Uskontoa tutkiva feministi

Maria Vihlman

(Pohjautuu Marian 12.5.2011 pitämään esitelmään,
blogitekstiksi muokannut Katariina)

****

Vuoden 2010 lopulla valmistuneessa lisensiaatintutkimuksessani Siunattu heterous tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käytäntöjä. Tarkastelin sitä, miten sukupuolesta ja seksuaalisuudesta neuvotellaan kirkon virallisluonteisissa teksteissä.

Tutkimuksellani pyrin osallistumaan ainakin kahdella kentällä käytäviin keskusteluihin. Yhtäältä työni konteksti oli tutkimuksellinen: tavoitteenani oli soveltaa feministisen tutkimuksen työkaluja kirkon ja uskonnnollisuuden tarkasteluun ja tuoda uskontoon liittyviä teemoja feministisen tutkimuskeskustelun kentälle. Toisaalta työtäni voi ajatella puheenvuorona kirkosta, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta käytävään aikalaiskeskusteluun.

Kahtalaisen asemoitumiseni kautta aloin yhä enemmän kiinnostua neuvotteluista, joita tutkimusta tehdessään käy yliopiston ulkopuolelle, tässä tapauksessa tutkittavan kentän (eli kirkon) ja sitä koskevan aikalaiskeskustelun suuntaan. Näen eri kenttien välisten välimatkojen pohtimisen olennaisena osana feminististä tutkimusta. Koska feministinen tutkimus on lähtökohtaisesti poliittista ja muutokseen pyrkivää, voi tutkimuksen erityisenä vahvuutena pitää tapaa, jolla se tarjoaa merkittäviä näkökulmia paitsi tutkimuskeskusteluihin, myös yhteiskunnassa käytäviin aikalaiskeskusteluihin. Eri kenttien välisten välimatkojen neuvottelu ei kuitenkaan suju itsestään, vaan vaati ja vaatii ainakin omalla kohdallani aktiivista työstämistä.

Lisensiaatintutkimusta tehdessäni kirkko ja seksuaalisuus eivät juurikaan olleet esillä julkisessa keskustelussa. Tilanne oli tämä vielä syyskuussa 2010, kun työni tarkastettiin. Juuri siinä vaiheessa, kun itse olin jo irrottautumassa tehdystä tutkimuksesta, tapahtui jotakin ennakoimatonta. 12.10.2010 TV2:lla esitettiin Homoilta, joka nosti kirkko ja seksuaalisuus -tematiikan keskusteluun miltei kaikilla kuviteltavissa olevilla foorumeilla.

Homoillan jälkeen pyrin mahdollisuuksieni mukaan osallistumaan erilaisilla areenoilla kirkkoa ja seksuaalisuutta koskeviin keskusteluihin. Törmäsin hyvin nopeasti siihen, että käymissäni keskusteluissa minua, uskontoa tutkivaa feministiä, asemoitiin erityisellä tavalla suhteessa uskontoon ja uskonnollisuuteen. Eräässä konferenssissa esitelmöidessäni ryhmään osallistunut teologi näki feministisen tulkintakehykseni uskontovihamielisenä ja esitti, että minulla ei ole pyrkimystä ymmärtää, vaan ainoastaan lyödä kirkossa tehtävää työtä feminististen työkalujen avulla. Toisaalla, kertoessani tutkimuksesta henkilöille jotka itsekin tekevät feminististä tutkimusta, sain usein kannustavia kommentteja, koska minun nähtiin tutkivan erityisen patriarkaalista ja vanhoillista instituutiota. Vastaavat kommentit ja tilanteet toistuivat lukemattomia kertoja.

Ensi näkemältä nämä tilanteet vaikuttavat toistensa vastakohdilta: teologi syyttää minua uskontovihamielisyydestä ja kanssafeministi tukee matkaani patriarkaatin sydänmaille. Suhteessa siihen, miten minut uskontoa tutkivana feministinä asemoidaan, tapaukset ovat kuitenkin häkellyttävän yhteneväisiä. Kummassakin tehdään oletus siitä, että feministinä minä itse asemoidun uskonnon – tässä tapauksessa kirkon – ulkopuolelle. Tämän ajattelutavan voi esittää kahtena väittämänä:

1. (Akateeminen) feministi on sekulaari, uskonnoton, ei-uskova, mahdollisesti uskontovihamielinen, jolloin
2. Uskova tai uskonnollinen ei voi olla (akateeminen) feministi, mahdollisesti on antifeministi

Suhde uskontoon piirtää esiin jotakin olennaista feministisestä subjektista ja sen rajoista, mahdollisuuksista ja paikoista. Feminismi – ja etenkin akateeminen feminismi – näyttää toistuvasti rakentuvan sekulaarihumanistisen subjektikäsityksen varaan. Tällöin feministinen toimija on ikään kuin itsestään selvästi uskonnoton.

Oman tutkimukseni  pohjalta puhun nimenomaan akateemisen feminismin ja institutionaalisen uskonnon suhteesta. Ajatusmalli on kuitenkin myös kytköksissä laajempiin asiayhteyksiin, kuten ajatuksiin konservatiivisuudesta ja liberaaliudesta taikka modernista ja vanhoillisesta, joita usein rakennetaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien mielikuvien kautta.

Homoillan ja hieman myöhemmin otsikoihin nousseen Älä alistu -kampanjan myötä julkisessa keskustelussa on korostunut jyrkkä kahtiajako tai vastakkainasettelu paitsi feminismin ja uskonnon myös ei-heteroseksuaalisuuden ja uskonnon välillä. Monin paikoin – mm. alkuperäiseen Älä alistu -kampanjavideoon tehdyssä kriittisessä vastavideossa – queer*  ja uskonnollisuus on nähty toisensa ulossulkevina asemina. Tämänkaltaiset vastakkainasettelut ovat kokemukseni mukaan hankaloittaneet merkittävästi etenkin uskovien queer-ihmisten kuulemista ja näkemistä.

Niin akateemisen feminismin kuin queer-subjektinkin taustalla vaikuttava käsitys modernista sekulaarisesta subjektista ei ole viaton rakennelma, vaan juurtuu vallan historioihin. Sen avulla tehdään erotteluja esimerkiksi primitiiviseen ja kehittyneeseen ajatteluun, joista ensin mainittua määrittää uskomuksellisuus ja jälkimmäistä tieto ja totuus. Jako tiivistyy myös maantieteellisesti esimerkiksi jaotteluissa rationaalisena ja demokraattisena pidettyyn länteen ja uskonnollisesti ja poliittisesti irrationaalisena pidettyyn “kolmanteen maailmaan”. Keskustelusta toiseen toistuvat jaottelut lukitsevat paikalleen toiminnan ja ajattelun tapoja, ja samalla ne rajaavat konkreettisia toiminnan ja toimijuuden mahdollisuuksia.

Onkin tärkeää pohtia, että mikäli feminismin subjekti oletetaan ennakolta sekulaariksi, kenet rajataan ulos – niin paikallisesti kuin globaalistikin.

Kysymys uskonnon ja feminismin suhteesta on erityisen akuutti nykyisessä poliittisessa tilanteessa, jossa oikeistopopulismin ja äärioikeiston suosio on ollut jo jonkin aikaa selvässä kasvussa. Populistisen oikeiston islamofobisissa puhetavoissa “feminismiä” ja ajatusta naisten oikeuksista käytetään toistuvasti perustelemaan esimerkiksi maahanmuuton rajaamista tai valtiollisia huivikieltoja. Naisten oikeuksien varjolla on maailmanlaajuisesti pyritty oikeuttamaan erityisesti islamilaisiin maihin tehtyjä sotilaallisia interventioita.

Uskonnon ja feminismin suhteen uudelleenajattelu ei merkitse perustellusta uskontoon ja erilaisiin uskonnollisiin instituutioihin kohdistuvasta kritiikistä luopumista. Se merkitsee luopumista ajatuksesta, jonka mukaan feministinen toimijuus ja uskonnollisuus sulkevat automaattisesti toisensa pois. Uskonnottomuuden näkeminen feminismin ennakkoehtona voi hankaloittaa yhteyksien havaitsemista ja poliittisten liittoutumien muodostamista siellä, missä niitä kipeästi tarvitaan.

 

 

* Queer toimii tässä sateenvarjokäsitteenä moninaisille “normiheteroudesta” eroaville sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemisen tavoille.

19 comments

  1. Meitsin mielestä on itsestäänselvyys, että feministisessä teoriassa löytyy sekulaariin että uskonnolliseen sopivia sovelluksia.

    Toisaalta on kysyttävä sillä, miten Jumala ymmärretään.

    Esimerkiksi ei ole vahinko, että Luce Irigarayn Sukupuolieron etiikka oli jossain vaiheessa Helsingin teologisessa tiedekunnassa tenttikirjana. Ajatus transsendentista radikaalisukupuolierosta sopii mitä parhaiten kristilliseen teologiaan, jossa mies ja nainen kohtaavat toisensa heteroeettisesti enkelten säestäessä taustalla jne.

    Sen sijaan butlerilaista queer-teoriaa tai ajatusta sukupuolen performatiivisuudesta tai ihmisyydestä vailla ontologista statusta on vaikeampi yhdistää perinteiseen teologiaan. Toisin sanoen humanismi ja uskonnollisuus eivät ole toisilleen vastakkaisia, päinvastoin. Sen sijaan antihumanismi ja institutionalisoitunut uskonto ovat.

    Toisaalta antihumanismiinkin voi yhdistää ajatuksen jumaluudesta, mutta tällöin jumala näyttäytyisi persoonan sijaan immanenttina substanssina.

    Institutionalisoituneille uskonnoille ja uskonnolliselle vallankäytölle tällainen jumalkäsitys olisi kuolinisku, koska transsendentin ilmoitusta tulkitsevaa papistoa ei enää tarvittaisi. He jäisivät työttömiksi kun ihmiset ymmärtäisivät tulevansa autuaaksi kukin omalla tavallaan, kykenevän itse luomaan oman jumalsuhteen ja tulemaan eettisiksi subjekteiksi, ilman papiston tuottamia normeja.

    1. Olipas tässä kommentissa monta eri lankaa🙂.

      Mikäli mitään uskonnosta ymmärrän niin kysymys immanentista/transendentista jumalasta ei ole välttämättä ihan noin yksinkertainen. Onhan esim. kristinuskon kolmiyhteinen jumala samaan aikaan transsendentti, tuonpuoleisessa oleva ja toisaalta immanentti eli maan päällä (mm. pyhän hengen muodossa).

      Ja ihan toisesta asiasta: jos miettii feminismin ja uskonnon suhdetta niin kiinnostavaa on se että siinä missä Irigaray kelpaa teologiseen tenttikirjaksi niin uskontotiede ei ole kovin hyvin edustettuna esim. naistutkimuksen/sukupuolentutkimuksen tenttikirjoissa (tsekkasin Tampereen opinto-opasta enkä pikaisella katsauksella löytänyt mitään aiheeseen edes etäisesti liittyvää). Ts. jokin perustavanlaatuinen katkos on siinä, miten feministinen tutkimus ohittaa keskustelun uskonnollisuudesta (Elina Vuola puhui tästä taannoin naistutkimuspäivällä). Feministiteologeja ja uskontoa tutkivia feministejä kumminkin löytyy, jopa Suomestakin, mutta nämä keskustelut tuntuvat jäävät aika tiiviisti nimenomaan uskontotieteen ja teologian sisäisiksi keskusteluiksi.

    2. Eikö Jirin kommentissa juuri toisteta blogauksessa kritisoitua kaksinapaista ajattelutapaa, navat vaan ovat vähän eri näköisiä? Toisella puolen humanismi, sukupuolieron etiikka, institutionalisoitunut uskonto, persoonallinen jumaluus, transsendenssi ja toisella taas antihumanismi, queer, ei-perinteinen teologia(?), immanenssi. Ei kai se ihan noin yksinkertaista ole?

  2. Voisin vielä yrittää käyttämällä lacanilaisilla käsitteillä selkeyttämään sitä, kuinka hahmotan yhteyden sukupuolen ja jumalan käsitteiden välillä.

    Imaginaarinen = pyhä henki
    Symbolinen = poika
    Reaalinen = isä

    Luce Irigaraylle sukupuoliero on transsendentti eli reaalinen, jota symbolisessa meille immanentisti annetussa maailmassa eli symbolisessa järjestyksessä edustaa fallos eron etuoikeutettuna ja ensimmäisenä merkitsijänä.

    Rosi Braidotilla sukupuoliero on niin ikään a priori oletus tai ennakkoehto feministiselle politiikalle. Hänen suhdettaan lacanilaiseen reaaliseen voisi kuitenkin sanoa agnostiseksi. Hän ei ota kantaa onko sukupuoliero transsendentti, mutta kehottaa käyttäytymään kuin se olisi tosiasia.

    Myös esim. Elizabeth Grozin suhtautuminen sukupuolieroon on nähdäkseni samanlainen kuin Braidottilla (ja häntä pidetään kaikenlisäksi myös queer-teoreetikkona huom.).

    Sen sijaan Judith Butler kieltää lacanilaisen reaalisen olemassolon ja ymmärtää sukupuolieron tai paremminkin sukupuolen vain ja ainoastaan symbolisena itseensä viittaavana entiteettinä ilman ontologista perustaa: sukupuoli on performatiivi.

    En kuitenkaan väitä Butleria ateistiksi vaan enemmänkin spinozalaiseksi. Siinä missä Irigarayn teoria huolimatta näennäisestä kartesiolaisuuden kritiikistä perustuu de facto dualistiseen ajatteluun tai suorastaan kolminaisuusoppiin, Butlerin maailmassa on vain yksi ainoa meille immanentisti annettu substanssi (jota myös spinozalaisittain Jumalaksi voi kutsua), josta me halullamme (conatus) rakennamme identiteettimme (modus) tavoittelemassa hegeliläisittäin tunnustusta olemassaolollemme.

    Imaginaarisellä on näissä kaikissa tavoissa ymmärtää sukupuoliero tai sukupuoli välittäjän ja seurakuntaa koossa pitävä rooli. Imaginaarinen kun on marxilaisittain ilmaistuna sama asia kuin ideologia, jota tuotetaan kurinpidollisen järjestyksen kautta esim. rituaaleissa.

    Ajatukseni siis on, että kun ajattelemme sukupuolta tai jumalan käsitettä, on kyse samasta asiasta tai niitä ei voi erottaa toisistaan olematta älyllisestä epärehellinen. Siksi nähdäkseni uskonnollisuuden ja feminismin välinen suhde on kompleksinen kuten toteattekin.

    1. Ootko Jiri lukenut Irigarayn uudenpaa tuotantoa? Sehän irrottautuu hyvinkin paljon tosta lacanilaisuudesta. Eli se ei allekirjoita tuota lacanilaista jakoa myöhemmissä teoksissaan, eikä muutenkaan ole siitä kiinnostunut. (Esim teoksessa haastattelu Conversations (2008) I:ltä kysytään mikä on sen todellisen (real) suhde lacanilaiseen, ja se sanoo että ceissi on eri.)

      Myöskään Irigarayn sanominen heteroseksuaalisuutta ylistäväksi tms, on jotain mitä se kieltää itse vahvasti. (Ylipäätään seksuaali-identiteetti ei ole jotain mistä se on kiinnostnut.) Totta hemmetissä sitä voi siitä syyttää, mutta se missaa sen ajattelun pointin fenomenologisena projektina. Väittäisin, että Groszin ja Braidottin erilaisuus suhteessa Irigarayhin on enemmänkin ”pinnallista”, vaikka I. tietenkin I. painottaa enemmän transsendentaalista tarkastelua. (Siis erilaisuus suhteessa sukupuolieron käsittämiseen.)

      Anyhow, tää nyt oli pikakommentti liittyen Irigarayn tuotannon ymmärtämiseen:D (Siis siinä on omat ongelmansa, ja sitä voi kritisoida monestakin jutusta, mutta sen lukeminen lacanilaisena menee hyvin harhaan, tai ei ainakaan auta ymmärtämistä.) Irigaray myös sanoutuu vahvasti irti kristinuskon jumala-käsityksestä, ja puhuu jumalista tässä, nyt ja joka paikassa: juuri jumalan ikuinen poissaolo on suuri ongelma tässä patriakaalisessa maailmakäsityksessä, jota I. haluaa purkaa. Kantsii tsekata esmes Entre orient et occident. (Between East and West.)

  3. ”Koska feministinen tutkimus on lähtökohtaisesti poliittista ja muutokseen pyrkivää, voi tutkimuksen erityisenä vahvuutena pitää tapaa, jolla se tarjoaa merkittäviä näkökulmia paitsi tutkimuskeskusteluihin, myös yhteiskunnassa käytäviin aikalaiskeskusteluihin.”

    Sillä lailla.

    ”Niin akateemisen feminismin kuin queer-subjektinkin taustalla vaikuttava käsitys modernista sekulaarisesta subjektista ei ole viaton rakennelma, vaan juurtuu vallan historioihin. Sen avulla tehdään erotteluja esimerkiksi primitiiviseen ja kehittyneeseen ajatteluun, joista ensin mainittua määrittää uskomuksellisuus ja jälkimmäistä tieto ja totuus. Jako tiivistyy myös maantieteellisesti esimerkiksi jaotteluissa rationaalisena ja demokraattisena pidettyyn länteen ja uskonnollisesti ja poliittisesti irrationaalisena pidettyyn “kolmanteen maailmaan”. Keskustelusta toiseen toistuvat jaottelut lukitsevat paikalleen toiminnan ja ajattelun tapoja, ja samalla ne rajaavat konkreettisia toiminnan ja toimijuuden mahdollisuuksia.”

    Sekulaari subjekti tarkoittaa kaiketi sekularismin kannattajaa? Sekularismin määritelmiä on monia, mutta eräänlaisena minimimääritelmänä voidaan pitää uskonnon erottamista politiikasta ja lainsäädännöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio ei suo yhdellekään uskonnolle erityisasemaa edellä mainituissa sfääreissä, vaan asettaa kaikki uskonnot samalle lähtöviivalle.
    Minusta tämä on selkeästi oikeudenmukaisin vaihtoehto tilanteessa, jossa eri uskomusjärjestelmillä on toisiinsa nähden yhteensovittamattomia ajatuksia todellisuuden luonteesta ja joskus jopa siitä miten yhteiskunta tulisi järjestää. Mikä tässä olisi viattomampaa kuin sekularismi?

    Sekularismissa ei ole myöskään tarkoitus tehdä laadullisia arvioita uskonnollisen ajattelun tasoista (primitiivinen/uskonnollinen), niin kuin kirjoittaja antaa ymmärtää, vaan yksinkertaisesti järjestää ja taata yhteiskuntarauha. Sekularismi, jonka minä tunnen ei arvota eri uskomuksia toisiinsa, vaan asettaa ne samalle viivalle, takaamalle jokaiselle uskonnolle ja uskovalle yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Melko yksinkertaista.

    Sekularismi eri muotoineen jakaantuu maantieteellisesti Lännen ja kehittyvien maiden välille, ehkä sille on syynsä? Tämä kun saattaa olla myös yksi kehitystä erottava tekijä. Ero Lännen ja muutaman muun maan välillä saattaa johtua osittain siitä, että uskonto ja politiikka on erotettu toisistaan. On järkevää yhteiskunnan kehityksen kannalta, että molemmat sukupuolet saavat osallistua politiikkaan. Sekularismi luo mahdollisuuksia rationalismille ja tiedolle aivan eri tavalla kuin niissä tapauksissa, joissa erottelua ei ole tehty.

    Henkilökohtaisesti toivoisin, että mahdollisimman moni feministi kytkeytyisi mieluummin sekularismiin kuin uskontoihin. Sekularismi edistää aatteiden tasa-arvoa, kun taas tiettyyn uskontoon sitoutuminen eriarvoisuutta ja eksklusiivisuutta.

    1. Oletus sekulaarista subjektista on käsittääkseni eri asia kuin sen kannattaminen että uskonto erotetaan politiikasta ja lainsäädännöstä. Oletus sekulaarista subjektista viittaa tässä siihen, että ”feministi” oletetaan uskonnottomaksi ja mahdollisesti uskontoon kielteisesti suhtautuvaksi henkilöksi, jolloin uskonnolliset tai uskontoon myönteisesti suhtautuvat henkilöt jäävät määritelmän ulkopuolelle ja näkymättömiksi.

      Eikö se ole vähän niin että ei ainoastaan eri uskomusjärjestelmillä vaan myös eri ajatussuunnilla/ideologioilla ylipäätään on yhteensovittamattomia ajatuksia todellisuuden luonteesta ja siitä miten yhteiskunta tulisi järjestää? Eivät kai Suomenkaan poliittiset kamppailut liity ensi sijassa esim. lestadiolaisten ja hindujen välisiin erimielisyyksiin vaan pikemminkin esim. oikeisto-vasemmisto-jaotteluun?

      Ja sitten: eikö siinä ole jonkin sortin ristiriita, jos toisaalta sekularismi tarkoittaa nimenomaan samaa asemaa kaikille (sekä eri tavoin uskoville että ei-uskoville) ja sitten kuitenkin sekularismi tarkoittaa sitä että ei sitoudu uskontoon? ”Sekularismi edistää aatteiden tasa-arvoa, kun taas tiettyyn uskontoon sitoutuminen eriarvoisuutta ja eksklusiivisuutta.” Vai tarkoitatko että feminismin liikkeenä tulisi pyrkiä uskontojen tasa-arvoon niin että ihmisiä ei kohdeltaisi eri arvoisesti sen mukaan mitä uskontoa he tunnustavat vai tunnustavatko mitään? Tämähän on tavallaan aika samansuuntainen ajatus kuin mikä Marialla tuossa blogauksessa.

      ”Sekularismi eri muotoineen jakaantuu maantieteellisesti Lännen ja kehittyvien maiden välille, ehkä sille on syynsä? Tämä kun saattaa olla myös yksi kehitystä erottava tekijä. Ero Lännen ja muutaman muun maan välillä saattaa johtua osittain siitä, että uskonto ja politiikka on erotettu toisistaan. On järkevää yhteiskunnan kehityksen kannalta, että molemmat sukupuolet saavat osallistua politiikkaan. Sekularismi luo mahdollisuuksia rationalismille ja tiedolle aivan eri tavalla kuin niissä tapauksissa, joissa erottelua ei ole tehty.”

      Tästä olen kyllä aika lailla eri mieltä. Ensinnäkin, lännen ”kehittyneisyys” ei ole ollut uskonnoista irrallaan, vaan sekä tiede että lainsäädäntö ovat olleet (ja jossain määrin ovat edelleen) vahvasti sidoksissa kristinuskoon. Eli mielestäni erottelu lännen ja ”muiden” välillä ei mene ihan noin suoraviivaisesti.

      Uskonto/sekularismi-jaottelu kai ei ratkaise sitä saavatko molemmat sukupuolet osallistua politiikkaan?

  4. ”Oletus sekulaarista subjektista on käsittääkseni eri asia kuin sen kannattaminen että uskonto erotetaan politiikasta ja lainsäädännöstä. Oletus sekulaarista subjektista viittaa tässä siihen, että “feministi” oletetaan uskonnottomaksi ja mahdollisesti uskontoon kielteisesti suhtautuvaksi henkilöksi, jolloin uskonnolliset tai uskontoon myönteisesti suhtautuvat henkilöt jäävät määritelmän ulkopuolelle ja näkymättömiksi.”

    Onko ”ulkopuolelle” ja ”näkymättömäksi” (mä en ole ihan varma mitä nää tarkoittavat, etenkin ton jälkimmäisen suhteen) jäämisen syy feminismissä vai sekularismissa? Sekularistihan voi olla myös uskossa oleva. Kyse on siis siitä, kuinka yhteiskunnan pelisäännöt asetetaan. Vois kuvitella, että uskonnollisia tyyppejä pelottaa patriarkaatin ja Isä Jumalan ynnä muiden kyseenalaistaminen. En tiedä. Asiaa pitäisi kysyä varmaan tyypeiltä itseltään. Sekularismi ei kuitenkaan ole synonyymi uskontovihamielisyydelle.

    ”Eikö se ole vähän niin että ei ainoastaan eri uskomusjärjestelmillä vaan myös eri ajatussuunnilla/ideologioilla ylipäätään on yhteensovittamattomia ajatuksia todellisuuden luonteesta ja siitä miten yhteiskunta tulisi järjestää? Eivät kai Suomenkaan poliittiset kamppailut liity ensi sijassa esim. lestadiolaisten ja hindujen välisiin erimielisyyksiin vaan pikemminkin esim. oikeisto-vasemmisto-jaotteluun?”

    On joo. Mutta ne ei välttämättä ole laadullisesti samanlaisia. Vasemmiston ja oikeiston edustajat suostuvat aika usein istumaan saman neuvottelupöydän ääreen, kun taas esim. Jehovat on sanoutunut kokonaan irti asepalveluksesta ja jostain käsittämättömästä syystä valtio on sen hyväksynyt. Luterilaisuudessa jotkut änkyrät vastustavat edelleen naispappeutta ja jostain syystä tämäkin on hyväksytty tasa-arvolaissa, jonka toisen pykälän mukaan lakia ei sovelleta ”evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan”.

    Toisekseen, vaikka yhteiskunnalliset kahinat on helpommin todettavissa esim. oikeisto-vasemmisto -akselilla, niin eihän näillekään ole myönnetty lainsäädännössä minkäännäköistä erityisasemaa. Ja näinhän sen tietysti pitääkin olla.

    ”Ja sitten: eikö siinä ole jonkin sortin ristiriita, jos toisaalta sekularismi tarkoittaa nimenomaan samaa asemaa kaikille (sekä eri tavoin uskoville että ei-uskoville) ja sitten kuitenkin sekularismi tarkoittaa sitä että ei sitoudu uskontoon?”

    Tarkoitan sitä, ettei julkisesti sitoutuisi uskontoon, vaan sekularismiin. Mun mielestä ortdokseilla oli hommaan hyvä asenne, kun Mitro Repo pääsi europarlamenttiin. Revolle tehtiin heti selväksi, että uskontoa ja politiikaa ei pitäisi sekoittaa keskenään. Katolisilla on ihan eri asenne. Paavi on julistanut sodan sekularismia vastaan (laita googleen sanat Benedict ja secularism), koska uskontoa ei tulisi erottaa julkisesta, eikä uskonnon (lue:katolilaisuuden) erityisasemaa tulisi riistää. Tällaisten seikkojen takla, toivoisin että ihan jokainen sitoutuisi sekularismiiin, oli sitten feministi, uskova tai ei-uskova.

    ”Tästä olen kyllä aika lailla eri mieltä. Ensinnäkin, lännen “kehittyneisyys” ei ole ollut uskonnoista irrallaan, vaan sekä tiede että lainsäädäntö ovat olleet (ja jossain määrin ovat edelleen) vahvasti sidoksissa kristinuskoon. Eli mielestäni erottelu lännen ja “muiden” välillä ei mene ihan noin suoraviivaisesti.”

    Tottakai siihen vaikuttvata monet muut tekijät, silti pidän sekularismia yhtenä tekijänä. Uskonto ei tietystikään ole ollut täysin irrallaan tieteestä ja yhteiskunnasta, eikä se edelleenkään ole sitä, pointti on kuitenkin siinä, että meillä irtaantumisprosessi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja tämä on mielestäni tuettava kehityssuunta. Itse tulkitsen sekularisaation alkaneen siitä, kun luterilaisuus erosi katolilaisuudesta, jolloin uskonto ja papisto menetti yhteiskunnallista erikoisasemaansa. Ja tästähän juuri on kysymys, siirtymisestä yhdenvertaiseen kohteluun. Arabikevään yhteydessä on haikailtu myös sekularismin perään. Saa nähdä miten käy.

    ”Uskonto/sekularismi-jaottelu kai ei ratkaise sitä saavatko molemmat sukupuolet osallistua politiikkaan?”

    Kaipa se jossain määrin edesauttaisi asiaa? Ei pidä ylikorostaa sekularismin merkitystä, mutta kyllä se on osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

    1. ”Onko “ulkopuolelle” ja “näkymättömäksi” (mä en ole ihan varma mitä nää tarkoittavat, etenkin ton jälkimmäisen suhteen) jäämisen syy feminismissä vai sekularismissa?”

      Ulkopuolelle ja näkymättömäksi jääminen tarkoittaa sitä, että esim. feministisen yhteiskuntakritiikin ja tutkimuksen piirissä helposti oletetaan, että kaikki feministit ovat ei-uskonnollisia eli sekulaareja siinä mielessä. (Tää sekularismi-keskustelu ehkä nyt vähän sotkee tota alkuperäistä pointtia?) Tää blogaushan olikin suunnattu aika pitkälti juuri feministien keskustelun sisäiseksi puheenvuoroksi, jotenkin siihen tyyliin että hei, eivät ne jakolinjat ole ihan niin yksinkertaisia, ja jos yksinkertaisia jakolinjoja oletetaan niin sillä on tiettyjä seurauksia joista on hyvä olla tietoinen.

  5. ’Feminismi – ja etenkin akateeminen feminismi – näyttää toistuvasti rakentuvan sekulaarihumanistisen subjektikäsityksen varaan. Tällöin feministinen toimija on ikään kuin itsestään selvästi uskonnoton.’
    Esim. historioitsijan on oltava viran puolesta ateisti aina kun tekee tutkimusta. Historiaa kirjoitetaan siltä pohjalta, että uskonto syntyi ja levisi sekulaareista syistä, ei siltä pohjalta, että Profeetta oli oikeassa ja Jumala auttoi hänet voittoon, joka olisi se uskonnollinen, ei-sekulaari ja ei-ateistinen vaihtoehto. Joko uskonto on tosi tai se ei ole sitä, näistä pitäisi valita. Itsetarkoituksellinen valinnan välttäminen ei tee tutkimuksesta ainakaan parempaa. Tai edes lukukelpoista.
    ’Ja sitten: eikö siinä ole jonkin sortin ristiriita, jos toisaalta sekularismi tarkoittaa nimenomaan samaa asemaa kaikille (sekä eri tavoin uskoville että ei-uskoville) ja sitten kuitenkin sekularismi tarkoittaa sitä että ei sitoudu uskontoon?’
    Ei ole ristiriitaa. Jos valtio sitoutuu uskontoon, se on oikea uskonto ja vääriä uskontoja kohdellaan sen mukaisesti eli huonommin kuin oikeaa. Vain sekulaarius mahdollistaa tasa-arvoisen kohtelun. Sekulaarin yhteiskunnan täysi vastakohta on tunnustuksellinen, elävänä esimerkkinä Saudi-Arabia, jossa vääriä uskontoja ei saa harjoittaa ja kerettiläisyyttä vainotaan. Meilläkin on tunnustuksellisuuden jäänteitä jotka pitäisi poistaa, esim. kirkollisvero, mutta eipä noita ainakaan kirkko vastusta.
    ’tarkoitatko että feminismin liikkeenä tulisi pyrkiä uskontojen tasa-arvoon niin että ihmisiä ei kohdeltaisi eri arvoisesti sen mukaan mitä uskontoa he tunnustavat vai tunnustavatko mitään?’
    Feminismillä lienee ihan muita prioriteetteja, varsinkin kun tuo on juuri sekulaarin valtion ideaali, jota ajavat muutkin, öbaut koko Suomen poliittinen kenttä on liikuttavan yksimielinen asiasta. Feminismi ei voi olla kaikkien hyvien asioiden ajamista, koska silloin kukaan ei aja naisten asiaa.
    ’Uskonto/sekularismi-jaottelu kai ei ratkaise sitä saavatko molemmat sukupuolet osallistua politiikkaan?’
    Sikäli kun kyseessä on uskonto, joka ei salli naisille itsenäistä subjektiutta missään julkisissa asioissa, kyllä ratkaisee.

    1. Hmm, sä puhut tutkimuksen tekemisestä joko ateistina tai uskovana, tässä oli enemmänkin kyse siitä että millaiseksi se tutkimuksen tekijä tai feministinen toimija ylipäänsä jo ennalta oletetaan. Eli ennakko-oletusten kyseenalaistamisesta.

      Tuskinpa esim. islaminuskoa tai kristinuskoa tunnustava sukupuolentutkija kuitenkaan lähtisi siitä että sukupuolten yhteiskunnalliset asemat ovat Jumalan määrämiä – toki monet ehkä näin ajattelevat, mutta uskonnollisuus sinänsä ei tällaista ajattelua väistämättä tarkoita.

      Yritin aiemmassa kommentissa vähän hakea sitä, että puhutaanko nyt yksittäisistä toimijoista, ihmisistä, subjekteista (joista blogauksessa puhuttiin) vai valtion kaltaisista toimijoista. Sekularismi ja uskontoon sitoutuminen lienevät hieman eri asioita riippuen nimenomaan siitä, kumman kaltaisista toimijoista on kyse.

  6. ’Tuskinpa esim. islaminuskoa tai kristinuskoa tunnustava sukupuolentutkija kuitenkaan lähtisi siitä että sukupuolten yhteiskunnalliset asemat ovat Jumalan määrämiä’
    Sukupuolentutkijaksi valikoituu ihmisiä, jotka eivät varmaan tee noin. Myös muille aloille valikoidutaan, ja tuo olettamus on hyvinkin helppo tehdä:
    http://www.almasryalyoum.com/en/node/600941
    Naisen ei pitäisi puolustaa oikeuksiaan vaan jättää sen miehensä, veljensä tai poikansa tehtäväksi. Revi siitä feminismiä.
    ’Sekularismi ja uskontoon sitoutuminen lienevät hieman eri asioita riippuen nimenomaan siitä, kumman kaltaisista toimijoista on kyse.’
    Yhdenkaltainen toimija voi pyrkiä vaikuttamaan toisenkaltaiseen toimijaan.
    Timo Soini on katolilaisena henkilökohtaisesti aborttia vastaan, mutta ei tuo sitä politiikkaansa. Kristillisdemokraatit tuovat. Soini on sitoutunut sekulaariin valtiolliseen järjestykseen eikä pyri tuomaan uskontoa politiikkaan. Kristillisten koko olemassaolo perustuu politiikan ja uskonnon yhdistämiseen.
    Uskonnollinen politiikka on jokseenkin säännönmukaisesti hyvin, hyvin kaukana feminismistä. Se ei ole sattuma, ja oletus, että feministi ei ole uskis on perusteltu.

  7. Islamilainen feminismi:
    Kun ollaan kontekstissa, jossa uskonnosta luopuminen on aidosti hengenvaarallista, niin onhan tuo ymmärrettävissä. Mutta muuten, miksi tehdä jokin asia vaikeimman kautta? Miksi hakea feminismille perusteita pyhistä kirjoituksista, jotka on paljon helpompi tulkita juuri niin antifeministisesti kuin ne yleensä on kirjoitettukin?
    ’oletat että “uskis” on juuri sellainen henkilö joka tuo uskonnon politiikkaan’
    Jokainen uskova ei tuo uskontoa politiikkaan, mutta ihminen, joka tuo uskontonsa politiikkaan on joko uskovainen tai uskovaisia hyväksi käyttävä opportunisti.
    ’Arjen voimavara’ ei nyt ihan ole koko totuus uskonnosta. Tai se tärkein. Kristinusko on ylipäänsä olemassa, koska Konstantinos Suuri teki siitä valtionuskonnon. Lukemattomille vastaaville lahkoille ei käynyt yhtä onnekkaasti.

    1. Ok, myönnän että tää keskustelu on mulle ehkä aika hankalaa koska mulla ei oo mitenkään järin laajoja tietoja eri uskonnoista ja niiden suhteesta politiikkaan etc. Mutta jotenkin toi oletus siitä että uskonnollisuus on jokin ”valinta” tai että se on ”asioiden tekemistä vaikeimman kautta” on mun mielestä aika pielessä. Useimmiten kuitenkin ihmiset on kasvaneet johonkin uskontoon ja uskonnolliseen kulttuuriin, eikö se ole ihan luonnollista että myös feminismiä lähestytään silloin sen kulttuurin sisällä eikä niin että ekaks pitäis kieltää kaikki mihin on kasvanut ja minkä on oppinut ja sitten vasta sais olla oikea feministi? Ei se oo vaikeimman kautta tekemistä, mun mielestä se on pikemminkin täysin luontevaa.

      Ylipäätään ehkä tässä keskustelussa on joku hassu olettamus siitä että ”länsimainen, sekulaari henkilö” ois täydellisen vapaa kaikista uskomuksista ja olettamuksista. Tuskinpa, ja jos haluaa tehdä villin vertauksen ni voishan joku väittää että pitää ensin luopua länsimaisesta tieteestä ollakseen feministi koska länsimainen tiede on kohdellut naisia varsin kaltoin, ja tieteen piirissä on myös historiallisesti kehitetty varsin kummallisia selityksiä mm. vaeltavasta kohdusta ja naisten suuremmasta taipumuksesta hysteriaan tai naisen vähäisemmästä älykkyydestä. Ja edelleen on sellasia tieteenhaaroja joissa ihan tosissaan propagoidaan naisten ja miesten älykkyyserojen jne puolesta vaikka ne on toisaalla jo todettu paikkansa pitämättömiksi. Mutta jos tuntee tieteen historiaa niin tietenkin tajuaa että tiede on aikansa lapsi kuten uskontokin, ja että samankin tieteenhaaran tai saman uskonnon sisään mahtuu erilaisia tulkintoja ja lähtökohtia, ja jos kokee että jommassa kummassa tai jopa kummassakin on arvokkaita elementtejä (ne on tietty aika erilaisia koska tiede ja uskonto sinänsä on hyvin eri asiat) niin ei kai ole tarpeen sanoutua kokonaan irti? Pikemminkin mä näkisin arvokkaana esim. muslimifeministien pyrkimuksen muuttaa uskontoa sisältä käsin. Se on mun mielestä luultavasti myös paljon menestyksekkäämpi tapa vaikuttaa naista alistaviin käytäntöihin kuin täydellinen uskontokielteisyys tai rasismiin pohjaavat yleistykset jne.

      En usko (hehe) että uskonnosta vois olla mitään ”lopullista totuutta”. Joillekin se on arjen voimavara, joillekin sääntökokoelma, joillekin poliittinen ohjenuora. Ongelmiin joudutaan ehkä nimenomaan silloin jos oletetaan, että uskonto on kaikille uskoville jotakin samaa, tai että se ois sama eri aikana ja eri paikoissa.

  8. ’tai että [uskonto] on “asioiden tekemistä vaikeimman kautta”’
    Tarkoitin, että jos lähtee tekemään feminismiä, niin sen sitominen uskontoon, jonka sisällön ovat päättäneet miehet, tuntuu turhalta händikäpiltä. Onhan tietty vastaavasti ranskalaisia feministejä, joiden ajattelussa on vahvasti psykoanalyysi mukana. Kuvittelisi, että on helpompi lähteä jostain ajattelusta, jossa ei ole peniskateutta ja oidipuskomplekseja jnpp taakkana. Mutta vapaa maa. Kunhan minun ei tarvitse lukea niitä.
    ’olettamus siitä että “länsimainen, sekulaari henkilö” ois täydellisen vapaa kaikista uskomuksista ja olettamuksista’
    Ei tietenkään ole. Ne ovat kuitenkin yleensä sellaisia, joita ei mielletä uskonnoksi. Uskonnon ja muiden uskomusten/maailmankatsomusten rajanveto kaipaa varmaan kriittistä tarkastelua, mutta kaikki tekevät silti sen eron, jotenkin.
    ’voishan joku väittää että pitää ensin luopua länsimaisesta tieteestä ollakseen feministi koska länsimainen tiede on kohdellut naisia varsin kaltoin’
    ’Tiede’-nimikettä on käytetty kaikenlaisista ilmiöistä, valitettavasti. Niidenkin kohdalla hylkääminen vaikuttaisi monesti paremmalta vaihtoehdolta kuin yritys uudistaa.
    ’mä näkisin arvokkaana esim. muslimifeministien pyrkimuksen muuttaa uskontoa sisältä käsin’
    Onnea ja menestystä heille. Mutta. Muutos on kielletty, kaikki innovaatiot pitää esittää paluuna alkuperäiseen, Profeetan aikaiseen oikeaan uskoon. Ja tästä paluusta on jo kilpailevia versioita, jotka on perusteltu ainakin yhtä hyvin.
    ’täydellinen uskontokielteisyys’
    Sekulaarin vaihtoehdon olemassaolo on aika must. Mutta uskontokielteisyys tyyliin Neukkula ei ole sekään vapauttava tai voimaannuttava juttu kenellekään.

  9. Mielestäni feminismin ja uskonnon välillä on satojen vuosien ristiriita. Samassa määrin itseni on vaikea ymmärtää, miksi kukaan homo haluaisi olla kirkon jäsen. Feminismi ja ateismi ovat kumpikin asioita jotka ovat pitkään olleet ihmiskunnan tiedossa. Ne ovat silti vasta modernin ihmisen mukana tulleita asioita, jotka eivät mielestäni sovi edes samaan konseptiin kirkon ja uskontojen kanssa.

    Samassa määrin kuin 2000-vuotta sitten syntynyt henkilö ei kykenisi ymmärtämään nykyihmistä, niin yhtä hankalaa on sovittaa ajatuksia yhteen, joilla on lähes yhtä suuri rotko toistensa välillä. Islamistinen yhteiskunta nykyisellään ei koskaan tule hyväksymään feminismin liikehdintää kansojensa syvissä riveissä.

    1. ”Naisen ei pitäisi puolustaa oikeuksiaan vaan jättää sen miehensä, veljensä tai poikansa tehtäväksi. Revi siitä feminismiä.”

      Tuo ei varmaan ole uskonnosta riippuva kannanotto; oletettavasti tuolla tavoin yritettiin vaientaa suffragetteja.

      ”Mielestäni feminismin ja uskonnon välillä on satojen vuosien ristiriita.”

      Uskontoa voi olla 2000 luvulla ja jopa feminististä. Ongelma on metodinen jos feminismin haluaa määrittää oletetun patriarkaatin vastakohtana niin siitä vaan, mutta silloin patriarkaatti on vain hypoteesi: kenttätyö jäi tekemättä. Kysäiskääpä asiaa vaikkapa lestadiolaisilta feministeiltä, heille niin uskonnollinen kokemus kuin identiteettikin ovat aitoja yksintein myös pyrkimys vaikuttaa sellaisen maailman muodostumiseen, jossa naisilla on oikeus itsemääritykseen. Harhaa voi perätä sillä lähtökohdalla, jossa oletetaan uskonto omalakiseksi sosiaaliseksi ilmiöksi harrastuspiiriksi, eikä individuaalia uskoa mahdollistavaksi sosiaaliseksi organisaatioksi.

  10. ’Tuo ei varmaan ole uskonnosta riippuva kannanotto; oletettavasti tuolla tavoin yritettiin vaientaa suffragetteja.’ (JMH)
    Kun se perustellaan juurikin uskonnolla, uskottomalla ole natsoja sanoa uskovalle, että tuo ei muuten kuulu sinun uskontoosi, minä tiedän paremmin.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s