Luokka ja sukupuoli (osa II)

Katariina Mäkinen

Kuten edellisessä merkinnässä totesin, feminismin piirissä luokkaa on käsitelty (erityisesti marxilaisessa feminismissä) yhteydessä työnjakoon. Luokkaa on kuitenkin ja ennen kaikkea mietitty myös naisten keskinäisten erojen kannalta.

Kysymys naisten keskinäisistä eroista on yksi feminismin suurimpia kysymyksiä. Etenkin viime vuosikymmeninä on pohdittu paljon sitä, voiko ylipäätään olla jotakin yhtenäistä naisliikettä tai feminististä liikettä, kun “naisen” kategoria jo itsessään on häilyvä ja ulossulkeva, ja kun eri naisia erottavat hierarkkiset jaot (esimerkiksi luokka, rotu, ikä…). Onko keskinäisistä eroista huolimatta mahdollista luoda joitakin yhteisiä poliittisia päämääriä ja keskinäistä solidaarisuutta?

On keskustelu esimerkiksi siitä, onko feminismi porvarillinen yläluokkaisten naisten liike, ja toki se on sitä ollutkin. Toisaalta on kuitenkin olemassa vahva työväen naisliike, Suomessakin. Ja jos ajattelee naisliikkeen historiallisia saavutuksia, niin ainakin tähän asti on myös löytynyt erilaisiakin naisia yhdistäviä poliittisia tavoitteita ja yhteiskunnallisia päämääriä.

Kysymys solidaarisuudesta ja keskinäisistä eroista on silti aina läsnä, ja niin sen minusta kuuluu ollakin. Se on yksi niistä ratkaisemattomista ristiriidoista, jotka muovaavat feminismiä eläväksi ja muuttuvaksi liikkeeksi, ja myös loputon sisäisen kritiikin ja siten muuttumisen ja kehittymisen moottori.

Feminismiin ja luokkaan olennaisesti liittyvä kysymys on myös feministisen tutkimuksen kehittyminen ja siirtyminen yliopistoihin. Feminismiä on – varmasti syystä – kritisoitu elitistiseksi ja norsunluutorniin jumiutuneeksi. Tämän takia minusta olisi tärkeää, että akateemisen tutkimuksen lisäksi olisi olemassa myös elävä ja vahva ruohonjuuritason liike, jossa yhtä lailla sekä kehitettäisi feminististä teoriaa että toteutettaisi käytännön aktivismia. Ja toki tutkijana toivoisin myös, että akateeminen feminismi/naistutkimus/sukupuolentutkimus säilyttäisi kytköksen myös yliopiston ulkopuoliseen maailmaan, vaikkei se kytkös sitten olisikaan mitenkään yksiselitteinen tai helppo. Feminismiin kuitenkin liittyy vahvasti myös itse tekemisen ja auktoriteettien kyseenalaistamisen perinne, sitä toivoisin lisää sekä akatemiaan että ruohonjuuritasolle.

Ehkä ylipäätäänkin toivoisin, sekä sukupuolen että luokan suhteen, että ihmiset olisivat jollain tapaa rohkeampia; että esimerkiksi teorian ja käytännön välistä rajaa ei nähtäisi niin jyrkkänä eikä ainakaan tehtäisi jakoja sen perusteella, ketkä tekevät luokan tai sukupuolen teoriaa ja ketkä käytäntöä.

Teorian ja käytännön suhde on itse asiassa myös yksi konkreettinen esimerkki luokkaan ja sukupuoleen liittyvistä jaoista, joiden purkaminen on ihan mahdollista. Yksinkertaisin esimerkki on tässä se, että teoria usein mielletään jollakin tavoin akateemisten miesten jutuksi. Tämä tuntuu aiheuttavan ahdistusta sekä akateemisille miehille itselleen että myös kaikille muille, joiden suhtautuminen tähän myyttiseen teoriaan on kauhean epävarma. Minusta tässä olisi yksi paikka jossa selkeästi pitää ja on mahdollista purkaa sukupuoli- ja luokkajakoja esimerkiksi juuri sen kautta, että teoriaa ei ajatella minään mystisenä kokonaisuutena vaan ihan tavallisena toimintana, jossa yksittäisiä tilanteita ja tavoitteita suhteutetaan laajempaan ymmärrykseen yhteiskunnasta ja ihmisistä. Tällä tavoin ymmärretynä teoria on oikeastaan osa kaikkea politiikkaa, ja se on kaikille mahdollista. En väitä että tämänkaltaisen jakojen purkaminen olisi mitenkään helppo tehtävä, mutta ainakin tällaiselle ajattelulle on hyvät eväät feminismin historiassa.

56 comments

  1. Viimeinen kappale meni jo dadan puolelle:

    ”Yksinkertaisin esimerkki on tässä se, että teoria usein mielletään jollakin tavoin akateemisten miesten jutuksi.”

    Viittaatko siis teoriaan yleisesti vai johonkin erityisen teoriaan?

    ”Tämä tuntuu aiheuttavan ahdistusta sekä akateemisille miehille itselleen että myös kaikille muille, joiden suhtautuminen tähän myyttiseen teoriaan on kauhean epävarma.”

    Ahdistusta kaikille siitä, että teoria on miesten juttu? Myyttisen teoriaan? Mitä myyttistä on teoriassa? Mä en tajuu mitään.

    ”Minusta tässä olisi yksi paikka jossa selkeästi pitää ja on mahdollista purkaa sukupuoli- ja luokkajakoja esimerkiksi juuri sen kautta, että teoriaa ei ajatella minään mystisenä kokonaisuutena vaan ihan tavallisena toimintana, jossa yksittäisiä tilanteita ja tavoitteita suhteutetaan laajempaan ymmärrykseen yhteiskunnasta ja ihmisistä.”

    Mä soitan mun älypuhelimella palomies Samille, että se tulee välittömästi purkamaan mystisen teorian, joka aiheuttaa kaikille vaan pelkkää ahdistusta.

  2. Jotenkin jäi fiilis, et täs tekstissä ei oikeen ollu punasta lankaa.

    ”Kysymys naisten keskinäisistä eroista on yksi feminismin suurimpia kysymyksiä… …Onko keskinäisistä eroista huolimatta mahdollista luoda joitakin yhteisiä poliittisia päämääriä ja keskinäistä solidaarisuutta?”

    Tota eiks nyt oo aika itsestäänselvää, että naisissa on keskinäisiä eroja ja että silti naiseus on niin voimakas yhteinen nimittäjä, että solidaarisuutta ja yhteisiä päämääriä on löydettävissä? Löytäväthän huomattavasti löyhemmän yhteisen nimittäjän omaavat ryhmätkin itselleen yhteneviä poliittisia päämääriä ajettavakseen. Katso vaikka mitä tahansa poliittista puoluetta.

    ”Kysymys solidaarisuudesta ja keskinäisistä eroista on silti aina läsnä, ja niin sen minusta kuuluu ollakin. Se on yksi niistä ratkaisemattomista ristiriidoista, jotka muovaavat feminismiä eläväksi ja muuttuvaksi liikkeeksi, ja myös loputon sisäisen kritiikin ja siten muuttumisen ja kehittymisen moottori”

    Olis myös aika pelottavaa ja irrationaalista, jos naiset yhtäkkiä toteis olevansa 100% homogeeninen ryhmä, jonka sisällä ei vallitse lainkaan yksilöiden välisiä eroja. Siks ton itsestäänselvyyden korostaminen tuntuu vähän oudolta.

    ”Teorian ja käytännön suhde on itse asiassa myös yksi konkreettinen esimerkki luokkaan ja sukupuoleen liittyvistä jaoista, joiden purkaminen on ihan mahdollista. Yksinkertaisin esimerkki on tässä se, että teoria usein mielletään jollakin tavoin akateemisten miesten jutuksi. Tämä tuntuu aiheuttavan ahdistusta sekä akateemisille miehille itselleen että myös kaikille muille, joiden suhtautuminen tähän myyttiseen teoriaan on kauhean epävarma”

    Tää menee totaalisesti yli hilseen. Mitä epäselvää on käsitteessä ”teoria” ja miks oletat ”teorian” olevan myyttinen akateemisten miesten juttu, joka aiheuttaa samoille hepuille ahdistusta???

    1. Hmm, kysymys siitä kuinka pitkälle solidaarisuus on mahdollista ei minusta ole mikään itsestäänselvyys. Tässä keskustelussa keskinäisistä eroista on taustalla se, että naisliike on välillä unohtanut, että kaikki naiset esim. eivät ole valkoisia tai länsimaalaisia jne, jolloin on oletettu jokin illusorinen yhtenäinen ”naisen” kategoria ja oletettu että kaikkien naisten tarpeet ja toiveet ovat samanlaisia, tai että ne voisivat olla jotenkin automaattisesti tiedossa. Naiseus ei myöskään kaikissa tilanteissa ole mitenkään voimakas yhteinen nimittäjä, ja siksi minusta on edelleen erittäin relevanttia kysyä kaiken feministisen politiikan kohdalla ”ketkä tätä politiikkaa tekevät, keitä se koskee, kenet jättää ulkopuolelle jne”.

      Sivumennen sanoen, tämä on myös yksi sellainen kysymys, joka minua mietityttää suhteessa miesliikkeeseen/miesaktivismiin – se tuntuu toistavan feminismiä vaivannutta ongelmaa ja olettavan monessa kohtaa tietynlaisen ”suomalaisen miehen” jonka etuja ajetaan ja asemaa puolustetaan. Kovin vähän olen nähnyt miesasiaa pohtivien kirjoittavan esimerkiksi muista kuin heteromiehistä tai muista kuin ”kantasuomalaisista”.

      Keskustelu teorian hankaluudesta ei ehkä avaudu jollei siihen ole törmännyt tai jollei koskaan itse ole kokenut ”teoriaa” ongelmalliseksi käsitteeksi. Itse olen kumminkin osallistunut moniin keskusteluihin, joissa ihmisiä syytetään joko liiasta teoreettisuudesta tai vaihtoehtoisesti teorian unohtamisesta (eli nojaamisesta liikaa joko kokemukseen tai käytäntöön). Teorian ”myyttisestä asemasta” (käytin sanaa myyttinen tietenkin ironisessa mielessä) kertoo ehkä se että hyvin harvat nuoret tutkijat (minä mukaanlukien)ja vielä vähemmän ei-yliopistolaiset tyypit esimerkiksi uskaltavat ilmoittaa tekevänsä teoriaa, vaikka he monessa mielessä sellaista hyvinkin tekevät.

      Jostain kumman syystä itsensä teoreetikoksi mieltäminen tuntuu olevan helpointa nimenomaan akateemisille miehille, jotka sitten taas saavat niskaansa syytöksiä liiasta teoreettisuudesta, epäkiinnostavuudesta, vaikeaselkoisuudesta ja elitismistä. (Ja tässä en tietenkään väitä että näin olisi esim. kaikkien naisten tai miesten kohdalla, olenpahan vain ollut havaitsevinani tiettyjä jakolinjoja esim. omassa tuttavapiirissäni ja toimintaympäristössäni.)

      1. ”Hmm, kysymys siitä kuinka pitkälle solidaarisuus on mahdollista ei minusta ole mikään itsestäänselvyys”

        Lisäks ei oo myöskään itsestääselvää, että kuinka pitkälle solidaarisuus on edes toivottavaa. Joissain asioissa feministit ovat mielestäni esim. olleet perinteisesti aivan liian solidaarisia naisten puolesta ja samalla väistämättä miehiä vastaan. Sama pätee tietty lukuisiin muihinkin etujärjestöihin/ryhmittymiin kuin feministeihin.

        ”siksi minusta on edelleen erittäin relevanttia kysyä kaiken feministisen politiikan kohdalla “ketkä tätä politiikkaa tekevät, keitä se koskee, kenet jättää ulkopuolelle jne””

        Toki on, ainakin jos tavoitteena on yhteinen hyvä eturyhmäpolitiikan sijaan. Aina ei ole selvää, mikä minkäkin ryhmän tavoitteena on. Joissain tapauksissa tietyt feministiryhmittymät ovat ajaneet puhtaasti naisten etua, joissain tapauksissa tavoitteena on saattanut olla yhteinen etu. Yhteisen edun määrittely on tietty jo sinänsä melko raskas urakka.

        ”Kovin vähän olen nähnyt miesasiaa pohtivien kirjoittavan esimerkiksi muista kuin heteromiehistä tai muista kuin “kantasuomalaisista”.

        Tätä en pidä suurena ongelmana. En oikeastaan ymmärrä, miksi jonkun muutenkin marginaalisen miestutkijan tulisi korostaa marginaalisuuttaan keskittymällä hyvin pieneen osaan väestöstä. Olisi täysin eri asia, jos miestutkijoita vilisisi yliopistolla laumoittain ja jostain syystä kukaan heistä ei olisi keskittynyt vähemmistöihin. Akateemista naistutkimustahan vaivaa ymmärtäkseni päinvastainen ongelma, eli suhteettoman suuri osa tutkimuksesta koskee pieniä seksuaalivähemmistöjä. Korjatkaa jos olen väärässä.

        ”Itse olen kumminkin osallistunut moniin keskusteluihin, joissa ihmisiä syytetään joko liiasta teoreettisuudesta tai vaihtoehtoisesti teorian unohtamisesta”

        Hmm erikoista. Kuulun mainitsemiisi ”akateemisiin miehiin” ja yhden maisterin tutkinnon lisäksi olen suorittanut tukun filosofian opintoja sekä harrastanut rasittavan paljon poliittisfilosofista keskustelua erinäisten blogien yhteydessä netissä. Koskaan en ole törmännyt tuohon mainitsemaasi ongelmaan. Liika teoreettisuus tuottanee hankaluuksia lähinnä silloin, kun keskustelijat ovat hyvin eri tasoisia lähtökohdiltaan tai edustavat täysin eri aloja. Mutta itse ”teoria”- käsitteen ymmärtämiseen liittyviä ongelmia en ole kohdannut.

      2. Tarkemmin ilmaistuna: en oikeastaan koe ongelmaksi sitä jos miestutkijat/miesaktivistit/muuten vaan miesten asioita pohtivat eivät kirjoita heistä joiden ajatellaan olevan vähemmistössä tai ylipäätään muista kuin itsestään. Ongelmallista on minusta se, että silloin kun tosiasiassa kirjoitetaan vain osasta Suomessa asuvia miehiä puhutaan kuitenkin ”miehistä” aivan kuin kyseessä olisi jokin itsestäänselvä ja kaikki sisäänsä sulkeva kategoria.

        Kun kirjoitin teoriaan liittyvistä kysymyksistä ajattelin nimenomaan niitä kuiluja joita olen havainnut esimerkiksi teoreettisesti suuntautuneiden miesten ja teoriaan epävarmasti suhtautuvien naisten välillä silloin kun eroista huolimatta halutaan ja yritetään toimia yhdessä. Tai yliopistossa opiskelevien naisten ja ammattikoulutuksen saaneiden naisten välillä.

        Teoretisointiin kuuluu turhan usein knoppailu ja tietoinen ulossulkeminen, ja toisaalta monet suhtautuvat esimerkiksi filosofiaan jo lähtökohtaisesti hyvin kielteisesti vaikka eivät oikeastaan olisi filosofiaa juuri lukeneet. Ennakkoluuloja ja muurien rakentamista lienee siis puolin ja toisin. Samoin on erilaisia ja yhteensopimattomia käsityksiä siitä mikä on hyvää ja tarpeellista tiedettä/tutkimusta. Ja toki tähän liittyy myös esimerkiksi kysymys siitä kuinka tieteestä tulisi kirjoittaa: onko tarkoituksena mahdollisimman sofistikoitunut vaikutelma ja täsmällinen ilmaisu, vai pyritäänkö siihen että asia avautuisi myös niille jotka eivät ole siihen ennalta perehtyneet? En usko että tämäntyyppisiin kysymyksiin on mitään patenttiratkaisuja, mutta minusta ongelmat ovat ihan todellisia siitä huolimatta, että kaikki eivät niitä tunnista tai näe tärkeinä.

      3. On tyystin eri asia spekuloida teorian käsitteellisistä ongelmista kuin siitä paljonko teoria aiheuttaa ahdistusta.

        Epäilen, että akateemiset miehet tai naiset eivät koe ahdistusta siitä, että he mieltävät itsensä teoreetikoksi.
        Uskon, että kyse on jopa tavoiteltavasta asiasta niin miesten kuin naistenkin keskuudessa ja teoreetikoksi tituuleeraaminen aiheuttaa ahdistusta lähinnä niille, jotka eivät syystä tai toisesta saa tunnustusta teoreettisista taidoistaan.

        Sukupuolen tai luokkajaon kytkeminen tähän ”onnistumisen” tunteeseen on keinotekoista.

  3. Naisten luokkajaosta seuraavaa tilastotietoa. Tuntipalkkaiset miehet ansaitsevat 90 % kuukausipalkkaisten miesten ansioista. Tuntipalkkaiset naiset ansaitsevat vain 79 % kuukausipalkkaisten naisten ansioista. Tehtyä työtuntia kohden laskettuna ansiojärjestys on seuraava:
    1. Kuukausipalkkaiset naiset
    2. Kuukausipalkkaiset miehet
    3. Tuntipalkkaiset miehet
    4. Tuntipalkkaiset naiset
    Osaako joku vastata tähän solidaarisuuden olemattomuuteen?

    1. Miks oletat, että toi järjestys vaatis solidaarisuuden olemattomuutta? Toihan vois selittyä esim. seuraavasti:

      – Naisista pienempi osa on kuukausipalkkaisina kuin miehistä–>naisista kuukausipalkkaisiksi on valikoitunut parempaa ainesta kuin miehistä

      – Tuntipalkkaisista naisista suurempi osa kuin miehistä on ajautunut tuntipalkkaiseksi tavallaan vastoin tahtoaan. Miehet saattavat tehdä tiettyjä ammattitaitoa vaativia suht hyvin palkattuja töitä vapaaehtoisesti tuntipalkalla–> naisista tuntipalkkaisena on keskimäärin huonompaa ainesta kuin miehistä.

      Esim noin. Voi tietty olla miljoona muutakin selitystä, jotka eivät edellytä epäsolidaarisuutta.

  4. Tieteen popularisointi on aina vaikeaa. Harvat siihen pystyvät. Ja vielä harvemmat ilman, että tulee syytöksiä epätarkkuudesta ja muuta erimielisyyttä.

    Naistutkimus on vielä (kuten muutama muukin ala) herkkupala kommentaattoreille, koska naistutkimus näyttää helposti tuottavan arkikielellä vaikeasti käsitettäviä termejä kuten vaikka ”sukupuolen tuottaminen.” Kuka ei-akateeminen voi ymmärtää, että mitä tämä tarkoittaa??

    Yleisestikin tutkijoiden esikuvat ovat ulkomaalaisia, joten tutkijan kieleen tunkee helposti kaikenlaista termistöä kuten diskursiivisuus, queer-tutkimus, jälkistrukturalistisuus, heteronormatiivisuus jne jne

    Joka tapauksessa käsittämättömällä kielellä monet tieteen alat ja myös naistutkimus etäännyttävät itsensä tavallisesta yleisöstä.

    1. ”Joka tapauksessa käsittämättömällä kielellä monet tieteen alat ja myös naistutkimus etäännyttävät itsensä tavallisesta yleisöstä.”

      Tämä on erityisen ongelmallista, koska feminististä tutkimusta käytetään niin ahkerasti politiikan välineenä. Vaikuttaisi siltä, että tätä käytetään (heikkotasoisena) puolustuksena seksistisen politiikan tueksi. Teesit, kuten naisten heikompi asema, sukupuolittunut väkivalta ja lasikatto otetaan dogmeina, joiden todistaminen on vaikeaselkoisen sukupuolentutkimuksen vastuulla. Ja jos et onnistu näkemään näitä ilmiöitä, niin voidaan syyttää lukijaa tyhmäksi tai liian vähäisesti feminismiin tutustuneeksi tjsp.

      Ydinfysiikka on aivan helvetin monimutkaista ja vaikeaa, mutta silti onnistuttu popularisoimaan riittävän hyvin, notta päätöksiä voimaloiden ja asevarustelun suhteen voidaan suht. luotettavasti tehdä. Se, että se on vaikeaa, ei ole oikeastaan kovin hyvä peruste yhtään mihinkään.

      1. Olen eri mieltä feministisen tutkimuksen käytöstä politiikan välineenä. Harvemmin olen nähnyt esimerkiksi vaikeaselkoisena pidetyn queer-tutkimuksen vaikuttavan ”suoraan” politiikkaan, pikemminkin q-tutkimus on pysynyt aika marginaalisena äänenä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Poliittisiin päätöksiin vaikuttava tutkimus näyttäisi (saa korjata jos olen väärässä) kaikkein useimmin olevan tilastoihin tai ainakin laajoihin empiirisiin aineistoihin perustuvaa, jolloin ongelmaksi muodostuu se että hyvin harvalla oikeasti on ammattitaitoa arvioida tällaista tutkimusta eri aihepiireistä, mutta silti numeroihin suhtaudutaan ikään kuin ne olisivat absoluuttinen totuus jota vastaan voidaan asettua ainoastaan esittämällä uusia, ”oikeampia” tilastoja. Tämä koskee kaikkea poliittisen päätöksenteon tukena käytettyä tutkimusta, ja tällaisena tutkimuksena naistutkimus ei ole sen vaikeaselkoisempaa kuin muukaan yhteiskuntatieteellinen kvanttitutkimus.

        Ydinfysiikan popularisoinnista: olen eri mieltä siitä kuinka luotettavasti päätöksiä voidaan tehdä. Ainakaan oma tietämykseni ei suoraan sanottuna riitä arvioimaan erilaisia tutkimuksia ja koska popularisoinnin takana on aina tiettyjä intressejä on vaikea arvioida myöskään sitä kuinka hyvin julkisuuteen tuleva tieto vastaa sitä mitä kaikkea asiantuntijoille todellisuudessa on tiedossa. Ts. itse ajattelen että kun päätetään voimaloista tai asevarusteluista ollaan väistämättä tilanteessa jossa päätös ei perustu ainoastaan objektiiviseen tietoon vaan kyse on myös maailmankuvista, uskomuksista, toiveista, intresseistä jne… Niinkuin aina silloin kun tutkimus ja politiikka kohtaavat.

        Itse toivoisin että tilastojen ohella myös laadullinen, ilmiöitä pintaa syvemmältä luotaava tutkimus saisi enemmän näkyvyyttä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä niin kauan kuin käsitys tieteestä ja tutkimuksesta rakentuu ajatukselle siitä että kaiken vakavasti otettavan tieteen tulee olla luonnontieteiden tapaan empiirisin kokein todennettavaa, objektiivisia faktoja maailmasta tuottavaa tiedettä. Itse näen tieteen ja tutkimuksen jatkuvana keskusteluna jossa näkökulmia voi esittää ja perustella hyvin eri tavoin, ja joka etenee nimenomaan eri näkökulmien kohdatessa. Luonnontieteellisellä tutkimuksella on paikkansa, mutta kaiken tutkimuksen tavoitteena ei siis välttämättä ole tuottaa uutta tietoa, vaan tavoitteena voi myös olla tuottaa syvempää ymmärrystä jo tiedetystä. Tämänkaltaisen tieteen popularisointi on usein vaikeaa, sillä yksittäisten tutkimustulosten sijaan tutkija ehkä haluaisi esittää hieman monimutkaisempia ajatuksia maailmasta, ja tämänhetkinen mediakulttuuri ei ole kovin otollinen moiselle. (Eksyin hieman aiheesta mutta tämä kysymys siitä kuinka tiede ymmärretään tuntuu olevan yksi niistä kysymyksistä jotka jatkuvasti vievät kaikki keskustelut naistutkimuksesta enemmän tai vähemmän metsään.)

      2. ”Poliittisiin päätöksiin vaikuttava tutkimus näyttäisi (saa korjata jos olen väärässä) kaikkein useimmin olevan tilastoihin tai ainakin laajoihin empiirisiin aineistoihin perustuvaa, jolloin ongelmaksi muodostuu se että hyvin harvalla oikeasti on ammattitaitoa arvioida tällaista tutkimusta eri aihepiireistä, mutta silti numeroihin suhtaudutaan ikään kuin ne olisivat absoluuttinen totuus jota vastaan voidaan asettua ainoastaan esittämällä uusia, “oikeampia” tilastoja.”

        Talouspolitiikassa, budjetoinnissa jne. tämä pitää paikkaansa, mutta eduskunnan päätehtävänä on mm. säätää lakeja, eikä ”oikeudenmukaisuutta” tiettävästi voi kovin hyvin kvantifioida? Lainsäädäntö on vahvasti tunnevetoista. Mun nähdäkseni lukujen ylikorostuminen on osin (ideologisen?) asemmoitumisen aiheuttama harha. Lienee kiistatonta, että tämän päivän suurimmat haasteet naisten tasa-arvon saralla löytyy pitkälti julkisesta budjetoinnista? Kun taas miehiä syrjivät viritykset ovat usein lainsäädännöllisiä (sukupuolitettu asevelvollisuus, painottunut oikeuslaitos, sukupuolittunut työturva [miksiköhän syntyvyys nousee aina lamavuosina…] jne.) Lukuja sanelevat realiteetit, mutta lainsäädäntöä kollektiivinen moraali.

        Kulttuurirelativismi ym. toki kaivavat kuoppaa laadullisen ja havainnoivan tiedon käytettävyyden alta. Matematiikan luotettavuus ei ole kokenut viime vuosikymmeninä samanlaista inflaatiota.

        ”kun päätetään voimaloista tai asevarusteluista ollaan väistämättä tilanteessa jossa päätös ei perustu ainoastaan objektiiviseen tietoon vaan kyse on myös maailmankuvista, uskomuksista, toiveista, intresseistä jne…”

        Näinhän tilanne valitettavasti tosielämässä on. Lähinnä päätöksenteon kannalta voin olla suht varma, että fyysikolta kysymäni asiantuntijalausunto pitää paikkaansa. Sen sijaan naistutkijan lausunto tasa-arvon suhteen voi olla mitä sattuu ja tämän sattumanvaraisuuden tunnustamista pidetään ko. tieteissä erityisen arvostettavana?

        ”Luonnontieteellisellä tutkimuksella on paikkansa, mutta kaiken tutkimuksen tavoitteena ei siis välttämättä ole tuottaa uutta tietoa, vaan tavoitteena voi myös olla tuottaa syvempää ymmärrystä jo tiedetystä.”

        Monen tutkimuksen tavoitteena on myös legimitoida (arveluttavaa) toimintaa ja toimia poliittisena lyömäaseena. Esim. öljy-yhtiöiden ”ympäristö- ja energiatutkimus” on usein todella hämärää. Sikäli kun naistutkimus on kiedottu ”tasa-arvoon” ja politiikkaan suunnilleen niin hyvin, kuin akatemiaa pystyy sitomaan ympäri maailman, en epäile, etteikö vastaavankaltaista väärinkäyttöä tapahdu. (toki vastaavaa korruptiota näkyy muuallakin, kuten valtiokirkko + teologian tdk, tekes + teknilliset tdk, yleensäkin yliopistolaitos + hv-valtio…)

        Jos halutaan vaikka suunnitella sukupuolittunut perheväkivaltalaki, sen läpivientiä auttaa varmasti sopivanoloisen tutkimustiedon tuottaminen ja esim. lakia vastaan mahdollisesti puhuvan tutkimuksen vastustaminen?

      3. Viimeiseen pointtiin: tässä kohtaa minusta kannattaa myös ihan oikeasti miettiä, miksi tutkijoiden intresseissä olisi ensisijaisesti tietyn lain läpivieminen. Näin saattaa olla esimerkiksi siinä tapauksessa, että tutkijalle koituu taloudellista hyötyä oikeanlaisista tutkimustuloksista, tai että työnantaja niitä edellyttää. Feministisen tutkimuksen kohdalla hyödyt jäävät kuitenkin aika vähäisiksi, sillä esimerkiksi öljy-yhtiöt eivät ole kiinnostuneet rahoittamaan tutkimusta😀.

        Jos miettii väkivaltatutkimusta niin eiköhän esim. väkivallan kohdalla tutkijan tavoitteena ole ensisijaisesti pyrkimys vaikuttaa väkivaltaongelmaan. Tällöin lähtökohtana on ensinnäkin väkivallan kokeminen ongelmana (jo tätä voi toki pitää puolueellisena tai ei-objektiivisena lähtökohtana) ja sitten usko siihen että tutkimus tuottaa väkivaltatyön kannalta tärkeää tietoa. Olisi minusta melko outoa ajatella että esim. tietyn lain säätäminen ilman tietoa sen vaikutuksista olisi tutkijan intresseissä, ja vielä oudompaa kuvitella että kukaan tutkija jaksaisi tehdä työtään mikäli motivaationa olisi esimerkiksi se kuuluisa ”miesten demonisoiminen”.

        Tuntuu että näissä kommenteissa jotenkin oletetaan että feminististä tutkimusta tekevillä olisi aina valmiiksi olemassa joku totuus jota sitten vain tutkimuksella tuetaan – näin ei kumminkaan ole, ja lisäksi aika usein feministinen tutkimus on myös jo tehdyn tutkimuksen kanssa keskustelemista ja sen kritiikkiä. Eli väittäisin että aika monen niin feministisen kuin muunkin tutkimuksen taustalla on halu ymmärtää syvällisemmin tiettyä ilmiötä ja toisaalta oivallus siitä että ilmiöstä aiemmin tehty tutkimus on ollut joiltain osin puuttellista tai sokeaa (kuten tutkimus aina on). Siten siis vaikkapa sukupuolitetun väkivallan tutkiminen toki saattaa johtaa ajatukseen siitä että tarvitaan esim. toisenlainen laki tai toisenlaisia käytäntöjä, jotta väkivaltaan voidaan tehokkaasti puuttua. Nämä ajatukset tulevat kuitenkin useimmiten – uskokaa tai älkää – sen jälkeen kun aihetta on ensin tutkittu.

        Tämä ei tietenkää sulje pois sitä etteikö olisi esim. eri lähtökohdista ponnistavia perusteltuja mutta silti toisistaan eroavia näkökulmia, myös väkivaltatutkimuksessa. Näiden näkökulmien relevanssin arvioiminen on äärimmäisen vaikeaa, ellei tunne tutkimuskenttää. Jonkinlaisen käsityksen saanee aiempien merkintöjen keskusteluista koskien esim. väkivallan näkemistä konfliktina.

        Jos tässä keskustelussa jotain huomataan niin ehkä ainakin tähän mennessä se että tutkimuksen ja politiikan suhde ei ole yksinomaan tai edes ensisijaisesti feminististä tutkimusta koskeva ongelma, vaan se koskee kaikkea yhteiskunnallisesti mahdollisesti merkittävää tutkimusta. Ja toiseksi, jotta aiheesta kykenisi keskustelemaan pitäisi oikeastaan keskustella tietystä tutkimuskentästä ja sen ongelmista suhteessa politiikkaan, ja silloin pitäisi myös tietää mistä puhuu. Eli olla esim. perehtynyt väkivaltatutkimukseen tai työelämän tasa-arvoa käsittelevään tutkimukseen. Yleisellä tasolla liikuttaessa on helppo heittää perustelemattomia väitteitä ja esittää niiden pohjalta yleisiä totuuksia feministisestä tutkimuksesta ottamatta huomioon esim. sitä, liittyvätkö puheena olevat asiat oikeastaan feministiseen tutkimukseen erityisenä alueena vai tutkimus- ja tiedepolitiikkaan yleensä.

      4. K: ”Nämä ajatukset tulevat kuitenkin useimmiten – uskokaa tai älkää – sen jälkeen kun aihetta on ensin tutkittu.”

        Tuskinpa naistutkijat nyt sentään ihan noin viattomia ovat. Kuten eivät muutkaan ihmiset.

  5. K:

    ”Ongelmallista on minusta se, että silloin kun tosiasiassa kirjoitetaan vain osasta Suomessa asuvia miehiä puhutaan kuitenkin “miehistä” aivan kuin kyseessä olisi jokin itsestäänselvä ja kaikki sisäänsä sulkeva kategoria”

    Niin no, tällaista puhetapaahan nyt käytetään ihan kaikkialla. Enkä oikein usko, että kukaan tuollaisen yleistyksen perusteella harhautuisi olettamaan, että yleistys koskee jokaista yksittäistä miessukupuolen edustajaa. Olisi yksinkertaisesti epäkäytännöllistä painottaa joka välissä, että kyse on esim. heteromiehistä. Jos asia on jollekin epäselvä, voidaan tietysti tarkentaa että analyysin kohteena on vaikka ryhmä ”heteromiehet”.

    ”Kun kirjoitin teoriaan liittyvistä kysymyksistä ajattelin nimenomaan niitä kuiluja joita olen havainnut esimerkiksi teoreettisesti suuntautuneiden miesten ja teoriaan epävarmasti suhtautuvien naisten välillä silloin kun eroista huolimatta halutaan ja yritetään toimia yhdessä”

    Onks tässä nyt sitten kysymys eri koulutustasojen tai kokemus/pätevyystasojen miehistä ja naisista, vai miksi ajattelet teoreettisuuden sinänsä aiheuttavan naisissa epävarmuutta?

    ”Teoretisointiin kuuluu turhan usein knoppailu ja tietoinen ulossulkeminen, ja toisaalta monet suhtautuvat esimerkiksi filosofiaan jo lähtökohtaisesti hyvin kielteisesti vaikka eivät oikeastaan olisi filosofiaa juuri lukeneet”

    Tää on ihan totta harmillisen monissa tapauksissa. Mut itse asiassa filosofiassa(tasokkaassa sellaisessa) tällaista ”knoppailua” harrastetaan kokemukseni mukaan aika vähän. Filosofisen tekstin kirjoittamiseen kuuluu täysin välttämättömänä osana käsitteiden täsmällinen määrittely. Monet arvostetut filosofit ovat arvostettuja osittain juuri siksi, että he osaavat ilmaista todella hankalia asioita mahdollisimman selkeällä ja täsmällisellä kielellä. Turhaa ja sisällötöntä sanahelinää ei arvosteta tippaakaan. Sitten toista ääripäätä edustaa taas esim. Judith Butler, jonka teksti kieltämättä vähäisen kokemukseni perusteella vaikuttaa niin vaikeaselkoiselta ja tarkoituksellisen sekavalta, etten oikein pysty edes lukemaan sitä. Lauseet ovat kappaleen pituisia, käsitteitä ei määritellä selkeästi, käytetään mahdollisimman epäselviä termejä jne.

    ”Ja toki tähän liittyy myös esimerkiksi kysymys siitä kuinka tieteestä tulisi kirjoittaa: onko tarkoituksena mahdollisimman sofistikoitunut vaikutelma ja täsmällinen ilmaisu, vai pyritäänkö siihen että asia avautuisi myös niille jotka eivät ole siihen ennalta perehtyneet?”

    itsetarkoituksellisesti sofistikoituneeseen vaikutelmaan pyrkimisessä ei tietenkään ole mitään järkeä. Täsmällinen ilmaisu taas on mielestäni ihan perusvaatimus kaikelle tieteelliselle tekstille. Kaiken ei tarvitse olla kansantajuista, mutta on erittäin hyvä, että jotkut osaavat ja viitsivät avata tiedettä myös suuremmille joukoille. Loistavia esimerkkejä tällaisista taidokkaista popularisoijista ovat esim. Dawkins ja Hawking. Riippuu myös paljon aihealueesta, millaista tekstiä siitä voidaan kirjoittaa tai miten siitä voidaan puhua. Esim. matematiikasta on käytännössä mahdoton tehdä kansantajuista esitystä tai keskustella aiheesta täysin eri tasoisten kesken. Sen sijaan esim. valtaosa sukupuolentutkimuksen käsittelemistä aiheista on mielestäni sellaisia, joista tulee pystyä kirjoittamaan myös ihan ymmärrettävällä kielellä.

  6. K:

    ”Olen eri mieltä feministisen tutkimuksen käytöstä politiikan välineenä … Poliittisiin päätöksiin vaikuttava tutkimus näyttäisi (saa korjata jos olen väärässä) kaikkein useimmin olevan tilastoihin tai ainakin laajoihin empiirisiin aineistoihin perustuvaa, jolloin ongelmaksi muodostuu se että hyvin harvalla oikeasti on ammattitaitoa arvioida tällaista tutkimusta eri aihepiireistä, mutta silti numeroihin suhtaudutaan ikään kuin ne olisivat absoluuttinen totuus jota vastaan voidaan asettua ainoastaan esittämällä uusia, “oikeampia” tilastoja”

    Mekanismi, jolla feminististä tutkimusta on käytetty politiikan välineenä on seuraava: feministit ovat päässeet määrittelemään tasa-arvoasioissa ne tilastot sekä tilastojen tulkinnat, joiden perusteella politiikkaa tehdään. Esim. oletus naisten huonommasta yhteiskunnallisesta asemasta perustuu siihen, että valitaan tietyt naisten kannalta epäedullisilta näyttävät tilastot ja tulkitaan niitä mielivaltaisesti.

    Esim.

    1. Päätetään, että palkkatilastót ovat merkittävä tekijä tasa-arvon toteutumisen arvioinnissa

    2. Havaitaan, että naisten keskimääräiset vuosiansiot ovat pienemmät kuin miesten

    3. Tehdään mihinkään perustumaton oletus, jonka mukaan erot vuosiansioissa johtuvat oleellisesti syrjinnästä. Jätetään kokonaan tutkimatta, voisivatko erot johtua esim. yksilöllisistä preferensseistä ja ominaisuuksista, joiden suhteen miehissä ja naisissa on ryhminä keskimääräisiä eroja.

    4. Tehdään johtopäätös, jonka mukaan naisia syrjitään ja naisten asema on huonompi, joten politiikan tulee tähdätä tilanteen ”tasoittamiseen” naisten hyväksi.

    Kritiikki tuolle prosessille on ilmeinen. Ei ole perusteltua olettaa automaattisesti, että palkkaero olisi oleellisimpia tekijöitä miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa. Se mitkä asiat ovat oleellisia, tulisi ensin selvittää tutkimuksella. Palkkaero ei myöskään automaattisesti osoita syrjintää. Asiaa tulisi tutkia siten, että nollahypoteesina on hypoteesi, jonka mukaan palkkaerot johtuvat yksilöllisistä eroista. Sitten nollahypoteesia lähdetään kumoamaan keräämällä suuri määrä evidenssiä. Jos nollahypoteesi kaatuu ja saadaan tukea sille hypoteesille, että muut seikat vakioituina ominaisuus ”nainen” korreloi tilastollisesti merkittävällä tavalla negatiivisesti muuttujan ”palkka” kanssa, voidaan varovaisesti alkaa olettamaan syrjintää esiintyvän. Ja ennen koko tätä prosessia olisi hyvä olla jonkinlainen teoria, joka selittäisi miksi voiton tekemiseen keskittyneet yrittäjät haluaisivat syrjiä naisia voittonsa kustannuksella.

    Missä tällaiset tutkimukset luuraavat? Ovatko naistutkijat tutkineet paljonkin tätä aihetta? Jos eivät, miksi eivät ja miksi palkkaeroja siitä huolimatta käytetään näyttönä syrjinnästä?

    1. En oikein tiedä mistä aloittaisi, mutta jos lähdetään vaikka tästä: ”Tehdään mihinkään perustumaton oletus, jonka mukaan erot vuosiansioissa johtuvat oleellisesti syrjinnästä. Jätetään kokonaan tutkimatta, voisivatko erot johtua esim. yksilöllisistä preferensseistä ja ominaisuuksista, joiden suhteen miehissä ja naisissa on ryhminä keskimääräisiä eroja.”

      Tämähän ei pidä paikkaansa. Ei tällaista oletusta ole tehty perusteetta, vaan päinvastoin on aika paljonkin mietitty ja tutkittu että mistä palkkaerot johtuvat. Ja miesten ja naisten keskimääräiset erot tietenkin otetaan huomioon, esim. se ero että naiset keskimääräisesti ovat enemmistönä hoiva-alalla ja miehet taas enemmistönä johtotehtävissä. (Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä monista samantapaisista jaoista.) Tämä ei kuitenkaan ole sitten suoraan johtanut päätelmään siitä että miesten ja naisten yksilölliset preferenssit nyt vain ovat sellaiset että naiset suosivat hoivaamista ja miehet johtotehtäviä ja että näistä luonnollisista syistä johtuen kuuluu maksaa eri tavalla.

      Kysymykseen siitä miksi naiset suosivat hoivaamista eivätkä vaikkapa yrittäjyyttä löytyy vastauksia vaikkapa työvoimatoimistosta, jossa työttömiä naisia koulutuksesta huolimatta saatetaan kannustaa siirtymään hoiva-alalle, koska siellä on työvoimapulaa ja koska se nähdään naisille luontaisena työnä. Ja toisaalta jos naiset sitten ryhtyvätkin yrittäjiksi näyttäytyvät hoiva-ala, siivousala ja muut naisenemmistöiset alat jälleen luontevana vaihtoehtona. Yhtenä ratkaisuna on tällöin pyrkiä muuttamaan näitä käytäntöjä ja ajatuksia siitä että hoivatyö kuuluisi juuri naisille.

      Lisäksi on tietysti syytä pyrkiä muuttamaan sitä ajatusta, että hoivatyöstä kuuluisi maksaa surkeaa palkkaa. Jos tätä oletusta tutkitaan löytyy taustalta mm. se tieto siitä että yleisesti ottaen naisvaltaisten hoiva-alojen (ja myös muiden “naisten töiden”) palkat ovat kehnompia mm. siitä syystä että ne alunperin perustuvat oletukseen miehestä perheen elättäjänä. Eli naisten matalia palkkoja on historiallisesti perusteltu sillä, että kyse on vain eräänlaisesta lisärahasta perheelle jonka taloudellisesta vakaudesta huolehtii mies. Samoin naisille tyypilliset työt on nähty kutsumusammatteina, joista ei tarvitsekaan maksaa paljon palkkaa koska työtä tehdään kutsumuksesta eikä perheen elättämiseksi. Tämänkaltainen ajattelu ei tietenkään ole kenenkään etu eikä myöskään kovin monen naisen tai miehen todellisuutta. Siksi kysymys vaikkapa hoiva-alojen naisten palkankorotuksista on myös mm. kysymys siitä kuinka perheen sisäistä tulonjakoa ja samalla elatusvastuuta saataisiin tasattua.

      Se mitä näillä esimerkeillä yritän sanoa on että palkkaeroissa ei ole kysymys _ainoastaan_ asiasta jota voisi mitata objektiivisin mittarein tietyn evidenssin avulla. Eikä kyse ole myöskään siitä että jotkin tietyt miehet vaikkapa tietoisesti syrjisivät naisia maksamalla heille matalampaa palkkaa. Kyse on paljon laajemmasta jutusta, siitä kuinka yhteiskunnallinen työnjako on järjestynyt, millaisia töitä arvostetaan ja mikä nähdään kenellekin soveliaana tai luontaisena työnä, mihin ketäkin kannustetaan ja millaista tukea on tarjolla. Ja näitä kaikkia puolia on tutkittu niin feministisessä tutkimuksessa kuin muussakin työn sosiologiassa.

      1. Et nyt vastannut esittämääni kritiikkiin sellaisenaan vaan sotkit asioita keskenään. Kyllä, palkkaerojen muodostumisessa merkittävä rooli on miesten ja naisten hakeutumisella eri aloille. Se, että eri aloille hakeudutaan, ei kuitenkaan edelleenkään ole osoitus palkkasyrjinnästä. Jos naisten kannustamista esim. hoiva-alalle pidetään epätoivottavana, pitää puuttua siihen kannustamiseen eikä palkkojenmuodostukseen.

        Täysin oma lukunsa on keskustelu siitä, mistä työstä mikäkin palkka on oikeudenmukainen. Etenkin julkisella sektorilla töiden palkkauksen oikeudenmukaisuuden arvioiminen on äärimmäisen vaikeaa. Yksityisellä sektorilla voidaan pääasiassa luottaa markkinahinnotteluun. Julkisella puolella joku virkamiesjoukkko yksinkertaisesti päättää palkat.

        Eli pitää erottaa toisistaan sukupuolen perusteella tapahtuva palkkasyrjintä ja yhteiskunnalliset mekanismit, jotka ehkä saavat yksilöitä hakeutumaan erilaisiin tehtäviin. Jos katsotaan, että mekanismit ohjaavat yksilöiden omia valintoja negatiivisella tavalla, pitää puuttua niihin mekanismeihin. Jos taas oikeasti havaittaisiin sukupuolen perusteella tapahtuvaa palkkasyrjintää, tulisi puuttua siihen syrjintään.

        ”Yhtenä ratkaisuna on tällöin pyrkiä muuttamaan näitä käytäntöjä ja ajatuksia siitä että hoivatyö kuuluisi juuri naisille”

        Eli tämä on täysin validi argumentti. Tuota mieltä voi loogisesti olla(tosin yhtä hyvin voi olla loogisesti sitä mieltä, että naisten kannustaminen hoiva-alalle toimii yhteiskunnan ja ehkä naistenkin parhaaksi). Sen sijaan se, että pitää mainitsemiasi käytäntöjä ja ajatuksia negatiivisinna, ei ole minkäänlainen näyttö palkkasyrjinnästä. Palkkojen tehokas ja oikeudenmukainen muodostuminen on täysin eri kysymys kuin se, mihin ja miten miehiä ja naisia tulisi kannustaa.

        ”Lisäksi on tietysti syytä pyrkiä muuttamaan sitä ajatusta, että hoivatyöstä kuuluisi maksaa surkeaa palkkaa”

        Ensinnäkään ei ole mitään absoluuttisia perusteita väittää, että hoivatyöstä maksettaisiin ”surkeaa palkkaa”. Esim. sairaanhoitajien palkat ovat täysin vertailukelpoisia vastaavantasoisten miesvaltaisten julkisen sektorin ammattien kanssa. Sairaanhoitajat tienaavat ymmärtääkseni suunnilleen saman kuin poliisit ja enemmän kuin palomiehet. Vahtimestarit tienaavat muistaakseni selvästi vähemmän kuin sairaanhoitajat. Mikä on se absoluuttinen kriteeri, jonka perusteella sairaanhoitajien tulisi tienata selvästi enemmän kuin edellä mainittujen ammattien edustajat? Tässä noilla todellisilla palkkatiedoilla ei edes ole hirveästi merkitystä, pointtini on osoittaa, kuinka vaikeaa on arvioida oikeudenmukainen palkkaus sellaisille aloille, joiden palkat eivät määräydy markkinaehtoisesti.

        Lisäksi on erittäin ongelmallista verrata yksityisen ja julkisen sektorin palkkoja. On selvää, että julkisella sektorilla on ja tulee olla pienemmät palkat kuin yksityisellä. Muuten kenenkään ei olisi mitään järkeä mennä töihin yksityiselle sektorille eikä kukaan tuottaisi niitä verorahoja, jolla julkista sektoria pyöritetään. Ei liene sattumaa, että naiset hakeutuvat sankoin joukoin julkiselle sektorille. Ehkä naiset arvostavat varmuutta, turvallisuutta ja rennompaa työtahtia. Jokin syy sille täytyy olla, etteivät naiset halua ottaa riskiä, tehdä pidempää päivää, ylitöitä ja kulkea pidempää työmatkaa. Nämä seikat näkyvät ja niiden tulee näkyä palkassa. Vertailu tulee tehdä tehdä julkisen sektorin sisällä, jos halutaan verrata siellä työskentelevien naisten palkkoja miesten palkkoihin.

      2. Ok, eli tässä menee nyt sekaisin palkkasyrjintä ja keskustelu palkkaeroista, eikö niin? Palkkasyrjintähän on käsittääkseni enemmänkin paikallista ja tilanteista ja siihen täytyy puuttua yksittäisillä työpaikoilla jne. Keskustelu palkkaeroista taas koskee koko yhteiskuntaa ja myös yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta eli silloin keskustellaan juuri niistä kysymyksistä mihin yllä viittasin. Eikä palkkasyrjintä tietenkään ole tästä isommasta kehyksestä täysin erillinen ilmiö.

        Itse olen sitä mieltä että julkisen sektorin palkkoja (sekä naisten että miesten) on varaa nostaa ja että raskaasta ja välttämättömästä työstä kuuluu sellainen palkka jolla tulee toimeen. Tämä on kuitenkin myös sukupuolittunut kysymys siinä mielessä että enemmistö julkisen sektorin työntekijöistä on naisia (kuten totesitkin) jolloin julkisen puolen palkankorotukset tasaisivat myös sukupuolittunutta tulonjakoa.

        ”Ei liene sattumaa, että naiset hakeutuvat sankoin joukoin julkiselle sektorille. Ehkä naiset arvostavat varmuutta, turvallisuutta ja rennompaa työtahtia. Jokin syy sille täytyy olla, etteivät naiset halua ottaa riskiä, tehdä pidempää päivää, ylitöitä ja kulkea pidempää työmatkaa.”

        Olisikohan se syy esimerkiksi se että naiset kantavat edelleen päävastuun lasten- ja kodinhoidosta? Tällöin päästään siihen mistä tämän blogin kommenttiosastolla on ollut puhe jo aiemminkin: kotitöiden ja lastenhoidon tasaisempi jakautuminen miesten ja naisten välillä hyödyttäisi myös miehiä koska silloin esim. ylityöt ja pitkät työmatkat eivät samala tavoin kasautuisi miehille.

      3. Pähkinänkuoressa vielä:

        Se, että sairaanhoitajat saavat huonompaa palkkaa kuin esim. paperimiehet, ei ole sellaisenaan missään mielessä osoitus naisten syrjimisestä palkoissa. Se, että naisia on kannustettu sairaanhoitajiksi, ei ole looginen peruste vaatia hoitajille suurempaa palkkaa. Korkeintaan se voi olla looginen peruste vaatia kannustamisen lopettamista, jos kannustamista pidetään haitallisena.

      4. Kirjoitat palkkasyrjintäolettamasta: ”Tämähän ei pidä paikkaansa. Ei tällaista oletusta ole tehty perusteetta, vaan päinvastoin on aika paljonkin mietitty ja tutkittu että mistä palkkaerot johtuvat.”

        Syytä ansioiden eroihin ei löydetty ennen minun tutkimuksiani. Naiset ansaitsevat 80 % miesten ansioista ihan sellaisesta yksinkertaisesta syystä, että ne samat naiset tekevät noin 80 % miesten vuosityötunneista. Tämähän käy ilmi jo sellaisesta tosiasiasta, että millään työpaikalla ei ole palkkaeroja, kun henkilöt tekevät samaa työtä yhtä monta tuntia vuodessa.

        Kyllä yksi ansioerojen syy on segregaatiossa, eli että kun miehet tekevät vastuullisia esimiestöitä, heille maksetaan siitä isommat ansiot. Mutta samalla he tekevät Työsopimuslain 39 pykälän mukaisen työsopimuksen, missä lisä-, yli- ja pyhätyöt sisältyvät peruspalkkaan. Tällaisia henkilöitä on Suomessa yli 100 000. Ei se välttämättä merkitse, että vaikka ansiot kasvavat niin tuntipalkkakin nousisi.

        Älä sekoita palkkaa ja ansioita keskenään. ”Sama palkka samanarvoisesta työstä” tarkoittaa, että tehty vuosityöaika pitää ottaa huomioon, eihän 8:n tunnin työ ole samanarvoista kuin 10:n tunnin työ.

        Naisen euro on 80 senttiä, mutta siinä ei ole mitään tasa-arvon vastaista naisen näkökulmasta.

  7. Heh, nykyäänhän Suomessa pääministeri ja presidentti ovat muistaakseni jo aikoja sitten tunnustautuneet feministeiksi. Hallituksessa on naisenemmistö. Korkeimman oikeuden presidentti ja oikeusminsiteri ovat naisia ja ainakin oikeusministeri on tunnustautunut feministiksi.

    Joka tapauksessa tästä lähtökohdasta on aika omituista valitella sitä, että ruohojuuritason naisista ei löydy vahvaa feminististä liikettä, koska toisaalta korkeinta valtaa Suomessa käyttää sangen moni feministi. Samoin perinteisesti varsinkin ”punavihreät” puolueet ovat olleet lähellä feminismiä ja naisaatetta, joten sieltä epäilemättä ruohonjuuritason feministisiä toimijoita löytyy. Mikä siis oli kirjoituksen pointti?

    Voikin oikeastaan kysyä, että kuinka paljon vahvempiin asemiin feminismi voi enää Suomessa päästä. Feminismi ja feministit näyttävät olevan erittäin vahvoilla Suomen poliittisissa puolueissa ja poliittisessa eliitissä.

    1. Kyllä tosiaan Suomen nykyinen presidentti varmasti kannattaa tasa-arvoa. En tiedä onko hän varsinaisesti ”tunnustautunut feministiksi”. Haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että nykyinen poliittinen ilmapiiri on yhä enemmän ja enemmän muuta kuin ihmisten välistä tasa-arvoa kannustava. Ja mitä tulee ruohonjuuritason feministisiin liikkeisiin, niillä on Suomessa varsin marginaalinen asema, vaikka tärkeää työtä tekevätkin. Keskustelin eilen yhdysvaltalaisen rasismitutkijan kanssa aiheesta ja totesimme yhdessä, että suomalainen keskustelu sukupuolten tasa-arvosta muistuttaa kovasti yhdysvaltalaista keskustelua rasimista – molemmissa maissa yleinen sanoma tuntuu olevan ettei ko. ongelmaa ”enää ole”. Aiheesta on ”turha puhua” ja se vain vie keskustelijoita kauas ”todellisista ongelmista”, jne., jne. Yhteiskunnassa vallitseva eriarvoisuus kun ei vaan ikävä kyllä häviä mihinkään yhdessä yössä. Erilaisten rakenteiden, asenteiden ja tapakulttuurien purkaminen vie aikaa.

      Tietysti oleellista tässä keskustelussa on, että mielestäni paras mahdollinen paikka elää olisi sellainen, jossa ihmisten väliset erot (liittyivät ne sitten sukupuoleen tai muihin eroavaisuuksiin) eivät määrittäisi paikkaamme yhteiskunnassa. Se vaatii sekä naisilta että miehiltä luopumista joistain ”etuoikeuksista” joidenkin muiden asioiden saavuttamiseksi.

  8. K:

    ”Tämä on kuitenkin myös sukupuolittunut kysymys siinä mielessä että enemmistö julkisen sektorin työntekijöistä on naisia (kuten totesitkin) jolloin julkisen puolen palkankorotukset tasaisivat myös sukupuolittunutta tulonjakoa”

    Niin tasaisivat, mutta ei ole mitenkään välttämätöntä, että se tasaaminen olisi oikeudenmukaista. Voi olla, että julkisella puolella tienataan suhteessa tuottavuuteen ja työpanokseen nyt jo enemmän kuin olisi oikeudenmukaista. Tämän oikeudenmukaisuusarvion tekeminen on erittäin monimutkainen prosessi. Se, että julkisella puolella on enemmän naisia kuin miehiä, ei itsessään ole minkäänlainen peruste palkkojen tasaamiselle yksityisen sektorin kanssa. Perusteet voit lukea edeltä.

    ”Olisikohan se syy esimerkiksi se että naiset kantavat edelleen päävastuun lasten- ja kodinhoidosta?”

    Kyse voi olla osittain tästä. Mutta voi myös olla, että naiset haluavat kantaa päävastuun lasten- ja kodinhoidosta keskimäärin! Jos tällainen preferenssiero on olemassa niin kuin voisi kuvitella, se näkyy väistämättä palkkakehityksessä, eikä siinä ole sinänsä mitään epäoikeudenmukaista.

    ”kotitöiden ja lastenhoidon tasaisempi jakautuminen miesten ja naisten välillä hyödyttäisi myös miehiä koska silloin esim. ylityöt ja pitkät työmatkat eivät samala tavoin kasautuisi miehille”

    Niin hyödyttäisi, jos lähtöoletuksena on, että miehet ovat yhtä innostuneita kodinhoidosta ja lastenhoidosta kuin naiset. Mutta mitä perusteita on uskoa asian olevan niin? Jos naiset haluaisivat hoitaa lapsia vähemmän kuin nykyään ja miehet haluaisivat hoitaa lapsia enemmän kuin nykyään, jokaisella parilla olisi mahdollisuus täysin vapaaehtoisesti sopia lastenhoitojärjestelyt juuri haluamallaan tavalla. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, lienee järkevää hyväksyä se mahdollisuus, että naisten ja miesten preferensseissä on jotain eroa asian suhteen.

    1. Tässä kohtaa voi toki lopettaa keskustelun ja todeta että kyseessä on luonnollinen preferessiero, tai sitten voi jatkaa edelleen analyysia ja lähteä siitä ajatuksesta että yksilöiden valinnat, halut ja toiveet eivät rakennu tyhjiössä vaan osana ympäröivää yhteiskuntaa ja kulttuuria. Se että miehet eivät ole innostuneita lastenhoidosta ei tällöin ole mikään syy olettaa että miehet eivät tulevaisuudessa voisi innostua lastenhoidosta, mikäli yleiset asenteet ja se mitä miehiltä ja naisilta yhteiskunnassa odotetaan muuttuisivat. Ja tasa-arvotyössä on kyse myös asenteiden muuttamisesta samalla kun koitetaan tehdä sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia joiden kautta esim. juuri miesten kotiin jääminen helpottuisi. Jokaisella parilla on toki nytkin mahdollisuus sopia lastenhoitojärjestelyistä haluamallaan tavalla, mutta miesten työnantajien asenteet vaikkapa vanhempainvapaata kohtaan ovat jyrkemmät kuin naisten työntantajien.

  9. Kirjoituksessa esitetty väite ”teoriasta akateemisten miesten juttuna” kuulostaa ihmeelliseltä, kun sitä peilataan sukupuolentutkimuksen valossa.

    Englanninkielinen maskulistinen kirjallisuus nojaa lähes täysin yksinkertaistettuun versioon sukupuolirooliteoriasta, joka tuttua arkipuheestakin. Maskulistinen kirjallisuus on sen lisäksi tyypillisesti populaaria ja jopa rautalangasta väännettyä, kuten esim. Warren Farrellin kirja ”The myth of male power”. Suomalainen maskulismi perustuu hyvin pitkälti yksinkertaiseen sukupuolitettujen tilastojen vertailuun.

    Sen sijaan feministiselle kirjallisuudelle on ollut ominaista eteneminen yhä syvemmälle teorian syövereihin. Juha Räikkä kirjoitti kirjassa Oikeudenmukainen yhteiskunta seuraavasti: ”Jotkut ovat verranneet feminismiä keskiaikaiseen teologiaan. Teologit olivat tuolloin edenneet käsitteellisessä leikissään niin kauas tavallisella järjellä hahmotettavista ongelmista, että he pohtivat vakavasti esimerkiksi kysymystä, montako enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päällä. Joiden mielestä feministien ongelmat ovat täsmälleen yhtä etäisiä ja tärkeitä.”

    1. Hmm, jos tarkastellaan englanninkielisen maskulistisen kirjallisuuden sijaan esimerkiksi yhteiskuntateorian tai filosofian historiaa käy ilmi että on se teoria miehiäkin kiinnostanut. Syynä ei tietenkään ole se etteivätkö naiset ja miehet olisi yhtä kyvykkäitä ajattelemaan vaan mm. se että naisten pääsy korkeakoulutukseen on ollut hyvin rajattua.

      1. ”Syynä ei tietenkään ole se etteivätkö naiset ja miehet olisi yhtä kyvykkäitä ajattelemaan vaan mm. se että naisten pääsy korkeakoulutukseen on ollut hyvin rajattua”

        Olosuhteilla varmasti on merkitystä, mutta tuskin tuo miesten huikea yliedustus filosofian huipuissa pelkästään niistä johtuu. Esim. Wittgenstein taisi raapustella Tractatuksen kasaan keskeltä ensimmäistä maailmansotaa. Eikä niitä huipputason filosofeja, matemaatikkoja, fyysikkoja tai taloustieteilijöitä vieläkäkään naisten keskuudesta pahemmin löydy. Itse veikkaisin yhteiskunnan rakenteiden sijaan syyksi sitä, että kyseiset alat eivät kiinnosta naisia yhtä paljon kuin miehiä ja miehissä on kyseisille aloille luultavasti enemmän huippulahjakkaita yksilöitä.

        Vaikka meihet ja naiset ovat ehkä keskimäärin ”yhtä kyvykkäitä” ajattelijoita, huipuissa on tämän hetkisen tietämyksen mukaan enemmän miehiä. Toisaalta taas vähälahjaisia yksilöitä on miehissä enemmän. Naisten lahjakkuus on jakautunut tasaisemmin. Tämän asian toteaminen ääneen taisi muuten taannoin tuoda Harvardin yliopiston presidentille potkut😉

      2. Naisten ja miesten lahjakkuus/kyvykkyys/älykkyys -erojen tutkiminen on hankalaa hommaa, ja itse olisin kyllä äärimmäisen varovainen minkäänlaisten yleistysten suhteen. Jo pelkkä lahjakkuuden tai älykkyyden määrittely aiheuttaa aika suuria ongelmia ja vaikuttaa älyttömästi siihen minkälaisia tuloksia sukupuolten välisten erojen suhteen saadaan.

        Tästä aiheesta löysin googlescholarin kautta melko valaisevan artikkelin, joka toivoakseni aukenee linkin takaa: http://www.springerlink.com/content/q32317p68655h037/

        Erityisen olennainen monien täällä käsiteltyjen aiheiden kannalta on huomio siitä että biologisisten ja kulttuuristen tekijöiden erottaminen on monissa tapauksissa keinotekoista:

        How can psychologists understand the reasons why males and females
        show different average patterns of performance on tests of cognitive abilities?
        The age-old distinction between nature (i.e., biological factors) and
        nurture (i.e., environmental factors) has proved as unproductive in arguments
        over which sex has the better brain as it has over which sex has the
        better genitals. A psychobiosocial model offers an alternative conceptualization
        to the debate. The psychobiosocial model is based on the idea that
        some variables are both biological and social and, therefore, cannot be
        classified into one of these two dichotomous categories. For example, learning
        is a socially mediated event with a biological basis. Individuals are
        predisposed to learn some topics and skills more readily than others. This
        predisposition is determined by prior learning experiences (i.e., what is
        already known and the ease with which the prior learning occurred) and
        the neurochemical processes that allow learning to occur (e.g., release of
        neurotransmitters). Modern neuroscience has provided us with the opportunity
        to identify the areas of the brain that are active during the performance
        of a cognitive task, which has allowed psychologists to view learning from
        the inside as well as from the outside of the head (Posner and Raichle,
        1994). We can now trace the way in which specific learning experiences
        alter brain structures, such as dendritic branching and cell size, thus clouding
        the distinction between environmental and biological events (Ungerleider,
        1995).

  10. Pitäsiköhän sun Katariina yrittää rekrytoida tänne muitakin feministejä keskustelemaan, kun kaikkiin ”vastapuolen” viesteihin vastaileminen yksinään varmaan käy sulle pidemmän päälle aika rankaks? Oon aina ihmetelly sitä, miks feministejä tuntuu olevan niin vaikeaa saada keskustelemaan omasta aiheestaan. Nyt kun tää blogi perustettiin, aattelin et ehkä toivoa on. Kuitenkin näyttää taas siltä, ettei täällä sun lisäks oikeen kukaan muu feministi jaksa satunnaisia onelainereita kummemmin mistään väitellä. Eikä mun mielestä nyt voida vedota siihen, että ”ku te miehet ootte niin aggressiivisia keskustelijoita, otatte tilaa yms.”, koska tää keskustelu on kuitenkin pysyny ihan asialinjalla.

    1. Nojaa, kyllähän täällä ovat keskustelleet mun lisäkseni muutkin, joskaan eivät vielä toistaiseksi tämän merkinnän kommenttiosastolla (ainakin kaksi feministien vuorolaista on ollut tällä viikolla reissussa). Meillä on tässä blogissa ajatuksena että jos vastaamme niin haluamme vastata huolella ja ajatuksella, jolloin esim. ajanpuute aika helposti johtaa siihen että vastailu jää hetkeksi kokonaan. Samoin kynnys keskusteluun osallistumiselle saattaa välillä nousta aika korkeaksi, jos ottaa keskustelun ja asiat vakavasti ja tahtoo rauhassa harkita sanomisensa. Ei voi myöskään olettaa, että kaikilla olisi esim. päivittäin mahdollisuus viettää paljon aikaa internetissä. Kärsivällisyyttä siis🙂 (ja samoin olkaa kärsivällisiä myös kommenttien julkaisun suhteen, moderointi on välillä hidasta).

      Mutta tahdon tietysti rohkaista kaikkia vaitonaisia lukijoita osallistumaan keskusteluun, olisi hyvä jos täällä kuuluisi mahdollisimman monen erilaisen feministin ääni.

      Ja miksi feministejä on vaikea saada keskustelemaan? Ehkä yksi syy on se että kyse on asioista joiden pohtimiseen (ja tutkimiseen) monet meistä ovat käyttäneet paljon aikaa ja vaivaa ja jotka eivät ole yksinkertaisia eivätkä tarkkaan rajattuja. Usein ne jotka hakevat keskustelua hakevat sitä nimenomaan provosointimielessä ja ovat enemmän kiinnostuneita heittelemään ilmaan omia mielipiteitään ja (usein perusteettomia) irrallisia ”faktoja” kuin kuuntelemaan mitä feministeillä kenties olisi sanottavana, etenkin jos se sanottava ei tiivisty lyhyisiin iskulauseisiin tai pelkän faktatiedon luettelointiin. Tuntuu turhauttavalta käyttää paljon aikaa ja vaivaa jonkin vaikean asian selittämiseen ja pohtimiseen, jos keskustelukumppani asennoituu esim. vaihtamalla saman tien puheenaihetta johonkin muuhun faktaan joka feministien pitäisi seuraavaksi selittää. Jos on paljon tämäntyyppisiä kokemuksia (kuten useimmilla feministeillä on) niin kynnys mihin tahansa keskusteluun mukaan lähtemiseen nousee korkeaksi.

      Viime aikoina Feministien vuorossa keskustelu on minusta kuitenkin ollut oikeasti kiinnostavaa ja oikeasti myös toiminut sillä tavalla että keskustelijat puhuvat toisilleen, eivät ilmaan. Ehkä joku toivonsa menettänyt tätä seuratessa vielä rohkaistuu🙂

      1. Joo niin tais olla, et joissain nois aiemmissa ketjuissa molemmat puolet oli vähän laajemmin edustettuina. Ite en vaan kerenny ihan alusta asti mukaan.

        ”Ei voi myöskään olettaa, että kaikilla olisi esim. päivittäin mahdollisuus viettää paljon aikaa internetissä”

        Kannattaa tulla valtiolle duuniin jos ei viel oo. Tai yliopistolle😉

        ”Usein ne jotka hakevat keskustelua hakevat sitä nimenomaan provosointimielessä ja ovat enemmän kiinnostuneita heittelemään ilmaan omia mielipiteitään ja (usein perusteettomia) irrallisia “faktoja” kuin kuuntelemaan mitä feministeillä kenties olisi sanottavana”

        Tää on ihan totta ja tästä hyvänä esimerkkinä Laasasen blogi Uudessa Suomessa, jonka kommenttiosastolla on nykyään ihan toivotonta yrittää keskustella mistään, vaik alustukset ja aiheet on kohtuu usein mielenkiintosia ja hyviä. Siks kannatan sitä, että on olemassa myös sellaisia foorumeita, joissa moderointia harrastetaan. S24-tyylisiä tunkioita on ihan tarpeeks niille, jotka haluu harrastaa kurasotaa.

        Pientä provosointia tulee joskus vähän itsekin harrastettua, mutta joillain alueilla sille voi olla jopa paikkansa, koska tietyt lähtökohhdat tunnutaan feministien keskuudessa otettavan niin aksiomaattisen kiveenhakattuina. Tällöin provokaatiivisemmalla tyylillä voi yrittää vähän ravistella vastapuolta hereille. Toisaalta jotkut sellainen tyyli saattaa sitten karkottaa pois, joten en oo ihan varma pitäiskö sitä harrastaa ollenkaan…

      2. Yksi Feministien vuoron kirjoittaja ilmoittautuu🙂 Ja harmittelee kiireitään!

  11. K:

    ”Tässä kohtaa voi toki lopettaa keskustelun ja todeta että kyseessä on luonnollinen preferessiero, tai sitten voi jatkaa edelleen analyysia ja lähteä siitä ajatuksesta että yksilöiden valinnat, halut ja toiveet eivät rakennu tyhjiössä vaan osana ympäröivää yhteiskuntaa ja kulttuuria. Se että miehet eivät ole innostuneita lastenhoidosta ei tällöin ole mikään syy olettaa että miehet eivät tulevaisuudessa voisi innostua lastenhoidosta, mikäli yleiset asenteet ja se mitä miehiltä ja naisilta yhteiskunnassa odotetaan muuttuisivat”

    Ei sitä tarvitse todeta ja nostaa käsiä pystyyn, vaan asiaa voidaan tutkia. Mutta jos rupeat ilman tutkimusta tekemään politiikkaa, jonka tarkoituksena on ahdistaa miehiä ja naisia kohti 50-50 jakaumaa, sinulla ilmeisesti on oletuksena, että miesten ja naisten preferenssit jakautuvat melko tasan esim. tämän lastehoidon suhteen? Mutta mihin tämä oletuksesi tasaisesta preferenssijakaumasta perustuu? Kaikki historiallinen empiria näyttäisi viittaavan melko epätasaiseen preferenssijakaumaan. Toki aina voidaan väittää, että kaikki on vain konstruktioiden yms. tuotetta, mutta mitään sellaista näyttöä ei ole, että preferenssijakauma olisi lähelläkään 50-50 jakaumaa täysin konstruktioista tms. ulkoisista paineista vapaassakaan hypoteettisessa valintatilanteessa. Sen sijaan on paljonkin esim. sosiobiologista ja evoluutiopsykologista teoriaa, joka tukisi hypoteesia melko epätasaisesta preferenssijakaumasta miesten ja naisten välillä. Nämä teoriat eivät mitenkään sulje pois yhteiskunnan ja konstruktioiden vaikutusmahdollisuuksia, mutta ne tulisi jollain tavalla huomioida, jos pohditaan miten valinnat mahdollisesti jakautuisivat ”konstruktiotyhjiössä”.

    Summa summarum:

    Politiikkaa ei voi tehdä siitä oletuksesta lähtien, että miesten ja naisten tavoitteet ja toiminnan motiivit olisivat keskimäärin hyvin samanlaisia. Tällaiselle oletukselle pitäisi ensin olla jotain tutkimuksellista tukea. Pitäisi osoittaa, että naisilla on suunnilleen yhtä suuri motivaatio menestyä työelämässä kuin miehillä. Mielestäni on helppo keksiä syitä, joiden takia naisilla ei ole keskimäärin yhtä suurta halua/tarvetta hankkia rahaa ja statusta kuin miehillä. Siksi olisi suotavaa, että ennen 50-50 preferenssien olettamista nämä intuitiivisesti selkeältä tuntuvat erot joko osoitettaisiin paikkansapitämättömiksi, tai osoitettaisiin haitallisiksi ja todettaisiin, että niiden erojen ”luontaisesta” syntymekanismista huolimatta eroista on päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä.

    1. Tarkennetaan vielä hieman. Koska ”konstruktiotyhjiötä” olisi melko vaikea edes kujvitella, tarkoitettakoon sillä tässä tilaa, jossa yhteiskunta ei aktiivisesti rakenna eikä ole rakentanut kannustinjärjestelmiä siten, että ne ajaisivat toista sukupuolta tiettyihin valintoihin enemmän kuin toista. Kyseisessä tyhjiössä vallitsevat kannustimet ovat siis sellaisia, jotka ovat syntyneet joko biologisesta vääjäämättömyydestä tai ihmisten välisessä ”markkinaehtoisessa” vapaaehtoisessa vuorovaikutuksessa.

    2. Jos mietitään preferenssejä ja otetaan todesta se että naiset ja miehet haluavat eri asioita (vaikka en kyllä tiedä kuinka paljon tutkimustietoa on esim. siitä missä suhteessa erot miesten ja naisten välillä ovat esim. eroihin naisten ja naisten välillä) eikä haluta olettaa että ”kaikki on konstruktiota” jää silti jäljelle kysymys siitä missä määrin yhteiskunnnallista epätasa-arvoa voidaan oikeuttaa vetoamalla esimerkiksi evoluutiopsykologiaan. Tämäntyyppisellä oikeuttamisella on pitkä ja ruma historia jos katsotaan esim. eri etnisten ryhmien asemaa. Itse ajattelen että vaikka kulttuuri ja yhteiskunta eivät määrää kaikkea niin meillä on hyvin rajattu pääsy mihinkään ”puhtaaseen” biologiaan, ja siksi siihen vetoamisessa tulisi olla erittäin varovainen. Historiallinen empiria ei todista juuri mitään, sillä historiallisesti naisilla on ollut alistettu asema ja vielä vähemmän varaa valita kuin nyt. Jos mietitään vaikka lastenhoitoa niin ne naiset joilla on ollut varaa valita ovat usein ”ulkoistaneet” lastenhoidon imetyksestä alkaen niille naisille joiden asema ei ole ollut yhtä hyvä. Jos naisilla on luontainen preferenssi lastenhoitoon niin miksi kukaan nainen tekisi näin, saati sitten että moisesta tulisi yleinen käytäntö?

      Ei tarvitse olettaa 50-50 preferenssijakaumaa – on silti perusteltua pyrkiä lisäämään sekä naisten että miesten mahdollisuuksia tehdä myös ”sukupuolelleen epätyypillisiä” valintoja. Feministisen politiikan tarkoituksena ei ole ahdistaa miehiä ja naisia kohti 50-50 -jakaumaa eikä feministinen politiikka – sellaisena kuin itse sen näen- ole lähtenyt siitä että ensin oletettaisiin täysin perusteetta jokin ideaalijakauma, sitten havainnoitaisiin todellisuutta ja todettaisiin että vielä ei olla ideaalitilassa ja sitten ryhdyttäisiin poliittisiin toimenpiteisiin. Ainakin minä ajattelen että vaikkapa lastenhoitoa koskeva feministinen politiikka on lähtenyt niiden naisten (ja miestenkin) aloitteesta, jotka kokevat nykyisen järjestyksen epäoikeudenmukaisena, koska eivät itse halua esim. käyttää koko aikuisikäänsä lasten hoitamiseen kotona. Tällöin politiikan tarkoituksena on pyrkiä kumoamaan virheellistä oletusta siitä että kaikki naiset preferoisivat lastenhoitoa ja sitä kautta pyrkiä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa jossa myös naisilla olisi mahdollisuus osallistua työelämään täysipainoisesti ja jossa myös miehillä olisi mahdollisuus olla isä lapsilleen. Eikö feministisen politiikan olemassaolo jo itsessään kerro siitä että naisten ja miesten oletetuille preferenssieroille perustuva yhteiskunta ei ole hyvä eikä vastaa kaikkien miesten ja naisten tarpeisiin ja toiveisiin?

      1. ”vaikka en kyllä tiedä kuinka paljon tutkimustietoa on esim. siitä missä suhteessa erot miesten ja naisten välillä ovat esim. eroihin naisten ja naisten välillä”

        Tota argumenttia näkee usein käytettävän virheellisesti miesten ja naisten välisten mahdollisten keskimääräisten erojen vesittämiseksi. Sukupuolen sisäisellä vaihtelulla ei välttämättä ole mitään merkitystä argumenttini kannalta, jos sukupuolten välillä on merkittävä keskimääräinen ero. Mieti vaikka tilannetta, jossa sekä naisilla että miehillä jonkin ominaisuuden vaihteluväli on 1-100. Vaihtelu on siis levinnyt yhtä laajalle alueelle. Silti voi olla niin, että välille 90-100 sijoittuvista yksilöistä 90% on jompaa kumpaa sukupuolta. Eli joo, tota vaihtelun esiintymistä sukupuolten sisällä ja välillä voi olla syytä tutkia, mutta sisäisen vaihtelun olemassaolo ei automaattisesti vesitä niitä sukupuolten välisiä eroja tai niiden mahdollisia seurauksia.

        ”jää silti jäljelle kysymys siitä missä määrin yhteiskunnnallista epätasa-arvoa voidaan oikeuttaa vetoamalla esimerkiksi evoluutiopsykologiaan. Tämäntyyppisellä oikeuttamisella on pitkä ja ruma historia jos katsotaan esim. eri etnisten ryhmien asemaa”

        Mut enhän mä tuollaista oikeuttamista harrastanut missään vaiheessa. Päinvastoin, yritin kyseenalaistaa sitä, että sinä ja feministit yleensäkin pyritte oikeuttamaan haluamanne tasaisen lopputulosten jakauman sillä, että oletatte sukupuolten preferenssien ja ominaisuuksien jakautuvan tasaisesti. Pointtini oli, että minä en voi olettaa preferensseille jotain tiettyä jakaumaa ja päättää sen pohjalta ”lopputulosten oikeudenmukaista jakaumaa”, mutta et voi sinäkään. Ei siinä ole mitään teoreettista eroa, oletatko mielivaltaisesti lähtöjakaumaksi 50-50 vai 90-10. Sitten vaan ylimääräisenä heittona spekuloin sillä, että jos jotain jakaumaa lähdetään kuitenkin olettamaan politiikan pohjaksi, niin tällöin tulisi huomioida niiden tieteellisten tutkimusten tulokset, joita tällä hetkellä on käytettävissä sukupuolten mahdollisia eroja tai samankaltaisuuksia koskien, eikä vain päättää jakaumaa mielivaltaisesti.

        ”sillä historiallisesti naisilla on ollut alistettu asema ja vielä vähemmän varaa valita kuin nyt”

        Totakaan väitettä en nielis oikeesti sellaisenaan, mut annetaan sen nyt olla. Hyväksyn, että joissain vaiheissa historiaa naisilla on ainakin joissain yhteisöissä ollut joillain mittareilla alistettu asema.

        ”Jos naisilla on luontainen preferenssi lastenhoitoon niin miksi kukaan nainen tekisi näin, saati sitten että moisesta tulisi yleinen käytäntö?”

        Totta kai nainen voi preferoida jotain tiettyä lastenhoidon ja vapaa-ajan suhdetta sellaiseen vaihtoehtoon, jossa hän hoitaa täysipäiväisesti lapsia. Mutta jos tarkastelun kohteena on miesnaisparit ja heidän keskinäinen sopimuksensa lastenhoidosta, pitää tarkastella ensinnäkin sitä, kumpi osapuoli preferoi lastenhoitoa vähemmän. Toiseksi pitää tarkastella vaihtoehtoiskustannuksia. Esim. nainen voi preferoida sekä vapaa-aikaa että korkean statuksen miestä. Jos nainen haluaa korkean statuksen miehen, voi olla että kompromissina hänen täytyy hyväksyä suurempi osa lastenhoitovastuusta. Vastaavasti pitäisi ottaa huomioon kaikki muutkin mahdolliset preferenssierot ja niiden vaikutukset valintoihin.

        ”on silti perusteltua pyrkiä lisäämään sekä naisten että miesten mahdollisuuksia tehdä myös “sukupuolelleen epätyypillisiä” valintoja”

        Joo mahdollisuuksien tasa-arvoa kannatan mäkin kybällä. Mut en vaan oikeen nää, että missä mielessä se ei nykyään toteutuisi sukupuolten välillä. Ymmärrän, että jotkin valinnat tuottavat miehille enemmän ns. palkintoja kuin naisille ja jotkin toiset valinnat naisille enemmän kuin miehille. Mutta mielestäni nämä palkitsevuuden erot eivät useimmiten vaikuta johtuvan mistään yhteiskunnallisista toimenpioteistä tai mekanismeista vaan enemmänkin siitä, minkälaisia miehet ja naiset ovat. Miehille esim. rahasta on yksinkertaisesti enemmän hyötyä kuin naisille, koska naiset arvostavat varakkuutta miehessä paljon enemmän kuin miehet arvostavat sitä naisessa. Esim. tällaista mitä luultavimmin biologisesti määräytynyttä preferenssieroa saattaa olla täysin mahdotonta kitkeä millään asennemuokkauksella pois. Jos jokin ero valintojen palkitsevuudessa ei johdu yhteiskunnan harjoittamasta politiikasta, kyse ei mielestäni ole syrjinnästä ainakaan missään perinteisessä mielessä.

        ”Tällöin politiikan tarkoituksena on pyrkiä kumoamaan virheellistä oletusta siitä että kaikki naiset preferoisivat lastenhoitoa ja sitä kautta pyrkiä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa jossa myös naisilla olisi mahdollisuus osallistua työelämään täysipainoisesti ja jossa myös miehillä olisi mahdollisuus olla isä lapsilleen”

        Jos tuollainen oletus vallitsisi, se todella olisi syytä kumota. Mutta sellaista tuskin on vallinnut pitkiin aikoihin jos koskaan.

        ”Eikö feministisen politiikan olemassaolo jo itsessään kerro siitä että naisten ja miesten oletetuille preferenssieroille perustuva yhteiskunta ei ole hyvä eikä vastaa kaikkien miesten ja naisten tarpeisiin ja toiveisiin?”

        Tos on nyt muutama virhe/ongelma. Ensinnäkään politiikkaa ei ole yleensä tehty minkään sukupuolten eroja koskevien preferenssioletusten pohjalta(ainakaan avoimesti). Vasta feministit ovat tuoneet mukaan sellaisen ajatuksen, että preferenssit jakautuisivat tásaisesti ja sen takia myös lopputulosten tulisi jakautua tasaisesti sukupuolten välillä. Mielestäni perusolettamus politiikassa tulisi olla, että yksilöiden välillä on eroja ja nämä erot näkyvät tavalla tai toisella lopputulosten jakaumassa. Se, että lopputulokset eivät jakaudu tasan miesten ja naisten kesken, ei ole automaattisesti osoitus syrjinnästä. Kunnen toisin todistetaan, se on osoitus yksilöiden välisistä eroista. Jos tätä ei ottaisi lähtökohdaksi, voisi yhtä hyvin napata tilastoista mitkä tahansa kaksi ryhmää joiden välillä on eroja lopputuloksissa, ja väittää erojen johtuvan syrjinnästä.

        Esim.

        Katson tilastoja ja havaitsen pienijalkaisten tienaavan vähemmän kuin isojalkaisten–>syrjintää–>otetaan käyttöön kiintiöt pienijalkaisille pörssiyhtiöiden hallituksiin

        Ymmärrätkö ongelmallisen logiikan? Ellei sulla oo dataa siitä, että miesten ja naisten preferenssit ja ominaisuudet olis samanlaiset sekä teoriaa siitä, miks naisia haluttais syrjiä, on syrjintäväite täysin mielivaltainen. Yhtä hyvin voisit väittää mitä tahansa mielivaltaisesti valittua aliedustettua ryhmää syrjittävän.

        Lisäks toi heitto on vähän sama ku sanoisin et:

        ”Eikö Ku Klux Klanin olemassaolo jo itsessään kerro siitä, että mustien ja valkoisten oletetulle tasa-arvoisuudelle perustuva yhteiskunta ei ole hyvä eikä vastaa kaikkien ihmisten tarpeisiin ja toiveisiin”

        Eli joo, sekä feministien että KKK:n olemassaolo kertoo siitä, että joku ei ole tyytyväinen yhteiskuntaan. Mutta niiden olemassaolo ei kerro yhtään mitään miesten ja naisten tai mustien ja valkoisten preferensseistä tai toiveista keskimäärin.

      2. Muutamia hajanaisia ajatuksia ennen kuin lähden internetistä viikonlopun viettoon.

        Ymmärrän kyllä pointtisi siitä että tietyn jaon olettaminen oikeudenmukaiseksi tavoitteeksi ilman tutkimusta ei ole perusteltua, mutta jos ajattelee näin niin samalla ongelmaksi tulee että koska meillä ei ihan oikeasti ole vedenpitävää tietoa preferensseistä (ja siitä kuinka mikäkin olosuhde niihin vaikuttaa) niin meillä ei sitten oikeastaan voi olla esimerkiksi käsitystä oikeudenmukaisesta työnjaosta yhteiskunnassa – ellei oikeudenmukaisuus sitten kuitenkin ole jotakin josta päästään käsitykseen erilaisten yhteiskunnallisten neuvottelujen ja kamppailujen kautta. Jos jatketaan näitä vertauksia niin tuskin mustien vapautusliikekään olisi päässyt kovin pitkälle jos siellä olisi pysähdytty ensin selvittämään onko todellakin niin että mustien evoluutiopsykologiset preferenssit ovat tarpeeksi pitkälle samat kuin valkoisten esimerkiksi sen suhteen kuinka haluaa asua ja missä ja millä palkalla työskennellä. Eli tarkoitin edellä sitä että jaettu kokemus yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta on ainakin minulle riittävä syy tehdä feminististä politiikkaa – jolloin päästään Kux Klux -ongelmaan. Lopulta kysymys on varmasti aina arvostuksista ja ihmiskäsityksistä, joista ei tieteen keinoin voida sanoa viimeistä sanaa vaikka kuinka mitattaisi.

        Ehkä itse ajattelen noista 50/50 vertailukohdista niin että tasajako ei ole konkreettinen tavoite vaan nykyinen jakauma on tietty indikaattori siitä missä mennään eri sukupuolten yhteiskunnallisten asemien ja työnjaon suhteen. Eli jos luvut viiraavat huomattavasti niin se tarkoittaa että vaikkapa minun kokemukseni palkkaepätasa-arvosta (tai havaintoni siitä että lastenhoito tuntuu jäävän naisten kontolle halusivatpa he sitä tai eivät) ei ole ainoastaan yksittäinen ilmiö vaan liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon ja siksi noilla luvuilla on merkitystä.

        Ja vielä preferensseistä, totesit että

        “Esim. nainen voi preferoida sekä vapaa-aikaa että korkean statuksen miestä. Jos nainen haluaa korkean statuksen miehen, voi olla että kompromissina hänen täytyy hyväksyä suurempi osa lastenhoitovastuusta. Vastaavasti pitäisi ottaa huomioon kaikki muutkin mahdolliset preferenssierot ja niiden vaikutukset valintoihin.”

        Juuri tämäntyyppisten argumenttien takia suhtaudun varauksellisesti preferenssiteorioihin. Tässä teet jo aika pitkälle meneviä oletuksia siitä miksi nainen preferoisi “korkean statuksen miestä” ilman mitään teoreettista tai tutkimuksellista pohjaa. Eli pointtini on että preferenssiteorioista ja tutkitusta tiedosta siirrytään usein aikamoisin harppauksin olettamaan asioita joille ei ole mitään tieteellisiä perusteluja. Tämä nyt toki lienee vain mieleesi juolahtanut esimerkki, mutta vastaavia järkeilyjä on internetti täynnä. Yleensä tämäntyyppisissä argumenteissa järkeilijän mieleen ei juolahda esim. se että nainen kenties preferoi korkean statuksen miestä koska lastenhoitovastuu sekä naisten matalampi palkka johtavat siihen että hän ei itse kykene elättämään itseään ja lapsiaan, jolloin miehen on syytä olla parempituloinen.

  12. Aiheeseen liittyen ajankohtainen tasa-arvovaltuutetun lausunto:

    http://www.kauppalehti.fi//5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110157499

    ”Mäkisen mukaan palkkaeroa on kurottu kiinni, mutta palkkakuilu on edelleenkin liian suuri”

    ”Hänen mielestään naisia tarvitaan johtotehtäviin entistä enemmän niin julkisessa sektorissa kuin yritysmaailmassakin tasa-arvon parantamiseksi”

    Juuri tämänkaltaisia perustelemattomia lausuntoja saa lukea jatkuvasti lehdistä. Millä perusteella palkkakuilu on liian suuri? Millä perusteella tasa-arvo parantuu, jos naisia laitetaan väkisin enemmän jóhtajiksi esim. kiintiöillä? Miksi 50-50 lopputulosten jakauma katsotaan tasa-arvon ihanteeksi? Miksi tasa-arvon ihanteena ei ole se, että yksilöt voivat vapaasti kilpailla haluamistaan paikoista kykyjensä ja motivaationsa mukaan? Tällöin lopputulosten jakauma voisi tasa-arvoisessa tilanteessa olla mitä tahansa 100-0 ja 50-50 väliltä.

    1. Ehkä siksi että vapaan kilpailun tilanne on väistämättä illuusio eikä kykyjä ja motivaatiota oikein voida erottaa esim. kasvatuksesta ja kasvuympäristöstä?

      Ja ehkä siksi että ainakin minun mielestäni sekä miehet että naiset hyötyisivät siitä jos palkat jakaantuisivat sukupuolten välillä tasaisemmin. Edellä on mietitty että mistä kaikesta palkkaerot johtuvat, mutta ehkä kannattaa myös miettiä sitä mikä kaikki voisi muuttua jos palkkaeroja saataisiin tasattua. Esim. miesten elättäjyystaakka kevenisi kuten jo todettu ja samoin perheen sisäiset valtasuhteet muuttuisivat. Miesten olisi helpompi jäädä kotiin hoitamaan lapsia kun ansionmenetys ei olisi niin paljon isompi verrattuna kotiäitiyteen. Naiset olisivat kenties motivoituneempia kouluttautumaan ja työskentelemään mikäli palkka olisi sellainen että sillä tulee toimeen ja tuntuisi puolison palkkaan verrattuna oikeudenmukaiselta.

      Ja vielä oikeudenmukaisuudesta: edellä oli keskustelua julkisen ja yksityisen sektorin palkkaeroista ja siitä ovatko ne oikeutettuja. Minusta sellainen ajatuskuvio jossa julkinen sektori nähdään rahasyöppönä ja yksityinen tuottavana on turhan yksinkertaistettu. Ensinnäkin, julkinen sektori tuottaa yksityiselle sektorille työntekijöitä: esim. ilmainen koulutus on Suomessa tuonut sitä innovatiivista ja osaavaa työvoimaa jota yritykset mitä ilmeisimmin kaipaavat. Samoin esim. päivähoidon ja vanhustenhoidon kehittäminen on mahdollistanut myös naisten osallistumisen työelämään (muuallekin kuin sinne julkiselle sektorille) ja terveydenhuolto tuottaa terveitä ruumiita työmarkkinoille. Tuottavuutta olisi melko vaikea saavuttaa ilman toimivaa julkista sektoria (ainakin niin kauan kuin työntekijälle on maksettava reilu palkka). Toiseksi, valtio syytää rahaa yksityiselle sektorille erilaisten tukien ja kehittämisohjelmien muodossa, ja väitän että vaikkapa mobiilipelien kehittämiseen laitetusta rahasta hyötyvät tavalliset suomalaiset paljon vähemmän kuin terveydenhoitoon laitetusta rahasta. Siten siis se ajatus että julkinen sektori on tuottamaton ei minusta pidä ollenkaan paikkaansa ja on huono perustelu pienemmille palkoille.

      1. ”Ehkä siksi että vapaan kilpailun tilanne on väistämättä illuusio eikä kykyjä ja motivaatiota oikein voida erottaa esim. kasvatuksesta ja kasvuympäristöstä?”

        Mut onks sul jokin parempi tai totuudenmukaisempi oletus politiikan pohjaks, kuin se, että suht vapaa kilpailu yksilöiden välillä vallitsee esim. työpaikoista? Mun mielestä kilpailun vapaus pitää olla oletuksena, jos ei tiedetä miten ja millä tavalla systeemi vois mahdollisesti olla biasoitunut. Ei voida heittää kylmiltään et ”naisille 20 prossan korotukset”, jos ei oo mitään mallia siitä, miten ja kuinka paljon naisia syrjitään. Ts. ei oo mitään hajua siitä, kuinka paljon naisille maksetaan alle niiden tuottavuuden, jos maksetaan. Ja yhtä hyvin vois sit esittää vaatimuksia muiden mielivaltaisesti valittujen mielivaltaisella sektorilla aliedustettujen ryhmien palkkojen nostamiseks.

        Jos taas pidät kasvatusta ja kasvuympäristöä haitallisella tavalla biasoituneina, puutu niihin äläkä lopputulosten jakaumiin. Lopputulosten jakaumiin puuttuminenhan olis totaalisen tehotonta ja tuhlaavaa politiikkaa taloustieteellisesti ajatellen. Lisäks se olis myös lukuisien yksilöiden kannalta äärimmäisen epäoikeudenmukaista. Ts. niiden naisyksilöiden, jotka sais ansiotta mielivaltaisen palkankorotuksen ja niiden miesyksilöiden, joiden palkat laskis perusteetta.

        ”Ja ehkä siksi että ainakin minun mielestäni sekä miehet että naiset hyötyisivät siitä jos palkat jakaantuisivat sukupuolten välillä tasaisemmin”

        Toi nyt on puhdasta arvailua, mut se sallittakoon. Itse nään asian täysin toisin. Jos palkkoja keinotekoisesti tasattaisiin, sillä tasaamisella syrjittäisiin niitä yksilöitä, joiden palkat sattuis mielivaltaisen tasauksen johdosta perusteetta laskelmaan. Vastaavasti jotkut yksilöt sais ansaitsematonta hyötyä. Lisäks on teoriassa mahdollista, että naiset kokonaisuutena muuttuis tyytymättömimmiks, kun niiden olis entistä vaikeempaa löytää sitä ”vähintään yhtä paljon ansaitsevaa miestä”. Tää ilmiöhän on havaittu lukuisissa tutkimuksissa ympäri maailmaa: mitä korkeemmin koulutettu ja paremmin tienaava nainen, sitä vaikeempi löytää omia standardeja täyttävää miestä. Naisille kun se miehen status edelleen vaan on tärkeä tekijä keskimäärin. Ja usein sitä ”vähintään yhtä hyvä status” käytetään samantyyppisenä tresholdina´, kuin miehen pituutta, ts. lähes 100% pareista mies on pidempi kuin nainen, vaikka miesten ja naisten pituudet eivät ole jakautuneet siten, että arvottaessa parien jakauma olisi lähimainkaan tuollainen. Vastaavasti miesten olisi entistä vaikeampi löytää naista ja yhä suurempi osa miehistä jäisi kokonaan parisuhde/seksimarkkinoiden ulkopuolelle. Mut tää oli myös puhdasta arvelua vastineeks sun arvelulle.

        Julkinen vs. yksityinen sektori

        En oo väittäny, että julkinen sektori olis tuottamaton. En oo myöskään sanonu miten paljon siellä pitäis tienata vähemmän ku yksityisellä. Totesin vaan, että vähemmän siellä pitää tienata ja sitä oikeudenmukaista tasoa on vaikea arvioida. Voi olla että tällä hetkellä ollaan sen yläpuolella tai alapuolella. Lisäks julkisen sektorin jatkuva paisuminen väistämättä on ongelma, koska useimmissa julkisen sektorin tuottamissa palveluissa palvelun saaja ja maksaja eivät ole sama henkilö. Tällöin jossain vaiheessa voi olla edessä vakava julkisen sektorin rahoitusvaje. Tietyssä mielessä fakta kuitenkin on se, että julkista sektoria pyöritetään yksityisen sektorin tuottamilla verorahoilla.

        Ei myöskään oo mikään absoluuttinen totuus, että terveydenhuolto ja koulutus tulisi tuottaa julkisesti, kuten ne perinteisesti on tuotettu.

        ”Tuottavuutta olisi melko vaikea saavuttaa ilman toimivaa julkista sektoria”

        Tästä vois alottaa loputtoman talousteoreettisen väittelyn, mutta sanottakoon vaan sen verran, että konsensus vallitsee lähinnä siitä, että on olemassa joitain tiettyjä palveluita, jotka on välttämätöntä tuottaa julkisesti. Julkisen sektorin optimaalisesta koosta ja siitä, mitä palveluita sen tulisi tuottaa, on hirvittävä määrä erilaisia näkemyksiä.

      2. ”Siten siis se ajatus että julkinen sektori on tuottamaton ei minusta pidä ollenkaan paikkaansa ja on huono perustelu pienemmille palkoille.”

        Tuskin kukaan väittää, että julkinen sektori on tyystin tuottamaton rahasyöppö tai yksityinen sektori ei millään tavalla hyödy yksityisestä sektorista. Kysymys on siitä, että julkisen sektorin tuottavuuskehitys on ollut sen tarjoamien palvelujen luonteen (työintensiivisyys;teknologiasta ei merkittävää apua yksikkökustannusten pienenemisessä) vuoksi huimasti yksityistä sektoria heikompaa. Kun tuottavuus nousee huomattavasti nopeammin yksityisillä kuin julkisilla aloilla, julkisten palvelujen tuotantokustannukset nousevat suhteessa yksityisen sektorin tuotteiden hintatasoon. Tämä on sitä ikävää Baumolin tautia. On yksinkertaisesti mahdotonta (vaikka moraalisessa mielessä sitä pidettäisiin oikeutettuna) maksaa kovin suuria palkkoja julkisella sektorilla ellei sen tuottavuus nouse. Verorahat eivät millään riitä, vielä kun talouden yleinen rakennemuutos vie työpaikkoja korkean tuottavuuden teollisuudesta, josta julkinen sektori käytännössä rahoitetaan. Julkisen sektorin pienempiin palkkoihin ei siis liity mitään erityistä sukupuolinäkökulmaa, se vain sattuu koskemaan naisia enemmän koska he ovat jostain syystä suuremmassa määrin julkiselle sektorille päätyneet (tähän saattaa liittyä).

      3. ”…yksityinen sektori ei millään tavalla hyödy yksityisestä sektorista.”

        Siis yksityinen hyödy julkisesta sektorista. Ja html-koodilla lihavointi meni mönkään.

      4. ”Siten siis se ajatus että julkinen sektori on tuottamaton ei minusta pidä ollenkaan paikkaansa ja on huono perustelu pienemmille palkoille.”

        Tämä on totta. Julkinen sektori ei suinkaan ole tuottamaton.

        Sen sijaan todellinen syy pienemmille palkoille on täysi riippuvuus yksityisen sektorin (eritoten vientiteollisuuden, myös suuri osa yksityisestä sektorista lähinnä syö rahaa) tuotannosta ja suuruudesta. Meidän julkisella sektorilla taitaa tällä hetkellä sijaita jotain kolmannes työvoimasta. Jos samapalkkaisuus haluttaisiin yhteiskuntaan, jossa puolet työskentelee julkisella ja puolet yksityisellä, kaupankäyntiin kelpaavaa rahaa pitäisi verottaa julkisia vientituloja tuottavalta puolelta n. 100%.

        Eli jos vientimiehen oletetaan järjestävän sama palkka julkistalousnaiselle, niin vientimiehen 5000e palkasta pitää ulosmitata 5000e, jotta sen voi antaa julkistaloudessa toimivalle naiselle. Loppujen lopuksi tilanne on jo hyvin lähellä tuota 100%. Suomalaisten säästöaste pomppasi vasta pankkikriisin jälkimainingeissa yli 10%, mikä noin muutoin tarkoittaa, että 90% varallisuudesta siirtyy verojen ja muiden maksujen kautta ”systeemin pyörittämiseen” (osa toki ulkomaille kaupan myötä).

        Malli on toki hyvin raaka yksinkertaistus, mutta selittää jokseenkin, miksei ainakaan mittavan julkisen sektorin maassa pystytä pääsemään samapalkkaisuuteen. Etenkin lähivuosien eläkepommi ja muutoinkin lisääntyvä syrjäytyminen tuhoaa huoltosuhdetta vielä entisestään. Eikä velan ottaminen (jolla tätä kestämätöntä pumppua pyritään pyörittämään niin kauan kuin onnistuu…) ole oikein paras idea sekään. Julkista sektoria on melkolailla pakko pienentää tai suhteellisia palkkoja leikattava. Esim. meillä on kohtuuttoman suurikokoinen korkeakoululaitos, vaikka ikäluokat vain pienenevät, eikä näitä kivoja paperiduuneja ole odotettavissa yhtään enempää. Myös koska julkista sektoria on pienennettävä, ei myöskään monelle valtionhallinnon alueelle palkata eläköitymisen myötä uutta porukkaa.

  13. Miksi muuten tämän tyyppinen feminismi näyttää vahvasti nojaavan vasemmalle. Julkisen puolen palkkoihin käyttämä raha tulee kuitenkin yksityiseltä. Miksi feminismi ei voisi kannustaa naisia yrittäjiksi, sen sijaan että hamuaa lisää rahaa nykyisten rakenteiden ylläpitoon ja julkisen puolen nostamiseen.

    Nykyinen tilanne jossa miehet ovat enemmän yksityisellä ja naiset julkisella on kuitenkin jonkin verran sattumaa eikä ehkä johdu sukupuolista sinänsä. Jos esim. tekstiiliteollisuudessa olisi innovaatiot kasvattaneet työn tuottavuutta samalla tavalla kuin paperiteollisuudessa, voisivat naiset nyt johtaa teollisuusfirmoja valtavien tekstiilifirmojen johdossa. Vastaavia esimerkkejä voi kuvitella vaikka kuinka monta.

    Pointti siis on, että miksei feminismi ole löytänyt tietään ulos liike-elämälähtöisesti ja poliittisesti oikeistolaisesta näkökulmasta. Useimmat feministit tuntuvat löytävän vastauksen ennemmin julkisen puolen lisäsatsauksista ja vasemmistolaisesta ajattelusta. Tämäkin tietyllä tavalla tukee olemassa olevia rakenteita. Naispuoline self-made millionaire voisi kuitenkin määrätä kaikesta firmassaan jolloin jutut lasikatoista ja hallituspaikoista häipyvät itsestään.

    Ja täytyy muistaa, että emme me miehetkään saa mitään ilmaiseksi vaikka olemmekin usein yksityisellä töissä. Meidän tarpeellisuuttamme arvioidaan koko ajan, ja työttömyys on lähempänä kuin julkisella. On ihan oikein, että tästä saa paremman korvauksen kuin julkisesta virasta, kun yksityinen sektori vielä lisäksi ylläpitää julkista.

    1. Feministejä on moneksi. Ja tasa-arvokysymyksiä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Vaikkapa sitten ”oikeistolaisesti”. Ei tässä esitetä valmiita totuuksia vaan keskustellaan🙂

      Pointti ei myöskään ole, etteikö nainen voisi nousta korkeaa asemaan (hei meillähän on naispresidentti!) vaan pikemminkin on mietittävä niitä sukupuolittuneita rakenteita, jotka tuottavat vaikkapa nyt sitten taloudellista eriarvoisuutta.

      1. Vasemmistolaisesta, naisuhri- tai jostain vähemmistönäkökulmasta teoretisoivia feministejä tuntuu nimittäin kasvavan joka oksalla. Mutta osaatko nimetä yhtään feminististä tutkijaa, jonka teorian lähtökohta on oikeistolaisuus tai liiketoiminta??

        Jos osaat, niin se on sitten yllätys.

      2. Mut samalla täytyy pitää mielessä, ettei eri palkka saati vuosiansio automaattisesti merkitse ”taloudellista eriarvoisuutta”. Naisten kokonaiskulutus elinkaarella ei esim. käsittääkseni ole pienempi kuin miesten vaan päinvastoin. Täytyy siis kyseenalaistaa myös tuo feministien usein puhtaaseen vuosiansioiden vertailuun perustuva käsitys taloudellisesta eriarvoisuudesta. Ja yleisestikin pitäisi pohtia, onko lopputulosten tasa-arvo sellainen ihanne, jota tulisi itseisarvoisesti tavoitella.

  14. K:

    ”Ymmärrän kyllä pointtisi siitä että tietyn jaon olettaminen oikeudenmukaiseksi tavoitteeksi ilman tutkimusta ei ole perusteltua, mutta jos ajattelee näin niin samalla ongelmaksi tulee että koska meillä ei ihan oikeasti ole vedenpitävää tietoa preferensseistä (ja siitä kuinka mikäkin olosuhde niihin vaikuttaa) niin meillä ei sitten oikeastaan voi olla esimerkiksi käsitystä oikeudenmukaisesta työnjaosta yhteiskunnassa”

    Ei poliitikkojen tartte tietää mitkä ne preferenssit ovat, jos halutaan että ihmiset jakautuvat preferenssiensä ja ominaisuuksiensa mukaan eri aloille ja ammatteihin. Tämän valikoitumisen hoitavat aivan erinomaisesti markkinat, silloin kun niiden annetaan toimia vapaasti. Eli jos oletetaan, ettei yhteiskunta aktiivisesti yritä painostaa naisia joillekin aloille jne., ei ole mitään syytä olettaa, etteikö ammatteihin valikoituminen vastaisi suunnilleen ihmisten preferenssejä ja ominaisuuksia. Ja edelleen: jos mielestäsi yhteiskunta harrastaa tällaista aktiivista biasoitunutta painostusta, tulee puuttua siihen painostukseen eikä lopputulosten jakaumiin tai palkkoihin. Jos jätät painostuksen ennalleen ja puutut lopputuloksiin ja mpalkkoihin, luot tehottoman ja kalliin yhteiskunnan, jossa yksilöt ovat epäsopivissa ammateissa eivätkä saa tuottavuuttaan vastaavaa palkkaa.

    Jos hyväksyt sen, että erot preferensseissä ja ominaisuuksissa saattavat selittää osan palkkaerosta eikä niistä ole tutkimus tietoa, niin eikö asialle olisi syytä tehdä jotain? On hieman kummallista, että näinkin konkreettinen ja mahdollisesti yhteiskunnallisesti merkittävä aihe on jätetty kokonaan tutkimatta naistutkijoiden taholta, vaikka esim. korkealentoista konstruktionistista tutkimusta ja marginaalista queer-tutkimusta on tehty pilvin pimein. Mielestäni on täysin varteenotettava hypoteesi, että erot ominaisuuksissa ja preferensseissä selittäisivät sen pienen palkkaeron, joka jää jäljelle kun vuosiansioerosta puhdistetaan tehtyjen työtuntien vaikutus ja alakohtainen jakautuminen. Käsittääkseni tuo selittämätön ero vaihtelee tutkimuksesta toiseen noin 0-5% välillä.

    Oletko muuten lukenut aiheeseen liittyen ekonomisti Catherine Hakimin tutkimuksen, jonka mukaan mm. mitään näyttöä palkkasyrjintäväitteiden tueksi ei ole? Tutkimuksessa otetaan melko vakuuttavasti kantaa myös lukuisiin muihin pitkään eläneisiin myytteihin.

    http://www.cps.org.uk/cps_catalog/Feminist%20Myths%20and%20Magic%20Medicine.pdf

    ”Jos jatketaan näitä vertauksia niin tuskin mustien vapautusliikekään olisi päässyt kovin pitkälle jos siellä olisi pysähdytty ensin selvittämään onko todellakin niin että mustien evoluutiopsykologiset preferenssit ovat tarpeeksi pitkälle samat kuin valkoisten esimerkiksi sen suhteen kuinka haluaa asua ja missä ja millä palkalla työskennellä”

    Vertaus on melko huono, koska evoluutiopsykologisesti ei ole mitään syytä olettaa mustien miesten preferenssien poikkeavan valkoisten miesten preferensseistä. Sen sijaan on läjä päin syitä olettaa naisten preferenssien poikkeavan miesten preferensseistä monillakin alueilla. Lisäksi mustia syrjittiin lainsäädännöllisesti, joka oli erittäin helppo osoittaa. Tällä hetkellä Suomessa ainoat syrjivät lait taitavat syrjiä miehiä.

    ”Eli tarkoitin edellä sitä että jaettu kokemus yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta on ainakin minulle riittävä syy tehdä feminististä politiikkaa”

    Täs on yks asian ytimistä. Olisin kohtuullisen valmis hyväksymään feministit poliittisena liikkeenä, joka avoimesti tunnustaa ajavansa ensisijaisesti naisten etuja. Mutta nyt kun feministit väittävät ensisijaisesti ajavansa tasa-arvoa(jonka sisällön he ovat yksinään määritelleet) ja väittävät myös miesten hyötyvän heidän ajamastaan politiikasta, tunnen tarvetta kritisoida heidän virheellistä logiikkaansa ja kyseenalaistaa heidän lähtöoletuksiaan.

    ”Ehkä itse ajattelen noista 50/50 vertailukohdista niin että tasajako ei ole konkreettinen tavoite vaan nykyinen jakauma on tietty indikaattori siitä missä mennään eri sukupuolten yhteiskunnallisten asemien ja työnjaon suhteen. Eli jos luvut viiraavat huomattavasti niin se tarkoittaa että vaikkapa minun kokemukseni palkkaepätasa-arvosta (tai havaintoni siitä että lastenhoito tuntuu jäävän naisten kontolle halusivatpa he sitä tai eivät) ei ole ainoastaan yksittäinen ilmiö vaan liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon ja siksi noilla luvuilla on merkitystä”

    Mutta mikä on viiraamista ja mitä se tarkoittaa? Jos miehet ja naiset ovat jakautuneet eri aloille, tekevät eri määrän työtunteja ja tienaavat eri summan vuodessa, kyse voi puhtaalta pöydältä lähdettäessä olla ihan mistä vain. Kyse voi olla siitä että naisia syrjitään, kyse voi olla siitä, että kaikki saavat täsmälleen ansaitsemansa palkan tai kyse voi olla siitä, että miehiä syrjitään. Voi olla että työpanokseen suhteutettuna palkkaeron tulisi olla oikeudenmukaisessa maailmassa suurempi kuin se on tällä hetkellä.

    ”Juuri tämäntyyppisten argumenttien takia suhtaudun varauksellisesti preferenssiteorioihin. Tässä teet jo aika pitkälle meneviä oletuksia siitä miksi nainen preferoisi “korkean statuksen miestä” ilman mitään teoreettista tai tutkimuksellista pohjaa”

    Itse asiassa en tehnyt minkäälaista oletusta siitä, miksi naiset preferoisivat korkean statuksen miehiä. Esitin vain hypoteesin, jonka mukaan naiset mahdollisesti preferoivat korkean statuksen miehiä. Kyseisen taipumuksen syistä en esittänyt mitään arvelua.

    ”se että nainen kenties preferoi korkean statuksen miestä koska lastenhoitovastuu sekä naisten matalampi palkka johtavat siihen että hän ei itse kykene elättämään itseään ja lapsiaan, jolloin miehen on syytä olla parempituloinen”

    Tuohan nyt olisi tietysti 2011 Suomessa täysin absurdi hypoteesi. Ei nainen tarvitse itsensä ja lapsensa ruokkimiseksi statusmiestä. Kenen tahansa töissä käyvän tulot riittävät Suomessa melko hyvään elintasoon. Eikä työttömilläkään varsinaisesti perustarpeiden tyydyttämisen suhteen ongelmia ole. Kyllä niitä statusmiehiä ihan muista kuin perustarpeisiin liittyvistä syistä jahdataan, jos jahdataan.

Lue ensiksi kommentointi- ja keskusteluohjeet, kiitos.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s