Longino on työssään keskittynyt sosiaaliseen epistemologiaan[1] eli tarkastelemaan kysymystä siitä, millaisia ovat tiedon tuotannon sosiaaliset aspektit ja kuinka sosiaaliset suhteet, intressit ja institutionaaliset rakenteet vaikuttavat siihen, mitä kutsumme tiedoksi [2]. Erityisesti hän on tutkinut sitä, kuinka kulttuuriset ja yhteiskunnalliset arvot vaikuttavat tieteeseen. Longinon mukaan tiedettä tutkivien on huomioitava se, että tiedettä tehdään tutkijayhteisössä, joka kuuluu laajempaan rahoittajien, kuluttajien ja kansalaisten muodostamaan yhteisöön [3]. Hänen tarkoituksenaan on siis harjoittaa filosofiaa, joka huomioi sosiaalitieteellisen, sekä tutkijayhteisöjen toimintaa että laajemmin ihmisten käyttäytymistä tarkastelevan, tutkimuksen tulokset  eikä perustu idealisoituihin ja käytännössä mahdottomiin käsityksiin siitä, miten tutkijoiden tulisi tiedettä harjoittaa [4].

Longinon projekti on osa pitkää keskustelua siitä, millä tavalla tiedettä tutkiessa tulisi ottaa huomioon tutkimuksen sosiaalinen konteksti. Tämä keskustelu kulminoitui 1990-luvun puolivälissä niin kutsuttuun tieteiden sotaan, jossa joukko luonnontieteilijöitä ja filosofeja hyökkäsi sosiologisesti suuntautuneiden tieteentutkijoiden ajatuksia vastaan syyttäen heitä tieteen arvon vähättelemisestä. Kriitikot kokivat, että esittäessään kysymyksiä tutkijoiden aatteiden ja arvostusten vaikutuksesta tiedeyhteisössä vallalla oleviin teorioihin tieteentutkijat pyrkivät heikentämään tieteen arvovaltaa. Kriitikot kohdistivat tarkemmat syytöksensä lähinnä muutamaan feministiin sekä radikaaliin konstruktionistiin (esimerkiksi Bruno Latouriin), mutta tuomitsivat tällä perusteella koko tieteentutkimuksen irrationalismiksi [5].

Sosiaalisten tekijöiden roolia koskevan kiistan juuret ulottuvat kauas historiaan, mutta syvällisemmän keskustelun aloittajana voi pitää C.P. Snown alunperin vuonna 1963 julkaistua teosta Kaksi Kulttuuria, jossa Snow tuomitsee humanistisen kulttuurin ja luonnontieteellisen kulttuurin eriytymisen toisistaan: hänen mukaansa humanistit ja luonnontieteilijät eivät osaa keskustella keskenään, vaikka he yhdessä tuottavat suurimman osan maailmaa koskevasta ymmärryksestä. [6]

Ennen 1960-lukua sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen ja aatteiden vaikutuksesta tieteen sisältöön ei juuri keskusteltu akateemisessa maailmassa: luonnontieteiden tutkijat kirjoittivat itse suuren osan tieteenhistoriasta joko ollessaan eläkkeellä tai vapaa-aikanaan. Suurin osa tieteenfilosofiaa taas pyrki selittämään luonnontieteiden menestystä, eikä haastamaan kuvaa tieteistä arvovapaina. Tieteensosiologiassa tutkittiin ennen 1970-lukua lähinnä tieteen sosiaalisia instituutioita, tutkijoiden motivaatiota ja hyväksyttävän tieteellisen käyttäytymisen normeja. [7] Merkittävä käänne tieteentutkimuksen alalla oli Thomas Kuhnin ensimmäisen kerran vuonna 1962 julkaistu teos The Structure of Scientific Revolutions, joka kyseenalaisti hallitsevan populaarin ja filosofisen kuvan tieteestä. Kuhnin ajattelu haastoi perinteisen epistemologian usealla tavalla. Hän hylkäsi vahvan realismin [8] ja perinteiset käsitykset tiedosta, tieteellisestä oikeuttamisesta (eli siitä, millä perusteella tutkijoiden tulisi hyväksyä jokin väite tai teoria) ja rationaalisuudesta. Hän myös keskittyi tarkastelemaan yhteisöä tiedon tuottajana ja haltijana yksittäisen tutkijan sijaan. [9] Longino on yksi Kuhnin projektia jatkaneista nykyajattelijoista.

Longino luokitellaan yleisesti feminististen empiristien[10] joukkoon. Feministiseksi empirismiksi kutsutaan usein näkemystä, jonka mukaan tieteeseen saattaa liittyä monia seksistisiä piirteitä, mutta systemaattisesti sovelletun tieteellisen metodin avulla asenteellisista töistä voidaan hankkiutua eroon. Siitä, millainen tuon metodin tulisi olla, toki käydään keskustelua. Feminististen empiristien mukaan tutkimuksen itseään korjaavat metodit ovat paras keino seksististen vääristymien poistamiseksi tieteen sisällöstä. Asenteisiin ja instituutioihin pesiytyneiden ennakkoluulojen poistamiseksi voidaan joutua tarkastelemaan myös eettisiä normeja ja suorittamaan tiedepoliittisia toimenpiteitä. [11] Feministiset empiristit eivät siis kannata niin kutsuttuun standpoint-epistemologiaan kuuluvaa näkemystä siitä, että naisten ja miesten tavat tarkastella maailmaa tai tehdä tiedettä poikkeaisivat perustavanlaatuisella tavalla toisistaan [12]: naiset eivät ole taipuvaisia pehmeämpään tieteen tekemisen tapaan, vuorovaikutukseen ja pyrkimykseen ymmärtää luonnon prosesseja niiden hallitsemisen sijaan.

Perinteinen näkemys tieteen arvovapaudesta

Ennen kuin siirryn Longinon teorian tarkasteluun, hahmottelen pääpiirteissään niin sanotun perinteisen näkemyksen tieteen arvovapaudesta, jota Longino on kritisoinut. Perinteisesti vallalla on ollut näkemys, jonka mukaan ainakin luonnontieteiden tutkimuksen on mahdollista olla arvovapaata. Tällä ei suinkaan ole tarkoitettu sitä, etteivät arvot, kuten pyrkimys teorioiden totuuteen tai tarkkuuteen, ohjaisi tutkimustoimintaa, vaan vapautta henkilökohtaisista, kulttuurisista ja sosiaalisista arvoista. Eettisten ja sosiaalisten arvojen vaikutusta tutkimusongelmien (Millaisiin tutkimuksiin Suomen Akatemian tai muiden rahoittajien tulisi kohdentaa rahoitusta?) ja -menetelmien valintaan (Saako tutkimuksessa käyttää menetelmiä, jotka tuottavat koehenkilöille suurta kipua?) on pidetty sopivana, mutta henkilökohtaiset mieltymykset ja yhteiskunnalliset arvot vaikuttavat tämän näkemyksen mukaan tieteen sisältöön vain, jos tutkija on epäonnistunut tieteellisen metodin noudattamisessa – esimerkiksi jättänyt osan aineistostaan sivuun tilastoanalyysiä tehdessään saadakseen haluamansa tuloksen.

Perinteisen näkemyksen kannattajien mukaan tutkijoiden tulee tehdä päätelmiä neutraalisti relevantin (l. olennaisen) datan perusteella: Voimme saavuttaa luotettavaa, arvovapaata ja objektiivista[13] tietoa tekemällä tietoisen päätöksen pitää omat (poliittiset, eettiset ja sosiaaliset) arvomme sivussa tutkimustoiminnastamme. Näin voimme taata tieteen riippumattomuuden politiikasta ja uskonnosta.[14] Perinteisen näkemyksen mukainen kuva tieteellisestä toiminnasta on siis hyvin yksilökeskeinen, vaikka esimerkiksi kokeiden toistettavuuden vaatimus toki tunnistetaan. Tutkimuksen luotettavuus ja puolueettomuus palautuu kuitenkin siihen, kuinka hyvin yksittäiset tutkijat onnistuvat noudattamaan metodia.

Empiirinen alimääräytyneisyys ja taustaoletusten rooli päättelyssä

Perinteisen näkemyksen mukainen ajatus tieteen arvovapaudesta on kyseenalaistettu viime vuosikymmeninä, ja Longinon kontekstuaaliseksi empirismiksi kutsuttu teoria on ollut yksi sen vaikutusvaltaisimmista kritiikeistä. Kuten edellä mainittiin, perinteisen näkemyksen mukaan tutkijat voivat tehdä arvovapaita päätelmiä kerätyn aineiston pohjalta. Longinon mukaan tämä on mahdotonta. Perusteena tälle on hänen tulkintansa niin kutsutusta alimääräytyneisyyden ongelmasta. Tieteenfilosofiassa kutsutaan teorioiden empiiriseksi alimääräytyneisyydeksi sitä, että useampi keskenään ristiriitainen teoria saattaa samanaikaisesti olla yhteensopiva saman havaintoaineiston kanssa, jolloin pelkästään havainnon avulla ei voida ratkaista, mikä teorioista on tosi. [15]

Arkipäiväisenä esimerkkinä alimääräytyneisyydestä toimii kuvaus tilanteesta, jossa olen kävelyllä metsäautotiellä ystäväni kanssa. Yllättäen vastaamme ravaa hevonen. Pollella on selässään satula, päässään suitset ja jaloissaan suojat: on ilmiselvää, että se on tavalla tai toisella hankkiutunut eroon ratsastajastaan ja lähtenyt karkumatkalle. Leivällä houkuttelemalla saamme hevosen kiinni ja päätämme palauttaa sen tallilleen. Mutta mille tallille? Tiedämme, että lähistöllä on kaksi tallia, Kopukkila ja Uljaala. Meidän on pääteltävä, kummalta tilalta hevonen on kotoisin. Ratsastusta harrastava ystäväni on sitä mieltä, että hevosen on pakko olla peräisin kilparatsastukseen keskittyvältä Uljaalan tilalta, sillä hän tunnistaa satulan ja suitsien olevan erästä kallista esteratsastajien suosimaa merkkiä. Itse taas olen vakuuttunut karkulaisen olevan peräisin Kopukkilan harrastetallilta: kyseessä on nimittäin suomenhevonen, eikä omien näkemysteni mukaan ole mitenkään mahdollista, että sen rotuinen hevonen asuisi kilpatallilla arvokkaiden ulkomailta peräisin olevien hevosten seassa. Tässä tilanteessa sekä minulla että ystävällämme on käytössämme sama evidenssi eli hevonen, mutta teemme sen perusteella kaksi keskenään ristiriitaista päätelmää.

Longinolle alimääräytyneisyydessä on kyse siitä, millä perusteella katsomme jonkin asiaintilan tukevan jotain hypoteesiamme: miksi esimerkiksi tulkitsemme lasiputkessa olevan elohopeapatsaan korkeuden kertovan jotain lämpötilasta? Pelkkä elohopeapatsas ei viittaa mihinkään ilman oletusta siitä, että elohopealla on tapana käyttäytyä tietyllä tavalla eri lämpötiloissa ja että tuo käyttäytyminen on säännönmukaista. [16] Evidenssin ja hypoteesien välillä on siis kuilu: jotta voimme pitää asiaintilaa hypoteesiamme tukevana, on meillä oltava joitain oletuksia siitä, mitkä ovat asioiden väliset yhteydet. Longinon mukaan se, pitääkö henkilö jotain asiaintilaa relevanttina tietyn hypoteesin kannalta, riippuu hänen muista uskomuksistaan – niin sanotuista taustaoletuksista. Erilaisten taustaoletusten valossa huomio kiinnittyy ilmiön eri puoliin, jolloin sen voi nähdä tarjoavan vahvistusta joko yhdelle hypoteesille eri syistä tai jopa kahdelle toisensa poissulkevalle hypoteesille. [17] Edellisessä hevosesimerkissä omat taustaoletukseni koskivat sekä suomenhevosten rotuominaisuuksia ja soveltuvuutta kilpahevosiksi että kilparatsastajien taipumusta hankkia käyttöönsä tietyntyyppisiä ratsuja. Ystäväni taustaoletus oli, ettei harrasteratsastaja panostaisi tietyntyyppisiin varusteisiin.

Longinon keskeinen väite on, että osa päättelyyn vaikuttavista taustaoletuksista saattaa olla arvosidonnaisia. Tieteen sisältö sekä tieteellinen toiminta ovat aina vuorovaikutuksessa sosiaalisten tarpeiden ja arvojen kanssa, ja yhteiskunnallisten arvojen vaikutus ulottuu myös havaintojen tekemiseen, teorioiden rakentamiseen ja päättelyyn. [18] Esimerkkinä siitä, kuinka tutkijoiden arvolatautuneet oletukset voivat vaikuttaa aineiston tulkintaan, voi mainita naiskeräilijä- ja miesmetsästäjäteoriat ihmisen lajikehityksen selittäjänä. Molemmissa teorioissa vastausta ihmislajin kehitystä koskeviin kysymyksiin haettiin tarkastelemalla varhaisten ihmisapinoiden muuttuneita tapoja ja esimerkiksi fossiileista, jalanjäljistä ja työkaluista koostuvaa empiiristä aineistoa. Miesmetsästäjäteoriassa huomio kiinnitettiin muuttuneisiin metsästystapoihin ja urosten kiviaseiden käyttöön. Naiskeräilijäteorian kannattajat puolestaan selittävät työkalujen alkaneen kehittyä naaraiden ryhdyttyä hankkimaan ravintoa tikkuja ja keppejä käyttäen. Kumpikin teoria tarjoaa selityksen yhdelle ja samalle aineistolle, eikä valintaa teorioiden välillä voi tehdä pelkästään empiiriseen aineistoon turvautumalla. Naiskeräilijäteorian merkitys on siinä, että sen kehittäjät onnistuivat nostamaan esiin miesmetsästäjäteorian taustalla vaikuttavat androsentriset taustaoletukset, jotka olivat aiemmin jääneet näkymättömiksi. Toisaalta molemmat teoriat heijastavat varsin stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolirooleista. [19]

Evidenssi ei siis kaikissa tilanteissa määrää sitä, millaisia päätelmiä tutkijan tulisi sen perusteella tehdä. Eikö tällöin sitten ajauduta relativismiin eli siihen, että kaikkia näkemyksiä olisi tieteessä pidettävä yhtä pätevinä? Onko meidän hyväksyttävä kreationistien teoria maapallosta kuusi tuhatta vuotta vanhana tai todettava, että sydänsairauksia voidaan hoitaa yhtä tehokkaasti moderneilla koululääketieteen keinoilla ja homeopatialla? Miten tieteen objektiivisuus voidaan turvata, jos tutkijoiden yhteiskunnalliset ja poliittiset näkemykset saattavat vaikuttaa heidän päättelyynsä? Longinon ratkaisu on tehdä ero tieteen objektiivisuuden ja arvovapauden välille. Toisin kuin perinteisen näkemyksen kannattajat ajattelevat, voi tiede Longinon mielestä olla objektiivista vaikkei se olekaan arvovapaata. Arvovapauteen pyrkiminen ei ole realistinen vaihtoehto, mutta tästä ei seuraa, että mitä hyvänsä teoriaa tulisi pitää pätevänä.

Yhteisön rooli tutkimuksen luotettavuuden turvaamisessa

Taustaoletusten vaikutus tieteelliseen päättelyyn näyttäytyy uhkana vain, jos pidetään kiinni perinteisen näkemyksen kannasta, jonka mukaan tutkimuksen luotettavuus riippuu yksittäisten tutkijoiden toiminnasta. Longinon kontekstuaalisessa empirismissä pyritään arvojen poissulkemisen sijaan niiden näkyviksi tekemiseen ja niiden roolin kontrollointiin: Tieteellinen toimintaan kuuluu hypoteesien rakentamisen ja kokeellisen testauksen lisäksi erottamattomasti hypoteesien ja taustaoletusten alistaminen käsitteelliselle kritiikille. Toisin sanoen tieteessä on tärkeää esittää kysymyksiä siitä, miksi jonkin havaittavan seikan uskotaan tukevan jotain tiettyä teoriaa – sen lisäksi, että tehtyjen kokeiden suoritustapoihin, aineiston keräykseen ja käytettyjen analyysimenetelmien käyttöön kiinnitetään huomiota.  Kritiikin esittäminen ja siihen vastaaminen taas on luonteeltaan sosiaalista toimintaa. [20]

Koska tutkijoiden taustaoletukset vaikuttavat heidän päättelyynsä, vaikka he eivät usein sitä tunnistaisikaan, on tärkeää että yhteisön muut jäsenet pääsevät tarkastamaan aineiston, siitä tehdyt päätelmät ja kyseenalaistamaan päättelyyn vaikuttaneet oletukset. Longinon mukaan tutkijoiden käymä kriittinen keskustelu mahdollistaa sen, etteivät tutkimukset perusteetta heijastele tekijöidensä henkilökohtaisia tai kulttuurisia arvoja. Kritiikki voi tehdä piilossa olleet taustaoletukset näkyviksi ja mahdollistaa niiden muokkaamisen. Kontekstuaalisen empirismin näkökulmasta perinteisen näkemyksen mukainen menetelmä, ts. yksittäisten tutkijoiden pyrkimys päätellä puolueettomasti evidenssin perusteella, ei riitä takaamaan tieteen luotettavuutta. Tarvitaan myös käsitteellistä, metafyysistä ja eettistä pohdintaa; joskus metafyysisen pohdinnan täytyy edeltää sellaisten kysymysten muotoilua, jotka voidaan empiirisesti ratkaista.  [21].

Longinon teoriassa tutkimuksen luotettavuus ja objektiivisuus perustuu siis yhteisön toiminnalle. Keskeiselle sijalle nousee vaatimus erilaisten kantojen esittämisestä. Yksimielisessä yhteisössä kritiikkiä ei ole, eikä taustaoletuksia päästä kyseenalaistamaan – jos niiden olemassaolo ylipäätään tunnistetaan. Toisin kuin perinteisessä näkemyksessä ajatellaan, tutkijoiden vahva sitoutuminen omiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin arvoihinsa voi olla tiedeyhteisön kannalta hyödyllistä, sillä se auttaa tekemään vastakkaisia taustaoletuksia näkyviksi [22]. Objektiivisuuden saavuttamiseksi on siis tärkeää huolehtia siitä, että yhteisö on avoin erilaisille mielipiteille ja erilaisista taustoista tuleville tutkijoille. [23] Vaadittaessa diversiteettiä (l. monimuotoisuutta, moninaisuutta) on hyvä kuitenkin pohtia, mitä tarpeellisella diversiteetillä oikeastaan tarkoitetaan [24]. On erotettava toisistaan tilanteet, joissa tietyn ryhmän sulkeminen tutkijayhteisön ulkopuolelle loukkaisi tasa-arvoa tilanteista, joissa ulossulkemisella olisi tieteen sisällön kannalta haitallisia seurauksia. Esimerkiksi naisten tai romanien sulkeminen matemaatikkojen yhteisön ulkopuolelle selvästi loukkaisi heidän oikeuksiaan, mutta vahvempi väite tieteenalan kehityksen estymisestä vaatisi tuekseen lisäargumentteja. Vaikka yhteisö olisi avoin kaikille sukupuolille, kansallisuuksille ja vähemmistöille, ei silti voida taata, että omaksuttuja taustaoletuksia haastavia kriittisiä näkökantoja kehittyisi. Tämän vuoksi on hyvä pitää mielessä erottelu sosiaalisen monimuotoisuuden (yhteisön jäsenet tulevat eri kulttuuripiireistä ja kansalaisuuksista jne.) ja tiedollisen diversiteetin (eri taustaoletukset ja näkemykset) välillä.

Objektiivisuus on ominaisuus, jonka suhteen yhteisöt ovat eritasoisia. Objektiivisuus edellyttää sitä, että yhteisössä on voitava käydä kriittistä keskustelua. Keskeinen osa Longinon teoriaa ovat kriteerit, jotka tutkimusyhteisön on täytettävä, jotta kriittinen keskustelu olisi mahdollista:

  1. Yhteisöllä on oltava julkisesti tunnustettuja foorumeita, joilla keskustelua voidaan käydä ja kritiikkiä esittää – esimerkiksi tieteellisiä aikakauslehtiä ja konferensseja. Lisäksi kritiikin esittämisellä ja kriittiseen keskusteluun osallistumisella tulisi olla samanlainen painoarvo tutkijan urakehitykselle kuin alkuperäisten tulosten julkaisemisella. Eräät nykyisen tieteen piirteet haittaavat kriittistä keskustelua ja toimivat tätä kriteeriä vastaan: Esimerkiksi on viitteitä siitä, että tutkimusta rahoittaneet yksityiset yritykset ovat pyrkineet estämään itselleen epämieluisten tulosten julkaisun [25]. Toisaalta myös tieteellisten aikakauslehtien toimittajat saattavat olla haluttomia julkaisemaan tutkimuksia, jotka keskittyvät kumoamaan aikaisemmin julkaistujen tutkimusten tuloksia [26].

  1. Yhteisössä täytyy olla joitain jaettuja standardeja, joihin kritiikkiä esitettäessä voidaan vedota. Jotta kritiikki olisi asiaankuuluvaa, on sen perustuttava jollekin, jonka myös kritisoitavan kannan esittänyt henkilö voi hyväksyä. Standardit voivat olla    sisällöllisiä periaatteita, mutta myös tiedollisia tai sosiaalisia arvoja. Totuus, teorian yksinkertaisuus, ymmärrettävyys ja joidenkin sosiaalisten tarpeiden täyttäminen ovat esimerkkejä tällaisista standardeista.
  1. Yhteisön omaksumien uskomusten on muututtava ajan kuluessa käydyn keskustelun myötä. Yksilöiden ei kuitenkaan tarvitse luopua omista näkemyksistään – oleellista on, että he ottavat aktiivisesti osaa kriittiseen keskusteluun.
  1. Objektiivisessa yhteisössä oletusten joukko ei voi olla hallitsevassa asemassa sen     kannattajien poliittisen tai taloudellisen vallan vuoksi. Yhteisössä vallitsevan yksimielisyyden tulee olla seurausta kriittisestä vuoropuhelusta, jossa kaikki asiaankuuluvat näkökulmat on otettu huomioon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikilla oikeanlaisen    koulutuksen hankkineilla tulee olla oikeus osallistua keskusteluun. [27]

Mikäli yhteisö täyttää ylläolevat kriteerit, on sitä Longinon mukaan pidettävä objektiivisena ja sen tuottamaa tietoa yksilöiden puolueellisista, vinoutuneista käsityksistä vapaana. Tämän kirjoituksen puitteissa en voi tarkemmin käsitellä kriteereitä ja niihin liittyviä ongelmia. Totean kuitenkin, että kriteeristöä ovat kritisoineet mm. Justin Biddle, Anna Leuschner ja Tara Smith. [28] Longinon esittämät kriteerit ovat suhteellisen ympäripyöreitä. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että kaikki ”asiaankuuluvat” näkökulmat on otettu huomioon? Ketkä kaikki lasketaan yhteisön jäseniksi ja kuka päättää, millaiset pätevyysvaatimukset jäsenille asetetaan? Longinon näkemykselle keskeistä on kuitenkin se, että tieteen objektiivisuuden turvaamiseksi tutkimuksen avoimuudesta on huolehdittava. Tutkijat eivät voi kriittisesti tarkastella toistensa työtä, jos aineistoa salataan tai epämieluisia tuloksia jätetään julkaisematta. On myös varmistettava, ettei mielipiteiden kirjoa tarpeettomasti rajoiteta tutkimusyhteisöissä.

Lopuksi

Longinon kontekstuaalisessa empirismissä yhdistyvät sosiologisesti suuntautuneille tieteentutkijoille tyypillinen tapa korostaa tutkimuksen sosiaalisten piirteiden merkitystä tiedon muodostukselle ja filosofeille ominainen tiedon rationaalisen perustan etsintä: sosiaalinen vuorovaikutus on osa prosessia, joka johtaa rationaaliseen, hyvinperusteltuun tietoon. Longinon mukaan yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot vaikuttavat taustaoletusten kautta siihen, mitä pidämme tietona. Emme voi päästä arvoista eroon kokonaan, mutta voimme keskustella siitä, millaisten arvojen varassa tutkimustoimintaa harjoitamme. Tiede ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan tiedettä ja yhteiskuntaa koskevat kysymykset ovat yhteenkietoutuneita. Tutkimustuloksiin vedotaan tehtäessä poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan ja yksilöiden mahdollisuuksiin toimia sen jäseninä. Toisaalta taas yhteiskunnassa omaksutut arvot ja päämäärät muokkaavat tieteellistä toimintaa. Samoin poliittiset, erityisesti koulutus- ja tiedepoliittiset, päätökset vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuuden tiedeyhteisö muodostuu ja millaista tieteellistä tietoa tulevaisuudessa on saatavilla.

Longinon teorian esiinnostamat kysymykset eivät ole pelkästään tieteenfilosofisia, vaan koskevat laajemmin yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme. Se avaa myös mahdollisuuden feministiselle tieteelle. Longinon mukaan seksististä tiedettä vastaan ei voi taistella pyrkimällä tarjoamaan kilpailevia arvovapaita teorioita, sillä tutkimuksen arvovapaus ei ole mahdollista. Feminismi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta Longino näkee aatteen keskeiseksi viestiksi ihmisten potentiaalin laajentamisen: Longinolle feminismi on sitä, että sekä miehet että naiset voivat tarkastella omia roolejaan ja yhteiskunnan toimintaa sekä toiminnallaan muuttaa yhteiskuntaa ja omaa paikkaansa siinä [29]. Feminististä tutkimusta harjoittava pyrkii tunnistamaan valtavirtatieteen taustalla vaikuttavia oletuksia ja tarjoamaan vaihtoehtoisia tapoja tulkita ilmiöitä.

YTM Saana Jukola tekee väitöskirjaa tieteen objektiivisuuden ehdoista Jyväskylän yliopiston filosofian oppiaineessa. Teksti perustuu hänen vuonna 2009 valmistuneeseen pro gradu -työhönsä.

Viitteet:
1. Epistemologia eli tieto-oppi on filosofian osa-alue, jossa käsitellään mm. kysymyksiä siitä, milloin voimme sanoa jonkun tai joidenkin tietävän jotakin, mistä tieto on peräisin ja mitkä ovat tiedon rajat (Steup 2005).

2. Goldman 2010; Schmitt 1994, 1.

3. Longino 2002, 37.

4. Biddle (2007) on väittänyt, ettei Longino onnistu tässä pyrkimyksessään.
5. Hess 1997, 1.
6. Labinger & Collins 2007, 14-15.
7. emt., 16.
8. Tieteelliseksi realismiksi kutsutaan kantaa, jonka mukaan tieteellisten teorioiden kuvaamat teoreettiset oliot, kuten kvarkit, sosiaalinen paine ja superego, ovat todella olemassa ihmismielestä riippumatta, mikäli niitä sisältävät teoriat ovat tosia.
9. Nickles 2004, 5–6.

10. Empiristien mukaan tietomme perustuvat pohjimmiltaan aistihavaintoon. Katso esim. Markie, P. 2012.

11. Niiniluoto 1999, 249, Sismondo 2004, 131.

12. Lisää standpoint-epistemologiasta katso esim. Anderson, E. 2012.

13. Objektiivisuuden käsite on huomattavan monimuotoinen. Sen lisäksi, että käsitteen merkitys on muuttunut vuosisatojen kuluessa (katso esimerkiksi Daston (1992); Daston & Galison (1992) ja Dear (1992), voi nykyisestäkin käytöstä erottaa ainakin kahdeksan eri tapaa, joilla jotain menetelmää voidaan kuvata objektiiviseksi (Douglas 2004). Tässä yhteydessä en valitettavasti voi syvällisemmin käsitellä objektiivisuuden käsitteeseen liittyvää keskustelua.
14. Katso esimerkiksi Smith 2004, 152 – 153.
15. Katso esim. Kiikeri & Ylikoski 2004, 35–37.
16. Longino 1990, 40–41.
17. emt., 43.
18. emt., 4-6.
29. emt., 106-109.
20. emt., 66–67, 74.
21. emt., 73.
22. Daniel Hicks on artikkelissaan Is Longino’s Conception of Objectivity Feminist (2011) käsitellyt Longinon teoriaan kuuluvaan erilaisten näkökulmien vaalimiseen liittyvää ns. natsi-ongelmaa: voidaan argumentoida, että Longinon teoriasta seuraa, että esimerkiksi natsien ja misogyynien osallistumista tutkimukseen on edistettävä objektiivisuuden saavuttamiseksi.
23. Longino 1990., 76.

24. Kiitokset väitöskirjani ohjaajalle Petri Ylikoskelle tämän     huomion tekemisestä.

25. Ks. esim. Bekelman, Li & Gross (2003)

26. Tästä esimerkkinä voi mainita Daryl Bemin ihmisten yliluonnollisia kykyjä käsittelevän tutkimuksen ympärille kehkeytyneen tapauksen, ks. http://www.badscience.net/2011/04/i-foresee-that-nobody-will-do-anything-about-this-problem/

27. Longino 1990, 76–79; Longino 2002, 129–132.

28. Ks. Biddle 2007, Leuschner 2012 sekä Smith 2004.

29. Longino 1990, 190.

Lähteet
Anderson, E. (2012): Feminist Epistemology and Philosophy of Science. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2012 Edition), Edward N. Zalta (ed.), Verkossa luettavissa osoitteessa: http://plato.stanford.edu/archives/fall2012/entries/feminism-epistemology/
Bekelman, J., Li, J. & Gross, C. (2003).  Scope and Impact of Financial Conflicts of Interests in Biomedical Research. JAMA. Vol. 289. no. 4. s. 454-465.
Biddle, J. (2007). Lessons from the Vioxx Debacle: What the Privatization of Science Can Teach Us About Social Epistemology. Social Epistemology. Vol. 21. no. 1. pp. 21–39
Daston, L. (1992): Objectivity and the Escape from Perspective. Social Studies of Science. Vol 22. s. 597–618.
Daston, L. & Galison, P. (1992): The Image of Objectivity. Representations. 40. s. 81–128.
Dear, P. (1992): From Truth to Disinterestedness in the Seventeenth Century. Social Studies of Science. Vol. 22. s. 619–631
Douglas, H. (2004): The Irreducible Complexity of Objectivity. Synthese 138, 453 –473.
Goldman, A. (2010): Social Epistemology. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2010 Edition), Edward N. Zalta (ed.). Verkossa luettavissa osoitteessa: http://plato.stanford.edu/archives/sum2010/entries/epistemology-social/
Hess, D. J. (1997): Science Studies. An advanced introduction. New York: New York
Hicks, D. (2011): Is Longino’s Conception of Objectivity Feminist? Hypatia. Vol. 26. Is. 2, 333-351.
Kiikeri, M. & Ylikoski, P. (2005): Tiede Tutkimuskohteena. Filosofinen Johdatus Tieteentutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus.
Labinger, J. & Collins, H. (2007): Ainoa kulttuuri? Keskustelua luonnontieteestä. Helsinki: Terra Cognita. Suomentanut Kimmo Pietiläinen
Leuschner, A. (2012): Pluralism and Objectivity: Exposing and Breaking a Circle. Studies in History and Philosophy of Science. Vol. 43 pp. 191–198
Longino, H. (1990): Science as Social Knowledge. Values and Objectivity in Scientific Inquiry. Princeton: Princeton University Press.
Longino, H. (2002): The Fate of Knowledge. Princeton: Princeton University Press.
Markie, P. (2012): Rationalism vs. Empiricism. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2012 Edition), Edward N. Zalta (ed.). Verkossa luettavissa osoitteessa: http://plato.stanford.edu/archives/sum2012/entries/rationalism-empiricism/
Nickles, T. (2003): Introduction. Teoksessa Nickles, Thomas (toim.): Thomas Kuhn. Cambridge: Cambridge University Press
Niiniluoto, I. (1999): Critical Scientific Realism. Oxford: Oxford University Press Inc.
Schmitt, F. (1994): Socializing Epistemology: An Introduction Through Two Sample Issues. Teoksessa Schmitt, Frederick (toim.): Socializing Epistemology. The Social Dimensions of Knowledge. Lanham: Rowman & Littlefield Publishers, inc, s 1–28.
Sismondo, Sergio (2004): Introduction to Science and Technology Studies. Malden: Blackwell Publishing.
Steup, M. (2005): Epistemology. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2012 Edition), Edward N. Zalta (ed.). Verkossa luettavissa osoitteessa: http://plato.stanford.edu/archives/fall2012/entries/epistemology/
Smith, T. (2004): ”Social” Objectivity and the Objectivity of the Values. Teoksessa Machamer, Peter & Wolters, Gereon: Science, Values, and Objectivity. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press. s. 143–171.

117 comments

  1. Haluaisin ehkä enemmän esimerkkejä, miten luonnontietelijöiden arvotausta tai kulttuuri vaikuttaa heidän havaintoihinsa. Miten solubiologin tausta vaikuttaa siihen, että hän vaikkapa toteaa eri sukupuolien edustajilla olevan erilaiset geenit näkemällä kromosomin suoraan mikroskoopilla? Tekstissä oli esimerkkinä teoriat metsästäjä-keräilijöistä, mutta historiahan ei ole luonnontiedettä.

    Yhteenvedosta voidaankin sanoa, että arvot voivat näkyä joissain määrin kaikissa ei-eksakteissa tieteissä, mutta onko paras ratkaisu tähän hyväksyä se ja mennä kokonaan eri arvojen mukaisiin kuppikuntiin? Longinon ajattelussa objektiivisuus turvattaisiin keskustelulla, mutta aina ei ole mahdollista muodostaa konsensusta. On aivan yhtä arvolatautunutta vetää tällaisesta keskustelusta jokin päätelmä. Itse asiassa tämän keskustelun vastakohtana näen juuri feministisen tieteen jakautumisen erilleen sosiologista.

    Tällainen ajattelu avaa myös helposti tien äärimmäiselle relativismille. Jos väitetään, että valtavirtatieteen takana on joitain valtavia salaisia arvolatautumia, esimerkiksi että evoluutioteoria on pelkkä eurooppalaisten valkoihoisten ateistien konstruktio, on ovi tietenkin auki vaikkapa niille ”hindulaiselle ja islamilaiselle tieteille”, jotka haluavat selittää maailmaa enemmän pyhien käsityksiensä mukaan. Mikseivätpä amerikkalaiset kreationistitkin voisi sanoa, että biologia on arvolatautunutta, koska suurin osa biologeista on ateisteja jotka pitävät ”älykästä suunnittelijaa” jo lähtökohtaisesti absurdina.

    1. Puikkonen esittää hyviä kysymyksiä, jotka ovatkin juuri niitä, joita Longinolta yleisimmin kysellään. Ennen kuin ryhdyn puhumaan Longinon suulla, haluan todeta olevani nyt juuri fyysisesti sellaisessa paikassa, etten voi antaa kovin kattavaa vastausta tai kirjoista tarkkoja viitteitä. Jos niitä toivotaan, voin antaa ne myöhemmin.
      Ensinnäkin siitä, miten arvot vaikuttavat luonnontieteilijän havaintoihin. Tähän Longino mitä luultavimmin toteaisi, että arvojen ja sosiaalisuuden vaikutus näkyy erityisesti siinä, että luonnontieteissäkin käydään neuvotteluja siitä, mikä on hyväksyttävä koetulos, mikä pelkkä artefakti ja miten havainnot luokitella. Heather Douglas käsittelee paperissaan Inductive Risks and Values in Science (2000) esimerkkiä, jonka luulisin Longinon kelpuuttavan: Tutkiessaan kemikaalien myrkyllisyyttä rottien kudosnäytteiden avulla toksikologien arvot vaikuttavat siihen, miten he luokittelevat näytteet. Tutkimukseen liittyy epävarmuutta ja mahdollisuus siitä, että joko haittoja aiheuttava kemikaali hyväksytään käyttöön (jolloin seurauksena voi olla haittoja ihmisille ja ympäristölle) tai vaarattoman aineen käyttö kielletään (jolloin seurauksena saattaa olla taloudellisia tappioita). Kaikkia näytteitä ei voida ongelmattomasti luokitella joko terveestä tai sairastuneesta eläimestä peräisin olevaksi, jolloin epäselvien näytteiden kohdalla tutkijan arvot koskien taloudellisten ja terveydellisten riskien vakavuutta vaikuttavat hänen luokitteluunsa. Diskleimerinä voin todeta, että oma henkilökohtainen tämänhetkinen näkemykseni on, että on soveltavan, sosiaalisesti, poliittisesti tai taloudellisesti relevantin tutkimuksen arvosidonnaisuuden puolesta on huomattavasti yksinkertaisempaa argumentoida, kuin vakuuttavasti esittää puhtaan perustutkimuksen, esimerkiksi matematiikan, olevan samalla tavalla riippuvaista arvoista.
      Havaintojen teoriapitoisuudesta, eli siitä, miten havaitsijan arvot, odotukset tai taustateoria vaikuttavat hänen havaintoihinsa, on käyty todella paljon keskustelua tieteenfilosofiassa. Sosiaalisesta näkemyksestä kiinnostuneet voivat vilkaista eräänlaiseksi klassikoksi muodostunutta kirjaa Scientific Knowledge. A Sociological Analysis, jonka ovat kirjoittaneet Barry Barnes, David Bloor ja John Henry.
      Toiseksi, Longino ei väitä, että konsensus merkitsisi objektiivisuutta. Tieteenhistoriasta löytyy riittämiin tapauksia, joissa tutkijayhteisö on hyväksynyt teorian tai oletuksen, joka on myöhemmin osoittautunut harhaiseksi. Konsensus voi tietysti olla jonkinlainen markkeri objektiivisuudelle, mutta niitä ei pidä sekoittaa.
      Relativismi onkin ehkä yleisin syytös, joka Longinoon kohdistetaan. Esimerkiksi Tara Smith on väittänyt Longinon teorian johtavan pelkkään ”kaikki käy” –asenteeseen. Samoin Philip Kitcher syytti 90-luvulla häntä relativismista ja siitä, että kreationistien puuhastelut voitaisiin hänen mukaansa lukea tieteeksi – nykyään Kitcher kuitenkin on huomattavasti lähentynyt Longinoa omassa ajattelussaan. Smithin mukaan objektiivisuus voidaan turvata päättelemällä loogisesti faktojen pohjalta. Itse pidän Smithin ja monien muiden perinteisen näkemyksen kannattajien näkemystä jossain määrin naiivina: Empiiriset tutkimukset viittaavat siihen, että ihmisten sitoumukset todella vaikuttavat heidän tapaansa arvioida dataa (voin palata näihin tutkimuksiin myöhemmin, jos ne jotakuta kiinnostavat). Ihmisellä biologisena otuksena siis olisi taipumus erehtyä ja katsella maailmaa omien tietyn väristen lasiensa läpi, jolloin luotettavan tieteellisen tiedon edistämiseksi olisi varsin hyödytöntä kehottaa tutkijoita olemaan puolueettomia. Oleellisempaa on kysyä, miten voimme tunnistaa ja korjata virheemme.
      Relativismista saattaa hyvinkin tulla lisäkommentteja ja voin niihin palata paremmalla ajalla ja paikalla.

      1. Sori, ei ollut tarkoitus vetäistä kaikkea putkeen, mutta hopussa Wordista copypastatessani noin kävi. Koittakaa kestää.

    2. ”Miten solubiologin tausta vaikuttaa siihen, että hän vaikkapa toteaa eri sukupuolien edustajilla olevan erilaiset geenit näkemällä kromosomin suoraan mikroskoopilla?”

      Pystytkö erottamaan toisistaan tuloksen ja sen pohjalta tehdyn päätelmän?(sitä tuo hevosesimerkki valaisi.) Samankaltainen esimerkki koskee miesten ja naisten pään kokoeroa. Se on fakta, josta tehtiin pitään johtopäätöksiä, että naiset ovat tyhmempiä. Nykyään tiedetään, ettei aivojen koko ja älykkyys ole sama asia, vaikka naisten aivot edelleen on keskimäärin miesten aivoja pienempiä.
      (Ja huom; sukupuolikromosomeissa on enemmän vaihtelua kuin jako kahteen.)

    3. Kyllähän vaikka ilmastonmuutoskeskustelussa on paljon esimerkkejä siitä, miten arvot ja tausta vaikuttavat luonnontieteilijöiden tutkimukseen ja mielipiteisiin. Syytöksiä ainakin lentelee puolin ja toisin, vaikka luonnontieteen parissa ollaankin.

      Eivät nämä Lonignon ajatukset tietysti uusia ole. monet tieteenfilosofit ovat pyöritelleet vastaavia ajatuksia jo kauan kuten tässäkin tuotiin esille. Pari juttua tässä kuitenkin pisti silmään: 1) tuo ajatus ”keskustelevasta tieteestä” on aika hyvä. Jos otan raflaavan esimerkin, nykyään yliopistoissa tehdään paljon graduja ”yksittäisistä aiheista”. Tämä johtaa siihen, että valmis gradu hautautuu yliopiston kirjastoon eikä kukaan koskaan lue tai kommentoi sitä. Tältä pohjalta katsottana se on siis arvoton tieteellisesti. Sitä ei ole altistettu keskusteluun ja aihekin oli sellainen joka on 99.99%:lle tuntematon. Gradun voi yleistää muihinkin tuotoksiin. Tämä on lisäksi pienten maiden ongelma.
      2) mitä tuo ”tiedepolitiikka” tarkoittaa tässä yhteydessä? Esim. edellisessä postauksessa kävi ilmi, että Laasasen teoriat olivat varsin vastenmielisiä. Niiden mahdolliset johtopäätökset ja arvovalinnat olivat ilmeisen vääriä. Pitäisikö tällainen tutkimus Longinon mukaan kieltää/sivuuttaa?

      1. Laasasesta tuli vielä mieleen, että Laasasen teoriathan ovat tavallaan validoituja keskustelun kautta internetissä, josta näyttää löytyvän paljon tukea. Sen sijaan en tiedä, onko muu tiedeyhteisö antanut tukensa Laasasen ajatuksille (epäilen sitä.) Voiko siis Longinon konseptin kautta ajatella, että teoria voidaan hyväksyä myös maallikkone kannatuksen jautta.

      2. ”Laasasesta tuli vielä mieleen, että Laasasen teoriathan ovat tavallaan validoituja keskustelun kautta internetissä, josta näyttää löytyvän paljon tukea”

        Laasasen teorioiden ongelma taitaa Longinon näkökulmasta olla sama, kuin naistutkimuksen teorioiden ongelma: ”tiede”yhteisön (lainausmerkit, jotta internetyhteisö ym. luetaan jonkinasteisiksi kriittisiksi keskustelunkävijöiksi) sisäinen diversiteetti lähestyy nollaa, koska miltei kaikki aiheesta keskustelevat ovat joko naisasialiikkeen tai ”laasaslaisuuden” kannattajia.

      3. Tiedepolitiikalla tarkoitan tässä yhteydessä ihan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla harjoitettua tutkimus- ja korkeakoulupolitiikkaa, jonka toimijoita ovat mm. Suomen akatemia ja eduskunta Tiedepolitiikan kysymyksiä ovat esimerkiksi yliopistojen ja infran rahoitus, resurssien jakaminen eri tieteenaloille ja opiskelijoiden sisäänottomäärät.

        Longinon kanta ei ole – tai ainakaan minä en häntä niin tulkitse – että Laasasen teoriat tulisi vastenmielisyyden vuoksi jättää huomiotta. Vastenmielisyys ei ole syy näkökulman sivuuttamiseen, toisin kuin epäpätevyys.

        Philip Kitcher (muistaakseni kirjassa Science, Truth and Democracy) taas on eksplisiittisesti argumentoinut sen puolesta, että tietyt tutkimussuunnat tulisi jättää eettisistä syistä rahoituksetta, jos on odotettavissa, että niiden tulokset isolla todennäköisyydellä tulkitaan väärin tavalla, joka on omiaan haittaamaan jonkin ryhmän elämää.

      4. Ja vielä tuohon laasaslaisen keskustelun validiteettiin. Ensinnäkin totean, etten ole juuri tähän keskusteluun perehtynyt, mitä nyt joskus facebookiin linkitettyjä paraita paloja lueskellut. Kommentoin siis lähinnä yleisellä tasolla.

        Longinon mukaan merkitystä on sillä, ketkä teoriaa kannattavat. Kriteeristön neljännen pykälän mukaan kaikkien SOPIVAN PÄTEVYYDEN SAAVUTTANEIDEN ja keskustelun yhteiset säännöt jakavien näkemykset on otettava riittävällä tavalla huomioon. Se, mitä pidetään sopivana pätevyytenä onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, johon Longino ei vastaa. Lähteissä mainittu A. Leuschner käsittelee tätä asiaa.

      5. ”SOPIVAN PÄTEVYYDEN SAAVUTTANEIDEN”

        Mikä sitten on sopivaa pätevyyttä? Tätä tavalaan tuossa rivittämättömässä sotkussa yritin jo kysyä. Selkeästi, feministit kokevat olevansa pätevöityneitä keskustelemaan palkanmuodostumisesta (taloustieteilijöiden kenttää). Ovatko taloustieteilijät pätevöityneitä vastaavasti keskustelemaan tasa-arvosta? Entä insinöörit?

        Jotta voisi keskustella tasa-arvosta, täytyykö olla naistutkimuskoulutettu vihreitä arvoja kannattava vasemmistolainen taloussosialisti-sosiaaliliberalisti? En oikein nyt havainnoi, mitkä kriteerit tähän vaikuttaisivat pätevän, mutta puhtaasti loogisella tasolla keskustelijoiden hylkääminen heidän statuksensa (”pätevyys”) eikä heidän argumenttiensa (”väittämät”) perusteella kuulostaa jonkinasteiselta ad hominemilta.

    4. Nää kysymykset tieteiden rajoista ja ”sopivista pätevyyksistä” on tietenkin ikuisuuskysymyksiä, tavoilla joissa painaa paljon historia eli ”se mitä on ennen tehty”. Kysymys on laajemmin koko tiedeyhteisöstä (myös maailmanlaajuisesti) ja vallasta, ja on jotenkin vaikea perustella huolta vain tasa-arvo/naistutkimuksen käytänteitä koskeviksi, kun kysymys on laajemmasta koodistosta, jota feministinen tutkimus on myös pyrkinyt kriittisesti tarkastelemaan. (Ja jos puhutaan vallasta, niin kyllä sitä ensisijassa käyttää taloustieteen ja lääketieteen puolella -eri tavoin tosin, ja kukaan ei ole sitä mieltä, etteikö tieteen tekemistä ja sen ympäristöä olisi syytä tarkastella kriittisesti.)

  2. Kirjoituksessa oli esimerkkinä muun muassa se, kuinka rahoitus suuntaa tutkimuksia. Ja ylipäänsä tuloksista raportoidaan aina ne, jotka tutkija näkee relevantteina kysymystensä kannalta. Ja eihän tässä tutkimustuloksia kielletä (kuten kromosomiviittauksesi antaa ymmärtää) vaan käydään keskustelua siitä, kuinka tiede ei ole koskaan arvovapaata.

    Ja tuosta viimeisestä pointistasi. Tieteeseen onneksi kuuluu vertaiskeskustelu muiden aihetta tutkineiden tutkijoiden kanssa sekä vertaisarviointi.

  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Saana Jukola.
    Olen sinänsä pitkälti samaa mieltä kanssasi metatieteestä, jonka esität. Käyn aluksi läpi tekstiäsi ja käytän tähteä yleisenä viittauksena aiheista, joihin palaan käytyäni tekstisi läpi.
    ” Tällä ei suinkaan ole tarkoitettu sitä, etteivät arvot, kuten pyrkimys teorioiden totuuteen tai tarkkuuteen, ohjaisi tutkimustoimintaa, vaan vapautta henkilökohtaisista, kulttuurisista ja sosiaalisista arvoista. Eettisten ja sosiaalisten arvojen vaikutusta tutkimusongelmien ja -menetelmien valintaan on pidetty sopivana, mutta henkilökohtaiset mieltymykset ja yhteiskunnalliset arvot vaikuttavat tämän näkemyksen mukaan tieteen sisältöön vain, jos tutkija on epäonnistunut tieteellisen metodin noudattamisessa – esimerkiksi jättänyt osan aineistostaan sivuun tilastoanalyysiä tehdessään saadakseen haluamansa tuloksen.”
    Poistin sulut lyhentääkseni lainausta. Olen samaa mieltä tästä. Esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen eri kenttien rahoitus on paljon esillä ollut asia, ja liittyy osin siihen, että ”tasa-arvo ei ole nollasummapeliä”. On olemassa rajallinen määrä resursseja, joilla voidaan 1) tutkia aihetta ja 2) yrittää ratkoa ongelmia, ja näiden resurssien allokointi on lopulta tätä yhteiskunnallista kehystä jossa toimimme. Käytännössä tämä näkyy monella tapaa: esimerkiksi lähihistoriassa on evidenssiä tapauksista, joissa tieteenalat ovat aktiivisesti hyökänneet rahoituspäätöksiä kohtaan, koska ne eivät ole sopineet kyseisten tieteenalojen näkemykseen maailmasta. Eli tieteenalan edustajat näkivät, ettei rahoitettu tutkimus ole yhteiskunnallisilta arvoiltaan ja tutkimusongelmaltaan sopiva. * Palaan tähän käsitellessäni Longinon kriteerejä, mutta olettaisin että tällainen ilmiö olisi Longinon näkökulmasta ongelma.
    ” Longinon keskeinen väite on, että osa päättelyyn vaikuttavista taustaoletuksista saattaa olla arvosidonnaisia. Tieteen sisältö sekä tieteellinen toiminta ovat aina vuorovaikutuksessa sosiaalisten tarpeiden ja arvojen kanssa, ja yhteiskunnallisten arvojen vaikutus ulottuu myös havaintojen tekemiseen, teorioiden rakentamiseen ja päättelyyn”
    Eikö tämä ongelma ole erityisen vaarassa räjähtää käsiin tilanteissa, joissa tutkimus perustuu tietyn ideologian ja edunsaajaryhmän tarkasteluun (esimerkiksi naisasialiike). Tällöin lienee esimerkiksi fysiikan tutkimusta todennäköisempää, että tutkimukseen osallistuvat henkilöt ovat arvolatautuneita: mekaniikka harvemmin herättää yhtä voimakkaita mielipiteitä kuin esimerkiksi eri väestöryhmien yhteiskunnallinen asema tai valittu talouspoliittinen ratkaisu. Näin yhteiskuntatieteet ovat nähdäkseni Longinon keskeisen väitteen osalta erityisen vaarallisessa asemassa. *
    ” Evidenssi ei siis kaikissa tilanteissa määrää sitä, millaisia päätelmiä tutkijan tulisi sen perusteella tehdä. Eikö tällöin sitten ajauduta relativismiin eli siihen, että kaikkia näkemyksiä olisi tieteessä pidettävä yhtä pätevinä?”
    Muistan tässä kohtaa hevosesimerkkiäsi. Otan esimerkin lähempää blogissa usein käsiteltyjä aihepiirejä. Mielestäni ongelmia syntyy silloin, kun evidenssistä pääteltävä teoria muuttuu isomorfiseksi. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella Euroopassa vallitsi yleinen käytäntö, jossa lapsen isää pidettiin pääasiallisena huoltajana. Luonnollisesti syypää tähän on patriarkaatti. Nyt, kun tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, on syypää edelleen patriarkaatti. Patriarkaatti on siis isomorfinen käsite, jolla voidaan oikeastaan perustella miltei kaikki ilmiöt, kun tulkitsijan arvot ovat Longinon näkökulmasta katsoen kohdallaan (hän on esimerkiksi radikaalifeministi).
    ” Toisin sanoen tieteessä on tärkeää esittää kysymyksiä siitä, miksi jonkin havaittavan seikan uskotaan tukevan jotain tiettyä teoriaa – sen lisäksi, että tehtyjen kokeiden suoritustapoihin, aineiston keräykseen ja käytettyjen analyysimenetelmien käyttöön kiinnitetään huomiota. Kritiikin esittäminen ja siihen vastaaminen taas on luonteeltaan sosiaalista toimintaa.”
    Esittämääsi hevosesimerkkiä seuraten on siis Longino –mielessä varsin mahdollista, että ryhmä naisasiaan omistautuneita tutkijoita pitää esimerkiksi evidenssiä lasten huoltajuudesta seurauksena yhdestä päätelmästä (yksinkertaistaen: patriarkaatti), ja ryhmä miesasiaan omistautuneita tutkijoita pitää samaa evidenssiä seurauksena toisesta päätelmästä (yksinkertaistaen: matriarkaatti). Longino –mielessä ratkaisu on tiedealan sisäinen kriittinen tarkastelu. Tämä luonnollisesti edellyttää, että tietyt reunaehdot toteutuvat tieteenalan sisällä. Tieteen olisi siis syytä läpikotaisesti tarkastella sitä, miksi esimerkiksi palkkaeron nähdään johtuvan ”naisalojen vähäisestä arvostuksesta”. Monella ekonomistilla olisi tähän tarjolla hyvin poikkeava selitys. *
    ” Vaikka yhteisö olisi avoin kaikille sukupuolille, kansallisuuksille ja vähemmistöille, ei silti voida taata, että omaksuttuja taustaoletuksia haastavia kriittisiä näkökantoja kehittyisi. Tämän vuoksi on hyvä pitää mielessä erottelu sosiaalisen monimuotoisuuden (yhteisön jäsenet tulevat eri kulttuuripiireistä ja kansalaisuuksista jne.) ja tiedollisen diversiteetin (eri taustaoletukset ja näkemykset) välillä.”
    Tulkitsen tämän siis niin, että tiedeyhteisön olisi hyvä koostua hyvin erilaisista ihmisistä, ei ainoastaan sosioekonomisten ominaisuuksiensa osalta, vaan myös arvojensa osalta (on hyvä, että kansantaloustieteelliseen keskusteluun osallistuu sekä kommunisteja että kapitalisteja, näin yksinkertaistaen). Jos tulkitsin tämän oikein, olen samaa mieltä väitteen kanssa – etenkin yhteiskuntatieteiden kontekstissa. *
    ”Keskeiselle sijalle nousee vaatimus erilaisten kantojen esittämisestä. Yksimielisessä yhteisössä kritiikkiä ei ole, eikä taustaoletuksia päästä kyseenalaistamaan – jos niiden olemassaolo ylipäätään tunnistetaan”
    Tämä väite on keskeinen. Yksimielisissä yhteisöissä (esimerkiksi poliittisessa puolueessa) tällainen ilmiö korostuu. Mielestäni samalla tapaa, kuin tällaisen ongelman vaara liittyy poliittisiin liikkeisiin, se liittyy myös poliittisiin liikkeisiin – kuten naisasialiikkeeseen.
    * Millaiset tiedeyhteisöt sitten saattavat olla esittämäsi Longinon teorian mukaan ongelmallisia? Ehkä tällaisiksi voitaisiin nähdä jäsentensä kannalta arvoiltaan yhtenäiset, vähäisellä diversiteetillä varustetut tiedeyhteisöt. Nämä yhteisöt saattavat muodostua liian yksimielisiksi, jolloin kritiikkiä ei pääse muodostumaan. Millainen tieteenala olisi sitten erityisessä vaarassa muodostua tällaiseksi?
    Yhteiskuntatieteet ovat ehkä ensimmäinen ongelmakohta. Mikäli tiedeyhteisö rakentuu esimerkiksi tietyn edunsaajajärjestön pohjalle (naisasialiike-feminismi, ammattiliitot – ammattiunionismi), on mahdollista että sen jäseniksi päätyy ainoastaan kyseisen edunsaajajärjestön ongelmista kiinnostuneita henkilöitä – siis edunsaajia. Tässä tapauksessa näkisin, että Longino –mielessä naistutkimuksen mahdollisena ongelmana objektiivisuuden kannalta on se, että yhteisöön valikoituu henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita naisasialiikkeestä ja naisten aseman parantamisesta. Erityisiä ongelmia voi ehkä syntyä, jos tieteenala on nivoutunut voimakkaasti yhteen poliittisten tavoitteiden kanssa: tutkijalla on kaikissa tapauksissa valmiina hypoteesi, joka vastaa hänen arvomaailmaansa, ja kaikkia havaintoja pyritään selittämään niin, että tämä hypoteesi vahvistuu.
    Jos nämä tiedeyhteisöön valikoituvat henkilöt ovat arvoiltaan (tasa-arvo, naisten asema, taloudellinen vasemmistolaisuus, sosiaalinen liberaalius) hyvin samankaltaisia, on vaarana että yhteisön diversiteetti kärsii. Tieteen teorioiden taustaoletuksia ei kyseenalaisteta mikäli niiden olemassaolo ylipäätään tunnistetaan. Esimerkiksi jos ”etuoikeus” on jotain, joka on näkymätön omistajalleen: miehet eivät siis näin kykene tunnistamaan omaa etuoikeuttaan. Jos tiedeyhteisö koostuu pääasiassa naisasialiikettä kannattavista naisista, onko vaarana että naisten etuoikeudet jäävät huomaamatta? Voiko teoriasta puuttua olennainen pala, jota ei edes kyetä löytämään diversiteetin puutteen takia?
    Äärimmillään tämänkaltainen toiminta voi johtaa siihen, että yhteiskunnalliseen kontekstiin (jossa tiedettä tehdään) pyritään vaikuttamaan voimakkaasti, jotta teorioita kritisoiva/vaihtoehtoisia näkökulmia esittävä tutkimus ei ylipäätään olisi mahdollista – esimerkiksi rahoituksen leikkaamisen kautta. Tästä on käytännön esimerkkejä naistutkimuksen ja naisasialiikkeen osalta.
    Palataan vielä Longinon reunaehtoihin, tarkemmin kohtiin kolme ja neljä.
    ” Yhteisön omaksumien uskomusten on muututtava ajan kuluessa käydyn keskustelun myötä. Yksilöiden ei kuitenkaan tarvitse luopua omista näkemyksistään – oleellista on, että he ottavat aktiivisesti osaa kriittiseen keskusteluun”
    Ongelmana luonnollisesti on, että mikäli kaikki ovat lähtökohtaisesti pääpiirteistä (pl. nyansseista, kuten miesten optimaalisesta väestönosuudesta kiisteleminen) samanmielisiä ja tähtäävät samaan asiaan, uskomukset tuskin muuttuvat: etenkin jos lähtökohta on kivitauluun kirjoitettu. Eli jos tiedeyhteisön olemassaolon tarkoitus on tietyn maalin saavuttaminen (esim. naisten asema).
    ” Objektiivisessa yhteisössä oletusten joukko ei voi olla hallitsevassa asemassa sen kannattajien poliittisen tai taloudellisen vallan vuoksi. ”
    Voiko naisasialiikkeellä olla poliittista valtaa, joka vaikuttaisi naistutkimuksen oletusten joukkoon?
    ”Yhteisössä vallitsevan yksimielisyyden tulee olla seurausta kriittisestä vuoropuhelusta, jossa kaikki asiaankuuluvat näkökulmat on otettu huomioon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikilla oikeanlaisen koulutuksen hankkineilla tulee olla oikeus osallistua keskusteluun”
    Mitkä nämä pätevyydet ovat? Jotta voisi osallistua tasa-arvokeskusteluun, miten paljon oikeanlaista koulutusta tulee olla? Onko naistutkimus ainoa oikea koulutus, jolla tähän keskusteluun saa osallistua? Tuleeko miesten ensin läpäistä amerikkalaiseen tapaan ”tarkasta etuoikeutesi” –kurssi, tai heidät karkoitetaan opetukselliseen foorumiin (ks. kiirastuli)? Onko miesten näkökulma naistutkimuksen ja naisasialiikkeen kannalta edes asiankuuluva näkökulma, vai liittyykö se johonkin muuhun tasa-arvotieteeseen (sosiologiaanko)?.
    ” Vaikka yhteisö olisi avoin kaikille sukupuolille, kansallisuuksille ja vähemmistöille, ei silti voida taata, että omaksuttuja taustaoletuksia haastavia kriittisiä näkökantoja kehittyisi.”
    De jure -avoin yhteisö ei takaa de facto –diversiteettiä tai edes de facto –avointa yhteisöä.
    ” Mikäli yhteisö täyttää ylläolevat kriteerit, on sitä Longinon mukaan pidettävä objektiivisena ja sen tuottamaa tietoa yksilöiden puolueellisista, vinoutuneista käsityksistä vapaana. Tämän kirjoituksen puitteissa en voi tarkemmin käsitellä kriteereitä ja niihin liittyviä ongelmia.”
    Olisiko naistutkimusta siis syytä tarkastella Helen Longinon kriteerien mukaisesti?

    1. ”Pieni sivuhuomautus. Sukupuolentutkimus ei aikoihin ole tukeutunut (ainakaan pelkästään) patriarkaattiin ilmiöiden selityksenä (radikaalifeministejä on muuten nykyisin varsin vaikea mistään löytää – ainakaan tiedepiireistä.”

      (ks. Hiitola, alla)

      Tarkennan väärinkäsitysten välttämiseksi.

      Kyseessä oli osaltani yksinkertaistettu esimerkki, syystä josta mainitsin, että kyseessä on yksinkertaistus (koska asian purkaminen palasiksi ehkä vaatisi oman keskustelunsa, joka ei ole relevantti tiedeyhteisöjen position pohtimisen kannalta alkuperäisen kirjoituksen näkökulman kannalta). Patriarkaatti itsessään vaikuttaa varsin monimutkaiselta teorialta, johon sisältyy patriarkaatista johtuvia ilmiöitä (check your CIS-white-male privilege), jotka osin selittävät asioita, jne.

      Kyseessä voisi periaatteessa yhtä hyvin olla sama hevosesimerkki muutettuna niin, että molemmat esimerkin keskustelijat olisivat kilpaurheilutaustaisia ja näin ollen näkisivät vain yhden mahdollisen tulkinnan evidenssille. Tämä olisi (käsitykseni valossa) Longinon teorian mukaan haitallinen ilmiö, joka olisi seurausta diversiteetin puutteesta: vain yhdenlaisia tulkintoja ilmenisi.

      Radikaalifeministejä on internet täynnä – minusta on kaksinaismoralistista sanoa, että internetin miesasialiikkeessä on kyse naisvihasta ja Breivikissä on kyse antifeminismistä, ja sitten kuitata radikaalifeminismi ”internetilmiöksi”. Aivan, kuin internetin miesasiasivustot eivät olisi ”internetilmiö”. Tätä argumentointia voisi kyseenalaistaa myös Longinon näkökulmasta: samankaltaisista evidensseistä saadaan aikaan kaksi täysin erilaista tulkintaa, joiden päätelmää saattavat värittää voimakkaasti tulkitsijan arvot.

      1. En kuitannut radikaalifeminismiä internetilmiöksi (?? mistä tämä tulkinta?). Se on 60-luvulla kulta-aikaansa elänyt suuntaus ja liittyy toisen aallon feminismiin. Erilaisia viharyhmiä on internet pullollaan.

        Ja kommenttini liittyi lähinnä siihen, että meidät (tämän blogin kirjoittajat) asetetaan radikaalifeministiseen positioon. Kiitos tarkennuksesta.

        Mutta jatka toki keskustelua Saanan kanssa🙂

      2. ”Ja kommenttini liittyi lähinnä siihen, että meidät (tämän blogin kirjoittajat) asetetaan radikaalifeministiseen positioon. Kiitos tarkennuksesta.”

        Tämä on kai loogista seurausta siitä, että tässäkin blogissa on ääneen korostettu, ettei bloginpitäjillä ole kiinnostusta kritisoida muiden feministien sanomisia tai tekemisiä – että tällainen keskustelu pitäisi kohdistaa itseensä näihin feministeihin. Taisi olla Katariina, joka näin sanoi aikanaan suhteessa Atlas-Biaudet-jne -keskusteluun. Kun liike on haluton harjoittamaan sisäistä kritiikkiä tässä mielessä, syntyy helposti mielikuva että liike hyväksyy äärilaitansakin. Harvemmin sitä kai näkee julkisuudessa ulostuloja (tai edes tässä blogissa) joissa mm. radikaalifeminismiä kritisoitaisiin.

        Sinänsä, Longinon innoittamana joku voisi vaikka kirjoittaa avaavan tekstin tästä toisen aallon radikaalifeminismistä ja kertoa meille tietämättömille, miksi nykyisen (kolmannen aallon?) feministit eivät hyväksy joitakin radikaalifeministien argumentteja, jos näin todella on (jos radikaalifeminismistä ei löydy mitään, mitä te ette hyväksy, niin sittenhän positio on ”oikeutettu). Tämä voisi paitsi auttaa tekemään eroa radikaalifemismin ja nykyisen akateemisen feminismin välillä, myös hieman availla lukijoille, millä tapaa feminismin tiedeyhteisö tätä sisäistä kritiikkiä jota Longino vaikuttaisi kovasti peräänkuuluttavan, harjoittaa.

      3. zfck: Siis jos keskustellaan jostain radikaalifeminismistä, niin olisi aina hyvä muistaa, että a. puhutaanko feminismin ns. tokasta aallosta, eli feminismin sisäisestä osasta (josta irtautuminen/eli miten radikaalifeminismin arvostukset ei enää ole keskiössä laajemmin, esim. (naisten) homoseksuaalisuuden ja naiserityisyyden näkeminen kumouksellisena sinänsä, eli että lesbosuhde on feministinen välttämättömyys) vaiko b. jostain ”radikaaleista” (kirjoittajan määritelmä) feministeistä noin yleensä.

        Feminismi (josta puhun monoliittisenä kehityskulkuna ja suht anglosentrisesti tässä) on harjoittanut sisäistä kritiikkiä ja muuttunut… Esimerkiksi hetero/homo-identiteettiä ei pidetä eettisenä feministisenä valintana; tietenkin tieteellinen tieto homoseksuaalisuudesta enemmän sisäsyntyisenä kuin valintana liittyy tähän kehitykseen, otaksun. Eli jos puhutaan 60-70-luvun -silloin erityisen vaikutusvaltaisista, siis- radikaalifeministeistä (Adrianne Rich, Mary Daly yms), niin en allekirjoita parisuhdetta miehen kanssa a. epäfeministisenä tai b. heteronormatiivisuutta ylläpitävänä, (vaikka näinkin voi olla) tai muutenkaan mitään erityisen yleistävää parisuhteisiin/lastenhankintaan liittyen.
        Ylipäätään nämä jutut ainakin on muuttunut laajemmin..(Esim. sellainen tyyppi kuin Elizabet Grosz on 90-luvulta lähtien pohtinut sitä ongelmaa, mikäli heterouden pelkkä ongelmallisuus on mahdoton feministinen kanta ja miten sitä voisi ajatella uudestaan.)

        HUOM: näen kyllä monet ns. radikaalifeministiset teokset tärkeinä feminismin kehityksessä, enkä nyt halua sanoa niitä kokonaisuudessaan vanhentuneiksi/mielenkiinnottomiksi, koska sitä ne eivät ole, missään nimessä (erit. Daly ja Rich on itsestä mielenkiintoisia), vaikka tietyt keskustelut on ns. vanhentuneita.-sama huomio koskee tietenkin myös sosialistista/marxilaista feminismiä, jotka ei kokonaisuudessaan ole menettänyt merkitystään. Liika kehitysusko valtaa välillä feministisen kehityskertomuksen esittäjät, heh.

      4. Ja toi ”miksi ei tuomita ja kritisoida sitä ja tätä”-kysymys. Tähän liittyy se, että kun feministejä vastaan hyökkäillään perustattomilla väitteillä ja yleistyksillä niin paljon, niin ehkä se vähän vähentää haluja lisätä sitä määrää. (Mikä tahansa nettifoorumi on näitä täynnä.)
        Jos sitten mennään akateemiseen feministiseen tutkimukseen, niin keskinäistä kriittisyyttä kyllä löytyy. Asiallista, kylläkin yleensä.

        Breivikistä&co: jos huomioidaan ääriliikeiden painoarvon nousu, niin kyllä niitä pitää kommentoida. (Femeniin jos haluat viitata, niin kannattaa nyt huomata kokonaisuudessaan hälyttävä ja epädemokraattinen tilanne. Linkitän taas tämän: http://www.minna.fi/web/guest/naistutkimuspaivat_2012-alastomuus-feministisena_protestina )
        Kyllä nyt on syytä erottaa ihmisryhmiin kohdistuva ”radikalismi” ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastustava (ts. käytäntöjä, johtajia, toimintatapoja) ”radikalismi”. Itse en niitä ainakaan suostu länttäämään samaan koriin, vaikka tietenkin aina tarvitaan kriittistä tutkailua myös jälkimmäisen tapoja ja tavoitteita kohtaan.

      5. ”– Koska elämme seksistisessä maailmassa, naisen alastomuus on pääomaa. He tavallaan vaativat takaisin itselleen tuota alastomuuden pääomaa ja valjastavat sen omien poliittisten päämääriensä toteuttamiseksi.”

        Naisten alastomuus on pääomaa, onko pääoma valtaa? On olemassa Femenin keulahahmoja, jotka ovat haastatteluissa sanoneet kannattavansa vallankumousta, joka sisältäisi mm. miesten veren vuodattamista. Jos nyt välttämättä haluat siis keskustella Femenistä. En tiedä, onko tämä mielestäsi ihmisryhmiin kohdistuvaa radikalismia vai yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvaa radikalismia, vai ehkä jotain muuta, mutta tämä lienee jonkin toisen blogin aihe.

      6. En ”välttämättä halua” keskustella Femenistä, mutta oletin, että siihen aijotaan viitata, kun siitä on aiemmin kovasti hoettu, joten kommentoin tuota seikkaa.

        En tunne järjestöä tarpeeksi, että laajemmin haluaisin ottaa kantaa, muuta kuin siihen, että ymmärrän sen tilanteen kestämättömyyden, mistä toiminta nousee (unohtamatta: Ukrainassa naisten ajautuminen prostituutioon suht laajasti koska talouskriisi eikä muita töitä ja koska seksiturismi ja koska sovinistinen yhteiskunta-kombo), mutta en koe miksikään ongelmaksi sanoa, että veren vuodattamisesta puhuminen on perseestä, väärin ja huolestuttavaa. Se on selviö.

        (”Mutta Femenkin”-kortti on näemmä jotain uusinta uutta, joka kadottaa vastajihadisti-kiihkoilijoista puhumisen aiheettomaksi. :D)

      7. (“Mutta Femenkin”-kortti on näemmä jotain uusinta uutta, joka kadottaa vastajihadisti-kiihkoilijoista puhumisen aiheettomaksi. )

        Tämän jälkeen lupaan olla keskustelematta femenistä: linkkinä erään kyseisen liikkeen keulahahmon haastattelu (ikävä kyllä saksaksi, toivottavasti osaat edes auttavasti!). Mielestäni Femen on lähinnä niitä ETA:an rinnastettavia järjestöjä. Meinasin sanoa, että joiden päämäärän voi nähdä jalona, mutta joiden työkalut ovat kyseenalaisia. Oikeastaan en kyllä pidä ”matriarkaattia” sen toivottavampana tilana kuin ”patriarkaattia”kaan. Ehkä tämä on sarjassamme niitä liikkeitä, joista feminismin tulisi ehkä irtautua, mikäli verenhimoisen vallankumousliikkeen leimalta halutaan välttyä. Tällaiset haastattelut eivät ainakaan tee ”hyvää”.

        http://www.zeit.de/sport/2012-06/interview-femen-ukraine-protest

        ”Am Ende steht das Matriarchat” (vapaa käännös: lopullinen tavoite on matriarkaatti)
        ”Ich weiß es nicht genau, vielleicht 2017, genau hundert Jahre nach jener russischen Revolution, die die Zarenherrschaft beendete. Wenn es so weit ist, müssen wir kämpfen. Dann wird wieder Blut fließen. Die Revolution wird brutal.” (vapaa käännös: en osaa sanoa varmasti, mutta ehkä 2017, venäjän vallankumouksen satavuotispäivänä, meidän on taisteltava. silloin veri virtaa. vallankumous tulee olemaan väkivaltainen)

      8. Kiitos linkistä; osaan kyllä saksaa juu.

        Ymmärrän pointtisi kyllä, mutta useimmiten nää ”pitää tehdä selväksi ettei kannata tuota ja tuota”-vaatimukset on siitä ongelmallisia, että kun puhutaan vaikka siitä, miten ”feminismin” kaltaisen moninaisuuden pitäisi irtautua jostain, niin kuka sen voi tehdä? (Ei ole ketään paavia, joka julistaa kannan.) Jos yksittäisten feministien, niin öö jaa, missä menee vastuun raja? Vaaditaanko ketä tilille ja mistä (vrt. puolueen johtoa voidaan vaatia tilille yksittäisista puolueen jäsenten pöljäilyistä; yksittäistä puolueen jäsentä ei ole mitään syytä hiillostaa tällä; feminismi on paljon väljempi juttu vielä; sama kuin kristittyä vaatisi jostain asiasta y mikä johonkin liittyy jollain tavalla.)

        Samaan tapaan kuin erilaisia asioita voi käyttää/käytetään erilaisia ryhmiä ”vastaan” täydellisen älyllisen epärehellisesti ja vaatia niin ja niin monennetta kertaa sanoutumaan irti asiasta X ja Y, niin tilannehan on se, ettei tässä ole kyse muusta kuin puhtaasta mustamaalauksesta; ihmiset, jotka haluaa sanoa, että feministit on asiaa X, koska femen, sanoisi jotain muuta tilalle, jos asiaa ei olisi. (Selvennyksen vuoksi: nyt natsi-esimerkki, eli mikäli kannattaa jotain aatetta, johon sisältyy ihmisten tuhoaminen kiinteästi, niin siinä tapauksessa vaatiminen irtisanoutumisesta on paikallaan, paitsi tuskin se auttaa mitään…)
        Esimerkki: jos joku ihminen uhoaa, että luonnonsuojelu on sen mielestä epäilyttävää, kun luonnonsuojelijat ei sanoudu irti greenpeacesta -tätäkin kuulee, nykyään ehkä vähemmän – niin kyse on siitä, että se haluaa ajatella niin ja etsii tekosyitä. Jos ei pysty irrottaan asioita toisistaan sen enempää niin ongelma ei korjaannu minkään tahon anteeksipyytelyillä.

      9. ”feminismi on paljon väljempi juttu vielä; sama kuin kristittyä vaatisi jostain asiasta y mikä johonkin liittyy jollain tavalla.”

        Niin. No, ehkä tämä uskonto -vertaus on omalla tavallaan osuva. Uskonto kun on uskon asia.

        Näistä syistä onkin erittäin vaikeaa erottaa (jollei mahdotonta) poliittista suuntausta/edunsaajajärjestöä (feminismi/naisasialiike) sukupuolentutkimuksesta. Tätä oikeastaan yritin puida tuon Helen Longinon näkökulmasta: mikäli tieteenhaaran kaikki harjoittajat ovat käytännössä tämän naisasialiikkeen jäseniä, millaisia seurauksia tällä voi Longinon kriteerien ja ongelmien mukaisesti kyseisen tieteen objektiivisuudelle.

        Käytännössä tämä tekee myös aiheen kritisoimisen välillä hieman haastavaksi: tuntuu siltä, kuin maalitolpat siirtyisivät jatkuvasti. Koska poliittista liikettä on ulkopuolisin silmin vaikea erottaa tieteenalasta (sillä nämä tuntuvat liikkuvan varsin käsi kädessä; vrt. femen ja tarjoamasi linkki, lutkamarssit). Jos kritisoi jotain feministien toimintaa, vastaus on usein todellisen skottilaisen ongelmaan liittyvä: eivät nuo ole feministejä tai en halua ottaa kantaa muiden feministien tekemisiin tai feminismi ei ole monoliitti.

        Alkuperäiseen Longino -tekstiin liittyen:

        ” Miten tieteen objektiivisuus voidaan turvata, jos tutkijoiden yhteiskunnalliset ja poliittiset näkemykset saattavat vaikuttaa heidän päättelyynsä?”

        Niin. Miten? Etenkin, jos on syytä epäille että tiedeyhteisö ei juuri täytä esimerkiksi diversiteetin vaatimuksia (tai useita muita Longinon edellytyksiä; ks. alkuperäinen rivittömyyshirviö).

        ps.

        Usein feminismiä kohtaan esitetyt negatiiviset hyökkäykset saattavat johtua tietyn feministiryhmän toiminnasta (aiheesta internetmaailmassa mm. http://www.youtube.com/watch?v=zX65hlHKEQg – erään feministifoorumin toiminnan osalta). Tällöin on oikeastaan vaikea sanoa, onko kyseessä a) muutama feministi joiden käytös on hieman outoa, vai b) naistutkimuksen yleisempi linjanveto, vai c) jotain muuta. Lähinnä siksi, että tällaiseen keskusteluun liittyy usein roppakaupalla naistutkimuksellista terminologiaa (joista kumileimasimet ”koska patriarkaatti” tai ”koska miehen etuoikeus” ovat tyypillisimmät). Toki tällaisissa tapauksissa voi aina sanoa kuten sanot – mustamaalausta – mutta ensimmäinen joukko, joka tässä mustamaalaa, ovat feministit, ja he mustamaalaavat itseään.

      10. Eika metaa, mutta menköön. Z jne kirjoittaa:[Koskien esim. tiettyjä nettisisältöjä] ”Toki tällaisissa tapauksissa voi aina sanoa kuten sanot – mustamaalausta – mutta ensimmäinen joukko, joka tässä mustamaalaa, ovat feministit, ja he mustamaalaavat itseään.”

        ”Ensimmäinen” taho on ehkä kyllä kuitenkin vallitseva yhteiskunnallinen todellisuus eri piirteineen; feminismi on reaktio tietynlaisiin ongelmiin -tavat reagoida voi olla toimivampia tai ei, ja eri määrin oikeutettuja. Ongelmiin, joista moni tyttö&myöhemmin nainen kärsii sukupuolensa vuoksi (nää ei poista muita ongelmia), esim. seksuaalinen häirintä&huorittelu. Ylipäätään ongelmat ei ole juuri koskaan ”tuolla jossain”, vaan ne tulee iholle (myös kirjaimellisesti) erilaisten käytäntöjen takia, erityisesti siksi, miten tietyt tavat olla ja puhua sallitaan tai ainakin niiltä suljetaan silmät. (Tää on kauhean lähellä kiusaamista noin yleisesti koskevaa ongelmaa.) Se, että joku seksuaalinen häirintä on maailmanlaajuinen ongelma tyttöjen koulunkäyntiä häiritsemässä (huom. vaihtelu maiden välillä suurta) ei nouse yksittäisten poikien mielistä tai liity ”suureen salaliittoon”, vaan tapahtuu ja opitaan läheltä, ja ongelmat jatkuu, kun ”tää nyt vaan on näin”. (vrt. ”on normaalia” et pojat hakkaa toisiaan, joten ei tarvitse puuttua; ”on normaalia”, et lapset haukkuu, ja haukkumasanana homo ei merkkaa mitään ihmeellistä, etc.)

        Kauheen monet jutut lähtee lapsina koetusta ja kohdatusta, ja ne jutut myös sattuu kipeimmin ja vaikuttaa siihen, millaiseksi kehittyy ja mitä pystyy.

    2. ”esimerkiksi lähihistoriassa on evidenssiä tapauksista, joissa tieteenalat ovat aktiivisesti hyökänneet rahoituspäätöksiä kohtaan, koska ne eivät ole sopineet kyseisten tieteenalojen näkemykseen maailmasta. Eli tieteenalan edustajat näkivät, ettei rahoitettu tutkimus ole yhteiskunnallisilta arvoiltaan ja tutkimusongelmaltaan sopiva”
      Voitko kertoa näistä tapauksista tarkemmin? Itseäni kiinnostaa kovasti tutkimusrahoituksen ja tuotetun tiedon suhde, eikä pohdittavia esimerkkitapauksia ole koskaan liikaa. Toisaalta taitaa kyllä olla niinkin, että kaikki alat, joilta rahoitusta leikataan, kritisoivat tehtyä päätöstä.

      Ihan aluksi tarkennan, että Longinon tieteenfilosofia tarkastelee lähinnä niitä tieteitä, jotka englantia puhuvassa maailmassa tieteiksi luokitellaan. En siis mene satavarmasti vannomaan, että hän katsoisi teoriansa ongelmattomasti sopivan yhteiskuntatieteiden arviointiin. Yksinkertaisuuden vuoksi oletan kuitenkin seuraavassa, että yhteiskuntatieteisiin pätisivät samat kaavat.

      Ensinnäkin Longinon teorian kannalta mielenkiintoinen kysymys on se, mistä ja keistä puhumme, kun puhumme tutkimusyhteisöstä tässä yhteydessä. Longinon mukaan (1990, 69, alaviite 10) tiedeyhteisöön kuuluviksi voidaan käsittää nekin, jotka eivät ammatikseen harjoita tutkimusta alalla. Naistutkimuksen ja sukupuoltentutkimuksen yhteisön rajat saattaisivat siis levitä varsin laajalle aiheen kiinnostavuuden ja merkityksen vuoksi. Mielestäni on mielekästä lukea yhteisöön kuuluviksi heidät, jotka ovat kiinnostuneita samoista kysymyksistä, jotka keskustelevat näistä kysymyksistä samoilla foorumeilla ja jotka jakavat samat näkemykset siitä, millaisilla kriteereillä käytyä keskustelua arvioidaan.

      ”Esittämääsi hevosesimerkkiä seuraten on siis Longino –mielessä varsin mahdollista, että ryhmä naisasiaan omistautuneita tutkijoita pitää esimerkiksi evidenssiä lasten huoltajuudesta seurauksena yhdestä päätelmästä (yksinkertaistaen: patriarkaatti), ja ryhmä miesasiaan omistautuneita tutkijoita pitää samaa evidenssiä seurauksena toisesta päätelmästä (yksinkertaistaen: matriarkaatti). Longino –mielessä ratkaisu on tiedealan sisäinen kriittinen tarkastelu. Tämä luonnollisesti edellyttää, että tietyt reunaehdot toteutuvat tieteenalan sisällä. Tieteen olisi siis syytä läpikotaisesti tarkastella sitä, miksi esimerkiksi palkkaeron nähdään johtuvan ”naisalojen vähäisestä arvostuksesta”. Monella ekonomistilla olisi tähän tarjolla hyvin poikkeava selitys.”

      Kyllä.

      ”tutkijalla on kaikissa tapauksissa valmiina hypoteesi, joka vastaa hänen arvomaailmaansa, ja kaikkia havaintoja pyritään selittämään niin, että tämä hypoteesi vahvistuu.”

      Tämähän olisi yksiselitteisesti ja kaikkien mukaan huonoa tiedettä.

      ””Yhteisössä vallitsevan yksimielisyyden tulee olla seurausta kriittisestä vuoropuhelusta, jossa kaikki asiaankuuluvat näkökulmat on otettu huomioon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikilla oikeanlaisen koulutuksen hankkineilla tulee olla oikeus osallistua keskusteluun”
      Mitkä nämä pätevyydet ovat?”

      Tuolla ylempänä jo tätä kysymystä sivusinkin. Voinen todeta, että tämä on yksi Longinon kriteeristön ongelmallisimmista ja mielenkiintoisimmista kohdista. Riittävä pätevyys vaikuttaisi olevan se, minkä yhteisö päättää sen olevan.

      Yleisellä tasolla voisin vastata niin, että kysymäsi kysymykset ovat aiheellisia ja niistä olisi keskusteltava. Longinon mukaan yhteisön on oltava valmis vastaamaan myös ulkopuolelta tulevaan kritiikkiin, mikäli kritiikkiä voidaan pitää yhteisön kannalta relevanttina ja kritiikin antajan kanssa on mahdollista käydä rakentavaa dialogia.

      1. ”Voitko kertoa näistä tapauksista tarkemmin? Itseäni kiinnostaa kovasti tutkimusrahoituksen ja tuotetun tiedon suhde, eikä pohdittavia esimerkkitapauksia ole koskaan liikaa. Toisaalta taitaa kyllä olla niinkin, että kaikki alat, joilta rahoitusta leikataan, kritisoivat tehtyä päätöstä.”

        Tästä on täällä varmaan keskusteltu aiemminkin, mutta naistutkimus (mm. puolueiden naisjärjestöt tekivät mittavan vetoomuksen) miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa kartoittavalle tutkimukselle myönnetyn rahoituksen perumisesta Suomessa, sillä naistutkimus tiesi jo ettei miehiin kohdistu parisuhdeväkivaltaa.

        ”Longinon mukaan (1990, 69, alaviite 10) tiedeyhteisöön kuuluviksi voidaan käsittää nekin, jotka eivät ammatikseen harjoita tutkimusta alalla. Naistutkimuksen ja sukupuoltentutkimuksen yhteisön rajat saattaisivat siis levitä varsin laajalle aiheen kiinnostavuuden ja merkityksen vuoksi.”

        Mä sanoinkin tossa toisaalla, mutta olen itse sitä mieltä että tiedeyhteisöön pitäisi suvaita hyvin laajalti erilaista jengiä juuri siksi, että sisäsiittoiset yhteisöt tuppaavat muuttumaan hyvin pitkälti kollegoiden olkien taputteluksi. Sinänsä on positiivinen merkki, jos tiedeyhteisö kerää kiinnostusta omien tieteentekijöidensä ulkopuolelta.

        ”Ihan aluksi tarkennan, että Longinon tieteenfilosofia tarkastelee lähinnä niitä tieteitä, jotka englantia puhuvassa maailmassa tieteiksi luokitellaan”

        Vaikka Longino ei ehkä kutsuisi naistutkimusta tai sosiologiaa tieteiksi, mun mielestä yhteiskuntatieteissä (osin siksi että niitä hakee opiskelemaan jo aika valikoitunut joukko ihmisiä) tällaisten kriteerien (etenkin ton diversiteetin) vaatimus korostuu ennaltaan. Ja tavallaan tällaisen Longino -henkisen kriteeristön voisi mun mielestä hyvällä omallatunnolla läntätä yhteiskuntatieteiden perusopintoihin juuri sen erityisen tärkeyden takia tällaisella alalla.

        Fysiikassa oman ideologian työntäminen keskusteluun on huomattavasti vaikeampaa kuin yhteiskuntatieteissä.

  4. ”Arvovapauteen pyrkiminen ei ole realistinen vaihtoehto, mutta tästä ei seuraa, että mitä hyvänsä teoriaa tulisi pitää pätevänä.”

    Max Weberin sosiologia on klassinen esimerkki tieteen arvovapauteen pyrkimisestä. Tieteen arvovapauteen pyrkiminen on kuitenkin eri asia, kuin sen todellinen saavuttaminen. Yhteiskuntatieteiden tutkimusmetodien professori Pertti Töttö on selkeyttänyt hyvin tätä Weberin ajatusta ”positivismikirjoissaan”. Tieteen arvovapauden yksi tavoite on pelastaa politiikka tieteen objektiivisuudelta.

    Tottakai tieteen tulee pyrkiä arvovapauteen ja se lienee jossain määrin myös Longinon tavoitteena. Mikäli tiede ei tällaista tavoitetta omaksu, on kysymyksessä ideologia. Sitten vaan pitää miettiä, mitä me tällä arvovapaudella haluamme tarkoittaa. Ainakaan se ei voi tarkoittaa jotain sellaista tilaa, jossa ihminen on ilman arvostuksiaan ja ennakko-oletuksiaan. Tämä ei ole myöskään Weberin näkemys. Longino tuntuu olevan hyvillä jäljillä korostaessaan julkisen keskustelun roolia erilaisten oletusten ja arvostuksen paljastamisen kenttänä. Weberin näkökulmasta feministisen tieteen tekemisen ongelmana voi olla kuitenkin se, että jossain vaiheessa luovutaan pyrkimyksestä tieteen arvovapauteen. Jossain vaiheessa omaksutaan tietty feministinen ideologia, joka kyllä lausutaan ääneen, mutta sitä ei enää pyritä ylittämään. Näin politiikka sotkeutuu tieteeseen ja tiede politiikkaan. Ei siinä, etteikö politiikassa tulisi hyödyntää tieteellistä tutkimusta, ehkä paljon enemmänkin kuin nykypäivänä tehdään, mutta pointti on eritellä näiden kahden eri yhteiskunnallisen käytännön toimintalogiikkaa. Tieteellisen tutkimuksen tekeminen tietystä arvolähtökohdasta käsin johtaa ongelmiin, sillä siitä, miten asioiden tulisi olla, ei voi päätellä sitä, miten ne ovat. Koska olemme rajallisia inhimillisiä olentoja, emme varmasti koskaan saavuta jossain absoluuttisessa mielessä objektiivista totuutta, muttei se tarkoita sitä, etteikö sitä tulisi loppuun asti tavoitella. Emansipaatio on erinomainen tavoite, mutta se voi peittää joitakin sen suhteen ristiriidassa olevia maailmantiloja ja tosiseikkoja. Tämä on lopulta poliittisen emansipaationkin tavoitteen näkökulmasta haitallista.

    1. ”Tottakai tieteen tulee pyrkiä arvovapauteen ja se lienee jossain määrin myös Longinon tavoitteena. Mikäli tiede ei tällaista tavoitetta omaksu, on kysymyksessä ideologia. ”

      Longinon ja monien muiden sosiaalista epistemologiaa tutkivien mukaan arvovapaus EI ole realistisesti mahdollista siinä mielessä kuin se hahmottelemassani perinteisessä näkemyksessä ymmärretään. Longinon käsitys on, että arvot ovat aina kietoutuneina tutkimukseen, mutta niiden vaikutusta voidaan valvoa. Tässä onkin oleellista se, että toimijat pyrkisivät olemaan myös itselleen mahdollisimman rehellisiä siinä, mitkä arvot ja näkemykset heitä ajavat. Onhan yleisesti tunnettua, että tosiasioihin, logiikkaan ja oman ajattelun puolueettomuuteen vetoamista käytetään usein retorisena välineenä.

      ”[S]iitä, miten asioiden tulisi olla, ei voi päätellä sitä, miten ne ovat. ”
      Tämän hyväksyy toki myös Longino ja muut sosiaalista epistemologiaa kannattavat. Toisin kuin esimerkiksi lähteissänikin mainittu Tara Smith väittää, sosiaalisessa epitemologiassa – ainakaan siinä muodossa kuin Longino sitä tekee – ei väitetä, että voisimme tai saisimme tehdä päätelmiä faktoja vastaan. Kysymys on kuitenkin siitä, mitä nuo faktat ovat ja miten voimme saada niitä selville.

  5. Pieni sivuhuomautus. Sukupuolentutkimus ei aikoihin ole tukeutunut (ainakaan pelkästään) patriarkaattiin ilmiöiden selityksenä (radikaalifeministejä on muuten nykyisin varsin vaikea mistään löytää – ainakaan tiedepiireistä. Voi olla, että ruohonjuuritason feministisissä toimijoissa on ko. ajattelua, mutta nuo liikkeet ovat aika marginaalisia).

    Häiritsee usein näissä keskusteluissa, että meitä ”vastaan” argumentoidaan ajatellen meitä radikaalifeminismin edustajina, vaikka kirjoituksemmekaan eivät tätä heijastele. Sukupuoli ei ainakaan minun ajattelussani ole suinkaan välttämättä se suurin eriarvoisuutta luova eroavaisuus (jos nyt sukupuolieroa pitää oleellisena – moni sukupuolentutkija ymmärtää sukupuolen performatiivisena).

  6. Longinon ajatuksissa ei itsessään vaikuttais olevan mitään vikaa, mutta sen käsitys ”perinteisestä näkökulmasta” tuntuu vähän olkiukkoilulta.

    ”Perinteisesti on uskottu, että tieteen arvovapaus voidaan turvata vaatimalla tutkijoita olemaan puolueettomia ja seuraamaan logiikkaa”

    Toi on esim. ihan kummallinen väite. Ikään kuin tossa väitettäis, että ihmiset on täydellisiä eikä niillä ikinä olis mitään biaseja. Kuka sellasta uskoo? Ja perinteiseen näkökulmaanhan on äärimmäisen oleellisesti kuulunu vertaisarviointi, replikoinnit ym. Objektiivisuus/arvovapaus ja tutkimusten luotettavuus siis tuskin on ainakaan moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa koskaan ollu yksittäisten tutkijoiden täydellisyyden varassa.

    ” mutta henkilökohtaiset mieltymykset ja yhteiskunnalliset arvot vaikuttavat tämän näkemyksen mukaan tieteen sisältöön vain, jos tutkija on epäonnistunut tieteellisen metodin noudattamisessa”

    Nyt tossa tavallaan sekotetaan yksittäisen tutkijan näkökulma laajempaan tieteelliseen näkökulmaan. Mun mielestä asia on pikemminkin niin, että tavalla tai toisella yksittäisen tutkijan arvot vaikuttaa tieteen sisältöön (ehkä erityisen paljon yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä), mutta vertaisarvioinnit, replikoinnit ym. on olemassa just sitä varten, että ne korjais sitä biasia mikä yksittäisten tutkijoiden valinnoista ja menettelytavoista syntyy. Jos yksittäinen tutkija tekee pahasti biasoitunutta tutkimusta, se vaikuttaa lähinnä sen omiin tutkimustulokseen mutta tieteenalan tuloksia sen ei pitäis onnistua vääristämään kovinkaan pahasti, sikäli kun alan kenttä on riittävän laaja ja yleinen metodologia, vertaisarviointi ym. on terveellä pohjalla. Ns. hyväksyttävät biasit tasottuu kun riittävän moni tutkija tutkii samaa aihetta ja epähyväksyttävät biasit(siis paska tutkimus) pitäis karsiutua tieteenalan sisäisten arviointiprosessien kautta.

    Longinon mukaan perinteinen näkemys on se, että tiede on arvovapaata. Mun mielestä perinteinen näkemys on se, että tieteen pitäis pyrkiä tuottamaan (tietyllä tavalla määriteltyä ja mahdollisimman) arvovapaata tietoa vaikka samalla tunnistetaan se tosiasia, että tutkijoilla on henkilökohtaisia arvoja jotka vaikuttaa niiden valintoihin.

    Luulen että osittain tossa on kyse siitä, että noi tutkijan henkilökohtaset arvot voi olla yhteiskuntatieteissä ihan eri tasolla merkityksellisiä ku mitä ne on vaikka matikassa. Tuskin kovin monella tutkijalla on kauheen vahvoja poliittisia intohimoja esim. matriisilaskentaa tain-ulotteista integrointia kohtaan? Sen sijaan jos tutkii vaikka sukupuolten tasa-arvoa tai etnisten ryhmien välisiä suhteita, on helppo nähä miks eri tutkijat voi olla aika eri tavalla latautuneita kyseisten aiheiden suhteen. Ehkä ton eron takia yhteiskuntatieteilijät pitää koko asiaa relevantimpana ku luonnontieteilijät.

    1. Hmm, kyllä varmasti usko tuohon perinteisen tieteen arvovapauteen on hieman kärjistetysti esitetty (Longinolla) kuten yleensä, kun jotain argumentoi, helposti siihen suuntaan menee..

      Mutta: En kyllä sitä osta, ettei uskoa tieteen arvovapauteen elätettäisi laajalti (kyse on tietenkin enemmän jostain ihanteesta ns. tuolla jossain johon vedotaan, eikä välttämättä yksittäisen tutkijan harhasta); ja nimenomaan kyse on ns. kovista tieteistä (ja monista niihin liittyvistä valinnoista; ts. kukaanhan ei ole väittämässä, että jokin näyte muuttuu kun sitä katsoo eri tutkijat tms eri lähtökohdista, vaan kyse on siitä, ettei tulkintojen osittaisuutta/rajallisuutta yms. helposti myönnetä.)
      Helposti kuilu tieteentutkijat/-sosiologia/-filosofia vs. se miten tiedettä tehdään, jää suureksi, ts. edellisen tutkimustuloksia vaikkapa tutkijaryhmien dynamiikasta ei ymmärretä valideiksi, ja tieteen etiikasta &sosiologiasta puhuminen jää ns. tarpeettomaksi. (Ihan kuin sillä kyseenalaistettaisi niitä tieteilijöitä/tuloksia, vaan kyse on siitä, että _ihmiset_ sitä tiedettä tekee.) Itsekriittisyys ja oman tekemisen tarkastelu on kaikessa, mutta erityisesti tieteessä tärkeetä.

      1. ”Longinon mukaan perinteinen näkemys on se, että tiede on arvovapaata. Mun mielestä perinteinen näkemys on se, että tieteen pitäis pyrkiä tuottamaan (tietyllä tavalla määriteltyä ja mahdollisimman) arvovapaata tietoa vaikka samalla tunnistetaan se tosiasia, että tutkijoilla on henkilökohtaisia arvoja jotka vaikuttaa niiden valintoihin.”

        Käytännössä sanoit saman asian kaksi kertaa; Longino, joka on tutkinut sitä tieteen tekemistä ja tiedon tuottamista ei käsittääkseni puhu mistään TIEDE-oliosta, vaan juurikin tuosta, minkä kuvaat perinteiseksi näkemykseksi, ja miten se on lopulta ongelmallinen. (Ei kukaan väitä ettei yksittäisten tutkijoiden arvoja tiedostettaisi ns. perinteisen tiedenäkemyksen kannattajien taholta.)
        Longino on käsittääkseni kiinnostunut enemmän siitä, miten se millaista tiede on voisi tulla paremmaksi, sensijaan, että kyse olisi jostain utooppisuudesta ”pitäisi”-alueesta, jonne se jää; nimenomaan tää perinteinen käsitys. Tässä on juuri se pointti, mikä tieteenfilosogiassa/sosiologiassa on tärkeetä, koska niiden päätelmät usein lähtee siitä, mitä ne tutkijat oikeasti tekee sen sijaan, että ”mitä niiden kuvitellaan tekevän”. Tästähän Saana kirjoittikin.

    2. ”“Perinteisesti on uskottu, että tieteen arvovapaus voidaan turvata vaatimalla tutkijoita olemaan puolueettomia ja seuraamaan logiikkaa”

      Toi on esim. ihan kummallinen väite. Ikään kuin tossa väitettäis, että ihmiset on täydellisiä eikä niillä ikinä olis mitään biaseja. Kuka sellasta uskoo?”

      Esimerkiksi Tara Smith: ”To be objective […] is to focus on and to be faithful to that which is thrown in front of you. Objectivity is a deliberate commitment to keeping one’s beliefs in grounded in reality by thinking logically. ” (Smith 2004, 153.) Tällä Smith viittaa siihen, kuinka saamme tietoa ihmismielestä itsenäisestä todellisuudesta. Smithkään ei tietysti väitä, että ihmiset olisivat erehtymättömiä (erehtymättömyyshän ei edes objektiivisuuteen kuulu). Mutta hänen näkemyksensä on, että ”by proceeding objectively, by deliberately tying our claims to our observations and to scrupulously rational inferences built on those inferences, we minimize chances of error” (Smith 2004, 157) ja että ”objectivity is neither rescued nor strengthened by appeals to society” (SMith 2004, 157). Kyllä, SMithinkin mukaan vertaisarvio on oleellinen osa tieteellistä metodia, mutta lopulta kaikki kuitenkin palautuu yksilön haluun päätellä puolueettomasti.

      Näitä minustakin kummallisten väitteiden esittäjiä siis löytyy, eikä kyseessä ole olkiukko. En tarvitse olkiukkoa, kun minulla on jo Tara Smith.

      Noin yleisesti ottaen sanoisin, että oma kantani on varsin lähellä kantaasi.

      1. En mä sitä epäile etteikö kummallisia käsityksiä löytyis yksittäisiltä tutkijoilta. Mut ainakaan omien 2001 alkaneiden opintojeni aikana en oo törmänny ton kaltaseen ”perinteiseen näkökulmaan”, jonka Longino sun mukaan on hahmotellu. Ainakaan siten, että sen kaltanen näkökulma olis ollu hallitsevassa asemassa. Oon opiskellu taloustiedettä, matikkaa, filosofiaa ja sosiaalipsykologiaa. Ehkä Longino viittaa ”perinteisellä” johonkin paljon aikasempaan ajanjaksoon? Longinohan tais olla syntyny 40-luvulla, joten sen subjektiivinen näkökulmakin on vähän eri ku vaikka mulla.

  7. Ja toi hevosesimerkki ei ollu kyllä millään tavalla ongelmallinen perinteisen näkökulman kanssa. Siinä niillä havainnoijilla oli käytössään eri data, jonka pohjalta ne luonnollisesti pääty eri johtopäätökseen. ”Teoria” niillä oli ihan sama. Molempien teoria oli se, että tarkastelemalla näköhavainnoin hevoseen liittyviä yksityiskohtia ja yhdistämällä ne havainnot muuhun dataan siitä, mitä niillä oli hallussaan hevosista ja niiden sijoittumisista eri tiloille, voidaan johtaa arvio siitä, millä todennäköisyydellä kyseinen hevonen on peräisin miltäkin tilalta.

    Kaikki se data, minkä perusteella noi havainnoijat teki johtopäätöksiään oli objektiivista siinä mielessä, että se olis ollu kenen tahansa hankittavissa eikä se ollu muodostunu minkäänlaisen henkilökohtaisen biasoitumisprosessin tuloksena. Eri datasta voi tehä eri johtopäätöksiä, mutta tieteen tehtävä lieneekin arvioida erilaisia datoja ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä ja päätyä jonkinlaiseen konsensukseen siitä mikä johtopäätös on uskottavin.

  8. Elina:

    ”Se, että joku seksuaalinen häirintä on maailmanlaajuinen ongelma tyttöjen koulunkäyntiä häiritsemässä (huom. vaihtelu maiden välillä suurta) ei nouse yksittäisten poikien mielistä tai liity “suureen salaliittoon”, vaan tapahtuu ja opitaan läheltä”

    Väittäisin että on pikemminkin niin päin, että useimmissa yhteiskunnissa miehet sosiaalistetaan suurehkolla kulttuurisella panostuksella olemaan häiritsemättä naisia siinä määrin ja sillä tavalla mitä ne häiritsis ilman sitä sosiaalistamista. Eri lajien urokset kyllä yleensä hallitsee naaraiden häiritsemisen ilman kulttuuriakin. Jotkut tietyt härinnän muodot saattaa olla kulttuurin tuottamia mutta se urosten pohjimmainen motivaatio naaraiden häiritsemiseen kyllä lienee niitä
    selkeimpiä synnynnäisiä valmiuksia, joiden kehittyminen ei juuri kulttuurin apua tarvitse. Häiritsemisen halua ei siis opita, vaan päinvastoin haluja opitaan kontrolloimaan.

    btw luin sen sun suositteleman Evoluutio ja ihmisluonto. Erittäin mielenkiintonen kirja ja erityisen antoisa heti Pinkerin The Blank Slaten perään. Suosittelen Pinkeriä sulle jos haluut vähän toisenlaista näkökulmaa. Ylikosken ja Kokkosen kantava teemahan muuten ei ollu se, että yhteiskuntatieteissä tulis olettaa mitään lähellekään tyhjän taulun kaltasta. Niiden kritiikki kohdistu lähes yksinomaan siihen, että tuoreissa evolutiivisissa ihmistieteissä ollaan toisinaan tehty puutteellisesta datasta liian vahvoja tai selvästi virheellisiä johtopäätöksiä.

  9. Suuri lähtökohtien ero tässä vaikeuttaa keskustelua! Uskoisin, että kaikki tän blogin pitäjät pitää selvänä, etteivät miehet ole jokin eläimellisiä saalistusviettejä omaava ryhmä vaan yksinkertaisesti vain sukupuolikromosomeiltaan erilainen (tässä huomioitavaa, että kromosomeissa on vaihtelua myös sukupuolten sisällä). Ihmisten välillä on runsaasti muitakin biologisia eroja kuin sukupuoli, mutta mitään muuta ei niin vahvasti käytetä jaottelemaan ihmisiä täysin erilaisiksi (no okei, ehkä rotu on ollut sellainen kansallissosialistien ajattelussa – ei onneksi ole enää). Mä en käsitä tätä kummallisuutta. Ihmiset on erilaisia. Ei niin, että miehet ja naiset on jotain täysin eri lajia.

    Ja kun ymmärrän asian näin, suurin osa käyttäytymisestä määrittyy opittuna. Yksinkertaista🙂

    PS: Eläinkuntaesimerkeistä sellainen, että Vesinokkaeläinnaaraan sukupuolikromosomit ovat XXXXXXXXXX ja koiraan XYXYXYXYXY. Ja monissa lajeissa koiras on naarasta pienempi (esim. onkijalan koiraat loisivat naaraan kyljessä). Yleinen viittaus ”eri lajeihin” ei toimi, sillä nää käytännöt vaihtelee aika hurjasti🙂

    1. Mutta siis väitätkö, ettei naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus ole nimenomaan kulttuurin ja sosiaalistamisen avulla tuotettu? Veikkaatko että ”kulttuurittomassa” luonnontilassa ihmisurokset jättäis naaraat seksuaalisesti rauhaan ja kunnioittais aina naaraan tahtoa?

      Mun pointti oli se, että sivistys ja lakien noudattaminen on kulttuurin tuotosta. Ilman kulttuuria, normeja ja lakeja sekä lakia ylläpitävää väkivaltakoneistoa ihmiset tekis mitä niitä huvittaa mahdollisuuksiensa rajoissa. Jos siis jotain urosta huvittais luonnontilassa häiritä naaraita seksuaalisesti, sillä olis paljon vähemmän estoja ja rajotteita sen tekemiselle ku mitä sillä on nykyaikasessa länsimaisessa oikeusvaltiossa.

      Urokset siis osaa häiritä naaraita seksuaalisesti luonnostaan, mutta kulttuuri sosiaalistaa ne häiritsemään naaraita vähemmän ku mitä niiden tekis mieli häiritä.

      1. Siis totta kai on kulttuurin ja sosiaalistamisen kautta rakentunut. Mutta ei me voida sanoa, että just miesten aggressiivisuus ois se ”luonnollinen” tila. Kun emme luonnollisessa tilassa elä.

        No joo, tavallaan ollaan samaa mieltä – paitsi etten usko tuohon urosten ”luonnolliseen” häirintätaipumukseen.

    2. ”(esim. onkijalan koiraat loisivat naaraan kyljessä)”

      Eli siis onkijalan koiraat (mikä tämä eläin on – onkijala tuottaa googlessa nolla osumaa) ovat sosiaalisessa kulttuurissa oppineet loisimaan naaraiden kyljessä? Sanotko siis, että kaikki mm. sukupuolikäyttäytyminen, jota eri eläinlajeissa esiintyy, ei ole seurausta biologiasta vaan eri eläinlajien omissa sosiaalisissa kulttuureissaan oppimista tavoista?

      1. *tähdennän vielä, koska tuo vaikuttaa ehkä hieman epäselvältä: ydin on, että tarkoitatko kaikkien eläinlajien eri tapojen (mm. sukupuolikäyttäytymisen) olevan seurausta vain ja ainoastaan kyseisten lajien sosiaalisista kulttuureista (tms.) – eikä lainkaan biologiasta?

      2. Se on jonkinlainen kala😀

        Argumentoin vaan yleistä ”luonnollisuus” -pointtia vastaan. Usein nimittäin sanotaan, että miehen aggressiivisuus ja naisen alistuneisuus on ”luonnollista” ja esiintyy muissakin eläinlajeissa. Mutta kun ei se esiinny. Joissain kyllä, mutta toisissa ei. Ja lisäksi koko käsitys sukupuolesta on hyvin liukuva.

        Katariinalla on tästä hyvä blokkaus täällä. https://feministienvuoro.wordpress.com/category/biologia/
        Lainaan:
        ”Biologiassa on siis kyse mahdollisuuksista ja potentiaalista eikä muuttumattomasta kokonaisuudesta. Tämä tuntuu usein unohtuvan, kun milloin mitäkin sukupuolten välisiä eroja perustellaan biologisilla eroilla.”

      3. ”Se on jonkinlainen kala”

        Okei. Se on jonkinmoinen kala.

        Toistan vielä kysymyksen, jota siis yritin kysyä:

        ”Sanotko siis, että kaikki mm. sukupuolikäyttäytyminen, jota eri eläinlajeissa esiintyy, ei ole seurausta biologiasta vaan eri eläinlajien omissa sosiaalisissa kulttuureissaan oppimista tavoista?”

        Linkkaamassasi blogissa keskustellaan esimerkiksi Cordelia Finestä. Tästä voidaan toki olla montaa mieltä. teosta kohtaan mm.
        https://docs.google.com/file/d/0B_W2c-uzSPBvZ19YUnFRLXQ0dTQ/edit
        https://docs.google.com/file/d/0B_W2c-uzSPBvcng3aGdEWTlGN0E/edit

      4. Nopee huomio suhteellisen tajunnanvirtapohjalta, kun suht kiire (sori sekavuus, ja jos ei aukea..): jos nyt muistetaan, et määrittely”luonnollinen”-”kulttuuri/sosiaalisesti tuotettu” ei muodosta vastakohtia toisilleen; sanominen että ihminen on ”luonnostaan” asiaa X (kun puhutaan hengittämistä ja syömistä korkeammista kyvyistä) on aika mahdotonta; ihmisestä ei kasva ihmistä ilman sosiaalista kontaktia (ts. kulttuuria), miettikää case susilapsia. Luonto on mahdoton määrä kaikkea potentiaalia/mahdollisuuksia, ennemmin kuin tietty seikka. (Ylipäätään, mitään mitä ihminen tekee ei ole ”luonnotonta”; luonto-sanan ja sen johdannaisten käyttö on yksi epämääräisimmistä. Yhteiskuntien kehittyminen on luonnollista, kuten se, että erilaiset yhteiskunnat eroaa toisistaan.. Siinä missä vaikka jumaluuksiin uskominen tuntuu olevan ihmiselle keskimäärin luonnollista.. Tätä voi jatkaa. Ja huom: luonnollinen ei meinaa hyvää/eettisesti kestävää.)

        Väite että ”eläimelliset” ominaisuudet on luontoa, jota kulttuuri sitten koulii ”inhimillisempää” on tietynlainen (ideologinen) tapa katsoa (suosittukin nykyisin&monina aikoina), mutta yhtä lailla on esiintynyt uskoa siihen, että luonnostaan ihminen on ”hyvä & turmeltumaton”, ja kulttuuri sitten tuhoaa, tms. Kumpikin ääripää on kärjistys, ihan jo ihmisen moninaisuuden ja muokkautuvuuden vuoksi, mutta myös siksi, ettei rajaa väillä luonto/kulttuuri oikein voi yksiselitteisesti vetää. Ajatus ”luonnollisuudesta” eläimellisyytenä istuu tietenkin hyvin ajatukseen länsimaisesta/eurooppalaisesta sivistyksestä vs. ”villeistä”.

        Jos olisi tietty asia ”luonnollista”, -vaikka väkivalta yms-, niin siinä tapauksessahan mahd. alkukantaiset/luonnonmukaisesti elävät yhteisöt olisi järjestäin tällaisia… Yhtä lailla on ”luonnollista” ihmiselle kyky tuntea empatiaa, miettiä ja olla kiinnostunut siitä, miltä toisesta tuntuu; häiriö tämän ominaisuuden kehittymisessä on tuhoisaa yksilön kannalta. Asia on kuitenkin monimutkaisempi. Kuten ihmisissäkin on potentiaalia erilaisiin asioihin, niin myös eläimillä tietynlainen ympäristö (sisältäen lajitoverit, kohdatun käytöksen laadun ja muun ”sälän”) ruokkii ja saa esiin tietynlaista toimintaa; niin hyvässä kuin pahassa.

        Kyllä samalla tavalla myös negatiiviset piirteet on yhtä lailla sosiaalistettuja kuin positiivisetkin, mikä ei meinaa, etteikö ihmisellä olisi luonnollista (jos nyt tätä sanaa käytetään; ts. jotain sisäsyntyistä?) pohjaa niin aggressioon, seksuaalisuuteen, hoivaavuuteen, empatiaan… (plus näiden yhdistelmiin.) Kuitenkin
        (Moninaisessa yhteiskunnassa minkään palauttaminen yksilötason vietteihin on aika mahdotonta, vaan näille todisteet tulisi löytyä sieltä mahdollisimman ”luonnollisesti”, ts. ilman kirjallista kulttuuria ja pienissä ryhmissä elävistä ihmisryhmistä..)

      5. Toistan, ja korostan vielä kerran nimimerkki ”Johanna Hiitolalle” (ja muille feministeille, joita aihe kiinnostaa”:

        *tähdennän vielä, koska tuo vaikuttaa ehkä hieman epäselvältä: ydin on, että tarkoitatko kaikkien eläinlajien eri tapojen (mm. sukupuolikäyttäytymisen) olevan seurausta vain ja AINOASTAAN kyseisten lajien sosiaalisista kulttuureista (tms.) – eikä lainkaan biologiasta?

      6. ”Toistan, ja korostan vielä kerran nimimerkki “Johanna Hiitolalle” (ja muille feministeille, joita aihe kiinnostaa”:

        *tähdennän vielä, koska tuo vaikuttaa ehkä hieman epäselvältä: ydin on, että tarkoitatko kaikkien eläinlajien eri tapojen (mm. sukupuolikäyttäytymisen) olevan seurausta vain ja AINOASTAAN kyseisten lajien sosiaalisista kulttuureista (tms.) – eikä lainkaan biologiasta?”

        Ööö, kuka on väittänyt näin? Jos yritettäisiin kaikki yrittää ymmärtää, mitä toinen yrittää sanoa.

        Ihminen on biologinen ja sosiaalinen (kaikki kontaktit toiseen on jo sitä ”kulttuuria”, jota ilman ihmisestä ei tule ihmistä.) Ihmisessä on myös paljon muovailtuvuutta eri kykyjen osalta; ts. biologia on potentiaali, joka voi eril. tilanteissa mahdollistaa eri juttuja, mikäli saa mahdollisuuden. (Ts. joku voi olla taipuvainen kirjallisuuteen, mutta jos se ei opi lukeen koskaan, niin eipä siitä mitään tule.)
        Tietenkin on ne rajat noille mahdollisuuksille; mies ei voi saada lasta (ts. kohtu puuttuu.)
        Nähdäkseni nykytutkimus on esim aivojen osalta korostanut mieletöntä muovautuvuutta (neuroplastisuutta?)..

        Mutta siis: pelkästä sosiaalisesta konstruktiosta puhuminen on outoa (ei sitä kukaan täällä harrasta, paitsi olkiukkoillen), kun eihän ihmistä ole ilman sitä biologista alkuperää, joka on koko ajan sitten suhteessa ulkopuolelleen (ts. sosiaalinen vaikutus.) Nää vastakkaisuus ja ekslusiivisuus-tavat puhua näistä jutuista on todella hedelmättömiä, noin yleisestikin.

      7. ”No joo, tavallaan ollaan samaa mieltä – paitsi etten usko tuohon urosten “luonnolliseen” häirintätaipumukseen.”
        – Johanna H

        ”Mutta siis: pelkästä sosiaalisesta konstruktiosta puhuminen on outoa (ei sitä kukaan täällä harrasta, paitsi olkiukkoillen)”
        – Elina H

        Itse uskoisin, että kyseessä on yhdistelmä ”sosiaalista konstruktiota” ja ”biologiaa, joka liittyy lajin luontaisiin vaistoihin ja selviämiseen”. En myöskään usko, että kyse on juuri missään ihmisten käytökseen liittyvässä asiassa joko pelkästään ympäristöstä tai pelkästään perimästä; siksi tartuinkin Johannan väitteeseen ja penäsin, tarkoittaako hän tällä sitä, että urosten käytös on puhdas sosiaalinen konstruktio. Ilmeisesti olen siis samaa mieltä sinun kanssasi, mutta eri mieltä Johanna H:n kanssa.

  10. Johanna:

    ”Siis totta kai on kulttuurin ja sosiaalistamisen kautta rakentunut. Mutta ei me voida sanoa, että just miesten aggressiivisuus ois se “luonnollinen” tila. Kun emme luonnollisessa tilassa elä.

    No joo, tavallaan ollaan samaa mieltä – paitsi etten usko tuohon urosten “luonnolliseen” häirintätaipumukseen”

    Siis hetkinen. Myönnät että miesten häirintähalua kontrolloidaan sosiaalisesti/kulttuurisesti, mutta kuitenkaan et usko että kyseistä halua on edes olemassa? Miks ihmeessä naisille tarttis normeilla ja laeilla taata itsemääräämisoikeutta ja vapautta häirinnästä jos miehet jo luonnostaan automaattisesti kunnioittais naisten itsemääräämisoikeutta eikä miehillä olis minkäänlaista halua häiritä naisia seksuaalisesti?

    Menee kyllä toi sun kommentti täysin yli mun ymmärryksen. Uskotko ylipäätään mihinkään sellaseen sun mielestä epämiellyttävään tieteelliseen tietoon, josta tällä hetkellä vallitsee biologien tai historian tutkijoiden joukossa vankka konsensus? Epäiletkö että historiaa on väärennetty esim. ihmisen väkivaltaisuuden osalta? Historiotsijat ja antropologithan on tällä hetkellä sitä mieltä, että mitä luonnollisemmassa ja kulttuurittomammassa tilassa ollaan eletty, sitä väkivaltasempaa elämä tyypillisesti on ollu. Väkivalta on vähentyny kaikissa ihmisyhteisöissä dramaattisesti kulttuurisen kehityksen myötä. Myytti ”jalosta villistä” on haudattu jo kymmeniä vuosia sitten.

    1. Mistä vallitsee vankka konsensus? Sukupuoliero on olemassa, mutta ei se määritä sitä, millainen ihmisestä kasvaa. Konsensus on nimittäin myös siitä, että kulttuurin vaikutus on laaja. Minäkään en käsitä sinua. Enkä juuri nyt jaksa myöskään uppoutua tähän keskusteluun. Enkä omaa käsityksiä ”jaloista villeistä”.

      Mielestäni korostin kulttuurin merkitystä ja samalla kyseenalaistin sen – mielestäni aidosti vahingollisen käsityksen – että miehet ovat synnynnäisesti aggressiivisia. Sillä väittämällä voidaan SEKÄ selittää väkivallantekoja ETTÄ demonisoida miehiä sukupuolena.

      Lisäksi en vaan osaa ajatella sukupuolta kiveen hakattuna absoluuttisena ”totuutena”, sillä olen sen moninaisuuden ympäröimänä jatkuvasti elämässäni.

      1. ”Mistä vallitsee vankka konsensus?”

        Siitä, että väkivalta on vähentyny kulttuurin kehityksen myötä ja siitä että ihmisillä on synnynnäiset valmiudet aggressioon ja väkivaltaan. Kulttuuri voi vaikuttaa väkivallan muotoihin, mutta ihmiset kuten muutkaan eläimet ei tarvitse monimutkasta kulttuuria tai sosiaalistamista kyetäkseen väkivaltaan.

        ”Mielestäni korostin kulttuurin merkitystä ja samalla kyseenalaistin sen – mielestäni aidosti vahingollisen käsityksen – että miehet ovat synnynnäisesti aggressiivisia”

        Miehillä on synnynnäiset valmiudet aggressioon, sellaset jotka on olemassa riippumatta siitä, eletäänkö pitkälle kehittyneessä kulttuurissa. Vastaavat valmiudet on olemassa lähes kaikilla ihmistä lähellä olevilla eläinlajeilla. Miehet on myös käyttäny näitä valmiuksiaan historian saatossa ihan älyttömän paljon ja käyttää edelleen, joskin vähemmän ku ennen. Naisillakin on valmiudet aggressioon, mutta monista biologisista ja kulttuurisista seikoista johtuen naisten kannustimet väkivallan harjottamiseen on keskimäärin heikommat ku miehillä.

        Enhän mä muuten tossa vikassa kappaleessa ees puhunu sukupuolierosta mitään, puhuin ihmisten väkivaltaisuudesta ja siitä, miten se on vähentyny kulttuurin kehityksen myötä.

  11. Elina:

    ”määrittely”luonnollinen”-”kulttuuri/sosiaalisesti tuotettu” ei muodosta vastakohtia toisilleen”

    Toi on nyt tässä yhteydessä mun mielestä vähän saivartelua. Kun ei jaksa ylikoskimaisesti kirjottaa jokasta yksinkertasta pointtia auki tuhannella rivillä, niin mun mielestä voi ihan hyvin käyttää sellasta löysähköä erottelua, jossa tietyt asiat kehittyy lähes automaattisesti ihmisen yksilönkehitysprosessissa ja toiset taas vaatii tuhansien vuosien pitusen kulttuurievoluution. Edellisiä voi kutsua karkeesti ”luontaisiksi valmiuksiksi” ja jälkimmäisiä sosialisaation/kulttuurin tuotoksiksi. Esim. se aggressiivisuus ja toisten tappaminen on osattu jo ennen ku on osattu esim. puhua saati huutaa valtiota apuun rankaisemaan rikollisia. Aggressiivisuus ja tappaminen siis tuskin on pitkällisen kulttuurievoluution tuotosta vaan niitä voidaan pitää sellaisina valmiuksina, jotka ihmisillä(kuten niin monilla muillakin nisäkkäillä) on arsenaalissaan ilman kummosta sosiaalistamista. Sen sijaan ihmislajin erityispiirre on just se, että sitä tappamista ja väkivaltaa on onnistuttu menestyksekkäästi kitkemään sosialisaation avulla.

    ”Jos olisi tietty asia “luonnollista”, -vaikka väkivalta yms-, niin siinä tapauksessahan mahd. alkukantaiset/luonnonmukaisesti elävät yhteisöt olisi järjestäin tällaisia…”

    No tossa taas mun mielestä tän keskustelun kannalta oleellista on se, että ne alkukantaiset yhteisöt oli tyypillisesti ihan järjettömän paljon väkivaltasempia ku nykyiset. Jotain harvinaisia poikkeuksia saatto olla, mutta yleisesti henki on ollu aika herkässä ammoisina aikoina ja väkivaltasten kuolemien määrä suhteessa populaatioon on vähentyny koko historian ajan. Kaiken tän historiallisen tiedon pohjalta mitä on olemassa, on mun mielestä myös aivan tolkutonta olettaa, että naiset olis saanu olla rauhassa miesten seksuaaliselta ahdistelulta silloin ku poliisi ja oikeuslaitos ei ollu naisia suojaamassa vaan naisten suojelu oli jonkun yksittäisten ritarillisten miesten oikkujen varassa. Ja ne ritarilliset miehetkin toki sai silloin tehä omille vaimoilleen ihan mitä niitä huvittaa ilman että kukaan siihen puuttu.

    ”Yhtä lailla on “luonnollista” ihmiselle kyky tuntea empatiaa”

    Toi taas ei oo millään tavalla ristiriidassa sen kanssa, että ihmisillä on valmiudet aggressioon ilman sosiaalistamista.

    ”Moninaisessa yhteiskunnassa minkään palauttaminen yksilötason vietteihin on aika mahdotonta, vaan näille todisteet tulisi löytyä sieltä mahdollisimman “luonnollisesti”, ts. ilman kirjallista kulttuuria ja pienissä ryhmissä elävistä ihmisryhmistä..)”

    Käsittääkseni kukaan historian tai esihistorian tutkija ei nykyään kiistä, etteikö alkukantaset ihmisyhteisöt olis ollu tyypillisesti melko väkivaltaisia. Lisäks ihmiselle hyvin läheistä sukua olevista eläinlajeista löytyy vaikka kuinka paljon viitteitä aggressiosta, väkivallasta ym. Ja niillähän ei sitä kirjallista tai suullistakaan kulttuuria ole.

    1. Nopeesti pointti:
      Rogue: ”Käsittääkseni kukaan historian tai esihistorian tutkija ei nykyään kiistä, etteikö alkukantaset ihmisyhteisöt olis ollu tyypillisesti melko väkivaltaisia. Lisäks ihmiselle hyvin läheistä sukua olevista eläinlajeista löytyy vaikka kuinka paljon viitteitä aggressiosta, väkivallasta ym. Ja niillähän ei sitä kirjallista tai suullistakaan kulttuuria ole.”

      Niillä on myös yhtä lailla sitä hoivaamista&empatiaa (kädellisillä); nää piirteet on aivan älyttömän tärkeitä erilaisten apinoiden ryhmillä.

      Plus: yrittääkö joku kiistää, ettei NYKYÄÄN ihmisyhteisöt olisi melko väkivaltaisia? Kun on rakenteet kuten vankilat & poliisi, tää tietenkin järjestää ihmisten elämää eri tavoin, mut jos nyt mietitään vaikka meidän kirjallisen&suullisen kulttuurin aikaa ihan vaikka sadan vuoden skaalalla, niin päästään huomioon, ettei se kulttuuri sitä väkivaltaa poista, vaan monissa tapauksissa _tuottaa_ erityisen väkivaltaista jälkeä.

      Se, mihin yritin puuttua tossa luonto-kulttuuri-jaossa (mikä ei ole saivartelua) on se, että jos halutaan sanoa, että ”väkivaltainen kulttuuri” on jotain, mitä simpansseilla on, mutta ihmisillä ei ole nykyään, koska kulttuurin sivilisoiva vaikutus kultivoi, niin tällöin keskitytään vain todella pieneen osaan väkivallasta&siihen vaikuttavista tekijöistä. Eli kyllä sanoisin, että kulttuurit itsessään on hyvin väkivaltaisia (perustuu hierarkioille ja vallankäytölle), atm myös (se saattaa olla yksi ihmisen luonnon puoli, mikä korostuu suurissa (kasvottomissa) yhteisöissä, mitä taakkaa vaikka alkuihmisillä/kädellisillä ei ollut, koska kyky empatiaan liittyy siihen, kuinka pystyy asettuun toisen asemaan & helpompaa silloin, kun tuntee toiset läheisesti; tähänhän sodassa tappamisen (kaukaa) vs. tappamisen kasvokkain ero perustuu, ja siitä syystä on aina sota-aikaan propagoitu vieraita mahd. erilaisina meistä, jottei heräisi empatiaa. (Jotta voisi ”lahdata kuin eläimiä”.)

      Ihmisillä on ”luonnostaan” kyky niin järjettömään väkivaltaan kuin äärimmäiseen empatiaan, ja kulttuurin/ympäristön vaikutus (sisältäen elämisen materiaaliset ehdot & tarpeet) on tässä ohjaamassa suuri.

      (Huomiona: kukaan ei kiellä sitä, kuinka koiran eka elinvuosi on merkityksellinen, suhteessa siihen, mitä siitä tulee, mut helposti ihmisen ollessa kyseessä turvaudutaan ”ihmiset vaan on tällasia”-heittoihin.)

      1. ”Niillä on myös yhtä lailla sitä hoivaamista&empatiaa (kädellisillä); nää piirteet on aivan älyttömän tärkeitä erilaisten apinoiden ryhmillä”

        Edelleenkään en oo missään vaiheessa kiistäny hoivaamisvalmiuden olemassaoloa. Sen olemassaolo ei nyt vaan oo millään tavalla ristiriidassa väkivaltavalmiuden olemassaolon kanssa.

        ”yrittääkö joku kiistää, ettei NYKYÄÄN ihmisyhteisöt olisi melko väkivaltaisia?”

        Ei, vaan pointti on, että nykyiset ihmisyhteisöt on paljon vähemmän väkivaltasia ku aikasemmat. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa on nykyään esim. ihan järjettömän pieni todennäkösyys kuolla väkivaltaisesti. Suomessa väkivaltasia kuolemia tais olla 2 per satatuhatta asukasta vuodessa. Samaa luokkaa muissa länsimaissa. Nää on aivan häviävän pieniä lukuja verrattuna siihen mitä on ollu ammoisina aikoina. On siis ihan hassua yrittää väittää, että kulttuuri jotenkin synnyttäis väkivallan kun kaikki data viittaa siihen, että mitä enemmän sosialisaatiota, sitä vähemmän väkivaltaa.

        Kulttuuri kokonaisuutena siis on selvästi vähentäny väkivaltaa. Sitä on turhaa yrittää kiistää. Sen sijaan jos haluaa, voi keksiä miljoona hypoteesia siitä, miten jokin tietty kulttuurinen tapa tai instituutio voi tuottaa enemmän tai vähemmän väkivaltaa ku joku vaihtoehtoinen tapa tai instituutio. Ja tollastahan tehään koko ajan kun väkivaltaa pyritään vähentämään.

        ”mut jos nyt mietitään vaikka meidän kirjallisen&suullisen kulttuurin aikaa ihan vaikka sadan vuoden skaalalla, niin päästään huomioon, ettei se kulttuuri sitä väkivaltaa poista, vaan monissa tapauksissa _tuottaa_ erityisen väkivaltaista jälkeä.”

        Ei vaan nimenomaan tollakin aika välillä kulttuurin kehitys on koko ajan menny siihen suuntaan, että väkivalta on vähentynyt. Tietenkään väkivaltaa ei olla saatu poistettua kokonaan, mutta ei kai nyt sellasta kukaan oo väittänytkään. Edelleen korostaisin, että on turha väittää kulttuurin kokonaisuutena tuottaneen väkivaltaa. Sen sijaan voit argumentoida, että jokin yksittäinen kulttuurinen tapa tai instituutio on tuottanu enemmän väkivaltaa ku mitä joku vaihtoehto. Esim. voit esittää argumentin, jonka mukaan afganistanilainen kulttuuri, jossa naista on pidetty alempana olentona, on tuottanu valtavaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa verrattuna nykyiseen suomalaiseen kulttuuriin.

      2. ”Kulttuuri kokonaisuutena siis on selvästi vähentäny väkivaltaa. Sitä on turhaa yrittää kiistää.”
        ”Ei, vaan pointti on, että nykyiset ihmisyhteisöt on paljon vähemmän väkivaltasia ku aikasemmat. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa on nykyään esim. ihan järjettömän pieni todennäkösyys kuolla väkivaltaisesti. ”

        Viittasinkin aikaisemmin tuohon, että poliisiyms-laitokset ja kontrolli toimii; kukaan ei ole tätä kieltänyt. Mutta tässä on turha puhua mistään luonnolle vastakkaisesta, tms. Musta tuntuu, että näet väkivaltana ns. suoran väkivallan, ts. sen että joku tulee randomisti lyömään sua naamaan; tämä on yksi, mutta suht riittämätön tapa.

        Kulttuuri kokonaisuutena on tuottanut erilaisia tapoja säädellä väkivaltaa, mutta yhtä lailla tuottanut erilaisia tapoja tuottaa sitä väkivaltaa. (Natsisaksa, anyone? Ruanda? Luonto vs. kulttuuri vastakkaiasettelu on turhaa; tietynlaiset kulttuurit saa pahimmat puolet ihmisistä esiin.) Ja nimenomaan hierarkkiset kulttuurit on niitä, jotka on väkivaltaisia; eli joko yhteisön sisäinen tai ulkoinen hierarkia (vs. naiset, orjat, joita voi tappaa ilman ongelmaa, tai sitten joku atsteekkien jumalalle alisteinen kulttuuri ja jumalan vaatimukset, vs. sitten ”barbaarit” ulkopuolella, jotka ei oo kuten me.) Jos kulttuuriin sisältyy piirre, joka asettaa toiset ihmiset vähempiarvoisiksi, niin tämä on tie väkivaltaiseen yhteiskuntaan (empatia opitaan näitä kohtaan pois, ne ei ole sen arvoisia); tällaista esim. kastilaitos, mutta sitten tietenkin vieraiden ryhmien edistajien näkeminen ei-ihmisinä; esimerkki taas natsisaksa ja juutalaiset. Tähän liittyy myös se, että jos naisten opetetaan olevan esineitä ja alempiarvoisia, niin sitten on turha ihmetellä, jos miehet kohtelee niitä kuin esineitä, eli huonosti. (Tää ei koske kulttuuriamme nyt; suomea ei juuri koskaan ole koskenut, kun luonnon armoilla kyntäessä peltoa ei naisia voinut pitää omaisuutena..)

        Sen takia on tärkeetä olla unohtamatta empatian ja hoivan merkitystä, koska ainakin viesteissä kuvaat väkivallan perimmäiseksi. Tai sellainen kuva tulee. Empatia ja myötätunto on ihmisessä, muta myös monissa eläinlajeissa todella syvällä. Esim. pienissä ihmisyhteisöissä jotka elää luonnon kanssa läheisesti (erilaiset amazonin intiaaniheimot, ja ehkä esihistoriassa laajalti?) niin ihmiset on todella riippuvaisia toisistaan, mutta myös tuntee toisensa likeisesti, mutta myöskään hierarkiaa-joka syntyy eriytyneistä rooleista, jonka mahdollistaa omaisuuden kertyminen- tms. arvotusta ihmisten välillä ei ole. (Ehkä tällaiset yhteisöt on ihmiskunnan rauhallisinta aikaa; jos tapat puolet omasta 10 hengen ryhmästä, niin voi olla aika tuskasta yrittää pysyä hengissä, kun kaikkia tarvitaan.)

  12. ”Ihmisten välillä on runsaasti muitakin biologisia eroja kuin sukupuoli, mutta mitään muuta ei niin vahvasti käytetä jaottelemaan ihmisiä täysin erilaisiksi…”

    Mutta ei yhtä vahvaa biologista eroa kuin sukupuoli. Jos tarkasteltaisiinkin vain kromosomeja, miestä ja naista hyvinkin voisi pitää omana lajinaan, koska simpanssi on oma lajinsa. (Sikäli tietysti ei voida sanoa, koska mies ja nainen pystyy saamaan lisääntymiskykyisen jälkeläisen.)

    ”Ja kun ymmärrän asian näin, suurin osa käyttäytymisestä määrittyy opittuna. Yksinkertaista”

    Mutta kun ei ole noin yksinkertaista. Miten selität sen, että esim. jotkin lääkkeet voi muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Entä hormonien vaikutus, esim. testosteroni mieheen.

    Roguen väite, että miehet sosiaalistetaan olemaan häiritsemättä naisia on ihan pätevä, eikä se ole mikään uskon asia. Nimenomaan testosteroni tekee miehestä aggressiivisemman, yksikään tutkija ei taida tästä olla eri mieltä, (paitsi naistutkijat?)

    Kun tilastoista katsotaan, on havaittavissa, että miehet ovat keskimäärin naisia aggressiivisempia ja näin muuten näyttää olevan säännönmukaisesti kaikissa kulttuureissa. Syynä on mm. testosteroni.

    Kun on tutkittu seksuaalirikollisia, on havaittu, että heillä on keskimääräistä enemmän testosteronia.

    Testosteronilla muuten on myös hyviä omimaisuuksia. On tutkittu, että lisätty testosteroni tekee koehenkilöistä reilumpia, he valehtelevat vähemmän. Rehellisyyskään ei ole yksinomaan opittu – yllättävää?

    Yksi toinen tutkimus oli mielenkiintoinen, joka voi selittää myös naisten häirintää: Lisätty testosteroni alentaa huomattavasti havainnollista empatiakykyä, kykyä päätellä toisen ihmisen tunnetiloja silmän seudulta. Tätä testattiin antamalla naisille testosteronia ja vertailemalla heidän empatiakykyään ennen ja jälkeen testosteronin antamisen.

    Naistutkimusta on useasti kritisoitu siitä, että se ei huomioi biologista tutkimusta. Esim. aivojen kuvantamisessa on edistytty, ja mm. miehen ja naisen aivojen eroista on saatu tärkeää tietoa. Kysyisinkin teiltä naistutkijoilta, miten te suhtaudutte näihin tutkimuksiin? onko kritiikki oikeutettua? Onko teillä tietoa naistutkimuksen piirissä tehdyistä tutkimuksista, joissa oltaisiin käytetty esim. aivojen kuvantamis-tutkimusten tuloksia?

    Vaikka kohteena olisikin sosiaalisesti rakentunut sukupuoli, väistämättä tulisi ottaa huomioon biologiset eroavaisuudet miehen ja naisen välillä. Olen saanut vaikutelman, että näin ei tehtäisi, ja näkisin myös tämän olevan naistutkimuksen suurin heikkous.

    1. Hei,

      Tuskin kukaan kieltää biologisten erojen olemassaoloa. Yhtä lailla on kuitenkin vankkaa tutkimustietoa siitä, että kulttuuri/sosiaalistaminen vaikuttaa vahvasti. Esim. erilaisiin sairauksiin voi olla taipumus, mutta ympäristötekijät joko laukaisee ne tai sitten ei.

      Noista hormoneista esim. (nopealla googlehaulla, en ole biologi): http://jcem.endojournals.org/content/82/8/2433.long

      Myös kohonnut estrogeeni vaikuttaa väkivaltaisuuteen.

      Pointti on siis, että ”luonnollisuutta” käytetään selittämään valtavia määriä erilaista käytöstä – riippumatta sen biologisesta perustasta.

      Ja miksi on niin uhkaavaa ajatella, että sukupuoliero ei olekaan se suurin ihmisten välisten erojen tuottaja? Mikä tässä ajatuksessa oikein tökkii? En voi käsittää. Eihän muitakaan eroavaisuuksia ihmisten välillä pyritä vahvistamaan vaan pikemminkin tasaamaan. Esim. koulussa eroja oppimisessa.

      1. ”Eihän muitakaan eroavaisuuksia ihmisten välillä pyritä vahvistamaan vaan pikemminkin tasaamaan. Esim. koulussa eroja oppimisessa.”

        Toi tasapäistäminen pätee lähinnä peruskouluun. Päinvastoin ku väität, modernin yhteiskunnan kehitys on perustunut nimenomaan erikoistumiseen ja työnjakoon, ei ihmisten tasapäistämiseen. Ihmisten erilaisuutta on siis pyritty lisäämään opettamalla niille spesifejä kapea-alaisia taitoja ja kehittämällä just niitä yksilöiden ominaisuuksia, jotka niillä jo valmiiks on vahvoja.

        Tasaamista on sitten harjoitettu verotuksen ja tulonsiirtojen saralla, mutta se on täysin eri asia ku ihmisten tasaaminen taidoiltaan ja ominaisuuksiltaan samanlaisiks.

      2. ”Esim. erilaisiin sairauksiin voi olla taipumus, mutta ympäristötekijät joko laukaisee ne tai sitten ei.”

        Useimmiten biologian ja ympäristötekijöiden vaikutus on monimutkaisempi kuin tällainen liipaisumekanismi. Siksi ei ole perusteltua jättää biologiaa tutkimuksissa huomiotta ja keskittyä vain kulttuurin vaikutusten analysointiin.

        Joo, en ole biologi itsekään.

        Estrogeeni siis vaikuttaa myös väkivaltaisuuteen eli biologia ohjaa käytöstämme.

        ”Pointti on siis, että “luonnollisuutta” käytetään selittämään valtavia määriä erilaista käytöstä”

        En käyttänyt sanaa luonnollisuus missään. Tarkoitin sanoa, että miehillä on taipumus aggressiivisempaan, väkivaltaisempaan käytökseen kuin naisilla, kulttuurista riippumatta ja sukupuolihormoneilla on tässä selkeä rooli.

        ”Ja miksi on niin uhkaavaa ajatella, että sukupuoliero ei olekaan se suurin ihmisten välisten erojen tuottaja?”

        Sukupuoliero ON biologisesti suurin ihmisten välisten erojen tuottaja.

        ”Eihän muitakaan eroavaisuuksia ihmisten välillä pyritä vahvistamaan vaan pikemminkin tasaamaan. Esim. koulussa eroja oppimisessa.”

        Aivan. Siksi juuri pitäisi ymmärtää tyttöjen ja poikien eroa aivojen rakenteessa ja toiminnassa, hormonien vaikutus, poikien ja tyttöjen eriaikainen kehittyminen ym., jotta oppimista pystyttäisiin tasaamaan. Nykyinen koulutusjärjestelmämme näyttäisi suosivan tyttöjen tapaa oppia poikien kustannuksella.

        Onko tässä nyt jotain perää, että naistutkimuksella on vähän ”huonot välit” biologisen tutkimuksen kanssa? Luin blogin aiemmasta tekstistä:

        ”Feminististä tutkimusta on toisinaan kuvattu sukupuolen purkamisen ja uudelleenrakentamisen projektiksi. Purkaminen on tarkoittanut sitä, että tutkimuksessa on lähtökohtaisesti kyseenalaistettu sukupuoliin kohdistuvia oletuksia”

        Tässä mielessä ymmärtäisin feministien nihkeän suhtautumisen biologiseen tutkimukseen. Biologinen tutkimus yrittää löytää eroja miesten ja naisten välillä, kun feministinen tutkimus pyrkii päinvastoin purkamaan näitä, tavallaan hämärtämään koko sukupuolen käsitteen.

        Onko niin, että biologinen tutkimus jopa uhkaa feminististä tutkimusta?

      3. VesaJ:lle: Luonto tai biologia ei kerro miten yhteiskuntaa & moraalia tulisi järjestää. (Humen giljotiini yksi argumentti liittyen tähän.)

        Feministit ei perusta väitteitään muuhun kuin yleiseen ihmisoikeuteen ja tasa-arvoon; toisaalta sitten tiede on sinällään mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska se avaa sitä, miten ”luonnolla” on perusteltu vaikka mitä (sen jälkeen kun irrotettiin Jumalasta maailman järjestyksen takaajana.) Tieteelliset tutkimukset on tuonut esiin esimerkiksi, että miehet ja naiset on keskimäärin hyvin samankaltaisia, paljon samankaltaisempia kuin mitä on vuosituhansia tietyissä kulttuureissa uskottu; mikä ei tarkoita etteikö erojakin olisi.

        Mun mielestä on ylipäätään outo ajatus, että ”biologia” voisi toimia sinällään feministisiä & tasa-arvotavoitteita laajemmin vastaan. (se on mahdollista niissä yksittäisissä tapauksissa, joissa tutkija pyrkii oikeuttamaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ”biologialla”; tätähän Jenkeissä on laajalti riehuttu.)

        ”Tässä mielessä ymmärtäisin feministien nihkeän suhtautumisen biologiseen tutkimukseen. Biologinen tutkimus yrittää löytää eroja miesten ja naisten välillä, kun feministinen tutkimus pyrkii päinvastoin purkamaan näitä, tavallaan hämärtämään koko sukupuolen käsitteen.”

        Tässä on aika vinoutunut käsitys biologisesta tutkimuksesta (mikä voi vastata joidenkin tutkijoiden kuvaa.), eli jos oletetaan että niitä eroja on niinjaniin paljon. Ei kovin tieteellistä, vaan nimenomaan pitäisi olla avoin sille, mitä siletä löytyy. (Tästähän HS:n kuukausiliitteessä aivotutkimuksen osalta, että se että oletetaan etukäteen jotain, saa julkaiseen nimenomaan naisten ja miesten eroja löytäviä tuloksia kovalla hälyllä, ja tadaa, myöhemmin käy ilmi, ettei vahvistusta muista tutkimuksista saada sille. Tämä oli siis aiheen tutkijan kommentti.) Feministinen tutkimus pyrkii tuomaan esiin sukupuolen moneuden, mutta myös sen, miten mies ja nainen eivät ole vastakkaisia. Ei sen tarvitse merkitä hämärtämistä välttämättä, mutta siinä mielessä kyllä, että yksilöä ei pakoteta tiettyyn muottiin, koska sukupuolen mukaan niin kuuluu.

        Tutkimyksen vinoutumista hyvä esimerkki, että pitkään matemaattisia taitoja pidettiin miesten alueena, eikä tutkimustuloksia epäilty; kulttuurien välinen tutkimus paljasti kuitenkin, että kyse on kulttuurierosta, ei biologisesta.
        Tässä suhteessa uskomukset naisten ja miesten suunnattomasta erilaisuudesta vääristää tutkimusta.

  13. Näin välihuomautuksena totean, että kiitoksia kommenteista! Olen tässä ollut siirtymässä yhdestä maasta toiseen, joten en ole oikein ehtinyt niihin vastailla. Tarkoituksena on kyllä palata asiaan, kunhan pääsen rauhoittumaan työpöydän äärelle riittävän pitkaksi aikaa.

    1. Juu, ei kriisiä, Kiireitä on tässä itse kullakin😀

      Mukavaa, kun ehdit ylipäätään kuitenkin kommentoida.

  14. Palataan ihmiskunnan sukupuun geneettiseen oksistoon aikaan ennen nykyisen metsästäja-keräilijän siirtymistä maata/esineitä/eläimiä/ihmisiä omistavaksi maanviljelijäksi ja sen systeemin sosiaalisesti konstruktoituneen nykyisen näköalaharhan tuolle puolelle.

    Tästä ei pysty tekemään päätelmiä kuin reverse engineering tekniikalla vertailemalla muinaisuutta (bonoboja) ja nykyistä uskonnollista sosiaalisen konstruktion oletus ihanne mallia ja nykyisen käytöksen poikkeamaa tuosta optimaalisesta uskonnollisesta ihanne mallista.
    Yritys on karkea ja niin lyhyt kuin mahdollista.

    Lainaan jotain musttaa amerikkaöaista kirjailija vielä kun kuulin tämän radiosta Sopinee tähän keskusteluun…

    ”On vaikea saada ihminen ymmärtämään jotain jos hänen menestyksensä on riippuvainen siitä, että hän ei ymmärrä”

    Nykyisyys

    Nykyään on pääasiassa käytössä kaksi ”sallittua” heteroseksuaalista ihmissuhde/seksuaalimallia miesten ja naisten välillä.
    (Homo/lesbo asian jätän pois biologisesta syystä mahdottomuus lisääntyä – mies ja mies = 0 / nainen ja nainen = 0)

    1. Gorilla malli, joka on siis myös tämän viidakossa elävän karvaisemman ja kaukaisemman sukulaisen käyttämä malli: Yksi uros ja monta naarasta, joita uros vahtii ja ajaa toiset urokset pois reviiriltään. Geneettinen etäisyys meihin noin 5 miljoonaa vuotta. Tämä malli on käytössä esim muslimi maissa ja intiassa ja jotkut uskonlahkot myös amerikassa ovat järjestäneet suhteensa tällä mallilla.

    2.Gibboni malli, joka on sitten yksiavioinen ja geneettinen etäisyys meihin noin 14 miljoonaa vuotta. Tämä parisuhdemalli on sitten käytössä läntisissä maissa ja kaukoidässä. Gibbinilla ei ole geneettistä tarvetta käydä vieraissa joten eleleen ilman ”houkutusten tuskaa” omalla reviirillään. Jos olisimme geneettisesti kuten gibbonit avioero olisi tuntematon käsite.

    Sitten on vielä enää äärimmäisen vähän jäljellä bonobojen tapaa(joita myös on enää äärimmäisen vähän jäljellä), jonka geneettinen etäisyys on vain 1,5 miljoonaa vuotta meihin. Geneettinen dna ero meihin 1,6%. Tämä suhdemalli on promiskuiteetti, jossa ei kukaan omista ketään vaan parittelu tapahtuu siten, että naaraan tulevat itse useita kertoja päivässä tarjoamaan itseään eri uroksille ja tämä on laumaa koossapitävä voima ja bonobo on erittäin rauhanomainen sukulaisemme jostain syystä. Naaraiden hallitsema yhteisö. Matriarkaatti?

    Tähän malliin ei enää törmää juuri missään. Amazonilla elää joitakin eristyksissä olevia suojeltuja heimoja ja eskimot ovat myös käyttäneet tätä. Lähetyssaarnaajat ovat miekkalähetyksen avulla kitkeneet tämä ’ei raamatullisen’ tavan inkvisiittorin tehkkuudella pois tältä planeetalta. Jossain on esitetty, että tämä malli oli muinoin myös suomessa käytössä ennen ruotsalaisten miekkalähetystä ja tuota ennenn täällä asuttiin suurissa yhteismajoissa

    Enemmän näistä löytyy kirjasta Paritellen, Seksuaalikäyttäytymisen historia joka on kirjoitettu pyrkien unohtamaan nykyisen sosiaalisen konstruktion moraaliset seksuaaliarvot. Ei ehkä kirjoittajilla ole kuitenkaan fyysistä kokemusta miltä tuntuu kun nykyarvot lentävät romukoppaan ja tilalle tulee jonkilainen ymmärrys laumasta jossa ei ole omistamiseen liittyviä ongelmia. Se on omituinen ja vapauttava tunne ei vihaa ja mustasukkaisuutta exiä tms kohtaan.

    Laasanen arvioi em kirjaa nykyisen kulttuurimme lähtökohdista ja päätyi siihen, että ei toimi ja ei toimikaan nykyisessä toiminta ympäristössä. Mutta jossain vaihessa vielä kun olemme olleet laumassa se on toiminut.

    Mutta omakohtaisella kokemuksella voin sanoa, että toimii aivan hyvin ja nainenkin on erittäin tyytyväinen niin kauan kunnes sosiaalinen paine alkaa ympäristöstä vaikuttaa ja on palattava ruotuun. Ennen ruotuun vaihetta naista ei kiinnosta sanoa ei vaan kyllä. Tätä ei juuri kukaan niele, mutta kun vaikka eroatte ja etsitte seuraavaa kumppania niin saatatte huomata olevanne melkein samanlaisia kuin lähimmät esiäitinne tai vaikka kun lähdette pettämään puolisoanne toteutatte juuri sitä bonobojen luonnollista koodi paritella useampien naaraiden/urosten kanssa kuin yhden. Itse pidän tätä nykyistä uskonnolliseen moraaliin perustuvaa systeemiä luonnottomana ja kaiken kilpailuyhteiskunnan poisitiivisten ja negatiivisten asioiden synnyttäjänä.

    Edelleen kultturimme yrittää piilottaa tätä genettistä promiskuiteettiperimää ja saippua sarjat jatkuvasti käyttävät tätä piilooon painettua tarvetta hyväkseen. ja mainonta myös.

    Ei kukaan katsoisi saippuasarjoja jos nissä kuvattaisiin puhdasta ja onnellista parisuhderakkautta loputtomasti, ei pettämistä ja halua saada omaksi joku toisen oma. Jos meillä taas olisi gibbonin pelkästään geenejä saattaisi olla, että se olisikin kiinnostava ja nykyinen jatkuva pettämiseen perustuva tyyli olisi täysin epäkiinnostava.

    Omistava parisuhde malli on mielenkiintoinen yhdistelmä seksuaalisuuden patoutumaa ja omistajan onnea, ahneutta, mutta omistajan onni on hyvin lyhyt, pitää saada uutta. Nykyisessä äärikilpailutetussa yhteiskunnassa se tuo esiin jotain tuolta meidän selkäytimestä, joka ei sovi enää tähän nykyiseen sosiaaliseen konstruktioon, mutta se se lisää kansainvälisten sijoittajien varoja jotka ovatkin jo olleet muinoin luomassa tätä nykyistä uskontojen muotoista jatkuvien sotien ja loputtoman ahneuden mallia. On tullut myös mieleen, että patriarkaatti on hyvin tuore keksintö joka olisi ajanut lamassa elävät ihmiset sukupuuttoon jo kauan ennen maatalouteen siirtymistä, missä sitten naisista tehtiin omaisuutta. Nämä ovat villejä heittoja omakohtaisista kohtaamisista eri naisten kanssa ja omistavan parisuhteen rakenteen kummallisuudesta verrattuna nykyiseen todellisuuteen, joka mielestäni perustuu sairaaseen harhaan ja manipulaatioon. Toki sen tuhoisan seksuaalikilpailuttamisen vuoksi emme asu enää luolissa ja lennämme lentokoneilla yms, mutta tuhoamme kaiken ympäriltämme nykyisen narsistisen sosiaalisen konstruktion ”moodissa”. Odotan äärimmäisiä vaikeuksia lähitulevaisuudessa ihmiselämän ja luonnon kaikilla tasoilla. Meitä odottaa jännittävä tulevaisuus.

  15. Kannatan lämpimästi Longinon vaatimuksia tutkimusyhteisön kriteereistä.

    Seuraavassa tarkastelen naistutkimuksen yhteisöä ja miten he ovat suhtautuneet minun tutkimuksiini.

    Minun teoriani on ollut jo vuodesta 2006 alkaen: ”Miehet ansaitsevat vähemmän normaalia tehtyä työtuntia kohden, kun laskelma tehdään ILO 100 – sopimuksen mukaisesti.” Olen kirjoittanut aiheesta kolme kirjaakin. Tämä tutkimus komoaa urbaanin legendan naisen eurosta, jota naistutkijayhteisö ylläpitää.

    Vuonna 2008 EU parlamentti antoi päätöslauselman täydentämään tasa-arvodirektiiviä. Päätöslauselmassa 2008/2012(INI) vaaditaan, että tehdyt työtunnit (fyysiset läsnäolotunnit työpaikalla) on otettava huomioon tehtäessä tasa-arvoista sukupuolten välistä palkkavertailua. Ihan niin kuin minä olen vaatinut jo vuodesta 2006.

    Longino 1: ”On oltava foorumeita, joilla kriittistä keskustelua voidaan käydä.” Naistutkimusfoorumit ovat suljettuja. Niissä ei julkaista tutkimustuloksiani. STM:n tasa-arvoyksikkö kieltäytyi julkaisemasta sivullaan tutkimustani, koska siellä julkaistaan vain ”omien” tutkijoiden tutkimuksia. Olen tarjonnut ”feministien vuoro”-sivustolle tutkimustani keskustelun pohjaksi, mutta ei ole kelvannut. Olen käynyt neljä kertaa eri yliopistojen sosiologia-, työntutkimus- ym. päivillä kertomassa tutkimustuloksestani, ilman vastaväitteitä. Työelämän tutkimuspäivien 2011 konferenssijulkaisu julkaisi sen.

    Longino 2: Standardit: ”Totuus, teorian yksinkertaisuus, ymmärrettävyys ja joidenkin sosiaalisten tarpeiden täyttäminen ovat esimerkkejä tällaisista standardeista.” Naistutkijat poikkeavat totuudesta julistaessaan naisen euroa tasa-arvo-ongelmana. He vetoavat tilastoihin, jotka eivät ole Tilastokeskuksen mukaan tasa-arvotilastoja. Kukaan naistutkija ei ole esittänyt ILO 100 – sopimuksen mukaista tutkimustietoa, joka tukisi naisen euron olevan tasa-arvo-ongelma.

    Longino 3: ”Yhteisön omaksumien uskomusten on muututtava ajan kuluessa käydyn keskustelun myötä.” Yhteisön ulkopuolella käytyä keskustelua ei huomioida (Helsingin Sanomat, Taloussanomat). Kun naistutkimusyhteisöt ovat suljettuja ja kritiikkiä ei hyväksytä, ei uskomuksia tarvitse muuttaa. Uskomus ”naisen euro on 80 senttiä” elää todella sitkeästi ilman mitään tieteellistä näyttöä.

    Longino 4: ”Objektiivisessa yhteisössä oletusten joukko ei voi olla hallitsevassa asemassa sen kannattajien poliittisen tai taloudellisen vallan vuoksi.” Näinhän juuri on naisen euro-tapauksessa. Se oletus on hallitsevassa asemassa tutkimusapurahoja jaettaessa, sillä kukaan tutkija, joka elää apurahoilla tai haluaa julkiseen virkaan, ei voi kyseenalaistaa valtiofeministien ylläpitämää mantraa naisen eurosta. Tutkijan ura on muuten ohimennyttä.

    Kiitos Longino. Kunpa vain naistutkijayhteisö toimisi sinun vaatimustesi mukaan!

  16. Elina:

    Blogitekstissä esitetyssä Longinon käsityksessä ”perinteisestä näkökulmasta” kritisoin mm. tätä kohtaa:

    ”Perinteisesti on uskottu, että tieteen arvovapaus voidaan turvata vaatimalla tutkijoita olemaan puolueettomia ja seuraamaan logiikkaa”

    Eli mä en usko että kukaan vakavasti otettava tieteilijä on pitkiin aikoihin uskonu mitään tollasta. Siis että tieteen arvovapaus voitais turvata yksinkertasesti vaatimalla tutkijoilta objektiivisuutta ja loogisuutta? Jos sen vaatiminen riittäis turvaamaan arvovapauden niin mihin tarttettais replikointeja, vertaisarviointeja ym.?

    Enkä mä välttämättä epäile, että Longinon käsitys oikeesti olis noin yksoikonen, mutta tossa blogitekstissä se ehkä sitten esitettiin turhan kärjistetysti joiltain osin ja siihen puutuin.

    On muuten eri asia sanoa, että ”perinteisen näkemyksen mukaan tiede on arvovapaata” tai että ”perinteisen näkemyksen mukaan tieteen tulisi pyrkiä tuottamaan mahdollisimman objektiivista/arvovapaata tietoa”. Noin lauseet on identtisiä ainoastaan siinä tapauksessa, että tutkijat olis objektiivisia koneita, mut ei kukaan sellasta oleta.

    1. Täytyy tähän sanoa, että sen enempää minä kuin Longinokaan emme väitä, että joku perinteisen näkemyksen kannattajista (T. Smith, aikaisempi Kitcher tai vaikka joku kuolleista ja kuopatuista Wienin piiriläisistä) olisi sitä mieltä tiede olisi tällä hetkellä arvovapaata tai olisi sitä joskus ollut. Totta kai kaikki myöntävät, että vilppiä ja vinoumia esiintyy. Tuo tulkintasi Longinon (tai minun) tulkinnasta koskien perinteisen näkemyksen kannattajien tulkintaa tieteen luonteesta on siis väärä.

      1. Mä yritin tossa kyllä sanoa, etten epäile Longinon näkemyksen olevan noin yksioikoinen kuin tossa esitettiin. Mutta kun en ole Longinon itsensä kirjoituksia lukenut, niin en tässä oikein muuta voinut kun ottaa kantaa blogitekstissä esitettyihin asioihin. Tossa mun lainaamassa kohdassa väitettiin jotain sellasta minkä en usko pitävän paikkaansa ja siihen kohdistin kritiikkini mielestäni täysin aiheellisesti.

  17. Taisit nyt Elina unohtaa, että mä lähin alunperin kritisoimaan tätä Johannan ajatusta:

    ”Mielestäni korostin kulttuurin merkitystä ja samalla kyseenalaistin sen – mielestäni aidosti vahingollisen käsityksen – että miehet ovat synnynnäisesti aggressiivisia”

    Johannan mielestä siis käsitys miesten synnynnäisestä valmiudesta aggressioon on ”vahingollinen” ja sen mielestä pitäis ajatella, että väkivalta on ”kulttuurisesti tuotettu” ilmiö. Joko Johanna siis väittää, että miehillä ei ole synnynnäisiä valmiuksia aggressioon tai sitten Johanna väittää, että miehillä on se valmius, mutta koska käsitys valmiuden synnynnäisyydestä on ”vahingollinen”, niin ei sais ajatella siitä huolimatta että se on totuus. Jompi kumpi.

    Mun mielestä kumpikin ajatusmalli on väärä. Totuuden kieltämisestä uskon olevan enemmän haittaa ku sen hyväksymisestä. Ja väite jonka mukaan miehillä ei ole luontaisia valmiuksia aggressioon on kaiken biologisen ja historiallisen datan valossa yksinkertaisesti väärä. Tän takia mun mielestä on hölmöä väittää, että väkivalta on kulttuurisesti tuotettua. Väkivaltaa on esiintyny vaikka kuinka paljon ennen ku varsinaista kulttuuria on oikeestaan edes ollu olemassa. Jos aggressio ei edellytä kulttuuria, sen on pakko olla jonkinlainen geeneihin koodattu valmius. Ja meillä on hyviä syitä uskoa että asia on juuri näin, koska eläinmaailmakin on täynnä väkivaltaa ja useimmilla lajeillahan ei katsota olevan kulttuuria siinä merkityksessä kuin ihmisillä.

    Tota em. ajatusta ei kumoa se, että ”kulttuuria ja biologiaa” on monissa konteksteissa vaikea erottaa toisistaan. Jos pitää hyväksyttävänä jaottelua, jossa eläimillä ei ole kulttuuria ja ihmisillä on, niin joutuu suoraan myöntämään aggressiovalmiuden olevan olemassa luonnossa ilman kulttuuriakin. Ja useimmitenhan ajatellaan, ettei eläimillä ehkä jotain simpansseja ja joitain muita lukuunottamatta ole ihmisiin verrattavaa kulttuuria.

    ”Ja nimenomaan hierarkkiset kulttuurit on niitä, jotka on väkivaltaisia”

    Japani on ihan törkeen hierarkkinen kulttuuri, mutta kuitenkin siellä on suunnilleen maailman vähiten väkivaltaa. Mut joo, ei ees kovin oleellista.

    Hyväksytkö sen väitteen, että väkivalta on vähentynyt kulttuurisen kehityksen myötä ja nykyinen länsimainen kulttuuri on vähemmän väkivaltaista ku melkeen mitkään varhaisemmat kulttuurit? Jos hyväksyt, niin eikö oo järkevää sanoa, että kulttuurinen kehitys on vähentäny väkivaltaa (länsimaissa ainakin) sen sijaan että väittäis väkivallan olevan ”kulttuurisesti tuotettua”? On toki niin, että tietyt kulttuuriset seikat tuottaa väkivaltaa ja toiset vähentää sitä, mutta kuten sanottu, näyttää siltä että nettovaikutus on ollu väkivaltaa vähentävä.

    Eiks toikin sun ajatus hierarkkisten yhteiskuntien voimakkaasta väkivaltasuudesta tukis tätä mun argumenttia? Koko ajatus ihmisten välisestä tasa-arvosta on pitkälti modernin ajan tuotosta. Nykyaikaset länsimaiset yhteiskunnat tuskin on läheskään niin hierarkkisia ku mitä oli joskus keskiajalla saati ekr.

    ”esimerkki taas natsisaksa ja juutalaiset”

    huomioi nyt, että noistakin tapahtumista on jo noin 70 vuotta aikaa. Kulttuurinen kehitys voi periaatteessa olla niin nopeeta, että ihmiskunta olis oppinu paljon siinä ajassa. En väitä varmaks ettei sama olis nykyään Euroopassakin mahdollista, mutta uskon että se on vähemmän todennäköistä ku siihen aikaan.

    ”Sen takia on tärkeetä olla unohtamatta empatian ja hoivan merkitystä, koska ainakin viesteissä kuvaat väkivallan perimmäiseksi”

    Edelleen, lähin argumentoimaan sitä Johannan väitettä vastaan, jonka mukaan aggressioon ei ole synnynnäisiä valmiuksia(tai että niin ei saa ajatella olevan?), vaan väkivalta on kulttuurisesti tuotettua. En oo missään vaiheessa argumentoinu hoivavalmiutta vastaan, vaan päinvastoin totesin senkin valmiuden olevan olemassa ilman kulttuuria.

    1. Nopea huomio: ei kaikki hierarkkiset kulttuurit ole väkivaltaisia ja niitäkin on erilaisia (sanoinko niin) joten mikään yksittäinen esimerkki ei sitä kumoa; ja toisekseen japanissa kuitenkin vauraus on suhteellisen tasaisesti jakautunut, ja homogeeninen yhteisö,..
      (Toisaalta: itsemurhaluvut on japanissa korkeita, joten kyllä nää vaikuttaa. ) Enkä nyt muutenkaan mitään kulttuuria ollut tunkemassa tiettyyn selitysmalliin, vaan lähinnä yritin demonstroida, miten ajatus kulttuurista väkivaltaa poistavana on absurdi..

      Koko ajan maailmassa tapahtuu kaikkea paskaa, joten en nyt kyllä vielä mihinkään ”kehitykseen” siinä suhteessa usko. Ongelma on tietysti & erityisesti luonnonvarojen jakautuminen, joka on varma tie väkivaltaan kun ihmisiä poljetaan..:/

      Ylipäätään tuollainen ”ennen ihmiset oli väkivaltaisia” ja edistysusko on tietysti turvallista ja yleistä;kyllähän sitä uskotaan, että teknologinen kehitys sinällään tekee rauhan mahdolliseksi.

      1. ”Tän takia mun mielestä on hölmöä väittää, että väkivalta on kulttuurisesti tuotettua.”

        Kukaan ei näin väittänyt, mutta väkivalta tapahtuu aina jossain kulttuurissa ja joidenkin ehtojen mukaan, jotka voi lisätä tai vähentää sitä. Sinänsä ajatukseen miesten suuremmasta luontaisesta väkivaltaisuudesta vetoaminen on ongelmallista, jos ja kun näillä luonto on tällainen-jutuilla oikeutetaan tiettyä, sosiaalista asiantilaa. (Kuten usein on, siten ettei edes tunnisteta tän argumentin poliittisuutta.)

        ”Johannan mielestä siis käsitys miesten synnynnäisestä valmiudesta aggressioon on “vahingollinen” ja sen mielestä pitäis ajatella, että väkivalta on “kulttuurisesti tuotettu” ilmiö. Joko Johanna siis väittää, että miehillä ei ole synnynnäisiä valmiuksia aggressioon tai sitten Johanna väittää, että miehillä on se valmius, mutta koska käsitys valmiuden synnynnäisyydestä on “vahingollinen”, niin ei sais ajatella siitä huolimatta että se on totuus. Jompi kumpi.”

        Synnynnäinen valmius ja kulttuurin määräävä voima ei mitenkään ole vastakkaisia; näkisin kylläkin niin (jos Johannaa tässä tulkitaan😀 hieman epäreilusti pätkän perusteella) että sen sanominen, että käsitys miesten synnynn. aggressiosta on vahingollinen ei kiellä mitään, vaan tuo esiin, miten vetoaminen siihen on ongelmallista -riippuen tietysti kontekstista ja mitä kaikkea otetaan huomioon. (mm. miten niin naiset ei ole aggressiivisia? Ja tarkoittaako ”synnynnäisyys” mitä; sitäkö, että se on hallitseva, muut synnynnäiset piirteet ylittävä ominaisuus? Ylipäätään synnynnäinen on hyvin epämääräinen sana..)

        Vahingollisuudesta sen verran, että usein kärjistetyt ja yksinkertaistavat väitteet elää populaaritieteessä ja ”yleisenä tietona”, ja tässä suhteessa on yksittäiselle pikkupojalle vahingollista, jos vanhemmat ajattelee että se on ok, jos sen veljet hakkaa sitä; ”pojat on poikia”.

        Totuudesta ja tieteen etiikasta; harvoin kyse on siitä, että jotain ei ”saisi” sanoa, vaan siitä, että se pitää olla kontekstissaan, eikä irrallisena. Kun on kauheesti juttuja, joita kukaan ei toitota, vaikka ne on tosia… Ihmisillä on odotuksia siitä, mitä biologia voisi kertoa, ja ne haluaa kuulla sellasta, mikä sopii niiden kuvaan biologiasta. (Eläimellisyydest’, tms)

      2. En oo ehtinyt tähän mennessä kommentoimaan ja keskustelu on edenny huimaa vauhtia joten pahoittelut jos kommenttini menee ohi tai metsään tai on jo sanottu tms.

        Mun mielestä on kiinnostavaa ensinnä se että nää keskustelut uudestaan ja uudestaan palaa asetelmaan jossa keskustellaan suhteesta ”biologisiin tosiseikkoihin” ja jossa feministit koittaa sanoa että biologiaa ja kulttuuria ei voi eikä oo mielekästä jyrkästi erotella toisistaan ja että kyse on myös siitä miten luonnontieteellistä tutkimusta tehdään ja tulkitaan ja popularisoidaan ja sit muut syyttää biologian sivuuttamisesta ja/tai kieltämisestä. En tiiä miten tästä pääsis eteenpäin, mut ehkä ois oleellista huomioida just toi jota Elinakin on koittanut sanoa: on kysymys ei ainoastaan siitä että mitä maailmassa on vaan siitä mihin missäkin asiassa vedotaan ja mitä pidetään jotenkin selittävänä tai tärkeimpänä tekijänä. Kauhean helposti nykyisin (ja toki historiassakin) selitetään biologialla kaikki (tai jollain yksinkertaistavalla evoluutiotulkinnalla) ja ainakin omissa intresseissä on tän automaattiseksi muodostuneen selitysmallin kyseenalaistaminen – se ei tarkoita etteikö biologialla ois merkitystä vaan että mielekästä ois miettiä muitakin asiaan vaikuttavia tekijöitä. Ja lisäks on myös niin että se mitä nyt tiedetään vaikkapa aggressiivisuudesta ei oo mikään lopullinen totuus, kymmenen vuoden päästä biologinen näkökulmakin voi näyttää erilaiselta.

        Ja toiseksi kiinnostavaa on se että kun feministejä yleensä syytetään miesten mustamaalauksesta ja miesvihasta niin täällähän (ja aiempienkin blogausten kommenteissa) me feministit nyt hiki hatussa todistellaan että miehiä ei oo syytä pitää jotenkin luontaisesti väkivaltaisina tai väkivaltaisempina kuin naisia. Mulle on kyllä jäänyt toistaiseksi hieman hämäräksi että argumentoiko Rogue nimenomaan miesten suuremman väkivaltaisuuden puolesta vai sen puolesta että ihmiset yleensä ovat luonnostaan väkivaltaisia?

        Näihin kysymyksiin (biologia, luontaisuus, kulttuuri, väkivalta) liittyen kiintoisa artikkeli:http://www.yesmagazine.org/issues/can-animals-save-us/warrior-baboons-give-peace-a-chance?b_start:int=0

        ”As field studies of primates expanded, what became most striking was the variation in social practices across species. Yes, some primate species have lives filled with violence, frequent and varied. But life among others is filled with communitarianism, egalitarianism, and cooperative child-rearing.

        The most disquieting fact about the violent species was the apparent inevitability of their behavior. Certain species seemed simply to be the way they were, fixed products of the interplay of evolution and ecology, and that was that.

        After decades more work, the picture has become quite interesting. Some primate species, it turns out, are indeed simply violent or peaceful, with their behavior driven by their social structures and ecological settings. More important, however, some primate species can make peace despite violent traits that seem built into their natures.”

        Eli se mikä 60-luvulla näytti selkeältä biologiselta tosiseikalta (tietyt apinat ovat aina ja kaikkialla luontaisesti aggressiivista jengiä) onkin nyt myöhemmin osoittautunut virhetulkinnaksi.

  18. Aika koomista muuten, että mä tässä koko ajan hehkutan sitä mitä oikeestaan teiän pitäis konstruktionisteina hehkuttaa, eli että kulttuurilla on ollu valtava vaikutus ja sen avulla ollaan tehokkaasti onnistuttu suitsimaan ihmisten luontaista aggressiivisuutta(ainakin länsimaissa siis). Vois melkeen sanoa että kulttuuri on ottanu niskalenkin ihmisluonnosta😉

    Mun kanssa konsensuksen muodostaminen tässä asiassa ei olis vaatinu teiltä oikeestaan kuin sen pienen ja triviaalin myönnytyksen, että olisitte hyväksyny ihmisillä olevan geneettisen/biologisen/synnynnäisen whatever valmiuden aggressioon. Muutenhan kaikki mitä mä ton asian osalta oon sanonu, sopii teiän ideologiaan ku nyrkki silmään.

    1. Musta on aika ”koomista”, että päätät, että feministeillä on jokin konsensus jokaisesta asiasta. (Mää en ainakaan ole edes itseni kanssa aina samaa mieltä; maailma on liian monimutkainen.) En feministinä koe olevani ”konstruktionisti”; kyllä se nyt vaan on yleistä kriittisyyttä, ettei hyväksy yksinkertaistavia selityksiä tai suostu näkemään asiaa X joko biologisena tai sosiaalisena.

      Kestämätön päättely (kulttuuri vs. ihmisluonto-binariteetti) on kestämätöntä; tuki se kenen ”ideologiaa” tahansa. (Monet ongelmat jotka koskee sukupuolten epätasa-arvoa on kulttuurin, ei ”luonnon” aiheuttamia; ei mikään ominaisuus käske ihmisiä olemaan antamatta äänioikeutta ryhmälle X, tai kyse ei ole tummaihoisten ihonväri, joka aiheutti rotuerottelun, vaan ihan epäeettinen kulttuuri, jonka intresseihin sopii ihmisten erilainen arvo. Ajattelutavat, jotka on tehnyt tietyistä ihmisryhmistä vähempiarvoisia. Valta ja etuoikeuksien tavoittelu tässä on ollut ongelmia; tietysti joku voi sanoa, että kusipäisyys ja tukeutuminen traditioon on ihmiselle luontaisia piirteitä, varmaan tietyssä mielessä onkin.)

      Öööö, en muutenkaan tee myönnytyksiä siksi, että voisin olla samaa mieltä?, mutta kyllä tietenkin uskon, että ihmisillä on taipumuksia vaikka mihin, myös aggressioon. Hulluahan olisi olla ”uskomatta”, eihän se ole mikään uskon asia.

      Feministeillä on epäluuloja (noin yleisesti) biologiaa yms kohtaan tieteinä siinä suhteessa, kun niitä on käytetty naisten sorron tukemisessa täysin tieteen etiikan vastaisesti; toisaalta viimesinä vuosikymmeninä on paljon feminististä tekstiä kirjoitettu biologiaan liittyen, on feministibiologeja, yms. Joten karikatyyrisi on hieman ohi ampuva. Mutta toisaalta tietenkin on tärkeetä korostaa sen sosiaalisen vuorovaikutuksen tärkeyttä, kun helposti se (kulttuurissamme) edelleen ajatellaan pinnallisena, vähemmän perustavana..

      1. ”Musta on aika “koomista”, että päätät, että feministeillä on jokin konsensus jokaisesta asiasta. (Mää en ainakaan ole edes itseni kanssa aina samaa mieltä; maailma on liian monimutkainen.) ”

        Juuri tämän takia penäsin Johannalta kommenttia biologiasta: koska teillä ei selvästikään ole konsensusta. Kuten totesin aiemmin, olen sun kanssasi samaa mieltä siitä että ihmisten toiminta on useiden eri tekijöiden summaa (konstruktio+biologia ym), toisaalta Johanna suhtautuu biologiaan kielteisesti ja skeptisesti.

        Oon tässä hiljattain alkanut ymmärtää, että itseasiassa feminismi ei tarkoita juuri mitään – paitsi naisten oikeuksien ajamista. Vähän samalla tapaa, kuin ammattiliitto ei tarkoita mitään muuta, kun sen jäsenten oikeuksien ajamista. Muista asioista konsensusta tai yleistä mielipidettä ei sinänsä ole.

        Olen jutellut useiden eri feministien kanssa erilaisista aiheista: osan kanssa olen samaa mieltä, osan kanssa eri mieltä. Osa pitää minua feministinä, osa pitää minua misogynistinä ja antifeministinä. Tästä mistään on oikeastaan mahdotonta sanoa mitään feminismistä tai omasta positiostani sen suhteen.

        Tämä on sinänsä erilaista, kuin esim. taloustieteilijöiden kanssa keskustelu (jotka periaatteessa ovat samaa mieltä edes työkaluista tai mittaustavoista) tai insinöörien kanssa keskustelu (ja meidän kesken ei juuri ole erimielisyyksiä, koska on toimivia ja ei-toimivia ratkasuja).

      2. Ei Johanna suhtaudu biologiaan kielteisesti. Argh! Yritän sanoa, että tutkimusta tehdään eri näkökulmista ja mä en yhteiskuntatieteilijänä tutki biologiaa. Yhtä lailla uskon kyllä sekä biologisen että sosiaalisen vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen. Olen mielestäni tämän(kin) useampaan otteeseen todennut.

        Feminismi tarkoittaa mulle näkökulmaa maailmaan, jossa mä kiinnitän huomiota erilaisiin eriarvoisuuksiin. Tätä nykyä mun mielestä esim. etnisyys ja yhteiskuntaluokka on suurempia valtaa jakavia ero kuin sukupuoli. Ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa. Uskon, että maailmasta tulee parempi, jos ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia. Tutkimuksellisesti taas mulla on enemmänki sosiologinen näkökulma. Konstruktionismi ei ole mikään naistutkijoiden salajuoni vaan laajalti jaettu teoreettinen näkemys monilla eri tieteenalaloilla (historia, sosiologia, jne. yleisesti yhteiskuntatieteet ja monet humanistiset alat).

      3. ”Tätä nykyä mun mielestä esim. etnisyys ja yhteiskuntaluokka on suurempia valtaa jakavia ero kuin sukupuoli. Ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa. ”

        No tästä me ollaan samaa mieltä! Tosin, mun mielestä näin on kyllä pitkälti muuallakin (ja on ollut aina): köyhä intialainen on paskemmassa asemassa kuin rikas, oli sitten mies tai nainen. Ja tää tavallaan liittyy myös yhteen sellaseen Longino -näkökulmaan, josta feminismiä on välillä kritisoitu: siitä, että kyseessä on ylempää keskiluokkaa edustavien valkoisten naisten liike (eli itseasiassa hyvin etuoikeutetun väestönosan liike).

      4. Samaa mieltä (ps: yhdysvaltalaiset mustat feministit ovat kirjoittaneet tästä valtavan hyvää kritiikkiä, jonka yhtenä pointtina on mm. että valkoiset keskiluokkaiset naiset ovat paremmassa asemassa kuin mustat miehet. Kaikilla mustilla naisilla ei siis ole minkäänlaista halua/sympatiaa lähteä kampanjoimaan ”sukupuolen” tasa-arvoisuudesta, kun se etnisyys/”rotu” on suurin eriarvoisuuden tuottaja).

  19. Sellaista että: (välihuomio) Kannattaa pitää mielessä, että sosiaalisen ympäristön ja kulttuurin roolista puhuminen ei merkitse biologian poissulkemista tms. Joko-tai-henkinen ajattelu ei tässäkään ole järkevää. (Kun keskustelu liittyy niin vahvasti sosiaalinen vs. biologia-juttuihin, niin pitipä sanoa.)

  20. Itse kirjoituksen aiheeseen palatakseni…

    Olen moneen kertaan kritisoinut feminististä tasa-arvotutkimusta juuri siitä näkökulmasta, jonka tämä kirjoitus tuo esiin: feministinen tasa-arvotutkimus ei ilmaise tutkijanpositiotaan tai ideologiaansa, vaan kertoo tasa-arvosta kuin heillä olisi objektiivinen tieto tasa-arvosta.

    Esimerkkinä kirja ”Tasa-arvopolitiikan haasteet” (2002), joka on olevinaan jonkinlainen tasa-arvon raamattu. Kirjan lukijalle ei kuitenkaan sanota misään kirjan artikkeleista selvästi, että kyse on feministisen ideologian mukaisesta käsityksestä sukupuolten tasa-arvosta ja että maskulisteilla on yleensä aivan erilainen käsitys tasa-arvon sisällöstä ja merkittävistä tasa-arvo-ongelmista.

    Sama feministisen ideologian julkituonnin puute vaivaa oikeastaan lähes kaikkia tasa-arvotutkimuksia tai STM:n julkaisuja.

    Feminististen tasa-arvotutkimusten suhteen voidaan sanoa, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.

  21. Hei🙂

    Kuten Elina totesi, meillä kaikilla on ihan omat näkemyksemme asioista. Keskustelu voi toki mennä vähän hassuksi, kun argumentoidaan vuorotellen toistemme puolesta. Mä esimerkiksi olen aika eri mieltä radikaalifeminismin pääsisällöistä kuin Elina, mutta en tuolloin ehtinyt vastailla kommentteihin, joten jäi sanomatta: ei valintakäsitys ole mihinkään muuttunut! Lienee hyvin valtavirtaa edelleen ainakin osaselityksena. Eikä biologista eroa seksuaalisessa suuntautumisessa ole mitenkään tyhjentävästi todistettu (mä en myöskään ymmärrä, miks pitäis?)🙂 Ja lesbofeminismi oli ylipäänsä aika pieni osa sitä radikaalifeminismin ideologiaa – siis pienemmän ryhmän toimintaa (joka osittain myös suljettiin ulos valtavirtafeministipiireistä, sillä esim. maskuliinisten naisten nähtiin edustavan patkiarkaattia…). Enemmänki korostettiin ylipäänsä naiserityisyyttä – you know, maalattiin kuukautisverellä ja pidettiin vaginapiirejä. Miehet nähtiin sisäsyntyisesti väkivaltaisina ja patriarkaatti selitti lähes kaikkea. Sittemmin näistä ajatuksista on pitkälti luovuttu tai ainakin niiden rinnalla nähdään monia muita tekijöitä – huom! yhteys tähän vellovaan keskusteluun! Mutta siis mäkään en ole tutkinut tätä historiikkia enkä ole historioitsija🙂 Oli mitä oli, pointti, että me tulkitaan asioita usein eri tavoin. Ollaan kaikki myös aivan eri lähtökohdista feminismin pariin päätyneitä.

    Pahoittelen, etten ole ehtinyt vastata tuohon yllä selittämääni kuten en myöskään noihin biologia/kulttuuri -juttuihin. Tilkkutäkkikeskusteluahan tää vähän on. Lisäksi tuon kulttuuri-/biologiakeskustelun kohdalla minusta usein tuntuu, että arvon kanssakeskustelijat kyllä ymmärtävät, mitä tarkoitamme, mutta haluavat vain vääntää peistä. Alkaa turhauttaa ja varsinkin työkiireen ja stressin kohdalla ei sitten jaksa käyttää aikaansa vääntämiseen.

    1. ”…arvon kanssakeskustelijat kyllä ymmärtävät, mitä tarkoitamme, mutta haluavat vain vääntää peistä.”

      Emme voi sille mitään, olemme biologian vankeja.🙂 Testosteronimme vaikuttaa siten, että haluamme vain vääntää peistä, kun taas teillä naisilla on taipumus bondaamiseen, yhteistyöhön ja kompromissien hakuun (välittäjäaine oksytosiini)

      http://www.sciencedaily.com/releases/2012/01/120131210259.htm
      http://www.psychologytoday.com/articles/200009/tend-and-befriend

      Toisen linkin artikkelissa on aika hyvin kuvattu biologian vaikutusta kulttuurin:

      ”our biological heritage is not destiny but rather a force that ”influences and interacts with social, cultural, cognitive and emotional factors.”

      Kyse ei ole biologian osalta vain potentiaaleista vaan se siis vaikuttaa joka hetki, on vuorovaikutuksessa kulttuuriin, tunteisiin jne.

      1. 😀 Eipä muuta. Uskonsa kaikilla.

        Näen nää tällaiset biologispohjaiset ymmärrykset vahingollisina. Niiden kautta voidaan perustella mm. naisten sulkemista ulos työmarkkinoilta (äitiys naisten elämän täyttymyksenä, biologia, you know) ja vaikkapa selitellä miesten väkivaltaisuutta (tää on vaan mun taipumus, en voi tälle mitään). En toki kiellä tutkimustuloksia, mutta ihmiselämän moninaisuuden selittäminen vain biologian kautta on hyvin yksinkertaistavaa eikä siitä ole mitään varsinaista hyötyä.

        Nyt mä joudun lähtemään viikonlopuksi muualle. Joten keskustelu jatkuu maanantaina.

      2. ”En toki kiellä tutkimustuloksia, mutta ihmiselämän moninaisuuden selittäminen vain biologian kautta on hyvin yksinkertaistavaa eikä siitä ole mitään varsinaista hyötyä.”

        Myös naistutkimuksen näkemyksen maailmasta – siis ainoastaan naisten näkemyksen maailmasta – voisi nähdä hyvin yksinkertaisena ja hyödyttömänä.

        Toisaalta, biologian ymmärtäminen – kuten monen muunkin näkökulman – sinänsä auttaa meitä ymmärtämään ympärillämme tapahtuvia asioita, ja ehkä kohdistamaan ongelmanratkontaa ei-toivottujen asioiden ymmärtämiseksi.

        Mikäli lakaisemme mahdollisesti biologiasta johtuvat asiat maton alle koska ne ”eivät ole kivoja” tai ”ne yksinkertaistavat”, emme koskaan tule ymmärtämään niitä saatikka pystymään kehittämään ratkaisuja niihin.

      3. Ei naistutkimuksen näkemys maailmasta ole naisten näkemys maailmasta. Omalla kohdallani näkemystäni sävyttää enemmänkin sosiologinen ymmärrys. Nais- ja sukupuolentutkimus ja feminismi saavat minut kiinnittämään huomiota myös erilaisiin eriarvoisuuksiin maailmassa. Ei tässä mun omalla sukupuolella ole varsinaista merkitystä vaan näkökulmalla.

        En suinkaan kiellä biologian ymmärtämisen tärkeyttä. Tai ole ajamassa alas lääketieteellistä tutkimusta. Nämä ovat tärkeitä tieteenaloja! Itse olen kuitenkin yhteiskuntatieteilijä, en biologi. En siis omaa tietämystä esim. geenitutkimuksesta enkä siten voi myöskään kehittää ratkaisuja sitä koskien!

      4. ”En toki kiellä tutkimustuloksia, mutta ihmiselämän moninaisuuden selittäminen vain biologian kautta on hyvin yksinkertaistavaa eikä siitä ole mitään varsinaista hyötyä.”

        ”En suinkaan kiellä biologian ymmärtämisen tärkeyttä. ”

        No nyt sun pitää Johanna kyllä ottaa tässä ihan omaan piikkiisi, jos ihmiset ymmärtää sut väärin ton ensimmäisenä siteeratun lausunnon puolesta. Täähän on jo aika skitsofreenista tekstiä.

      5. Vähän ikävästi mulle heitit, mutta vastaan silti. Ei enää viittauksia mielenterveysongelmiin, kiitos.

        Mä en kiellä biologian tärkeyttä (sairauksien parantaminen, jne.) tai olemassaoloa. Ja sanoin, että VAIN biologian kautta selittämisestä (yhteiskuntatieteissä tai vaikkapa politiittisessa retoriikassa, tms. – HUOM!) ei oo varsinaista hyötyä. Tai mä en ymmärrä, mitä tarkoitusta palvelee sanoa vaikkapa, että miehet on sisäsyntyisesti väkivaltaisia.

      6. (Hymiö muuten oli sitä varten, ettette ymmärtäisi kommenttia siten, että pitäisin selittämistä VAIN biologian avulla oikeana.)

        Jos haemme syitä ihmisen käyttäytymiseen, pakkohan meidän on yksinkertaistaa ja eritellä, pilkkoa ilmiö jotenkin, jotta voimme saada siitä käsitystä.

        Tämäpä oli mielenkiintoista:

        ”Niiden kautta voidaan mm…selitellä miesten väkivaltaisuutta (tää on vaan mun taipumus, en voi tälle mitään)”

        Miten luulet, että väkivaltaa voidaan estää, jos emme ensin tiedä syitä sen taustalla?

        Vastaavanlainen ajattelumalli näyttäisi olevan feministisessä tutkimuksessa yleisempääkin.

        Oletteko täällä jo ehtineet keskustella tästä:
        http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/6878/5530

        verrataanpa vaikka:

        ”Selittämisen ja selittelyn sekoittaminen keskenään on feministisessä väkivaltatutkimuksessa yleinen virhe. Manööverin tarkoituksena on hylätä muut väkivallan selitykset kuin feminismin oma selitys ilman, että joudutaan viittaamaan empiiriseen näyttöön. Peruskuvio on yksinkertainen: kaikki muut väkivallan selitykset toimivat väkivallan selittelyinä ja puolustelutapoina, joten feminismin selitys on ainoa seurauksiltaan hyödyllinen selitys.”

        ja vielä:

        ”Myös Hearn arvioi empiiristen tieteiden tuloksia varoittamalla niiden käytöstä toiminnan selittelynä; hän katsoo, että väkivallan selittäminen vie huomion tekijän moraaliselta vastuulta. Hän arvioi todellisuutta kuvaavia väitteitä niiden poliittisen hyödyllisyyden ja haitallisuuden näkökulmasta, ikään kuin voisimme valita tosiksi määritellyt kuvaukset ja selitykset poliittisen tarkoituksenmukaisuuden kautta (”politically useful”). Hän puhuu selitysten ja ilmiöiden syiden kuulustelemisesta niiden poliittisten seurausten selvittämiseksi.”

        No ei ole kovin tieteellistä eikä kestävää tuollainen lähestymistapa. Taas viedään rusinat pullasta.

        Valaisevaa on myös artikkelin kappale: ”Mitä tietoa feministinen väkivaltatutkimus jättää huomiotta?”

        Jos tarkoituksena on tutkia sukupuolta, ei mitenkään voi nähdä perusteltuna sivuuttaa biologista tutkimusta. Ei tarvitse geenitutkija olla, mutta täytyisi olla selvillä tutkimuksista ja uusista löydöistä jne.

        Millä tavalla te naistutkimuksen piirissä olette perustelleet biologisen tutkimuksen sivuuttamisen?

      7. Tässä on vastattu kattavasti Kivivuoren juttuun (joka oli muuten poikkeuksellisen tökerö epätieteellinen yksittäisiä tutkijoita mustamaalaava kirjoitus – ei kuulu hyvään tieteelliseen käytäntöön!)
        http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/7324/5697

        Kivivuori kohdisti kritiikkinsä kyllä vahvemmin koko konstruktionistiseen perinteeseen. Ilmiöiden ymmärrys sosiaalisesti rakentuneita vaan nyt on yksi teoreettinen näkemys, jonka monet yhteiskuntatieteilijät jakaa.

        Ja mä oon nyt vastannut kymmenen kertaa, ettei kukaan oo biologista tutkimusta ohittamassa. Tässä ollaan vaan eri tieteenaloja!

      8. ”mitä tarkoitusta palvelee sanoa vaikkapa, että miehet on sisäsyntyisesti väkivaltaisia.”

        Esimerkiksi sitä tarkoitusta, että voimme huomioida tämän kasvatuksessa ja pyrkiä opettamaan poikia kontrolloimaan luonnollisia taipumuksiaan paremmin ja purkamaan aggressiotaan terveemmin (eikä esimerkiksi vaimoon). Tämä on tosin sukupuolineutraalin kasvatuksen kannalta ongelmallinen näkökulma, sillä sukupuolineutraali kasvatushan noin periaatetasolla tarkoittaisi tällaisen käytännön kieltämistä, vaikka biologian perusteella sille saattaisi tarvetta ollakin.

      9. ”Tässä ollaan vaan eri tieteenaloja!”

        Tätä juuri tarkoitan. Naistutkimus temmeltää vain omassa hiekkalaatikossaan. Joo, kyllä te puhutte, että biologiaa ei sivuuteta, mutta sitten KÄYTÄNNÖSSÄ kuitenkin sivuutatte: Te ette seuraa, ette ole tietoisia, kuten Kivivuori pätevästi osoittaa, oleellisista empiirisen tutkimusten tuloksista. Te vaan tykkäätte määritellä sanoja uudestaan, ja keksiä uusia, kuten: näkymätöntäminen – vai mikä se oli.

        Olen lukenut naistutkijoiden vastineen Kivivuorelle, ja se on kaikkea muuta kuin kattava. Oleellisin Kivivuoren esittämä kritiikki on kylmästi sivuutettu.

        Kritiikin esittäminen KUULUU tieteelliseen käytäntöön, en huomannut, että tässä oltaisiin tutkijoita mustamaalattu.

        Kivivuoren kritiikistä havaitsee aidon huolen suomalaista väkivaltatutkimusta kohtaan, joka tutkimus on liikaa painottunut vain tähän kummalliseen konstruktionistiseen näkökulmaan, on pelkkää käsitteiden kanssa pelailua ja jonka ehdotukset väkivallan vähentämiseksi jää kovin köykäisiksi.

        ”Ilmiöiden ymmärrys sosiaalisesti rakentuneita vaan nyt on yksi teoreettinen näkemys, jonka monet yhteiskuntatieteilijät jakaa.”

        Onko muitakin? Eivätkö he näe, että tuon tien päässä on upottava suo.

      10. Hei, en ole ehtinyt kommentoimaan pariin päivään, mutta lyhyesti: Kivivuori ymmärtää oman tutkimuksensa olevan ainoa oikea tapa tutkia (ja ymmärtää!) väkivaltaa. Sen sijaan feministien vastineessa toivotaan monimuotoista tutkimusta – siis myös Kivivuoren kriminologista väkivaltatutkimusta. En lähde tästä vääntämään, sillä allekirjoitan vastineen kannan ja siinä on eritelty aihe moninaisesti.

      11. Ei aleta vääntämään, mutta jos sen verran sallit, että korjaan selvän virheen kommentissasi.

        Kivivuori EI ymmärrä tutkimuksensa olevan ainoan oikean vaan kritisoi nimenomaan tutkimuksen kapea-alaisuutta:

        ”Haitta kapea-alaisuudesta koituu opiskelijalle, joka saa puutteellisen käsityksen naisiin kohdistuvan väkivallan laaja-alaisesta kansainvälisestä tutkimuksesta eikä mitään käsitystä rikollisuuden empiirisestä tutkimuksesta.”

  22. Lähdetäänkö siitä, että miehet ON aggressiivisempia kuin naiset, koska tutkimukset niin osoittavat, paitsi jos teillä on osoittaa tutkimuksia, jotka todistaa toisin.

    Siis aggressiivisuus ei tarkoita yksinomaan väkivaltaista käyttäytymistä. Uroksille ominainen hierarkisen järjestelmän muodostaminen laumassa minimoi/estää väkivallan lauman sisällä. Toisaalta jos ulkopuolistakaan uhkaa ei ole, väkivaltaa ei välttämättä tarvitse olla ollenkaan. Aggressiivisuus voi ilmetä esim. kilpailuna urosten välillä.

    Eläinmaailmassa naaraiden suosiosta kamppailu voi johtaa verisiinkin yhteenottoihin, mutta me ihmisuroot voimme mitellä älyllisesti ja kiivetä hierarkiassa hankkimalla rahaa ym. statusta, pelata jääkiekkoa, jalkapalloa jne.

    ”…vaan lähinnä yritin demonstroida, miten ajatus kulttuurista väkivaltaa poistavana on absurdi”

    Ei ole absurdi ollenkaan. Kulttuurit käy myös evolutiivista kamppailua keskenään, nimenomaan demokratia, jossa yksilöillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, on selvästi vähentänyt väkivaltaa.

    Yksi esimerkki väkivallattomasta kulttuurista/elämäntavasta on buddhalaisuus, jonka piirissä yksilöt tavoittelevat egottomuutta ja kehittävät omaa itsetuntemustaan.

    Sataprosenttisesti väkivaltaa ei tietysti saada poistettua, paitsi jos alamme manipuloimaan ihmisen geenejä.

    ”jos vanhemmat ajattelee että se on ok, jos sen veljet hakkaa sitä; “pojat on poikia”.”

    Näinhän ei tietystikään saa ajatella, mutta nimenomaan kasvatuksessa on tärkeää huomioida poikien suurempi aggressiivisuus. Esim. painiminen valvotuissa olosuhteissa, silloin kun on selkeät säännöt, mikä on sallittua, mikä ei, on todennäköisesti vain hyväksi (,vaikken mikään kasvatustieteilijä olekaan)

    Evoluution myötä meille on kehittynyt herkkä kyky ajatella stereotyyppisesti. Siitä on ollut meille evolutiivista hyötyä. Nyt tällaisesta ajattelusta halutaan kokonaan eroon (tosin en usko, että onnistuu), onko se järkevää?

    ”jossa feministit koittaa sanoa että biologiaa ja kulttuuria ei voi eikä oo mielekästä jyrkästi erotella toisistaan”

    Näinkö? Te selkeästi kiellätte miehen suuremman taipumuksen aggressiivisuuteen, eikö? Onko tämä nyt sitä rusinat pullasta-feminismiä🙂 Te hyväksytte biologian vain silloin, kun se tukee teidän päämääriä?

    ”Kauhean helposti nykyisin (ja toki historiassakin) selitetään biologialla kaikki (tai jollain yksinkertaistavalla evoluutiotulkinnalla)”

    Ei biologisen tai evoluutiotulkinnan tarkoitus ole olla kaikenkattava ja ainoa totuus. Muut tekijät hyväksytään eritoten ihmistutkimuksessa.

    ”mitä nyt tiedetään vaikkapa aggressiivisuudesta ei oo mikään lopullinen totuus, kymmenen vuoden päästä biologinen näkökulmakin voi näyttää erilaiselta.”

    Koska tutkimus alati kehittyy, tiedettä ei ikinä voi käyttää selittämään mitään, koska jo kohta tiedämme taas enemmän? Sen sijaan feministinen tutkimus…(jatkakaa halunne mukaan)🙂

    1. Feministejähän syytetään jatkuvasti miesten demonisoinnista. Nyt kun me yritetään argumentoida toisin, syytetään meitä biologian kieltämisestä. En tajua😀

      Ja poittihan oli että ”jossa feministit koittaa sanoa että biologiaa ja kulttuuria ei voi eikä oo mielekästä jyrkästi erotella toisistaan”. Ei tämä edusta biologian kieltämistä tai jonkun päämäärän ajamista. Valtaosa yhteiskuntatieteilijöistä (oli kyseessä feministisesti suuntautuneet tai ei) on tätä mieltä.

      1. ”Feministejähän syytetään jatkuvasti miesten demonisoinnista.”

        Jos sanotaan, että kaikki miehet ovat väkivaltaisia tai jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja jne., se on demonisoimista, mutta jos sanotaan, että keskimäärin miehet ovat väkivaltaisempia kuin naiset, ei ole.

        Toisen kappaleesi merkitys ei kyllä avautunut.

    2. Kyllähän miehet ovat aggressiivisempia kuin naiset jos tätä perustellaan esim mittaluvulla väkivallasta tai murhista tuomittujen vankien määrä/populaatio. Syynä miesten aggressiivisuuteen voi sitten hakea monesta suunnasta ja biologia on yksi niistä.

      Mutta mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää yksittäisen miehen kohdalla? Ei tietenkään mitään, koska yksittäinen ihminenhän voi päättää käyttäytyä miten vain haluaa.

      Ja sinänsä näitä asioita kannattaa myös purkaa, koska isät ovat aiheettomasti kärsineet vuosia ja vuosia siitä, että äidit on nähty (biologisesti?) paremmiksi vanhemmiksi. On siis yleistetty populaation ominaisuuksista yksittäiseen parikskuntaan, mikä on voinut mennä väärin tai oikein, mutta ei tee oikeutta yksilöille, koska yksittäinen isä tai äiti voi olla parempi tai huonompi kuin vastakappaleensa riippumatta populaation ominaisuuksista. Ihmiset voivat kuitenkin päättää toimia millä tavalla tahansa.

    3. Nopee vastaus tohon absurdiuteen: siis no jos kulttuurit on väkivaltaisia, niin kyllä ajatus kulttuurin väkivaltaa poistavasta vaikutuksesta on absurdi. Ne voi poistaa jotain väkivallan muotoja, mutta sitten taas synnyttää uusia. (Ja tässä kulttuuri viittaa kaikkeen ihmisten välisten suhteiden sääntelyiden ja oppien muotoja.)

  23. ”Tutkimuksen vinoutumista hyvä esimerkki, että pitkään matemaattisia taitoja pidettiin miesten alueena, eikä tutkimustuloksia epäilty; kulttuurien välinen tutkimus paljasti kuitenkin, että kyse on kulttuurierosta, ei biologisesta.”

    Tällaista paljastusta ei taida olla tapahtunut. Jos pysytään ”perusmatikassa” havaittavia eroja ei ole, mutta sitten kun mennään korkeamman tason matematiikkaan, miehet päihittävät naiset. Miehet ja naiset käyttävät eri älyllisiä prosesseja ratkaistessaan matemaattisia ongelmia, selvää on, että jotain eroja on pakko olla. Minä väitän, että matemaattiset kyvyt ovat miehillä enemmän sisäänrakennettuja, naisten täytyy tukeutua enemmän aivojen ”muokkaavuuteen”. Tämä on pitkälti ihan mutua, mutta eräässä tutkimuksessa havaittiin, että mikäli matemaattisen testin aikarajan poisti, tytöt olivat yhtä hyviä kuin pojat. Eikö tämä viittaa siihen, että miesten aivot toimivat tehokkaammin, tytöillä prosessiin osallistuu useammat aivon osat (vaatii enemmän prosessointia.)

    Matemaattinen lahjakkuus varmaan liittyy visuaaliseen hahmotukseen: miehet pystyvät paremmin, tehokkaammin rotatoimaan objekteja mielessään. Evolutiivisesti tällaisen taidon voisi selittää helpommin, kun taas laskeminen tuskin on ollut mikään elämän ja kuoleman kysymys.

    Eli matemaattinen lahjakkuus yhdistää useampaa evolutiivista kykyä, mutta eri kykyjä miehillä ja naisilla.

    Empatiatesteissäkin on saatu samantapaisia tuloksia. Jos miehiä motivoi, esim. palkinnolla, kun he vastaavat oikein empatia”tehtävään”, niin miehet ja naiset osoittautuvat yhtä hyviksi. Tämän voisi selittää samalla tavalla. Empatia on luonnollisempaa naisille, raskaampaa ”henkisesti” miehille, jolloin miehen aivot tarvitsevat lisäpontimen.

  24. Elina:

    ”ei kaikki hierarkkiset kulttuurit ole väkivaltaisia ja niitäkin on erilaisia (sanoinko niin) joten mikään yksittäinen esimerkki ei sitä kumoa; ja toisekseen japanissa kuitenkin vauraus on suhteellisen tasaisesti jakautunut, ja homogeeninen yhteisö,..”

    Sanoit:

    ”“Ja nimenomaan hierarkkiset kulttuurit on niitä, jotka on väkivaltaisia”

    Eli annat ymmärtää että hierarkkisuus korrelois positiivisesti väkivaltasuuden kanssa. Toi on empiirisesti todennettavissa oleva väite, en tiiä onko sille tukea olemassa vai ei. Heitin Japanin nyt vaan vastaesimerkkinä huomioidakseni, että yhteys ei ainakaan näyttäis olevan suoravciivanen vaikka se oliskin olemassa.

    ” yritin demonstroida, miten ajatus kulttuurista väkivaltaa poistavana on absurdi..”

    Mä en nyt oikeen saa kiinni siitä, että missä mielessä toi ajatus on sun mielestä absurdi. Ootko sä eri mieltä siitä, että väkivalta on vähentyny voimakkaasti kehityksen myötä? Millä perusteella? Huomioi nyt, että on eri asia väittää että väkivalta on vähentyny tapahtuneen kulttuurisen kehityksen myötä ku väittää, että väkivalta vääjäämättä vähenee minkä tahansa kulttuurisen kehityksen myötä. Mun väite on tota ensimmäistä tyyppiä, eli väitän että nykyisissä yhteiskunnissa on tyypillisesti vähemmän väkivaltaa ku aikasemmissa. Sitä en väitä, etteikö jonkinlainen kulttuuri vois tuottaa huikeen paljon väkivaltaa. Empiirisesti vaan näyttää nyt siltä, että ollaan koko ajan menty siihen suuntaan että väkivalta vähenee. Jos ylipäätään myönnät että väkivalta on vähentyny suhteessa historiaan, niin mikä muu sitä on voinu vähentää ku kulttuurinen kehitys? Geneettisestihän ihmiset on edelleen oleellisesti samaa porukkaa ku joskus kivikaudella.

    ”Ylipäätään tuollainen “ennen ihmiset oli väkivaltaisia” ja edistysusko on tietysti turvallista ja yleistä”

    Ei siinä oo kyse mistään uskosta, jos esittää empiiriseen dataan perustuvan falsifioitavissa olevan väitteen siitä, että’ väkivalta on vähentyny. Mä en toki siis ole tässä sitä dataa esittänyt, mutta mun uskomus perustuu sellasten tutkijoiden tuloksiin, jotka on johtopäätöksensä siitä empiirisestä datasta vetäneet. Oon täysin valmis muuttamaan mieltäni heti, jos esität mulle sellasta vakuuttavaa dataa jonka mukaan väkivalta onkin lisääntyny suhteessa historiaan. Mulle on sinänsä ihan sama mikä se totuus on tossa asiassa.

    ”Synnynnäinen valmius ja kulttuurin määräävä voima ei mitenkään ole vastakkaisia”

    Ärsyttävää jankuttaa, mutta en oo edelleenkään missään vaiheessa väittäny että ne olis ”vastakkaisia”. Yritin jopa rautalangasta vääntää, miks mun mielestä joissain yhteyksissä voidaan silti puhua luontaisista valmiukista erillään kulttuurista. Eli: on olemassa sellaisia valmiuksia, jotka kehittyy yksilönkehityksen tuloksena ilman kulttuurista ohjaamista. Ylikosken&Kokkosen lukeneena sun pitäis ilman muuta ymmärtää tämä. Esim. Lapsi vastasyntynyt lapsi osaa huutaa ja imeä tissiä ilman että kukaan sitä niihin taitoihin kulttuurisesti koulinut. Vastaavasti aggressio näyttäis olevan sellanen valmius joka esiintyy ihmisillä ja valtavan monilla muilla eläinlajeilla ilman oleellista kulttuurin vaikutusta. Tästä syystä voi ihan hyvin puhua aggressiosta biologisena/luontaisena tms. valmiutena, joka ei vaadi kulttuuria kehittyäkseen. Kulttuuri toki vaikuttaa monin tavoin aggression ilmenemismuotoihin ja sen määrään kuten mäkin oon tässä jauhanu, mutta sitä esiintyy myös ilman kulttuuria. Ja tällä hetkellä näyttää siis siltä, että kulttuurinen kehitys olis ollu sellasta, että se olis tilastollisesti vähentäny väkivallan kokonaismäärää.

    1. Tosta hierakkisuuden ja väkivaltaisuuden korrelaatiosta/kausaatiosta; jos nyt jotain yleistä pitää sanoa, niin kyllä veikkaisin, että hierarkkiset kulttuurit on väkivaltaisempia, ihan jo siksi, että jos kulttuuriin liittyy piirre, että eri ihmisillä on eri arvo (riippumatta siitä, miten tää konstruoituu, että onko jokin sisäsyntyinen vaiko muunlainen arvotus), niin se vaan ruokkii ihmisen negatiivisiä piirteitä.

      Ja harvat seikat nyt on kovin universaloitavia totuuksia, ja varmasti on kaikenlaista mikä ei tohon skeemaan sovi, mutta aika ällistynyt olisin, jos ihmisten jaottelu eri karsinoihin olisi järjestystä ylläpitävää, ellei sitten heikkojen poljennan kustannuksella…

      ”Ei siinä oo kyse mistään uskosta, jos esittää empiiriseen dataan perustuvan falsifioitavissa olevan väitteen siitä, että’ väkivalta on vähentyny. Mä en toki siis ole tässä sitä dataa esittänyt, mutta mun uskomus perustuu sellasten tutkijoiden tuloksiin, jotka on johtopäätöksensä siitä empiirisestä datasta vetäneet. Oon täysin valmis muuttamaan mieltäni heti, jos esität mulle sellasta vakuuttavaa dataa jonka mukaan väkivalta onkin lisääntyny suhteessa historiaan. Mulle on sinänsä ihan sama mikä se totuus on tossa asiassa.”

      Mikä kaikki väkivalta näihin on laskettu? Onko sodat poistettu jonain poikkeustiloina? Joo, olen itsekin lukenut että nyt eletään suht rauhaisaa aikaa tietyillä mittareilla katsottuna, muttei tää nyt merkkaa mitään yleisempää kehityskulkua, joka kertoo jostain ”sosiaalisen” voittokulkua ”luonnollisista” väkivaltaisuuksista tms. Ja sattuneesta syystä mistään esikulttuurisesta ajasta ei oel sitä dataa.

      (Ja huom: kommentoin tuota absurdiutta tuolla ylempänä kommentissa.)

      1. Ei hierarkisuus aiheuta väkivaltaa, mikäli jokaisella jäsenellä on suht. samanlaiset mahdollisuudet nousta siinä ylemmäs ja mikäli alin tasokin pääsee riittävästi osalliseksi hyvinvoinnista esim. verotuksen ym. muodossa.

        Parhaimmillaan hierarkkisuus lisää tehokkuutta ja siten lisää hyvinvointia.

    2. Vesa:”Ei hierarkisuus aiheuta väkivaltaa, mikäli jokaisella jäsenellä on suht. samanlaiset mahdollisuudet nousta siinä ylemmäs ja mikäli alin tasokin pääsee riittävästi osalliseksi hyvinvoinnista esim. verotuksen ym. muodossa.”

      Paino sanalla MIKÄLI, ja kyllä, mikäli yhteiskunta pyrkii kaikkien tasa-puoliseen kohteluun ja hyvinvointiin (a la pohjoismaat) niin hierarkia sinällään ei ole ongelma; toisaalta siihen liittyy se, miten hierarkia rupeaa helposti oikeuttamaan ja ruokkimaan itseään..

  25. K:

    ”se ei tarkoita etteikö biologialla ois merkitystä vaan että mielekästä ois miettiä muitakin asiaan vaikuttavia tekijöitä”

    Evolutiiviset ihmistieteet on aika nuoria, eli ihmisen toimintaa lienee kyllä selitetty yhteiskuntatieteiden näkökulmasta paljon pidempään ku evolutiivisesta näkökulmasta. Ei siis ole ollu niin, että kulttuurinen näkökulma olis oikeestaan missään vaiheessa ollu pahasti paitsiossa suhteessa mihinkään biologiasta ponnistavaan näkökulmaan siltä osin ku selitetään ihmisten käyttäytymistä.

    ” Mulle on kyllä jäänyt toistaiseksi hieman hämäräksi että argumentoiko Rogue nimenomaan miesten suuremman väkivaltaisuuden puolesta vai sen puolesta että ihmiset yleensä ovat luonnostaan väkivaltaisia? ”

    Mä argumentoin tossa lähinnä sen puolesta, että ihmisillä on luontainen valmius aggressioon eikä se edellytä monimutkaista kulttuuria. Miehistä puhuin erikseen ainoastaan siinä yhteydessä, kun Johanna väitti ettei miehillä ole luontaista valmiutta aggressioon. Te ehkä sekotatte mun argumentteja ajoittain VesaJiihin, jonka kanssa mun näkemyksillä ei oo paljoakaan yhteistä.

    ”After decades more work, the picture has become quite interesting. Some primate species, it turns out, are indeed simply violent or peaceful, with their behavior driven by their social structures and ecological settings. More important, however, some primate species can make peace despite violent traits that seem built into their natures.”

    Eli toi sun laittama pätkä on täysin sopusoinnussa kaiken sen kanssa mitä oon sanonu. Väkivaltaisia valmiuksia näyttäis esiintyvän luonnossa ilman kummosta kulttuuriakin ja toisaalta kulttuurilla on mahdollista suitsia niiden valmiuksien ilmenemistä elämässä.

    1. ”Ei siis ole ollu niin, että kulttuurinen näkökulma olis oikeestaan missään vaiheessa ollu pahasti paitsiossa suhteessa mihinkään biologiasta ponnistavaan näkökulmaan siltä osin ku selitetään ihmisten käyttäytymistä.”

      Ei ole mielekästä sotkea biologiaa vain pitkällisiin evolutiivisiin kysymyksiin. Ihan ihmisiässäkin tapahtuu valtavasti biologisia sopeutumisia ja muutoksia, joiden vaikutukset eivät ole erotettavissa minkään ”primitiivisemmän” kehityksen vaikutuksista. Esimerkiksi allergioiden esiintyvyys on periytyvää, mutta joissain tapauksissa siedätyshoito riittää oireiden selättämiseksi. Myös lääkitys hoitomuotona pohjautuu pitkälti siihen, että ihmisen biologiaa voidaan ymmärtää ja sitä peukaloida hyvin lyhyelläkin aikavälillä.

      Ja tässä maailmassa jopa meidän biologia tai ”luonnontila” on enenevissä määrin kulttuurille alisteinen. Esimerkiksi erinäiset proteesit (kuten silmälasit), rokotteet, huumausaineet ja kosmetiikka peukaloivat hyvinkin radikaalisti meidän biologisten rajoitteiden ja viettien kanssa. Rokotteen myötä on käytännössä mahdotonta sanoa, onko kehittynyt immunijärjestelmä luonnon vai primitiivisen kyborgikulttuurin tuote? Ja paatuneimmankin Darwinistin on myönnettävä, että vastustuskykyisyyden ja odotettavan eliniän kaltaisilla pikkujutuilla on melko keskeinen rooli about kaikkien lajien evoluutiokehityksessä. Entäs nyt, kun tämä rajoite on kulttuurisesti/teknisesti selätetty?

      Ja tosiaan, kulttuurin/ulkobiologisen kehityksen vaikutusta ihan käytännön biologiaan ei pidä vähätellä. Meillä on jo liikkeitä, jotka vastustavat rokotteita ”luonnottomina”. Tai jos väittää seksuaalisuuden olevan jotain, joka on jotenkin kiveenhakattua ja pitkän evoluution tulos, niin voin ohjata hyvän katurohtorin puheille. Tulevaisuus tulee olemaan vieläkin mutkikkaampi biologisen imperatiivin kannalta: Oscar Pistoriusta on kritisoitu epäreilusta pikajuoksusta, sillä hän ei satu kärsimään jalkojen kaltaisista ikävistä rajoitteista.

  26. Elina:

    ”Musta on aika “koomista”, että päätät, että feministeillä on jokin konsensus jokaisesta asiasta.”

    En mä oo tollasta päättäny. Mut tän kulttuuri&biologia -kyssärin osalta nyt ootte sattunu vetämään yhtä köyttä.

    ”Kestämätön päättely (kulttuuri vs. ihmisluonto-binariteetti) on kestämätöntä”

    Vielä kerran, en oo asettanu noita tässä vastakkain. Luin sen Evoluutio ja Ihmisluonto ja yhdyn hyvin suureen osaan siitä mitä Ylikoskella ja Kokkosella oli sanottavana. Mut oot käsittäny niiden sanoman täysin väärin, jos kuvittelet niiden argumentoineen ettei ihmisillä/eläimillä voi olla luontaisia valmiuksia, jotka kehittyy ilman kulttuuriakin(sellasena ku me se ymmärretään).

    ”mutta kyllä tietenkin uskon, että ihmisillä on taipumuksia vaikka mihin, myös aggressioon.”

    Tää tuntuu nyt yhtäkkiä taas olevan voimakkaassa ristiriidassa sen kritiikin kanssa, jota oot kohdistanu mun argumentteihin. Vai tarkotatko tossakin, että ne taipumukset kehittyy vain kulttuurin myötävaikutuksella?

    1. Ei noi tutkimukset myyttiä varsinaisesti kumoa. Ei otsikkoja ole aina uskominen. Kuten linkkaamassasi tutkimuksessakin sanottiin: ”Of course, outcome could be the end result of complex interplay between nature and nurture”

      Suosiiko nykyiset opetusmenetelmät tyttöjen tapaa oppia? Onko maissa, joissa sukupuolten tasa-arvo on hyvä, itse asiassa suosittu tyttöjä poikien kustannuksella? Esim. USAssa on nyt herätty siihen, kun poikien yleinen koulumenestys on jyrkästi laskenut ja oppimisongelmat lisääntyneet. Googleen hakusanoiksi: war on boys, löytyy monia artikkeleita esim.:

      http://www.deseretnews.com/article/765552031/The-war-on-boys-young-men-are-facing-a-new-crisis.html?pg=all

      Sama trendi alkaa näkyä myös suomessa.

      Noissa tutkimuksissa pitäisi ainakin vertailla myös yleistä koulumenestystä.

      Nykytutkimusessa on päädytty siihen, että aivoissamme on sisäsyntyisiä kykyjä, perus-’matemattiikkamoduuleita’, joiden yhteistoiminnasta matemaattinen lahjakkuus syntyy. (Samalla tavalla kuten aivoissamme on kielelliseen oppimiseen liittyviä kykyjä jne.)

      Voi aivan hyvin olla, että havaittavia tasoeroja tyttöjen ja poikien välillä ei ole, jos on, ne näkyvät vasta huipputasolla, jossa kyvyt pitää olla huippuunsa ”viritettyjä”.

  27. ”Empatiatesteissäkin on saatu samantapaisia tuloksia. Jos miehiä motivoi, esim. palkinnolla, kun he vastaavat oikein empatia”tehtävään”, niin miehet ja naiset osoittautuvat yhtä hyviksi. Tämän voisi selittää samalla tavalla. Empatia on luonnollisempaa naisille, raskaampaa “henkisesti” miehille, jolloin miehen aivot tarvitsevat lisäpontimen.”

    Eikö tuloksen voisi selittää kuitenkin niin, että erot ovat pitkälti harjaantuneisuuden tulosta, eli sitä, että kun tytöt sosiaalistetaan eri tavalla kuin pojat, molemmat ryhmät saavat eri tavoin harjaantumista eri asioihin? Eli ero ei suinkaan ole niin yksioikoisesti ”luonnollinen”, vaan siihen on jo vaikutettu erilaisin tavoin, joista kasvatus ja ympäristö eivät ole ollenkaan merkityksettömiä. Tutkimuksissa on todettu, että aivot muuttuvat tekemisen, eli sen harjaantumisen myötä. Siksi erilaisiin leikkeihin ohjaamisella voi olla hyvinkin suurta merkitystä sen kannalta, miten yksilön oma lahjakkuuspotentiaali saadaan esiin. Esim. legoleikit lienevät kovasti hyödylisiä kaikille lapsille mm. spatiaalisen ajattelun kehittämisen kannalta.

    .

    1. Tuloksen voi selittää monella tapaa. Harjaantumisselitys ei tosin ole hyvä. Jos naiset erityisesti harjaannutettaisiin lapsina empatiaan, miehet olisivat yksiselitteisesti huonompia.

  28. ” Harjaantumisselitys ei tosin ole hyvä. Jos naiset erityisesti harjaannutettaisiin lapsina empatiaan, miehet olisivat yksiselitteisesti huonompia.”

    Miten niin jos? Onhan tuosta lukuisia eri tutkimuksia, joissa on todettu, että niin vanhemmat kuin ammattikasvattajatkin kohtelevat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Tyttöjen kasvatuksessa nimenomaan korostetaan ihmissuhdetaitoja, kuten empatiaa. Väitteelläsi ei siis oikein ole todistusvoimaa.

    1. Väitteelläni ei tarvitsekaan olla todistusvoimaa.

      Yritin siis sanoa sitä, että jos naiset nuorina harjaannutettaisiin empatiaan, naiset kehittyisivät siinä paremmiksi kuin miehet. Tutkimus osoittaa toisin: miesten ja naisten empatiataidot ovat yhtä hyvät.

      Tutkimuksen tuloksen voi mielestäni selittää vain kahdella tavalla.

      1. Tyttöjen kasvatuksessa EI korosteta empatiaa verrattuna poikien kasvatukseen.
      2. Empatia on pitkälti sisäsyntyistä, eikä taitoja voida harjaannuttamalla viedä (tiettyä rajaa) pitemmälle.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s