Seksuaalinen häirintä

Johanna Hiitola

 

Nostan tässä kirjoituksessa esille muutaman ajatuksen seksuaalisesta häirinnästä, joka on viime aikoina puhuttanut myös mediassa. Peltola (2008) erottaa sukupuolisen häirinnän (jota itse nimitän tässä seksuaaliseksi häirinnäksi) kiusaamisesta siten, että häirintä on sukupuolista silloin, kun kohde ei olisi joutunut häirityksi siten kuin joutui, jos hän edustaisi vastakkaista sukupuolta.

Viimeisimmän tasa-arvobarometrin mukaan seksuaalista häirintää jossain muodossa kokee noin kolmannes naisista ja 13 % miehistä, joten kyseessä on laaja ja monille tuttu ilmiö [1]. Nuoria häiritään vielä tätäkin enemmän ja jopa puolet 15 – 34 -vuotiasta nuorista naisista oli joutunut häirinnän kohteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. Nuorten miesten osalta häirintää oli kokenut 19 %. Barometrissa määriteltiin häirintää neljällä kysymyksellä, jota olivat: 1) asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuneet huomautukset, 2) seksin ehdottaminen epäasiallisessa yhteydessä, 3) kaksimieliset vitsit ja härskit puheet, jotka tuntuvat loukkaavilta ja 4) fyysinen lähentely.

Kuvatakseni hieman konkreettisemmin, mistä seksuaalisessa häirinnässä voi esimerkiksi olla kysymys, esitän seuraavaksi yhden osittain kuvitteellisen skenaarion:

Pikkujoulut työpaikalla. Pieni joukko työntekijöitä jatkaa onnistuneita pikkujouluja seuraavaan paikkaan. Pöydässä istuu naisseurue sekä yksi mieshenkilö. Seuraan sittemmin liittyy esimiesasemassa oleva mies, joka aloittaa keskustelun halailemalla seurueen naispuolisia henkilöitä ”ihan vähän liian pitkään”. Seurue hämmentyy ja juttu loppuu. Sen jälkeen esimies toteaa yhdelle seurueen naisista hänen olevan ”kaunis, kuten ex-vaimonsa” ja pyytää työntekijää istumaan syliinsä. Työntekijä kieltäytyy kohteliaasti. Seurue vaivaantuu entisestään, sillä henkilön asema vaikeuttaa tilanteeseen puuttumista. Esimies jatkaa toiselle naistyöntekijälle, kuinka hän voisi ”pyytää työhuonetta esimiehen viereisestä huoneesta” ja nauraa kommenttinsa päälle. Koko seurue miespuolista työntekijää myöten hiljenee ja silmäilee toisiaan vaivaantuneesti. Esimies jatkaa kaksimielisiä kommenttejaan ensin kiusaamalleen naiselle ja lopulta nainen lähtee tekosyyn varjolla juhlista. Loppuseurue hajaantuu myös. Kaikkien ilta on saanut ikävän lopun ja yksi jos toinenkin harmittelee, ettei puuttunut asiaan.

Kuulostaako tutulta? Seksuaaliseen häirintään on vaikea puuttua. Se kulkee usein juuri ja juuri sopivan ja epäsopivan käytöksen rajoilla ja saa uhrinsa tuntemaan hämmennystä ja häpeää. Olinko liian ystävällinen, annoinko vääriä signaaleja, onko pukeutumiseni sopimatonta? Toisaalta (varsinkin työympäristössä) sosiaaliset käyttäytymissäännöt tekevät puuttumisen vaikeaksi, jos on tilanteessa orientoitunut valmiiksi tiettyyn ystävällisen kanssakäymisen kehykseen. Vastakohtana tällaiselle tilanteessa voi toimia esimerkiksi yökerho, jossa epämukavat lähestymisyritykset voi olla kontekstin huomioiden helpompaa torjua – niitä osaa odottaa eri tavoin kuin töissä. Puuttuminen työpaikalla tapahtuvaan häirintään on vaikeampaa myös siksi, että häiritsijä on usein esimiesasemassa, jolloin puuttumisen seuraukset voivat olla hyvin erilaiset kuin satunnaisen yökerholähentelijän kohdalla. Tapahtumaa työpaikalla voi myös olla erityisen vaikea selittää ulkopuoliselle eikä uhri tai joku muu tilanteen nähnyt henkilö koe voivansa edistää asiaa – vaikka olisi kyse selkeästä häirinnästä.

Liisa Husu (2001) on selvittänyt yliopistoissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää väitöskirjassaan [2] ja todennut, että seksuaalinen ahdistelu on vakava, mutta usein piilotettu ongelma suomalaisissa yliopistoissa. Husun mukaan häirinnän kohteiksi joutuvat useimmiten nuoret naiset uransa alkuvaiheessa. Tutkimuksessa esitetyt tapauskuvaukset myös paljastavat, että häirintätapauksiin on ollut erityisen vaikea puuttua ja puuttuminen on johtanut sekä asiaa ajamaan lähteneen esimiehen että häirinnän kohteeksi joutuneen työntekijän urakehityksen hankaloitumiseen.

Seksuaaliseen häirintään kuuluu usein vallankäyttö ylemmässä asemassa olevan henkilön toimesta. Häirintä kyseenalaistaa häirinnän kohteen professionaalisen kompetenssin. Erityisesti naisiin kohdistettu häirintä tuottaa varsinaisen häirinnän lisäksi myös tilanteen, jossa naisen ammatillinen pätevyys ja osaaminen ohitetaan ja korostetaan naisen sukupuolta. Näin tapahtui esimerkiksi, kun Mauri Pekkarinen huikkasi naisluennoitsijalle ”ryntäistä”, joista hän ei saa katsettaan irti. Pekkarinen paitsi koki oikeudekseen kommentoida naisluennoitsijan kehoa, asetti luennoitsijan myös luennon aiheen ulkopuolelle, hänen (naisen) kehoonsa.

Peltola (2008) toteaa, että sukupuolisesta häirinnästä on kyse silloin, kun tekijä tietää tai hänen olisi tavanomaista harkintaa käyttäen pitänyt tietää, että hänen käytöksensä on ei-toivottua. Tämä ei-toivottavuus ilmenee ensisijassa kohteen kieltäytymisenä kanssakäymisestä tai kielteisenä suhtautumisena häiritsijän käyttäytymiseen. Häirityn pitäisi siis ilmaista vastentahtoisuutensa häiritsijälle, jotta ahdistelu olisi ns. objektiivista häirintää. Toisaalta Peltola erittelee myös ns. subjektiivisen häirinnän, jonka määrittelijänä on ensisijaisesti uhrin oma kokemus. Joku saattaa kokea imartelevat katseet tai vitsailun miellyttävänä, kun taas joku toinen kokee saman häiritsevänä. Tuolloin henkilö, joka kokee käytöksen häiritsevänä voi pyytää katselijaa lopettamaan. Silloin häiritsevästi käyttäytyvän tulisi ymmärtää vastuunsa käytöksen lopettamisesta. Esimerkiksi omalla huumorintajullaan ei voi oikeuttaa käytöstä, jonka kohde kokee häiritseväksi. [3]

Naisten asema häiritsevissä tilanteissa on usein kahtaalta vaikea. Toisaalta nainen, joka ei naureskele kaksimielisille kommenteille nähdään helposti tosikkona, toisaalta naureskelija taas voi leimaantua typeräksi. ”Jos nainen ei naura, on tosikko, jos nauraa, on idiootti”, summasi naispuolinen yritysjohtaja Taloussanomissa [4]. Husu (2001) tuo myös esille, että erityisesti yliopisto-organisaatiossa seksuaalinen häirintä voidaan tulkita tietynlaisena eksentrisyytenä, jonka ymmärtäminen nähdään erilaisuuden suvaitsemisena.

Mutta ei seksuaalinen häirintä toki koske pelkästään naisia ja tyttöjä. Myös naiset voivat käyttää valtaa alistamalla vaikkapa työpaikalla alemmassa asemassa olevia miestyöntekijöitä seksuaalisvivahteisin, vaivaannuttavin kommentein. Häirintä ei myöskään kohdistu aina vain eri sukupuolta oleviin henkilöihin (tasa-arvobarometrin mukaan 3% vastaajista oli kokenut häirintää saman sukupuolen taholta). Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä, joka kuitenkin ilmenee (kuten väkivaltakin) merkityksiltään hieman eri tavoin sukupuolistuneesti. Peltola (2008, 448) esittää, että miehet ja naiset ensinnäkin tulkitsevat samoja tilanteita eri tavoin. Naiset myös kärsivät eri häirinnän muodoista miehiä enemmän, heitä häiritään useammin ja naiset pelkäävät seksuaalista häirintää miehiä enemmän. Onko siis helpompaa “naureskella pois” johtoasemassa olevan naisen nuorempaa miesalaistaan kohtaan esittämät seksuaaliset kommentit kuin johtoasemassa olevan miehen naisalaiselleen esittämät kommentit?* Häirintä on usein sidoksissa valtasuhteisiin, jotka taas ovat sukupuolittuneet, jolloin miesten ja naisten kokemukset ja teot eroavat toisistaan. Valtaa jakavia eroja on toisaalta muitakin kuin sukupuoli (kuten luokka-asema, etninen tausta, vammaisuus, seksualisuus, jne). Nämä erot osaltaan tietysti vaikuttavat siihen millaisia valtasuhteita ihmisten välille muodostuu, ja siten myös siihen miten seksuaalinen häirintä koetaan ja kuka ketäkin häiritsee.

Mitä häirintää kohdatessaan sitten voi tehdä? Läheskään kaikki häirintätapaukset eivät täytä rikoslain määritelmiä (Peltola 2001), mutta tilanteet voivat tuottaa vakavia seurauksia häirinnän kohteen urakehitykselle ja itsetunnolle (Husu 2001). Usein tilanteet ovat vaikeita ja niihin on erittäin hankala puuttua epätasaisen valta-asetelman vuoksi. Häiritty voi kuitenkin ottaa yhteyttä esimieheen tai häiritsijän esimieheen, puhua asiasta työterveydessä ja saada neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi tai voi kääntyä työsuojeluvaltuutetun tai muun luottamusmiehen puoleen [5]. Mutta entä silloin, kun häiritsijä ei ole oma esimies ja hänen kanssaan joutuu tekemisiin vain satunnaisissa pikkujouluissa? Ikävä kyllä näissä tapauksissa on erittäin suuri kynnys nostaa asia esiin ja sen myötä ajautua monimutkaisiin selvittelyihin. Uhriposition ”ottaminen” voi myös tuntua häirinnän kohteesta ikävältä, sillä se rakentaa kohteesta voimattoman – monille epätoivotun aseman. On kuitenkin hyvin todennäköistä, ettei häiritsijä häiritse vain yhtä tiettyä henkilöä. Ottamalla asia puheeksi ja esille, voi samalla auttaa muita häirinnän kohteeksi joutuneita. Ehkä juuri heitä, jotka joutuvat häirinnän kohteeksi päivittäin.

*En tässä väitä miesten kokeman häirinnän olevan lähtökohtaisesti vähemmän vakavaa. Esitän aiheesta kysymyksen liittyen erilaisiin valta-asetelmiin.

[1] Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008: 24. Online [http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-6413.pdf]
[2] Husu, Liisa (2001) Sexism, support and Survival in Academia. Academic Women and Hidden Discrimination in Finland. Helsinki: Social psychological studies 6, Department of Social Psychology, University of Helsinki.
[3] Peltola, Tuuli (2008) Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu työelämän lainsäädännössä. Teoksessa: Sari Näre ja Suvi Ronkainen. Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
[4] Taloussanomat 18.1.2012. Torveloita ja tyrkkyjä – tässälö se lasikatto on? [http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/01/07/torveloita-ja-tyrkkyja–tassako-se-lasikatto-on/201120096/139]
[5] SAK – sukupuolinen häirintä. [http://www.sak.fi/suomi/tyossa.jsp?lang=fi&location1=2&id=29914&sl2=8&sl3=9]

 

7 comments

  1. Onkos nyt varmaa, että Pekkarinen on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään? Häntä ei tietääkseni ole ko. esitelmöitsijä syyttänyt. Eli mistäs blogisti nyt sitten tietää paremmin?

  2. En väittänytkään, että Pekkarisen toimet täyttäisivät mitään rikosnimikkeitä, mutta olen nähnyt videon. Kommentointi oli asiatonta. Ja sattui olemaan hyvä esimerkki.

  3. Heh tossa pekkarisgatessa nähään miten subjektiivisesta ja vaikeesti määriteltävästä asiasta on kyse. Johannan mielestä kyse oli asiattomasta kommentoinnista, mahdollisesti seksuaalisesta häirinnästä. Mun mielestä kyseessä oli puhdas sosiaalinen ja verbaalinen kömmähdys, johon ei liittynyt minkäänlaista häirintää. Kömmähdyksen kohde ei pitänyt tapahtumaa häirintänä ja oudoksui väkisin väännettyä kohua. Useimmat videon nähneet poliitikkonaiset tuntuivat pitävän kohua naurettavana ja olivat lähinnä pahoillaan Pekkarisen puolesta. Melko harvat paheksuivat Pekkarisen ”asiatonta käytöstä ” ja niistäkin moni videota edes näkemättä.

  4. Näin miesasiasta kiinnostuneena täytyy antaa kirjoittajalle pointsit siitä, että kerrankin femisti yritti määritellä seksuaalisen häirinnän niin, ettei määrittely tuntunut vain mielivaltaisen aseman hakemiselta ”riidan” toiselle osapuolell- eli oletetulle uhrille vaan ehkä jopa totesi että häirintä on joskus vaikea määritellä – osassa tapauksessa häirintä on toki selvää, mutta osassa toki epäselvää.

    Itseäni jopa jossain määrin järkyttu tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto seksuaalisesta häirinnän määritelmästä vuodelta 2009 (jonka allekirjoittajana oli eräs vihreä ministeri) – he olisivat halunneet lakiehdotuksesta ehdottomasti pois sanat ”tarkoituksellinen”, ”tosiasiasiallinen” ja painottivat ettei toisen osapuolen tarvitse kertoa tekijälle käytöksen häiritsevän jotta tuomio voitaisiin antaa.

    Selvissä, törkeissä tapauksissa ollen samaa mieltä. Mutta voiko samaa häirintälakia soveltaa esim. työpaikalle ja yökerhoon? Jos yökerhossa nainen luo mieheen ”seksuaalisesti vihjailevia ilmeitä tai eleitä” – pitääkö naisen saada tuomio, koska ne sattuivat olemaan ei-toivottuja – mies kun oli kiinnostunut toisesta. Pitääkö miehen tuntea itsensä uhriksi koska TANEn ehdottama laki sanoisi, että mies on uhri, koska katse ja eleet ovat ”ei toivottuja”. Samalla tavalla kahden ihmisen kanssakäymisessä esim. yökerhossa toisen flirttailun voi tulkita esim. tanssilattialla väärin – kosketusta ei välttämättä sittenkään olisi haluttu. Olisi tärkeää pystyä määrittelemään, missä vaiheessa häiritseväksi koettu toiminta muuttuu häirinnäksi niin, että siitä voidaan antaa rangaistus. Rangaistus voi tarkoittaa mm. työpaikan menettämistä, maksuhäiriöitä, lainojen kaatumista päälle ja sitä että uutta työpaikkaa on vaikea löytää – varsinkin hoiva-alalla. Olisi myös tärkeä miettiä, voidaanko toiselle ihmiselle antaa rangaistus vain toisen ihmisen kokemuksen perusteella – silloin meille annetaan valta päättää että toinen ihminen syyllistyy rikokseen esim. katsellaan – kun vain itse koen sen häiritsevänä.

    By the way; Onneksi lakiehdotus ei mennyt läpi vaan määreisiin jäi sana ”tarkoituksellinen”, ”tosiasiallinen” ja sinne lisätttiin vielä esim. katseiden ja eleiden kohdalla sana ”jatkuva”.

    1. Hei, kirjoitin hieman kiireessä, tarkentaisin kirjoitustani hiukan. Tässä on linkki viittaamaani TANEn lausuntoon seksuaalista häirintää koskevasta lakiehdotuksesta.

      http://www.tane.fi/fi/ajankohtaista/lausunnot/2008

      Lausunto on tuo ylin (julkaistu 15.12.2008)

      Toistan siis vielä pointtini;

      1. Olisi tärkeää pystyä määrittelemään, missä vaiheessa häiritseväksi koettu toiminta muuttuu häirinnäksi niin, että siitä voidaan antaa rangaistus.

      2. Voidaanko oikeusvaltiossa tehdä lakeja, joissa normaalin kanssakäymiseen (tässä osittain seksuaaliseen kanssakäymiseen) liittyvä teko muuttuu rangaistavaksi koska toinen osapuoli ei pidä siitä mutta ei mitenkään selvästi osoita toiselle osapuolelle, että ei pidä siitä.

      3. Voidaanko samoja seksuaalisen häirinnän lakeja soveltaa sekä työpaikalle, että ihmisten vapaa-ajalle – esim. yökerhoon, erityisesti katseiden, ilmeiden ja eleiden osalta?

      4. Ihmiset viettävät nykyään paljon aikaa työpaikalla. Työpaikoilla muodostuu myös syvempiä ihmissuhteita, koska ihminen on seksuaalinen olento. Onko kaikki seksuaaliväritteiset ilmeet (esim. flirttailu) työpaikalla sitten kiellettyjä? TANEN lausunnon mukaan pitäisi olla. Tiedän monia pareja jotka ovat aluksi työpaikalla ihastuneet ja flirttailleet.

      5. Vaikka TANE lausunnossaan puhuu lain selkokielisyyden puolesta, itse näen feministisen näkökulman ohjaavan lausuntoa jossa sukupuolisuuteen lähellä olevia lakeja pyritään säätäämään oletettua uhria ajatellen mahdollisimman laveaksi. Näin kyse ei ole ollenkaan tarkoista määreistä kun määritellään seksuaalista häirintää vaan määreistä jotka kirjaimellisesti noudatettuna kieltävät sellaisen normaalin parinmuodostukseen kuuluvan toiminnan, joka kulttuuriimme kuuluu. Miehet nähdään yhä aloitteen tekijänä parinmuodostuksessa ja tällaiset laki ehdotukset tekevät miehen aseman lainsuojattomaksi tai mielivallalle alisteiseksi, koska parinmuodostukseen kuuluu myös se, että toinen ei aina olekaan kiinnostunut ja ns. pakit. Jos toiminta on lainvastaista jo kun se on ei-toivottua tai yleensäkään ”seksuaalisväritteistä”, aika heikoilla on miehen asema parinmudostuksessa jos ajatellaan oikeusturvaa. Miehen pitää siis ottaa riski olla rikollinen, jos arvioikin toisen kiinnostuksen väärin tai kun tekee aloitteen ja naisen mielivallasta riippuu viekö nainen miehen rikoksen oikeuteen vai armahtaako tämän flirtin, jota ei pitänyt toivottavana, koska mies oli kyseiselle naiselle olemukseltaan vastenmielinen – ei yhtään kiinnostava. Näin hiukan terävöittäen asiaa…

      Laitoin nimimerkiksini ”Joshua” ja nyt aloin miettimään onko se naisen vai miehen nimi😀 Noh, mies kuitenkin olen.

  5. Itse asiassa olisin ehkä toivonut aloittajan kommenttia kirjoitukseeni…vaikka kommentti todennäköisesti ampuu täyslaidallisen…..

    Joka tapauksessa itseäni ehkä jopa ahdistaa se, että sinänsä paljon viisaita ajatuksia lausuvat naispoiliitikot (kuten Heidi Hautala) ajavat näin mielivaltaisia lakeja… heidän ajamansa yhteiskunta (sukupuolisuuden saralla) alkaa näyttää minun silmissäni tosi totalitääriseltä.. totalitäärisyyden kohdistuessa epäsuorasti miehiin…

    Miten heteromiehenä olet sinut oman itsetuntosi, minuutesi, miehuutesi ja seksuaalisuutesi kanssa, jos yökerhon tanssilattialla firman pikkujouluissa otat kanssasi tanssineesta naisesta kiinni lantiosta koska pidät tästä naisesta ja luulit hänen ilmeistään että hänkin pitää sinusta, mutta ei hän halunnutkaan ja työntää sinut pois… kummatkin olette sinkkuja… Totta on että yleensä koskaan tämänkaltainen tilanne ei mene oikeuteen, mutta jos otat Heidi Hautalan lakiehdotuksen kirjaimellisesti, feministisessä yhteiskunnassa olisit seksuaalirikollinen, seksuaalisen vallan käyttäjä ja naista halventavasti kohteleva (luulet omistavasi hänet?) – koska koskit häneen vasten hänen tahtoaan (jonka tulkitsit väärin, tai vain päätit tehdä aloitteen) – loit ehkä sukupuolisesti vihjailevia ilmeitä ja hän naisena… on niin hyvä ettei vie tätä rikostasi eteenpäin… mutta Sinun pitää muistaa ettet koskaan miehenä tee enää tällä tavoin ja että olet tehnyt halveksittavan ja pahan teon…

    Kun tältä nuo lakialoitukset tuntuvat monen heteromiehen näkökulmasta…Enkä kirjoita tätä sellaisena miehenä jolla olisi ollut monia naisia…ei todellakaan ole. Mutta kun tiedän ja näen että monen nuoren heteromiehen elämään kuuluu monet epäonnistuneet lähestymiset ja pakit – joskus aika kovasanisetkin – ennenkuin mies löytää itselleen sen naisen jonka kanssa lähdetään yhteistä elämää yrittämään – tuntuu se vaatimus että toisen ei edes tarvitse kertoa tai näyttää että kosketus on epätoivottu (ja jota miehen pitää tietysti kunnioittaa) – se tuntuu aika kovalta enkä tiedä miten tässä yhteydessä voin uskoa sitä että feminismi on myös miehille yksiselitteisesti hyväksi..

    Vaikka homoseksuaalinen mies lähestyisi minua ”sukupuolisesti vihjailevilla ilmeillä” kun olisi ymmärtänyt jotain käytöksessäni väärin – ei minulle tulisi mieleenkään että minulla pitäisi olla oikeus haastaa hänet seksuaalirikoksesta oikeuteen – iman että olen kertonut tai muuten selkeästi ilmaissut hänelle – että EI kiinnosta. En myöskään tajua, miksi minulla pitäisi olla oikeuden edessä jo ”Uhrin” asemassa siinä vaiheessa, kun joku homoseksuaali olisi hymyillyt minulle tavalla joka kertoo seksuaalisesta kiinnostuksesta enkä vielä ole mitenkään selvästi reagoinut siihen… Jos samaa lakiehdotusta nodatettaisiin homoseksuaaleihin esim. armejiassa ja työpaikoilla kirjaimellisesti – ei minusta heidänkään asemansa oikeusturvan kannalta kaksinen ole jos jos hymystä tai tunteidesi hienovaraisesta mutta kuitenkin selvästä näyttämisestä olet seksuaalirikollinen – mikäli vastapuoli vain tahtoo niin ja päättää tuntea itsensä homoseksuaalin ”uhriksi”.

    Joka tapauksessa puhtaasti uhrinäkökulman painottaminen ei ole ihmisoikeuksien kunnioittamista alkuunkaan jos vielä lakia ehdotetaan muutettavaksi siihen suuntaan että ”epäillyllä” ei ole mitään asemaa puolustautua koska ns. normaali toimintaa tehdään lain sisällössä rikolliseksi jos oletettu
    ”uhri” vaan sitä epämiellyttävänä pitää ilman minkäänlaisia vaateita siitä että tekijälle olisi pitänyt kertoa toiminnan olevan ei-toivottavaa -vaikka yhteiskunnassamme jonkun toisen kohdalla sama tilanne olisi voinut olla ”OK” eikä tekijällä ollut alunperin minkäänlaista tarkoitusta tehdä toisen oloa sietämättömäksi.

    Minusta Heidi Hautalan vaatimus että tällaisille tekijän näkökulmille ei pidä antaa minkäänlaista paino-arvoa – niin se ei minusta edusta oikeusvaltio-yhteiskuntaa ja päinvastoin altistaa osan ihmisistä – esim. sukupuolen perusteella – mielivallalle alttiiksi jos lakikin on jo mielivaltainen. ”Osan ihmisistä” – mm. sukupuolen ja yhteiskunnalllisessa keskustelussa tekijän oletetun sukupuolen perusteella – mutta myös esim. ulkonäön perusteella. Monet ihmisistä – niin miehet kuin naiset – pitävät vähemmän häiritsevänä sitä että normien mukaan ”hyvännäköinen” flirttailee heille kuin ”ei-niin-hyvännäköinen” (joka tarkoittaa yleensä naisten ja miesten kohdallla eriasioita)… puhumattakaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista olla oma itsensä ja näyttää tunteensa edes epäsuorasti… Minusta TANE, Heidi Hautala ja koko TANEn oikeasti feministinen lähtökohta meni tässä asiassa monia ryhmiä ja näkökulmia ajatellen pahoin vikaan… En tiedä voitko olla yhtään samaa mieltä…

    EDIT.. tähän kun vielä yhdistetään se että suurin osa heteronaisista odottaa miehiltä aloitteellisuutta ja rohkeutta… ei enää tiedä miten toimia.

  6. Hei! Pahoittelen suuresti, että olen ignoorannut kommenttisi! Syynä on jatkuva työkiire, joka tahtoo viedä minut toisaalle täältä blogikommentoinnista.

    Mutta siis hyviä pointteja (joskin rinnastus Heidi Hautala=feministit ei oikein toimi, Hautala voi olla feministi, mutta toimii päätöksissään ja lausunnoissaan kyllä poliitikkona, ei feminismin äänitorvena).

    Lausunnossahan todettiin, että: Häirintää koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että uhri ei välttämättä kykene häirintätilanteessa puolustautumaan tai muuten ilmaisemaan häneen kohdistuvan sukupuolisen ja/tai seksuaalisen häirinnän olevan ei‐toivottua. Uhri saattaa olla häirintätilanteesta esimerkiksi niin järkyttynyt ja yllättynyt, ettei hän voi uskoa tilannetta todeksi. Tilanne voi olla uhrille myös niin pelottava, että hän ”jäätyy” toimintakyvyttömäksi.”

    Ei siis ole kyse yksiselitteisesti siitä, että kaikki seksuaaliset lähestymiset kiellettäisiin, vaikka lähestyjä olisikin tulkinnut lähestyttävän henkilön virheellisesti halukkaaksi lähestymiseen. Olettaen että on kyseessä mielenterveydeltään terve ihminen, torjunta pitäisi kuitenkin ymmärtää eikä siis silloin edes pääse syntymään tilanteita, joissa toistuvasti lähentelee ei-halukasta henkilöä. Työpaikalla tilanne tietysti on vähän erilainen. Siis tulee olla varovaisempi ja kiinnittää huomiota valtasuhteisiin (esim. ei esittää alaiselleen ehdotuksia).

    Ja kyllä, ongelmana voivat olla myös väärät syytökset. Mutta ei väärien syytösten mahdollisuutta voi pitää syynä olla suojaamatta todellisen rikoksen uhria. Tätä vartenhan meillä on oikeuslaitos. Ja väitän, että seksuaalisen häirinnän osalta vaikeneminen on ehdottomasti yleisempää kuin väärät syytökset.

    Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että näissä, kuten monissa muissakin asioissa päästään pitkälle ”maalaisjärjellä”. Kunnioitetaan muita ihmisiä ja ollaan tietoisia valtasuhteista työpaikoilla. Ja flirttaillaan silloin kun siltä tuntuu, mutta ei alaisille tai muutoin alisteisissa asemissa oleville. Siis miehet ja naiset. Ei tehdä asioista liian vaikeita.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s