Anna Moring
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan lasten kotihoidon tuki köyhdyttää (yllätys yllätys) naisia. Ongelma ei ole se, että useimmat äidit jäävät vanhempainvapaiden jälkeen hetkeksi kotihoidontuelle ennen kuin lapsi menee päiväkotiin.
Ongelma on se, että noin 40% äideistä käyttää koko kotihoidontukijakson putkeen ja mahdollisesti vielä useampia jaksoja kun lapsia tulee lisää, ja näistä äideistä suuri osa jää kotihoidontukijaksolta työttömäksi. Työmarkkinoille on siis pyrkimässä takaisin suuri joukko naisia, joilla on työurissaan 3-6 vuoden täyskatkos, parhaassa tapauksessa vielä niin, että ennen lapsen kanssa kotiin jäämistä ei työkokemusta juuri ole kertynyt.
Eräässä organisaatiossa oli taannoin haettavana toimistosihteerin paikka. Hakemuksia tuli noin 100, niistä 98% naisilta. Näistä naisista valtaosa oli sellaisia, jotka pyrkivät takaisin työmarkkinoille kotona lapsen kanssa vietetyn jakson jälkeen. Nämä naiset joutuvat siis aloittamaan työuransa käytännössä alusta reilu kolmekymppisinä.
Entäpä jos kotihoidontukijakson aikana tulee avioero? Perheen elättäjä katoaa ja nykyjärjestyksessä lapset määrätään usein asumaan sen vanhemman kanssa, jonka kanssa he ovat kotona olleet (mikä on minun mielestäni ihan oikein siinä tilanteessa – on lapsen näkökulmasta ihan valtava muutos että toinen vanhempi muuttaa pois kotoa, saati sitten että lapsi joutuisi samassa hötäkässä eroon siitä ihmisestä, jonka kanssa on viettänyt valtaosan arjestaan siihen asti).
Ikävämpi puoli on, että yksinhuoltajaksi kotihoidontuen varaan jääneen osapuolen taloudellinen tilanne romahtaa ja seurauksena on enemmän tai vähemmän vakava köyhyysloukku. Ja vieläpä köyhyysloukku, josta on hirvittävän hankala pyristellä ulos kun pitäisi löytää samaan aikaan päivähoitopaikka ja sitten vielä työpaikka, joka joustaisi yksinhuoltajaperheen aikataulujen mukaan.
Onneksi on sentään subjektiivinen päivähoito-oikeus, muttei sekään paljon paina jos päiväkotipaikan saa nopeasti lähinnä kaupungin toiselta laidalta.
Jos minulta kysytään, kotihoidontuki on epäfeministinen keksintö, jolla porvarit* ovat houkutelleet pienten lasten äidit työmarkkinoiden puskuriksi – kun on lama niin äidit voi kätevästi varastoida koteihin 250 eurolla kuussa (+ kuntalisät), ja sitten kaivaa takaisin työmarkkinoille matalapalkka-aloja vahvistamaan kun lama on ohi ja työvoiman tarve nousussa.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Ei-niin-feministinen, mutta äitien tilannetta ehkä joiltain osin helpottava ratkaisu olisi mahdollistaa osa-aikainen työssäkäynti ja osa-aikainen kotihoidontuki. Näin saataisiin naiset paremmin kiinni työelämään, mutta saatettaisiin tulla tuottaneeksi Keski-Euroopan kaltainen tilanne, jossa noin 70% pienten lasten äideistä käy osa-aikatyössä.
Enemmän feministinen ratkaisu puolestaan olisi saada isät (tai muut vanhemmat) kotiin lastensa kanssa siinä missä äiditkin. Korvamerkitään 30% kotihoidontuesta isille. Uskoisin, että tällä olisi oheisvaikutuksena se, että kotihoidontuen minimimäärää hyvin nopeasti nostettaisiin.
Kaikkein feministisin ratkaisu sen sijaan olisi lopettaa kotihoidontuki kokonaan ja lisätä vanhempainvapaiden määrää 6+6+6 -mallin mukaiseksi, sekä mahdollistaa siihen vielä ylimäärinen 6kk Ruotsin mallin mukaista joustoa, jossa vanhempainvapaita voi pitää osa-aikaisesti tai vaikkapa pari päivää viikossa ja vapaita voi itsenäisesti ryhmitellä aina kouluikään asti (esim. olla 3kk töissä 2 päivää viikossa kun lapsi on pieni, ja sitten pienen ekaluokkalaisen kohdalla iltapäivätunteja poissa töistä että ehtii vastaanottamaan lapsen koulusta). Työnantajapuoli saattaisi olla nyreissään tästä, mutta eipä se ole Ruotsinkaan elinkeinoelämää kaatanut, tällainen järjestelmä.
Kotihoidontuki on suurin yksittäinen epäkohta suomalaisessa perhepolitiikassa ja sille pitäisi tehdä jotakin. Sen sanominen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin sysäämässä kaikkia lapsia varhaiskasvatuksen piiriin heti 1-vuotispäivän jälkeen, vaan ratkaisun pitäisi olla joustava, perheiden tarpeista lähtevä ja sellainen, jossa naiset eivät jäisi yksin taloudelliseen vastuuseen lasten kotona hoitamisesta.
* Kotihoidontukea ovat historiallisesti aina kannattaneet porvaripuolueet kun työväenliike on sitä vastustanut.
Feministien vuoro 
Hei, taannoinen Hesarin yleisönosastokirjoitukseni liippaa aihetta läheltä, löytyy myös täältä:
http://raivoriina.blogs.fi/2010/06/19/paluutyoesuhteet-puuttuvat-aeideiltae-8832294/#c14407350
Kirjoituksessa oli ihan hyvää asiaa, mutta syitä ja seurauksia ei ollut kuitenkaan pohdittu ihan loppuun asti. Onko kotihoidon tuki nimenomaan naisille suunnattu etuisuus? – No ei ole.
Lapsiperheessä ajatellaan luonnollisesti koko perheen etua: Ensin pohditaan, onko taloudellisesti mahdollista jommankumman vanhemman jäädä kotiin joksikin aikaa hoitamaan lapsia. Jos ei, asia on sillä selvä. Mikäli toisen on mahdollista jäädä kotiin on toki järkevää, mikäli puolisoiden tuloerot ovat merkittävät, sen jäädä jolla on pienemmät tulot. Tämä ei ole mitenkään yksiselitteisesti naisen osa, mutta koska naiset ovat keskimäärin pienempipalkkaisissa töissä, ja toisaalta saavat keskimäärin samoistakin töistä hiukan pienempää palkkaa, usein on naisen järkevämpää jäädä kotiin.
Lisäjoustavuus kotihoidon tukijärjestelmään olisi todellakin paikallaan. Mikäli osa-aikainen työnteko olisi mahdollista, olisi paljon suuremmalla osalla perheistä mahdollisuus olla enemmän yhdessä lastensa kanssa. Kuitenkin jos osa tukiajasta korvamerkittäisiin ehdottomasti toiselle vanhemmalle, lisäisi se järjestelmän jäykkyyttä ja suurten tuloerojen perheissä mahdollisesti johtaisi siihen, että suurempituloiselle vanhemmalle korvamerkitty osa tukiajasta jouduttaisiin jättämään käyttämättä. Tämä ei liene kenenkään etu.
Ainoa järjellinen tapa puuttua siihen, että nimenomaan naiset valtaosin ovat kotona lasten kanssa on puuttua naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin. Mikäli puolisot perheessä ansaitsevat suurin piirtein yhtä paljon, ei ole perheen ulkopuolisia vaikutteita siihen, kuinka kotihoidon tukiaika jaetaan vanhempien kesken. Tälloin olisi myös helpompaa ottaa huomioon tukiajan jälkeisen työllistymisen näkökohdat tasapuolisesti.
Nykyinen järjestelmämme takaa hivenen enemmän tuloja noin 9kk:n ajan (äitiysvapaa + vanhempainvapaa), jonka jälkeen tulot putoavat huimasti siirryttäessä kotihoidontukeen, josta tässä jutussa oli kyse. Nythän tuo 6+6+6 malli takaisi 18 kuukautta tätä aiemmin vain 9 kuukautta kestänyttä etuutta. Eli siis vaikka suurituloinen isi ei käyttäisikään osuuttaan, olisi äidin mahdollista pitää vapaata 12 kuukautta – joka on enemmän kuin nykyisin! Tässä mielessä esittämäsi argumentti ei oikein toimi.
Yksi keino puuttua palkkaeroihin on jakaa kustannukset lapsista tasapuolisesti miehille ja naisille. Ei ole kenenkään etu, että juuri naiset köyhtyvät järjestelmän sukupuolittuneisuuden seurauksena.
Kaikkien perustellutkaan mielipiteet eivät sitten ole tasa-arvoisia…
Moi Santtu, pahoitteluni, en ehtinyt kiireiltäni julkaista kommenttiasi ennen kuin nyt.
Mun nähdäkseni olet oikeilla jäljillä, noistahan asioista nämä juurikin johtuvat (+ asenteista, mutta asenteet muuttuvat samalla kun käytännötkin).
Ongelma noiden palkkaerojen osalta on vähän muna vai kana -tyyppinen: pitkät kotihoidontukijaksot johtavat palkkaeroihin, jotka johtavat pitkiin kotihoidontukijaksoihin. Toki palkkaeroissa on muitakin selittäviä tekijöitä.
Mun mielestäni asia ratkeaisi edelleen parhaiten poistamalla kotihoidontuki kokonaan (se on myös Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen systeemi – ja Euroopan mittakaavassa palkkaerot ovat Suomessa entisiä itäblokin maita lukuunottamatta huippuluokkaa) ja korvaamalla se 6+6+6 (+6) -mallilla.
Mitä korvamerkintöihin tulee niin kansainvälisen kokemuksen sekä tutkimusten mukaan miehet käyttävät lähinnä vain heille korvamerkittyjä perhevapaita. Siksi korvamerkintä olisi paras tapa saada miehetkin kotihoidontuelle. Joissakin osissa perheitä se tarkoittaisi, että noin 5kk jakso kotihoidontukea jäisi käyttämättä ja lapsi hoidettaisiin kotona vain reilu 2,5 -vuotiaaksi. Tämä ei liene ratkaiseva tappio lapsen eikä perheen kannalta.
”Ongelma noiden palkkaerojen osalta on vähän muna vai kana -tyyppinen: pitkät kotihoidontukijaksot johtavat palkkaeroihin, jotka johtavat pitkiin kotihoidontukijaksoihin”
Tässä päättelyssä siirryt yhtäkkiä mikrotasolta makrotasolle ja takaisin ja oletat logiikan säilyvän. Kun pariskunta saa ensimmäisen lapsensa, kummallakaan harvemmin on yhtään kotihoidontukijaksoa sitä palkkaa nakertamassa.
”Mitä korvamerkintöihin tulee niin kansainvälisen kokemuksen sekä tutkimusten mukaan miehet käyttävät lähinnä vain heille korvamerkittyjä perhevapaita. Siksi korvamerkintä olisi paras tapa saada miehetkin kotihoidontuelle”
Varmaan olis paras tapa pakottaa miehet kotihoidontuelle joo. Mut miks ihmeessä tällainen pakotustoimenpide haluttaisiin tehdä? Mitä hyvää katsotaan saavutettavan pariskuntien valinnanvapauden rajoittamisella? Miks oletetaan, että pariskunnat tällä hetkellä valitsevat vastoin omaa parastaan?
..mutta palkkaerot ovat olemassa jo ennen kotihoidontukia, mutta kotihoidontuet johtavat palkkaeroihin.. jne jne. Sanoin myös tuossa ylempänä, että palkkaeroihin on toki muitakin syitä kuin kotihoidontuki.
”Mut miks ihmeessä tällainen pakotustoimenpide haluttaisiin tehdä?”
Koska niin naiset kuin miehetkin kärsivät nykyisestä systeemistä: naiset taloudellisesti ja urallisesti, miehet siinä, etteivät pärjää pienten lasten huoltajuuskiistoissa koska eivät ole olleet heidän kanssaan kotona.
”Mitä hyvää katsotaan saavutettavan pariskuntien valinnanvapauden rajoittamisella?”
No esim: Enemmän aikaa lasten kanssa molemmille vanhemmille – työurien pidentämistä keskeltä – lisää liksaa ja parempia urapolkuja naisille – pieniä breikkejä työelämän stressistä miehille – kaiken kaikkiaan: onnellisempia ihmisiä! Ruotsalaistutkimuksen mukaan se, että molemmat vanhemmat ovat kotona pienten lastensa kanssa parantaa parisuhdetta, lisää onnellisuutta ja vähentää avioeron riskiä. Mun mielestä aika hyviä asioita. 🙂
”Miks oletetaan, että pariskunnat tällä hetkellä valitsevat vastoin omaa parastaan?”
Ihmisen on niin helppo toimia totuttujen mallien mukaan ja tehdä jotain ”kun muutkin tekee”. Kun rakenteita sitten aletaan vähän ravistella, huomataan, että kas, täähän toimii paljon paremmin näin.
”Jos minulta kysytään, kotihoidontuki on epäfeministinen keksintö, jolla porvarit* ovat houkutelleet pienten lasten äidit työmarkkinoiden puskuriksi – kun on lama niin äidit voi kätevästi varastoida koteihin 250 eurolla kuussa (+ kuntalisät), ja sitten kaivaa takaisin työmarkkinoille matalapalkka-aloja vahvistamaan kun lama on ohi ja työvoiman tarve nousussa”
Aika mielenkiintonen tää ajatus kotiäideistä työmarkkinoiden lamapuskureina. Kuitenkin tilastot osoittavat, että laman aikana työttömiksi joutuneista ylivoimainen enemmistö oli miehiä. Lisäksi lama sattuu tietysti rahamääräisesti (sekä suhteellisesti että absoluuttisesti) eniten juuri niihin mainitsemiisi ”porvareihin”, eli niihin, joiden pääomatulot romahtavat laman aikana tai joiden yritykset ajautuvat konkurssiin. Kyllä se kotiinvarastoituminen yhteiskunnan tuella monesti on huomattavasti parempi vaihtoehto laman aikana, kuin olla suhdannealttiilla alalla duunarina tai omistajapuolella.
”Enemmän feministinen ratkaisu puolestaan olisi saada isät (tai muut vanhemmat) kotiin lastensa kanssa siinä missä äiditkin. Korvamerkitään 30% kotihoidontuesta isille. Uskoisin, että tällä olisi oheisvaikutuksena se, että kotihoidontuen minimimäärää hyvin nopeasti nostettaisiin”
En voi käsittää näitä korvamerkintöjä. Miten voi olla kokonaisuuden kannalta parempi säilyttää huonoksi todettu systeemi muuten, mutta poistaa ihmisiltä mahdollisuus sopia omista järjestelyistään haluamallaan tavalla? Olet siis ilmeisesti sitä mieltä, että tiedät pariskuntia itseään paremmin, minkälainen lastenhoitojärjestely kullekin sopii parhaiten?
Tuo mainitsemasi mahdollinen minimimäärän nostaminen taas olisi selvästikin ristiriidassa ensisijaisen tavoitteesi kanssa, joka käsittääkseni oli vähentää työelämästä syrjäytymistä. Jos tukea maksettaisiin enemmän, naiset olisivat vielä useammin ja kauemmin poissa työelämästä kuin nykyään.
”Kaikkein feministisin ratkaisu sen sijaan olisi lopettaa kotihoidontuki kokonaan ja lisätä vanhempainvapaiden määrää 6+6+6 -mallin mukaiseksi”
Eli tää olis siis se malli, jossa kummallekin vanhemmalle on korvamerkitty 6kk ja kolmas 6kk on sovittavissa? Miksei mieluummin 18kk yhteensä ja täysin sovittavissa? 6+6+6 mallinkin perimmäisenä lähtökohtana lienee siis oletus, jonka mukaan ihmiset eivät kykene keskenään sopimaan omista asioistaan. Tätä en edelleenkään ymmärrä ja kuulisin mielelläni perusteluita sen tueksi.
”Kotihoidontuki on suurin yksittäinen epäkohta suomalaisessa perhepolitiikassa”
Pidät suurimpana epäkohtana sitä, että ihmisille annetaan halutessaan mahdollisuus hoitaa lapsiaan kotona yhteiskunnan tuella?
Heip!
Korvamerkintäkommenttiin on helppo vastata: käytännössä isät eivät käytä sellaisia vapaita, joita ei ole heille korvamerkitty. Siksi 18 kuukautta palkallista vapaata vapaasti jaettavaksi (= äidille) olisi sinänsä naisten kannalta parempi ratkaisu kuin nykyinen, mutta ei täyttäisi sitä yhteiskunnassa yhä voimakkaammin esiintyvää ideaaliajatusta, että isät pitäisi saada jäämään kotiin pienten lastensa kanssa.
Ajatus kotiäideistä lamapuskureina ei toteutunut 2008-10 -laman aikana, mutta se olikin melko lyhyt lama. 1990-luvun laman aikana sen sijaan naisten työllisyysaste laski merkittävästi miesten työllisyysasteeseen verrattuna – nimenomaan pitkäaikaisvaikutuksiltaan. Miehet siis joutuivat työttömiksi hetkeksi, mutta työllistyivät pian laman taittumisen jälkeen uudelleen, mutta naiset jäivät kotiin. Puskurirahana 250 + mahdollinen kuntalisä on huomattavasti kehnompi kuin miesten ansiosidonnaiset työttömyysturvat, tai edes peruspäiväraha. Vaikka toki, kyllä kotihoidontuelle jääminen on ajatuksena varmasti monelle mukavampi kuin työttömäksi jääminen.
Laman vaikutukset ulottuvat lisäksi aina julkiselle sektorille viiveellä – siispä 2000-luvun laman vaikutuksia ei vielä naisvaltaisimmilla julkisilla aloilla ole varsinaisesti edes nähty. Toivotaan, että seuraava hallitus on sellainen, joka haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan…
Minä en tiedä yksittäistä pariskuntaa yhtään paremmin, minkälainen lastenhoitojärjestely heille sopii. Sen sijaan olen vahvasti sitä mieltä, että yhteiskunnan ei tule luoda sellaisia rakenteita, jotka johtavat siihen, että naiset kantavat miehiä paljon suuremman taloudellisen vastuun lasten hoitamisesta kotona. Ja tämä on se asia, jota pidän suurena yhteiskunnallisena epäkohtana ja joka pitäisi jollakin tavoin korjata.
”käytännössä isät eivät käytä sellaisia vapaita, joita ei ole heille korvamerkitty”
Ja sen sijaan, että pohtisit et voisko toi kertoa jotain isien ja äitien preferensseistä, toteet et isät pitää pakottaa käyttämään ne vapaat?
”Siksi 18 kuukautta palkallista vapaata vapaasti jaettavaksi (= äidille) olisi sinänsä naisten kannalta parempi ratkaisu kuin nykyinen, mutta ei täyttäisi sitä yhteiskunnassa yhä voimakkaammin esiintyvää ideaaliajatusta, että isät pitäisi saada jäämään kotiin pienten lastensa kanssa”
Siis feministien ideaaliajatusta? Ihmisten enemmistöhän ei valintojensa perusteella vaikuttaisi feministien kannalla olevan.
”Sen sijaan olen vahvasti sitä mieltä, että yhteiskunnan ei tule luoda sellaisia rakenteita, jotka johtavat siihen, että naiset kantavat miehiä paljon suuremman taloudellisen vastuun lasten hoitamisesta kotona”
Mut yhteiskuntahan ei oo sellasta rakennetta luonu. Yhteiskunta on luonu tilanteen, jossa vanhemmat voivat sopia keskenään miten lastenhoito järjestetään. Tämän järjestelyn tuloksena naiset ovat päätyneet kantamaan suuremman vastuun lastenhoidosta keskimäärin. Nyt sinä väität, että tämä lopputulos vastaa ihmisten preferenssejä huonommin kuin tilanne, jossa lastenhoitojärjestely osittain sanellaan Setä Samulin toimesta. Väite ei valitettavasti vaikuta perustuvan millekään muulle, kuin feministien omille preferensseille ja käsitykselle ideaaliyhteiskunnasta.
Tähän voisi vielä lopuksi sanoa saman kuin sanoin Katariinalle edellisessä keskustelussa: jos lopputulosten jakauma on mielestäsi vääristyneiden rakenteiden tulosta, puutu niihin rakenteisiin äläkä suoraan lopputuloksiin. Ts. jos on olemassa jotain rakenteita, jotka tekevät miehelle töistä poissaolon hankalammaksi/kannattamattomammaksi kuin naiselle, pyri muuttamaan niitä rakenteita äläkä pakota pariskuntia tekemään itselleen epäedullisia valintoja.
Hei Rogue,
sen sijaan että kritisoit minua kun yritän puuttua sukupuolittuneisiin rakenteisiin ”pakko”keinoilla (jep, kannatan myös sukupuolikiintiöitä, kun ”vapaa valinta” ei näytä tuottavan tasa-arvoa esim. pörssiyhtiöiden hallituksiin), kerro mulle, miten muuten me voisimme aikaansaada tilanteen, jossa taloudellinen vastuu lasten kotihoidosta ei kaadu naisten niskaan?
Kun esität minulle hyviä keinoja tähän niin lupaan niitä edistää kaikin mahdollisin keinoin, tavoitehan meillä lienee kuitenkin sama?
Tässä yhteiskunnassa asiat menevät niin, että lainsäädäntö määrää puitteet ja ihmiset toimivat näiden puitteiden sisällä. Jos ihmiset toimivat väärin (esimerkiksi kuluttavat liikaa alkoholia), lainsäädännöllä tai veroratkaisuilla voidaan puuttua tähän asiaan (alkoholin hinta nousee, alkoholimainonta nuorille kielletään –> kulutus vähenee).
Politiikka on sitä, että pyritään rakentamaan yhteiskunta, joka on mahdollisimman monelle mahdollisimman hyvä. Kaikilla meillä on siihen liittyviä visioita (sinulla esimerkiksi liberalistinen vapaan valinnan visio, minulla rakenteiden muuttamiseen tähtäävä visio jne). Näiden visioiden pohjalta sitten politiikkaa teemme. Ja kyllä, minun käsitykseni ideaaliyhteiskunnasta on feministinen – siellä vallitsee tasa-arvo sukupuolten välillä. 🙂
P.S. En siis olisi pakottamassa miehiä kotiin, olisin vain muuttamassa rakenteita suuntaan, joka tekisi miehille töistä poissaolon helpommaksi ja kannattavammaksi ja perheille helpommaksi tehdä valinnan, että myös mies jää kotiin. Jos se sitten tarkoittaa sitä, että joitakin lapsia hoidettaisiin kotona äidin toimesta vain 2,5-vuotiaiksi asti eikä 3-vuotiaiksi niin kuin nyt, se tuskin olisi ihan hirveä menetys yhteiskunnalle, saati näille perheille.
”Koska niin naiset kuin miehetkin kärsivät nykyisestä systeemistä: naiset taloudellisesti ja urallisesti, miehet siinä, etteivät pärjää pienten lasten huoltajuuskiistoissa koska eivät ole olleet heidän kanssaan kotona”
Miten niin kärsivät? Taas sulla on oletuksena, että parit sopivat vastoin toistensa preferenssejä asioista, ts. nainen jää kotiin vaikka ei haluaisi ja mies menee töihin vaikka ei haluaisi. Millä perustelet tämän oletuksen? Ehkä onkin niin(siis juuri kuten vapaiden valintojen perusteella vaikuttaisi), että valtaosa naisista on valmiita uhraamaan palasen urastaan ja palkastaan siitä ilosta, että saa olla pienten lastensa kanssa kotona. Ehkä valtaosa miehistä on mieluummin töissä kuin lasten kanssa kotona.
”Enemmän aikaa lasten kanssa molemmille vanhemmille – työurien pidentämistä keskeltä – lisää liksaa ja parempia urapolkuja naisille – pieniä breikkejä työelämän stressistä miehille – kaiken kaikkiaan: onnellisempia ihmisiä! Ruotsalaistutkimuksen mukaan se, että molemmat vanhemmat ovat kotona pienten lastensa kanssa parantaa parisuhdetta, lisää onnellisuutta ja vähentää avioeron riskiä. Mun mielestä aika hyviä asioita”
Edelleen: nämä urapolut ja pienet breikit ovat tällä hetkellä täysin miesten ja naisten vapaasti valittavissa. Jos he eivät niitä valitse, tulisi olla erittäin painavat perusteet politiikalle, jolla pakotetaan ihmiset sellaisiin valintoihin, joita he eivät itse halunneet. Toi sun heittämä ruotsalaistutkimus lienee äärimmäisen vaikeesti tulkittavissa erinäisten biasten ja valikoitumisen takia. Mun mielestä paljon vakuuttavampaa dataa saa katsomalla niitä valintoja, joita ihmiset tekee ilman pakkoja suuntaan tai toiseen.
”Ihmisen on niin helppo toimia totuttujen mallien mukaan ja tehdä jotain “kun muutkin tekee”. Kun rakenteita sitten aletaan vähän ravistella, huomataan, että kas, täähän toimii paljon paremmin näin”
Ei ihmisten pakottaminen tiettyihin valintoihin ole mitään rakenteiden ravistelua. Se on ihmisten vapauden rajoittamista ja yhdenlaiseen muottiin painostamista. Rakenteiden ravistelua vois olla jonkin sellaisen rakenteen purkaminen, jolla joitain yksilöitä on pakotettu tiettyihin valintoihin. Mut toi sun ”ravistelu” päinvastoin lois pakottavan rakenteen, joka hankaloittais lukuisten ihmisten elämää ja estäis niitä valitsemasta haluamiaan polkuja.
”Ehkä onkin niin(siis juuri kuten vapaiden valintojen perusteella vaikuttaisi), että valtaosa naisista on valmiita uhraamaan palasen urastaan ja palkastaan siitä ilosta, että saa olla pienten lastensa kanssa kotona. Ehkä valtaosa miehistä on mieluummin töissä kuin lasten kanssa kotona.”
Mutta onko myös niin, ettei valtaosa miehistä halua asua lastensa kanssa avioeron jälkeen, ettei valtaosa naisista halua kunnon eläkkeitä, ettei valtaosa miehistä halua viettää aikaa lastensa kanssa kun nämä ovat pieniä vaan sen sijaan haluavat tehdä eniten ylitöitä kaikista ryhmistä..?
Nämä ovat kaikki osia tätä samaa vyyhtiä. Ja sitä pitäisi jostain päästä lähteä purkamaan.
”Mun mielestä paljon vakuuttavampaa dataa saa katsomalla niitä valintoja, joita ihmiset tekee ilman pakkoja suuntaan tai toiseen.”
Näin juuri. Siksi kehotankin sinua tarkastelemaan esimerkiksi suomalaista ja ruotsalaista yhteiskuntaa jo pelkästään tilastojen valossa tasa-arvonäkökulmasta. Esimerkiksi lasten asumista eron jälkeen, sukupuolittuneita palkkaeroja, sukupuolittuneita itsemurhatilastoja. Näkyykö jotain eroja? Entäpäs, jos käännät katseesi kauaksi Islantiin asti?
”Mut toi sun “ravistelu” päinvastoin lois pakottavan rakenteen, joka hankaloittais lukuisten ihmisten elämää ja estäis niitä valitsemasta haluamiaan polkuja.”
Ei suinkaan – siinäkin tapauksessa, että kotihoidontuki poistettaisiin ja toteutettaisiin 6+6+6 (+6) malli, tästä 18 kuukautta olisi yksinomaan naisen käytttävissä. Lapsi saisi siis olla joka tapauksessa kotona puolitoistavuotiaaksi asti ja perheen tulot olisivat pääosin paljon paremmat kuin kotihoidontuella. Varsinaisesti useimmissa perheissä yhteenlaskettu tulonsiirto valtiolta perheelle olisi suurempi kuin kotihoidontuen kanssa. Minusta tämä ei hankaloittaisi ihmisten elämää vaan pelkästään selkiyttäisi systeemiä.
”Mutta onko myös niin, ettei valtaosa miehistä halua asua lastensa kanssa avioeron jälkeen, ettei valtaosa naisista halua kunnon eläkkeitä, ettei valtaosa miehistä halua viettää aikaa lastensa kanssa kun nämä ovat pieniä vaan sen sijaan haluavat tehdä eniten ylitöitä kaikista ryhmistä..?”
Ihmiset tekevät kompromisseja. Mitä luultavimmin todella on niin, että valtaosa miehistä katsoo parhaaksi ratkaisuksi sen, että eron sattuessa lapsi asuu äitinsä luona. Ja mitä luultavimmin se myös on useimmissa tapauksissa paras ratkaisu. Naiset saavat kokonaisuudessaan muistaakseni enemmän eläkkeitä kuin miehet. Ainakin suhteessa maksamiinsa veroihin.
Lukiessani näitä keskusteluja tulee lähinnä mieleen, että tässä törmäilee kaksi vahvasti eriävää ajatusta: 1) sukupuolittunut työnjako on täysin ok ja 2) tasa-arvo työ- ja perhe-elämässä on perusarvo. Näiden välille on vaikea kuroa siltoja.
Jos siis oikeasti halutaan tasa-arvoa, ei ole pahemmin syytä olla 6+6+6 mallia vastaan. Tässähän on jo nähty, etteivät miehet valitse kotona olemista, jos kaikki vapaajaksot ovat valinnaisia. Siten on koitettava toisenlaisia keinoja.
Lisäksi tässähän ei olle ”pakottamassa” ketään yhtään mihinkään. Jos isä ei halua pitää vapaitaan, lasta hoidetaan kotona sitten vaan 6 kk vähemmän. That’s it. Kaikki saavat valita.
”Lisäksi tässähän ei olle “pakottamassa” ketään yhtään mihinkään. Jos isä ei halua pitää vapaitaan, lasta hoidetaan kotona sitten vaan 6 kk vähemmän. That’s it. Kaikki saavat valita.”
Tästä en ollut kärryillä. Seison korjattuna. Kuulostaa reilulta. Sekä miehellä että naisella tulee ehdottomasti olla oikeus samaan tukeen.
Lukiessani näitä keskusteluja tulee lähinnä mieleen, että tässä törmäilee kaksi vahvasti eriävää ajatusta: 1) sukupuolittunut työnjako on täysin ok ja 2) tasa-arvo työ- ja perhe-elämässä on perusarvo. Näiden välille on vaikea kuroa siltoja.
Siltojen rakentaminen on vaikeaa lähinnä siksi, että vastaväittäjäni (ts. feminismin edustajat) eivät suostu hyväksymään mitään vaihtoehtoista tasa-arvon määritelmää omaksumansa lopputulosten tasaisen jakauman tilalle. Mun kantani on, että sukupuolittunut työnjako on ok, jos ihmiset ovat vapaaehtoisesti jakautuneet aloille sukupuolittuneesti. Sen sijaan ei ole ok, jos ihmisiä on pakotettu tai painostettu jollekin alalle sukupuolensa perusteella yhteiskunnan toimesta. Jos epäilee painostavia rakenteita olevan olemassa, kannatan pyrkimystä sellaisten purkamiseen. Mutta nimenomaan sieltä syistä eikä seurauksista käsin Ts. puretaan vaikka niitä lokeroihin ahdistavia kasvatusmalleja tai ahdasmielisiä asenteita, mutta ei syrjitä lainsäädännöllä ja/tai pakoteta ihmisiä tekemään itselleen haitallisia valintoja.
Jos siis oikeasti halutaan tasa-arvoa, ei ole pahemmin syytä olla 6+6+6 mallia vastaan. Tässähän on jo nähty, etteivät miehet valitse kotona olemista, jos kaikki vapaajaksot ovat valinnaisia. Siten on koitettava toisenlaisia keinoja
Mulla ei oo voimakasta kantaa ton mallin puolesta tai vastaan muutoin kuin siltä osin, etten ymmärrä miks tossa täytyy olla ollenkaan korvamerkittyä osuutta. Jos parille annetaan yhteensä 18kk vanhempainvapaata, en tajuu miks ne ei saa sopia sen pitämisestä keskenään. Tässä mun ihmettelyssä ei pitäis millään logiikalla olla mitään tasa-arvon vastasta. Sen sijaan toi teiän kannattama malli syrjii niitä ihmisiä, joille olis kätevämpää että toinen osapuoli pitää vapaat kokonaan. Samoin se syrjii niitä lapsia, jotka joutuu kärsimään tän pakotetun suboptimaalisen valinnan seurauksista.
”Lisäksi tässähän ei olle “pakottamassa” ketään yhtään mihinkään”
Ollaan tossa teiän mallissa rajottamassa ihmisten valinnanmahdollisuuksia ja siten siis pakottamassa tietyn joillekin yksilöille optimaalisen vaihtoehdon valitsematta jättämiseen. Sen sijaan mallissa, jossa sen 18kk sais sopia täysin vapaasti, ketään ei pakotettaisi mihinkään vaan kaikki vaihtoehdot olisivat avoimia.
Koska elämme Suomessa mieselättäjäyhteiskunnassa, joka termi tarkoittaa sitä, että parisuhteessa elävistä miehen ansiot ovat 5/6-osassa parisuhteita naisen ansioita suuremmat, olen ajatellut, että miehen kotiinjäännin nihkeys saattaa johtua siitä, että silloin perheen tulotaso tippuu enemmän kuin siinä tapauksessa, kun nainen jää kotiin.
Eikö silloin paras malli olisi sellainen, että
– paremmin ansaitsevan ansiot taataan 100 %:sti
– vähemmän ansaitsevan ansiot taataan nykytasolle, eli että äitiys- ja vanhempainraha maksetaan vähemmän ansaitsevan tulotason mukaan riippumatta siitä, kuka jää kotiin.
Näin perheen tulotaso on yli 90 % aikaisemmasta, eikä parisuhteessa elävien tulotasoon vaikuttaisi, kumpi jää kotiin.
Tuohon sinkkujen/uusiosinkkujen tapaukseen minulla ei ole riittävästi kokemusperäistä taustaa, joten en ota kantaa.
ps. olen itse pitänyt kaikki mahdolliset perhevapaat ja näin näyttää tapahtuvan seuraavissa sukupolvissakin. Mutta en näytä olevan ihan oikea mies kaikissa Tilastokeskuksen määrittelemissä mies-malleissa.
Hoi,
tuo olisi hyvä malli, mutta se on tasa-arvolain vastainen: vanhempainvapaista ei saa maksaa sukupuolittuneesti tai sukupuolittuneesti tulkittavalla tavalla erisuuruisia korvauksia. Tätä testattiin aikanaan kun haluttiin antaa isille vanhempainvapaan ekoista 35 päivästä 80% korvaus (silloin 70%). Perustuslakivaliokunta tyrmäsi hallituksen esityksen ja lopputulos on, että molemmille vanhemmille maksetaan ekojen 35 päivän osalta 75% tuloista.
Tällaisia ”pakkokeinoja”han ei tarvittaisi, jos useammat miehet eivät täyttäisi Tilastokeskuksen määritelmiä mies-malleista. 🙂
Ei kai erinomaista ehdotusta voi sillä kumota, että se on joskus todettu lain vastaiseksi??? Lakia vaan täytyy muuttaa, jos se on yleisen oikeustajun vastainen. Jos siis miehen nihkeä osallistuminen perhevapaiden hoitoon johtuu siitä, että koko perheen taloustilanne kärsii siitä, niin eikö ratkaisu ole se, erttä lakia muutetaan, ettei niin käy????
Moi,
en tiedä lukiko kukaan linkkiäni, mutta miten ihmeessä vanhemmat voivat valita kumpi jää kotiin maassa, jossa puolelta äideistä puuttuu paluutyösuhde? Monen puolisokin on pätkätyöläinen. Se menee töihin, kumpi töitä sattuu saamaan, ja valitettavasti juuri pienten lasten äitejä syrjitään työnhaussa.
Oikeasti ratkaisu olisi perustulo. Esim. itselläni on hieman keikkatöitä ja kirjoitustöitä, jotka tuovat pientä lisätuloa kotihoidontuen päälle. En kuitenkaan voi laittaa lasta edes osa-aikaisesti hoitoon, koska minulla ei ole varaa menettää kotihoidontukea ja työttömyyskorvaukseen en ole oikeutettu liian vähäisen palkkatyöhistorian vuoksi. (Jos olisin, työttömyyskorvaus plus keikkatyöt aiheuttavat hillittömästi byrokratiaa eikä työnteko ole kovin kannattavaa.) Jos olisi perustulo, voisin laittaa lapsen osa-aikaisesti hoitoon ja yrittää hankkia itselleni hieman enemmän vaikka kirjoitustöitä. Tyytyväisyys elämään kasvaisi, mahdollisesti tulotasokin. Oikeita palkkatöitä en saa millään, olen yrittänyt ihan helvestisti mutta kun ei kelpaa, ei kelpaa. Maisterin papereilla voi nykyään pyyhkiä takamuksensa, jos on vähän palkkatyöhistoriaa omaava pienen lapsen äiti. Työsuhdetta ei heru.
”en tiedä lukiko kukaan linkkiäni, mutta miten ihmeessä vanhemmat voivat valita kumpi jää kotiin maassa, jossa puolelta äideistä puuttuu paluutyösuhde?”
Meinaatko et miehiltä ei puuttuis paluutyösuhdetta, jos ne olis yleensä joku 3-5 vuotta lasten kaa himassa?
Perustulomalleja on olemassa hyviä ja huonoja. Turha kuitenkaan kuvitella, että perustulo olis joku messiassysteemi joka poistais yhtäkkiä kaikkien pienituloisten ongelmat. Niitä uudelleenjaettavia verorahoja on kuitenkin aina joku rajallinen määrä, eikä tilannetta välttämättä oleellisesti muuta se, että ne jaetaan eri tavalla kuin ennen.
Rogue, tässä ei nyt ole kysymys siitä että kenenkään pitäisi olla 3-5 vuotta lasten kanssa himassa (ja ymmärtääkseni Riinakaan ei niin kauaa ole ollut) vaan siitä että ne rakenteet jotka usein _pakottavat_ naiset ensinnä jäämään kotihoidontuelle ja sitten jatkamaan kotihoidontuella koska töitä ei löydy on syytä purkaa. Ja tämä tapahtuisi juuri sen kautta että ensinnä puretaan kotihoidontukijärjestelmä ja sitten korvataan se järjestelmällä joka sekä takaa paremman toimeentulon että mahdollistaa paremmin myös lastenhoitovastuun ja kotivanhemmuuden jakamisen. Tämä taas puolestaan parantaisi naisten asemaa työmarkkinoilla monin tavoin ja sitä kautta myös poistaisi miehiltä elatusvastuuta ja pienentäisi palkkaeroa. Tähän Anna ymmärtääkseni yllä viittasi kun totesi että kotihoidontuki ja palkkaero ovat eräänlainen toisiaan ruokkiva kierre.
Näin juuri. Ja tämä on se rakenne, mihin pitäisi yrittää puuttua.
Ja joo, perustulo ois erittäin hyvä ratkaisu moniin näihin ongelmiin – sehän mahdollistaisi joustavasti sekä lasten hoitamisen kotona että erilaiset osa-aikaiset ratkaisut että keikka- ja muut työt ilman hillintöntä byrokratiaa.
Yks ”rakenne”, mikä aiheuttaa osaltaan sen, että valtaosassa pareja mies tienaa enemmän, on erot parinvalintapreferensseissä. Esim. naiset pariutuvat yleisesti itseään vanhempien miesten kanssa. Tällöin lienee selvää, että miehellä keskimäärin on suuremmat tulot. Kukaan tuskin ajaa sellaista tasa-arvoa, jossa 20-vuotiaan naisen tulisi ansaita keskimäärin yhtä paljon kuin vaikka 30-vuotiaan miehen?
Tämä ei ehkä ollut se rakenne, jota olin tässä ensisijaisesti muuttamassa… Siis pariskuntien sisäiset tuloerot. Sen sijaan 20-vuotiaan naisen pitäisi tienata saman verran kuin 20-vuotiaan miehen, ja 30-vuotiaan miehen saman verran kuin 30-vuotiaan naisen.
Mut jos pariskuntien sisällä mies yleensä tienaa enemmän, niin sehän automaattisesti tuottaa tilanteen, jossa naisen on kannattavampaa jäädä kotiin lasten kanssa kuin miehen. Niin kauan kuin naiset valitsevat itseään paremmin tienaavia miehiä, naisten myös kannattaa hoitaa lapsia kotona miehen käydessä töissä. Toisin sanoen jos naiset eivät muuta preferenssejään, toi sua ahdistava jakauma ei välttämättä muutu muutoin kuin pakottamalla ne paremmin tienaavat miehet järjenvastasesti kotiin lasten kanssa, joka olis useimmissa tapauksissa myuös naisten edun vastaista.
Tää on monimutkainen kysymys, enkä oikein tiedä mihin suuntaan pitäisi edetä. 6+6+6 vaikuttaisi ainakin paremmalta, kuin nykysysteemi, mutta tasa-arvon kannalta se on oikeastaan sama kuin 0+0+0. Vanhempainvapaat on suunniteltu lasten etua silmälläpitäen ja sen valjastaminen elinkeinovapauden rajoittamiseksi ja ”tasa-arvon” keppihevoseksi tuntuu mun mielestä vähän moraalittomalta. Pakottaminen on pakottamista, pakotetaan sitten vihreisiin tai vaipanvaihtoon. Lasten hankkiminenkaan ei aina ole ihan täysin omasta tahdosta kiinni…
Omasta näkökulmastani heikoin rekrytointi on joku kalliin (usein täysin yhdentekevän) korkeakoulutuksen hankkinut, jolla ei ole relevanttia kokemusta liike-elämästä tai ylipäänsä todellisuudesta (näkee liian usein myös tusina VTM:ssa yms, jotka yrittävät kertoa miten innovaatiojärjestelmät ja elinkeinoelämä pitäisi hoitaa…). Lisää vielä muutama vuosi epätyöllisyyttä, kasvava palkkatarve ja heikonkin koulutuksen kiihtyvä inflaatio…
Valitettavasti moinen rekrytointi on aivan kaamea riski työnantajalle. Riskiin voidaan pakottaa monin keinoin, mutta se sitten vähentää vain riskinottajia ja siirtää ne toisaalle. Tulos on, kuten mainitsit, yksi riskinottaja sataa hakijaa kohden. Kun puhutaan työpaikkojen luomisesta (käytännössä kasvuyrityksistä, vakiintuneet puljut eivät pääse lähellekään niiden työllistämiskykyä http://www.newsweek.com/2010/10/02/samuelson-startups-create-most-new-jobs.html), suurimmassa osassa kehittyvää maailmaa (esim. Piilaakso) ei tulisi kuuloonkaan, että firman menestys olisi kiinni avaintyöntekijän kuuden kuukauden vapaasta. Mielummin kustannetaan tuplapalkka, lastenhoitajat jne, mutta yleisesti työpaikkojen luonnissa ei ole varaa muuhun elämään.
Bill Gatesilla oli aikaa hankkia lapsia vasta yli 40-vuotiaana, Steve Jobs ei pitkään aikaan tunnustanut ensimmäistä lastaan, Larry Ellisonilla meni nelikymppiseksi ja tuskinpa Zuckenbergikaan vaihtaa vaippoja ihan hetkeen… On merkittävästi (ja nimenomaan merkittäviä) työtehtäviä ja vastuualueita, jotka eivät yksinkertaisesti anna aikaa perheelle edes kuutta kuukautta. Uusien työpaikkojen luominen on yksi sellainen tehtävä.
On sinänsä kaunis ajatus, etteikö lisääntyminen ja urakehitys olisi toisensa poissulkevia asioita. Mutta elämme maailmassa, jossa joku muu on aina valmis tekemään tarvittavat uhraukset. Ne valitaan siitä sadasta. Valitsijan on pakko tietää realiteetit, sillä virheisiin ei ole varaa. Tasa-arvolla on hintansa.
…unohtui sanoa vielä.
Jos joku aidosti keksisi, millä tavoin paluutyösuhteisiin palaavista saisi jotain kilpailuetua, niin kertokaa ihmeessä, niin tehdään enemmän rahaa kuin kukaan on ikinä tehnyt.
Perhettä ja työtä halajavien imo. kannattaisi elvyttää perheyritysmallia, mahdollisesti organisoida täydennyskoulutuksia vanhempainvapaiden yhteyteen ja tukea enemmän osa-aikaisuutta vanhempainvapaan suhteen.
Noh, itsehän äänestin jo jaloillani. Naiset, jotka eivät osaa huolehtia itsestään, vaan itkevät isoveljelle eivät onneksi sytytä. Odotan naisen kykenevän ihan kaikkeen samaan, mitä miehetkin 😉
Hmm, jäi kiinnostamaan: jos oletat naisen kykenevän siihen samaan mihin miehetkin niin ilmeisesti oletuksena on että naisen tulisi jättää lasten hankkiminen sinne nelikymppiseksi ja keskittyä rakentamaan kasvuyrityksiä? Tai vaihtoehtoisesti ulkoistaa lasten hankkiminen jollain konstilla jotta voi keskittyä työhön joka ei anna aikaa perheelle?
Itse ajattelen että systeemi jossa isällä ei oikein ole varaa tunnustaa lapsiaan ja jossa ainoastaan tuottavat yksilöt ovat arvokkaita on yksiselitteisesti huono ja sen sijaan että sitä ihannoidaan ja pönkitetään pitäisi mitä kiireimmin ryhtyä purkamaan olemassaolevaa systeemiä ja rakentamaan uutta oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Kyse on yksinkertaisesta, ”ei voi säilöä ja syödä kakkua” -tilanteesta. Mun mielestä on ilmeistä, ettei koirailla ole vastaavanlaista biologista ja henkistä painetta ylipäänsä lisääntymiseen (ainakaan otollisimpana riskinottokautenaan). Ja sikäli kun yhteiskunnallinen menestys (joka on tällä hetkellä kiivaimpana tasa-arvokiistana) nykymuodossaan melkolailla edellyttää tuollaista toimintaa (Googlen dynastian ensimmäinen perijä syntyi vasta kun perustajat olivat yli 35… …35-vuotiaalle yrittäjänaiselle!) niin siihen soveltuvat aivot ovat auttamatta etulyöntiasemassa kilpailevalla sektorilla.
Systeemi on perseestä, mutta mitä itse olen maailmalla nyt katsellut, niin nykyinen on melkolailla onnela verrattuna siihen, mitä lähitulevaisuudessa on tapahtumassa. ”Rajattoman” kasvun kausi on vaihtumassa pahimmassa tapauksessa eloonjäämistaisteluksi. Voi olla oikeassa tai jäädä jäljelle. Jos olet katsonut ikkunasta viime päivinä, niin maailmantalous on romahtamassa joko hitaasti tai nopeasti. Suomi kärsii tasan samoista vioista (tosin pienemmässä mittakaavassa, joten taantumaan edettäneen hitaammin), kuin Kreikka, Espanja, Islanti, Irlanti ym. kumppanit.
Mä olen ainakin sijoittanut jalometalleihin ja viljelyskelpoiseen maahan. Olisi pitänyt ostaa enemmän (http://goldprice.org/gold-price-history.html#5_year_gold_price)
Me emme pysty pakottamaan muita pelaamaan ”reilusti”. Ihan totta, vaikkapa 3-vuotta lastenhoitoa harrastanut ei suurimmassa osassa maailmaa ole valitettavasti enää juuri minkään arvoinen elinkeinoelämässä. Kilpailu on todella kovaa ja vain kovenee. Ylikansallisesta näkökulmasta suomalaisten työntekijöiden houkuttelevuus ylipäänsä heikkenee, kun heidät ”pakotetaan” olemaan poissa töistä. 6kk sinänsä ei vielä ole kovin paha, mutta tuohon olisi hyvä saada joustoa vaikkapa useamman lapsen hankinnan varalta. Puolitoista vuotta satunnaisia katkoksia tekee kansainvälisen kilpailun jo todella vaikeaksi.
Vaihtoehtoinen systeemi olisi tosi kiva, mutta realistista sellaista ei ole ehdotettu. Paluu agraariyhteiskuntaan on mun mielestä tällä hetkellä todellisin vaihtoehto.
Vaikkapa Yhdysvalloissa naiset rakentavat huomattavasti useammin kasvuyrityksiä ja ovat pörssiyhtiöiden hallituksissa kuin tasa-arvoisina pidetyissä Pohjoismaissa. Syynä lienee se, että Yhdysvalloissa pakollinen äitiysloma on lyhyt, tietääkseni vain kuukauden mittainen. Luonnollisesti tämä silloin edellyttää lapsen hoidon ulkoistamista. Eli tässä systeemissä ongelma tuntuu olevan, että sukupuolten välinen tasa-arvo ja lasten etu lyövät kyllä toisiaan korville.
”Itse ajattelen että systeemi jossa isällä ei oikein ole varaa tunnustaa lapsiaan ja jossa ainoastaan tuottavat yksilöt ovat arvokkaita on yksiselitteisesti huono ja sen sijaan että sitä ihannoidaan ja pönkitetään pitäisi mitä kiireimmin ryhtyä purkamaan olemassaolevaa systeemiä ja rakentamaan uutta oikeudenmukaista yhteiskuntaa.”
Käsittääkseni jo nyt onnellisuudella mitattuna naiset ovat keskimäärin hieman miehiä onnellisempia. Jos tuon, miten tuottava joku on (joka on aika lähellä sitä, millaista palkkaa joku saa), ei tulisi olla niin merkityksellinen asia, niin miksi tuo ”naisen euron” korostaminen on niin tärkeää ? Olemme suunnilleen yhtä onnellisia = olemme suunnilleen tasa-arvoisia…
Yhteiskunta tarjoaa meille sukupuolestamme riippumatta samat mahdollisuudet koulutukseen, lainsäädännön, joka ei erottele meitä ainakaan suoraan sukupuolittain (no, asevelvollisuus on), saman mahdollisuuden perustaa yrityksiä, mahdollisuuden käyttää samoja terveyspalveluita jne. (no, naisilla on äitiyshuolto ja syöpäseulontoja).
Sukupuolina meillä on kuitenkin monenlaisia keskimääräisiä biologisia eroja: Miehet ovat fyysisesti voimakkaampia ja vaikka olemme keskimäärin aika lailla yhtä älykkäitä, niin kognitiivisten kykyjen äärilaitoja (huippulahjakkuuksia ja vastaavasti heikkolahjaisia) miehissä on enemmän.
Voisiko tämä selittää, miksi vaikkapa maailman sadan parhaiden shakin- ja pokerinpelaajien joukkoon mahtuu vain muutama prosentti naisia ? Ehkäpä syy toisaalta miesten suurempaan osuuteen pörssiyhtiöisen johtokunnissa (kuten myös asunnottomissa) johtuisikin osittain tästä ?
Yhteiskunta, joka laiminlyö tuottavuuden, on pian taantuva yhteiskunta, joka pidemmän päälle romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Kommunistiset valtiot ovat olleet hyviä esimerkkejä tällaisesta.
”Voisiko tämä selittää, miksi vaikkapa maailman sadan parhaiden shakin- ja pokerinpelaajien joukkoon mahtuu vain muutama prosentti naisia ? Ehkäpä syy toisaalta miesten suurempaan osuuteen pörssiyhtiöisen johtokunnissa (kuten myös asunnottomissa) johtuisikin osittain tästä ?”
Ei selitä sellaisenaan. Sen tasoinen älykkyys tai ylipäänsä lahjakkuus, jolla voi kiivetä maailman huipulle ei ole varsinaisesti vielä kovin harvinainen. Lähinnä kyseessä on treenistä. Esim. mensa-tason ylittävistä on arveltu naisia olevan noin kolmanneksen. Eikä kaikki shakki- tai pokerimestarit suinkaan ole kognitiivisilta kyvyiltään lähtökohtaisesti niin erityislaatuisia (2%). Jos puhtaasti lahjakkuuserot selittäisivät eroja, niin muutaman prosentin sijaan shakkimestareista olisi naisia ehkä neljännes. Osittain varmaan selventää, mutta esim. preferenssierot ja epätasaiset rakenteet (pörssiyhtiöiden johdossa näkyy nyt se, millainen maailma oli 40v sitten) lienevät melkolailla yhtä suurissa rooleissa.
Älykkyyskin on vähän kuin pituus. Ylimääräinen on hyvä, mutta liika on vain haittaa. Peruslahjakkuudella voi päästä ihan minne tahansa, jos vain jaksaa treenata itsestään virtuoosin. Usein sopiva sairaus tai erikoiskyky toki antaa kilpailuetua, mutta toisinaan selkeää haittaa.
Ei kukaan, jolla on vähänkään järkeä päässä hakeudu esim. toimitusjohtajaksi. (http://gurumarkkinointi.fi/2011/02/03/johtajalla-koiran-homma/)
hzel:
”sen sijaan että kritisoit minua kun yritän puuttua sukupuolittuneisiin rakenteisiin “pakko”keinoilla (jep, kannatan myös sukupuolikiintiöitä, kun “vapaa valinta” ei näytä tuottavan tasa-arvoa esim. pörssiyhtiöiden hallituksiin), ”
Et nyt ilmeisesti ollenkaan hahmota, et sulla on noi kiveen hakatut lähtöoletukset koko ajan ajattelus pohjana. Miten niin vapaavalinta ei näytä tuottavan tasa-arvoa pörssiyhtiöiden hallituksiin? Mikä sukupuolijakauma hallituksissa mielestäsi on tasa-arvoinen ja millä perusteella? Ei pörssiyhtiöiden hallitukseen kuuluminen ole mikään ihmisoikeus tai oleellisesti sukupuolikysymys. Hallituksiin päästään ansioiden perusteella ja osakkeenomistajien preferenssien perusteella. Jos jonkun yrityksen osakkeenomistajat haluavat hallitukseen 10 mieztä ja nolla naista, hallituksessa tulee olla 10 miestä ja nolla naista. Jos sitten sattuu olemaan niin, että huomattavasti pätevämpiä naisia olisi ollut tarjolla, nämä naiset ajanevat tuon tehottomasti toimivan sovinistifirman konkurssiin toimimalla jossain kilpailevassa tehokkaasti toimivassa firmassa.
Aiheeseen liittyvä kysymys:
Jos miehet ovat perustaneet esim. 90% porssiyrityksistä, millä perusteella olisi tasa-arvoista vaatia näiden yritysten hallituksiin tasaista sukupuolijakaumaa? Miksei mieluummin vaadita naisia perustamaan yhtä paljon pörssiyrityksiä kuin miehet perustavat?
”kerro mulle, miten muuten me voisimme aikaansaada tilanteen, jossa taloudellinen vastuu lasten kotihoidosta ei kaadu naisten niskaan?”
Missä mielessä taloudellinen vastuu lasten kotihoidosta kaatuu tällä hetkellä naisten niskaan? Yleensähän perhe elää töissäkäyvän puolison tuloilla plus kotihoidon tuella. Eron sattuessa mies taas maksaa elatusmaksuja. Jos olet tyytymätön niiden määrään, vaadi korotuksia elatusmaksuihin. Sille, että kotona oleminen aiheuttaa notkahduksen urakehitykseen ei yksinkertaisesti voi mitään. Jos haluaa panostaa uraan, ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa kotiin. Kaikkea ei voi saada.
”Kun esität minulle hyviä keinoja tähän niin lupaan niitä edistää kaikin mahdollisin keinoin, tavoitehan meillä lienee kuitenkin sama?”
Ilmeisesti tavoitteemme eivät ole samat. Sinä kannatat poliittista painostusta lopputulosten tasaiseen jakaumaan, minä kannatan mahdollisuuksien tasa-arvon poliittista tukemista.
Jos ihmiset toimivat väärin (esimerkiksi kuluttavat liikaa alkoholia), lainsäädännöllä tai veroratkaisuilla voidaan puuttua tähän asiaan (alkoholin hinta nousee, alkoholimainonta nuorille kielletään –> kulutus vähenee)
Niin sinun mielestäsi ihmiset tekevät vääriä itseään koskevia valintoja lastenhoidon suhteen. Ongelmana on, että perusteena sinulla on ainoastaan se, että et itse pidä ihmisten tekemistä valinnoista ja niiden lopputuloksena syntyvästä jakaumasta. Sanot valintojen olevan ”väärin”, mutta mitään moraalisoikeudellista perustetta et anna sille, miksi ne olisivat väärin.
siinäkin tapauksessa, että kotihoidontuki poistettaisiin ja toteutettaisiin 6+6+6 (+6) malli, tästä 18 kuukautta olisi yksinomaan naisen käytttävissä
En mä sanonutkaan, että toi systeemi välttämättä olis huonompi ku nykyinen. Ihmettelin vaan sitä, miks tossa uudessa mallissa pitää olla minkäänlaista korvamerkittyä osiota.
”Niin sinun mielestäsi ihmiset tekevät vääriä itseään koskevia valintoja lastenhoidon suhteen. Ongelmana on, että perusteena sinulla on ainoastaan se, että et itse pidä ihmisten tekemistä valinnoista ja niiden lopputuloksena syntyvästä jakaumasta. Sanot valintojen olevan “väärin”, mutta mitään moraalisoikeudellista perustetta et anna sille, miksi ne olisivat väärin.”
Eihän tässä ole kyse ainoastaan siitä että joku ei ”pidä” jostain, kuten käy hyvin ilmi tuosta Riinan ylle linkittämästä blogauksestakin. Kyse on siitä että jos lapsella on kaksi vanhempaa on epäoikeudenmukaista että heistä toinen joutuu kantamaan vanhemmuuden seuraukset nahoissaan vaikka ei sitä haluaisi.
Siitä huolimatta että monet äidit haluavat jäädä kotiin lastensa kanssa on paljon Riinan kaltaisia äitejä jotka kärsivät tämänhetkisestä systeemistä, koska se ei ole oikeudenmukainen. Eivät kaikki äidit halua olla kotona, ja suurin ongelma lienee se että ne jotka kerran jäävät kotiin joutuvat samantien kierteeseen josta on todella vaikea enää päästä takaisin työelämään. En näe ongelmaa siinä että näiden äitien tilannetta pyritään korjaamaan.
Asioista on hirveän hankala keskustella jos liikutaan ainoastaan yksilöllisten valintojen tasolla. Samoin argumentein voidaan esimerkiksi väittää, että jos hakattu puoliso jää väkivaltaisen puolisonsa luo tämä on valinnut uhrina olemisen eikä kyseessä ole minkäänlainen yhteiskunnallinen ongelma, ja että väkivallan ehkäisemiseen tähtäävä työ itse asiassa kaventaa uhrien vapautta valita väkivalta. Samoin voidaan todeta että itse asiassa meillä ei ole tietoa siitä preferoivatko tietyt ihmiset väkivallan kohteena olemista joten emme voi nähdä väkivaltaa ongelmana. Tämä on pidemmän päälle absurdi ajattelumalli, koska yhteiskunnallisia kysymyksiä ei yksinkertaisesti voi redusoida tälle tasolle. Ihmiset eivät tee valintojaan tyhjiössä, eikä kyse ole siitä että joillakin tietyillä poliittisilla toimenpiteillä yhtäkkiä puututtaisiin vapaisiin valintoihin. Kyse on siitä että koska valinnat tehdään jo nyt tietyissä olosuhteissa ja tietyin ehdoin, politiikalla voidaan pyrkiä muuttamaan näitä olosuhteita.
”Ruotsalaistutkimuksen mukaan se, että molemmat vanhemmat ovat kotona pienten lastensa kanssa parantaa parisuhdetta, lisää onnellisuutta ja vähentää avioeron riskiä. Mun mielestä aika hyviä asioita”
Hesarissa oli hiljattain tällainen:Tutkimus: Isän osallistuminen lapsen hoitoon lisää vanhempien riitoja. Asia ei siis liene aivan yksiselitteinen.
K kiteytti edellisen keskustelun ongelman: yksi katsoo sukupuolittuneiden yhteiskunnallisten rakenteiden ja poliittisten ratkaisujen näkökulmasta ja toinen yksilön ja vapaan valinnan näkökulmasta. Keskustelu olisi oiva diskurssianalyysimateriaali politiikan tutkimuksen kurssille – se on myös oiva esimerkki kaikille, jotka pohtivat, mitä puoluetta kevään eduskuntavaaleissa äänestää. Yksinkertaistaen oikein reippaasti voi todeta, että neoliberaaleille arvoille rakentuva oikeistopolitiikka tuottaa yksilön valinnalle perustuvaa politiikkaa, vasemmistopolitiikka yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseen perustuvaa politiikkaa. Ja vihreiden tulee tietty miettiä, kumpaan porukkaan he paremmin sopivat.
Budapestin Gender and politics -konferenssissa Mieke Verloo kiteytti hyvin: sukupuolineutraali politiikka tuottaaa tasa-arvoisessa lähtötilanteessa tasa-arvoisia tuloksia, kun taas epätasa-arvoisessa lähtötilanteessa sukupuolineutraali politiikka tuottaa epätasa-arvoisia tuloksia. Jos vanhemmuus ei keskimäärin jakaudu tasaisesti, ei sukupuolineutraali, kaikkien omaa henkilökohtaista valinnanvapautta korostava politiikka tuota tasa-arvoisia tuloksia. Se voi tuottaa valinnanvapautta ja ”mahdollisuuksien tasa-arvoa” – minulle se ei kuitenkaan riitä.
Lait ja sopimukset ovat myös viestejä siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. 6+6+6-malli viestii jaetun vanhemmuuden puolesta ja yhteiskunnasta, jossa jokainen sekä saa hoivaa että antaa sitä. Kyse ei ole vain rahasta ja vapaiden määrästä, vaan myös siitä, millaisia sukupuolten välisiä valtasuhteita maassamme rakentuu. Ja minusta vastakkaisasettelu lapsen etu ja ”vanhempainvapaajärjestelmän käyttäminen tasa-arvon keppihevosena” on aika härski. Omassa maailmankuvassani jaettu vanhemmuus ja stereotyyppisen sukupuoliroolien purkautuminen – jos mikä – on lapsen etu.
Milja vei sanat suustani. Aivan juuri näin.
”Ja minusta vastakkaisasettelu lapsen etu ja “vanhempainvapaajärjestelmän käyttäminen tasa-arvon keppihevosena” on aika härski. Omassa maailmankuvassani jaettu vanhemmuus ja stereotyyppisen sukupuoliroolien purkautuminen – jos mikä – on lapsen etu.”
Olet oikeassa, se on härskiä ja siksi sitä ei pitäisikään noin tulkita. 6+6+6 vanhempainvapaata vain on lähinnä perusteltu äitien työmarkkina-arvon parantamisella (korjataan tuloeroja jne. tasa-arvojuttuja), vaikka se ei suinkaan niin tee.
Se vain heikentää täydet vanhempainvapaat käyttävien miesten työmarkkina-arvon yhtä alas, kuin vastaavat lomat pitävillä naisilla. (nykykilpailutilanteessa ja maapallon väkimäärän kanssa riittämätön) Ja kun työpaikat eivät valitettavasti ole enää mikään perusoikeus kuin kauniissa puheissa, lopputulosten tasa-arvon kerrannaisvaikutukset voivat olla ikäviä.
Tälle se valitettavasti näyttää, kun maapallon kantokyky ei kestä. Kaikille ei riitä. Vielä toistaiseksi kyse on lähinnä korkeamman elintason riittävyydestä vain työtä tekeville (Kiinalaiset nostavat vuosittain euroopallisen ihmisiä köyhyydestä).
Kohta aletaan puhua ruuasta.
Minusta sitä, että ainakin monessa ammatissa väistämättä pitkä työelämästä poissaolo väistämnättä johtaa ongelmiin myös henkilölle itselleen, ei pystytä reaalimaailmassa pääsemään koskaan ainakaan kokonaan eroon. Sen takia minusta pitäisi vakavasti harkita koko kotihoidontuesta luopumista, etenkin kun ilman sellaista pärjätään muuallakin maailmassa.
Hyvä esimerkki oli vaikkapa hiljattain valitettavasti menehtynyt Leena Palotie. Kuulemma hän mm. piti dosentuuriluentonsa samalla viikolla, kun synnytti yhden lapsistaan. Jos hän olisi jäänyt lastenhankinnan yhteydessä pitkäksi aikaa pois tutkimus- ja työelämästä, ei muu maailma olisi jäänyt odottelemaan, vaan olisi saattanut julkaista hänen tutkimistaan asioista tutkimukset ennen häntä. Leena on myös minusta esimerkki siitä, että naisenkin on mahdollista saada sekä hyvin menestyksekäs ura, että myös hankkia lapsia. Lasten hoitamiseen on vain kehitettävä taloudellisesti järkevämmät ja toimivammat ratkaisut, kuin vuosien kotona oleminen kesken parhaan työiän.
Käsittääkseni Paloteiden tapauksessa isovanhemmat auttoivat runsaasti lastenhoidossa – ja minusta tämä olisi hyvä ratkaisu monelle muullekin. Minäkin olin lapsena päiväkodin lisäksi isovanhempien hoidossa pidemmän aikaa ja minusta se toimi hyvin. Välit isovanhempiin muodostuivat varmasti läheisemmiksi, kuin millaisiksi ne olisivat muuten muodostuneet ja eläkkeelle jääneet isovanhemmat saivat sisältöä elämäänsä ja seuraa.
Aika outoa valitusta kotihoidontuesta. Äidinhän ei ole pakko jäädä kotihoidontuelle, vaan hän voi mennä töihin. Tämä on äidin valinta.
Tässä kirjoituksessa näkyy hyvin, miten äitikeskeisesti tällaiset feministiset keskustelut, ja perhepolitiikka yleensäkin, etenevät. Isät ovat epäilyksenalaisia ja lapset poissa.
Hmmm.. Mun alkuperäisen kirjoituksen pointtihan oli nimenomaan se, että äidit pois kotoa ja isät kotiin –> isät ovat hyviä vanhempia ja lapselle on hyväksi luoda suhde molempiin vanhempiinsa..?
Meni tosta yhestä vastauksesta Johannalle HTML-tagit ihan perseelleen, mut eipä voi mitään…
Katariinalle,
”Rogue, tässä ei nyt ole kysymys siitä että kenenkään pitäisi olla 3-5 vuotta lasten kanssa himassa (ja ymmärtääkseni Riinakaan ei niin kauaa ole ollut) vaan siitä että ne rakenteet jotka usein _pakottavat_ naiset ensinnä jäämään kotihoidontuelle ja sitten jatkamaan kotihoidontuella koska töitä ei löydy on syytä purkaa”
Mut miks sitten ei puututa niihin rakenteisiin, vaan pyritään vääristämään tehokasta resurssien allokaatiota muuttamalla väkisin lopputulosten jakaumaa? Ts. jos naisten kotiin jääminen johtuu siitä et mies tienaa enemmän, voi yrittää saada naiset tienaamaan enemmän. Jos naisten pienemmät tulot johtuu vaikka erilaisesta kasvatuksesta, pitää muuttaa kasvatusta. Jos taas naisten pienemmät tulot parien sisällä johtuu siitä, et naiset preferoi paremmin tienaavia miehiä, pitää muuttaa naisten preferenssejä(joka voi toki olla mahdotonta) jne.jne.. Mut missään tapauksessa ei ole perusteltua puuttua seurauksiin, vaan paljon järkevämpää on puuttua syihin, eli just niihin ”rakenteisiin”. Ja niihinkin vaan siinä tapauksessa, että on jotain syytä uskoa nykyisten rakenteiden johtavan epätoivottuun lopputulokseen ja niiden uusien rakenteiden johtavan parempaan lopputulokseen. Ei ole esim. mitään näyttöä siitä, että sukupuolittunut työnjako olis absoluuttisesti haitallista tai ihmisten enemmistön onnettomaks tekevää. Päinvastoin, on ihan hyviä syitä uskoa, et jos tosissaan lähettäis tasapäistämään ja naisia ruvettais pakottamaan 50-50 jakaumaan putkimiehiks, betoniraudottajiks, palomiehiks, sotilaiks, tietokonenörteiks yms., niin naisten onnellisuus laskis huomattavasti.
Ihanku tää systeemi heittelis itestään noita kursivointi-tageja kehiin. Tai sit oon ihan pihalla…
Katariina:
”Eihän tässä ole kyse ainoastaan siitä että joku ei “pidä” jostain, kuten käy hyvin ilmi tuosta Riinan ylle linkittämästä blogauksestakin. Kyse on siitä että jos lapsella on kaksi vanhempaa on epäoikeudenmukaista että heistä toinen joutuu kantamaan vanhemmuuden seuraukset nahoissaan vaikka ei sitä haluaisi”
Joo toi olis epäoikeudenmukaista, jos joku pakotettaisiin yhteiskunnan toimesta kantamaan vanhemmuuden seuraukset nahoissaan. Sen sijaan jos nainen ja mies keskenään sopivat, että mies käy töissä ja nainen hoitaa lapsia, en näe asiassa mitään a priori epäoikeudenmukaista. Jos tähän valintaan on ollut vaikuttamassa jonkinlainen pakottava yhteiskunnallinen rakenne, voi tuota rakennetta pyrkiä murtamaan. Mutta sen sijaan te ehdotatte, että luotaisiin ylimääräinen pakottava rakenne, jolla rajoitettaisiin ihmisten valinnanvapautta.
”Eivät kaikki äidit halua olla kotona, ja suurin ongelma lienee se että ne jotka kerran jäävät kotiin joutuvat samantien kierteeseen josta on todella vaikea enää päästä takaisin työelämään. En näe ongelmaa siinä että näiden äitien tilannetta pyritään korjaamaan”
Mut siis miten tää ongelma korjaantuis sillä, että mies ehkä olis tai ehkä ei olis jonkun ylimääräisen 6kk pätkän himassa lasten kanssa? Eihän se miesten mahdollisesti käyttämä 6kk vapaa välttämättä vähentäis ollenkaan naisten kotonaolemisen määrää nykyisestä tasosta. Eiks täs nimenomaan ollu ongelmana se, että niiden naisten jotka on pitkään pois duunista on hankala palata sinne? Ja toisaalta monille pareille toi systeemi voi ai´heuttaa ison tulonmenetyksen. Jos mies on vaikka hyväpalkkaisessa duunissa ja nainen työtön/opiskelija/kaupankassa, ne ei saa valita niin, et mies olis tienaamassa sen koko 18kk. Miks haluutte tällasta syrjintää epätasaisen tulojakauman omaavia pareja kohtaan?
”Asioista on hirveän hankala keskustella jos liikutaan ainoastaan yksilöllisten valintojen tasolla”
Koko ajanhan täs on ollu puhe siitä, miten politiikalla pyritään ohjailemaan yksilöllisiä valintoja, jotka sitten näkyvät tilastoissa. Eiks tää nyt oo ihan perusmeininkiä?
”Samoin argumentein voidaan esimerkiksi väittää, että jos hakattu puoliso jää väkivaltaisen puolisonsa luo tämä on valinnut uhrina olemisen eikä kyseessä ole minkäänlainen yhteiskunnallinen ongelma”
No ei tossakaan tilanteessa oo oikeestaan mitään järjellistä mekanismia, jonka avulla yhteiskunta pystyis päättämään yksilöiden puolesta kovinkaan tehokkaasti, milloin saa jäädä suhteeseen ja milloin ei. Sen sijaan yhteiskunta voi päättää mistä rikoksesta joutuu vankilaan ja mistä ei. Vankilaan joutuneen kanssa suhdetta on tietty hankala jatkaa. Mutta vapaina olevien aikuisten ihmisten keskinäisiin ihmissuhdekuvioihin valtion ei mielestäni tule puuttua muutoin kuin rikosten osalta.
Työssäni joudun kohtaamaan niin väkivallan kohteeksi joutuneita miehiä, kuin naisiakin. Valitettavan usein tapaa naisia, jotka toistuvasti ajautuvat suhteisiin väkivaltaisten miesten kanssa. Ja vaikka heille tarjotaan kaikkea mahdollista apua (kuten kuuluukin), yllättävän monet palaavat kerta kerran takaisin väkivaltaisiin suhteisiin – tai – kun väkivaltaisesta suhteesta pääsevät – löytävät taas uuden väkivaltaisen suhteen…
Eli näen näissä tapauksissa usein yksilön sisäisen ongelman (riippuvuus, emotionaalinen taipumus valita väkivaltaiseen käyttäytymiseen taipuvaisia partnereita), toisillä voi olla kognitiivinen vajaus vaikkapa tunnistaa toisen osapuolen raivoreaktio.
Meillä on sosiaaliturvajärjstelmä – taloudellinen riippuvuus ei pakota enää Suomessa ihmisiä elämään väkivaltaisessa suhteessa – turvakoteja on – hoitaakin yritetään… Lisäksi on hyvä, että tunnustetaab ha tiedostetaan, että parisuhdeväkivallan tekijä voi olla nainenkin, vaikka erään tunnetun feministin suulla väkivaltaisten naisten kaltaisesta marginaali-ilmiöstä ei tulisi edes puhua…
P.S. Joka tapauksessa blogin perustajille lämmin kiitos rohkeudesta avata tämä blogi ja sen tarjoamasta keskustelumahdollisuudesta… 🙂
Miljalle:
”yksi katsoo sukupuolittuneiden yhteiskunnallisten rakenteiden ja poliittisten ratkaisujen näkökulmasta ja toinen yksilön ja vapaan valinnan näkökulmasta”
Mä koitan kyl katsoa molemmista, eikä ne oo mitenkään toisensa poissulkevia. Mul näyttää olevat vaan eri käsitys feministien kanssa siitä, missä kohtaa tätä syy-seuraus -ketjua ne rakenteet lymyilee. Mun mielestä rakenteet löytyy oleellisesti sieltä alkulähteeltä ja feministien mielestä ilmeisesti jostain myöhemmästä risteyksestä tai vasta loppulätäköstä.
”Yksinkertaistaen oikein reippaasti voi todeta, että neoliberaaleille arvoille rakentuva oikeistopolitiikka tuottaa yksilön valinnalle perustuvaa politiikkaa, vasemmistopolitiikka yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseen perustuvaa politiikkaa”
Tosi reipas yksinkertaistus onkin ainakin jos tähän keskusteluun viittaat. Tos aikasemminhan joku kerkes tituleerata mut jo libertaristikskin. Vähän hakoteillä ootte noiden termien kanssa, koska kunnon libertaristi ei ees vaivautus keskustelemaan mistään tukisysteemeistä tai ehkä edes näistä rakenteista, koska sen mielestä kaikki tuet pitäis poistaa välittömästi ja rakenteita sais olla ehkä poliisin, oikeuslaitoksen ja ehkä parin muun hyvin niukan julkisesti järjesteyn palvelun verran. Mähän oon vängänny tässä lähinnä siitä, että olettaen tuen ja vapaiden määrä X, parien pitäis ite saada päättää miten ne keskenään jakaa sen. Tuen olemassaoloon yleensä en oo oikeestaan ottanu mitään kantaa. Tällasta tukipolitiikan hyväksymistä mutta valinnanvapauden tarpeettoman rajottamisen vastustamista vois pitää ehkä liberaalina, mutta tuskin ”neoliberaalina oikeistolaisuutena” saati sitten libertaristisena.
”sukupuolineutraali politiikka tuottaaa tasa-arvoisessa lähtötilanteessa tasa-arvoisia tuloksia, kun taas epätasa-arvoisessa lähtötilanteessa sukupuolineutraali politiikka tuottaa epätasa-arvoisia tuloksia”
Eli eiks kannattais panostaa sen tasa-arvoisen lähtötilanteen luomiseen sen sijaan, että yrittää tehottomasti vääristää lopputulosten jakaumaa?
”Jos vanhemmuus ei keskimäärin jakaudu tasaisesti, ei sukupuolineutraali, kaikkien omaa henkilökohtaista valinnanvapautta korostava politiikka tuota tasa-arvoisia tuloksia. Se voi tuottaa valinnanvapautta ja “mahdollisuuksien tasa-arvoa” – minulle se ei kuitenkaan riitä”
Tos unohdetaan mainita, että minkä suhteen ei tuota tasa-arvoisia tuloksia? Jos naiset valitsevat vanhemmuuteen panostamisen, voi olla että he saavat vanhemmuudesta sellaista iloa, joka korvaa esim. huonomman menestyksen työelämässä. Tuossa väitteessä tuntuu olevan implisiittisenä oletuksena, että tasa-arvoa mitataan pelkästään esim. lopputulosten jakaumalla työelämässä tai palkoissa. Ikään kuin naiset olisivat äitejä vastahakoisesti eivätkä saisi itse valitsemastaan äiteydestä ollenkaan hyötyä/onnellisuutta.
”Mul näyttää olevat vaan eri käsitys feministien kanssa siitä, missä kohtaa tätä syy-seuraus -ketjua ne rakenteet lymyilee. Mun mielestä rakenteet löytyy oleellisesti sieltä alkulähteeltä ja feministien mielestä ilmeisesti jostain myöhemmästä risteyksestä tai vasta loppulätäköstä.”
”Eli eiks kannattais panostaa sen tasa-arvoisen lähtötilanteen luomiseen sen sijaan, että yrittää tehottomasti vääristää lopputulosten jakaumaa?”
Ensinnäkin, kuten tässäkin keskustelussa on tullut esiin, siitä, mikä on syy ja mikä seuraus voidaan olla montaa mieltä.
Toiseksi, tasa-arvoinen lähtötilannehan on mahdottomuus, historiaa emme voi ylittää. Voimme kuitenkin muuttaa maailmaa oikeudenmukaisempaan suuntaan käytännöllisillä poliittisilla uudistuksilla, sellaisissa kohdissa, joissa se on mahdollista. (Vanhempainvapaajärjestelmään voidaan vaikuttaa, asenneilmapiiriin ei niin helposti.)
”Jos naiset valitsevat vanhemmuuteen panostamisen, …”
Kaikki eivät vapaasti valitse, vaan tilanne pakottaa. Valintoja ei tehdä tyhjiössä, kuten täällä on useaan otteeseen korostettu.
”Kaikki eivät vapaasti valitse, vaan tilanne pakottaa. Valintoja ei tehdä tyhjiössä, kuten täällä on useaan otteeseen korostettu.”
Jep. Kun maailmasta on kiistatta tehty sukupuolittomampi ja oikeudenmukaisempi paikka länsimaissa viimeisten kymmenien vuosien aikana, on hienoa, miten ihmiset päättävätkin valita enemmän väärin:
http://www.asylum.com/2011/01/07/women-are-increasingly-marrying-up/
Satunnaisen toimenpiteen tulos on satunnainen. Sukupuolijärjestelmän ”ravistamisen” ja muutoksen ongelma on siinä, että vaikutus voi olla myös negatiivinen. Lisääntyvät mielenterveysongelmat, naisalojen orjatyö, miesten tasa-arvo… Musta ainakin alkaa vaikuttaa, että feministisen tasa-arvonäkemyksen premissit ovat olleet hyvin hakoteillä viime vuosikymmeninä. Miten niihin konstruktioihin on päädytty ja miksi? Ehkä pitäisi keksiä joku vaihtoehtoinen selite ikiaikaiselle miehiselle sorrolle?
Aika näyttää…
”Toiseksi, tasa-arvoinen lähtötilannehan on mahdottomuus, historiaa emme voi ylittää. Voimme kuitenkin muuttaa maailmaa oikeudenmukaisempaan suuntaan käytännöllisillä poliittisilla uudistuksilla, sellaisissa kohdissa, joissa se on mahdollista”
Se, että 100% tasa-arvoinen lähtötilanne ei ole kaikilla mittareilla mahdollinen, ei ole oikeastaan minkäänlainen argumentti sen puolesta, että lopputuloksien jakaumaan puuttuminen suoraan johtaisi parempaan tilanteeseen kuin lähtötilanteen tasa-arvoon pyrkiminen yhdistettynä mahdollisimman vapaaseen valintaan. Etenkään ei ole mitään tietoa siitä, aiheutetaanko lainvoimalla pakottamisella enemmän haittaa kuin hyötyä. Jotenkin vaikea kuvitella, että ihmiset olisivat niin huonoja päättämään omista asioistaan, että 6+6+6 malli voisi olla parempi kuin vapaasti valittavat 18.
”Kaikki eivät vapaasti valitse, vaan tilanne pakottaa”
Mielestäsi on pakottavampaa antaa parien sopia keskenään lastenhoidosta kuin määrätä lailla, miten hoidon tulee jakautua?
Moi vielä,
itse asiassa linkitin vahingossa väärän blogitekstini: sekin kyllä käsitteli aihetta, mutta ei ollut se melko tuore Hesarin yleisönosastokirjoitukseni, joka minun oli tarkoitus linkittää. Oikea linkki tässä:
http://raivoriina.blogs.fi/2011/01/13/kirjoitukseni-hesarissa-10-10357590/#c14915169
PS. Jos joku vielä kerran kirjoittaa, että kenenkään ei ole pakko olla kotiäiti kun aina voi MENNÄ töihin, en kestä. 50 000 korkeasti koulutettua työtöntä on luku, joka kertoo jo aika paljon.
Toi sun kirjotushan ei hirveen oleellisesti liittyny näihin pointteihin, joista täällä on väännetty. Sun pointti oli, että pienten lasten äitien voi olla vaikea työllistyä ja että ansiosidonnaiselle pääsevillä on asiat paremmin ku niillä, jotka ei pääse. Kumpikaan ongelma ei millään tavalla johdu kotihoidon tuen olemassaolosta. Kotihoidon tuen poistaminen ei millään tavalla parantais äitien markkina-arvoa työelämässä tai kaventais töissäkäyvien ja töissäkäymättömien elintasoeroa.
”PS. Jos joku vielä kerran kirjoittaa, että kenenkään ei ole pakko olla kotiäiti kun aina voi MENNÄ töihin, en kestä. 50 000 korkeasti koulutettua työtöntä on luku, joka kertoo jo aika paljon”
Ei kai täällä oo kukaan väittäny et töitä saa aina ku haluaa? Pointti oli, ettei se kotihoidon tuen olemassaolo pakota ketään jäämään kotiäidiks. Se tarjoaa vaan vaihtoehdon niille, jotka haluaa olla kotiäitinä tai ei löydä sopivaa duunia. Silti joku muu systeemi vois tietty toimii paremmin. Tai sit ei. Mut se mulle ei oo oikeen vieläkään selvinny, et miten se 6+6+6 malli lisäis äitien palkkaamisen houkuttelevuutta suhteessa nykysysteemiin. Saati, että miks naiset valitsis kotiäitiyttä yhtään vähempää 6+6+6 mallissa ku nykyään. Tai, et miks feministit ylipäätänsä on niin varmoja siitä, että pienten lasten kotihoitoa olis hyvä vähentää.
”PS. Jos joku vielä kerran kirjoittaa, että kenenkään ei ole pakko olla kotiäiti kun aina voi MENNÄ töihin, en kestä. 50 000 korkeasti koulutettua työtöntä on luku, joka kertoo jo aika paljon.”
Kannattaa muistaa, että noin puolet noista korkeakoulutyöttömistäkin on miehiä. (http://beta.yle.fi/tyottomyys/) Suomessa taitaa työvoimassa olla noin 50 000 miestä enemmän kuin naista. Ero on noin prosentin luokkaa ja elää koko ajan. Ero on niin pieni, ettei todellakaan ole syytä nähdä nimenomaan työnsaannin kannalta mitään systemaattista naisten syrjintää. Päin vastoin. Yllättäen taas pitkäaikaistyöttömistä, nuorista (lisääntymisikäisistä) jne. työttömistä suurin osa on miehiä. Ja miksi ongelma on vain korkeakoulutettujen työttömyys? Luulisi, että ainakin äitys on semmoinen pulma, joka ei katso koulutusta?
Mikä sitten on se rakenne, josta voi syyttää miesten työttömyyttä?
Tosiasiassa äitiys estää lähinnä urakehitystä niille korkeimmille palleille, jotka vaatii 12h työpäiviä ja jatkuvaa treenausta huipulla. Sinänsä (vähemmän vastuullisen) työnsaannin kannalta säntillinen 8-16 mamma on varsin ylivertainen rekrytointi. Mutta ei niiden kanssa firmoja perusta, ellei jahtaa muutamia naisyrittäjärahastoja…
Noi sukupuolitetut erot on niin mitättömän pieniä, että todennäköisempi selitys olisi esim. koulutusalojen sukupuolittuminen. Teekkarit työllistyy. Sen sijaan urakehitystä seuraamalla löytää aivan varmasti mamma-handicappeja.
Itse kukin voi kysyä, onko sitten yksinomaan työlle omistautumisen kautta ja sen vaatiminen etenemiseen reilua? Luuletko, että sinulla olisi työpaikka, jos firman perustaja, pomosi ym. olisi ottanut muutaman vuoden vanhempainvapaan parikymppisenä? Luuletko, että meillä olisi niin paljon jaettavaa verovaraa, jos useampi käyttäisi vapaitaan?
Tämä aihe varmaan kuvaa hyvin naisten välisiä erimielisyyksiä. Monet äidit nauttivat lastensa kasvatuksesta ja viihtyvät hyvin näiden kanssa. Heille kotihoidontuki antaa hyvän mahdollisuuden. Lisäksi muistelen, että jotkut tutkijat ja psykologit ovat tuoneet esille sen, että lapsen olisi hyvä olla vanhemman hoidossa esim. 3-vuotiaaksi asti. Kotihoidon tuki voi siis palvella myös lapsen etua.
Ilmeisesti kuitenkin jonkinlainen edellytys kotiinjäämiselle on puolison vähintään kohtuulliset tulot, mistä syystä puolison alemman tulotason ansainta ei mahdollista kotiinjäämistä. Eli käytännössä periteisille vasemmiston kannattajille kotiin jääminen ei ole usein mahdollista. Tästä syntyy sitten koko järjestelmän vasemmistosta tuleva vastustus. Lisäksi on äitejä jotka ”tulevat hulluiksi” jos joutuvat jäämään kotiin yhtään välttämätöntä pidempään. Nämäkään äidit eivät luonnollisesti perusta kotihoidontuesta.
Kotihoidontuessa kysymyksessä on siis järjestelmä joka voi palvella lapsen ja äidin etua, mutta ei kuitenkaan täysin tasapuolisesti, koska perheen kokonaistulot vaikuttavat. Joka tapauksessa tässä ketjussa näkyy yksi feminismin ikävä puoli: vasemmistolainen tasapäistäminen sekä äitikeskeisyys. Ei siis esimerkiksi mahdollisuuksien salliminen erilaisille perheille tai lapsen edun laittaminen lähtökohdaksi.
Yks yleinen pointti. Riina tuolla blogissaan päivitteli sitä ”epäkohtaa”, että Suomessa työttömyyskorvaus on riippuvainen puolison tuloista. Tätä voi kyllä vastustaa jos haluaa, mutta olisi hyvä ymmärtää mitä silloin tulee oikeasti vastustaneeksi,
Oletetaan annettu verorahojen määrä X, joka aiotaan jakaa tulonsiirtoina työttömille. Jos X jaetaan työttömien kesken siten, ettei puolison tuloilla ole vaikutusta, jokainen työtön saa saman summan X/Y, jossa Y on työttömien määrä. Jos korvaus riippuu puolison tuloista, ne työttömät, joilla ei ole kohtuullisesti ansaitsevaa puolisoa, saavat jonkin verran enemmän kuin ne, joilla on kohtuullisesti tienaava puoliso. Jälkimmäinen systeemi tasoittaa elintasoeroja huomattavasti, koska tienaavan puolison omaavat työttömät kuitenkin hyötyvät taloudellisesti puolisostaan ja puolisottomat työttömät ovat keskimäärin muutenkin yhteiskunnan huono-osaisimpia.
Pointti: Jos haluat keskiluokkaa tukevaa politiikkaa, kannatat työttömyyskorvausten riippumattomuutta puolison tuloista. Jos sen sijaan haluat yhteiskunnan huono-osaisimpia tukevaa politiikkaa, kannatat korvausten riippuvuutta puolison tuloista.
Näin siis annetulla tukien määrällä X. Täysin eri kysymys on sitten se, jos haluaa nostaa tukien kokonaismäärää.
Suomessa keskipalkka on lähes kolme tonnia ja mediaanipalkka vähän yli kaksi ja puoli tonnia.
Jo alle 2000 euron puolison tulot estävät käytännössä saamasta työmarkkinatukea.
Vaatimalla työmarkkinatukea riippumattomaksi puolison tuloista ei suinkaan tueta rikkaita / keskiluokkaa, vaan pienituloisia. MIssään muussa Pohjoismaassa puolison tulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen. Suomen mallissa työtön puoliso vetää myös työssökäyvän puolison (plus perheen) helposti köyhyysrajan alle. Tosi kannustavaa! (Koko työmarkkinatukisysteemi on perseestä: jokaisen työttömän pitäisi saada sen sijaan peruspäivärahaa, mieluiten tietty persutuloa, jotta keikkatyöt olisivat kannattavia.
Tässä mielessä kotihoidontuki on reilumpi, koska sitä saavat kaikki kotivanhemmat. Suurin ongelma on kotihoidontuen taso sekä se, että tuki lakkaa kokonaan, jos lapsi on hoidossa edes yhden päivän viikossa. Siksi äitien (tai isien) osa-aikatyö ei ole Suomessa kannattavaa eikä usein edes mahdollista. Pitäisi voida valita sekä oma että lapsen hyvinvointi, eli mielekäs osa-aikatyö yhdistettynä oman lapsen hoivaamiseen.
”Mielestäsi on pakottavampaa antaa parien sopia keskenään lastenhoidosta kuin määrätä lailla, miten hoidon tulee jakautua?”
”antaa parien sopia keskenään” on hieman harhaanjohtavaa. Nykymalli pakottaa pareja monella tapaa, pääasiassa taloudellisista syistä. En ajattele, että 6+6+6 olisi joku avain onneen, mutta selvästi parempi se olisi kuin nykysysteemi. Varmasti toki parempiakin malleja voitaisiin kehittää. Ideoita? Isänä olisin kuitenkin tyytyväinen, että minulle taattaisiin 6kk lapsen kanssa kotona, sehän olisi oikeus eikä pakko! (Jos miehen pakottamisesta puhutaan, niin ehkä pakollinen asepalvelus on se isompi vääryys tässä maassa miestä kohtaan..)
Laajempi feministinen tavoite sen sijaan voisi olla yleisesti lapsiystävällisempi yhteiskunta. Jossa työt joustaisivat perheen ehdoilla, työpäivät olisivat lyhyempiä jne.. (Hui kuinka radikaalia! Aivan mahdotonta nykymaailmassa! Paitsi ehkä jossain määrin Ruotsissa..)
Nythän uran ja perheen yhdistäminen on edelleen haaste monelle naiselle. Yksi strategia tällaisessa tilanteessa on panostaa perheeseen, kotiin ja lapsiin, luoda merkityksiä elämälleen siinä ympäristössä. Harva nainen kuitenkaan kokee kotiäidin elämää pidemmällä tähtäimellä tyydyttäväksi, tai haluaa olla miehen rahoista riippuvainen.
Toki kotihoidontuessa ja lastenhoidossa yleisestikin pitäisi laittaa lapsen etu etusijalle. Jos nyt vaikka Liisa Keltikangas-Järvisen oppeja noudatetaan, tämä tarkoittaisi että ensimmäisen vuoden lasta hoitaa sama henkilö (usein käytännössä äiti, imettämisen takia), seuraavat kaksi vuotta hoitaja voi olla aivan hyvin olla myös toinen vanhempi.
Joka tapauksessa kolmeen ikävuoteen asti lasta hoidetaan kotona TAI pienissä 3-5 lapsen ryhmissä. Omassa lähipiirissäni useampi äiti on valinnut kotiäitiyden (siihen asti että lapsi täyttää 3v.) ihan vaan sen takia, että päiväkotien ryhmät ovat liian isoja, rauhattomia ja stressaavia alle kolmivuotiaalle. Muutosta voitaisiin lähteä myös hakemaan päivähoidon laadun parantamisesta..
”Nykymalli pakottaa pareja monella tapaa, pääasiassa taloudellisista syistä. En ajattele, että 6+6+6 olisi joku avain onneen, mutta selvästi parempi se olisi kuin nykysysteemi. Varmasti toki parempiakin malleja voitaisiin kehittää. Ideoita?”
Miten 666-malli pakottaisi vähemmän kuin nykysysteemi tai vaihtoehtoisesti 18kk vaapaasti sovittavissa?
”Jossa työt joustaisivat perheen ehdoilla, työpäivät olisivat lyhyempiä jne”
Aika monissa duuneissa joustetaankin jo paljon. Jokin raja joustoilla tietty on siitä voidaan olla montaa mieltä. Turha kuitenkaan odottaa tai vaatia, että esim. yritysjohtajat voisivat oletusarvoisezti pitää jotain parin vuoden perhevapaita. Tämä siis siihen liittyen kun ihmetellään, miksi äitejä näkyy vähemmän yritysjohtajina kuin isiä.
”Harva nainen kuitenkaan kokee kotiäidin elämää pidemmällä tähtäimellä tyydyttäväksi, tai haluaa olla miehen rahoista riippuvainen”
Toisaalta ehkä vielä harvempi nainen kokee uraohjuksen elämän pidemmällä tähtäimellä tyydyttäväksi. Ehkä osittain siksi naisia nähdään edelleen miehiä vähemmän uraohjuksina ja enemmän kotivanhempina.
Rogue, minun kirjoitukseni liittyi siihen, että monien on pakko olla kotihoidontuella, koska töitä ei löydy. En kritisoi vain kotihoidotukea sinänsä, vaan koko tätä äitiys- ja vanhempainrahasysteemiä, johon kotihoidotukikin liittyy.
Tuo 6+6+6-malli ei paranna yhtään niiden äitien asemaa, jotka eivät nytkään saa ansiosidonnaisia tukia. Päin vastoin: kotihoidontuki kuntalisineen voi olla suurempi kuin pienin vanhempainraha, ja tässähän halutaan pitkitää vanhepainrahakausia. Kritisoin ylipäätään sitä, että jotkut saavat oman lapsena hoitamisesta hitosti enemmän rahaa kuin toiset, vaikka samaa työtä tekevätkin. Kritisoin sitä, että kotihoidontuki loppuu kokonaan, jos laittaa lapsen osa-aikahoitoon, eikä saa mitään tilalle, jos ei ole kylliksi palkkatyöhistoriaa. Tämä systeemi pakottaa naiset kokopäiväiseen kotiäitiyteen. Jos olisi perustulo tai kotihoidotukea saisi edes osittain siitä huolimatta, että lapsi on hoidossa puolipäiväisesti tai vaikka 2-3 pv viikossa, se olisi selkeä parannus nykysysteemiin.
Kritisoin ”666”-mallia siitä, että se ei vastaa nykyajan työelämään kuten ei nykyinenkään vanhempainrahasysteemi, vaan olettaa vanhemmilla olevan kokopäiväiset työsuhteet, joista voi välillä olla poissa ja sitten taas palata. Se ei auta pätkä- ja silpputyöläisvanhempia, vaikka periaatteessa ajaakin tasa-arvoa. Tämä malli on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen, jos samalla uskotaan, että paluu vakituisiin, kokopäiväisiin työsuhteisiin tulee tapahtumaan lähivuosina. Minä en sitä usko. Siksi näen tärkeimpänä nostaa minimivanhempainrahoja reilusti. Malli ajaa tasa-arvoa sukupuolten välille, mutta ei eri yhteiskuntaluokkien välille. Sorry vain.
”minun kirjoitukseni liittyi siihen, että monien on pakko olla kotihoidontuella, koska töitä ei löydy. En kritisoi vain kotihoidotukea sinänsä, vaan koko tätä äitiys- ja vanhempainrahasysteemiä, johon kotihoidotukikin liittyy”
Joo mäkin sain sen käsityksen, että näit ongelmana töiden puutteen. Mut kuten toin esille, töiden puute ei johdu siitä, että kotihoidon tuki on olemassa.
”Kritisoin ylipäätään sitä, että jotkut saavat oman lapsena hoitamisesta hitosti enemmän rahaa kuin toiset, vaikka samaa työtä tekevätkin”
Tää tosiaan lienee monissa tapauksissa melko epäoikeudenmukaista.
666-mallin suhteen en oikeestaan ota muuta kantaa kuin sen, että se on absoluuttisesti huonompi kuin 18kk vapaasti valittavissa, joten en käsitä koko ajatusta. Tasa-arvoa se ei edistä, ainoastaan pakottaa yksilöitä suboptimaalisiin valintoihin suhteessa 18kk malliin.
Yksi lisähuomio vielä tuohon keskusteluun. Oma anekdootillinen kokemukseni on seuraavan suuntainen: naiset, jotka ovat opiskelleet esimerkiksi diplomi-insinööreiksi tai kauppatieteiden maistereiksi työllistyvät äitiysajan jälkeen kohtuullisen hyvin. Sen sijaan esimerkiksi humanistien on merkittävästi vaikeampaa työllistyä.
Tähän on helppo löytää syitä. Ylipäätänsä humanistinen koulutus on sellainen, että lähes jokainen joutuu itse raivaamaan itselleen oman lokeron joko julkisella, tai yksityisellä sektorilla eikä koulutus usein varsinaisesti anna valmiuksia tietyn työn tekemiseen. Myös miehet, jotka opiskelevat humanistisia aineita joutuvat käymään saman mankelin läpi, mutta näillä on etuna se, että hakeminen alkaa opiskelujen aikana ja jatkuu tauotta – paremmat mahdollisuudet löytää urapolku.
Sen sijaan esimerkiksi teknillinen ja kaupallinen koulutus antaa selkeät valmiudet tietynkaltaisten töiden tekemiseen ja työnantaja on suhteellisen helppo vakuuttaa näistä valmiuksista myös äitiysajan jälkeen.
Eli voit liittää ongelmien listalle myös koulutusjärjestelmämme sukupuolittuneisuuden.
Moi, sellaista vielä, että SAK on ottanut vaaliohjelmaansa hyvän tavoitteen, saman josta olen itsekin paljon möykännyt, eli osa-aikatyön ja kotihoidontuen yhdistämisen (sen siis tulisi olla mahdollista, toisin kuin nyt). Hyvä SAK!
Vielä kun SAK alkaisi ajaa perustuloa 😉
Hyvä Anna,
Olen juuri sellainen korkeastikoulutettu, sivistynyt kolmekymppinen perheenäiti joita kuvittelet puolustavasi (?). Olen itse vapaasta tahdostani ollut lasteni kanssa kotona jo muutaman vuoden, ja aion olla vielä muutaman vuoden lisää (minulla on useampi lapsi). On toki ikävää, että nämä kotivuodet varmasti vaikuttavat työuraani, ja olisin varmasti edennyt urallani ja ennen kaikkea nauttinut parempaa toimeentuloa nämä vuodet jos minulla ei olisi lapsia ollenkaan tai jos olisin heidät laittanut esim. 6 kk ikäisinä hoitoon. Tiedostan tämän kyllä, ja silti valitsen kotonaolon, ja valitsisin sen, vaikka kotihoidontuki oilsi pienempikin kuin nykyään. Joka tapauksessa tässä elellään miehen palkan varassa, ja näitä kotonaolovuosia varten olemme yhdessä mieheni kanssa säästäneet etukäteen ja tingimme monista jutuista että lapsemme saisivat olla kotihoidossa mielellään siihen asti kunnes nuorimmainen on kolmevuotias.
En ymmärrä miten katsot voivasi määritellä toisille perheille mikä heille olisi parasta. Itsekin lasten äitinä varmasti tiedät miten tärkeää varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhteen muodostuminen lapselle on. Ja samoin varmasti tiedät millaisia oloja päiväkodeissa nyky-Suomessa on. En minä ainakaan halua sinne pieniä lapsiani viedä, oma ura ja sen eteneminen on tässä aivan sivuseikka! Sanot kannattavasi pehmeitä arvoja pehmeitä arvoja ja kritisoivasi jatkuvan talouskasvua, mutta silti itse asetat talouskasvun pienistä lapsista huolehtimisen edelle? Minusta näitä asioita pitäisi ensisijaisesti tutkia ja miettiä lapsipsykologian eikä politiikan tai feminismin näkökulmasta. Lapsien oikeus hyvää hoitoon on mielestäni tärkeämpi kuin naisten ”oikeus” olla työelämässä. Lapsia ei ole pakko hankkia jos työura on kaikkein tärkeintä elämässä. Kyllä niitä työvuosia vielä ehtii kertyä kun eläkeikäkin nousee varmasti tulevaisuudessa.
Eikö olisi asiallisempaa kritisoida sitä, miksi 5-10 vuotta uran alkumetreillä ovat niin tärkeitä, jos uraa jäljellä vielä 30-40 vuotta senkin jälkeen?
Hei Liisa,
tokikaan en katso voivani määritellä toisille perheille, mikä heille olisi parasta. Olen täysin varma, että juuri teidän lapsenne voivat erityisen hyvin ja heistä kasvaa onnellisia aikuisia kotona äidin kanssa – kuten tosin nähdäkseni kasvaa niistäkin, jotka ovat olleet päivähoidossa 1-vuotiaista, ja niistä, jotka ovat olleet kotona 2-vuotiaiksi ja sitten osapäiväisesti päivähoidossa.
En siis todellakaan halua puuttua yksittäisten perheiden yksittäisten lasten hoitoratkaisuihin, se toki vapaassa yhteiskunnassa on kunkin perheen oma ratkaisu ja näin pitääkin olla.
Sen sijaan minusta aivan liian vähän puhutaan siitä, minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia on sillä, että tällainen järjestelmä on rakennettu ja naiset sitä lähes pelkästään käyttävät. Siihen tämä puheenvuoro oli suunnattu – siis rakenteelliselle tasolle puhumaan siitä, miten vanhempainvapaajärjestelmä pitäisi rakentaa. (Noin rahallisesti, huomautan, ehdottamani 6+6+6 (+6) -järjestelmä tarkoittaisi perheelle nettotuloina ENEMMÄN rahaa kahdessa vuodessa kuin nykyjärjestelmä kolmessa – jos sitä rahaa sitten haluaa joku käyttää siihen, että jäädään vielä ylimääräiseksi vuodeksi kotiin niin kuka sen kieltää?)
Rakenteita pitää uudistaa – mutta kunkin perheen ratkaisut ovat silti, ja niiden pitää aina olla, kunkin perheen omia ratkaisuja.
Toivottavasti tämä selvensi hieman näkökulmaani?
-Anna
Liisa L, sinun kotonaolemisesi mahdollistaa MIESelättäjä eikä oikeastaan kotihoidontuki. Vähän yli kolmikymppisenä ei kukaan voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu – vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi sitä, että miehesi, joka on saanut työelämässä, kotona, tulevissa eläkkeissä mittavaa etua siitä, että hänellä oli puoli-ilmaistyönä eli ruoka- ja vaatepalkalla kotona hoidetut lapset, jättää sinut, kun olet 45-65-vuotias. Tai aiemmin….Jos ei sinulle käy niin, niin monelle Suomessa näin käy. Erotilastot ovat huikeat….
Totta kai miehet tällaiset ”ilmaistyön” ottavat vastaan – sehän on selvä. Kun kotona on puoli-ilmainen lapsenhoitaja, on helppo urapyrkyröidä pitkiä päiviä ja ilman lapsen sairaspoissaolojakin työpaikoilla.
Itse (5 v-lapsen äiti) olen töissä miesvaltaisella IT-alalla ja näen vierestä, miten jannut puhuvat ”tippa linssissä” kotihoidosta autuudesta olematta itse kotona lapsiaan hoitamassa!!!!!! Miten aitoja nämä kyyneleet ovat??????
Onpa uskomattoman vanhanaikainen käsitys feminismistä sinulla, Anna Moring! Itselleni 31-vuotiaana kahden lapsen kotiäitinä feminismi on naiseuden ylistystä, ja tuo naiseus sisältää myös äitiyden ja esimerkiksi imetyksen ihanuuden!
Itse olen valinnut tietoisesti vuosikausien työuran hukkaan heittämisen, koska on paljon tärkeämpää pitää huolta omista, alle kouluikäisistä lapsistani. Piutpaut välitän siitä, montako euroa minulle maksetaan missäkin kuussa ja kuinka paljon urani kärsii, koska tässä on kyse lasteni hyvinvoinnista, oikeudesta äitiinsä ja minun etuoikeudestani saada olla heidän kanssaan jatkuvasti heidän kasvuaan ja kehitystään seuraamassa ja tukemassa.
Kotihoidon tuki ei ole epäfeministinen teko, koska sen voi ohjata kenelle tahansa lasta kotona hoitavalle omaiselle, myös isälle tai vaikkapa isovanhemmille. Sen suuruus pitäisi vain olla ihan eri luokkaa – aidon itsenäisen toimeentulon, ei puolison elätettävänä olemisen mahdollistaen. Sen kesto pitäisi määritellä kehityspsykologisista lähtökohdista – minkä ikäisenä suurin osa lapsista on psykologisesti valmiita jaksamaan hoitopäivät päivähoidossa. Itse sanoisin, että vähintään 800-900 euroa kuussa ja 4-vuotiaaksi asti..
Hei Katri,
toki feminismi on myös naiseuden ylistystä, mutta minusta ylistämisen ei pidä tarkoittaa rahallisesti alistamista. En vastustaisi kotihoidontukea lainkaan niin voimakkaasti, jos se olisi esimerkiksi 1000 euroa kuussa, jos siitä kertyisi eläkettä ja jos sitä käyttäisivät yhtä lailla naiset kuin miehetkin. Mutta nykyisellään se tarkoittaa kovin monelle naiselle todella suurta riskiä köyhyysloukkuihin, mikä ei mielestäni ole myöskään lasten etu pidemmällä tähtäimellä (köyhyydessä eläminen on käsittääkseni lapsille tutkimusten mukaan paljon haitallisempaa kuin jopa kunnallinen päivähoito).
Kuten jo aiemmin sanottu, mielestäni yksittäisten perheiden ratkaisut ovat heidän omia ratkaisujaan. Jos sinun lapsesi voivat mielestäsi parhaiten pitkään jatkuvassa kotihoidossa nimenomaan sinun kanssasi (eivät esimerkiksi isänsä tai toisen äitinsä kanssa, mikäli heillä jompikumpi tai molemmat näistä on) niin minä en tätä näkemystäsi lainkaan ole kyseenalaistamassa – olet varmasti omien lastesi paras asiantuntija ja sellaisena myös pysyt. Ja kuten itsekin sanoit, sinulle tässä ratkaisussa hyvin vähän painavat ne eurot, mitä siitä maksetaan.
Sen sijaan olen äärimmäisen kriittinen sitä kohtaan, että yhteiskunta kannustaa naisia ajamaan itsensä köyhyysloukkuun tiedostamatta varsinaisesti itse, mitä ovat tekemässä. Siksi haluan herätellä tästä aiheesta keskustelua ja siksi myös toivon, että kotihoidontukijärjestelmää tarkasteltaisiin sen taloudellisen rakenteellisen epätasa-arvon kautta, mitä se tällä hetkellä tuottaa.